Lue keskustelun säännöt.
Nyt tiedän miksi joillekin vanhemmille riittää yksi lapsi
10.12.2021 |
Itsekin aina kuvittelin haluavani ison perheen. Vähintäänkin perheen jossa on 2 lasta. Olen aina ajatellut haluavani lapselleni sisaruksen ja ihmetellyt päässäni perheitä joissa esikoinen on ainokainen. Olen pitänyt ainoita lapsia lähtökohtaisesti jollain tavalla lellittyinä ja ihmetellyt vanhempien valintaa jättää lapsi ilman sisarusta.
Oma lapseni, esikoiseni on nyt reilu 4kk. Vauva on alusta asti ollut lievästi sanottuna vaativa. Tutkimuksissa on ravattu itkuisuuden (koliikin) vuoksi, refluksin, kielijänteen, voimakkaan pulauttelun. On tullut eteen tilanne kun vauva huusi kuudetta tuntia putkeen hysteerisenä henkensä kaupalla kun soitin päivystykseen paniikissa: jokin on vialla mutten tiedä mikä. Aivan kamala tunne. Vauva on ollut teho hoidossa synnytyksen jälkeen lievän synnytyskomplikaation vuoksi.
Olin osastolla ainoa äiti silloin ilman vauvaa. Katselin Lastani piuhoista ensimmäiset päivät peläten jatkuvasti. Vauvaa on tutkittu enemmän kuin varmasti montaa kymmenvuotiasta. Meillä on kaikesta huolimatta täysin terve lapsi, kuka kuitenkin huusi ensimmäiset2k-3kk lähes yötä päivää.. Hiljaisia hetkiä Meillä oli muutamia tunteja pätkissä. Vauva saattoi helposti nukkua vuorokaudessa yhteensä 6-10h kokonaisuudessaan. Pätkissä tietenkin refluksin vuoksi. Ensimmäiset kuukaudet tätä niin sanottua vauvakuplaa meni potien menettämisen pelkoa, tutkimuksia, valvomista, turhautumista, voimattomuuden tunnetta, riittämättömyyttä.. Olimme osastolla myös tutkimusjaksolla huutamisen vuoksi, jolloin Vauva tutkittiin monen lääkärin toimesta päästä varpaisiin. NYT ONNEKSI pahin itkuisuus alkanee helpottaa ja Meillä on välillä jo ihan tyytyväinen vauva. Tuo alkuaika kuitenkin on saanut ajatuksenkin uudesta raskaudesta ja vauvasta ihan traumaattiseksi. Ei. Enää. Koskaan. Lastani en vaihtaisi mihinkään. En vaikka alku oli kamalaa, raskasta ja hirveää. En kuitenkaan selviäisi toisesta samanlaisesta enää tulematta hulluksi.
Ethän siis Koskaan utele yhden lapsen vanhemmilta "milloin toinen tulee" "ai jääkö hän ainoaksi" "Kyllä lapsella sisarus täytyy olla"
Muistan selanneeni sosiaalisesta mediasta muiden äitien kuvia ja tarinoita hienosti menneestä raskaudesta voimauttavaan synnytykseen ja ihanaan vauvakuplaan. Tiedostan tietenkin kaikilla olevan ongelmia joita ei muille julkisesti jaa, mutta koin tuolloin olevani niin riittämätön, huono ja surkea. Onneksi olen saanut keskusteluapua ja tilanne muutenkin alkanut helpottaa. Halusin kirjoittaa tämän vain tänne todetakseni ettei kaikilla asiat vaan mene putkeen ja sinä äiti kuka kamppailet nyt samojen asioiden äärellä niin se helpottaa kyllä. Et ole huono äiti jos koet vauva ajan hirveäksi! Sitä se joillekin on; selviämistä. Lapsi on silti maailman rakkain.
Kommentit (134)
Vierailija kirjoitti:
Seuraava vauva saattaa sitten olla superhelppo. Koskaan ei tiedä.
Tämä kuuluu myös vahvasti niihin "ethän sano yhden lapsen vanhemmille" -kommentteihin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän tytär on nyt 1v 3kk ja kyllä, hän jää ainokaiseksi.
Pääasiassa syy tähän päätökseen oli kokemani synnytysväkivalta.
Lisäksi tiedämme, että henkiset, fyysiset ja taloudelliset resurssimme riittävät tähän yhteen.
Koko vauva-aika oli jatkuvaa heräilyä. Samoilla silmillä mentiin usein monta päivää putkeen.
Mies vielä kaiken lisäksi töihin.
Nyt taaperona lapsi on hyvinkin vaativa.
Mm. Rajut vierastusvaiheet. En pääse edes vessaan ilman että lapsi itkee hysteerisenä perään.
Mielestäni tässä mitataan vastuullisuus.
Tiedistamme itse voimavaramme ja että toinen lapsi olisi jo liikaa. Ihan sama kuinka helppo olisi.
Voimia ap:lle vauvavuoteen!
I feel you.
Tarinasi kuulostaa tutulta, tosin mulla kuitenkin on kaksi lasta, mutta heillä on ISO ikäero. Ja onneksi toka oli helpompi.
Ärsytti, kun vauva- ja pikkulapsivuosina moni mitätöi äärettömän väsymykseni ja huoleni tuhahtamalla että "voi kuule, pieni lapsi ja pienet murheet".
No, esikoinen on muuttanut jo ajat sitten omilleen ja nuorempi on nyt hänkin lähellä täysi-ikäisyyttä, ja EI, ei ole TODELLAKAAN ollut vauva/pikkulapsivuosien jälkeen ainuttakaan niin rankkaa ajanjaksoa lasten kanssa! Että minun suurimmat murheet vanhempana todella olivat silloin vauva-aikoina.
Kiitos vertaiskommenteista! Koen samaistumispintaa jokaiseen kommenttiin. Paras kuitenkin on tässä ollut neuvola, joka kaikesta tiedostan huolimatta toivottelee aina vaan vauvasta nauttimista. Onneksi nyt vauvasta pystyy jo vähän nauttimaan mutta esimerkiksi 2kk neuvolassa koin tämän vahvana v****uiluna.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Seuraava vauva saattaa sitten olla superhelppo. Koskaan ei tiedä.
Ei niin. Ekalla oli koliikki ja ekat 3kk oli aivan hirveetä. Toisesta kuultiin tätä kommenttia ja aateltiin että ei se nyt varmaan niin paha voi olla ku eka. No ei ollutkaan. Oli vielä hankalampi. Kaikki samat ongelmat mutta enemmän. Nukku vielä vähemmän, huusi vielä pidempään ja kesti vielä vanhemmaksi kuin ensimmäisellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta. Meillä tilanne ei kuitenkaan helpottanut, vaan refluksi ja allergiat edelleen mukana kuvioissa 1v. ikäisellä.
Täällä oli erittäin vähäuninen, itkuisa vauva ja minulla synnytysmasennus, suku kaukana ja muu tukiverkko olematon. Siitä jotenkin selvittiin ja nyt lapsi on ihanan iso ja omatoiminen, mutta silti toista ei tullut eikä tule. Ehdottomasti parempi yksi lapsi, jolla suht täysjärkinen äiti/vanhemmat, kuin kaksi tai useampi lapsi, ja oma mielenterveys hukassa.
Omia kokemuksia ei ikinä pitäisi vertailla muihin, kun ihmiset ja olosuhteet on aina niin erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on refluksi. Meillä on ollut samaa, helpottaa kun lapsi alkaa viihtyä pystyasennossa, loppuu yleensä viimeistään pari vuotiaana.
Mutta vaikeista vauvavuosista siltikin jotkut haluavat lisää lapsia. Ei välttämättä heti, mutta myöhemmin. Aika kultaa muistot sanotaan. Ja mikä ei tapa niin vahvistaa.
Meidän lapsista toinen oli haastavampi ja totesin miehelleni tuolloin etten enää ihmettele miksi pienten lasten vanhemmat eroavat. Pääsee edes hetkeksi eroon lapsistaan, kun lapsilla olisi kaksi kotia. Ihan oikeasti.
No nyt elämä on jo helpompaa ja mukavampaa ja avioliittokin edelleen voimassa. Iso kiitos Suomen varhaiskasvatukselle!
Enempää lapsia ei tule enkä todellakaan kaipaa sitä kuopuksen vauvavuotta ja esikoisen taapero aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Meillä tilanne ei kuitenkaan helpottanut, vaan refluksi ja allergiat edelleen mukana kuvioissa 1v. ikäisellä.
Hirmuisesti Tsemppiä ja jaksamista sinne! En osaa kuvitellakaan miten jaksaisin jos meillä tilanne olisi yhtä paha kuin ekat 2kk. Toki meidän vauva on selvästi itkuisempi edelleen, kuin keskiverto vauva on silti meillä jo todella paljon helpompaa. En voi muuta kun sormet ristissä toivoa että myös teillä tilanne alkaisi helpottaa. Täytyyhän sen jossain vaiheessa niin tehdä mutta tiedän ettei sen hokeminen tässä auta yhtään. Voimia 🖤
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Meillä tilanne ei kuitenkaan helpottanut, vaan refluksi ja allergiat edelleen mukana kuvioissa 1v. ikäisellä.
Jos teillä on maitoa käytössä niin siirry käyttää laktoositonta esim eila maitoa. Meillä tää auttoi, vaikka neuvola ei tykännyt kun heistä ois pitäny totuttaa lasta laktoosille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli samanlaista toisen kanssa.
Se tuli kyllä yllätyksenä, sillä esikoinen oli todella helppo ja tyytyväinen vauva.
Lapsiluku jäi kahteen. Ei olisi voimat riittäneet enempään.
Teini-ikäisenä tämä lapsi sai autismidiagnoosin. Silloin päädyttiin siihen tulokseen, että vauvaiän itkuisuus ja huono nukkuminen olivat autismioirelua.
Voivat vauvat tietysti muustakin syystä olla itkuherkkiä ja työläitä hoidettavia. Syynä saattaa olla vaikka ihan vaan koliikki tai aistiyliherkkyys.
Itse olen ainut lapsi ja minun ainut lapseni on 18v. En ymmärrä miksi kaikkien pitäisi lisääntyä vähintään kahdella tai enemmällä määrällä lapsia? Meitä on ihan liikaa jo ihmisiä tällä maapallolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua, ap. Mäkin haaveilin isosta perheestä, mutta nyt kun esikoinen on 8kk ajattelen, että hän saattaa jäädä ainokaiseksi.
Meillä ei ollut ihan noin rankka alku kuin teillä, mutta koko raskausajan olin erityisseurannassa eikä kukaan voinut luvata, että vauva syntyy terveenä. Oli myös kohonnut riski kohtukuolemaan.
Ensimmäiset kuukaudet oli meillä myös todella itkuisia, nukuttu ei juurikaan. Vauva on edelleen ”haastavampaa mallia”. Äärettömän rakas ja ihana tietysti, mutta omat voimavarat ovat koetuksella.
En tiedä, pystynkö tähän kaikkeen enää ikinä uudestaan ja tosiaan, entä jos seuraavan kanssa olisi vielä vaikeampaa? Miten kukaan edes selviää vauva-arjesta kun perheessä on myös isompi tai isompia lapsia?
Ihmisiä on liikaa. Suomessakin 300 000 liikaa.
Moni jättää lapsiluvun yhteen järkyttävän synnytyksen takia.
Mun vauva oli helppo. Aina ajattelin että toinen sitten samoilla silmillä perään.
Siinä samoilla silmillä ties kuinka monennetta päivää raahustaessa mietin että ei. Eli silloin kun se päätös olisi pitänyt tai kannattanut tehdä, niin voimat eivät riittäneet niin monimutkaiseen ajatteluun ja todettiin vain että yksi riittää.
No, nyt lapsen ollessa 4v. olisi ehkä helpompaa, jos sillä olisi sisarus jonka kanssa se voisi leikkiä.
Voitaisiinko jotenkin "luoda oma ryhmä" (what up tai joku), yhden lapsen äidit/vanhemmat. Siis niin I FEEL U. Itselläni on maailmani rakkain lapsi, yksi lapsi <3 Alku oli niin rankkaa... vuosiin en nukkunut. Hän on nyt ensimmäisellä luokalla ja välillä vauvakuume nostaa päätään, mutta samalla tulee joku "lamaantuminen". En pysty enää käymään ikinä, ikinä milloinkaan samoja asioita läpi. Tiedän, etten selviäisi. En uskalla ottaa riskiä. Olin niin, niin väsynyt silloin, etten edes osaa kertoa.
... mutta voi kuinka noita "älä sano näitä lauseita yhden lapsen perheelle" on tullut kuunneltua :(
Vierailija kirjoitti:
I feel you.
Tarinasi kuulostaa tutulta, tosin mulla kuitenkin on kaksi lasta, mutta heillä on ISO ikäero. Ja onneksi toka oli helpompi.
Ärsytti, kun vauva- ja pikkulapsivuosina moni mitätöi äärettömän väsymykseni ja huoleni tuhahtamalla että "voi kuule, pieni lapsi ja pienet murheet".
No, esikoinen on muuttanut jo ajat sitten omilleen ja nuorempi on nyt hänkin lähellä täysi-ikäisyyttä, ja EI, ei ole TODELLAKAAN ollut vauva/pikkulapsivuosien jälkeen ainuttakaan niin rankkaa ajanjaksoa lasten kanssa! Että minun suurimmat murheet vanhempana todella olivat silloin vauva-aikoina.
Jaa, no onneksi ei ole tullut sitten mitään oikeasti vakavaa lasten kanssa. En ole ikinä itse tokaissut tuota "pieni lapsi, pienet murheet" ja välttelen ihmisiä ylipäänsä. Joka tapauksessa, jos on lopulta kuitenkin aivan terve lapsi eikä vauva, joka itkee suolistosairautta ja kuolee nelikuisena niin pieni murhe se hänen kanssaan valvomisensa todella on. Moni ihminen kokee elämässä niin paljon pahempaa, ei välttämättä lapsensa kanssa, mutta ylipäänsä. Voin hyvin kuvitella, että yhäkin on ihmisiä, jotka eivät tee numeroa ja salaavat omat ongelmansa. Kaikilla ei tosiaankaan riitä energiat olla ylimukavia vauvavuodesta ruikuttaville kotiäideille, jotka eivät avautuessaan ymmärrä, että heidän murheensa "uupumus" ym. eivät tosiaan ole absoluuttisesti elämän raskaimpia ristejä kantaa. Mutta pitäähän sitä keretä valittamaan olostaan vauvan kanssa vaikkei seuralaista kiinnostaisikaan kuulla. Kas kun vauvavuosi ja varsinkaan koliikki ei kauan kestä ja saattaisi hyvä valituksenaihe jäädä valittamatta.
Seuraava vauva saattaa sitten olla superhelppo. Koskaan ei tiedä.