Tärkeä kanta päivähoitokeskusteluihin:

Siellä pitää olla myös aikuinen läsnä. Ennen ei todellakaan ole aina ollut näin vaan moni lapsi on ollut heitteillä nykymittapuun mukaan.

ja sehän olikin niiin kulta-aikaa.



Herätkää jo, lapsenne viettävät aikaansa vieraan ihmisen kanssa enemmän kuin teidän kanssanne. Hoitotäti saa auttaa kun tulee pipi, näkee kun lapsesi tekee ensimmäistä kertaa juttuja, ottaa syliin, nukuttaa päiväunille, lapsen herätessä uniltaan on ensimmäisenä hänen luonaan. Tämäkö on teille normaalia? Tämäkö on se, minkä vuoksi saitte lapsenne, se, että saatte " laatuaikaa" lastenne kanssa?



Surullista, että näin vähän lapsista välitetään :(

No mikäs tuo nro 30 sitten oli ;)...

Pienten ryhmässä, jossa lapset olivat siis alle 3-vuotiaita, vallitsi aina kaaos. Me hoitajat yritimme olla rakastavaisia, antaa syliä ja lohduttaa. Vaan niin usein siellä jäi pieni ilman tarvitsemaansa syliä. Se oli kuin joukkoarmeija..pieniä hattuja hyllyillä rivissä, vaippapaketteja ja lapsiaan kiireessä hakevia aikuisia. Olin monille pienelle " varaäiti" . Sitä he halusivat.



Omien lasten kanssa olen huomannut sen, että he tarvitsevat oikeasti vielä 2-vuotiaana riittävästi syliä päivässä. Jos olisin töissä, näkisin lapsiani noin 3 tuntia illassa. Siinä ajassako korvaisin kaiken sen mitä koko päivän aikana voin antaa? Tiedän että tämä riipaisee. Sen kuuluukin.



Kun joku kirjoitti että ennen vanhaan..että ovatko hulluja. Eivät varmastikaan. Ennen aikaan tosiaan ei tiedetty vauvan ja äidin/isän tärkeästä kiintymyssuhteesta, varhaisen vuorovaikutuksen merkityksestä ja siitä että pieni lapsi tarvitsee kasvurauhaa. Lapsilla ei ollut vaihtoehtoa, he joutuivat elämään siinä missä joutuivat.



Ja tuloksena ainakin tietyissä ikäryhmissä on valtava suorituskeskeisyys. Aikuiset ihmiset eivät tunne iloa kuin siitä, että tekevät jotain. Arvoa ei anneta sille, ett' lapsen kanssa vaikka puoli tuntia pötköttäminen sohvalla voi olla paljon tärkeämpää kuin mennä siksi aikaa monitoimipuistoon suorittamaan juttuja.



Olen onnellinen että nykyään lapsen arvosta puhutaan ja painotetaan sitä, että lapselle luonnollisin asia olisi olla ensi vuotensa kotona. Miksi, sen sitten voi jokainen miettiä.

Jo pienestä pitäen vietin heidän kanssaan myös lähes 3kk kesälomaa mökillä, vanhempiani näin silloin viikonloppuisin sekä tietysti heidän kesälomansa ajan. Minulle muodostui kyllä huomattavasti kiinteämpi suhde isovanhempiini kuin vanhempiini. Koin todella raskaasti isovanhempieni kuolemat noin 2-kymmenen ikävuoden molemmin puolin, meni monta vuotta, ennenkuin pystyin katsomaan hautajaiskuvia itkemättä.



Olen myös syönyt masennuslääkeitä sekä käynyt terapiassa, lasten vauva-aikana joutunut todella tuskallisesti työstämään omaa ja vanhempieni suhdetta sekä lapsuusajan muistoja.

Samalla täältäkin voi lukea kirjoituksia omien ja isovanhempien elämästä. Kummallakin sukupolvella on paljon avioeroja, mielenterveysongelmia, alkon käyttöä, isovanhempia haukutaan kylmiksi ihmisiksi, joita ei lapsenlapset kiinnosta ja vanhemmat itse ovat täysin uupuneita hoitamaan parisuhdettaan ja omaa itseään.

Ai että terveitä ihmisiä on ennenkin kasvanut?

Totesin tänään työkaverille, että tää on taas tätä, että en oo koskaan kotona ja tiedän kyllä, mistä parin kymmenen vuoden päästä lapseni terapiassa puhuvat.



Teen toki yleensä paljon lyhyempää päivää enkä ole ns. uraäiti, mutta en silti ehdi olla lasteni kanssa mielestäni riittävästi. Voisin toki jäädä kotiin tai jopa helposti tehdä puolikasta työpäivää, mutta en tee niin. Olen paksa äiti, mutta on niitä paskempiakin.

Nimenomaan tuollaiset asiat näkyvät kykenemättömyytenä sitoutua, ahdistuneisuutena, arvottomuuden tunteina jne.



Sitähän tietysti on vaikea sanoa mikä johtuu suoraan mistäkin, mutta kyllä asiaa on tutkittu, ja todettu hoidossa olon mahdolliset haitat lapsille.

näinkö asenteet muuttuvat jos äiditkään eivät näe isän panosta minään verrattuna äidin vastaavaan?)



Moni haluaa vain tehdä koulutusta vastaavaa työtä ja elättää itsenäsä ja perheensä (voiko vastuuta perheestään paremmin kantaa?).



Oletteko ajatelleet, että meillä ei tunnettaisi sellaisia etuuksia kuten hoitovapaa, kotihoidontuki, kuntalisä jne. jos kaikki lapset hoidettaisiin kolmivuotiaiksi kotona? Kah kun ne rahat pitää repiäkin jostain, jonkun toisen työstä. Ei ole loputonta kirstua nimeltä yhteiskunta, on vain työtä, jonka tekemisestä maksetaan. Jos vanhemmat jäisivät joukolla hoitamaan lapsia kotiin, heitä alettaisiin patistella työelämään etuuksia leikkaamalla. Teidän etunne on, että on vanhempia, jotka menevät töihin jo lapsen ollessa pieniä.



Enkä edelleenkään ole uraäiti vaan itsekin kotona monta vuotta ollut ennen töihin paluuta. Viette aiheen kuin aiheen kovin henkilökohtaiselle tasolle, mikä kertoo enemmän teistä kuin aiheesta mistä puhutaan.

Muutenkin elämän meno on mennyt niin hektiseksi, että ei ihme, jos ei lapset sitä kestä. EIhän sitä kestä aikuisetkaan.

Vierailija:

niitä 6-7 hoitotätiä, jotka hoitivat minua kotona kouluikään saakka äitini lähdettyä töihin, kun olin 3kk? Tai opettajia, joista yksikin opetti minua 10vuotta?

Mutta äitiäni sen sijaan kaipaan, häntäkään en enää näe, koska on kuollut.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus yms. järjettömät asiat ovat niitä asioita jotka turhaan syövät niitä vero euroja!!

Muuten asia ei ole ollenkaan noin yksiselitteinen. Kyse olisi merkittävästä työvoimasta jos jokainen lapsi hoidettaisiin ensimmäiset 3 vuotta kotona. Olkoonkin että se olisi tilapäistä, mutta tarkoittaisi käytännössä keskimäärin 6-9 vuoden poissaoloa työstä (sillä keskimäärin lapsia saadaan nyt 2-3 per perhe). Se ei ole enää mikään pieni juttu kansantaloudellisesti kun puhuttan jokaisesta perheestä ja jokaisesta lapsesta.



Nykyinen vaihtoehtomalli, joka on mielestäni erinomainen, pohjautuu nimenomaan ajatukselle, että aina riittää vanhempia, jotka valitsevat työn.

Joo, aika kovan kaavan mukaan olen joutunut vanhemmaksi kasvamaan. Turvalliset olot lapsillani kyllä on ollut siitä huolimatta. Syliä ja huomiota ovat saaneet, huomattavasti enemmän kuin mitä itse aikoinaan omilta vanhemmiltani.



Itse olen kokenut jääneeni tietyllä tavalla hylätyksi vanhempieni taholta, asiaan liittyy paljon muutakin, mm. ovat kohdelleen sisaruksia aivan eriarvoisesti. Jos olisin valinnut muun tavan kuin olla kotona, olisin kokenut itse " hylänneeni" omat lapseni. En varmastikaan ole täydellinen, mutta silti kyllin hyvä äidiksi! -34

, nyt elämä on yksilökeskeisempää ja siten yksinäisempää. Samalla median vaikutus on kasvanut moninkertaiseksi aikaisempaan nähden. Työelämä vaatii vanhemmilta yhä enemmän ja heillä on entistä vähemmän aikaa ja voimia lastensa kanssa olemiseen - lapset jäävät siis liiaksi yksin ja keskenään mikä on riski lapsen kehitykselle.

Nykyajan vanhemmuus on todella yksinäistä. Ja tähän pitää lisätä, että on Suomessa yksinäistä.

lapsiluku on 2,3. Siitä on uutisoitu ihan hiljattain, tilastokeskuksen tietoa ja löytyy varmasti googlella. Luku on kasvanut hiljalleen, joskus 2000-luvun alkupuolella oli 1,8. Ehkä uusioperheet ovat yksi syy tähän, mutta myös lastenteosta on taas innostuttu.

taustalla on muutakin kuin pelkkä päivähoitokysymys. En usko että pelkkä normaali päivähoito tekee kenestäkään masentunutta tms, mutta jos lisäksi on muita asioista, niin saattaahan niillä olla kumulatiivinen vaikutus.



Alle 3vuotiasta 75% hoidetaan kotona käytännössä naisten voimin. Miehet voivat hoitaa loput.

Yleensä ilmoitetaan lasten määrä/nainen, ja se on tuo 1.8

Naiset ovat siksi jääneet kotiin tekemään lapsia ja hoitamaan heitä koska työmarkkinoilla ei ole ollut tarjota tarpeeksi kokoaikaista työtä oikealla palkalla, monien vaihtoehtona on tehdä paskatöitä naurettavalla palkalla ja naerettavin työehdoin - parempi siis jäädä kotiin ja saada edes jonkinlaista elämänsisältöä. Ei kaikille ihmisille tosiaan löydy töitä meidän yhteiskunnasta, parempi siis hoivata vaikka lapsia kotona kuin olla kotona alkoholisoituneena ja siten työrajoitteisena. Satsaaminen lapsiin näkyy myöhemmin alentuneina terveydenhoito- ja sosiaalikuluina.