Vaarallinen ilmiö - liian pienet vauvamasut
Nyt kilpaillaan siitä kellä on pienin vauvamasu. Ei hyvää päivää.
Kommentit (86)
Unohdin mainita että lapsi oli 3.5 kg ihana poika. T.61
Ihan perseestä jos kaikilla on kohta pieni maha.
t. raskausfetissimies
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 08:39"]Ei voi kuin päätä puistella. Mikä teidän kasvatuksessanne on mennyt pieleen? Onneksi ei ole tyttölapsia.
Äiti 44v
[/quote]
Siis keiden kasvatuksessa?
Minultakin kysyttiin raskauden aikana yritänkö laihduttaa ja mahan sain piilon vielä laskettuna päivänä. En yrittänyt laihduttaa, oksensin koko raskausajan ulos lähes kaiken minkä naamaani vedin, ainoastaan viikot 16-20 olivat muistaakseni seesteisimmät. Ja loppuajasta vauva painoi ruokalaukkua ettei sinne paljoa mahtunut.
Lähtöpaino 52 kg (170 cm), vauva syntyi 6 pvä lasketun ajan jälkeen, pituutta oli 50 cm ja painoi 3490g. Kaikki oli hyvin. Kävin synnärillä puntarilla ja painoin 54 kg ja mahduin tiukkoihin farkkuihin eikä mahaa jäänyt yhtään.
Olisin toki voinut vatsaani kasvattaa jos minua olisi autettu!! Itkin neuvolassa kun en jaksa mitään, en saa nukuttua ja kaikki mitä syön, tulee oksennuksena pihalle. Kaippa siinä väkisellä laihtuu!! Että ei tarvitse aina syyttää että olisi pinnallinen!
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 09:27"][quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 09:22"][quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 08:47"]
Kateelliset taas ruikuttaa. Ei se, että on raskaana, tarkoita että saisi mättää suuhunsa kaiken mitä mieli tekee, lopettaa liikkumista ja itkeä vielä 10 vuoden päästäkin että raskauskilot (20-30 ylimääräistä) mulla vielä...!
[/quote]
Raskauskilot ovat luonnon tapa varmistaa, että äidillä on rasvavaroja, mistä ottaa, kun imetys alkaa. Ei tässä ole kyse mistään ahmattien karkkikiloista. Käyt varmaan karhuillekin sanomassa syksyllä, ettei tarvis olla noin läski, kun syövät itsensä kuntoon talviunia varten.
[/quote]
Ihan turha näille on vääntää tätä asiaa. Ei ne tajua kuitenkaan. No sitte ihmetellään miksi maitoa ei tule ja jos tulee niin se on ravintoköyhää kuraa ja vauva kasvaa alakäyrillä. Toisin kuin näillä äideillä joilla on kunnon rasvavarastot kun vauva syntyy.
[/quote]
No hoh! Minä olen hoikka eikä läskiä löydy. Imetän ja maitoa on riittänyt ilman 10 kg rasvavarastoja! Lapsi nyt 3 kk. Tuntemani korvikeäidit ovat näitä joilla omaa rasvavarastoa löytyy eli ihan päinvastoin. Minä taas pystyn syömään melkein mitä vain eikä näy missään! Kaikkea sitä kuulee!
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 09:00"]Veikkaan että ne jotka pystyvät timmeinä koko raskauden ajan syövät terveellistä ja monipuolista ruokaa jotta jaksaa kuntoilla.
Heillä varmasti on normiodottajaa parempi ruokavalio ja kunto.
Toipuvat synnytyksestä paremmin ja jaksaa arjessa paremmin unohtamatta helpompaa raskausaikaa!
Ja ei, itse en ole tuollainen ollut! Keräsin painoa yli 30 kiloa ja ruokavalio olo kaikkea muuta kuin terveellinen :/ Raskausajatkin olleet hirveitä kipuineen.
Että nostan hattua niille jotka ei lyö läskiksi kun kaksi viivaa tikkuun ilmestyy!
[/quote]
Yläpeukku piti tulla!
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 08:47"]
Kateelliset taas ruikuttaa. Ei se, että on raskaana, tarkoita että saisi mättää suuhunsa kaiken mitä mieli tekee, lopettaa liikkumista ja itkeä vielä 10 vuoden päästäkin että raskauskilot (20-30 ylimääräistä) mulla vielä...!
[/quote]
4 kilon painonnousu on ihan ok ylipainoiselle odottajalle. Se ei todellakaan ole suositeltava painonnousu hoikalle/normaalipainoiselle odottajalle, siis ainakaan jos se saavutetaan tiukalla syömisten kontrolloinnilla.
Tjaa. Mä olen ollut kolmen raskauden alkaessa normaalipainoinen (168cm, 60kg) ja kaikissa raskauksissa painoa on tullut 8-9kg. Siitä huolimatta vauvamaha on ollut aina ihan jumalattoman selkeä ja iso pallo, joka on näkynyt jo hyvin alkuvaiheessa raskauksia. Mulla on lyhyt selkä ja vauvoilla - syntymäpainot 3,5-4kg välillä - tilaa punkea vain eteenpäin. Joillakin pitkäselkäisillä naisilla vauva tuntuu katoavan jonnekin selkärankaa vasten ja vauvamaha tuskin erottuu loppuraskaudessakaan. Toisilla on sitten kuin koripallo navan alla :)
Eiköhän se ole hyvin pieni osuus odottajista jotka vahtivat liikaa painoaan. Kyllä nykyään äitien ylipaino on todella suuri ongelma konplikaatioineen
Itse haluan ison mahan mutta olisihan se kiva kun saisi raskaanakin pidettyä kropan niin timminä kuin tuo sarah. Jos on timmi, ei tarkoita ettei syö. Tuo nainen luultavasti syö paljon terveellisemmin kuin moni
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 11:11"][quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 09:27"][quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 09:22"][quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 08:47"]
Kateelliset taas ruikuttaa. Ei se, että on raskaana, tarkoita että saisi mättää suuhunsa kaiken mitä mieli tekee, lopettaa liikkumista ja itkeä vielä 10 vuoden päästäkin että raskauskilot (20-30 ylimääräistä) mulla vielä...!
[/quote]
Raskauskilot ovat luonnon tapa varmistaa, että äidillä on rasvavaroja, mistä ottaa, kun imetys alkaa. Ei tässä ole kyse mistään ahmattien karkkikiloista. Käyt varmaan karhuillekin sanomassa syksyllä, ettei tarvis olla noin läski, kun syövät itsensä kuntoon talviunia varten.
[/quote]
Ihan turha näille on vääntää tätä asiaa. Ei ne tajua kuitenkaan. No sitte ihmetellään miksi maitoa ei tule ja jos tulee niin se on ravintoköyhää kuraa ja vauva kasvaa alakäyrillä. Toisin kuin näillä äideillä joilla on kunnon rasvavarastot kun vauva syntyy.
[/quote]
No hoh! Minä olen hoikka eikä läskiä löydy. Imetän ja maitoa on riittänyt ilman 10 kg rasvavarastoja! Lapsi nyt 3 kk. Tuntemani korvikeäidit ovat näitä joilla omaa rasvavarastoa löytyy eli ihan päinvastoin. Minä taas pystyn syömään melkein mitä vain eikä näy missään! Kaikkea sitä kuulee!
[/quote]
No vautsi vau! Haluatko mitalin tuosta mahtavasta suorituksestasi?
Tiesittekö,että USAssa moni julkkis synnyttää sektiolla noin kuukausi ennen la. Arvaatteko syyn?
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 08:53"]Sain esikoista odottaessa niitä kuuluisia kiloja noin kymmenen, mistä iso osa oli turvotusta joka luonnollisesti jäi synnärille. Palasin omiin mittoihin nopeasti. Mutta mieleen on jäänyt silloin syksyltä 2008 terveydenhoitajan sanat: "ei me olla täällä mitään painopoliiseja, mutta..."
Nyt jälkeenpäin ajateltuna kaikki oli minulla todella mallikaasti: veriarvot kunnossa, pissa puhdas, lapsi kasvoi kohdussa käyrän mukaan, liikuin ja voin hyvin eikä paino noussut radikaalisti missään vaiheessa. Vauvan, lapsiveden ja istukan painoa tuossa kymmenessä kilossa oli noin 4.5kg. Mutta nuo sanat jäi kummittelemaan mieleen ja nyt mietin, että kuinka monelle esikoisen odottajalle tuo terkka on saanut pienen paniikin aikaiseksi ja vielä ihan suotta?
[/quote]
MÄ totesin viidettä lasta odottaessani neuvolantätille että mulla sitten paino nouseen 12-16kg ja se on aina lähtenyt helposti pois sen kummempia laihduttamatta. Olen alualkaenkin ylipainoinen.. lapset olleet normaalipainoisia ja mä olen ite voinut hyvin koko raskausajan, liikkunut ja syönyt monipuolisesti.
Kauheeta vauhkoamista jos onkin tullut 430g viikossa sen tavoitteellisen 200g sijaan. Me ollaan jokainen erilaisia.
No, mulla paino ei noussut kuin 8 kiloa sillä mulla oli käytännössä koko raskausajan hirveä pahoinvointi. Oksensin paljon. Se ei ollut kivaa. Synnytyksen jälleen jouduin melko pian imetysdieetille allergioiden takia ja laihduin nopeasti jopa laihemmaksi mitä olin ennen raskautta. Dieetti oli fyysisesti ja henkisesti tosi raskas. Että älkää tuomitko kaikkia laiheliineja tuoreita äitejä. Imetyksen jälkeen lihoinkin nopeasti entisiin mittoihin ja ylikin mutta muistissa on nuo vanhat ajat hyvin. Ja mulla meni kyllä kaikki aika vauvan hoitamiseen ja allergioista stressaamiseen, en edes tajunnut laihtuneeni kunnes vaatteet alkoivat olla löysiä ja mies sanoi asiasta, samoin neuvola.
Tuo tapaus, kenen instagram on kuohauttanut voi varmasti ihan hyvin ja kaikki on ok, mutta en silti pidä trendistä, joka luo ulkonäkökeskeisiä paineita odottaville. Esimerkiksi minä liikun paljon, juoksen ja pyöräilen ja uin pääsääntöisesti ja raskausaikana minulta kiellettiin raskas liikunta sillä minulla ilmeni huimausta. Miehen kanssa kyllä lenkkeiltiin ja uitiin, mutta ei mahtava raskauskroppa ole vauvan hengen ja terveyden kanssa leikkimisen arvoista.
Painoa tuli, sillä lisäsin ruokavaliooni rasvat, ne kun ovat tärkeimpiä hormonien muodostajia. Lisäksi söin sitä mukaan mitä teki mieli, eli jos jäätelötytti niin sitten söin jäätelöä.
Paino nousi 12 kiloa, vauva oli 3,4 kiloinen. Rasvakudos suli imettäessä ja vaunulenkeillä, kun vauva oli 8 kk olin vanhassa koossani, iholla vaan raitoja ja mahanahka löysempi. Oli sen arvoista. Kenenkään ei tulisi ottaa suoritteena mahdollisimman fittiä raskautta vaikka toki heille, kenellä luonnollisesti näin on saa toki ollakkin :)
No minä oli sellanen yltiöhoikka ennen raskautta, ja jo ensimmäisen kolmanneksen aikana kiloja kertyi viisi. Aloin siis syömään lautasmallin mukaisesti ja liikuin joka päivä. Kokonaisuudessaan raskauskiloja tuli jotain 15, joista 10 lähti nopeaa pois, ja oli hyvä että viisi kiloa jäi imetyksen ajaksi.
Veikkaan, että kyllä se lähtötasokin kertoo paljon, ja mitkä ruokatavat on ollu ennen raskautta. Kaikillahan ei ole ruokavalio kunnossa ennen raskautta, ja jo sen ruokailun muuttaminen terveelliseksi voi tuoda kiloja. Sen sijaan jollain voi olla jo ennestään painoa ja ruokatavat sopivat, ja painoa ei kerry raskauden aikana niin paljon. Ei pidä myöskään unohtaa alun pahoinvointien merkitystä, joillekin ne pudottavat kiloja, mutta joillekin lisäävät, koska ruokaa pitää tunkea naamaan tunnin välein jotta ei tule oksennus. Esim töissä itselle oli aika tärkeää pitää pahoinvointi poissa, niin kyllä sitä tuli mussutettua vähän väliä jotain pientä -ei nyt suklaapatukoita, mutta banaania, pähkinöitä jne.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 08:47"]Kateelliset taas ruikuttaa. Ei se, että on raskaana, tarkoita että saisi mättää suuhunsa kaiken mitä mieli tekee, lopettaa liikkumista ja itkeä vielä 10 vuoden päästäkin että raskauskilot (20-30 ylimääräistä) mulla vielä...!
[/quote]
Se on yksilöllistä, millainen maha tulee raskauden aikana. Esim. minun äidilläni oli valtava vatsa, vaikka olikin muuten laiha. Samoin ystävälläni oli iso maha, vaikka oli muuten todella hoikka. Ei mahan kasvuun vaikuta se, mitä syö, vaan kohdun asento, pituus ja muut geneettiset seikat.
painoa tuli raskausaikana yhteensä 21kg. ne nyt 6kk jälkeen täysin karisseet! en ole laiduttanut. syönyt ja imettänyt ja herkutellutkin. sääliksi käy nämä itsetunnottomat äidit, jotka joille ulkonäkö etusijalla. oon ihmetellyt, että mitenkähä esim katrie d. kerkee ottaa itsestään joka päivä uutta pärstäkuvaa ja on pienen tytön äiti. ei vaan mulla ole aikaa moiseen ,kun päivät menee leikkien ja ruokaa laittaen. kuvia kyllä otan, mut niissä en näytä siltä, et oisin lähössä baariin. ihan meikittömänä ja laittautumattomana päivät olen.
Jotkut oksentavat koko raskauden ajan, menettävät ruokahalunsa, voivat pahoin niin etteivät pysty liikkumaan. Silti heillekin syntyy terveitä lapsia. Turha syyllistää ja pelotella.
Eikö mikään ole nykyään enää yksilön asia? Pitääkö muiden olla pätemässä joka helkutan asiassa? Tehkää hyvät ihmiset itse kuten parhaaksi näette ja antakaa muiden tehdä samoin.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 09:00"]Veikkaan että ne jotka pystyvät timmeinä koko raskauden ajan syövät terveellistä ja monipuolista ruokaa jotta jaksaa kuntoilla.
Heillä varmasti on normiodottajaa parempi ruokavalio ja kunto.
Toipuvat synnytyksestä paremmin ja jaksaa arjessa paremmin unohtamatta helpompaa raskausaikaa!
Ja ei, itse en ole tuollainen ollut! Keräsin painoa yli 30 kiloa ja ruokavalio olo kaikkea muuta kuin terveellinen :/ Raskausajatkin olleet hirveitä kipuineen.
Että nostan hattua niille jotka ei lyö läskiksi kun kaksi viivaa tikkuun ilmestyy!
[/quote]
Vihdoinkin joku selväjärkinen täällä :) Ei aina tarvitse mennä äärilaidasta toiseen. Minä kuulun noihin mainitsemiisi äiteihin. Söin terveellisesti (samalla tavalla kuin ennen raskautta) ja pystyin kuntoilemaan aktiivisesti raskauden loppuun saakka vastoin odotuksiani. Olin tietysti kuntoillut aktiivisesti jo ennen raskautta. Paino ei noussut raskauden aikana edes kymmentä kiloa, olin tietysti varautunut ainakin siihen 12 kiloon. Kilot lähtivät kuin itsestään 4 viikon kuluessa synnytyksestä. Täysimetän ja vauva nyt 4 kuukautta.
Ai niin se mahan koko. Sitä kyllä tuli,mutta sopusuhtaisesti eli oli mielestäni ihan normaali vauvamaha. Minusta se oli ihana! Tuo videon nainen näyttäisi paremmalta kunnon vauvamasun kanssa! Kyllä raskaus pukee naista ja siitä mahasta kuuluu nauttia! Ei olisi ikinä tullut mieleenkään toivoa sen olevan pienempi,toivoin sen näkyvän. Hullu maailma! Älkää ottako oppia tuosta. Eläkää terveellisesti,liikutte minkä pystytte ja nauttikaa kasvavasta mahasta te ihanat raskaana olevat naiset!