Jos hoitajien rokotuspakko tulee poistun alalta
Olen sairaanhoitaja ja tunnen surua siitä, että on mahdollisuus, että en voi kohta enää tehdä työtäni. En hoida kriittisesti sairaita ihmisiä tai vanhuksia. Jos koronarokote tulee pakolliseksi hoitajille palaan takaisin entiseen työhöni.
Onko muita hoitajia, jotka eivät aio ottaa koronarokotteita?
Syynä minulla se, että rokotteet suojaavat vain vakavaa tautimuotoa vastaan, niiden teho hiipuu kuukausissa ja tarvitaan aina uusi annos plus viruksen joihinkin variantteihin teho on oletettavasti olematon. Lisäksi oma immuunipuolustus saattaa heikentyä plus esimerkiksi sydänsairauksien merkittävä lisääntyminen koronarokotusten alettua.
Olen myöskin perusterve, ei ylipainoa, D-vitamiinitasot kunnossa, edellisestä flunssastakin vuosikausia aikaa vaikka altistun jatkuvasti työssäni kaikenlaisille viruksille, myös koronalle. Ymmärrän, että on kuitenkin minimaalinen mahdollisuus, että vakava tautimuoto voi osua kohdalleni, mutta kaikella olemassa olevalla tutkimustiedolla se on häviävän pieni. Uskon yksilönvapauteen, keholliseen itsemääräämisoikeuteen ja en hyväksy meneillään olevia suunnitelmia esimerkiksi koronapassien laajentamisesta työpaikoille saati rokotuspakkoa.
Kommentit (1468)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa rokottamattomat tuo juttu yh isästä, joka 50v hyväkuntoisena kävi kuoleman portilla ja oli rokottamaton. Mieli muuttui kun selvisi mutta hilkulla oli selviäminen.
https://www.kaleva.fi/korona-vei-yksinhuoltajaisan-kuoleman-porteille-r…
Alkaa pikkuhiljaa mietityttämään tämä hyväkuntoisten, urheilullisten vakava sairastuminen. Miksi ei puhuta siitä alkkis röökaajasta jonka ainoa liikuntamuoto oli lähikauppaan kaljanhakuun. Tai kodittomat narkkarit, eikö heitä sairastu? Onko liian puhtaat keuhkot, minne koronavirus pääsee vaivatta kiinnittymään. Siis kun aina tämä sama lauluvirsi näistä topkymppi elälmäntapa ihmisistä.
No johtuisikohan ihan siitä, että yksi yleisin rokottamattoman perustelu tälle on se että ei itse tarvitse "kun olen nuori, perusterve ja hyvässä kunnossa". Halutaan tuoda esiin että se ei ole mikään tae lievästä taudista. Kyllä kai kaikki ilman sanomistakin sen tajuaa että riskiryhmäläiset sairastuu todennäköisemmin vakavasti ja kuoleekin?
No heippa sitten vaan. Ei jäädä kaipaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotettu hoitaja ei välttämättä ole pitkä ikäinen kun varsinkin noita sydän vammoja tuppaa tulemaan noista rokotteista. Ihan todistettu juttu. Sitä en pysty mitenkään kyseinalaistaa. Pidemmällä tähtäimellä jos ajatellaan niin sydänvika voi tulla esteeksi työnteolle. Hyvässä fyysisessä kunnossa oleva rokottamaton hoitaja niin saattaa olla ehkäpä se parempi ratkaisu.. tuo ahajournalsin julkaisu kertoo sen että siinä ei ole mitään epäselvyyttä. Itsetuhoinen tyyppi sellainen joka ottaa juurikin tuon rokotteen. Viisaudesta, lääketieteen asiantuntemuksesta ja varsinkin terveyden vaalimisesta kokeellisesta varsin kyseinalaisesta injektiosta kieltäytyminen kertoo.
Äärimmäisen huolestuttava ja mielestäni tarkin lääketieteellinen tutkimus on tuo:
https://www.ahajournals.org/doi/abs/10.1161/circ.144.suppl_1.10712#
Typerää myös jotenkin uhmata tiedettä ja katsoa mitä tapahtuu jos ottaa piikin. Vähän sama kuin joisi pullon kossua ja sanoisi että minä en siitä humalaan tule.
Millainen sää tänään Moskovassa?
Ihanko oikeasti kuvittelet muuttaa suomalaisten mielipidettä propagandallasi. hypridivaikuttaminen ei onnistu, niin kuin se ei onnistu vaaleissa, hankinnoissa, poliisitoiminnassa jne. Mites teillä Moskovassa koronaan kuoleiden määrä tånään. Menikö raja rikki?
https://www.verkkouutiset.fi/harskisti-valheita-rokotteista-sivuilla-th…
Vtustako minä tiedän? Miksi kysyt?
Mitä on propaganda? Mikä on hypridivaikuttaminen?
Oon tutkinut ihan tieteeseen perustuvaa kirjallisuutta ihan lähtemällä siitä mitä ovat koronavirukset. Taitaa olla luonnossa joku 30 mistä 7 ihmisille aiheuttaa lieviä flunssan kaltaisia oireita. Oiskohan ollut Campel and Reesen Biology tai muu vastaava. Tehän poistatte taikka poistatatte kokoajan tieteeseen perustuvaa tekstiä. Enemmän ehkä olen tämmöinen tyyppi joka jotenkin inspiroituu asioista. Jotenkin väärin tuhota esim nuorten naisten elimistö siten että kuukautiskierto sekaisin ja lisäksi tuo sydänongelma mikä tulee piikin mukana on ihan todellinen. Jos ajatellaan nuorta 25v naista joka todennäköisesti on sairaanhoitaja niin eilen katsoin tuon Oxfordin Yliopiston covid-riskiarviotestin minkä tuloksen tuo 25v terve nuori nainen saa, niin 1:miljoonaan kuolla koronaan ja lisäksi saada ko tauti.
https://gh.bmj.com/content/bmjgh/5/9/e003094.full.pdf
A Young Healthy European Woman: 0.00021 % risk to die this virus (Korkean tulotason maassa oleva alle 30v nainen.)
https://www.qcovid.org/
Risk of catching and dying from COVID-19 0.0001% 1 in 1,000,000 (25v perusterve nainen)"https://odysee.com/important:6 ,
Millä perusteela pidät BMJ:ta taikka Oxfordin yliopisto valheiden levittäjänä? Muistaakseni Oxfordin yliopisto on ollut mukana rokotuksia kehittämässä:
https://s27589.pcdn.co/wp-content/uploads/2020/12/COVID-19-Vaccine-Cand…
Huomasin tuolla toisella alustalla Tania The Herbalistin haastattelun. Jaoin hänelle salaiset kansioni. Huomaan hänen puheessaan että tiedettä on lukenut. Jos otat asioista tieteen kautta selvää niin pian huomaat että luonto hoitaa tehtävänsä ja oikeastaan piikillä ei tee mitään.
Tässä aamusella luin hänen kirjaansa: https://www.amazon.com/gp/product/B08YBL6851/ref=dbs_a_def_rwt_hsch_vap…
Melissa Tate. Siinä puhuttiin propagandasta miten Zimbabve tuhottiin sillä. Mielestäni tässä näinkin pienen ja mitättömän flunssan kaltaisen taudin kanssa niin virhe on ollut siinä, että on sotkettu politiikka mukaan. Itse en järin suurena riskinä jos ajatellaan nuortan 25v naista, perusterve jne, niin jolla tosiaan Oxfordin Yliopiston testin perusteella on 1 suhde miljoonaan riski saada covid ja kuolla covidiin. Onko tuo sinusta tosiaan vaarallinen tauti tosiaan tämä? Jos yksi miljoonasta 25v nuoresta hyväkuntoisesta rokottamattomasta hoitajasta kuolee tähän virukseen?
Joskus ennen pandemiaa luin David Ogilvyn kirjan On Advertising se jotenkin auttoi havainnoimaan jonkinlainen mainoskampanja on käynnissä noissa valtamedioissa. Tietynlainen skripti. Parempi uskoa tieteeseen, niin taisi Pfizerin pääjohtajakin kannustaa luottamaan tieteesen. Oxfordin yliopistohan on yksi tieteen kehto, niin luotan siihen, että mitään vaara ei ole tämä viruksen kanssa. Siitähän voi tietysti väitellä on yhden suhde miljoonaan isokin riski tälle 25 nuorelle naiselle. Miten itse asian näet? Pokeria tykkään pelailla niin siinä esim jos saan AK:n ja vaikka toisella on JJ, niin se fifty-fifty riski tippua pois turnauksesta jos menee all-in pelissä. Tuo prosenteissakaan tuo 1 suhde miljoonaan niin ei ole järin suuri: 0.0001% , Ehkä se jostain on?
"Tuhota nuoren naisen elimistö"? Mikä tahansa rokote voi aiheuttaa sen, että kuukautiskierto menee hetkeksi sekaisin. Itse asiassa on monia asioita, jotka aiheuttaa sen, ihan vaan siksi, että hormonitasapainon saa sekaisin vaikka millä.
Näytä se artikkeli Oxfordin yliopistolta, missä he sanovat, että korona on harmiton tauti. Sun maallikon tulkintaan en luota.
Ikääntyvän väestön näkökulmasta ei kauheasti lämmitä, että joku perusterve nuori ei sairastu ja kuole. Siis hyvä asia heille, ei siinä mitään.
Tuohon näpyttelin 25v, female, oli noita sairauksia niin laitoin, että ei ole mitään niin antoi tuloksen:
https://www.qcovid.org/
Risk of catching and dying from COVID-19 0.0001% 1 in 1,000,000 (25v perusterve nainen)"Päivittänyt jotenkin tuota niin näyttää olevan ajantasalla tuo laskuri.
Kuukautiskierron ja PEG-nanopartikkelin yhteyttä tuossa miettinyt: https://odysee.com/forallwomen:f
Muistaakseni ihan hiljattain kuulin, että 15% alema naisen hedelmällisyyteen olisi jossain Pfizerin omassa dokumentissa. En tiedä pitääkö paikkaansa. Jännä muuten tuo rotan kuukautiskierto, että se on samantyyppinen kuin ihmisellä mutta kestää 4 päivää. Koittanut lähestyä yhtä noista tutkijoista on tutkinut noita rottia tuon PEG-nanopartikkelin osalta. Ne rotat saivat ainakin minusta ihan samanlaisia oireita mitä naiset saaneet Pfizeristä ja Modernasta missä kummassakin on PEG-nanopartikkeli; nanokuljetin. https://www.aminer.cn/profile/eva-rollerova/5617ec0645ce1e5963ec05fa Tuosta listasta:
https://www.aminer.cn/pub/56d8e0d1dabfae2eee10b960/delayed-adverse-effe…
.. Nähtävästi noita tutkimuksia olisi enemmänkin tarjolla jos kirjautuisi tuonne.. Ja tuossa on tuosta rottien kuukautiskierrosta: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/12659010/
Ja sitten tämä perusterve rokottamaton hoitaja saa oireettoman tartunnan ja tartuttaa sen vaikka kotihoidossa 80-vuotiaalle Pekalle, jolla on hyvässä tasapainossa oleva tyyppi2 diabetes, copd, eteisvärinä, sepelvaltimotauti, munuaisarvot lievästi koholla ja aiemmin sairastettu aivotapahtuma. Paino 90kg, pituus 179cm. Lopulta aika terve mies siis tuon ikäiseksi, vaikka perussairauksia löytyykin. Pekan riski kuolla tartuntaan on 1/25.
Jos Pekka olisikin vaikka hoitokodissa dementian vuoksi ja munuaisten vajaatoiminta olisi astetta pahempaa, niin riski kuolla olisikin jo 1/15. Mutta ehkä sellaisten onkin jo parempi päästä täältä pois joidenkin mielestä. Mutta hyvä että se 25v hoitaja sai pitää itsemääräämisoikeutensa ja olla ottamatta rokotetta.Rokottamaton terveydenhuollon henkilö on oireeton tartuttaja monta kertaa todennäköisemmin kuin rokotettu, ainakin yhden tutkimuksen mukaan: https://www.ahajournals.org/doi/abs/10.1161/circ.144.suppl_1.10712#
(19/5517 rokotettua vs 17/757 rokottamatonta tutkimuksen tarkastelujaksolla).T. Lääkäri joka ottaa kaikki suositellut rokotteet ilman valittamista ja mielellään.
Lääkäri voisi suositella Pekan sukulaisille tämän hoitamista, koska tuo 25v kotihoitaja on niinkin epäluotettava. Miksi ihmeessä pitäisi monisairaan Pekan takia nuoren ihmisen ottaa minkäänlaista riskiä terveytensä suhteen? Jos Pekalla on yhtään järkeä päässä, ei hänkään moista haluaisi. Sitäpaitsi lääkärihän tuossa juuri totesi nuoren rokottamattoman olevan tod.näk. oireeton. Saako rokotetut sitten oireita tartunnastaan?
Oireettomat yleensä jatkavat työssään ja menoissaan koska eivät tiedä olevansa tartunnan kantajia. Toki oireinenkin tauti tartuttaa pari päivää ennen oireiden ilmenemistä. Ja rokotetut ovat lieväoireisempia ja tartunnan saadessaan ehkä enemmän myös oireettomia. Pointti on kuitenkin siinä, että rokotettu yleensä saa sen tartunnan niin paljon epätodennäköisemmin, että kahdessa populaatiossa (rokotetut vs. rokottamattomat) on oireettomia (ja myös oireisia tietenkin) tartuttajia enemmän rokottamattomissa. Eli jos Pekan luokse tulee 2 hoitajaa joista toinen on rokotettu ja toinen ei, niin on suurempi todennäköisyys että se rokottamaton kantaakin virusta ja tartuttaa sitä eteenpäin.

Itse jätän ottamatta ja katson miten luonnollinen puolustus toimii. Se Bourlakin(Pfizerin toimari) neuvoi luottamaan tieteeseen niin luotan tieteeseen... Tuon antamasi tutkimuksen mukaan saattaa käydä köpelösti jos ottaisin piikin.. Ei minua tarvitsi suojella ottamalla tuota piikkiä. Ei käy järkeen tuo. Miten jos hoitaja/lääkäri sairastaisi tuon taudin ja saa suojan niin miten hän sitten tartuttaa sitten tuon taudin minuun?
"Rokottamaton terveydenhuollon henkilö on oireeton tartuttaja monta kertaa todennäköisemmin kuin rokotettu".
Mitä tästä lääkärin mukaan opimme? Rokottamaton sairastaa oireettomasti ja rokotettu oireellisesti? LOL
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotettu hoitaja ei välttämättä ole pitkä ikäinen kun varsinkin noita sydän vammoja tuppaa tulemaan noista rokotteista. Ihan todistettu juttu. Sitä en pysty mitenkään kyseinalaistaa. Pidemmällä tähtäimellä jos ajatellaan niin sydänvika voi tulla esteeksi työnteolle. Hyvässä fyysisessä kunnossa oleva rokottamaton hoitaja niin saattaa olla ehkäpä se parempi ratkaisu.. tuo ahajournalsin julkaisu kertoo sen että siinä ei ole mitään epäselvyyttä. Itsetuhoinen tyyppi sellainen joka ottaa juurikin tuon rokotteen. Viisaudesta, lääketieteen asiantuntemuksesta ja varsinkin terveyden vaalimisesta kokeellisesta varsin kyseinalaisesta injektiosta kieltäytyminen kertoo.
Äärimmäisen huolestuttava ja mielestäni tarkin lääketieteellinen tutkimus on tuo:
https://www.ahajournals.org/doi/abs/10.1161/circ.144.suppl_1.10712#
Typerää myös jotenkin uhmata tiedettä ja katsoa mitä tapahtuu jos ottaa piikin. Vähän sama kuin joisi pullon kossua ja sanoisi että minä en siitä humalaan tule.
Millainen sää tänään Moskovassa?
Ihanko oikeasti kuvittelet muuttaa suomalaisten mielipidettä propagandallasi. hypridivaikuttaminen ei onnistu, niin kuin se ei onnistu vaaleissa, hankinnoissa, poliisitoiminnassa jne. Mites teillä Moskovassa koronaan kuoleiden määrä tånään. Menikö raja rikki?
https://www.verkkouutiset.fi/harskisti-valheita-rokotteista-sivuilla-th…
Vtustako minä tiedän? Miksi kysyt?
Mitä on propaganda? Mikä on hypridivaikuttaminen?
Oon tutkinut ihan tieteeseen perustuvaa kirjallisuutta ihan lähtemällä siitä mitä ovat koronavirukset. Taitaa olla luonnossa joku 30 mistä 7 ihmisille aiheuttaa lieviä flunssan kaltaisia oireita. Oiskohan ollut Campel and Reesen Biology tai muu vastaava. Tehän poistatte taikka poistatatte kokoajan tieteeseen perustuvaa tekstiä. Enemmän ehkä olen tämmöinen tyyppi joka jotenkin inspiroituu asioista. Jotenkin väärin tuhota esim nuorten naisten elimistö siten että kuukautiskierto sekaisin ja lisäksi tuo sydänongelma mikä tulee piikin mukana on ihan todellinen. Jos ajatellaan nuorta 25v naista joka todennäköisesti on sairaanhoitaja niin eilen katsoin tuon Oxfordin Yliopiston covid-riskiarviotestin minkä tuloksen tuo 25v terve nuori nainen saa, niin 1:miljoonaan kuolla koronaan ja lisäksi saada ko tauti.
https://gh.bmj.com/content/bmjgh/5/9/e003094.full.pdf
A Young Healthy European Woman: 0.00021 % risk to die this virus (Korkean tulotason maassa oleva alle 30v nainen.)
https://www.qcovid.org/
Risk of catching and dying from COVID-19 0.0001% 1 in 1,000,000 (25v perusterve nainen)"https://odysee.com/important:6 ,
Millä perusteela pidät BMJ:ta taikka Oxfordin yliopisto valheiden levittäjänä? Muistaakseni Oxfordin yliopisto on ollut mukana rokotuksia kehittämässä:
https://s27589.pcdn.co/wp-content/uploads/2020/12/COVID-19-Vaccine-Cand…
Huomasin tuolla toisella alustalla Tania The Herbalistin haastattelun. Jaoin hänelle salaiset kansioni. Huomaan hänen puheessaan että tiedettä on lukenut. Jos otat asioista tieteen kautta selvää niin pian huomaat että luonto hoitaa tehtävänsä ja oikeastaan piikillä ei tee mitään.
Tässä aamusella luin hänen kirjaansa: https://www.amazon.com/gp/product/B08YBL6851/ref=dbs_a_def_rwt_hsch_vap…
Melissa Tate. Siinä puhuttiin propagandasta miten Zimbabve tuhottiin sillä. Mielestäni tässä näinkin pienen ja mitättömän flunssan kaltaisen taudin kanssa niin virhe on ollut siinä, että on sotkettu politiikka mukaan. Itse en järin suurena riskinä jos ajatellaan nuortan 25v naista, perusterve jne, niin jolla tosiaan Oxfordin Yliopiston testin perusteella on 1 suhde miljoonaan riski saada covid ja kuolla covidiin. Onko tuo sinusta tosiaan vaarallinen tauti tosiaan tämä? Jos yksi miljoonasta 25v nuoresta hyväkuntoisesta rokottamattomasta hoitajasta kuolee tähän virukseen?
Joskus ennen pandemiaa luin David Ogilvyn kirjan On Advertising se jotenkin auttoi havainnoimaan jonkinlainen mainoskampanja on käynnissä noissa valtamedioissa. Tietynlainen skripti. Parempi uskoa tieteeseen, niin taisi Pfizerin pääjohtajakin kannustaa luottamaan tieteesen. Oxfordin yliopistohan on yksi tieteen kehto, niin luotan siihen, että mitään vaara ei ole tämä viruksen kanssa. Siitähän voi tietysti väitellä on yhden suhde miljoonaan isokin riski tälle 25 nuorelle naiselle. Miten itse asian näet? Pokeria tykkään pelailla niin siinä esim jos saan AK:n ja vaikka toisella on JJ, niin se fifty-fifty riski tippua pois turnauksesta jos menee all-in pelissä. Tuo prosenteissakaan tuo 1 suhde miljoonaan niin ei ole järin suuri: 0.0001% , Ehkä se jostain on?
"Tuhota nuoren naisen elimistö"? Mikä tahansa rokote voi aiheuttaa sen, että kuukautiskierto menee hetkeksi sekaisin. Itse asiassa on monia asioita, jotka aiheuttaa sen, ihan vaan siksi, että hormonitasapainon saa sekaisin vaikka millä.
Näytä se artikkeli Oxfordin yliopistolta, missä he sanovat, että korona on harmiton tauti. Sun maallikon tulkintaan en luota.
Ikääntyvän väestön näkökulmasta ei kauheasti lämmitä, että joku perusterve nuori ei sairastu ja kuole. Siis hyvä asia heille, ei siinä mitään.
Ja tästä tiesimme, että ei edes kannata lukea eteenpäin: ”Jotenkin väärin tuhota esim nuorten naisten elimistö siten että kuukautiskierto sekaisin"
Haluatko tietää mitkä muut asiat voi saada kuukautiskierron sekaisin?
Ehkäisy
Ehkäisyn poisjättäminen
Stressi
Urheilu
Synnytyksen jälkeinen palautuminen
Suru
Muu rokoteKerro ihmeessä. Itse jämähtänyt tuohon PEG-nanopartikkeliin.. Ihan jos maalaisjärkeä käytetään niin ei kannata kaikenlaista sinne kuulumatonta kemikaalia kehoonsa työntää.
https://www.aminer.cn/profile/eva-rollerova/5617ec0645ce1e5963ec05fa
Mahtookohan päästä kirjautumaan tuonne jos ei ole sitä tutkintoa?
Liekköhän nuo rotat jotain sukua ihmisille myös? Apinat ainakin on..
Periaatteessa voit ottaa tarkasteluun melkein minkä lääkkeen vain ja todeta, että kaikenlaista mahdollista haittaa, jopa tavallisilla särkylääkkeillä. Sen takia en luota maallikon tulkintaan, sillä he lukevat artikkeleita eivätkä osaa laittaa niitä kokonaiskuvaan, koska heillä ei ole sitä koulutusta, osaamista eikä ammattitaitoa.
Joissain tutkimuksissa on ilmoitettu tulos hyvin selvästi. Tuossa nimenomaan oli PEG se syyllinen. https://www.aminer.cn/pub/56d8e0d1dabfae2eee10b960/delayed-adverse-effe… . Samantyyppisiä näyttää olevan jos katsotaan tuota sivustoa: https://rokotehaitat.fi taikka tuolta: https://www.vaxtestimonies.org/en .
Niin, niin. Tutkimus osoittaa, että PEG on mahdollisesti "syyllinen". Ja sitten hae ne tutkimukset, missä selvitetään kuinka suuri ja kuinka pitkäaikainen pitää altistuksen olla, että tämä ei ole enää ohimenevä haittavaikutus vaan pysyvästi hedelmällisyyttä alentava tekijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa rokottamattomat tuo juttu yh isästä, joka 50v hyväkuntoisena kävi kuoleman portilla ja oli rokottamaton. Mieli muuttui kun selvisi mutta hilkulla oli selviäminen.
https://www.kaleva.fi/korona-vei-yksinhuoltajaisan-kuoleman-porteille-r…
Alkaa pikkuhiljaa mietityttämään tämä hyväkuntoisten, urheilullisten vakava sairastuminen. Miksi ei puhuta siitä alkkis röökaajasta jonka ainoa liikuntamuoto oli lähikauppaan kaljanhakuun. Tai kodittomat narkkarit, eikö heitä sairastu? Onko liian puhtaat keuhkot, minne koronavirus pääsee vaivatta kiinnittymään. Siis kun aina tämä sama lauluvirsi näistä topkymppi elälmäntapa ihmisistä.
No johtuisikohan ihan siitä, että yksi yleisin rokottamattoman perustelu tälle on se että ei itse tarvitse "kun olen nuori, perusterve ja hyvässä kunnossa". Halutaan tuoda esiin että se ei ole mikään tae lievästä taudista. Kyllä kai kaikki ilman sanomistakin sen tajuaa että riskiryhmäläiset sairastuu todennäköisemmin vakavasti ja kuoleekin?
Kyllä ne riskiryhmäläiset kuolee ja ovat kuolleet ilman koronaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotettu hoitaja ei välttämättä ole pitkä ikäinen kun varsinkin noita sydän vammoja tuppaa tulemaan noista rokotteista. Ihan todistettu juttu. Sitä en pysty mitenkään kyseinalaistaa. Pidemmällä tähtäimellä jos ajatellaan niin sydänvika voi tulla esteeksi työnteolle. Hyvässä fyysisessä kunnossa oleva rokottamaton hoitaja niin saattaa olla ehkäpä se parempi ratkaisu.. tuo ahajournalsin julkaisu kertoo sen että siinä ei ole mitään epäselvyyttä. Itsetuhoinen tyyppi sellainen joka ottaa juurikin tuon rokotteen. Viisaudesta, lääketieteen asiantuntemuksesta ja varsinkin terveyden vaalimisesta kokeellisesta varsin kyseinalaisesta injektiosta kieltäytyminen kertoo.
Äärimmäisen huolestuttava ja mielestäni tarkin lääketieteellinen tutkimus on tuo:
https://www.ahajournals.org/doi/abs/10.1161/circ.144.suppl_1.10712#
Typerää myös jotenkin uhmata tiedettä ja katsoa mitä tapahtuu jos ottaa piikin. Vähän sama kuin joisi pullon kossua ja sanoisi että minä en siitä humalaan tule.
Millainen sää tänään Moskovassa?
Ihanko oikeasti kuvittelet muuttaa suomalaisten mielipidettä propagandallasi. hypridivaikuttaminen ei onnistu, niin kuin se ei onnistu vaaleissa, hankinnoissa, poliisitoiminnassa jne. Mites teillä Moskovassa koronaan kuoleiden määrä tånään. Menikö raja rikki?
https://www.verkkouutiset.fi/harskisti-valheita-rokotteista-sivuilla-th…
Vtustako minä tiedän? Miksi kysyt?
Mitä on propaganda? Mikä on hypridivaikuttaminen?
Oon tutkinut ihan tieteeseen perustuvaa kirjallisuutta ihan lähtemällä siitä mitä ovat koronavirukset. Taitaa olla luonnossa joku 30 mistä 7 ihmisille aiheuttaa lieviä flunssan kaltaisia oireita. Oiskohan ollut Campel and Reesen Biology tai muu vastaava. Tehän poistatte taikka poistatatte kokoajan tieteeseen perustuvaa tekstiä. Enemmän ehkä olen tämmöinen tyyppi joka jotenkin inspiroituu asioista. Jotenkin väärin tuhota esim nuorten naisten elimistö siten että kuukautiskierto sekaisin ja lisäksi tuo sydänongelma mikä tulee piikin mukana on ihan todellinen. Jos ajatellaan nuorta 25v naista joka todennäköisesti on sairaanhoitaja niin eilen katsoin tuon Oxfordin Yliopiston covid-riskiarviotestin minkä tuloksen tuo 25v terve nuori nainen saa, niin 1:miljoonaan kuolla koronaan ja lisäksi saada ko tauti.
https://gh.bmj.com/content/bmjgh/5/9/e003094.full.pdf
A Young Healthy European Woman: 0.00021 % risk to die this virus (Korkean tulotason maassa oleva alle 30v nainen.)
https://www.qcovid.org/
Risk of catching and dying from COVID-19 0.0001% 1 in 1,000,000 (25v perusterve nainen)"https://odysee.com/important:6 ,
Millä perusteela pidät BMJ:ta taikka Oxfordin yliopisto valheiden levittäjänä? Muistaakseni Oxfordin yliopisto on ollut mukana rokotuksia kehittämässä:
https://s27589.pcdn.co/wp-content/uploads/2020/12/COVID-19-Vaccine-Cand…
Huomasin tuolla toisella alustalla Tania The Herbalistin haastattelun. Jaoin hänelle salaiset kansioni. Huomaan hänen puheessaan että tiedettä on lukenut. Jos otat asioista tieteen kautta selvää niin pian huomaat että luonto hoitaa tehtävänsä ja oikeastaan piikillä ei tee mitään.
Tässä aamusella luin hänen kirjaansa: https://www.amazon.com/gp/product/B08YBL6851/ref=dbs_a_def_rwt_hsch_vap…
Melissa Tate. Siinä puhuttiin propagandasta miten Zimbabve tuhottiin sillä. Mielestäni tässä näinkin pienen ja mitättömän flunssan kaltaisen taudin kanssa niin virhe on ollut siinä, että on sotkettu politiikka mukaan. Itse en järin suurena riskinä jos ajatellaan nuortan 25v naista, perusterve jne, niin jolla tosiaan Oxfordin Yliopiston testin perusteella on 1 suhde miljoonaan riski saada covid ja kuolla covidiin. Onko tuo sinusta tosiaan vaarallinen tauti tosiaan tämä? Jos yksi miljoonasta 25v nuoresta hyväkuntoisesta rokottamattomasta hoitajasta kuolee tähän virukseen?
Joskus ennen pandemiaa luin David Ogilvyn kirjan On Advertising se jotenkin auttoi havainnoimaan jonkinlainen mainoskampanja on käynnissä noissa valtamedioissa. Tietynlainen skripti. Parempi uskoa tieteeseen, niin taisi Pfizerin pääjohtajakin kannustaa luottamaan tieteesen. Oxfordin yliopistohan on yksi tieteen kehto, niin luotan siihen, että mitään vaara ei ole tämä viruksen kanssa. Siitähän voi tietysti väitellä on yhden suhde miljoonaan isokin riski tälle 25 nuorelle naiselle. Miten itse asian näet? Pokeria tykkään pelailla niin siinä esim jos saan AK:n ja vaikka toisella on JJ, niin se fifty-fifty riski tippua pois turnauksesta jos menee all-in pelissä. Tuo prosenteissakaan tuo 1 suhde miljoonaan niin ei ole järin suuri: 0.0001% , Ehkä se jostain on?
"Tuhota nuoren naisen elimistö"? Mikä tahansa rokote voi aiheuttaa sen, että kuukautiskierto menee hetkeksi sekaisin. Itse asiassa on monia asioita, jotka aiheuttaa sen, ihan vaan siksi, että hormonitasapainon saa sekaisin vaikka millä.
Näytä se artikkeli Oxfordin yliopistolta, missä he sanovat, että korona on harmiton tauti. Sun maallikon tulkintaan en luota.
Ikääntyvän väestön näkökulmasta ei kauheasti lämmitä, että joku perusterve nuori ei sairastu ja kuole. Siis hyvä asia heille, ei siinä mitään.
Ja tästä tiesimme, että ei edes kannata lukea eteenpäin: ”Jotenkin väärin tuhota esim nuorten naisten elimistö siten että kuukautiskierto sekaisin"
Haluatko tietää mitkä muut asiat voi saada kuukautiskierron sekaisin?
Ehkäisy
Ehkäisyn poisjättäminen
Stressi
Urheilu
Synnytyksen jälkeinen palautuminen
Suru
Muu rokoteKerro ihmeessä. Itse jämähtänyt tuohon PEG-nanopartikkeliin.. Ihan jos maalaisjärkeä käytetään niin ei kannata kaikenlaista sinne kuulumatonta kemikaalia kehoonsa työntää.
https://www.aminer.cn/profile/eva-rollerova/5617ec0645ce1e5963ec05fa
Mahtookohan päästä kirjautumaan tuonne jos ei ole sitä tutkintoa?
Liekköhän nuo rotat jotain sukua ihmisille myös? Apinat ainakin on..
Periaatteessa voit ottaa tarkasteluun melkein minkä lääkkeen vain ja todeta, että kaikenlaista mahdollista haittaa, jopa tavallisilla särkylääkkeillä. Sen takia en luota maallikon tulkintaan, sillä he lukevat artikkeleita eivätkä osaa laittaa niitä kokonaiskuvaan, koska heillä ei ole sitä koulutusta, osaamista eikä ammattitaitoa.
Joissain tutkimuksissa on ilmoitettu tulos hyvin selvästi. Tuossa nimenomaan oli PEG se syyllinen. https://www.aminer.cn/pub/56d8e0d1dabfae2eee10b960/delayed-adverse-effe… . Samantyyppisiä näyttää olevan jos katsotaan tuota sivustoa: https://rokotehaitat.fi taikka tuolta: https://www.vaxtestimonies.org/en .
Niin, niin. Tutkimus osoittaa, että PEG on mahdollisesti "syyllinen". Ja sitten hae ne tutkimukset, missä selvitetään kuinka suuri ja kuinka pitkäaikainen pitää altistuksen olla, että tämä ei ole enää ohimenevä haittavaikutus vaan pysyvästi hedelmällisyyttä alentava tekijä.
Siinä tutkimuksessa puhuttiin u-kirjaimen muotoisesta reaktiossa missä pieni pisara aiheuttaa ison reaktion. Tyypillinen nimenomaan jos kyseessä hormonihairikko. Reaktiot kasvoi kun annoskoko pieneni. Ihmisille annetaan pientä määrää niin jos u-kirjaimen muotoinen reaktio käyrä niin joskus aikoinaan kemiaakin luenneelle tuossa saattaisi olla se punainen lanka.. näin minä näkisin että jos pieni pisara aiheuttaa ison reaktion niin jos naiset saavat vielä pienemmän pisaran kuin rotat, niin en ihmettelisi että tulisi kuukautishairioita. Ja jos rotilla samantyyppinen tuo kierto kuin ihmisillä niin sellainen vahva tunne on että olisi yhteys noiden välillä. Pitäisi jonkun viisaamman jatkaa tuota ajatustani pidemmälle. Itselläni vahva tunne. Joku teistä älähti minulle että ihminen ja rotta kuukautisen suhteen erilaisia, mutta löytyi ihan jatkeen käyvä selitys sille miksi käyttävät rottia tutkiessaan kuukautishairioita. Samat vaiheet rotilla kuin naisilla. Mutta tuo kierto toistui 4 pvn välein.. Naisen (ihminen) kohdalla muistaakseni 28pv.
Vierailija kirjoitti:
Rokotehaitat.fi -sivustolla on rokotehaittatarinoita, joukossa mm. 8.12. lähetetty:
"Olen ollut ammatissani yli 10v. Toimin vanhusten parissa. Ikinä urani aikana ei ole tullut eteen näin paljon peruttuja aikoja/kuoleman viestejä. Aivoinfarktia, aivoverenvuotoja, sekä muualla elimistössä tulppia. Vanhusten vointi on romahtanut alas silmin nähden.
Ikä kerrottavista +80
Allekirjoittanut ammatinharjoittaja"Kuten yllä mainitusta voi lukea, rokotteet tappavat vanhuksiamme enemmän kuin itse tauti. Miksi siis hoitajien pitäisi alistaa kehonsa samalle myrkylle saadakseen tehdä töitä?
nyt on suuret ikäluokat kuolemisiässä, joten onko ihmekään, että +80 vuotiaita kuolee paljon...
Vierailija kirjoitti:
eiköhän rokotepakottajille lähtö sieltä hoitolaitoksista tule ja rokotetut hoitajat huomaavat tehneensä virheen kun ovat ottaneet piikin. Jäljelle jää tosiaan ne ihanimmat ja parhaimmat. Antakaa niiden työnantajien tehdä laiton irtisanominen niin saatte korvauksia. Taistelkaa, haastakaa niiden käsitys noista rokotuksista. Tiede on teidän puolella. Noille nasuillekin kävi huonosti lopuksi. Ei auttanut esim Eichmannin kuuluisa lausahdus, että seurasin vain käskyjä. Tuo oli hyvä kirja siitä: Eichmann in Jerusalem Hannah Arendt. Pahat ihmiset seuraa käskyjä ja tottelee määräyksiä. Ihminen on itse vastuussa tekemisistään. En näe mitään järkeä ottaa tosiaan noita piikkejä ja tunkea niitä toisiin. Olisi mukava kuulla mitä mieltä rokotteen puolustajat on tuosta Oxfordin yliopiston testin tuloksesta missä 25v terve nainen niin riski hänellä kuolla koronaan ja saada korona on yhden suhde miljoonaan jos on rokottamaton.
työnantajalle voi tulla oikeus lopettaa palkanmaksu ja jos näin käy ja kun se tulee eduskunnasta ja kirjataan lakiin, ei lakia rikota.

Sodan jälkeen syntyi suuret ikäluokat eli v1945- 1950 syntyneet katsotaan siihen ryhmään.
Eivät ole vielä 80v. Vanhimmat 76v.
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle muistutukseksi. Te rokottamattomat hoitajat olette itse syyllisiä rokotepakkoon. Vuosi sitten on jo kehotettu kutakin laittamaan oma rokotesuojansa kuntoon, ettei tarvitse mennä pakkorokotuksiin. Voiko siis hoitajat tyhmemmin toimia!
Juu, eli todella, joukossa on voimaa! Voitte nostaa hattua ihan itsellenne.
Toinen nosto sitten siitä jos alatte vaatia porukalla pakkorokotuksia muillekin ammattialoille.
👍👍👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
eiköhän rokotepakottajille lähtö sieltä hoitolaitoksista tule ja rokotetut hoitajat huomaavat tehneensä virheen kun ovat ottaneet piikin. Jäljelle jää tosiaan ne ihanimmat ja parhaimmat. Antakaa niiden työnantajien tehdä laiton irtisanominen niin saatte korvauksia. Taistelkaa, haastakaa niiden käsitys noista rokotuksista. Tiede on teidän puolella. Noille nasuillekin kävi huonosti lopuksi. Ei auttanut esim Eichmannin kuuluisa lausahdus, että seurasin vain käskyjä. Tuo oli hyvä kirja siitä: Eichmann in Jerusalem Hannah Arendt. Pahat ihmiset seuraa käskyjä ja tottelee määräyksiä. Ihminen on itse vastuussa tekemisistään. En näe mitään järkeä ottaa tosiaan noita piikkejä ja tunkea niitä toisiin. Olisi mukava kuulla mitä mieltä rokotteen puolustajat on tuosta Oxfordin yliopiston testin tuloksesta missä 25v terve nainen niin riski hänellä kuolla koronaan ja saada korona on yhden suhde miljoonaan jos on rokottamaton.
työnantajalle voi tulla oikeus lopettaa palkanmaksu ja jos näin käy ja kun se tulee eduskunnasta ja kirjataan lakiin, ei lakia rikota.
olisikin hyvä jos hoitajat vastustaisi tätä ettei siitä lakiin kirjata.
Tosin nuo kaksi lakia suojelee ihmisiä maissa missä on joku diktaattori on riehumassa
https://en.unesco.org/themes/ethics-science-and-technology/bioethics-an…
https://media.tghn.org/medialibrary/2011/04/BMJ_No_7070_Volume_313_The_…
mutta tietysti jos kyseinen maa ei välitä noista ihmisoikeuksista niin silloin pitää toivoa että esim Reiner Fuellmich kumppaneineen saa nuo ihmiset vastuuseen jotka rikkovat noita lakeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotettu hoitaja ei välttämättä ole pitkä ikäinen kun varsinkin noita sydän vammoja tuppaa tulemaan noista rokotteista. Ihan todistettu juttu. Sitä en pysty mitenkään kyseinalaistaa. Pidemmällä tähtäimellä jos ajatellaan niin sydänvika voi tulla esteeksi työnteolle. Hyvässä fyysisessä kunnossa oleva rokottamaton hoitaja niin saattaa olla ehkäpä se parempi ratkaisu.. tuo ahajournalsin julkaisu kertoo sen että siinä ei ole mitään epäselvyyttä. Itsetuhoinen tyyppi sellainen joka ottaa juurikin tuon rokotteen. Viisaudesta, lääketieteen asiantuntemuksesta ja varsinkin terveyden vaalimisesta kokeellisesta varsin kyseinalaisesta injektiosta kieltäytyminen kertoo.
Äärimmäisen huolestuttava ja mielestäni tarkin lääketieteellinen tutkimus on tuo:
https://www.ahajournals.org/doi/abs/10.1161/circ.144.suppl_1.10712#
Typerää myös jotenkin uhmata tiedettä ja katsoa mitä tapahtuu jos ottaa piikin. Vähän sama kuin joisi pullon kossua ja sanoisi että minä en siitä humalaan tule.
Millainen sää tänään Moskovassa?
Ihanko oikeasti kuvittelet muuttaa suomalaisten mielipidettä propagandallasi. hypridivaikuttaminen ei onnistu, niin kuin se ei onnistu vaaleissa, hankinnoissa, poliisitoiminnassa jne. Mites teillä Moskovassa koronaan kuoleiden määrä tånään. Menikö raja rikki?
https://www.verkkouutiset.fi/harskisti-valheita-rokotteista-sivuilla-th…
Vtustako minä tiedän? Miksi kysyt?
Mitä on propaganda? Mikä on hypridivaikuttaminen?
Oon tutkinut ihan tieteeseen perustuvaa kirjallisuutta ihan lähtemällä siitä mitä ovat koronavirukset. Taitaa olla luonnossa joku 30 mistä 7 ihmisille aiheuttaa lieviä flunssan kaltaisia oireita. Oiskohan ollut Campel and Reesen Biology tai muu vastaava. Tehän poistatte taikka poistatatte kokoajan tieteeseen perustuvaa tekstiä. Enemmän ehkä olen tämmöinen tyyppi joka jotenkin inspiroituu asioista. Jotenkin väärin tuhota esim nuorten naisten elimistö siten että kuukautiskierto sekaisin ja lisäksi tuo sydänongelma mikä tulee piikin mukana on ihan todellinen. Jos ajatellaan nuorta 25v naista joka todennäköisesti on sairaanhoitaja niin eilen katsoin tuon Oxfordin Yliopiston covid-riskiarviotestin minkä tuloksen tuo 25v terve nuori nainen saa, niin 1:miljoonaan kuolla koronaan ja lisäksi saada ko tauti.
https://gh.bmj.com/content/bmjgh/5/9/e003094.full.pdf
A Young Healthy European Woman: 0.00021 % risk to die this virus (Korkean tulotason maassa oleva alle 30v nainen.)
https://www.qcovid.org/
Risk of catching and dying from COVID-19 0.0001% 1 in 1,000,000 (25v perusterve nainen)"https://odysee.com/important:6 ,
Millä perusteela pidät BMJ:ta taikka Oxfordin yliopisto valheiden levittäjänä? Muistaakseni Oxfordin yliopisto on ollut mukana rokotuksia kehittämässä:
https://s27589.pcdn.co/wp-content/uploads/2020/12/COVID-19-Vaccine-Cand…
Huomasin tuolla toisella alustalla Tania The Herbalistin haastattelun. Jaoin hänelle salaiset kansioni. Huomaan hänen puheessaan että tiedettä on lukenut. Jos otat asioista tieteen kautta selvää niin pian huomaat että luonto hoitaa tehtävänsä ja oikeastaan piikillä ei tee mitään.
Tässä aamusella luin hänen kirjaansa: https://www.amazon.com/gp/product/B08YBL6851/ref=dbs_a_def_rwt_hsch_vap…
Melissa Tate. Siinä puhuttiin propagandasta miten Zimbabve tuhottiin sillä. Mielestäni tässä näinkin pienen ja mitättömän flunssan kaltaisen taudin kanssa niin virhe on ollut siinä, että on sotkettu politiikka mukaan. Itse en järin suurena riskinä jos ajatellaan nuortan 25v naista, perusterve jne, niin jolla tosiaan Oxfordin Yliopiston testin perusteella on 1 suhde miljoonaan riski saada covid ja kuolla covidiin. Onko tuo sinusta tosiaan vaarallinen tauti tosiaan tämä? Jos yksi miljoonasta 25v nuoresta hyväkuntoisesta rokottamattomasta hoitajasta kuolee tähän virukseen?
Joskus ennen pandemiaa luin David Ogilvyn kirjan On Advertising se jotenkin auttoi havainnoimaan jonkinlainen mainoskampanja on käynnissä noissa valtamedioissa. Tietynlainen skripti. Parempi uskoa tieteeseen, niin taisi Pfizerin pääjohtajakin kannustaa luottamaan tieteesen. Oxfordin yliopistohan on yksi tieteen kehto, niin luotan siihen, että mitään vaara ei ole tämä viruksen kanssa. Siitähän voi tietysti väitellä on yhden suhde miljoonaan isokin riski tälle 25 nuorelle naiselle. Miten itse asian näet? Pokeria tykkään pelailla niin siinä esim jos saan AK:n ja vaikka toisella on JJ, niin se fifty-fifty riski tippua pois turnauksesta jos menee all-in pelissä. Tuo prosenteissakaan tuo 1 suhde miljoonaan niin ei ole järin suuri: 0.0001% , Ehkä se jostain on?
"Tuhota nuoren naisen elimistö"? Mikä tahansa rokote voi aiheuttaa sen, että kuukautiskierto menee hetkeksi sekaisin. Itse asiassa on monia asioita, jotka aiheuttaa sen, ihan vaan siksi, että hormonitasapainon saa sekaisin vaikka millä.
Näytä se artikkeli Oxfordin yliopistolta, missä he sanovat, että korona on harmiton tauti. Sun maallikon tulkintaan en luota.
Ikääntyvän väestön näkökulmasta ei kauheasti lämmitä, että joku perusterve nuori ei sairastu ja kuole. Siis hyvä asia heille, ei siinä mitään.
Ja tästä tiesimme, että ei edes kannata lukea eteenpäin: ”Jotenkin väärin tuhota esim nuorten naisten elimistö siten että kuukautiskierto sekaisin"
Haluatko tietää mitkä muut asiat voi saada kuukautiskierron sekaisin?
Ehkäisy
Ehkäisyn poisjättäminen
Stressi
Urheilu
Synnytyksen jälkeinen palautuminen
Suru
Muu rokoteKerro ihmeessä. Itse jämähtänyt tuohon PEG-nanopartikkeliin.. Ihan jos maalaisjärkeä käytetään niin ei kannata kaikenlaista sinne kuulumatonta kemikaalia kehoonsa työntää.
https://www.aminer.cn/profile/eva-rollerova/5617ec0645ce1e5963ec05fa
Mahtookohan päästä kirjautumaan tuonne jos ei ole sitä tutkintoa?
Liekköhän nuo rotat jotain sukua ihmisille myös? Apinat ainakin on..
Periaatteessa voit ottaa tarkasteluun melkein minkä lääkkeen vain ja todeta, että kaikenlaista mahdollista haittaa, jopa tavallisilla särkylääkkeillä. Sen takia en luota maallikon tulkintaan, sillä he lukevat artikkeleita eivätkä osaa laittaa niitä kokonaiskuvaan, koska heillä ei ole sitä koulutusta, osaamista eikä ammattitaitoa.
Joissain tutkimuksissa on ilmoitettu tulos hyvin selvästi. Tuossa nimenomaan oli PEG se syyllinen. https://www.aminer.cn/pub/56d8e0d1dabfae2eee10b960/delayed-adverse-effe… . Samantyyppisiä näyttää olevan jos katsotaan tuota sivustoa: https://rokotehaitat.fi taikka tuolta: https://www.vaxtestimonies.org/en .
Niin, niin. Tutkimus osoittaa, että PEG on mahdollisesti "syyllinen". Ja sitten hae ne tutkimukset, missä selvitetään kuinka suuri ja kuinka pitkäaikainen pitää altistuksen olla, että tämä ei ole enää ohimenevä haittavaikutus vaan pysyvästi hedelmällisyyttä alentava tekijä.
Siinä tutkimuksessa puhuttiin u-kirjaimen muotoisesta reaktiossa missä pieni pisara aiheuttaa ison reaktion. Tyypillinen nimenomaan jos kyseessä hormonihairikko. Reaktiot kasvoi kun annoskoko pieneni. Ihmisille annetaan pientä määrää niin jos u-kirjaimen muotoinen reaktio käyrä niin joskus aikoinaan kemiaakin luenneelle tuossa saattaisi olla se punainen lanka.. näin minä näkisin että jos pieni pisara aiheuttaa ison reaktion niin jos naiset saavat vielä pienemmän pisaran kuin rotat, niin en ihmettelisi että tulisi kuukautishairioita. Ja jos rotilla samantyyppinen tuo kierto kuin ihmisillä niin sellainen vahva tunne on että olisi yhteys noiden välillä. Pitäisi jonkun viisaamman jatkaa tuota ajatustani pidemmälle. Itselläni vahva tunne. Joku teistä älähti minulle että ihminen ja rotta kuukautisen suhteen erilaisia, mutta löytyi ihan jatkeen käyvä selitys sille miksi käyttävät rottia tutkiessaan kuukautishairioita. Samat vaiheet rotilla kuin naisilla. Mutta tuo kierto toistui 4 pvn välein.. Naisen (ihminen) kohdalla muistaakseni 28pv.
Ei tuo vastannut kysymykseen. "Pieni pisara, iso reaktio." Suhteessa mihin? Iso reaktio = ilmenee kuukautishäiriöitä? Niin, ovat siis edelleen ohimeneviä kuukautishäiriöitä nämä u-muotoiset reaktiot? Mikä tästä tekee poikkeuksellisen verrattuna esim. hormonaalisen ehkäisyn lopetuksen jälkeisiin häiriöihin?

Noh.
https://odysee.com/important:6 ja etenkin tämä: https://odysee.com/forallwomen:f
Tuo jälkimmäinen for all women sivusto paljastaa sen mun järjenjuoksun tässä asiassa. Se on enemmän selllainen villi veikkaus, että syy saattaisi olla noissa PEG-nanokuljettimissa mitkä ovat syypäitä noihin kuukautishäiriöihin. Se safety data sheet tuon Pfizerin nanon kohdalla vihjaa, että olisi reproductive effects ja se Rollerovan et all tekemä tutkimus noilla rotilla antaa vihjeitä millaisia oireet olisi. Tuolla sivustolla on myös linkki missä selitetetään tuo u-muotoinen reaktiokäyrä. Tuossa Rollerovan tutkimuksessa rottien epäsäännöllisien kuukautisten esiintyvyys tutkittavilla eläimillä lisääntyi kun annoskokoa pienennettiin mikä indikoi tuo u-shaped response curvea mikä on tyypillinen noille (neuro)endocrine distruptoreille. Eilen katselin tuo Rollerovan tutkimusta niin ei siinä ollut pitkäaikaisvaikutuksia. Toki voi olla, että ei oma äly ja ymmärrys riitä. Mahdoton e-pillereitä verrata tuohon. Pitäisi verrata niiden mekanismia keskenään. Tuo Abstract on hyvin kuvaava. Siinä itrse tutkimuksessa mennään syvemmälle sitten..
Abstract
We studied delayed effects of neonatal exposure to polymeric nanoparticle poly(ethylene glycol)-block-polylactide methyl ether (PEG-b-PLA) on the endpoints related to pubertal development and reproductive function in female Wistar rats from postnatal day 4 (PND4) to PND 176. Female pups were injected intraperitoneally, daily, from PND4 to PND7 with PEG-b-PLA (20 or 40 mg/kg b.w.). Both doses of PEG-b-PLA accelerated the onset of vaginal opening compared with the control group. In the low-dose PEG-b-PLA-treated group, a significantly reduced number of regular estrous cycles, increased pituitary weight due to hyperemia, vascular dilatation and congestion, altered course of hypothalamic gonadotropin-releasing hormone-stimulated luteinizing hormone secretion, and increased progesterone serum levels were observed. The obtained data indicate that neonatal exposure to PEG-b-PLA might affect the development and function of hypothalamic–pituitary–ovarian axis (HPO), and thereby alter functions of the reproductive system in adult female rats. Our study indicates a possible neuroendocrine disrupting effect of PEG-b-PLA nanoparticles.
https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0890623815300058…
ALC-0159, CAS number: 1849616-42-7
Most important symptoms and effects, both acute and delayed May cause anemia, cough, CNS depression, drowsiness, headache, heart damage, lassitude (weakness, exhaustion), liver damage, narcosis, reproductive effects, teratogenic effects. No further relevant information available
https://cdn.caymanchem.com/cdn/msds/34336m.pdf
2-[(polyethylene glycol)-2000]-N,N-ditetradecylacetamide (ALC-0159)
https://www.ema.europa.eu/en/documents/product-information/comirnaty-ep…
CAS No.:1849616-42-7
mPEG-DTA (ALC-0159) is one of the excipients of Pfizer's COVID-19 mRNA vaccine.
https://www.biochempeg.com/product/mPEG-N,N-Ditetradecylacetamide.html

Ilmeisesti näissä sun lukemissa tutkimuksissa ei sanota juuta eikä jaata siitä mitä kysyin, koska et vastaa siihen. Ihan kuin seinälle puhuisi. Tuleeko seuraavaksi vielä pitempi teksti samaa jankkausta ilman vastausta?

(Jatkuu) Minäkin voin lukea tutkimuksen, jossa sanotaan, että tämä on mahdollinen syy tähän haittaoireeseen. Mitä se hyödyttää minua tietää se mekanismi, jos haluan tietää kuinka pysyvä ja vaarallinen se on minulle. Haluan punnita hyödyt ja haitat, ymmärtää todellinen vaikutus minuun.

Eli tutkimuksesta selviää, että joo, tämä vaikuttaa lisääntyvyyteen alentavasti. Kuinka pysyvästi?

Ai siinähän se seisoo: "Eilen katselin tuo Rollerovan tutkimusta niin ei siinä ollut pitkäaikaisvaikutuksia." Kiitos.

Anteeksi tästä avautumisesta. Oot käyttänyt ajan tähän vastaukseen ja minä nälkäkiukkuisena onnistun jättämään ensimmäisen kappaleen kokonaan lukematta. Kiitos vaivasta ja vastauksesta. Olen pahoillani.