Jos hoitajien rokotuspakko tulee poistun alalta
Olen sairaanhoitaja ja tunnen surua siitä, että on mahdollisuus, että en voi kohta enää tehdä työtäni. En hoida kriittisesti sairaita ihmisiä tai vanhuksia. Jos koronarokote tulee pakolliseksi hoitajille palaan takaisin entiseen työhöni.
Onko muita hoitajia, jotka eivät aio ottaa koronarokotteita?
Syynä minulla se, että rokotteet suojaavat vain vakavaa tautimuotoa vastaan, niiden teho hiipuu kuukausissa ja tarvitaan aina uusi annos plus viruksen joihinkin variantteihin teho on oletettavasti olematon. Lisäksi oma immuunipuolustus saattaa heikentyä plus esimerkiksi sydänsairauksien merkittävä lisääntyminen koronarokotusten alettua.
Olen myöskin perusterve, ei ylipainoa, D-vitamiinitasot kunnossa, edellisestä flunssastakin vuosikausia aikaa vaikka altistun jatkuvasti työssäni kaikenlaisille viruksille, myös koronalle. Ymmärrän, että on kuitenkin minimaalinen mahdollisuus, että vakava tautimuoto voi osua kohdalleni, mutta kaikella olemassa olevalla tutkimustiedolla se on häviävän pieni. Uskon yksilönvapauteen, keholliseen itsemääräämisoikeuteen ja en hyväksy meneillään olevia suunnitelmia esimerkiksi koronapassien laajentamisesta työpaikoille saati rokotuspakkoa.
Kommentit (1468)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotettu hoitaja ei välttämättä ole pitkä ikäinen kun varsinkin noita sydän vammoja tuppaa tulemaan noista rokotteista. Ihan todistettu juttu. Sitä en pysty mitenkään kyseinalaistaa. Pidemmällä tähtäimellä jos ajatellaan niin sydänvika voi tulla esteeksi työnteolle. Hyvässä fyysisessä kunnossa oleva rokottamaton hoitaja niin saattaa olla ehkäpä se parempi ratkaisu.. tuo ahajournalsin julkaisu kertoo sen että siinä ei ole mitään epäselvyyttä. Itsetuhoinen tyyppi sellainen joka ottaa juurikin tuon rokotteen. Viisaudesta, lääketieteen asiantuntemuksesta ja varsinkin terveyden vaalimisesta kokeellisesta varsin kyseinalaisesta injektiosta kieltäytyminen kertoo.
Äärimmäisen huolestuttava ja mielestäni tarkin lääketieteellinen tutkimus on tuo:
https://www.ahajournals.org/doi/abs/10.1161/circ.144.suppl_1.10712#
Typerää myös jotenkin uhmata tiedettä ja katsoa mitä tapahtuu jos ottaa piikin. Vähän sama kuin joisi pullon kossua ja sanoisi että minä en siitä humalaan tule.
Millainen sää tänään Moskovassa?
Ihanko oikeasti kuvittelet muuttaa suomalaisten mielipidettä propagandallasi. hypridivaikuttaminen ei onnistu, niin kuin se ei onnistu vaaleissa, hankinnoissa, poliisitoiminnassa jne. Mites teillä Moskovassa koronaan kuoleiden määrä tånään. Menikö raja rikki?
https://www.verkkouutiset.fi/harskisti-valheita-rokotteista-sivuilla-th…
Vtustako minä tiedän? Miksi kysyt?
Mitä on propaganda? Mikä on hypridivaikuttaminen?
Oon tutkinut ihan tieteeseen perustuvaa kirjallisuutta ihan lähtemällä siitä mitä ovat koronavirukset. Taitaa olla luonnossa joku 30 mistä 7 ihmisille aiheuttaa lieviä flunssan kaltaisia oireita. Oiskohan ollut Campel and Reesen Biology tai muu vastaava. Tehän poistatte taikka poistatatte kokoajan tieteeseen perustuvaa tekstiä. Enemmän ehkä olen tämmöinen tyyppi joka jotenkin inspiroituu asioista. Jotenkin väärin tuhota esim nuorten naisten elimistö siten että kuukautiskierto sekaisin ja lisäksi tuo sydänongelma mikä tulee piikin mukana on ihan todellinen. Jos ajatellaan nuorta 25v naista joka todennäköisesti on sairaanhoitaja niin eilen katsoin tuon Oxfordin Yliopiston covid-riskiarviotestin minkä tuloksen tuo 25v terve nuori nainen saa, niin 1:miljoonaan kuolla koronaan ja lisäksi saada ko tauti.
https://gh.bmj.com/content/bmjgh/5/9/e003094.full.pdf
A Young Healthy European Woman: 0.00021 % risk to die this virus (Korkean tulotason maassa oleva alle 30v nainen.)
https://www.qcovid.org/
Risk of catching and dying from COVID-19 0.0001% 1 in 1,000,000 (25v perusterve nainen)"https://odysee.com/important:6 ,
Millä perusteela pidät BMJ:ta taikka Oxfordin yliopisto valheiden levittäjänä? Muistaakseni Oxfordin yliopisto on ollut mukana rokotuksia kehittämässä:
https://s27589.pcdn.co/wp-content/uploads/2020/12/COVID-19-Vaccine-Cand…
Huomasin tuolla toisella alustalla Tania The Herbalistin haastattelun. Jaoin hänelle salaiset kansioni. Huomaan hänen puheessaan että tiedettä on lukenut. Jos otat asioista tieteen kautta selvää niin pian huomaat että luonto hoitaa tehtävänsä ja oikeastaan piikillä ei tee mitään.
Tässä aamusella luin hänen kirjaansa: https://www.amazon.com/gp/product/B08YBL6851/ref=dbs_a_def_rwt_hsch_vap…
Melissa Tate. Siinä puhuttiin propagandasta miten Zimbabve tuhottiin sillä. Mielestäni tässä näinkin pienen ja mitättömän flunssan kaltaisen taudin kanssa niin virhe on ollut siinä, että on sotkettu politiikka mukaan. Itse en järin suurena riskinä jos ajatellaan nuortan 25v naista, perusterve jne, niin jolla tosiaan Oxfordin Yliopiston testin perusteella on 1 suhde miljoonaan riski saada covid ja kuolla covidiin. Onko tuo sinusta tosiaan vaarallinen tauti tosiaan tämä? Jos yksi miljoonasta 25v nuoresta hyväkuntoisesta rokottamattomasta hoitajasta kuolee tähän virukseen?
Joskus ennen pandemiaa luin David Ogilvyn kirjan On Advertising se jotenkin auttoi havainnoimaan jonkinlainen mainoskampanja on käynnissä noissa valtamedioissa. Tietynlainen skripti. Parempi uskoa tieteeseen, niin taisi Pfizerin pääjohtajakin kannustaa luottamaan tieteesen. Oxfordin yliopistohan on yksi tieteen kehto, niin luotan siihen, että mitään vaara ei ole tämä viruksen kanssa. Siitähän voi tietysti väitellä on yhden suhde miljoonaan isokin riski tälle 25 nuorelle naiselle. Miten itse asian näet? Pokeria tykkään pelailla niin siinä esim jos saan AK:n ja vaikka toisella on JJ, niin se fifty-fifty riski tippua pois turnauksesta jos menee all-in pelissä. Tuo prosenteissakaan tuo 1 suhde miljoonaan niin ei ole järin suuri: 0.0001% , Ehkä se jostain on?
"Tuhota nuoren naisen elimistö"? Mikä tahansa rokote voi aiheuttaa sen, että kuukautiskierto menee hetkeksi sekaisin. Itse asiassa on monia asioita, jotka aiheuttaa sen, ihan vaan siksi, että hormonitasapainon saa sekaisin vaikka millä.
Näytä se artikkeli Oxfordin yliopistolta, missä he sanovat, että korona on harmiton tauti. Sun maallikon tulkintaan en luota.
Ikääntyvän väestön näkökulmasta ei kauheasti lämmitä, että joku perusterve nuori ei sairastu ja kuole. Siis hyvä asia heille, ei siinä mitään.
Ja tästä tiesimme, että ei edes kannata lukea eteenpäin: ”Jotenkin väärin tuhota esim nuorten naisten elimistö siten että kuukautiskierto sekaisin"
Haluatko tietää mitkä muut asiat voi saada kuukautiskierron sekaisin?
Ehkäisy
Ehkäisyn poisjättäminen
Stressi
Urheilu
Synnytyksen jälkeinen palautuminen
Suru
Muu rokoteKerro ihmeessä. Itse jämähtänyt tuohon PEG-nanopartikkeliin.. Ihan jos maalaisjärkeä käytetään niin ei kannata kaikenlaista sinne kuulumatonta kemikaalia kehoonsa työntää.
https://www.aminer.cn/profile/eva-rollerova/5617ec0645ce1e5963ec05fa
Mahtookohan päästä kirjautumaan tuonne jos ei ole sitä tutkintoa?
Liekköhän nuo rotat jotain sukua ihmisille myös? Apinat ainakin on..
Periaatteessa voit ottaa tarkasteluun melkein minkä lääkkeen vain ja todeta, että kaikenlaista mahdollista haittaa, jopa tavallisilla särkylääkkeillä. Sen takia en luota maallikon tulkintaan, sillä he lukevat artikkeleita eivätkä osaa laittaa niitä kokonaiskuvaan, koska heillä ei ole sitä koulutusta, osaamista eikä ammattitaitoa.
Joissain tutkimuksissa on ilmoitettu tulos hyvin selvästi. Tuossa nimenomaan oli PEG se syyllinen. https://www.aminer.cn/pub/56d8e0d1dabfae2eee10b960/delayed-adverse-effe… . Samantyyppisiä näyttää olevan jos katsotaan tuota sivustoa: https://rokotehaitat.fi taikka tuolta: https://www.vaxtestimonies.org/en .
Niin, niin. Tutkimus osoittaa, että PEG on mahdollisesti "syyllinen". Ja sitten hae ne tutkimukset, missä selvitetään kuinka suuri ja kuinka pitkäaikainen pitää altistuksen olla, että tämä ei ole enää ohimenevä haittavaikutus vaan pysyvästi hedelmällisyyttä alentava tekijä.
Siinä tutkimuksessa puhuttiin u-kirjaimen muotoisesta reaktiossa missä pieni pisara aiheuttaa ison reaktion. Tyypillinen nimenomaan jos kyseessä hormonihairikko. Reaktiot kasvoi kun annoskoko pieneni. Ihmisille annetaan pientä määrää niin jos u-kirjaimen muotoinen reaktio käyrä niin joskus aikoinaan kemiaakin luenneelle tuossa saattaisi olla se punainen lanka.. näin minä näkisin että jos pieni pisara aiheuttaa ison reaktion niin jos naiset saavat vielä pienemmän pisaran kuin rotat, niin en ihmettelisi että tulisi kuukautishairioita. Ja jos rotilla samantyyppinen tuo kierto kuin ihmisillä niin sellainen vahva tunne on että olisi yhteys noiden välillä. Pitäisi jonkun viisaamman jatkaa tuota ajatustani pidemmälle. Itselläni vahva tunne. Joku teistä älähti minulle että ihminen ja rotta kuukautisen suhteen erilaisia, mutta löytyi ihan jatkeen käyvä selitys sille miksi käyttävät rottia tutkiessaan kuukautishairioita. Samat vaiheet rotilla kuin naisilla. Mutta tuo kierto toistui 4 pvn välein.. Naisen (ihminen) kohdalla muistaakseni 28pv.
Ei tuo vastannut kysymykseen. "Pieni pisara, iso reaktio." Suhteessa mihin? Iso reaktio = ilmenee kuukautishäiriöitä? Niin, ovat siis edelleen ohimeneviä kuukautishäiriöitä nämä u-muotoiset reaktiot? Mikä tästä tekee poikkeuksellisen verrattuna esim. hormonaalisen ehkäisyn lopetuksen jälkeisiin häiriöihin?
Noh.
https://odysee.com/important:6 ja etenkin tämä: https://odysee.com/forallwomen:f
Tuo jälkimmäinen for all women sivusto paljastaa sen mun järjenjuoksun tässä asiassa. Se on enemmän selllainen villi veikkaus, että syy saattaisi olla noissa PEG-nanokuljettimissa mitkä ovat syypäitä noihin kuukautishäiriöihin. Se safety data sheet tuon Pfizerin nanon kohdalla vihjaa, että olisi reproductive effects ja se Rollerovan et all tekemä tutkimus noilla rotilla antaa vihjeitä millaisia oireet olisi. Tuolla sivustolla on myös linkki missä selitetetään tuo u-muotoinen reaktiokäyrä. Tuossa Rollerovan tutkimuksessa rottien epäsäännöllisien kuukautisten esiintyvyys tutkittavilla eläimillä lisääntyi kun annoskokoa pienennettiin mikä indikoi tuo u-shaped response curvea mikä on tyypillinen noille (neuro)endocrine distruptoreille. Eilen katselin tuo Rollerovan tutkimusta niin ei siinä ollut pitkäaikaisvaikutuksia. Toki voi olla, että ei oma äly ja ymmärrys riitä. Mahdoton e-pillereitä verrata tuohon. Pitäisi verrata niiden mekanismia keskenään. Tuo Abstract on hyvin kuvaava. Siinä itrse tutkimuksessa mennään syvemmälle sitten..
Abstract
We studied delayed effects of neonatal exposure to polymeric nanoparticle poly(ethylene glycol)-block-polylactide methyl ether (PEG-b-PLA) on the endpoints related to pubertal development and reproductive function in female Wistar rats from postnatal day 4 (PND4) to PND 176. Female pups were injected intraperitoneally, daily, from PND4 to PND7 with PEG-b-PLA (20 or 40 mg/kg b.w.). Both doses of PEG-b-PLA accelerated the onset of vaginal opening compared with the control group. In the low-dose PEG-b-PLA-treated group, a significantly reduced number of regular estrous cycles, increased pituitary weight due to hyperemia, vascular dilatation and congestion, altered course of hypothalamic gonadotropin-releasing hormone-stimulated luteinizing hormone secretion, and increased progesterone serum levels were observed. The obtained data indicate that neonatal exposure to PEG-b-PLA might affect the development and function of hypothalamic–pituitary–ovarian axis (HPO), and thereby alter functions of the reproductive system in adult female rats. Our study indicates a possible neuroendocrine disrupting effect of PEG-b-PLA nanoparticles.
https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0890623815300058…
ALC-0159, CAS number: 1849616-42-7
Most important symptoms and effects, both acute and delayed May cause anemia, cough, CNS depression, drowsiness, headache, heart damage, lassitude (weakness, exhaustion), liver damage, narcosis, reproductive effects, teratogenic effects. No further relevant information available
https://cdn.caymanchem.com/cdn/msds/34336m.pdf
2-[(polyethylene glycol)-2000]-N,N-ditetradecylacetamide (ALC-0159)
https://www.ema.europa.eu/en/documents/product-information/comirnaty-ep…
CAS No.:1849616-42-7
mPEG-DTA (ALC-0159) is one of the excipients of Pfizer's COVID-19 mRNA vaccine.
https://www.biochempeg.com/product/mPEG-N,N-Ditetradecylacetamide.html
Ilmeisesti näissä sun lukemissa tutkimuksissa ei sanota juuta eikä jaata siitä mitä kysyin, koska et vastaa siihen. Ihan kuin seinälle puhuisi. Tuleeko seuraavaksi vielä pitempi teksti samaa jankkausta ilman vastausta?
Anteeksi tästä avautumisesta. Oot käyttänyt ajan tähän vastaukseen ja minä nälkäkiukkuisena onnistun jättämään ensimmäisen kappaleen kokonaan lukematta. Kiitos vaivasta ja vastauksesta. Olen pahoillani.
En nyt tiedä vastasinko mitenkään kun oon omasta mielestäni oikeilla jäljillä. Jonkun pitäisi varmistaa nuo omat epäilyt että ne toimisi noiden nanojen kohdalla mitä noissa rokotteissa on. Samantyyppisiä oireita nuo rotat minusta sai kuin nuo naiset ovat ilmoitelleet esim tuolla; https://rokotehaitat.fi
Epäilen että tuo PEG on se mikä aiheuttaa noita ongelmia naisissakin. Syöhän jotain että kiukkuisuus kaikkoaa.. ..Jännää näitä minusta on miettiä... Älä ole pahoillasi. Eikä kestä kiittää. Vastaus on että ei taida olla tietoa pitkäaikaishaitoista ja tuo että onko noilla nanoilla yhteyttä toisiinsa niin minusta niillä saattaa hyvinkin olla. Mutta joku gynelogi voisi ymmärtää pidemmälle kuin tämmöinen university dropoutti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palaa ihan rauhassa, me emme halua rokottomattomia hoitajia. Törkeää että olet vielä alalla vaikka et ole ottanut rokotusta. Häpeä!
🙄
Tää tyyppi taas...
Niimpä. Röyhkeä, ylimielinen ja ilkeä kommentti. Hänellä varmasti paha olo itsellään.:(

Minusta on mahtavaa, kun joku jaksaa tutustua tutkimuksiin ja hankkia tietoa luotettavista tutkimuslähteistä. Arvostan, että jaksat oikeasti olla näistä asioista kiinnostunut. Ja että kerrot lähteet ja lainaukset vastauksiisi, sekä olet ylipäänsä nähnyt vaivan paneutua kysymykseen. Näitä on tullut ajatuksella luettua.
Nälkäkiukku hälveni kun sai syötyä, häpeä jäi kun huomasin, että olen ilkeästi käyttäytynyt. Kiitos ymmärryksestä. Keskustelu ei saisi mennä siihen mihin se minun puolelta meni.
Olen helpottunut, ettei pitkäaikaisvaikutuksia hedelmällisyyteen ole ilmennyt vielä, toivotaan että niitä ei ilmenisikään. Henkilökohtaisesti olen luottavainen rokotteen turvallisuudesta, mutta ymmärrän myös vastapuolta.
Täällä oli ketju (saattaa olla vieläkin, en jaksa etsiä).
Siellä usea kokee oikeudekseen olla kieltäytymättä kolmansista rokotuksista, niiden aiheuttamista haittavaikutuksista.
Olen kysynyt miksi kokevat, että heillä on siihen oikeus jota hoitajille ei suoda tätä vaihtoehtoa, kukaan ei vastaa. Lakkoa ehdottavat, mutta meiltä on lakko-oikeuskin viety lain sanelemalla, perusteluna terveydenhuollon toimintakyky perusteluna.
Moni ei tunnu myöskään ymmärtävän, että hoitajat pakotetaan ottamaan tämä kekeellinen toimimaton piikki jopa kolmen kuukauden välein. Suostuisitko muut ammattiryhmät? Tuskin.
Rokottamatyomat ajetaan ennennäkemättömään asemaan. Terveydenhuollon työntekijät menettävät työpaikan, se on järkyttävää.
Johtaminen terveudenhuolossa itsemääräämisoikeutta polkevaa, meitä vaiennetaan johdon tasolta. Voin verrata tätä toimintaa Suomen armeijan vaikenemiskulttuuriin. Ja pelottelun.
Toivon vastauksia, miksi hoitohenkilökunta ollaan valmiita heittämään sioille? Tämä on törkeää. Lehdistö syöttää prpagantaa. Totuus kentällä on toisenlainen. Hoitajat ovat saaneet useita tartuntoja, joko potilaalta tai heidän vierailijoiltaa. Tilanne on käännetty hoitajien viaksi.
Väitän, että usea hoitaja kärsii postraumaattisesta stressistä, josta myös vaietaan.
Miksi pakotatte meidät, kun itse ette tähän suostuisi. Rokotettu tartuttaa ja rokotteiden teho hiipuu voimakkaasti jo parissa kuukaudessa. Tämä on järjetöntä. Pikatestit käyttöön ja potilasturvallisuus paranee merkittävästi!
Meitä hoitohenkilökuntaa syyllistetään ja lynkataan ja haukutaan.
Terveisiä teholta. Nukutettuna 33 päivää koronan vuoksi. Hyväkuntoinen poliisi kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Terveisiä teholta. Nukutettuna 33 päivää koronan vuoksi. Hyväkuntoinen poliisi kyseessä.
Tiedät ehkä tutkimukset, joiden mukaan testosteroni heikentää immuunivastetta.
Miesten hartiat on sen mukaan kuin riikinkukon pyrstö. Tahallaan heikennetään omaa fitnessiä, jolla yritetään näyttää äitikandidaateille se, että jälkeläiset on tosi terveitä. Tällä on selitetty sitä, että hartiat ja haba ei ole tätä isompia, vaikka periaatteessa pitäisi olla eduksi.
Järkkyjä kommentti- ja lainausketjuja. Ei taideta sairaanhoitajatarkurssilla opettaa mikä on tiivistelmä tai miten tehdään sitaatti. Teksti on melkein yhtä pitkä ja lukuseloton kuin koronapäivystäjän manuaali, jonka on päässyt sairaanhoitaja laatimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotettu hoitaja ei välttämättä ole pitkä ikäinen kun varsinkin noita sydän vammoja tuppaa tulemaan noista rokotteista. Ihan todistettu juttu. Sitä en pysty mitenkään kyseinalaistaa. Pidemmällä tähtäimellä jos ajatellaan niin sydänvika voi tulla esteeksi työnteolle. Hyvässä fyysisessä kunnossa oleva rokottamaton hoitaja niin saattaa olla ehkäpä se parempi ratkaisu.. tuo ahajournalsin julkaisu kertoo sen että siinä ei ole mitään epäselvyyttä. Itsetuhoinen tyyppi sellainen joka ottaa juurikin tuon rokotteen. Viisaudesta, lääketieteen asiantuntemuksesta ja varsinkin terveyden vaalimisesta kokeellisesta varsin kyseinalaisesta injektiosta kieltäytyminen kertoo.
Äärimmäisen huolestuttava ja mielestäni tarkin lääketieteellinen tutkimus on tuo:
https://www.ahajournals.org/doi/abs/10.1161/circ.144.suppl_1.10712#
Typerää myös jotenkin uhmata tiedettä ja katsoa mitä tapahtuu jos ottaa piikin. Vähän sama kuin joisi pullon kossua ja sanoisi että minä en siitä humalaan tule.
Millainen sää tänään Moskovassa?
Ihanko oikeasti kuvittelet muuttaa suomalaisten mielipidettä propagandallasi. hypridivaikuttaminen ei onnistu, niin kuin se ei onnistu vaaleissa, hankinnoissa, poliisitoiminnassa jne. Mites teillä Moskovassa koronaan kuoleiden määrä tånään. Menikö raja rikki?
https://www.verkkouutiset.fi/harskisti-valheita-rokotteista-sivuilla-th…
Vtustako minä tiedän? Miksi kysyt?
Mitä on propaganda? Mikä on hypridivaikuttaminen?
Oon tutkinut ihan tieteeseen perustuvaa kirjallisuutta ihan lähtemällä siitä mitä ovat koronavirukset. Taitaa olla luonnossa joku 30 mistä 7 ihmisille aiheuttaa lieviä flunssan kaltaisia oireita. Oiskohan ollut Campel and Reesen Biology tai muu vastaava. Tehän poistatte taikka poistatatte kokoajan tieteeseen perustuvaa tekstiä. Enemmän ehkä olen tämmöinen tyyppi joka jotenkin inspiroituu asioista. Jotenkin väärin tuhota esim nuorten naisten elimistö siten että kuukautiskierto sekaisin ja lisäksi tuo sydänongelma mikä tulee piikin mukana on ihan todellinen. Jos ajatellaan nuorta 25v naista joka todennäköisesti on sairaanhoitaja niin eilen katsoin tuon Oxfordin Yliopiston covid-riskiarviotestin minkä tuloksen tuo 25v terve nuori nainen saa, niin 1:miljoonaan kuolla koronaan ja lisäksi saada ko tauti.
https://gh.bmj.com/content/bmjgh/5/9/e003094.full.pdf
A Young Healthy European Woman: 0.00021 % risk to die this virus (Korkean tulotason maassa oleva alle 30v nainen.)
https://www.qcovid.org/
Risk of catching and dying from COVID-19 0.0001% 1 in 1,000,000 (25v perusterve nainen)"https://odysee.com/important:6 ,
Millä perusteela pidät BMJ:ta taikka Oxfordin yliopisto valheiden levittäjänä? Muistaakseni Oxfordin yliopisto on ollut mukana rokotuksia kehittämässä:
https://s27589.pcdn.co/wp-content/uploads/2020/12/COVID-19-Vaccine-Cand…
Huomasin tuolla toisella alustalla Tania The Herbalistin haastattelun. Jaoin hänelle salaiset kansioni. Huomaan hänen puheessaan että tiedettä on lukenut. Jos otat asioista tieteen kautta selvää niin pian huomaat että luonto hoitaa tehtävänsä ja oikeastaan piikillä ei tee mitään.
Tässä aamusella luin hänen kirjaansa: https://www.amazon.com/gp/product/B08YBL6851/ref=dbs_a_def_rwt_hsch_vap…
Melissa Tate. Siinä puhuttiin propagandasta miten Zimbabve tuhottiin sillä. Mielestäni tässä näinkin pienen ja mitättömän flunssan kaltaisen taudin kanssa niin virhe on ollut siinä, että on sotkettu politiikka mukaan. Itse en järin suurena riskinä jos ajatellaan nuortan 25v naista, perusterve jne, niin jolla tosiaan Oxfordin Yliopiston testin perusteella on 1 suhde miljoonaan riski saada covid ja kuolla covidiin. Onko tuo sinusta tosiaan vaarallinen tauti tosiaan tämä? Jos yksi miljoonasta 25v nuoresta hyväkuntoisesta rokottamattomasta hoitajasta kuolee tähän virukseen?
Joskus ennen pandemiaa luin David Ogilvyn kirjan On Advertising se jotenkin auttoi havainnoimaan jonkinlainen mainoskampanja on käynnissä noissa valtamedioissa. Tietynlainen skripti. Parempi uskoa tieteeseen, niin taisi Pfizerin pääjohtajakin kannustaa luottamaan tieteesen. Oxfordin yliopistohan on yksi tieteen kehto, niin luotan siihen, että mitään vaara ei ole tämä viruksen kanssa. Siitähän voi tietysti väitellä on yhden suhde miljoonaan isokin riski tälle 25 nuorelle naiselle. Miten itse asian näet? Pokeria tykkään pelailla niin siinä esim jos saan AK:n ja vaikka toisella on JJ, niin se fifty-fifty riski tippua pois turnauksesta jos menee all-in pelissä. Tuo prosenteissakaan tuo 1 suhde miljoonaan niin ei ole järin suuri: 0.0001% , Ehkä se jostain on?
"Tuhota nuoren naisen elimistö"? Mikä tahansa rokote voi aiheuttaa sen, että kuukautiskierto menee hetkeksi sekaisin. Itse asiassa on monia asioita, jotka aiheuttaa sen, ihan vaan siksi, että hormonitasapainon saa sekaisin vaikka millä.
Näytä se artikkeli Oxfordin yliopistolta, missä he sanovat, että korona on harmiton tauti. Sun maallikon tulkintaan en luota.
Ikääntyvän väestön näkökulmasta ei kauheasti lämmitä, että joku perusterve nuori ei sairastu ja kuole. Siis hyvä asia heille, ei siinä mitään.
Ja tästä tiesimme, että ei edes kannata lukea eteenpäin: ”Jotenkin väärin tuhota esim nuorten naisten elimistö siten että kuukautiskierto sekaisin"
Haluatko tietää mitkä muut asiat voi saada kuukautiskierron sekaisin?
Ehkäisy
Ehkäisyn poisjättäminen
Stressi
Urheilu
Synnytyksen jälkeinen palautuminen
Suru
Muu rokote
Alipaino
Ylipaino
Hmmm.. ketkähän kävivät alapeukuttamassa tuota totuutta, että syy pakkorokotuksiin on hoitajissa itsessään, jos eivät huolehdi rokotussuojaansa kuntoon vapaaehtoisesti?
Itselleenkö he alapeukuttelevat täällä?
Se ei nimittäin ollut mikään mielipide, josta voidaan kiistellä, vaan Tehyn puheenjohtajan tv-haastattelussa sanomaa. Ja samasta asiasta on koronapandemian alussa kirjoitettu myös toisen ammattiliiton lehdessä.
Eli vedottu on ihan ylemmältä tasolta hoitajien moraaliin.
Ei ihmiset tarvitse just tähän mitään rokotesuojaa varsinkaan nuori about 25v nainen mikä itselleni tulee mieleen hoitajasta. Tuo luku 33.. vapaa muurariko se täällä pyörii? Vapaaehtoinen tuon rokotteen pitäisi olla. Tuommoisen 25v hoitsun korona kaataa kerran miljoonasta jos Oxford university covid risk calculator mitä uskomme.. taitaa lottovoitto olla todennäköisempi kun korona vie sisar hento valkoisen..
On mielenkiintoista, miten Tehy ja puheenjohtajansa Millariikka Rytkönen edustavat vain osaa jäsenistään ja vaikenee aiheeseen liittyvän keskustelun kuoliaaksi. Tehy toistaa "yksimielistä" viestiään siitä, että terveydenhuollon pakkorokotus EI muodostu ongelmaksi eikä vaaranna sote-palveluiden tuottamista
On täysin selvää, että sote-joukosta löytyy lukuisa määrä myös niitä ihmisiä, jotka eivät hyväksy rokotepakkoa.
Vuonna 2016 Tehyllä oli melkoisen erilainen linja tartuntatautilakiin tuolloin esitetyistä muutoksista - "Tehy ry:n lausunto tartuntatautilaeiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi". Kyseinen asiantuntijalausunto on laadittu lukuisten yhteistyöjärjestöjen kanssa ja sen on 5.4.2016 allekirjoittaneet silloinen pj. Rauno Vesivalo sekä johtaja Kirsi Sillanpää.
Lausunnossa on mainittu mm. seuraavaa (influenssarokotuksiin liittyen):
*Tehy ry:n mukaan lakia ollaan säätämässä puutteellisin tiedoin ja vailla vaikuttavuusarviota
*Todetaan, että
"käytännössä laissa esitetty vapaaehtoisuus rokotteen ottamiseen tarkoittaa pakkoa, mikäli henkilö haluaa toimia ammatissa lain voimaan tulon jälkeen. Esimerkiksi pienillä, yksityisillä terveydenhuollon palveluntuottajilla, kuten ensihoidossa, ei ole mahdollisuutta siirtää rokottamatonta työntekijää toisiin tehtäviin. Käytännössä säädös siis voi johtaa rokottamattoman työntekijän irtisanomiseen. Tällaisenaan säädöksen voimaantulo voi vaikuttaa alan vetovoimaisuuteen ja alalle hakeutumiseen tulevaisuudessa."
Tuolloinen asiantuntijalausunto sisältää paljon muutakin huomionarvoista, joka pätisi vastaavasti myös nykyisessä tilanteessa.
Kyllä pistää miettimään, mistä hillotolpista ja kampaviinereistä kulisseissa on eri tahojen kesken sovittu, kun tuhansien sotelaisten ääni tukahdutetaan. Kohtuullista olisi edes keskustella asiasta avoimesti ja myöntää, että jo ennestäänkin työvoimapulasta kärsivillä aloilla rokotepakko vaikeuttaa tilannetta entisestään.
Antakaa äänenne kuulua, olitte sitten rokotettuja tai rokottamattomia. Totuus tulee ennen pitkää julki kuitenkin, mutta keskustelemalla voidaan välttää tilannetta kriisiytymästä entisestään.
Kohta se pakko tulee. Nyt se on jo perustusvaliokunnassa hyväksytty. Ei jää sinua kyllä kukaan kaipaamaan. Kerro sitten mille alalle vaihdoit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poistukaa alalta, potilaat ja kansalaiset toivovat sitä.
Emme halua että meitä hoitaa rokottamattomat ihmiset.
Kukan ei jää teitä kaipaamaan, ei kukaan, ei ainoakaan potilas.
Niin monet rokottamattomat hoitajat ovat aiheuttaneet vanhusten ennenaikaisia kuolemia tässä epidemiassa, että heidän tulisi saada rangaistus kuolemantuottamuksesta.
Ja toisin kuin luullaan, kyllä hoitajia löytyy, heitä on tälläkin hetkellä työnahussa ja vapaana.
Ja muutoinkin on tulossa ulkomailta tulossa ja koulutettavana hoitajia-.
Turha uhkailla millään. Tavallisista lähihoitajista ja sairaanhoitajisa ei ole pulaa.
Pulaa on erikoissairaanhoitajista.
Rokottamattomat hoitajat joutaisi kaikki irtissanoa.
Tavallisista Lähihoitajista ja Sairaanhoitajista on todellakin pulaa. Älä puhu asioista, joista sinulla ei ole mitään tietoa. Tervetuloa länkyttämään tuota p*skaasi esim kotihoitoon.
Ei kai vanhukset ole suojautuneet koteihinsa kontakteja välttämään siksi, että rokottamattomat hoitajat voisi siellä poikkeilla hönkimässä. Kotihoidon asiakkaissa on niitäkin jotka eivät voi ottaa ensimmäistäkään rokotetta sairauksiensa vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Mä poistuin jo.
Munkin työsoppari loppuu vuoden vaihteessa :).
Ei suuria ikäluokkia tarvitsisi sentään nuorempien hoitajien terveyden kustannuksella suojella.
Jotain rajaa nyt jo tuon porukan hyysäämiseen.
Siksikö Kiurukin aktivoitui, ettei demareilta vielä kaikki äänestäjät kuole?
Vierailija kirjoitti:
Ei suuria ikäluokkia tarvitsisi sentään nuorempien hoitajien terveyden kustannuksella suojella.
Jotain rajaa nyt jo tuon porukan hyysäämiseen.Siksikö Kiurukin aktivoitui, ettei demareilta vielä kaikki äänestäjät kuole?
Onko sun iäkkäät rakkaat samaa mieltä ? vai eik ö sulla vain heitä ole ?

En ole tuo, jolta kysyit. Mutta omat iäkkäät rakkaani ainakin ajattelevat, että rokotukset ovat jokaisen oma valinta. He eivät ole niin itsekkäitä, että vaatisivat kaikkia muita "suojelemaan" juuri itseään. Johan tuo on ajatuksenakin tosi typerä ja itsekäs (oma mielipiteeni). Ja monet iäkkäät ovat oikeasti sitä mieltä, että jos korona tulee, niin se tulee. Ei sille mitään voi, kultutsuti muiden joukossa. Sen ikäiset on jo monet kulkutaudit nähneet ja osaavat suhtautua siihen, että elämää kuitenkin jossain vaiheessa päättyy ennemmin tai myöhemmin. Ja kun ikää jo on, niin todennäköisesti ennemmin.
Mitä sä haluat että vastaan sinulle?
mPEG-DTA (ALC-0159) Pfizer, DMG-PEG 2000 Moderna, PEG-b-PLA (rotat)
Based on aforementioned data on PEG, we have considered potential neuroendocrine disruptive effects of tested NP Based on the results of estrous cyclicity monitoring, we can conclude that the effect of PEG-b-PLA on cycle regularity is probably notmediated through the same mechanism responsible for the effects
found following DES exposure (https://odysee.com/forallwomen:f ;varsinainen lähde: https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0890623815300058…)
Tietty tuo kohta tuosta löytyy mutta ei oikein avaudu minulle. Sen ymmärsin kun tuo annos koko pieneni niin nuo saivat haittoja kuukautisiinsa. Elikkä jos tuo on miten sen ymmärrän niin tuo osa noista rotista ei saaneet enää normaaleja kuukautisia.
In the PEG-b-PLA40 group, 28.57% and 21.43% of rats failed to enter a normal estrous cycle at 3 and 5 months of age (https://odysee.com/forallwomen:f ;varsinainen lähde: https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0890623815300058…) . Tuo mikä on tuossa Abstractissa tuo Hyperemia muistaakseni oli paha juttu. Youtubeen laitoin niin taisi olla yhteyttä hedelmällisyyteen. Tuon hypotalamuksen osallisuuden kuukautiskiertoihin kanssa jonkun YT videon kautta opiskelin. Yksinkertaisesti niin se on kuin moottori, missä LH ja tuo gonatropiini pyörittää tuota ns estrous cyclea. En osaa sanoa palautuuko koskaan ennalleen jos elimistöön laittaa tuota. Sekaisin ne rotilla menee tuosta ja naiset on ilmoitellut kuukautishäiriöitä kun ovat ottaneet tuon piikin. Samantyyppinen nano noissa rokotteissa; ei tietenkään sama. Idea on sama ja nuo kaikki toimii samalla tavalla siellä elimistössä - vie sen mRNA:n sinne soluun. .. Itse ymmärrän, että ihmisen oma kroppa suojelee jo itsessään kaikelta mahdolliselta ja mitä itse asiaa tutkinut niin en ymmärrä miten tämä piikki suojaisi ketään yhtään miltään. Niin jos elimistössä on jo näitä t-soluja, CD4+, T,CD8+ ; muodostuu niitä vasta-aineita jne.. https://odysee.com/important:6 .
https://gh.bmj.com/content/bmjgh/5/9/e003094.full.pdf
A Young Healthy European Woman: 0.00021 % risk to die this virus
https://www.qcovid.org/
Risk of catching and dying from COVID-19 0.0001% 1 in 1,000,000 25v perusterve nainen
Itse en ymmärrä miksi pitäisi edes harkita piikkiä jos oma elimistö suojaa noin hyvin? Taas varmaan hyvin sekava kuvaus?