Jos hoitajien rokotuspakko tulee poistun alalta
Olen sairaanhoitaja ja tunnen surua siitä, että on mahdollisuus, että en voi kohta enää tehdä työtäni. En hoida kriittisesti sairaita ihmisiä tai vanhuksia. Jos koronarokote tulee pakolliseksi hoitajille palaan takaisin entiseen työhöni.
Onko muita hoitajia, jotka eivät aio ottaa koronarokotteita?
Syynä minulla se, että rokotteet suojaavat vain vakavaa tautimuotoa vastaan, niiden teho hiipuu kuukausissa ja tarvitaan aina uusi annos plus viruksen joihinkin variantteihin teho on oletettavasti olematon. Lisäksi oma immuunipuolustus saattaa heikentyä plus esimerkiksi sydänsairauksien merkittävä lisääntyminen koronarokotusten alettua.
Olen myöskin perusterve, ei ylipainoa, D-vitamiinitasot kunnossa, edellisestä flunssastakin vuosikausia aikaa vaikka altistun jatkuvasti työssäni kaikenlaisille viruksille, myös koronalle. Ymmärrän, että on kuitenkin minimaalinen mahdollisuus, että vakava tautimuoto voi osua kohdalleni, mutta kaikella olemassa olevalla tutkimustiedolla se on häviävän pieni. Uskon yksilönvapauteen, keholliseen itsemääräämisoikeuteen ja en hyväksy meneillään olevia suunnitelmia esimerkiksi koronapassien laajentamisesta työpaikoille saati rokotuspakkoa.
Kommentit (1468)
Usassa rokotepakko koskee noin 100 miljoonaa ihmistä. Kyllä on aika Suomessakin saadaan tietyille aloille rokotepakko.
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että tuo twiitti jo itsessään aikaansaa monessa älykkäässä nuoressa ja alanvaihtajassa sen ajatuksen, että hoitoala ja lääkis ei ole minua varten.
Mitään rokotepakkoa ei ole vielä olemassa, vaan siitä säädetään myöhemmin. Koska siitä ei ole säädetty, on ihan turha vielä uhkailla ja vaatia ja siten myrkyttää ilmapiiri. Hoitajan lihavuus on vielä sallittua, mutta vuonna 2024 se saattaa olla laitonta. Silti sairaanhoitopiiri tai Irmeli-Virpula twiitin takana ei voi veetuilla lihaville hoitajille tai opiskelijoille, koska he saavat olla ylipainoisia nykysääntöjen mukaan.
Tuollainen kommentointi vie maun hoitoalan opiskelusta ja luo ahdistavaa ilmapiiriä, johon ei kuulu dialogi, vaan nälviminen.
Jos rokotepakko oikeasti tulee, niin sitten voidaan kohteliaasti todeta, että säännöt ovat tällaiset. Tuollaisilla kommenteilla sammutetaan dialogi ja annetaan ymmärtää, että heillä on lopullinen totuus tiedossa tällaisesta asiasta, jota varmaan tutkitaan vielä vuosikymmenenkin päästä. Kiinnittäisin huomiota myös siihen, että osalle ihmisistä hoitajakoulu on väylä esim.terapia- tai sosiaalialan työhön eivätkä he ole itse luoneet näitä sääntöjä, joissa heidän pitää käydä pistäytymässä seitsemällä eri osastolla saadakseen paperi, jonka avulla voi sitten joskus hakea jatkokoulutukseen ja niin edespäin. Jos koulutus olisi osaamisperusteista, se voitaisiin tehdä samoin kuin yleisissä kielitutkinnoissa eli hankit tiedot kotikoneelta omassa rauhassa ja käyt kerran tentissä osoittamassa ne ja saat paperit.
Erittäin hyvä kommentti. Terveydenhuollossa on pölyttyneet ja alkeelliset vuorovaikutus- ja viestintätaidot. Huonosta johtamisesta on puhuttu vuosia, mutta mikään ei näytä muuttuvan.
Sairaanhoitopiirien tulisi nousta tälle vuosikymmenelle ja aloittaa imagon kohotus. Olen vakavissani. Tuo tölväys oli kyllä aika hyökkäävä. Ja kun lukee missä lirissä ovat, ei ihmekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ottanut molemmat rokotteet mutta pakkorokotus on niin väärin kuin vain voi olla.
Mitä ihmettä tällä haetaan? Ei eduskunta ja muut päättäjät voi olla niin typeriä tässä tilanteessa, joten taustalla on nyt jotain hämärää.
Ahdistaa todella.
mietipä millaisessa jamassa maailma olisi, jos ei olisi poliota ja jos esim. suomessa ei olisi ollut polion pakkorotuksia. Pakkorokotukset eivät uhkaa demokratiaa. Meillä on vakava pandemia, joten jokaisen on tehtävä toimenpiteitä sen sammuttaiseksi. On opeteletava ajattelmaan muitakin ihmisiä.
Jos et ota rokotetta, sitten et myöskään käy missään muulla kuin kaupassa ja lääkärissä tai töissä, jos töitä ei voi tehdä etänä ja huolehdit koronahygieniasta. JOs otat rokotteen, voit kulkea vapaasti, mutta silti sinulla on velvollisuus pitää huolta koronahygieniasta, eli turvavälit ja maskit käyttöön.
Milloin on ollut polion pakkorokotukset!!! Älä nyt hullujas puhu. Polio-rokotteella ja korona-piikillä ei ole mitään yhteistä. Rokotteen kehittäminen kestää yleensä noin 4-8 vuotta, kuten poliorokotuksenkin. Kehittelyssä sattui "vahinkoja" ja esim "sokeripalan" jakaminen vuonna -85 ei ollut ihan riskitön, ihmisiä sairastui polioon (oli elävä rokote) ja joitakin jopa menehtyi, mutta koronarokotetta ei ole koskaan edes keretty tutkia, häthätää "kehitettiin", kukaan ei tiedä pitkäaikaishaitoista, ja rokote on vieläkin kokeellinen. Terveisin ihminen, jonka lähiomainen sairastui rokotteesta ja toinen menehtyi.
On aika surullista lukea, miten rokotetut huutelevat rokottamattomien päitä vadille, vaikka eivät itse ole ottaneet yhtään selvää, mitä mRNA-rokote on. MRNA-pistoksia on annttu aikaisemmin korjaamaan vaurioitunutta DNA:ta esim. syöpähoidoissa, eli tarkoitus on ollut palauttaa solujen terveys. Nyt samalla tekniikalla elimistöön saatetaan viruksen RNA:ta, joka verisuonistoon päästessään muuttaa terveiden solujen perimää ja rakennetta siirtämällä sinne piikkiproteiinin perimän. Ihmeen huoletta siis ihmiset tuntuvat tämän asian edessä olevan ja syyllistävän heitä, joiden mielestä kyseinen prosessi ei ole toivottava omassa elimistössään. Kyseessähän on ihmiskoe, josta tuskin rokotustilanteessa kenellekään on kerrottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän kuin bussikuski sanoisi: jos tulee pakko käyttää ajovaloja yöllä, lopetan ajohommat.
Niin miksi alapeukkuja tälle? Tuohan on totuus.
Hoitsu, joka ei usko lääketieteeseen on väärällä alalla.
Hoitsu, jolla on ymmärrys lääketeollisuuden voitontavoittelusta, on harvinaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Usassa rokotepakko koskee noin 100 miljoonaa ihmistä. Kyllä on aika Suomessakin saadaan tietyille aloille rokotepakko.
Niin kunhan se ei sivua sinun elämääsi
Vierailija kirjoitti:
Et ole yksin.
Et ole myöskään mikään sairaanhoitaja etkä tunne surua. Sinulla ei myöskään ole mitään entistä ammattia mihin palata. Olet pelkkä veronmaksajien kustannuksella loisiva marisija, joka koittaa ruikuttaa toisilta samanlaisilta sympatiaa harlekiinitarinoillaan. Ei uskoisi että Suomessa elää tälläistäkin väkeä...
Vierailija kirjoitti:
Jos saa valita niin rokottamaton luomu hoitsu minua hoitamaan.
Juu, ja mieluummin mulle se jolla jo on se korona. Heh, heh.
Lehmät lentää, just joo!
Miten ihmeessä ”keskustelu” on tälläistä jankkaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ottanut molemmat rokotteet mutta pakkorokotus on niin väärin kuin vain voi olla.
Mitä ihmettä tällä haetaan? Ei eduskunta ja muut päättäjät voi olla niin typeriä tässä tilanteessa, joten taustalla on nyt jotain hämärää.
Ahdistaa todella.
mietipä millaisessa jamassa maailma olisi, jos ei olisi poliota ja jos esim. suomessa ei olisi ollut polion pakkorotuksia. Pakkorokotukset eivät uhkaa demokratiaa. Meillä on vakava pandemia, joten jokaisen on tehtävä toimenpiteitä sen sammuttaiseksi. On opeteletava ajattelmaan muitakin ihmisiä.
Jos et ota rokotetta, sitten et myöskään käy missään muulla kuin kaupassa ja lääkärissä tai töissä, jos töitä ei voi tehdä etänä ja huolehdit koronahygieniasta. JOs otat rokotteen, voit kulkea vapaasti, mutta silti sinulla on velvollisuus pitää huolta koronahygieniasta, eli turvavälit ja maskit käyttöön.
Milloin on ollut polion pakkorokotukset!!! Älä nyt hullujas puhu. Polio-rokotteella ja korona-piikillä ei ole mitään yhteistä. Rokotteen kehittäminen kestää yleensä noin 4-8 vuotta, kuten poliorokotuksenkin. Kehittelyssä sattui "vahinkoja" ja esim "sokeripalan" jakaminen vuonna -85 ei ollut ihan riskitön, ihmisiä sairastui polioon (oli elävä rokote) ja joitakin jopa menehtyi, mutta koronarokotetta ei ole koskaan edes keretty tutkia, häthätää "kehitettiin", kukaan ei tiedä pitkäaikaishaitoista, ja rokote on vieläkin kokeellinen. Terveisin ihminen, jonka lähiomainen sairastui rokotteesta ja toinen menehtyi.
On aika surullista lukea, miten rokotetut huutelevat rokottamattomien päitä vadille, vaikka eivät itse ole ottaneet yhtään selvää, mitä mRNA-rokote on. MRNA-pistoksia on annttu aikaisemmin korjaamaan vaurioitunutta DNA:ta esim. syöpähoidoissa, eli tarkoitus on ollut palauttaa solujen terveys. Nyt samalla tekniikalla elimistöön saatetaan viruksen RNA:ta, joka verisuonistoon päästessään muuttaa terveiden solujen perimää ja rakennetta siirtämällä sinne piikkiproteiinin perimän. Ihmeen huoletta siis ihmiset tuntuvat tämän asian edessä olevan ja syyllistävän heitä, joiden mielestä kyseinen prosessi ei ole toivottava omassa elimistössään. Kyseessähän on ihmiskoe, josta tuskin rokotustilanteessa kenellekään on kerrottu.
Juuri tämän vuoksi kieltäydyn rokotteesta. Ei ole pitkän aikavälin vertailua olemassa. Odotan rokotetta, joka ei perustu geeniterapiaan. Todella huolissani olen jos näitä lapsille laitetaan.

Kyseessä on ehdollisen myyntiluvan saanut rokote.
Ihan suotavaa että kaikki rokotekieltäyjähoitsut savustetaan ulos. Ei niin tyhmillä ihmisillä ole mitään asiaa olla hoitsuja
Vierailija kirjoitti:
Usassa rokotepakko koskee noin 100 miljoonaa ihmistä. Kyllä on aika Suomessakin saadaan tietyille aloille rokotepakko.
Olin aiemmin vastaan rokotepakkoa mutta nyt olen muuttanut mieleni. Antaa sairaaloiden, hoitokotien ja kaikkien muidenkin sote-alan työpaikkojen täyttyä vain ja ainoastaan rokotetuista ja katsotaan, mikä on tartunta-, sairastuvuus- ja kuolleisuustilanne vuoden päästä. Silloin ei voida enää syyttää rokottamattomia taudin levittämisestä, ja samalla nähdään, oliko rokottamattomien sulkemisella pois edellä mainituista töistä vaikutusta. Laitetaan siis rokotteet todelliseen testiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole yksin.
Et ole myöskään mikään sairaanhoitaja etkä tunne surua. Sinulla ei myöskään ole mitään entistä ammattia mihin palata. Olet pelkkä veronmaksajien kustannuksella loisiva marisija, joka koittaa ruikuttaa toisilta samanlaisilta sympatiaa harlekiinitarinoillaan. Ei uskoisi että Suomessa elää tälläistäkin väkeä...
Projisoit sitten oman tunnemaailmasi ja elämänkertasi täysin ventovieraan muutaman sanan mittaiseen kommenttiin....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ottanut molemmat rokotteet mutta pakkorokotus on niin väärin kuin vain voi olla.
Mitä ihmettä tällä haetaan? Ei eduskunta ja muut päättäjät voi olla niin typeriä tässä tilanteessa, joten taustalla on nyt jotain hämärää.
Ahdistaa todella.
mietipä millaisessa jamassa maailma olisi, jos ei olisi poliota ja jos esim. suomessa ei olisi ollut polion pakkorotuksia. Pakkorokotukset eivät uhkaa demokratiaa. Meillä on vakava pandemia, joten jokaisen on tehtävä toimenpiteitä sen sammuttaiseksi. On opeteletava ajattelmaan muitakin ihmisiä.
Jos et ota rokotetta, sitten et myöskään käy missään muulla kuin kaupassa ja lääkärissä tai töissä, jos töitä ei voi tehdä etänä ja huolehdit koronahygieniasta. JOs otat rokotteen, voit kulkea vapaasti, mutta silti sinulla on velvollisuus pitää huolta koronahygieniasta, eli turvavälit ja maskit käyttöön.
Milloin on ollut polion pakkorokotukset!!! Älä nyt hullujas puhu. Polio-rokotteella ja korona-piikillä ei ole mitään yhteistä. Rokotteen kehittäminen kestää yleensä noin 4-8 vuotta, kuten poliorokotuksenkin. Kehittelyssä sattui "vahinkoja" ja esim "sokeripalan" jakaminen vuonna -85 ei ollut ihan riskitön, ihmisiä sairastui polioon (oli elävä rokote) ja joitakin jopa menehtyi, mutta koronarokotetta ei ole koskaan edes keretty tutkia, häthätää "kehitettiin", kukaan ei tiedä pitkäaikaishaitoista, ja rokote on vieläkin kokeellinen. Terveisin ihminen, jonka lähiomainen sairastui rokotteesta ja toinen menehtyi.
On aika surullista lukea, miten rokotetut huutelevat rokottamattomien päitä vadille, vaikka eivät itse ole ottaneet yhtään selvää, mitä mRNA-rokote on. MRNA-pistoksia on annttu aikaisemmin korjaamaan vaurioitunutta DNA:ta esim. syöpähoidoissa, eli tarkoitus on ollut palauttaa solujen terveys. Nyt samalla tekniikalla elimistöön saatetaan viruksen RNA:ta, joka verisuonistoon päästessään muuttaa terveiden solujen perimää ja rakennetta siirtämällä sinne piikkiproteiinin perimän. Ihmeen huoletta siis ihmiset tuntuvat tämän asian edessä olevan ja syyllistävän heitä, joiden mielestä kyseinen prosessi ei ole toivottava omassa elimistössään. Kyseessähän on ihmiskoe, josta tuskin rokotustilanteessa kenellekään on kerrottu.
Juuri tämän vuoksi kieltäydyn rokotteesta. Ei ole pitkän aikavälin vertailua olemassa. Odotan rokotetta, joka ei perustu geeniterapiaan. Todella huolissani olen jos näitä lapsille laitetaan.
Rokote (Pfizer/Moderna) ei kyllä perustu "gerniterapiaan" mutta tarjolla on kyllä muitakin kun mRNA-rokotteita, ainakin JJ&J ja AstraZeneca..
Vierailija kirjoitti:
Ihan suotavaa että kaikki rokotekieltäyjähoitsut savustetaan ulos. Ei niin tyhmillä ihmisillä ole mitään asiaa olla hoitsuja
Joka toista sanoo, se itse on. Siis TYHMÄ!
Muistetaanko faktat. Covid on jatkuvan seurannan kohteena ja siitä julkaistaan jatkuvasti tieteellisiä artikkeleita. Tieteellisiin artikkeleihin kuuluu automaattisesti kuvaus datasta, tehdyistä analyyseistä ja saaduista tuloksista.
Nämä tutkimukset osoittavat massiivisella voimallaan että nykytiedon valossa rokotus vähentää todennäköisyyttä sairastua koronaan, pienentää todennäköisyyttä sairastua vakavaan tautimuotoon, vähentää sairastuneen erittämää virusmäärää ja lyhentää aikaa, jolloin sairastunut erittää tartuttavia viruksia.
Yli 90 % suomen yliopistollisen lääketieteellisen koulutuksen saaneista on rokotuksen ottanut ja omalta osaltaan äänestänyt tieteellisen tutkimuksen luotettavuuden puolesta. Lääketieteen kentästä tulevat soraäänetkin usein vetoavat siihen, että rokotukset ovat hyödyttömiä, mutta eivät haitallisia.
Kun tuon kaiken ottaa huomioon, niin kyllä rokotuksen ottamatta jättävät hoitajat ja lähihoitajat kieltävät oman alansa tieteellisen perustan.
Rokotettu hoitaja ei välttämättä ole pitkä ikäinen kun varsinkin noita sydän vammoja tuppaa tulemaan noista rokotteista. Ihan todistettu juttu. Sitä en pysty mitenkään kyseinalaistaa. Pidemmällä tähtäimellä jos ajatellaan niin sydänvika voi tulla esteeksi työnteolle. Hyvässä fyysisessä kunnossa oleva rokottamaton hoitaja niin saattaa olla ehkäpä se parempi ratkaisu.. tuo ahajournalsin julkaisu kertoo sen että siinä ei ole mitään epäselvyyttä. Itsetuhoinen tyyppi sellainen joka ottaa juurikin tuon rokotteen. Viisaudesta, lääketieteen asiantuntemuksesta ja varsinkin terveyden vaalimisesta kokeellisesta varsin kyseinalaisesta injektiosta kieltäytyminen kertoo.
Äärimmäisen huolestuttava ja mielestäni tarkin lääketieteellinen tutkimus on tuo:
https://www.ahajournals.org/doi/abs/10.1161/circ.144.suppl_1.10712#
Typerää myös jotenkin uhmata tiedettä ja katsoa mitä tapahtuu jos ottaa piikin. Vähän sama kuin joisi pullon kossua ja sanoisi että minä en siitä humalaan tule.

Kossupullon (sisällön) juominen on hauskaa. Hyödyt ovat siis suuremmat kuin riskit.
Vierailija kirjoitti:
Potilaana haluaisin tietää kuka hoitajista ja lääkäreistä on ottanut rokotteet ja kuka ei. En nimittäin haluaisi rokottamattoman hoitaa minua. Kertoo nimittäin paljon henkilön työmoraalista ja lääketieteeseen suhtautumisesta.
Niin kertoo, nimittäin se, etten tunne yhtään rokotteita pistävää terveydenhoitajaa, joka olisi tietoinen koronarokotteen haittavaikutusmääristä (Fimean tilastot), rokotteen kokeellisesta luonteesta tai siitä, kuka korvaa, jos rokotehaittoja tulee.
Ei tuo hävittäjähankinta kovin kallis ole, jos ajattelee, että siihen mennessä kun ne vuonna -26 otetaan käyttöön on valtio pumpannut samalla rahalla tehotonta korona-liuosta suomalaisten suoniin. Itse en ole hoitoalalla enkä mene, mutta ulkopuolisesta tuntuu oudolta että työantaja suhtautuu näin vihamielisesti omiin työntekijöihinsä, siis niihin, jotka tuloksen taloon tekevät.
Onko jäänyt levy päälle?