Jos hoitajien rokotuspakko tulee poistun alalta
Olen sairaanhoitaja ja tunnen surua siitä, että on mahdollisuus, että en voi kohta enää tehdä työtäni. En hoida kriittisesti sairaita ihmisiä tai vanhuksia. Jos koronarokote tulee pakolliseksi hoitajille palaan takaisin entiseen työhöni.
Onko muita hoitajia, jotka eivät aio ottaa koronarokotteita?
Syynä minulla se, että rokotteet suojaavat vain vakavaa tautimuotoa vastaan, niiden teho hiipuu kuukausissa ja tarvitaan aina uusi annos plus viruksen joihinkin variantteihin teho on oletettavasti olematon. Lisäksi oma immuunipuolustus saattaa heikentyä plus esimerkiksi sydänsairauksien merkittävä lisääntyminen koronarokotusten alettua.
Olen myöskin perusterve, ei ylipainoa, D-vitamiinitasot kunnossa, edellisestä flunssastakin vuosikausia aikaa vaikka altistun jatkuvasti työssäni kaikenlaisille viruksille, myös koronalle. Ymmärrän, että on kuitenkin minimaalinen mahdollisuus, että vakava tautimuoto voi osua kohdalleni, mutta kaikella olemassa olevalla tutkimustiedolla se on häviävän pieni. Uskon yksilönvapauteen, keholliseen itsemääräämisoikeuteen ja en hyväksy meneillään olevia suunnitelmia esimerkiksi koronapassien laajentamisesta työpaikoille saati rokotuspakkoa.
Kommentit (1468)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
meillä on vanhainkodissa kaikki vanhukset rokotettu 3 kertaa. Kaikki hoitajat ei ole rokotettuja. Ollaan mietitty, että miksi silloinkin hoitohenkilökunnan on pakko ottaa rokote ?
Kukaan hoitaja ei koskaan tule sairaana töihin, siitä ollaan tarkkoja. Käytössä myös käsidesit, maskit, jne, Kaikki hoidettu muutoinkin aseptisesti oikein.
Koska tartuttavuus on suurinta ennen oireita, tarttumista ei voi estää. Rokottamalla sitä todistetusti voidaan vähentää. Teidän asiakkaiden immuunijärjestelmät on niin heikkoja, että kolme rokotusta vastaa parhaimmillaankin sinun kahta rokotusta. Et kerro onko teillä perhettä? Hoitokodeissa on ollut epidemioita, ja voit helposti viedä koronan omaan kotiisi. Siksi ei riitä, että ajattelet asiakkaitesi etua. Ajattele myös perhettäsi.
Ihan liikaa se vähennetty tartuttaminenkin on! Ihmisiä kuolee koronaan! Etkö tajua vai välitä?!
Epäilyttää kirjoitti:
Ihan näin maallikkona ihmettelen miten hoitaja voi tartuttaa koronan kaikista maskeista, visiireistä ja muista suojavarusteista huolimatta? Olipa rokotettu tai rokottamaton. Kyllä tässä on nyt jotain muuta taustalla, jopa taviskin alkaa pian uskoa kaikenlaisiin teorioihin jos tälläisiin pakkoihin mennään vaikka tartunnat tapahtuvat aivan muualla kuin sairaaloissa. Katsokaapa kuvia teho-osastojen hoitajista. Onpa ovela virus jos kaikki nuo esteet kiertää.
Etenkin kun samaan aikaan sairaalan ulkopuolella tartunnat estetään pelkällä kangasmaskilla pitkillä bussimatkoillakin.
Jokin ei ihan täsmää.
Sinun kaltaisesi rokottamattomat sairaanhoitajat tartuttavat sitten koronaa ympäri sairaalaa. Sietäisit hävetä! Ties kuinka moni jo kuollut sinulta saamaan koronaan!! Pakkorokotukset sairaanhoitajille!!!
Biden määräsi samanlaisen rokotus pakon New Yorkin kaikille terveydenhoidossa työskenteleville noin kuukausi sitten.
Tämän seurauksena oli että 40% terveydenhoidossa työskentelevistä irtisanoutui välittömästi perustellen etteivät he halua ottaa rokotetta jonka ottaneita ja siitä vakavasti sairastuneita potilaita he joutuvat päivittäin näkemään ja hoitamaan.
Tuo pakko peruttiin ensin väliaikaisesti ettei terveydenhuolto romahda ja hieman myöhemmin oikeuden päätöksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
9.12 13:30 Yle: "SuPerin puheenjohtaja kriittisenä hoitohenkilöstön "pakkorokotuksista": Ihmisiä voi sanoutua irti töistä koko alalta
Paavola kuitenkin painotti, että hoitohenkilöstön kannattaa ottaa koronarokote suojatakseen itseään, lähimmäisiään ja hoidettavia.
– Eettisesti ja moraalisesti hoitajien pitäisi olla ne, joista tauti ei missään nimessä leviä, Paavola sanoi."
Hyvä Paavola. Ja sitten kun vielä kerrot, että miksi myös rokotetut levittää, mutta siitä ei piitata, niin saadaan vähän uskottavuuttakin tuohon esiintuloon.
Todistetusti rokotettujen riski tartuttaa on pienempi. Katso ketjua taaksepäin. Siellä viite tutkimukseen.
Voihan sitä yrittää todistella mitä vain, mutta kuka oikeasti uskoo, että rokotetun bilehileen riski saada tartunta ja tartuttaa muita on pienempi kuin rokottamattoman, joka ei vietä kaikkea vapaa-aikaansa viihteellä. Jotenkin epäilen, ettei moista ole edes tutkittu.
Muutenkin, mahtaako joku kertoa kuinka monen potilaan hoitaja saa tartuttaa koronalla, kun juttujen perusteella on jokin määrä, joka on liikaa ja joku määrä, joka on sallittu? MIelenkiinnolla odotan vastausta, jonka etiikkaakin voi halutessaan avata kysymättä.
Hulvattomania juttuja liikkeellä muutenkin, kun media on suunniltaan siitä mahdollisuudesta, että pääministeri tartuttaa ihmisiä Helsingin yöelämässä, muttei lainkaan huolissaan siitä, että muut ihmiset siellä Helsingin yöelämässä tartuttaisivat toisia ihmisiä.
Kun ei ihmisille suositella maskin käyttöäkään kuitenkaan siksi, etteikö jokaisen ajateltaisi voivan tartuttaa muita. Maski suositushan koskee myös rokotettuja.
Hyvin vaikea löytää järjen hiventäkään moisista jutuista.
Lasse Lehtonen:
Laulun sanoin - "hei, hei vain". Jos ei ymmärrä suojata itseään ja potilaitaan, ei silloin sovi terveydenhuoltoalalle.
https://twitter.com/lasleh/status/1468814367420522496?s=21
Ei tunnu hoitajapula haittaavan
Vierailija kirjoitti:
Ja lisäksi pelkuruus perustuu täydelliseen foliohattuiluun. Korona rokote on niin turvallinen kuin rokote voi olla. Yli 99 prosenttia rokotteen ottaneista EI saa vakavia oireita.
Kuolleisuus koronaan on influenssan luokkaa ja mahdollisesti jopa alle. Kukahan se foliohattu mahtaa olla, kun jotkut edelleen odottelevat ruumiskasoja koronan tiimoilta, pelkäävät rokottamattomia ja uskovat, että rokote estää tartunnat, vaikkei media enää edes löydä rokottamattomia tartunnan saaneita julkkiksia ja poliitikkoja lehtien sivuille, mutta rokotettuja kylläkin?
Vierailija kirjoitti:
Biden määräsi samanlaisen rokotus pakon New Yorkin kaikille terveydenhoidossa työskenteleville noin kuukausi sitten.
Tämän seurauksena oli että 40% terveydenhoidossa työskentelevistä irtisanoutui välittömästi perustellen etteivät he halua ottaa rokotetta jonka ottaneita ja siitä vakavasti sairastuneita potilaita he joutuvat päivittäin näkemään ja hoitamaan.
Tuo pakko peruttiin ensin väliaikaisesti ettei terveydenhuolto romahda ja hieman myöhemmin oikeuden päätöksellä.
Taas jälleen yksi uutinen mikä meidän Stalinisti-mediat eivät ole julkaisseet vaikka tämä on ollut läpi maailman muissa medioissa.
Miksi tämä rokostus kampanja pyritään propagandalla, valheilla, aivopesulla ja väkipakolla saamaan koko kansalle, vaikka ympäri maailman tulee virallista tietoa ettei tuo rokote suojaa eikä lopeta taudin levittämistä, eli se on täysin tehoton ja hyödytön.
Tulee ainoastaan pelottavana pelko skenaario mieleen, että pyritäänkö tällä vähentämään kansaamme kun emme tiedä seuraako pitemmällä aikavälillä rokotuksesta esim. osalle kansasta kuolemia.
Lisäksi yhdessäkään maassa ei ole virallisesti tutkittu mitä tuo rokote sisältää, eikä haluta edes tutkia, mutta lääketehtaille on myönnetty täysi vastuuvapaus rokotteen jälkihaitoista.
Vierailija kirjoitti:
Lasse Lehtonen:
Laulun sanoin - "hei, hei vain". Jos ei ymmärrä suojata itseään ja potilaitaan, ei silloin sovi terveydenhuoltoalalle.
https://twitter.com/lasleh/status/1468814367420522496?s=21
Ei tunnu hoitajapula haittaavan
Mieluummin laatua kuin määrää. Osa terveydenhuollon ns. ammattilaisista ei osaa pestä edes käsiään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä te kaikki ootte pöljiä ketkä ette ota vakavasti koronaa. En ole käynyt keskustelupalstaa läpi joten en tiedä onko täällä yhtään koronan vakavaan muotoon tutustuneita kommentoimassa. Olisi kiva tietää onko mieli muuttunut omakohtaisesta menetyksestä tai läheltäpititilanteesta johtuen.
Se, että ei halua ottaa koronarokotetta (ainakaan vielä), ei tarkoita sitä, ettei ottaisi koronaa vakavasti. Te vetelette aivan omia johtopäätöksiänne yhden asian perusteella.
On ihan virallista tietoa, että rokote on tehokkain keino torjua koronan vakavaa muotoa. "Niin mutta kun, niin mutta kun." Älä jaksa.
Edelleen se, että ei ota rokotetta, ei tarkoita sitä, ettei ottaisi koronaa vakavasti. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biden määräsi samanlaisen rokotus pakon New Yorkin kaikille terveydenhoidossa työskenteleville noin kuukausi sitten.
Tämän seurauksena oli että 40% terveydenhoidossa työskentelevistä irtisanoutui välittömästi perustellen etteivät he halua ottaa rokotetta jonka ottaneita ja siitä vakavasti sairastuneita potilaita he joutuvat päivittäin näkemään ja hoitamaan.
Tuo pakko peruttiin ensin väliaikaisesti ettei terveydenhuolto romahda ja hieman myöhemmin oikeuden päätöksellä.
Taas jälleen yksi uutinen mikä meidän Stalinisti-mediat eivät ole julkaisseet vaikka tämä on ollut läpi maailman muissa medioissa.
Miksi tämä rokostus kampanja pyritään propagandalla, valheilla, aivopesulla ja väkipakolla saamaan koko kansalle, vaikka ympäri maailman tulee virallista tietoa ettei tuo rokote suojaa eikä lopeta taudin levittämistä, eli se on täysin tehoton ja hyödytön.
Tulee ainoastaan pelottavana pelko skenaario mieleen, että pyritäänkö tällä vähentämään kansaamme kun emme tiedä seuraako pitemmällä aikavälillä rokotuksesta esim. osalle kansasta kuolemia.
Lisäksi yhdessäkään maassa ei ole virallisesti tutkittu mitä tuo rokote sisältää, eikä haluta edes tutkia, mutta lääketehtaille on myönnetty täysi vastuuvapaus rokotteen jälkihaitoista.
Siis onhan tota tutkittu monellakin taholla! Yhetkin katso sitä rokotetta kaks tuntia ja näki siellä vaikka mitä! Siis siel oli selkee nanokuitu, joka potki vauhtia itteksee! Sit siel oli jotain epämärääsiä osia, mitkä näytti olevan jotain bakteereja. Ne siis katto sitä joku kaks tuntii ja sit siellä tapahtu kaikkee outoo. Kannattaa kattoo Tiktokissa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Tuollaisten vastuuttomien pas..housujen sietääkin poistua. Nimet ja naamat esiin näistä etulinjan maanpettureista. Sota-aikana käytettiin kenttäoikeutta näissä pakenemistilanteissa.
Miettikää jos poliisit ja palomiehet ryhtyisivät pelkuruuksissaan jättämään työtehtävänsä. "Joo emmä uskalla mennä sisään kun siellä voi roistolla olla ase ja se voi ampua" "En kai minä nyt palavaan taloon mene, voi tulla pipi"
Huomaa että on naisvaltainen ala. Ja naisillehan tuollainen pelkuruus sallitaan - mikä on vain yksi niistä lukuisisra etuoikeuksista mitä vaginallisille suodaan. Miehet kyllä uhrautuvat ja miehiä uhrataan kaikkien hyvinvoinnin nimissä.
Ei missään nimessä lisää liksaa sairaanhoitajille. Puolet pois p-housuilta.
Pakkorokotus saa aikaan sen, että alalta tulee poistumaan hoitajia lisää. Mistä meinasitte ottaa tilalle, kun pula on jo nyt valtava? No mutta ei se mitää,kaikki eivät tuke jatkossa saamaan hoitoa ja hoitopaikkoja suljetaan.
Niinpä. Siinä voi sitten miettiä, kun oma läheinen ei pääse tarvitsemaansa leikkaukseen ja hoitoon.
Niin, komppaan. Koronapotilaat siirtää nyt jo ihmisten leikkauksia eteenpäin määrättömän ajan päähän. On uhka että moni tulee kuolemaan leikkausjonoon.
Katkä niitä hoitojonoja aiheutti ennen koronaa? Ja mihin ne hoitojonojen aiheuttajat katosivat koronan myötä, kun nyt hoitojonoja aiheuttaa vain rokottamattomat koronapotilaat?
Paljonko hoitokapasiteettia on lisätty sen jälkeen, kun korona ja tarve lisäkapasiteettiin ilmaantui? Tarpeeksi? Liian vähän? Ei lainkaan?
Miksei hoitokapasiteettia lisätä, vaikka kerrotun mukaan korona on erittäin vaarallinen ja herkästi tarttuva tauti?
Mikä prosenttiosuus rokottamattomista on koronan takia sairaala- ja tehohoidossa? Lasketaanpa. Otetaan luvuiksi vaikkapa 60 tehohoitopaikkaa ja 600 000 rokottamatonta. Vastaus: 60 x 100 / 600000 = 0.01%
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasse Lehtonen:
Laulun sanoin - "hei, hei vain". Jos ei ymmärrä suojata itseään ja potilaitaan, ei silloin sovi terveydenhuoltoalalle.
https://twitter.com/lasleh/status/1468814367420522496?s=21
Ei tunnu hoitajapula haittaavan
Mieluummin laatua kuin määrää. Osa terveydenhuollon ns. ammattilaisista ei osaa pestä edes käsiään.
Siinä saattaa vähän laatu kärsiä kun niitä pestyjäkin käsiä on liian vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biden määräsi samanlaisen rokotus pakon New Yorkin kaikille terveydenhoidossa työskenteleville noin kuukausi sitten.
Tämän seurauksena oli että 40% terveydenhoidossa työskentelevistä irtisanoutui välittömästi perustellen etteivät he halua ottaa rokotetta jonka ottaneita ja siitä vakavasti sairastuneita potilaita he joutuvat päivittäin näkemään ja hoitamaan.
Tuo pakko peruttiin ensin väliaikaisesti ettei terveydenhuolto romahda ja hieman myöhemmin oikeuden päätöksellä.
Taas jälleen yksi uutinen mikä meidän Stalinisti-mediat eivät ole julkaisseet vaikka tämä on ollut läpi maailman muissa medioissa.
Miksi tämä rokostus kampanja pyritään propagandalla, valheilla, aivopesulla ja väkipakolla saamaan koko kansalle, vaikka ympäri maailman tulee virallista tietoa ettei tuo rokote suojaa eikä lopeta taudin levittämistä, eli se on täysin tehoton ja hyödytön.
Tulee ainoastaan pelottavana pelko skenaario mieleen, että pyritäänkö tällä vähentämään kansaamme kun emme tiedä seuraako pitemmällä aikavälillä rokotuksesta esim. osalle kansasta kuolemia.
Lisäksi yhdessäkään maassa ei ole virallisesti tutkittu mitä tuo rokote sisältää, eikä haluta edes tutkia, mutta lääketehtaille on myönnetty täysi vastuuvapaus rokotteen jälkihaitoista.
Siis onhan tota tutkittu monellakin taholla! Yhetkin katso sitä rokotetta kaks tuntia ja näki siellä vaikka mitä! Siis siel oli selkee nanokuitu, joka potki vauhtia itteksee! Sit siel oli jotain epämärääsiä osia, mitkä näytti olevan jotain bakteereja. Ne siis katto sitä joku kaks tuntii ja sit siellä tapahtu kaikkee outoo. Kannattaa kattoo Tiktokissa!
Juuri tätä tarkoitin siitä mainitsematta viestissäni; miksei mikään ja minkään valtion virallinen taho ei ole tehnyt tuota tutkimusta ja julkaissut sitä kaikkien nähtäväksi.
Yksityisiä tutkimuksia on kyllä tehty mutta ne pyritään kaikin tavoin salaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasse Lehtonen:
Laulun sanoin - "hei, hei vain". Jos ei ymmärrä suojata itseään ja potilaitaan, ei silloin sovi terveydenhuoltoalalle.
https://twitter.com/lasleh/status/1468814367420522496?s=21
Ei tunnu hoitajapula haittaavan
Mieluummin laatua kuin määrää. Osa terveydenhuollon ns. ammattilaisista ei osaa pestä edes käsiään.
Siinä saattaa vähän laatu kärsiä kun niitä pestyjäkin käsiä on liian vähän.
Laatu sinänsä varmaakin säilyy ehkä jopa paranee. Tuottavuus voi hieman kärsiä, kaikki ei tule saamaan hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Sinun kaltaisesi rokottamattomat sairaanhoitajat tartuttavat sitten koronaa ympäri sairaalaa. Sietäisit hävetä! Ties kuinka moni jo kuollut sinulta saamaan koronaan!! Pakkorokotukset sairaanhoitajille!!!
Kai sinun pitäisi tietää, kun kerran tiedät rokottamattomien hoitajien tartuttavan rokonaa ympäri sairaalaa. Vai onko määrä suurempi luku kuin mihin osaat laskea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasse Lehtonen:
Laulun sanoin - "hei, hei vain". Jos ei ymmärrä suojata itseään ja potilaitaan, ei silloin sovi terveydenhuoltoalalle.
https://twitter.com/lasleh/status/1468814367420522496?s=21
Ei tunnu hoitajapula haittaavan
Mieluummin laatua kuin määrää. Osa terveydenhuollon ns. ammattilaisista ei osaa pestä edes käsiään.
Siinä saattaa vähän laatu kärsiä kun niitä pestyjäkin käsiä on liian vähän.
Eihän nämä kommentoijat sellaista ymmärrä. Heillä on niin ruusuinen kuva hoitajien työstä, ja varmaan kuvittelevat heidän vaan istuskelevan keskenään ja kahvittelevan. Ei heillä ole todellisuudesta pienintäkään käsitystä.
No se on hyvä, että poistut alalta muihin duuneihin. Ahdistaa tuollaiset minä minä kolleegat.
Terveisin toinen sairaanhoitaja
Vierailija kirjoitti:
Olen sairaanhoitujana husissa. Biletän paljon ja altistun lähes viikottain koronalle olen myös sen 2 kertaa sairastanut lievänä. En ollut saikulla kummallakaan kerralla. Töissä tahallaan yskin paikkoihin johon potilaat koskettelevat. 10 tartuntaa tiedän varmasti tehneeni.
Kusipää. Ei muuta. Täysin ammattitaidoton ja moraaliton hoitaja.
Niin, komppaan. Koronapotilaat siirtää nyt jo ihmisten leikkauksia eteenpäin määrättömän ajan päähän. On uhka että moni tulee kuolemaan leikkausjonoon.