Jos hoitajien rokotuspakko tulee poistun alalta
Olen sairaanhoitaja ja tunnen surua siitä, että on mahdollisuus, että en voi kohta enää tehdä työtäni. En hoida kriittisesti sairaita ihmisiä tai vanhuksia. Jos koronarokote tulee pakolliseksi hoitajille palaan takaisin entiseen työhöni.
Onko muita hoitajia, jotka eivät aio ottaa koronarokotteita?
Syynä minulla se, että rokotteet suojaavat vain vakavaa tautimuotoa vastaan, niiden teho hiipuu kuukausissa ja tarvitaan aina uusi annos plus viruksen joihinkin variantteihin teho on oletettavasti olematon. Lisäksi oma immuunipuolustus saattaa heikentyä plus esimerkiksi sydänsairauksien merkittävä lisääntyminen koronarokotusten alettua.
Olen myöskin perusterve, ei ylipainoa, D-vitamiinitasot kunnossa, edellisestä flunssastakin vuosikausia aikaa vaikka altistun jatkuvasti työssäni kaikenlaisille viruksille, myös koronalle. Ymmärrän, että on kuitenkin minimaalinen mahdollisuus, että vakava tautimuoto voi osua kohdalleni, mutta kaikella olemassa olevalla tutkimustiedolla se on häviävän pieni. Uskon yksilönvapauteen, keholliseen itsemääräämisoikeuteen ja en hyväksy meneillään olevia suunnitelmia esimerkiksi koronapassien laajentamisesta työpaikoille saati rokotuspakkoa.
Kommentit (1468)
Lisäksi tulee loppuelämän katkeruus päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan jos aletaan pakolla rokottaan. Olen itse kylläkin ottanut 2 piikkiä ja varmaanvoisin ottaa kolmannenkin, mutta en halua tukea tällaista toimintaa joten varmaan odotan että tilanteeseen saadaan joku järki. Yrityksiä kaatuu ja ihmiset voi pahoin.
ketään ei muuten kiinnosta työikäisiä kuolee 7000 alle 50v joka vuosi. viinaan 1000ihmistä. Pitäisikö viinaan ostoon ottaa joku alkoholismi seula passi? sydän ja verisuoni sairauksiin 1600 tähän joku passi myös.kasvaimiin yli 2000.
tämä siis vuosittain ja parhaassa iässä olevia ihmisiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkevää.
Ei moni pitkäaikaissairas, vakavasti sairas tai vanhus haluakaan elää, joten rokottamaton hoitaja on paras mahdollinen vaihtoehto heille.
Minun omaiseni on pitkäaikaissairas ja jo vanhahko, mutta haluaa hyvän, suomalaisen terveydenhuollon vuoksi edelleen elää.
Eipä ole kauaa kun saadaan terveydenhuolto ajettua alas näillä järjettömillä rokotevaatimuksilla.
Ei tässä mitään alas ajeta, pienen pieni kourallinen hopeavesi-”hoitajia” ei sellaiseen pysty.
Hahaha, katsoppa vaan mitä tulee tapahtumaan.
Katson. Mitään ei tule tapahtumaan. Korkeintaan pieni määrä alalle täysin sopimattomia henkilöitä poistuu ja koulun penkiltä tulee täysjärkisiä tilalle.
Sen kun näkisit mitä sieltä koulunpenkiltä tulee :D
Mä tunnen läjäpäin nuoria omien lasten kautta ja juuri ne, keiden ei ikinä uskoisi lähtevän hoitajiksi, tekevät niin.
Menevät krapulassa ja itsensä teloneena töihin, ravaavat baareissa uskomattoman paljon, kuvaavat asiakkaita snäppiin, kertovat ihan avoimesti mitä virheitä hoidossa ovat tehneet tai lähes tehneet jne.
Osa heistä saanut rokotuksen, osa ei. Yhtä hullua menoa silti.
Kyllä nyt kannattais pitää niistä viimeisistä ammattitaitoisista kiinni!
Monestakin syystä!
Mun mielestä on todella nurinkurista, että rokotuksilla olet muka täysin ok, kukaan ei kysele mitään, sitten taas ne ketkä ei voi rokotusta ottaa, hommaavat negan.
Se negahan on paljon luotettavampi kuin jonkun huithapelin rokotukset!
Itse luottaisin läheiseni ja itseni mieluummin rokottamattoman hoitoon, kuin rokotetun.Harmi, että halveksut niin kovasti fiksuja nuoria ihmisiä, erityisesti terveydenhoitoalalle lähteviä. Itselläni on heihin paljon suurempi luotto, tunnenhan noita fiksuja nuoria ihan henkilökohtaisestikin.
Halveksun?!
Juurihan sanoin että itsekin tunnen!
Olisiko sinusta kiva että läheistäsi hoitaisi krapulassa oleva hoitaja joka möhlii esim. ruokintaletkun kanssa ja snäppää kuolemaa lähestyvästä mummelista kavereilleen?
Kuten sanoin, kannattaisi pitää niistä ammattitaitoisista nyt kiinni eikä asettaa uhkavaatimuksia.Niin, saat toki satuilla ihan kuinka paljon haluat, ei se tarinoistasi silti totta tee. Voisin minäkin keksiä taruja alkoholisoituneista ”kokeneemmista” hoitajista, jotka tulevat töihin krapulassa kädet täristen jne. mutta taidanpa jättää tarinankertomisen sinulle.
:D osuiko liian lähelle..?
Itsehän tiedän mitä olen nähnyt, tuntuu jotenkin hullulta että joku täysin tuntematon ruudun takana väittää omien harhojensa takia minua satuilijaksi :D
Joo, ”nuoret hoitajat kuvaa kuolevia mummoja snäppiin” jne. 🤦🏼Hevonpaskaa, eikä se itkemisestäsi huolimatta muuksi muutu.
Olen sairastanut vakavan keuhkokuumeen. Oli lähellä, ettei henki lähtenyt. Keuhkoihini jäi arpia sairaudesta. Mikäli rokote suojaa minua vakavaa tautimuotoa kohtaan, niin totta ihmeessä minä itseni suojaan. Keuhkoni eivät kestäisi sitä, jos saisin vakavan koronataudin. Muutoin olen terve. Keuhkokuumeeseen en tahallani sairastunut, olisin mielelläni ollut ilman sitä kokemusta. Hoitoalalla itsekin.
Kuka muistaa 80-luvun polioepidemian? Vastutettiinko silloin rokotusta?
"wöö mun oikeudet on suuremmat kuin potilaiden oikeudet wää"
tervemenoa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkevää.
Ei moni pitkäaikaissairas, vakavasti sairas tai vanhus haluakaan elää, joten rokottamaton hoitaja on paras mahdollinen vaihtoehto heille.
Minun omaiseni on pitkäaikaissairas ja jo vanhahko, mutta haluaa hyvän, suomalaisen terveydenhuollon vuoksi edelleen elää.
Eipä ole kauaa kun saadaan terveydenhuolto ajettua alas näillä järjettömillä rokotevaatimuksilla.
Ei tässä mitään alas ajeta, pienen pieni kourallinen hopeavesi-”hoitajia” ei sellaiseen pysty.
Hahaha, katsoppa vaan mitä tulee tapahtumaan.
Katson. Mitään ei tule tapahtumaan. Korkeintaan pieni määrä alalle täysin sopimattomia henkilöitä poistuu ja koulun penkiltä tulee täysjärkisiä tilalle.
Sen kun näkisit mitä sieltä koulunpenkiltä tulee :D
Mä tunnen läjäpäin nuoria omien lasten kautta ja juuri ne, keiden ei ikinä uskoisi lähtevän hoitajiksi, tekevät niin.
Menevät krapulassa ja itsensä teloneena töihin, ravaavat baareissa uskomattoman paljon, kuvaavat asiakkaita snäppiin, kertovat ihan avoimesti mitä virheitä hoidossa ovat tehneet tai lähes tehneet jne.
Osa heistä saanut rokotuksen, osa ei. Yhtä hullua menoa silti.
Kyllä nyt kannattais pitää niistä viimeisistä ammattitaitoisista kiinni!
Monestakin syystä!
Mun mielestä on todella nurinkurista, että rokotuksilla olet muka täysin ok, kukaan ei kysele mitään, sitten taas ne ketkä ei voi rokotusta ottaa, hommaavat negan.
Se negahan on paljon luotettavampi kuin jonkun huithapelin rokotukset!
Itse luottaisin läheiseni ja itseni mieluummin rokottamattoman hoitoon, kuin rokotetun.Harmi, että halveksut niin kovasti fiksuja nuoria ihmisiä, erityisesti terveydenhoitoalalle lähteviä. Itselläni on heihin paljon suurempi luotto, tunnenhan noita fiksuja nuoria ihan henkilökohtaisestikin.
Halveksun?!
Juurihan sanoin että itsekin tunnen!
Olisiko sinusta kiva että läheistäsi hoitaisi krapulassa oleva hoitaja joka möhlii esim. ruokintaletkun kanssa ja snäppää kuolemaa lähestyvästä mummelista kavereilleen?
Kuten sanoin, kannattaisi pitää niistä ammattitaitoisista nyt kiinni eikä asettaa uhkavaatimuksia.Niin, saat toki satuilla ihan kuinka paljon haluat, ei se tarinoistasi silti totta tee. Voisin minäkin keksiä taruja alkoholisoituneista ”kokeneemmista” hoitajista, jotka tulevat töihin krapulassa kädet täristen jne. mutta taidanpa jättää tarinankertomisen sinulle.
:D osuiko liian lähelle..?
Itsehän tiedän mitä olen nähnyt, tuntuu jotenkin hullulta että joku täysin tuntematon ruudun takana väittää omien harhojensa takia minua satuilijaksi :DJoo, ”nuoret hoitajat kuvaa kuolevia mummoja snäppiin” jne. 🤦🏼Hevonpaskaa, eikä se itkemisestäsi huolimatta muuksi muutu.
Ihan mielenkiinnosta, miksi tämä on teidän mielestä mahdotonta?
Siinähän se uskon vahvuus mitataan. Rokottamattomat kelpaavat jatkossa vain koronapotilaiden hoitajiksi.
Jos on vahva usko siihen, että korona on vain pieni nuha tai jopa kokonaan keksitty vaiva, ei varmasti ole mikään ongelma siirtyä koronapotilaiden hoitajaksi.
Jos taas kieltäytyy moisesta ja vaihtaa alaa, on vain omahyväinen laiska lusmu.
Vierailija kirjoitti:
Kuka muistaa 80-luvun polioepidemian? Vastutettiinko silloin rokotusta?
Niihin aikoihin kukaan ei ollut edes keksinyt vastustaa rokotuksia tai muutakaan terveydenhuoltoa.
Jos terveydenhuoltoalalla on noin hölmöjä ja vastuuttomia ihmisiä, etteivät älyä itseään rokottaa, vaikka toimivat sairaiden ja heikkokuntoisten potilaiden parissa, niin heidän on todellakin poistuttava alalta välittömästi. Terveydenhuolto on tutkimustietoon perustuvaa toimintaa, eikä mitään hopeavesi-uskomushoito-foliohattuilua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka muistaa 80-luvun polioepidemian? Vastutettiinko silloin rokotusta?
Niihin aikoihin kukaan ei ollut edes keksinyt vastustaa rokotuksia tai muutakaan terveydenhuoltoa.
Onkin kyllä ihan mahtava keksintö vastustaa rokotuksia ja terveydenhuoltoa. Hyvä te, läpy läpy.
Miksiköhän lääkärit eivät itke rokotuksista? Hoitsut vaan? Siinäpä mysteeri.

Ajat, taudit ja rokotteet eivät ole samoja.

Ja ennenvanhaan rokotteet kehitettiin huolella ja niihin pystyttiin luottamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otan mieluummin potkut kuin syövän parin vuoden sisään. Injektiot estävät dna:n korjaamista, puhumattakaan verisuonistolle syntyvistä vaurioista sekä veritulpista.
Mitähän paskaa mä just luin? "Injektiot estävät dna:n korjaamista". Joltain hommailu voorumiltako tänne kopioidaan jalkasiltaa?!?
Rokotteista syöpää ja immuunikatoa
Tutkimus Tukholman ja Uumajan yliopistoista
Juuri tuli uutinen asiasta joka jo ennestään tiedettiin, eli että rokotteet aiheuttavat nopeasti eteneviä syöpiä. Rokote estää 90% dna-korjaantumisen jolloin elimistö ei voi korjata itse itseään vaan alkaa nopeasti kehittää erilaisia syöpiä.
Lääketieteellinen kauhu – Rokotteen piikkiproteiini pääsee soluytimiin, tukahduttaa kehon DNA-korjausmoottorin
Rokotteen piikkiproteiini pääsee soluytimiin, tukahduttaa ihmiskehon DNA:n korjausmoottorin, laukaisee syövän räjähdysmäisen kasvun, immuunipuutosten, autoimmuunisairauksien ja kiihtyneen ikääntymisen.
Tätä löytöä voidaan kuvailla vain todelliseksi ”kauhuksi” seurauksissaan. Hämmästyttävä uusi tutkimus, joka julkaistiin Virusissa, osa MDPI:n (Open Access Journals) SARS-CoV-2 Host Cell Interactions -julkaisua, paljastaa, että rokotteen piikkiproteiinit pääsevät solun ytimiin ja aiheuttavat tuhoa solujen DNA-korjausmekanismissa ja estävät DNA:n korjauksen 90 prosenttisesti.
Tämän löydön kauhistuttava lopputulos on, että ihmiset, jotka ovat ottaneet mRNA-rokotteita, kärsivät tukahdetutsta DNA:n korjauksesta, mikä lisää altistumista, joiden luultiin aiemmin olevan vähäisiä ongelmia heidän terveytensä kannalta merkittäville uhille.
Toisin sanoen ihmiset, jotka ovat alttiina 5G-säteilylle, mammografiatutkimuksille, pehmittimille elintarvikkeissa ja karsinogeeneille henkilökohtaisissa hygieniatuotteissa (pyykinpesuaineet, hajuvedet, shampoot, ihovedet jne.), eivät pysty korjaamaan näiden aiheuttamia DNA-vaurioita. altistuksia. Suhteellisen pienen altistuksen jälkeen ne alkavat mutatoitua ja kehittää syöpiä koko kehoon.
https://www.naturalnews.com/2021-11-02-science-horror-vaccine-spike-prot...
Voi tsiisus...tietolähteen osoite on naturalnews :D olette te hölmöjä, ei voi muuta sanoa.
Aika näyttää totuuden. Kun ei ota mrna-koronarokotetta on suuri todennäköisyys ettei saa mrna:n mahdollisesti aiheuttamia ongelmia kehoonsa.
Tiedäthän että on olemassa hyviä koronarokotteita jotka on tehty eri teknologialla kuin nämä kaksi Suomeen lobattua koronarokotetta mutta THL ei anna niitä täällä vaan rokottomattomat ovat rokoteinkvisition vainon alla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka muistaa 80-luvun polioepidemian? Vastutettiinko silloin rokotusta?
Niihin aikoihin kukaan ei ollut edes keksinyt vastustaa rokotuksia tai muutakaan terveydenhuoltoa.
Onkin kyllä ihan mahtava keksintö vastustaa rokotuksia ja terveydenhuoltoa. Hyvä te, läpy läpy.
Miksiköhän lääkärit eivät itke rokotuksista? Hoitsut vaan? Siinäpä mysteeri.
Ne onkin suuria rokotteen pörssiomistajia eivätkä ole ottaneet sitä piikkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka muistaa 80-luvun polioepidemian? Vastutettiinko silloin rokotusta?
Ajat, taudit ja rokotteet eivät ole samoja.
Polio rokotteen tarkoitus oli hävittää virus. Se onnistuttiin, kun rokote oli testattu. Tämä rokote ja sen tavoitteet ovat täysi mysteeri. Siksi ei mitään järkeä verrata näitä kahta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkevää.
Ei moni pitkäaikaissairas, vakavasti sairas tai vanhus haluakaan elää, joten rokottamaton hoitaja on paras mahdollinen vaihtoehto heille.
:D
Täysin turha kommentti mt-ongelmaisten ja/tai persujen palstalla.
Onko se parempi että tripla-rokotettu lääkäri tartuttaa sen vanhuksen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkevää.
Ei moni pitkäaikaissairas, vakavasti sairas tai vanhus haluakaan elää, joten rokottamaton hoitaja on paras mahdollinen vaihtoehto heille.
Minun omaiseni on pitkäaikaissairas ja jo vanhahko, mutta haluaa hyvän, suomalaisen terveydenhuollon vuoksi edelleen elää.
Eipä ole kauaa kun saadaan terveydenhuolto ajettua alas näillä järjettömillä rokotevaatimuksilla.
Ei tässä mitään alas ajeta, pienen pieni kourallinen hopeavesi-”hoitajia” ei sellaiseen pysty.
Hahaha, katsoppa vaan mitä tulee tapahtumaan.
Katson. Mitään ei tule tapahtumaan. Korkeintaan pieni määrä alalle täysin sopimattomia henkilöitä poistuu ja koulun penkiltä tulee täysjärkisiä tilalle.
Sen kun näkisit mitä sieltä koulunpenkiltä tulee :D
Mä tunnen läjäpäin nuoria omien lasten kautta ja juuri ne, keiden ei ikinä uskoisi lähtevän hoitajiksi, tekevät niin.
Menevät krapulassa ja itsensä teloneena töihin, ravaavat baareissa uskomattoman paljon, kuvaavat asiakkaita snäppiin, kertovat ihan avoimesti mitä virheitä hoidossa ovat tehneet tai lähes tehneet jne.
Osa heistä saanut rokotuksen, osa ei. Yhtä hullua menoa silti.
Kyllä nyt kannattais pitää niistä viimeisistä ammattitaitoisista kiinni!
Monestakin syystä!
Mun mielestä on todella nurinkurista, että rokotuksilla olet muka täysin ok, kukaan ei kysele mitään, sitten taas ne ketkä ei voi rokotusta ottaa, hommaavat negan.
Se negahan on paljon luotettavampi kuin jonkun huithapelin rokotukset!
Itse luottaisin läheiseni ja itseni mieluummin rokottamattoman hoitoon, kuin rokotetun.Harmi, että halveksut niin kovasti fiksuja nuoria ihmisiä, erityisesti terveydenhoitoalalle lähteviä. Itselläni on heihin paljon suurempi luotto, tunnenhan noita fiksuja nuoria ihan henkilökohtaisestikin.
Halveksun?!
Juurihan sanoin että itsekin tunnen!
Olisiko sinusta kiva että läheistäsi hoitaisi krapulassa oleva hoitaja joka möhlii esim. ruokintaletkun kanssa ja snäppää kuolemaa lähestyvästä mummelista kavereilleen?
Kuten sanoin, kannattaisi pitää niistä ammattitaitoisista nyt kiinni eikä asettaa uhkavaatimuksia.Niin, saat toki satuilla ihan kuinka paljon haluat, ei se tarinoistasi silti totta tee. Voisin minäkin keksiä taruja alkoholisoituneista ”kokeneemmista” hoitajista, jotka tulevat töihin krapulassa kädet täristen jne. mutta taidanpa jättää tarinankertomisen sinulle.
:D osuiko liian lähelle..?
Itsehän tiedän mitä olen nähnyt, tuntuu jotenkin hullulta että joku täysin tuntematon ruudun takana väittää omien harhojensa takia minua satuilijaksi :D
Olet säälittävä valehtelija. Lopeta jo.
ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkevää.
Ei moni pitkäaikaissairas, vakavasti sairas tai vanhus haluakaan elää, joten rokottamaton hoitaja on paras mahdollinen vaihtoehto heille.
Minun omaiseni on pitkäaikaissairas ja jo vanhahko, mutta haluaa hyvän, suomalaisen terveydenhuollon vuoksi edelleen elää.
Eipä ole kauaa kun saadaan terveydenhuolto ajettua alas näillä järjettömillä rokotevaatimuksilla.
Ei tässä mitään alas ajeta, pienen pieni kourallinen hopeavesi-”hoitajia” ei sellaiseen pysty.
Hahaha, katsoppa vaan mitä tulee tapahtumaan.
Katson. Mitään ei tule tapahtumaan. Korkeintaan pieni määrä alalle täysin sopimattomia henkilöitä poistuu ja koulun penkiltä tulee täysjärkisiä tilalle.
Meno saattaa olla kuin vanhassa Kummelisketsissä konsanaan:
"Enhän mä voi näytellä joukkoirtisanoutumista yksinäni."
Et sinä mitään ole nähnyt, sinä olet valehtelija ja tiedät sen itsekin.