Jos hoitajien rokotuspakko tulee poistun alalta
Olen sairaanhoitaja ja tunnen surua siitä, että on mahdollisuus, että en voi kohta enää tehdä työtäni. En hoida kriittisesti sairaita ihmisiä tai vanhuksia. Jos koronarokote tulee pakolliseksi hoitajille palaan takaisin entiseen työhöni.
Onko muita hoitajia, jotka eivät aio ottaa koronarokotteita?
Syynä minulla se, että rokotteet suojaavat vain vakavaa tautimuotoa vastaan, niiden teho hiipuu kuukausissa ja tarvitaan aina uusi annos plus viruksen joihinkin variantteihin teho on oletettavasti olematon. Lisäksi oma immuunipuolustus saattaa heikentyä plus esimerkiksi sydänsairauksien merkittävä lisääntyminen koronarokotusten alettua.
Olen myöskin perusterve, ei ylipainoa, D-vitamiinitasot kunnossa, edellisestä flunssastakin vuosikausia aikaa vaikka altistun jatkuvasti työssäni kaikenlaisille viruksille, myös koronalle. Ymmärrän, että on kuitenkin minimaalinen mahdollisuus, että vakava tautimuoto voi osua kohdalleni, mutta kaikella olemassa olevalla tutkimustiedolla se on häviävän pieni. Uskon yksilönvapauteen, keholliseen itsemääräämisoikeuteen ja en hyväksy meneillään olevia suunnitelmia esimerkiksi koronapassien laajentamisesta työpaikoille saati rokotuspakkoa.
Kommentit (1468)
Vierailija kirjoitti:
Tyhjästäkö melua? Tiedän vanhuksen, joka kuoli saatuaan taudin rokottamattomalta hoitsulta. Asia olisi eri, jos tautia levittänyt hoitsu olisi tehnyt kaiken voitavansa, eli ottanut rokotteen. En minä koe, että metelöinti uhrien puolesta on turhaa.
Ai olisi eri asia, jos kuolemaan johtanut tartunta olisi tullut rokotetulta hoitajalta? Aha. Ei ole kyllä päätä eikä häntää taas tässäkään logiikassa.
Miettikääpä kumpi on vaarallisempi töissä. Rokottamaton hoitaja VAI hoitaja/lääkäri joka puolsi koronapassia ja saa täten tehä kiireessä kaikki hommansa. Siinähän ne vasta riskit kasvaa hoitovirheisiin. Lääkkeet menee väärin, leikkaus tehää päin helekuttia kun on kiire... miettikääpä.... jos et puolla passia on hoitohenkilökuntaakin enemmän ja näin takaat itsellesi parempaa hoitoa. Hoitoa jossa hoitajalla on aikaa kohdata sut. Mut mitäpä hoitoa tuutte saamaan te jotka passia puolatte, valitettavasti ette mitään kun ei oo hoitajia ja lääkäreitä tarpeeksi. Kantsii ihan oikeasti miettiä tämäkin puoli...
Olen lähihoitaja ja rokottamaton.
Teen töitä 13,77 euron tuntipalkalla. Rokotetta en aio ottaa. Otan lopputilin jos lähihoitajan tutkinnolla ei enää ilman saa töitä tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Potilailla on oikeus tietää, onko hänen hoitajillaan ja lääkärillään rokotus vai ei. Itse en halua harvinaissairaana potilaana hoitoa rokottamattomilta terveydenhuollon ammattilaisilta lainkaan.
Ei ole. Se on jokaisen oma yksityisasia. Ja sinulla on täysi oikeus kieltäytyä sinulle tarjotusta hoidosta.
Kyllä on. Olemattomalla vastustuskyvyllä en ota riskejä.
Niin kuin sanoin, sinulle on aina oikeus ja mahdollisuus kieltäytyä hoidosta, mutta kukaan hoitaja tai lääkäri tms ei ole velvollinen kertomaan sinulle rokotuksistaan. Itse esim saatan joskus sanoa, että "kyllä, olen ottanut rokotteet", mutta en koskaan täsmennä mitä rokotteita olen ottanut tai että koronarokotteet eivät niihin ottamiini kuulu.
Mikä pakko sinunkin pa s ki ai sen on hoitaa vakavasti sairaita ihmisiä? Olet kuvottava. Rikot kaikkia eettisen hoidon periaatteita.
ohis
Minäkin tiedän muutaman hoitajan, jotka sanoo kysyjille ottaneensa rokotteet vaikka ei ole. Ei kukaan jaksa ruveta vääntämään näistä asioista töissä ja sitä saarnaamista ja sättimistä, mitä siitä rehellisestä vastauksesta vois tulla. Ja pitäähän sitä hoitajan näyttää esimerkkiä, eikö?
No, mut pääsee ainakin paljon helpommalla ja kaikilla on hyvä mieli.P. S. Ei kaikki hoitajat hoida vakavasti sairaita ihmisiä
Niin kuin sanoin, minua ei kiinnosta, miksi otat tai et ota rokotetta. Haluan itse heikon vastustuskykyni vuoksi rokotetut ammattilaiset antamaan hoitoa. Kaikki eivät hoida mutta moni hoitaa. Potilaalle valehteleva lääkäri tai hoitaja rikkoo kaikkia mahdollisia eettisiä ohjeistuksia ja potilaan oikeuksia. Näinkö alas hoidon taso on Suomessa oikeasti laskenut, jos et sitä tajua?
Saathan sinä haluta vaikka kuun taivaalta.
Tuo ei ole kohtuuton vaatimus. Miksi vakavasti sairaan ihmisen pitäisi ottaa riski? Olet itsekäs paska, kun et tätä tajua.
ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyhjästäkö melua? Tiedän vanhuksen, joka kuoli saatuaan taudin rokottamattomalta hoitsulta. Asia olisi eri, jos tautia levittänyt hoitsu olisi tehnyt kaiken voitavansa, eli ottanut rokotteen. En minä koe, että metelöinti uhrien puolesta on turhaa.
Tiedän ihmisen, joka sai sydänkohtauksen kolmannen rokotteen jälkeen. Onneksi ei kuollut.
Tiedän ihmisen, joka ruokki lintuja ja sai sydänkohtauksen. Kuoli. Vaadin lintujen ruokintaa kiellettäväksi! Lisäksi tiedän ihmisen, joka sai sydänkohtauksen otettuaan päänsärkyyn Buranaa. Ei kuollut. Mutta miettikää kaksi kertaa ennen kuin syötte Buranaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyhjästäkö melua? Tiedän vanhuksen, joka kuoli saatuaan taudin rokottamattomalta hoitsulta. Asia olisi eri, jos tautia levittänyt hoitsu olisi tehnyt kaiken voitavansa, eli ottanut rokotteen. En minä koe, että metelöinti uhrien puolesta on turhaa.
Tiedän ihmisen, joka sai sydänkohtauksen kolmannen rokotteen jälkeen. Onneksi ei kuollut.
Joopa joo. Tuolla ei ole välttämättä mitään yhteyttä rokotukseen.
Aloitus on loistava!
Vaaralliseen mRNA -tekniikkaan perustuvat koronarokotteet eivät edes juuri estä vanhojenkaan koronamuotojen leviämistä,
ja historiastaan sekä leviämistavastaan päätellen Omicron kehittyi rokotetuissa ja leviää pääasiassa rokotetuissa.
Lue Omicronista enemmän:
https://injektiopiikki.com/2021/12/05/omicron-%e2%94%80-the-number-of-t…
Miksi ottaa koronapiikki varsinkaan nyt, kun Omicron tulee ja leviää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Potilailla on oikeus tietää, onko hänen hoitajillaan ja lääkärillään rokotus vai ei. Itse en halua harvinaissairaana potilaana hoitoa rokottamattomilta terveydenhuollon ammattilaisilta lainkaan.
Ei ole. Se on jokaisen oma yksityisasia. Ja sinulla on täysi oikeus kieltäytyä sinulle tarjotusta hoidosta.
Kyllä on. Olemattomalla vastustuskyvyllä en ota riskejä.
Niin kuin sanoin, sinulle on aina oikeus ja mahdollisuus kieltäytyä hoidosta, mutta kukaan hoitaja tai lääkäri tms ei ole velvollinen kertomaan sinulle rokotuksistaan. Itse esim saatan joskus sanoa, että "kyllä, olen ottanut rokotteet", mutta en koskaan täsmennä mitä rokotteita olen ottanut tai että koronarokotteet eivät niihin ottamiini kuulu.
Mikä pakko sinunkin pa s ki ai sen on hoitaa vakavasti sairaita ihmisiä? Olet kuvottava. Rikot kaikkia eettisen hoidon periaatteita.
ohis
Minäkin tiedän muutaman hoitajan, jotka sanoo kysyjille ottaneensa rokotteet vaikka ei ole. Ei kukaan jaksa ruveta vääntämään näistä asioista töissä ja sitä saarnaamista ja sättimistä, mitä siitä rehellisestä vastauksesta vois tulla. Ja pitäähän sitä hoitajan näyttää esimerkkiä, eikö?
No, mut pääsee ainakin paljon helpommalla ja kaikilla on hyvä mieli.P. S. Ei kaikki hoitajat hoida vakavasti sairaita ihmisiä
Toivottavasti tällaiset hoitajat sairastuvat vakavasti ja menehtyvät. Kuvottavia ihmisiä.
ohis
Samaa mieltä. Samaa kastia myrkkyhoitajan kanssa. Vaarantavat tahallaan potilaita. Tuon halveksittavampaa toimintaa ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Potilailla on oikeus tietää, onko hänen hoitajillaan ja lääkärillään rokotus vai ei. Itse en halua harvinaissairaana potilaana hoitoa rokottamattomilta terveydenhuollon ammattilaisilta lainkaan.
Ei ole. Se on jokaisen oma yksityisasia. Ja sinulla on täysi oikeus kieltäytyä sinulle tarjotusta hoidosta.
Kyllä on. Olemattomalla vastustuskyvyllä en ota riskejä.
Niin kuin sanoin, sinulle on aina oikeus ja mahdollisuus kieltäytyä hoidosta, mutta kukaan hoitaja tai lääkäri tms ei ole velvollinen kertomaan sinulle rokotuksistaan. Itse esim saatan joskus sanoa, että "kyllä, olen ottanut rokotteet", mutta en koskaan täsmennä mitä rokotteita olen ottanut tai että koronarokotteet eivät niihin ottamiini kuulu.
Mikä pakko sinunkin pa s ki ai sen on hoitaa vakavasti sairaita ihmisiä? Olet kuvottava. Rikot kaikkia eettisen hoidon periaatteita.
ohis
Minäkin tiedän muutaman hoitajan, jotka sanoo kysyjille ottaneensa rokotteet vaikka ei ole. Ei kukaan jaksa ruveta vääntämään näistä asioista töissä ja sitä saarnaamista ja sättimistä, mitä siitä rehellisestä vastauksesta vois tulla. Ja pitäähän sitä hoitajan näyttää esimerkkiä, eikö?
No, mut pääsee ainakin paljon helpommalla ja kaikilla on hyvä mieli.P. S. Ei kaikki hoitajat hoida vakavasti sairaita ihmisiä
Niin kuin sanoin, minua ei kiinnosta, miksi otat tai et ota rokotetta. Haluan itse heikon vastustuskykyni vuoksi rokotetut ammattilaiset antamaan hoitoa. Kaikki eivät hoida mutta moni hoitaa. Potilaalle valehteleva lääkäri tai hoitaja rikkoo kaikkia mahdollisia eettisiä ohjeistuksia ja potilaan oikeuksia. Näinkö alas hoidon taso on Suomessa oikeasti laskenut, jos et sitä tajua?
Saathan sinä haluta vaikka kuun taivaalta.
Tuo ei ole kohtuuton vaatimus. Miksi vakavasti sairaan ihmisen pitäisi ottaa riski? Olet itsekäs paska, kun et tätä tajua.
ohis
En yleensä alennu tällaista kieltä sisältäviin kommentteihin vastaamaan, mutta väännetään vielä kerran rautalangasta. Kenelläkään ei ole velvollisuutta kertoa ulkopuolisille rokotuksistaan tai muistakaan terveystiedoistaan. Sellaisen kertomista ei vaan yksinkertaisesti voi vaatia keneltäkään. Tai voihan sitä jankata niin kuin jotkut täällä, mutta eipä se mitään muuta. Tämän äärimmäisen yksinkertaisen asian vuoksi, se on kohtuuton vaatimus.
Meillä rokotettu levitti vanhukselle, joka on kolme kertaa rokotettu koronan. Onneksi ei levinnyt muihin. Eipä ole enää käynyt kyläilemässä.

Eihän niitä tarvitse kertoa. Rokottamattomat eivät vain hoida riskipotilaita. Yksinkertaista. t. eri
Olen muutamia vuosia ollut sairaanhoitaja ja alan ongelmat on lyöneet silmille. Moni on lähtenyt jo ennen minua. Pakkorokotus on itselleni viimeinen naula arkkuun.
Minulla on onneksi muulta alalta koulutus ja pitkä työkokemus ja työpaikan varmasti saan. Jos eduskunta huomenna taputtelee tämän pakkolain, niin minä lähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Potilailla on oikeus tietää, onko hänen hoitajillaan ja lääkärillään rokotus vai ei. Itse en halua harvinaissairaana potilaana hoitoa rokottamattomilta terveydenhuollon ammattilaisilta lainkaan.
Ei ole. Se on jokaisen oma yksityisasia. Ja sinulla on täysi oikeus kieltäytyä sinulle tarjotusta hoidosta.
Kyllä on. Olemattomalla vastustuskyvyllä en ota riskejä.
Niin kuin sanoin, sinulle on aina oikeus ja mahdollisuus kieltäytyä hoidosta, mutta kukaan hoitaja tai lääkäri tms ei ole velvollinen kertomaan sinulle rokotuksistaan. Itse esim saatan joskus sanoa, että "kyllä, olen ottanut rokotteet", mutta en koskaan täsmennä mitä rokotteita olen ottanut tai että koronarokotteet eivät niihin ottamiini kuulu.
Mikä pakko sinunkin pa s ki ai sen on hoitaa vakavasti sairaita ihmisiä? Olet kuvottava. Rikot kaikkia eettisen hoidon periaatteita.
ohis
Minäkin tiedän muutaman hoitajan, jotka sanoo kysyjille ottaneensa rokotteet vaikka ei ole. Ei kukaan jaksa ruveta vääntämään näistä asioista töissä ja sitä saarnaamista ja sättimistä, mitä siitä rehellisestä vastauksesta vois tulla. Ja pitäähän sitä hoitajan näyttää esimerkkiä, eikö?
No, mut pääsee ainakin paljon helpommalla ja kaikilla on hyvä mieli.P. S. Ei kaikki hoitajat hoida vakavasti sairaita ihmisiä
Niin kuin sanoin, minua ei kiinnosta, miksi otat tai et ota rokotetta. Haluan itse heikon vastustuskykyni vuoksi rokotetut ammattilaiset antamaan hoitoa. Kaikki eivät hoida mutta moni hoitaa. Potilaalle valehteleva lääkäri tai hoitaja rikkoo kaikkia mahdollisia eettisiä ohjeistuksia ja potilaan oikeuksia. Näinkö alas hoidon taso on Suomessa oikeasti laskenut, jos et sitä tajua?
Saathan sinä haluta vaikka kuun taivaalta.
Tuo ei ole kohtuuton vaatimus. Miksi vakavasti sairaan ihmisen pitäisi ottaa riski? Olet itsekäs paska, kun et tätä tajua.
ohis
En yleensä alennu tällaista kieltä sisältäviin kommentteihin vastaamaan, mutta väännetään vielä kerran rautalangasta. Kenelläkään ei ole velvollisuutta kertoa ulkopuolisille rokotuksistaan tai muistakaan terveystiedoistaan. Sellaisen kertomista ei vaan yksinkertaisesti voi vaatia keneltäkään. Tai voihan sitä jankata niin kuin jotkut täällä, mutta eipä se mitään muuta. Tämän äärimmäisen yksinkertaisen asian vuoksi, se on kohtuuton vaatimus.
Ei muuten ole mitenkään itsestäänselvää, että rokotustieto olisi terveystieto, tämähän perustuu EU-säädäntöön ja tulkinta on kääntymässä EUn siunauksella. Mutta onnea inttämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on samantekevää ottaako hoitaja tai lääkäri rokotuksen vai ei. Minä en itse halua rokottamattomilta lääkäreiltä ja hoitajilta hoitoa. Minullaon siihen oikeus.
Jaa mihin pykälään vetoat?
Ihan perustuslaissa on ihmisellä oikeus terveyteen ja elämään, kuten Krista Kiurukin tänään totesi.
Ja tämä on hyvä, elämmehän sivistysvaltiossa.
Itseäni tämä huojentaa sillä iäkäs äitini on kotihoidossa. Yksi huoli vähemmän kun tietää että äidin luona ei käy enää tappajahoitsut.

Tällä tulkinnalla sitä nyt kuitenkin vielä mennään. Eihän pakkorokotuksistakaan ole vielä mitään päätetty, mutta niin vaan on monta sivua sitä intetty puolesta ja vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Potilailla on oikeus tietää, onko hänen hoitajillaan ja lääkärillään rokotus vai ei. Itse en halua harvinaissairaana potilaana hoitoa rokottamattomilta terveydenhuollon ammattilaisilta lainkaan.
Ei ole. Se on jokaisen oma yksityisasia. Ja sinulla on täysi oikeus kieltäytyä sinulle tarjotusta hoidosta.
Kyllä on. Olemattomalla vastustuskyvyllä en ota riskejä.
Niin kuin sanoin, sinulle on aina oikeus ja mahdollisuus kieltäytyä hoidosta, mutta kukaan hoitaja tai lääkäri tms ei ole velvollinen kertomaan sinulle rokotuksistaan. Itse esim saatan joskus sanoa, että "kyllä, olen ottanut rokotteet", mutta en koskaan täsmennä mitä rokotteita olen ottanut tai että koronarokotteet eivät niihin ottamiini kuulu.
Mikä pakko sinunkin pa s ki ai sen on hoitaa vakavasti sairaita ihmisiä? Olet kuvottava. Rikot kaikkia eettisen hoidon periaatteita.
ohis
Minäkin tiedän muutaman hoitajan, jotka sanoo kysyjille ottaneensa rokotteet vaikka ei ole. Ei kukaan jaksa ruveta vääntämään näistä asioista töissä ja sitä saarnaamista ja sättimistä, mitä siitä rehellisestä vastauksesta vois tulla. Ja pitäähän sitä hoitajan näyttää esimerkkiä, eikö?
No, mut pääsee ainakin paljon helpommalla ja kaikilla on hyvä mieli.P. S. Ei kaikki hoitajat hoida vakavasti sairaita ihmisiä
Tässä puhuttiin hoitajista, jotka hoitavat. Miksi rokottamattoman hoitajan tai lääkärin pitäisi hoitaa vaikka syöpäpotilasta tai immuunipuutospotilasta?
eri
Pakkorokotuksista on jo päätetty. Eduskunta hyväksyy tämän mukisematta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on samantekevää ottaako hoitaja tai lääkäri rokotuksen vai ei. Minä en itse halua rokottamattomilta lääkäreiltä ja hoitajilta hoitoa. Minullaon siihen oikeus.
Jaa mihin pykälään vetoat?
Ihan perustuslaissa on ihmisellä oikeus terveyteen ja elämään, kuten Krista Kiurukin tänään totesi.
Ja tämä on hyvä, elämmehän sivistysvaltiossa.
Itseäni tämä huojentaa sillä iäkäs äitini on kotihoidossa. Yksi huoli vähemmän kun tietää että äidin luona ei käy enää tappajahoitsut.
Ihan vaan tiedoksinettä äitisi luona ei käy pian enää kkulaan muukaan hoitsu. Alaa vaihtavat vauhdilla ja uusia ei tule
Kyllä se ihan tutkitusti on niin päin, että korkeammin koulutetut ovat rokotettuja ja matalasti koulutettu ovat yliedustettuina rokottamattomissa. Koulutus ja äo korreloivat. Sinulle rautalangasta väännettynä: rokottamaton porukka on keskimäärin tyhmempää kuin rokotettu. Mutta toki lähärit nämä roketehommat(kin) paremmin hallitsee kuin esim lääkärit. Yksi merkki tyhmyydestä on se, ettei järki riitä edes tajuamaan omaa tyhmyyttä.