Itseaiheutettu kurja elämä
Kuten otsikosta voi päätellä, tämä on pahasti itseaiheutettu tilanne, joka tekee elämästäni kurjaa kaikin puolin. Tällaista ei toivoisi kenellekään...
Olen siis ajautunut hiveään pikavippikierteeseen. Tämä on monille tuttua, olen lukenut monia juttuja tästä asiasta, vähän myöhässä, sillä minulla ei ole tästä tilanteesta enää poispääsyä.
Olen kerännyt vippivelkaa lähemmäs 10 000e. Laskut ovat kerääntyneet siihen pisteeseen, että ulosotto kolkuttelee pian ovella.
Tämähän ei niinkään kuulosta pahalle, kun monet ovat tähän samaan päätyneet ja jopa selvinneet tästä. Mutta... Kovasti on alkanut tilanne masentaa. Olen yhden lapsen 26-vuotias yh-äiti. Opiskelen ja jopa valmistun toukokuussa, ihan kohta siis! Töihin olisi ihana päästä, mutta silloin en näkisi lastani päivässä montaakaan tuntia... Monen vuoden takainen masennus alkaa jälleen ottaa otettaan minusta, vaikka taistelen vastaan. Pelkään luottotietojeni menetystä, sillä onhan minulla jo kauan ollut haaveena oma koti, jota nyt en siis tule saamaan moniin vuosiin. Lapseni joutuu siis koko lapsuutensa elämään kerrostaloalueella, toisin kuin koskaan haaveilin.
Tämäkään ei vielä mitään, mutta laskut joita väkisin koitan maksaa parhaan kykyni mukaan pienellä opintotuella, lapsilisällä, elätusmaksuilla... Ei tästä jää käteen MITÄÄN!
Ei ole varaa ruokaan. Ei lapsen vaatteisiin. Ei hygieniatuotteisiin. Lapsen lääkkeisiin. Voi kurjuus kuinka itkettää tätä kirjoittaessa...
Tämä on tuttu tilanne, jopa siitä että isäni tappoi itsensä tällaisen samaisen tilanteen vuoksi. Ei vain jaksanut. Ja äitini.. Hän on niin hermoherkkä, etten uskalla hänelle asiasta edes mainita...
Olen siis aivan lopussa. Ja toivoisin tukea asiaan. Auttavia sanoja. Kokemuksella kerrottua tarinaa, mitä voisin tehdä? Onko velkajärjestely mahdollinen näin pienituloiselle? Takuusäätiöltä en saa apua, pankiltakaan ei onnistu koska en saa takaajaa. Paikkakunnallani ei ole sosiaalisen luototuksen mahdollisuutta. Kaikkea olen yrittänyt, ja oma uskoni loppuu...
Apua?
Kommentit (29)
Oli opiskelija status on sun ongelma siis. Aivan kuten tässä toisessa ketjussa "millä helvetillä maksan vuokran..." todetaan
Opintolaina?saisit edes osan veloista maksettua sillä
Ei opintolainaa saa kun kuukauden kaks enää, vai mitä?
Mitä me tarvittais suomeen on opiskelijoiden kummeja jotka voisivat auttaa kusessa olevia opiskelijoita. Ei näin pitäisi päästä tapahtumaan, vaan siksi että opiskelee. Onhan se suuri häpeä ettei suomi huolehdi omistaan pätkääkään.
Oletko jo käynyt kunnallisella velkaneuvojalla? Sieltä saat ammattitaitoista apua siihen mitä voit tilanteessasi tehdä.
"Töihin olisi ihana päästä, mutta silloin en näkisi lastani päivässä montaakaan tuntia... "
No kyllä sinun sinne töihin vaan pitäisi mennä heti kun voit, jos haluat talousongelmasi ratkaista. Sellaista se meidän työssäkäyvien elämä on, että lapset on päivät hoidossa muualla, mutta siitä selviää kyllä, niin lapset kuin vanhemmatkin.
"Pelkään luottotietojeni menetystä, sillä onhan minulla jo kauan ollut haaveena oma koti, jota nyt en siis tule saamaan moniin vuosiin. Lapseni joutuu siis koko lapsuutensa elämään kerrostaloalueella, toisin kuin koskaan haaveilin."
Vaikket koskaan saisi haavettasi omasta talosta niin se ei maailmaa kaada, kunhan muutat asennettasi. Itse olen kahden totaali-yh, ja asun asumisoikeusasunnossa, kerrostalossa. Enkä pidä sitä yhtään minään ongelmana. Ei omistusasunto tai omakotitalo ole kenenkään onnellisuuden ehto.
Kiitos vastauksestasi. Tuolla töihin menolla tarkoitin sitä, että jo opiskelu vie päivästäni 7-8 tuntia ja jos siihen päälle menisin töihin, rajoittuisi minun ja lapseni yhteinen aika kovin pieneen. Ja kerrostaloasuminen minun kohdallani tuntuu kurjalta, itse kun sain koko lapsuuteni asua omakotitalossa. En tuolla tarkoittanut loukata ketään :(
Oletko käynyt sossussa? Kipin kapin sinne mars
http://www.vauva.fi/keskustelu/4412575/ketju/mika_puolue_ajaa_opiskelijoiden_asioita/sivu/2
No ihan ensiksi soita seurakuntaan ja sossuun. Seurakunnilla on ainakin ollut joskus ns akordirahasto eli ilmeisesti sosiaalinen luototus. Seurakunnasta voit saada myös muuta apua. Eli soita/ota nyt heti yhteyttä. Velkaneuvontaakin kannattaa ottaa yhteyttä heti eli just tänään.
Katso kaikki mahdollinen, mitä sinulla olisi myydä jossain Tori.fi/Facebookin kirpparilla, siitä voit saada ensihätään muutaman satasen. En jaksa uskoa, että tosiaan saat lainaa nyt opiskeluaikana, ei ole kunnon tuloja eikä takaajia tai vakuutta. Koeta vielä soittaa niihin pikavippifirmoihin.