Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
VL-nainen purkautuu ja kaipaa tukea
09.03.2015 |
Oletteko katsoneet Ylen Tuhkimotarinoita, 1/20 jakso, jossa puhutaan lestadiolaisuudesta eronneesta Minnasta? Ohjelmaa katsoessa omat elämän kipukohdat nousi pintaan, ja nyt on joitakin hetkiä tuntunut, että maailma kaatuu - vaikkakin asiat on osittain hyvin.
Olen vl perheessä kasvanut vl nainen, ollaan oltu miehen kanssa tiiviisti yhdessä 6 vuotta, tunnettu pidempään, ja naimisissa neljä vuotta. Meillä on yksi kohta vuoden ikäinen lapsi. "et kertonut tuskastasi" -lausahdus poimittu tuhkimotarinasta, joka pyörii taustalla kuvaa erittäin hyvin elämääni. En voi puhua kenellekkään ulkopuoliselle tilanteestamme:
- minua ahdistaa ajatus mahdollisesta isosta perheestä tai edes toisesta lapsesta esimerkiksi nyt (kuukautiset ovat alkaneet jo useita kuukausia sitten).
- mies ei halua ehkäistä, eilen illalla suutuspäissään sanoi, että häntä ahdistaa meidän erilaiset halut (minä en uskalla antaa itseni haluta, joten panttaan haluja, ja en siis halua seksuaalista kanssakäymistä niin usein kuin mies)
- joskus raskauspellko oli niin kova (vauvan syntymän jälkeen), että mies hermostui ja käytimme kerran kondomia. Toiste ei olla käytetty...
- ahdistaa, etten yksinkertaisesti voi uskoa siihen, että meille annettaisiin lapsia "omien voimavarojen ja jaksamisen mukaan". Ympärillä ihan lähipiiristäkin löytyy paljon tosikertomuksia näistä, että lapsia on liikaa vanhempien voimavaroihin nähden. Tiedän jo nyt, ettei minusta ole suuren perheen vanhemmaksi omasta tahdostani. Haluan kunnollisen uran ja paljon vapaa-aikaa, läsnäoloa lasten kanssa... Olen erittäin toimelias, ja tiedän, että jos haluaisin, pärjäisin suurenkin perheen pyörittäjänä organisointinikyvyn ansiosta. Edelleen haluan kuitenkin panostaa lapsen kasvatukseen, antaa aikaa ja harrastaa osittain myös omia asioita, sekä urheilla ym. mitkä ei ainakaan raskauksien puolivälien jälkeen onnistu ison mahan takia.
- olen perheen toisiksivanhin lapsi, meitä on kaksitoista lasta. Nuorin on vuoden (eli samanikäinen oman poikani kanssa). Minua ahdistaa lapsuudessani moni asia, mikä vaikuttaa siihen, etten halua omille lapsilleni samaa. Ahdistaa se, että ei saatu juuri koskaan mitään ylimääräistä, minulle kasattiin vastuuta (varsinkin isompana siivous/järjestely/leivontavastuuta). Muistan äidin monet itkut meistä lapsista, elämän rankkuudesta, hänen kiukuttelut hankalissa tilanteissa, autoritäärisen kasvatustyylin (asia on näin, kun minä sanon näin. Ei neuvotteluvaraa). Muistan äitini varoitukset naimisiinmenosta, perheen perustamisesta ym. hän jopa oikein korosti sitä, että on huono päätös ryhtyä seurustelemaan nuorena, kun perhe-elämä on niin kamalan rankkaa kasvavan perheen keskellä. Omaa mielipidettä ei saanut tuoda esille, eikä kertoa miten olisi vanhempien halunnut neuvovan/kasvattavan meitä. Toki oli meillä hyviäkin hetkiä, onnellisiakin, mutta nyt oman lapsen myötä kaikki se paha olo lapsuudesta on noussut mustaksi möykyksi sydämmelle.
- "Aivopesu" vl-liikkeen ajatuksille on ollut lapsesta asti. Nyt vasta on osannut miettiä ja kyseenalaistaa kaikkia oppeja. Minua ahdistaa suunnattomasti koko usko: uskon Jumalaan ja ajattalen, että jos lapsi syntyy ilman kastetta, hän pääsee taivaaseen. Mutta en ymmärrä esimerkiksi ehkäisykieltoa, voisiko joku raamatun valossa näyttää missä se mainitaan olevan synti?
- Pelottaa tulevaisuus ja kaikki elämän päätökset, jotka jossain muodossa tulevat tapahtumaan. Toisaalta haluaisin vain jatkaa elämää vl-yhteisön piirissä "niinkuin ennenkin" - mutta en kestä tätä joka kuukausittaista ahdistusta ja pelkoa mahdollisesta raskaudesta. Tiedän, että meidän on hankalampi saada lapsia kuin monella muulla, mutta mahdollisuus on silti olemassa. Raskauspelko aiheuttaa sen, että välttelen miestä, olen etäinen, niinkuin hän sanoo.
Luin Taivaslaulu kirjan, ja se oli lähes kuin omasta elämästäni. Ainut, että mieheni tuskin tekee kirjan päähenkilön miehen kaltaista ratkaisua.
Minua ahdistaa riittämättömyyden tunne, minusta ei ole siihen kiiltokuva vl perhe-elämään, en pysty ilolla odottamaan, milloin saan seuraavaksi tulla raskaaksi, en toivo kymmentä lasta pirtinpöydän ääreen.
Mitä teen, voisitko antaa keskusteluapua ja vinkkejä minulle?
Kommentit (438)
[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 13:58"]
[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 13:41"]
[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 11:51"]
[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 11:34"]
[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 11:27"][quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 10:07"] [quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 10:02"][quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 11:30"] Ap lisää vielä, että haluan kyllä miestäni, ja välillä harrastamme seksiä monta kertaa päivän aikana. Pääosin muutaman kerran viikossa. Minua ahdistaa myös, etten tienaa rahaa kuin sen kotihoidontuen verran, ja en raaski ostaa juuri mitään itselle -> katkeroidun siitä, että joudun tinkimään itsestäni ja joustamaan niin paljon. Meidän ehkä pitäisi enemmän viettää aikaa yhdessä ilman lasta (emme ole olleet kahdestaan kuin pari tuntia ilman lapsen läsnäoloa). Lisäksi omat harrastukset täytyisi taas kaivaa esiin, nykyään käymme vain kerta viikkoon harrastamassa yksistään. Mutta mikään noista ei vie pois niitä ongelmia, mitkä taustalla muhii uskonasian vuoksi. - ap [/quote] Miksi ihmeessä ette laita lasta päivähoitoon? Jo kotiympyröistä pois pääseminen helpottaa tuota ahdistusta. Toisaalta kotona jaksaa paljon paremmin, kun välillä pääsee pois siitä ja saa tehdä muutakin kuin hoitaa lasta ja pitää kotia kunnossa. kahdeksatta odottava vl-äiti, joka on ollut tasan 2kk hoitovapaalla [/quote] Ei nyt ole varsinaisesti ylpeyden aihe, jos alle 1-vuotiaat laitetaan hoitoon - jollei sitten kyse ole äitiyslomien ketjusta. Eiköhän päivähoitoa parempi ratkaisu ole, että tehdään lapsia sen verran kuin jaksetaan hoitaa eikä työnnetä pieniä hoitoon vauvatehtaasta. [/quote] No, me ollaan päädytty tähän ratkaisuun ihan yhteisesti. Päivähoito voi tarkoittaa paljon muutakin kuin vierasta hoitajaa tai päiväkotia. Meillä on ollut mm. mieheni lähihoitajasisko kunnallisena hoitajana, olemme palkanneet yksityisenhoidontuella hoitajia, olemme jakaneet mieheni kanssa vanhempainvapaita.. Tässä asiassako äidin jaksaminen ei olekaan tärkeintä, vaikka koko perhe voisi paremmin, kun äiti ei koe olevansa kodin vanki? Jotenkin tuosta kotihoidosta on tehty ainoa pyhä totuus lapsen hyvin voinnin kannalta, vaikka se tarkoittaisi sitä, että lapset on omillaan verrattuna siihen, että töissä käyvä äiti (ja isäkin) jaksavat keskittyä työpäivän jälkeen lapsiin, kun elämässä on muutakin. Myös työn luonne vaikuttaa, miehelläni on säännöllinen päivätyö, itselläni vuorotyö, eli lasten hoitopäivä saattaa olla vaikka 4h. Myös osittaista hoitovapaata voi hyödyntää. Ei perhe ja lapset tarkoita automaattisesti sitä, että pitää luopua kaikesta lasten hyväksi. Toisille se toki sopii, mutta jos vanhempi kokee, että haluaa käydä töissä ja luoda uraa, niin kyllä sekin tässä yhteiskunnassa on mahdollista. Ja jos kodin ulkopuolinen työ helpottaa henkistä painetta, ni en kyllä tajua, miksi se on väärin. Mulle lapsikysymys ei ole ollut koskaan vaikea. Miesvaltaisella alalla myös työnantaja on suhtautunut tilanteeseen todella esimerkillisesti. Tosin, olen kyllä ollut niitä pidempiä pätkiä töissä juuri noiden vanhempainvapaan jakamisten ja muiden systeemien avulla. Mun mielestä olennaista tässä kysymyksessä ei edes ollut meidän perheen tilanne vaan ap:n ahdistus siitä, että hän ei voi tienata vaan joutuu jäämään pienelle kotihoidon tuelle. Sehän ei ole pakko vaan mahdollisuus niille, jotka haluavat hoitaa lastaan ensimmäiset ikävuodet kotona. Ja siksi ihmettelen, että kun päivähoito on mahdollista ja hoitomuotoihin voi vaikuttaa, ni miksi ei sitten käytä sitä mahdollisuutta, jos kokee kotihoidon tuen liian pienenä ja haluaisi saada palkkaa. Myös opiskelujen takia lapsia voi pitää hoidossa. Eikä päivähoito tosiaan tarkoita, että lapsi on hoidossa joko 9h/5pvä vkossa tai ei ole hoidossa ollenkaan. Siinä välillä on paljon vaihtoehtoja, joita voi käyttää perheen tarpeet huomioiden. Ehkäisyasiaan on otettu kantaa monissa kristillisyyden julkaisuissa ja kyllä sitä on korostettu monessa asiassa, ettei sellaiseen kukaan toinen voi "antaa lupaa", se on jokaisen perheen sisäinen asia, joka täytyy ratkaista aina perheen sisäisenä Jumalan sanan ja omantunnon valossa. Eli ei siihen tule kukaan antamaan lupaa eikä tukea ulkopuolelta. Siitä voi keskustella. Itse olen joskus vaikeissa asioissa kääntynyt ihan sähköpostilla uskovaisen papin puoleen, he osaavat Raamatun pohjalta antaa vastauksia. Ainakin seurakuntatyössä olevien pappien yhteystiedot ovat tavallisimmin muotoa etunimi.sukunimi@evl.fi. Sähköpostilla lähestyessä on helppo itse muotoilla sanansa ja viimeistellä ajatuksensa ja toisaalta saa vastauksia, joihin voi palata myöhemminkin. On harmi, että olet kohdannut tylyltä tuntuvia "jokaisella on ristinsä vastauksia". Itse olen sitä mieltä, ettei sellaista asiaa saa olla, mistä ei voi keskustella ja mitä ei uskovaiselle omassa ahdistuksessaan voi sanoa. Tärkeää on, ettei lapsille tule sellaista oloa, että vanhemmat olisivat onnellisempia, jos heillä ei olisi sellaista taakkaa kuin oma lapset. Minusta on väärin, varsinkin tällaisena aikana, kun liikakansoitus ja syntyvyyden säännöstely on joka paikassa vahvasti pinnalla, kuitata keskustelut kommenteilla tyyliin "näin on aina ollut" tai "jokaisella on ristinsä". Kyllä kai jokainen normaaliälyllä varustettu ihminen tajuaa, että kahta samanlaista elämää ei ole, eikä kahta samanlaista kokemusta. Se, mikä on toiselle risti, on toiselle siunaus. Siksikin tuo on älytön "lohdutus" ahdistuksessa. Mutta se kertoo myös aikaisempien sukupolvien keskustelemattomuuden kulttuurista ja jonkinlaisesta auktoriteettiuskosta, joka ei enää nykyään toimi ihan pelkästään avoimen tiedonkulun ja muuttuneen yhteiskuntarakenteen vuoksi. Toisaalta nykyään ihmisten elämä ei enää pyöri myöskään pelkän toimeen tulemisen ja selviämisen ympärillä. Siksikin on vaikeaa verrata tilannetta aikaan, jota elettiin 1800-1900 lukujen taitteessa, kun muutos viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikanakin on ollut valtavaa. Onneksi terveydenhuollon puolella suhtautuminen on neutraalia, en ole kuullut yhdeltäkään oman ikäluokkani äidiltä, että terveydenhoitaja tai lääkäri olisi painostanut ehkäisemään, oman äitini ikäluokalla se oli ihan normaalia. Toisaalta en ole kuullut myöskään, ettei ehkäisyä haluava olisi sitä saanut. Itsellenikin sitä on tarjottu toistuvasti jälkitarkastusten yhtedessä, mutta emme ole kokeneet sitä tarpeelliseksi. Meillä on hyvä näin. Olen sanonut, että en voi todella samaistua noihin tuntemisiin lapsiasiassa, koska se ei ole ollut itselleni ikinä vaikea asia, mutta voin todella hyvin ymmärtää, että se tuntuu rankalta, varsinkin jos alkaa laskea, montako lasta on mahdollista saada. Mieheni aina vitsailee, että tätä tahtia, yksi kerrallaan me ehditään saada 20 lasta.. No, se jää nähtäväksi. Ei sen varaan kuitenkaan mitään kannata rakentaa. Mutta toisaalta elämä on aina valintoja, yhden valitseminen, johtaa toisen hylkäämiseen, isoissa ja pienissä asioissa. Työelämä verottaa perhe-elämää, perhe-elämä työelämää. Kuten niin monessa asiassa sanotaan, että kakkua ei voi syödä ja säästää... Toivon sydämestäni, että ap löytää miehensä kanssa ratkaisut, jotka helpottavat arkielämää ja auttavat jaksamaan. Toivottavasti löydätte myös keskusteluapua sellaiselta rohkealta ihmiseltä, joka oikeasti uskaltaa tarttua teidän tilanteeseen ja ap:n ahdistukseen, eikä vaan kuittaa sitä tuolla "jokaisella on ristinsä" -kliseellä. Marian päivän lähestyessä tulee mieleen Marian päivän virsi 52 ja Mariasta kirjoitettu kommentti, että Maria ei ollut erityinen pelkästään erityisen äitiytensä vaan kuuliaisuutensa vuoksi.. Voimia teille, ap [/quote] Näin lapsen näkökulmasta tiivistän, että varmaan lapsen kannalta parempi jos hankitaan 5 lasta ja äiti on jokaisen kanssa 2 v kotona kuin 10 lasta joista jokaisen kanssa äiti jaksaa vuoden ennen kuin lähtee töihin tauolle ennen seuraavaa raskautta. On muuten kiintymyssuhteen lisäksi hyväksi kansantaloudelle.
[/quote]
Tässä onkin se ristiriita, että toiset asiantuntijat sanoo, että äitien pitää lähteä töihin, toiset sanoo ihan muuta. En vaan ymmärrä, miksi on väärin, että lapset kiintyvät myös isään ja pitävät isää tasaveroisena vanhempana. Meidän lapsilla on noin vuoden ikäerot ja moni ammattilainen on sanonut, että meidän lapsilla on selvästi hyvä kiintymyssuhde ja kokevat olonsa turvalliseksi ihan käytöksen perusteella.. mutta tätä samaa saan kuunnella moneltakin taholta. Ja kaikkein rankinta tässä tilanteessa onkin se, että meidän valintaa saa jokainen arvostella mielin määrin ja saa epäillä, ettei lapsille riitä syliä tai aikaa, ettei lapsista pidetä huolta jnejne vain siksi, koska niitä on enemmän kuin ne keskimääräiset 1,7 lasta... Ja muuten, saisin joka tapauksessa esim. lomat ja ansiosidonnaiset päivärahat, koska olen vakituisessa työsuhteessa, siis vaikka olisin ollut tämän "putken" pelkästään kotona. Mutta varmaan sekin on väärin, että tienaan omalta osaltani ja maksan veroja, kun eihän varsinkaan ison perheen äiti saa.. tai aina on joku, joka teitää paljon paremmin, miten meillä asiat hoidetaan ja osaa sanoa, miten asiat mielummin pitäisi hoitaa.. Mutta kiva, kun kaikki muut tietää paremmin, mikä meille olis parempi. Me valitettavasti jatketaan kuitenkin näin. Ja annetaan toisten jatkaa haluamallaan tavalla.
[/quote]
Miksi muuten lapsenne ovat olleet niin paljon ammattilaisten kanssa tekemisissä, jotka ovat tutkineet lastenne kiintymyssuhteita. Ihmettelen vain, koska meillä on 4 lasta ja ei ole koskaan jouduttu tekemisiin tällaisten ammattilaisten kanssa. Eli teillä on ongelmia ja lapsia on seurattu ja heidän kiintymyssuhteitaan sen vuoksi.
[/quote]
No, ennaltaehkäisevän perhetyön tekijä (joka on siis ollut meillä lasten kanssa, kun minulla on ollut esim. lääkäriaikoja, päivähoidon puolelta henkilökuntaa, neuvolan terveydenhoitajat, omalääkäri.. Itse asiassa meidän tytöstä on tehty yksi lastensuojeluilmoitus, joka ei aiheuttanut mitään jatkotoimenpiteitä. Siinä on jo aika monta ihmistä, jotka kykenevät tekemään päätelmiä lasten voinnista. Ne kyllä riittää mulle, en mä tarvi tähän lastensuojelusta ihmisiä tekemään lisäarvioita. Jos joku noista olis huolissaan meidän lasten voinneista, olisi varmaan ilmoituksia tehnyt.
[/quote]
Nyt ymmärrän. Te olette jo lastensuojelun asiakas, kun perhetyöntekijä käy teillä ja teistä on tehty ls-ilmoitus. Oookkei.
[/quote]
Meidän kunnassa ennalta ehkäisevää perhetyötä saa ilman lastensuojelun asiakkuutta, eikä yksi aiheeton ilmoitus tee meistä lastensuojelun asiakkaita, meillä ei ole edes ikinä käynyt lastensuojelun sosiaalityöntekijä kotona, kerran ollaan puhuttu puhelimessa. Enää emme saa tuota ennaltaehkäisevääkään, koska työn pitää olla tavoitteellista ja siis auttaa perhettä arjenhallinnan saavuttamisessa. Meillä ei ole arjen hallinnan ongelmaa. Voin siis käyttää tuota palvelua vain, jos minulla on lääkärikäynti, johon en voi ottaa lapsia mukaan. Se siitä asiakkuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos perheessä on kaksi lasta ja syntyy kolmas, joka onkin vaikka sairas, on vanhemmilla varmasti paremmin resursseja toimia tilanteessa kuin jos kotona odottaa vielä seitsemän muuta. Ja isovanhemmat, joilla on yli 100 lastenlasta.
Ihanaa, että nautit elämästäsi mutta pahoin pelkään että näkemyksesi lastenne varhaisista ajoista ei aivan vastaa totuutta. Toivon tosiaan, että jokainen lapsi on syntynyt toiveesta saada uusi perheenjäsen (vaikka mielestäni se on jossain määrin epäoikeudenmukaista jo olemassaolevia lapsia kohtaan) eikä vanhempien itsekkäästä pyrkimyksestä päästä taivaaseen noita ummehtuneita uskomuksia noudattamalla.
Hei sinä 8 lapsen uraäiti, kiitos että olet julistanut koko AV:lle miten hyvin teillä menee.
Paljonko luulet sen auttavan ap:ta pohdinnoissaan?
Mene pois täältä.
Uuh, mistähän saisi tuollaisen himonussijamiehen? Harmi että VL:t pariutuu vaan perhepiirissä.
Meillä ei ole yhdytty tämän vuoden puolella vielä kertaakaan vaikka muuten menee ihan hyvin. Kyllä mulle kelpais, vaikka mies onkin ruinaava idiootti.
Ne, jotka haluavat riidellä (taas) kiintymyssuhteen muodostumisesta ja siitä, montako vuotta äidin pitää olla kotona, menkää riitelemään jonnekin muualle.
Kannustetaan tässä ketjussa muita ihmisiä valitsemaan sellaiset valintoja, jotka auttavat ihmisiä jaksamaan ja tekevät heidät onnellisiksi (onpa kyse sitten lapsiluvusta tai hoitovapaan pituudesta). Onnelliset ja tasapainoiset vanhemmat kasvattavat onnellisia ja tasapainoisia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 14:07"]
Hei sinä 8 lapsen uraäiti, kiitos että olet julistanut koko AV:lle miten hyvin teillä menee. Paljonko luulet sen auttavan ap:ta pohdinnoissaan? Mene pois täältä.
[/quote]
Ai niin, unohdin vaan kääntää toisen posken.
En lukenut koko ketjua, mutta kyselit jossain, että missä voisit jutella uskonasioista aiheeseen liittyen. Suosittelisin jotain sielunhoitaja-terapeuttia, esim. RE-koulutuksen saanutta. Löytyy netistä varmaankin listoja alueesi henkilöistä. Heillä on vaitiolovelvollisuus ja yleensä pitäisi kyseessä olla rakastavia kristittyjä, jotka myös rukoilevat puolestasi. Itse kävin joskus työuupumuksen takia keskustelemassa ja voi miten aina virkistyinkään noilla käynneillä ja niiden ansiosta pääsin pois vaikeasta työtilanteesta ja elämä muuttui muillakin elämänalueilla paremmaksi, opin mm. arvostamaan itseäni enemmän ja pitämään itsestäni parempaa huolta. En tosin ole VL, mutta kristitty kuitenkin. Jumala ei halua sinun kärsivän eikä ehkäisyn kieltämiselle löydy Raamatusta perusteita. Ennemminkin siellä kehoitetaan nauttimaan seksistä ihan muutenkin kuin lapsentekomielessä. Kaikka hyvää sinulle ja aviomiehellesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 14:11"]
[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 14:07"]
Hei sinä 8 lapsen uraäiti, kiitos että olet julistanut koko AV:lle miten hyvin teillä menee. Paljonko luulet sen auttavan ap:ta pohdinnoissaan? Mene pois täältä.
[/quote]
Ai niin, unohdin vaan kääntää toisen posken.
[/quote]
Ja vielä, vl-äitinä mielestäni annoin hänelle myös vinkkejä mm. ottaa sähköpostitse yhteyttä johonkin pappiin... Ymmärrän ap:n ahdistuksen, mutta en ymmärrä sitä, miksi esimerkit siitä, miten lapset ja uran voi yhdistää jotenkin ahdistavat lisää. Itse asiassa yksi hyvä ystäväni ehkäisee, mutta mielestäni se ei kuulu minulle, heillä on perusteensa sille, enkä minä voi hänen puolestaan päättää hänen uskostaan, mutta en voi myöskään sanoa jollekin, että ehkäise, ehkäise, koska en voi ottaa vastuuta ratkaisusta. Ihan samoin me teemme parisuhteessamme ratkaisut ja elämme itse niiden kanssa. Toki voimme keskustella ja keskustelemmekin vaihtoehdoista. En vaan ymmärtänyt, etten saa ison perheen työssä käyvänä äitinä kommentoida, enkä varsinkaan puolustautua tai avata meidän tilannetta, kun meitä niin avoimesti arvostellaan. Mutta siivoilemaan tästä..
244, kiitos vinkeistä. Mikä saa sinut suhtautumaan noin positiivisesti suureen perheeseen? Oma asennw/hyvät kokemukset ja helpot lapset? -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 15:14"]244, kiitos vinkeistä. Mikä saa sinut suhtautumaan noin positiivisesti suureen perheeseen? Oma asennw/hyvät kokemukset ja helpot lapset? -Ap
[/quote]
Oon tullu siihen tulokseen, että se on suoraa seurausta siitä, että omat vanhempamme ovat ottaneet meidät toivottuina vastaan, meitä ei ole kuormitettu kohtuuttomasti kotitöillä ja lastenhoidolla ja meillä kotona on ollut avoin keskustelukulttuuri, ollaan puhuttu kaikesta, ollaan saatu kysyä ja kyseenalaistaa, ollaan saatu oikeita vastauksia, ei vain tyyliä "jokainen kantakoon ristinsä". Myös vaikeissa tilanteissa kotoa on saanut tukea, ei välttämättä konkreettista, mutta ainakin henkistä. Samoin on mieheni kotona, hänen äitinsä tosin steriloitiin kuudennen jälkeen terveydellisistä syistä.
Olen ehdottomasti avoimen keskustelun kannalla ja olen yllättyny, miten ehdottomia mielipiteitä oman ikäluokkani äideillä on, enkä siis ihmettele yhtään, että näinkin iso asia uskovaisten keskuudessa saa "väärin tuntevan" araksi. Oikeasti vääriä tunteita ei ole, on vain tunteita. Ite jään tosi usein jumiin ajatukseen elämän järjettömyydestä.. Sitä on vaikea selittää, kun sitä ei tajua uskosta osattomatkaan.. Jokaisella on kipupisteensä. Lapsikysymys on sitä monelle, eikä ympärillä olevan maailman suhtautuminen tee siitä helpompaa...
Toivon sydämestäni, että löydät jonkun ihmisen, joka on valmis keskustelemaan ilman ennakkoasenteita ja valmiita malleja siitä, miten pitää tuntea tai kokea. Voin vain kuvitella sen ristiriidan, jossa joudutte elämään tämän asian kanssa.
Huh huh, 8 lasta ja 2 kk hoitovapaalla... ei taida paljon lasten ja vanhempien välisen kiintymyssuhteen muodostuminen kiinnostaa. :(
Itse olen kasvanut suurperheessä ja kyllä se oli kamalaa. Vanhemmat oli vl:iä. En muista ikinä olleeni äitini sylissä, se kertoo ehkä jotain. Kotona mikään ei toiminut pyykkihuollosta ruoka-aikoihin. Koko ajan oli kova meteli, huoli toimeentulosta ja sisarukset kiusasivat armotta toisiaan. Näitä traumoja on joutunut aikuisena työstämään terapiassa - kallista yhteiskunnallekin...
Minulla on kaksi toivottua ja erittäin rakastettua, ihanaa lasta ja enempää ei tule. Molempia hoidan 2 ensimmäistä vuotta itse, mulle on tärkeää että lapsiin muodostuu lämmin ja turvallinen kiintymyssuhde. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohis: Meitä on yli kymmenen sisarusta, ja kaikista on kasvanut ihan terveitä ja tasapainoisia aikuisia. Vaikka lapsuudessa oli muitakin riskitekijöitä kuin iso perhe...
[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 15:36"]
Ohis: Meitä on yli kymmenen sisarusta, ja kaikista on kasvanut ihan terveitä ja tasapainoisia aikuisia. Vaikka lapsuudessa oli muitakin riskitekijöitä kuin iso perhe...
[/quote]
Tämä siis siihen oletukseen, että suuri lapsimäärä tarkottaisi aina huonoja kiintymyssuhteita yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 08:56"]
Onko nykyjään alueellisia eroja tässä ehkäisy asiassa?
[/quote]
On varmaan. Etelässä on pienempiä perheitä kun taas täällä Pohjois-Pohjanmaalla kavereiden perheet paisuu kuin pullataikinat. 1,5-2 vuoden välein on vauva perheessä. Jos jollakin on pienempi perhe niin yleensä on joku "virallinen" syy asiaan. :(
Miksi tarjotaan vaihtoehdoksi lähteä liikkeestä? Jos on kysymys epäraamatullisista asioista joita ei voi allekirjoittaa ja pitää syntinä, miksi pitäisi luopua uskosta niiden tähden. Lestadiolaisuudessa on anteeksiannon evankeliumi ja yhteisöllisyys, niissä on tarpeeksi syytä pysyä mukana vaikka ei hyväksykään raamattuun perutumattomia lisäkäskyjä. Useampi puhuja on viime vuosina varoitellut siitä ettei vl muuttuisi elämäntapaliikkeeksi. Syntilistasta tiukimmin pitävät kiinni ihmiset jotka eivät itse ole lukeneet raaamattua eivätkä monesti käyneet juuri kouluja. Heille kriittinen ajattelu on uhka, vaikka siihen Paavalikin kannustaa sanomalla, että pitää tutkia kaikki onko se Jumalasta vai ihmisestä ja hyljätä ihmisestä tuleva. Me kaikki olemme siitä vastuussa ettemme keksi omia säädöksiä tai pidä niistä kiinni jos niille ei ole perusteita kymmenessä käskyssä. Martti Luther kapinoi katolilaisuudessa ansaitsemisoppia vastaan ja halusi palauttaa kristillisyyden armo-oppiin. Samasta on kyse kun monet lestadiolaiset eivät suostu lain alle vaan muistuttavat että vapauteen Kristus vapautti. Miksi heidän pitäisi luopua uskosta ja evankeliumista siksi, että osa ihmisistä lisäilee ulkonaisiin merkkeihin ja käskyihin perustuvaa farisealaista hapatusta armo-oppiin?
http://scratchpad.wikia.com/wiki/Synnit
Kuten edellä on tullut ilmi, ehkäisykiellolle ei löydy perustelua Raamatusta. Tällaisilla ihmisten itse keksimillä säännöillä ei ole mitään tekemistä uskon aitouden kanssa eikä kyseessä todellakaan ole pelastuskysymys. Pelkästään se, että "näin on aina ajateltu" ei voi riittää argumentiksi.
Tutkimusten mukaan vl-ryhmässä luetaan erittäin vähän Raamattua. Ehkäpä siksi monenlaiset keksityt säännöt ja tulkinnat saavat niin paljon jalansijaa, esim. näkemys siitä, että oman liikkeen ulkopuolella ei ole oikeaa uskoa.
Aloittajalle: ev.lut.papeilla sekä muilla työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus. Rohkaisen keskusteluyhteyden hakemiseen tätä kautta. Myös kirkon perheneuvoloita voi suositella, joskin ovat jonotettuja.
[quote author="Vierailija" time="05.04.2015 klo 21:18"]
Meillä ongelma toisinpäin: Itse miehenä haluaisin ehkäistä, mutta vaimo pitää sitä vääränä, lukuisista perusteluistani huolimatta. Kuitenkaan vaimo ei halua rakastella kuin kerran-pari kuussa uuden raskauden pelossa. Olen täysin turvautunut, itsetyydytys ainoa apu. Lisäksi itseni mielestä nämä 5 lasta riittää vaikka muita ongelmia ei olisikaan. Mitä voin tehdä? Sekin voi rikkoa parisuhteen jos vastoin vaimon tahtoa värkkään kumin paikoilleen... Apua!
[/quote] Vaikka sinä kirjoittaja tuossa olet mitä luultavimmin provokaattori niin se on tosiasia että monet kunnolliset vl perheenisät ovat aivan yhtä stressaantuneita ehkäisykiellosta kuin naisetkin. Useimmat lestadiolaiset miehet ovat taatusti kunnollisia, rakastavia pulisoita ja lastensa huolehtivia, vastuullisia isiä eivätkä haluaisi kuormittua itse liikaa niin että osa lapsista jää jotkain vaille.
Miehelle on erityisen ahdistavaa kun nainen kärsii raskaudenpelosta ja seksielämän tasapaino häiriintyy vuosiksi. Se ei tee hyvää parisuhteelle. Ongelma on syytä ratkaista sillä ainoalla järkevällä ratkaisulla eli turvallisella ehkäisyllä. Mutta mitä mies voi tehdä kun nainen ei siihen suostu?
Kuka täältä poistattaa asiallisia puheenvuoroja?
Kertoo ahdasmielisen lahkon heikosta kysvystä sietää vähääkään arvostelua!!!
Alue: Aihe vapaa
Vielä yksi kommentti, sitten saa mun puolesta olla. Kun tiedän, että ulkopuolisten mielestä en tee mitään oikein.
Meidän perheessä ei suoranaisesti katkea mikään kiintymyssuhde, koska isä on lasten kanssa paljon. Jaksamiseen vaikuttaa paljon se, että mä en esim. edes tiedä, mitä on raskauspahoinvointi tai -väsymys. Meillä lapset on nukkuneet 8kk iästä läpi yöt ja 3-4h päiväunet vauvasta parin vuoden ikään. Olen aina ottanut kaikki mukaan vauvan hoitoon, mun syliin mahtuu kyllä imetettävän lisäksi toinenkin lapsi. Ja tottakai sillä on merkitystä lapselle, onko hoitaja joku ihan vieras, vai onko se sellainen ihminen, jonka kanssa ollaan muutoinkin oltu paljon tekemisissä. Mutta mä jotenkin kuvittelin, että tämän ketjun aihe oli ap:n ahdistus, ei meidän perheen ratkaisujen tai varsinkaan lapsimäärän taivastelu.
Edelleenkin, olen työsuhteeni aikana pitänyt jo seitsemän äitiyslomaa ja aina on otettu avosylin takaisin töihin, mutta se johtunee alasta, jota vähemmmän kuormittaa vanhempainlomat, samoin siitä, että olen oman alani ammattilainen.
Tässä taas kulminoituu myös se ongelma, että tulipa kahden lapsen kanssa mitä tahansa, aina löytyy ymmärrystä ja myötätuntoa, mutta jos useamman lapsen kanssa tarvitsisi apua tai vaikka päivähoitopaikkaa, aina takerrutaan siihen, että mitä ootte tehny niin monta lasta.
Olen itse kuusitoistalapsisesta perheestä ja kyllä, meillä kaikilla on hyvät suhteet vanhempiin, mutta myös lämpivät välit sisarusten kesken. Ei iso perhe tarkoita sitä, ettei aikaa olisi lapsille. Mä voin jättää siivoamisen ja kotityöt vähemmälle, voin harrastaa kotona (neulon) vaikka lapsille satuja lukiessa. Mutta sekinhän on tietenkin väärin, että meillä lapset on tyytyväisiä, hyväntuulisia, sosiaalisia, tottelevaisia ja kavereiden kanssa kysyttyjä, kun niitä on niin kamalan monta.
No, tiesinhän, että tämä on melkein kuin pissisi omille jaloilleen, kun täällä kertoo, että perheen ja työn voi yhdistää, vaikka lapsia olisi montakin ja lasten kiintymyssuhde ei mene siitä pilalle, jos äidin sijaa lapsia hoitaakin isä. Perheen kokonaistilanteeseen vaikuttaa niin moni muukin asia kuin lapsimäärä ja se käykö vanhemmat töissä vai ei. Myös taloudellinen toimeentulo tuo jaksamista arkeen, kun ei tarvi miettiä, ostaako lapselle uudet kengät vai ostaako ruokaa...
Tässä maassa pitää vain suvaita kaikkea muuta kuin uskovaisia / uskonnollisen vakaumuksen omaavia ja suurperheellisiä..