Miksi vauvoja "hankitaan" niin pienellä ikäerolla?

Juu, ja sitten ne pitää saada jatkuvasti hoitoon, että vanhemmat saavat sitä laatuaikaa!

Mustakin se olisi ollut kätevää monin tavoin. Ikävä kyllä en pystynyt saamaan seuraavaa ennen kuin vasta kolmen vuoden päästä.

Suurin osa äideistä selviää ihan hyvin vauva-ajoista, ne sänkypotilastapaukset ovat poikkeus.

Koska Suomessa se 2 vuotta on normi. Mun yks (idiootti) kaveri ihmetteli miksen tee toista perään kun lapseni oli 1,5v. Minä, sinkku yh äiti :D
.
Minulla ja veljelläni on ikäeroa aikalailla tasan 1v ja äitini kertoi että ekat vuodet meni ihan sumussa. Mitä ne pienen ikäeron hyödyt edes on verrattuna esim 4-5 vuoden ikäeroon?

30-vuotias ehtii hyvin saada 3 lasta 3 vuoden ikäerolla ( jos kolmessa lapsessa on itään järkeä kenellekään) ja voi, voi ylipäätään: elämä on valintoja. Ja kahdelle lapselle on kymmenen vuotta aikaa. Jos esikoisen saa lähempänä 40-ikävuotta, nin sitten tilanne on vaikeampi. Mutta pienet ikäerot ei silti ole se ainoa vaihtoehto.

No ensinnäkin, tuollainen2,5 vuotias on henkisesti tarpeeksi iso saamaan pikkusiskon- tai veljen, eikä toisaalta vielä ehdi edes kehittää kunnolla isommille lapsille tyypillistä sisaruskateutta, koska uusi sisarus muodostuu nopeasti itsestäänselväksi osaksi arkea(tuon ikäiset kun ei vielä pahemmin osaa muistella aikoja ennen vauvaa ja vauvan jälkeen ja tehdä siitä sitten johtopäätöksiä). Ymmärtää jo sen verran, että vauva on vauva. Siis omien kokemusten mukaan.

Tuolla ikäerolla lapset ovat toisilleen myös ihania kasvu- ja leikkikavereita.

Kolmanneksi, kun esikoinen alkaa lähestyä kahdenvuoden ikäpyykkiä, tulee vauvakuume (: Ja vauvojen teko on kivaa, ei sitä jaksa vuosikausia odottaa seuraavaa

- laphilainen

Ei haluta ottaa riskiä sairauksille ja kehitysviiveille, joiden riski kasvaa äidin korkeamman iän myötä.

Käytännön elämää helpottaa lyhyempi päiväkotirumbakausi.

Meillä on lasten ikäero reilun vuoden ja olen tyytyväinen kun pikkulapsiaika ja päiväkoti-aika on nopeammin ohi. Päästään tekemään lasten kanssa kaikkea kivaa kun kasvavat vähän isommiksi! (En ole vauva-ja taaperoihminen.) :)

Olen kuullut aikuisilta traumaattisia tarinoita miten eivät ikinä unohda kuinka pikkusisarus tuli ja itse jäi vähemmälle huomiolle kun oli tottunut olemaan ainoa. Kun pikkusisarus on ollut "koko ajan" niin tuota ei pääse käymään.

[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 09:13"]

30-vuotias ehtii hyvin saada 3 lasta 3 vuoden ikäerolla ( jos kolmessa lapsessa on itään järkeä kenellekään) ja voi, voi ylipäätään: elämä on valintoja. Ja kahdelle lapselle on kymmenen vuotta aikaa. Jos esikoisen saa lähempänä 40-ikävuotta, nin sitten tilanne on vaikeampi. Mutta pienet ikäerot ei silti ole se ainoa vaihtoehto.

[/quote]

Eikö se 3 vuotta ole pieni ikäero.. ap puhui pienenä ikäerona alle 3-4v. ikäeroa.

[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 09:19"]

Ei haluta ottaa riskiä sairauksille ja kehitysviiveille, joiden riski kasvaa äidin korkeamman iän myötä. Käytännön elämää helpottaa lyhyempi päiväkotirumbakausi.

[/quote]

Riski kehitysviiveille ei kasva huimasti esim. odottamalla vuoden. Jos äiti on jo yli 40-vuotias, niin hänen riskinsä kehitysviiveille on lähes sama 41-vuotiaana kuin 42-vuotiaana. Ei puhuta nyt mistään vuosikymmenen odottelusta vaan siitä, että alle 2-vuotiaalla on jo sisarus. Vuosi lisää ja kahden lapsen hoitaminen on jo huomattavasti helpompaa, kun toinen on pois vaipoista, omatoiminen ja kykenevä kommunikoimaan.

Päiväkotirumban pelkääminen on jo naaivia. Mieluummin sitä sitten altistaa itsensä ja lapsensa masennukselle ja mielenterveysongelmille kuin kestää yhden vuoden enemmän päiväkotirumbaa? Ja mitä se päiväkotirumba oikein on? Meillä on lapsilla 3,5 vuoden ikäero ja nuorempi on päiväkodissa edelleen eikä meillä ole mitään rumbaa. Enemmän rumbaa on ollut keksiä esikoiselle hoitopaikkaa, kun koulu loppuu ekalla ja tokalla siinä klo 12. Päiväkoti on joustava paikka, josta voi hakea ja jonne voi viedä lapset omiin aikatauluihinsa sopivasti eli en näe siinä yhtään mitään rumbaa.

Minun lähipiirissäni on runsaasti äitejä, jotka ovat odottaneet toista ennen esikoisen 1-vuotispäivää eli edes ensimmäine vauvavuosi ei ole riittänyt vanhemmille ihasteltavaksi, kun jo on pitänyt saada uusi pieni vauva. Siinä sitten on raskauspahoinvoinnit ja koomaväsymykset taisteltu 6-12 kk:n ikäisen kanssa, kun itse sain aikanani ihastella ainokaiseni kehitysvaiheita, jotka juuri tuossa vaiheessa olivat niin huimat. Elämäni parasta aikaa juuri tuo vaihe, jolloin lähipiirissä halattiin vessanpönttöä ja annettiin vauvan huutaa pinnasängyssä, kun äiti ei nyt vain ehdi.

Kun päästiin elävien kirjoihin takaisin, alettiin määräitetoisesti vääntää siitä pienestä taaperikää lähestyvästiä isosisarusta. Nyt piti oppia potalle, piti oppia pukemaan, leikkimään yksin ja olemaan niin vaivaton ja huomaamaton, kun kohta täällä taas on se odotettu ja ihana vauva. Pinnasänkykin kuuluu vauvalle, heti siitä pois, omaan huoneeseen, kun vauva valtaa isän ja äidin huoneen, pois vauvalelut, kun ne pitää antaa vauvalle... Muistan, kun kuljettiin ystäväni kanssa esikoistemme kanssa, molemmat horjuvia taaperoita ja ystäväni lykki vastasyntynyttään vaunuissa, kun eräs nainen pysähtyi tuijottamaan ja huudahti, että onpas pieni isoveli. Ystäväni hymyili ylpeästi mutta eihän tuo nyt ollut mikään kohteliaisuus. Lähes vauva joutui yllättäen olemaan liian iso, kun perheeseen tuli se uusi vauva.

Entä mitä ystäväni muistaa lastensa vauva-ajasta? Sumua kuulemma oli, mutta onneksi on ohi ja lapset nyt leikkivät yhdessä. En voisi kuvitella karmeampaa kuvausta lasteni vauva-ajasta, koska itselleni ne ovat olleet ihania ja upeita kokemuksia, kiireettömiä ja rauhallisia. Tuo lasten yhdessä leikkiminenkin on niin yliarvostettu juttu. Meidän 3,5 vuoden ikäeron lapset leikkivät hienosti yhteen, ovat leikkineet ihan aina. Myös ystäväni lapset (ovat samaa sukupuolta) ovat läheisiä ja toisilleen tärkeitä, mutta lähipiirissä on niitä, joiden lapset eivät tule ollenkaan toimeen tai leikkivät täysin eri leikkejä pienestä ikäerosta huolimatta. Se ikäero ei takaa hyviä sisarussuhteita, joten syynä se on täysin merkityksetön. Lapset kun ovat omia persoonia eivätkä taivu vanhempiensa odotuksiin.

Mitä tulee äidin ikään, niin sekin on syynä aika laimea. Jos on joutunut lykkäämään lapsentekoa lähelle neljääkymppiä, niin varmasti tietää, että voi jäädä lapset jopa kokonaan tekemättä. Sitäpaitsi näitä pienen ikäeron vanhempia tuntuu olevan eniten alle kaksikymppisissä. On jokin trendi saada lapset kerralla tehtyä ja vauva-arki ja pikkulapsiarki halutaan vauhdilla ohi aivan kuin kyse olisi jostain kilpajuoksusta. Minusta taas lasten eri ikävaiheet on tarkoitettu nautittavaksi. Niitä pitäisi seurata innolla ja rauhassa, katsella kehitystä ja ihailla oman lapsen taitojen karttumista ilman mitään kilpajuoksua.

[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 09:35"]

Olen kuullut aikuisilta traumaattisia tarinoita miten eivät ikinä unohda kuinka pikkusisarus tuli ja itse jäi vähemmälle huomiolle kun oli tottunut olemaan ainoa. Kun pikkusisarus on ollut "koko ajan" niin tuota ei pääse käymään.

[/quote]

Ne pienempänä sisruksen saaneet eivät vain muista sitä, vähintään yhtä traumaattista se heille on ollut.

[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 09:19"]

Ei haluta ottaa riskiä sairauksille ja kehitysviiveille, joiden riski kasvaa äidin korkeamman iän myötä. Käytännön elämää helpottaa lyhyempi päiväkotirumbakausi.

[/quote] mikäli minäkin olisin miettinyt riskit oikein viimesen päälle niin ei olisi lasta. Riskillä eteenpäin eli terve vauva tuli yli 40 v. Voin koko raskausajan muutamaa pahoinvointia todella hyvin.

Kai Suomessa painaa vähän taloudellisetkin seikat; saa samat äippärahat jos lapsilla on alle 3 vuotta ikäeroa. Muuten "joutuu" käymään välissä töissä vähintään sen puoli vuotta että saa taas työtulojen mukaiset etuudet.

Me mietimme tässä myös sopivaa ikäeroa. Lähinnä mietin sitä, että kuin paljon lapsista on toisilleen seuraa jos ikäero on suuri. Jo kolme vuotta tarkoittaa että kun toinen on ekalla, toinen jo neljännellä luokalla, saati sitten kun nuorempi on neljännellä niin toinen jo yläasteella, jolloin yhteiset kiinnostuksenkohteet voivat olla vähissä. Aina ei toki ole niin, ja varmasti myös lapsen sukupuoletkin vaikuttaa.

En ole väsyvää ja valittavaa tyyppiä joten kahden vuoden ikäerolla lapset ok. Elämä on helpompaa kun lapset samassa "vaiheessa" esim. Ulkoilun ja liikunnan suhteen

[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 09:48"]

En ole väsyvää ja valittavaa tyyppiä joten kahden vuoden ikäerolla lapset ok. Elämä on helpompaa kun lapset samassa "vaiheessa" esim. Ulkoilun ja liikunnan suhteen

[/quote]

Elämä on aika paljon helpompaa, kun lapset ovat eri vaiheissa. Isompi voi auttaa arjessa pienemmän kanssa, osaa huoltaa jo itseään ja viihtyy jo omien kavereidensa kanssa. Jokainen lapsi saa vuorollaan olla pieni ja saa myös rauhassa olla iso.

Esimerkiksi meillä se toimi erittäin hyvin. Ei kymmenen vuoden vaippasulkeisia ja uhmisten kanssa säätämistä. Sisaruksista kasvoi tosi läheiset, oli aina leikkiseuraa ja lapset oppivat kilvan toisiltaan. Ilman muuta toimisimme samoin, jos uudelleen pitäisi valita.

Meillä 3 lasta 3,5 vuodessa, isovanhemmat 200-350 km päässä ja muu tukiverkosto ystävien, naapureiden ja MLL:n satunnaisjeesin varassa. Hyvin pärjäsimme.

Mulla on lapset pienellä ikäerolla ja molemmat on saaneet olla ihan rauhassa pieniä, vanhemmasta ei ole väkisin tehty isoveljeä jonka pitäisi muka osata jo kaikki.

Minä ajattelin puolisoni kanssa että me ei jakseta. Oikeassa olimme! Yhdenkin 4vn kanssa on välillä niin hiton väsyttävää kun molemmilla on vaativa työ. Tältä erää emme toivo lisää lapsia, mutta ehkä tulevaisuudessa esim. kun poikamme aloittelee koulua. Tällä hetkellä katson kuitenkin arkeamme niin että tässäkin on ihan tarpeeksi hommaa. Kaikki on onnellisempia kun emme kiirehdi. Se oikea hetki tulee sitten joskus ja se tunne, pakolla ei tarvitse vääntää joku tietty ikäero mielessä.

Meillä syy tosiaan ihan taloudellinen: palaan töihin tekemään lyhyempää työviikkoa, eikä sen perusteella lasketulla äp-rahalla gurrata. Toinen siis toivottavasti tulee niin, että laskennalliset tulot ovat samat kun esikoisen kanssa.