Joulu lähenee, kerro KARMEIN jouluaattosi ikinä. Jättikö mies, söikö koira kuusen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei oo ollut ikinä kyllä oikein karmeaa jouluaattoa, aina on joulut olleet ihania. Ainoa ikävämpi jouluaattomuisto, joka tulee mieleen, on kun olin n. 12-vuotias ja vanhempani saivat jonkun kunnon riidan aikaan jouluaattoaamuna. En muista enää mitä riita koski, mutta äiti suuttui jostain isälle tosi paljon ja alkoi ihan huutaa, mutta se loppui sitten siihen kun minä aloin itkeä ja isä oli tosi pahoillaan ja sanoi äidille että haluatko oikeasti pilata lapsilta jouluaaton huutamalla. Siitä äiti sitten tajusi typerän käytöksensä ja pyyteli anteeksi, ja loppupäivä meni sitten kyllä kivasti etenkin illalla, kun tuosta riidasta oli jo päästy yli. Eli ei koko jouluaatto siitä pilalle mennyt, vaikka sen verran näköjään mieleen syöpyikin että edelleen muistan sen tunteen hyvin näin 29-vuotiaana.

Rakastan äitiäni, mutta hän oli valitettavasti siinä asiassa vajavainen äitinä että ei ikinä osannut hillitä suuttumustaan eikä tajunnut sitä, että ei kuulu riidellä lasten kesken. Jälkeenpäin saattoi katua ja pyydellä anteeksi raivokohtauksiaan, mutta ei silti seuraavalla kerralla ikinä oppinut hillitsemään itseään.

Ai etta oikein kerran riiteli, voi voi. Meillä tapeltiin joka ikinen joulu, aina saman kaavan mukaan alkoi huuto. Sain kokea joulurauhaa ensimmäisen kerran vasta kun muutin kotoa ja olin joulun omassa kämpässäni yksin.

Kyllä sinä olet nyt vain parempi ihminen ja saat kirkkaamman marttyyrin kruunun! Voi voi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei oo ollut ikinä kyllä oikein karmeaa jouluaattoa, aina on joulut olleet ihania. Ainoa ikävämpi jouluaattomuisto, joka tulee mieleen, on kun olin n. 12-vuotias ja vanhempani saivat jonkun kunnon riidan aikaan jouluaattoaamuna. En muista enää mitä riita koski, mutta äiti suuttui jostain isälle tosi paljon ja alkoi ihan huutaa, mutta se loppui sitten siihen kun minä aloin itkeä ja isä oli tosi pahoillaan ja sanoi äidille että haluatko oikeasti pilata lapsilta jouluaaton huutamalla. Siitä äiti sitten tajusi typerän käytöksensä ja pyyteli anteeksi, ja loppupäivä meni sitten kyllä kivasti etenkin illalla, kun tuosta riidasta oli jo päästy yli. Eli ei koko jouluaatto siitä pilalle mennyt, vaikka sen verran näköjään mieleen syöpyikin että edelleen muistan sen tunteen hyvin näin 29-vuotiaana.

Rakastan äitiäni, mutta hän oli valitettavasti siinä asiassa vajavainen äitinä että ei ikinä osannut hillitä suuttumustaan eikä tajunnut sitä, että ei kuulu riidellä lasten kesken. Jälkeenpäin saattoi katua ja pyydellä anteeksi raivokohtauksiaan, mutta ei silti seuraavalla kerralla ikinä oppinut hillitsemään itseään.

Ai etta oikein kerran riiteli, voi voi. Meillä tapeltiin joka ikinen joulu, aina saman kaavan mukaan alkoi huuto. Sain kokea joulurauhaa ensimmäisen kerran vasta kun muutin kotoa ja olin joulun omassa kämpässäni yksin.

Ikävää että sinulla on ollut noin traumaattisia jouluja. Tämä ei kuitenkaan ole kilpailu, toisilla on kuollut läheisiä ja toisilla sisko söi karkit tai koira kinkun. Kaikenlaiset muistelot sopii tähän ketjuun.

Itsekin tartuin tuohon ylimpään viestiin. Eniten kyllä siksi, että siinä on joko vahingossa tai oikeasti aika narsistinen pohjavire. Siis äiti ja isä riitelivät kerran, ENTÄ MINÄ! MINÄ! Ja äiti siis suuttui ”jostain” joka luokitellaan enempiä selittämättä turhaksi, ja sitten isä (sen sijaan että sopisi riidan ja ehkä esim osallistuisi jouluvalmisteluihin) syyllisti äitiä suuttumisesta, koska entäminä-lapsi alkoi ihan itkeä.

Kyllä tuossa herää kysymyksiä, kuinka pitkälle sen äidin pinnaa oli ehkä venytetty ennen kuin hän räjähti. Ja sitten äitiparka pyytelee anteeksi, ja tyyppi muistelee edelleen vuosien jälkeen sitä OMAA pahaa mieltään, eli ei edes aikuisena (?) osaa pohtia, mikä oli äidin räjähdyksen syynä ja oliko äiti joutunut kenties pitkäänkin patoamaan asioita sisälleen, kun negatiivisten tunteiden näyttäminen ei siinä perheessä ole selvästikään ollut sallittua.

Sylttytehdashan saattaa hyvinkin olla tuossa se isä, joka äitiä syyllistämällä ja lapsen narsistista kokemusta tukemalla (lapsethan ovat luonnostaan narsistisia eikä siinä ole mitään pahaa, mutta yleensä heitä kasvatetaan siitä poispäin), on päässyt riidan varsinaisesta aiheesta kuin koira veräjästä.

No huh huh, millaiset tulkinnat sait vedettyä viestistäni! :D Kaikki tuo höpötys on kyllä ihan täysin omasta päästäsi, enkä sanonut mitään tuollaista. Selitin toisessa viestissä kyllä (ja mielestäni myös tuon ekan viestin lopussa) että äidilläni oli ja on edelleen taipumus saada raivokohtauksia ja hermostua ihan tyhjästä, niin ettei muut välttämättä voi mitenkään etukäteen ennustaa mistä hän hermostuu. Hän myös harrastaa juuri tuota samaa mitä näköjään sinäkin, että tulkitsee toisten sanomisia kuin piru Raamattua ja keksii itse ihan outoja merkityksiä että "näin se sen tarkoitti, ihan törkeää!", vaikka toinen ei olisi todellakaan tarkoittanut mitään sellaista.

Isäni puolestaan on ollut aina erittäin omistautunut meille lapsille ja osallistui todellakin jouluun ja panosti siihen ihan yhtä paljon kuin äitikin, joten kyse ei ollut tässä mistään "laiska paska mies suututtaa naisen ja äiti saa syyt niskoilleen kun väsyneenä vähän ärähtää"-tilanteesta. Isäni on niin perheenisä-tyyppiä kuin vain voi olla, me lapset menimme aina kaiken edelle hänellä. Hän oli nimenomaan se turvallinen vanhempi ja järjen ääni, kun äiti oli välillä tuollainen että ei tuntunut mikään järki pysyvän päässä jos alkoi hermostuttaa jokin asia. Ja millä ihmeen tavalla on "narsistista", jos näin aikuisena jälkikäteen toteaa, että ei ollut äidiltäni oikein riidellä ja huutaa lasten edessä? Tajusin tuon jo silloin lapsena, etenkin kun 9 vuotta nuorempi pikkuveljeni pelkäsi vielä enemmän kuin minä ja olisin halunnut suojella häntä ahdistavilta kokemuksilta.

Itse olen tullut näin aikuisena siihen tulokseen, että äidilläni on luultavasti epävakaa persoonallisuushäiriö, koska hän muuten on kyllä ihana ihminen ja hyvä äiti, mutta välillä saa tuollaisia hermokohtauksia ja toisaalta välillä vaipuu syviin masennustiloihin ja obsessoituu asioista. Ei kuitenkaan kärsi jatkuvasti masennuksesta tms, koska sitten kohta hyppää taas sieltä ylös ja saattaa olla päinvastoin todella iloinen ja hilpeä. Ei hän ole paha ihminen tai mitään, mutta arvaamaton, ja sen takia välillä hankala tulla toimeen hänen kanssaan. Silti olemme hyvissä ja läheisissä väleissä, vaikka välillä onkin rankkaa hänen kanssaan kun saattaa suuttua ihan turhasta.

Siksi sanoinkin, että siinä _viestissä_ on tuollainen pohjavire. Ei ehkä teidän perheen tilanteessa, tuon myöhemmän kuvauksen valossa, mutta ensimmäisestä viestistä saa kyllä omituisen kuvan, koska tilannetta ei selitetä.

Monissa perheissä tosin ihmiset itse eivät tajua epätervettä kuviota. Meillä minä olin musta lammas, ja äiti ja joskus isäkin muun muassa pahoinpitelivät minua säännöllisesti. Riita loppui usein siihen, kun pikkusiskoni alkoi itkeä entäminää ”Te vaan riitelette ja kukaan ei mieti, miltä MINUSTA tuntuu!” Silloin vanhemmat riensivät hyvittelemään kultalasta. Itse keräilin itseäni jossain eteisen lattialla, ja koin hyvin hyvin epäreiluksi, että pahoinpitelyn katsominen tai kuunteleminen oli niinku niin rankkaa että lohduttaa pitää, kun kohteeksi joutuminen ei liikuttanut ketään.

Vielä aikuisenakin siskoni on sitä mieltä, että mitäs olin niin hankala. Vaikka ne ”hankalat” asiat olivat tosi mitättömiä ja epäreiluja, riita alkoi aina silloin kun äitini halusi riidellä. Sisko vaan perus koulukiusaajana asettuu aina vahvemman puolelle konfliktitilanteessa.

Niin just, eli toisin sanoen teit juuri niin kuin arvelinkin ja tulkitsit viestini oman mielesi mukaan. Tulet syyttelemään itsekkääksi narsistiksi ilman mitään järkevää syytä, kun kerron itkeneeni lapsena koska säikähdin äidin huutoa. Perusteluna se, että kun sinun siskosi on käyttäytynyt jotenkin typerästi, niin varmasti minäkin olen ollut ihan samanlainen itsekeskeinen ja hemmoteltu... Joopa joo.

Ei se itkeminen, vaan se, että alkuperäinen riita hautautuu syyllistämiseen sen sijaan että se selvitettäisiin ja sovittaisiin. Siinä on aina se riski, että syyllistämistä käytetään vaientamiseen. Sellainen voi toki kohdistua oikeinkin, mutta helposti myös väärin. Vaikeita asioita!

Näitä on minusta kyllä hyödyllistä pohtia myös aikuisena, olen itse oivaltanut paljon uutta lapsuuteni ikävistä hetkistä, kun olen saanut omia lapsia. Suurimpana on helpotuksen tunne, kun olen oivaltanut, miten avuton ja syytön se lapsi on perheen tapahtumiin, ja miten helppoa on aikuisen roolista käsin välttää riitaiset juhlapäivät.

Miehellä oli vyöruusu ja mulla korvatulehdus. Oli meidän eka joulu yhteisessä kodissa ja tunnelmaa vähän söi mun korvasärky johon mikään burana ei auttanut ja miehen hermokivut vatsassa sekä kyljessä. Mies kulki t-paidassa muna paljaana kun alushousutkin sattui.

Muuten oli ihana omannäköinen joulu,syötiin pitsaa ja katsottiin kauhuleffoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttöystävä hakkasi minut.

Jos nainen pystyy hakkaamaan miehen, niin sellainen "mies" ansaitseekin tulla hakatuksi. N32

NÄINKÖHÄN? Väkivalta kenen tahansa tekemänä ei ole OIKEIN! Minut pystyisi nainen hakkaamaan, koska minä en kunniasäännösteni vuoksi koskaan hakkaisi naista - edes puolustukseksi - ellei kyseessä ole jotain kättäpitempää. Mutta silloin se muuttuukin jo tapon yritykseksi ja silloin saa nainenkin varoa. Kerrottakoon, että olen yli 30 vuotta ollut suhteessa perheenä naisen kanssa ja KOSKAAN ei ole nyrkkejä tarvittu tahi muutakaan. Huutoa on ollut ja riitaa/raivoa mutta ei ole ollut kertaakaan tarvis käsiksi käydä. kummankaan. On se jotenkin aivovammaista tuo, että heti käydään käsiksi... Suomalaiset ei nykyään enää vissiin muuta osaa? Olen itsekin ihan kantasuomalainen mutta kasvatettu PAAlllJON paremmin!

Olen johonkin aiempaan keskusteluun kirjoittanut tämän, mutta antaa mennä.

Aikaa melkein 10 vuotta, mutta silti jaksaa v*tuttaa että annoin exän pilata joulun. Olin opiskelija eli tuloni olivat rajalliset, kuitenkin viimeisillä pennosilla ostin meille jouluruoat, ja hänelle joululahjan. Aattoaamuna annoin hänelle lahjat, exä kiitti ja lahjat pääsi heti käyttöön. Aikani siinä odotin saisinko itse lahjaa, exä kun oli suuresti mainostanut ja kysellyt korumakuani viikkoja ennen joulua. Kysyin sitten asiaa, johon tuli vaivautunut vastaus ettei ollut rahaa (= oli juonut rahansa).

Ei siinä mitään, ei loppuunsa tärkeintä ollut saaminen, mutta siinä vaiheessa itku meinasi päästä kun exällä välähti! Haki työnantajalta saamansa joulukorin ja ojensi ruhtinaallisesti suklaakonvehtirasian, sanoi vielä ettei voi antaa koko koria, koska se menee äidilleen. Nauroi päälle, että sai annettua ilmaisen lahjan.

Päivä huipentui siihen, että exä avasi ensimmäisen kaljan ennen puolta päivää ja iltapäivästä oli tukevassa humalassa. Jouluruoka tuli hänellä samoja kyytejä ylös, mitä meni alas. Itkien avasin perheiltämme saatuja lahjoja, samalla kun toinen suunnitteli paikalliseen menemistä. Erottiin vielä tuona iltana. Mahdollisuuksia olisi ollut aiemminkin erota, mutta nuorena ja naiivina en tätä tehnyt.

Tuo oli kuitenkin viimeinen pisara, ikinä en ole joutunut katsomaan juomista jouluna, eikä tuon joulun jälkeen ole tarvinnut katsoa.

Terkkuja, jos tunnistit itsesi!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se taitaa olla tämä tuleva joulu. Olemme juuri siunanneet 16-vuotiaan haudan lepoon.

Osanottoni!

Tää nyt ei ole kauhean paha monen muun kammojouluun verrattuna.

Sairastuin kovaan flunssaan just jouluna ja mulla meni maku- ja hajuaistit kokonaan. Oli joulutunnelma kyllä ihan kateissa, kun kaikki maistui suussa pahvilta.

Tästä on 15-20 vuotta, joten kyse ei koronasta. Ei ainakaan covid19-taudista. Saattoihan se jokin toinen koronavirus toki olla. Minun jouluni tärkein asia on kuitenkin jouluruoat, niin sinä vuonna voi sanoa, että jäi joulu väliin.

Koskaan ennen ei ole tapahtunut samaa, eikä koskaan sen jälkeen. Oppi kyllä arvostamaan itsestäänselvyytenä pitämiään aisteja.

Vierailija kirjoitti:

Olen johonkin aiempaan keskusteluun kirjoittanut tämän, mutta antaa mennä.

Aikaa melkein 10 vuotta, mutta silti jaksaa v*tuttaa että annoin exän pilata joulun. Olin opiskelija eli tuloni olivat rajalliset, kuitenkin viimeisillä pennosilla ostin meille jouluruoat, ja hänelle joululahjan. Aattoaamuna annoin hänelle lahjat, exä kiitti ja lahjat pääsi heti käyttöön. Aikani siinä odotin saisinko itse lahjaa, exä kun oli suuresti mainostanut ja kysellyt korumakuani viikkoja ennen joulua. Kysyin sitten asiaa, johon tuli vaivautunut vastaus ettei ollut rahaa (= oli juonut rahansa).

Ei siinä mitään, ei loppuunsa tärkeintä ollut saaminen, mutta siinä vaiheessa itku meinasi päästä kun exällä välähti! Haki työnantajalta saamansa joulukorin ja ojensi ruhtinaallisesti suklaakonvehtirasian, sanoi vielä ettei voi antaa koko koria, koska se menee äidilleen. Nauroi päälle, että sai annettua ilmaisen lahjan.

Päivä huipentui siihen, että exä avasi ensimmäisen kaljan ennen puolta päivää ja iltapäivästä oli tukevassa humalassa. Jouluruoka tuli hänellä samoja kyytejä ylös, mitä meni alas. Itkien avasin perheiltämme saatuja lahjoja, samalla kun toinen suunnitteli paikalliseen menemistä. Erottiin vielä tuona iltana. Mahdollisuuksia olisi ollut aiemminkin erota, mutta nuorena ja naiivina en tätä tehnyt.

Tuo oli kuitenkin viimeinen pisara, ikinä en ole joutunut katsomaan juomista jouluna, eikä tuon joulun jälkeen ole tarvinnut katsoa.

Terkkuja, jos tunnistit itsesi!

Huh. Onneksi erositte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä on aikaa, ei silti unohdu. Oltiin saatu jouluvalot sytytettyä, kinkku pöytään, aattoilta valmis. Posahti sulake, meni sähköt koko huushollista. Kauppa liian kaukana. No, eikun kynttilöitä lisää. Kenelläkkään eikä missään ollut sytkäriä eikä tulitikkuja. Siinä sitten syötiin umpipimeässä. Lahjatkin jaettiin, että jokainen sai pari, nimistä viis. Vauva parkui koko illan ja parit pienimmätkin pelkäsivät pimeyttä. Nyt on sulakkeita ollut varastossa kuinka ja kauan, muttei ole tarvittu. Ehkä tänä jouluna?

Olettepas tyhmiä, kaikki tietää, että sulakkeen saa korjattua nopeasti laittamalla siihen ohuen folion päälle. Tulen saa tehtyä vaikka mopon tulpan kipinästä kun pitää pientä bensiiniin kastettua tikkua sitä vasten.

Haa, selvä macgyverhän se tässä... Juu, joka talosta löytyy mopo, selvä se ja pimeässä hyvin löytyvät tulppa-avaimet ja tie edes talliin... Ja mitään FOLIOTA ei sulakkeisiin laiteta! Vakuutusyhtiöllä voi olla oma mielipide vakuutuskorvauksiin tulipalon sammuttua... Sulake kun ei aina pala "huvikseen"... ja pimeässä tuon folion löytäminekin voi olla aika haaste. Aina kun ei edes muista onko sitä olemassakaan kotona sillä hetkellä. Ainakaan meiltä ei nyt löydy pätkääkään foliota... Tiedän sen 100 varmasti. olisin tarvinnut hiljan.

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla sairastuin vakavasti juuri ennen joulua ja jouduin sairaalaan, olin 7-vuotias. Siihen aikaan ei lapsia huomioitu mitenkään erityisesti ja muistan ankea huoneen, jossa ei ollut mitään joulutunnelmaa eikä joulupukkia tullut. Jostain syystä lahjojakaan ei saanut tuoda, joten sain sitten kasapäin lahjoja kun parin viikon päästä pääsin kotiin.

Viime jouluna historia toisti itseään ja lapseni sairastui, ei tosin jouluaattona vaan joulupäivänä. Mutta sairaalassa meni loppu joulu. Onneksi kaikki päättyi hyvin ja ihana huomata miten lapsille koitetaan tehdä erityinen joulu vaikka ovatkin sairaalassa.

OT mulla on erilainen kokemus lastensairaalan joulukuusta. Ehkä nämä käytännöt olivat erilaisia.

Mä itse olin 1982 Lastenlinnassa pari viikkoa joulukuussa.

Kovan kuumeen, outojen mustelmien ja nivelkipujen takia jouduin sairaalaan silloin, mutta sairaus oli tuore Suomessa, joten sitä tutkittiin ja tutkittiin. Tarttuvuudesta ei tiedetty alkuun.

Mä olin 8v ja mä olin yksin siinä huoneessa koko ajan. Mua ei pääsyt katsomaan kuin ikkunan takaa. Äiti oli yksinhuoltaja ja kotiin oli matkaa muutama sata kilsaa, ettei hän päässyt kuin kerran katsomaan. Hoitajia kävi tekemässä toimenpiteet ja ruokkimassa.

Parissa päivässä tunsin itseni jo täysin terveeksi, kun kuume laski ja ne mustelmat yms. hävis. Edes veskiin en saanut mennä itse, kun oli liikkumiskielto. Kun eivät tieneet siitä sairaudesta vielä, niin kaikki kiellettiin.

ASIAAN! Kerran päivässä mua tuli leikittämään joku ohjaaja. Hän oli pukeutunut kiirestä kantapäähän suojavarusteisiin ja tonttuhattu oli päässä. Siinä sängyllä leikitti, luki, askarreltiin joulukoristeita. Sain jatkaa koristeiden tekoa myös itseksenikin. Niitä tonttujonoja oli paljon ja paperitähtiä... Hän niitä sitten ripusteli ympäriinsä ja koristeltiin yksissä tuumin mun huonetta. Piirtelin enkeleitä ja tonttuja.

Lisäksi kello 15.00 oli lauluhetki. Se oli naapurihuoneessa, mutta mähän en sinne päässyt. Tämä sama ihminen laulatti joululauluja liikkumaan pystyvillä lapsilla ja he kokoontuivat siinä seinän takana.

Huoneiden välissäkin oli ikkunat. Vähän korkeammalla. Se olikin ainoa tilanne, kun rikoin sääntöjä. Mä nousin salaa toisinaan siihen sängylle seisomaan, että näin ne laulavan porukan. Laulut kuului keskusradiosta.

Tultiin mulle pariin kertaan räksyttämään, että ei saa seistä! Enkä käsittänyt, että mistä ne tiesi?! - ehkä siitä, kun ne muut lapset iloisesti vilkutteli ja osoitteli ikkunan läpi.

Todella vahvasti muistan sen sairaalassa olon vieläkin. Sen järjettömän koti-ikävän ja ne leikit ja askartelut. Äiti olikin osan näistä taideteoksista tallettanut. Silloin käynnillään toi mm. kameran, 24 filmin ja salamakuutioita. Varmasti maksanut paljon ja rohkeesti antoi kameransa käyttöön. Sain kuvata tärkeistä asioista. Olin mä napsinut 16 kuvaa ja kaikista tuli käyttökelpoisia. Myös jouluaiheisia, eikä pelkästään mun omista taideteoksista. - loput otettiin kotona.

Mä pääsin silloin aatoksi kotiin. Oli valjumpi joulu, kun sitä rahaa oli palanut tuolla mun sairaalareissulla.

Voin sanoa, että elämäni surkein ja parhain joulu samalla kerralla. Oli vissiin ainoa kerta, kun oltiin äidin ja siskon kanssa kolmisteen. <3

(sairaudellekin löydettiin nimi, sitä oli muutamia pitkin poikin maailmaa. Erään lastentaudin jälkitauti, jota ei enää tunneta. Meni ja tuli)

Anoppi joi punaviiniä ja haukkui minut pystyyn joulupöydässä. Taustalla ei ollut mitään riitaa vaan olimme ihan hyvissä väleissä ymmärtääkseni. Sitten yhtäkkiä muuttui tosi rumasanaiseksi, haukkui h**raksi jne.

Minä nousin siltä istumalta, laitoin vaatteet päälle ja lähdin yksin ajamaan kotiin Tampereelta Lahteen koska en tuon naisen kanssa halunnut olla sekuntiakaan pidempään. Että sellainen aattoilta. Mies tuli seuraavana päivänä perässä. Ei olla enää naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Veli oli aiemmin samana vuonna paljastunut huumeriippuvaiseksi. Oli ottanut kamaa myös jouluna ja nukahti nojatuoliin. Jossain vaiheessa tajuttiin että hän onkin nukkunut pois. Hyvän perheen pojasta joka sai hymypoika patsaat ja sulatti kaikkien sydämet oli vuodessa tullut rikollinen ja huumeriippuvainen. Uskon hänen olevan paremmassa paikassa. Syytä tälle muutokselle ei ikinä saatu tietää.

Jopa joo. Vuodessa ehtii paljon, ainakin kliseisissä tarinoissa

Olimme viettämässä joulua minun vanhemmillani. Vaimo aloitti viinin juomisen siinä klo 16. Minä ulkoilin lasten kanssa, hoidin ruokailut, lahjat, kävin lasten kanssa joulusaunassa (vaimo halusi mennä myöhemmim). Jossain vaiheessa vaimo alkoi valittaa pääkipua, sanoi lähtevänsä kävelylle. Viipyi aika pitkään, soitin perään. Oli mennyt baariin.

Tässä vaiheessa totesin, että olkoon. Vietin rauhallisen loppuilla. Oli ihan kivaa.

Joskus aamuyöllä heräsin, kun vaimo hoipertaa kännissä kohti ja alkaa vihjailla seksiä. Sanoin, että väsyttää. Ei myöskään känniset naiset paljoa sytytä, vaimo tietää tämän hyvin.

Suuttui pakeista ja löi pöydällä olleella koristeesineellä päähän. Piti lähteä tikattavaksi.

Nyt vaimo ollut raittiina kohta 5 vuotta. Edelleen sitä kovasti painaa ja hävettää nuo ajat. Ei ollut se joulu mikään yksittäistapaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veli oli aiemmin samana vuonna paljastunut huumeriippuvaiseksi. Oli ottanut kamaa myös jouluna ja nukahti nojatuoliin. Jossain vaiheessa tajuttiin että hän onkin nukkunut pois. Hyvän perheen pojasta joka sai hymypoika patsaat ja sulatti kaikkien sydämet oli vuodessa tullut rikollinen ja huumeriippuvainen. Uskon hänen olevan paremmassa paikassa. Syytä tälle muutokselle ei ikinä saatu tietää.

Jopa joo. Vuodessa ehtii paljon, ainakin kliseisissä tarinoissa

Siinä vaiheessa, kun huumeiden käyttö paljastuu muille, on voinut olla jo usein vuosien käyttö takana.

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei oo ollut ikinä kyllä oikein karmeaa jouluaattoa, aina on joulut olleet ihania. Ainoa ikävämpi jouluaattomuisto, joka tulee mieleen, on kun olin n. 12-vuotias ja vanhempani saivat jonkun kunnon riidan aikaan jouluaattoaamuna. En muista enää mitä riita koski, mutta äiti suuttui jostain isälle tosi paljon ja alkoi ihan huutaa, mutta se loppui sitten siihen kun minä aloin itkeä ja isä oli tosi pahoillaan ja sanoi äidille että haluatko oikeasti pilata lapsilta jouluaaton huutamalla. Siitä äiti sitten tajusi typerän käytöksensä ja pyyteli anteeksi, ja loppupäivä meni sitten kyllä kivasti etenkin illalla, kun tuosta riidasta oli jo päästy yli. Eli ei koko jouluaatto siitä pilalle mennyt, vaikka sen verran näköjään mieleen syöpyikin että edelleen muistan sen tunteen hyvin näin 29-vuotiaana.

Rakastan äitiäni, mutta hän oli valitettavasti siinä asiassa vajavainen äitinä että ei ikinä osannut hillitä suuttumustaan eikä tajunnut sitä, että ei kuulu riidellä lasten kesken. Jälkeenpäin saattoi katua ja pyydellä anteeksi raivokohtauksiaan, mutta ei silti seuraavalla kerralla ikinä oppinut hillitsemään itseään.

Ai etta oikein kerran riiteli, voi voi. Meillä tapeltiin joka ikinen joulu, aina saman kaavan mukaan alkoi huuto. Sain kokea joulurauhaa ensimmäisen kerran vasta kun muutin kotoa ja olin joulun omassa kämpässäni yksin.

Ikävää että sinulla on ollut noin traumaattisia jouluja. Tämä ei kuitenkaan ole kilpailu, toisilla on kuollut läheisiä ja toisilla sisko söi karkit tai koira kinkun. Kaikenlaiset muistelot sopii tähän ketjuun.

Itsekin tartuin tuohon ylimpään viestiin. Eniten kyllä siksi, että siinä on joko vahingossa tai oikeasti aika narsistinen pohjavire. Siis äiti ja isä riitelivät kerran, ENTÄ MINÄ! MINÄ! Ja äiti siis suuttui ”jostain” joka luokitellaan enempiä selittämättä turhaksi, ja sitten isä (sen sijaan että sopisi riidan ja ehkä esim osallistuisi jouluvalmisteluihin) syyllisti äitiä suuttumisesta, koska entäminä-lapsi alkoi ihan itkeä.

Kyllä tuossa herää kysymyksiä, kuinka pitkälle sen äidin pinnaa oli ehkä venytetty ennen kuin hän räjähti. Ja sitten äitiparka pyytelee anteeksi, ja tyyppi muistelee edelleen vuosien jälkeen sitä OMAA pahaa mieltään, eli ei edes aikuisena (?) osaa pohtia, mikä oli äidin räjähdyksen syynä ja oliko äiti joutunut kenties pitkäänkin patoamaan asioita sisälleen, kun negatiivisten tunteiden näyttäminen ei siinä perheessä ole selvästikään ollut sallittua.

Sylttytehdashan saattaa hyvinkin olla tuossa se isä, joka äitiä syyllistämällä ja lapsen narsistista kokemusta tukemalla (lapsethan ovat luonnostaan narsistisia eikä siinä ole mitään pahaa, mutta yleensä heitä kasvatetaan siitä poispäin), on päässyt riidan varsinaisesta aiheesta kuin koira veräjästä.

No huh huh, millaiset tulkinnat sait vedettyä viestistäni! :D Kaikki tuo höpötys on kyllä ihan täysin omasta päästäsi, enkä sanonut mitään tuollaista. Selitin toisessa viestissä kyllä (ja mielestäni myös tuon ekan viestin lopussa) että äidilläni oli ja on edelleen taipumus saada raivokohtauksia ja hermostua ihan tyhjästä, niin ettei muut välttämättä voi mitenkään etukäteen ennustaa mistä hän hermostuu. Hän myös harrastaa juuri tuota samaa mitä näköjään sinäkin, että tulkitsee toisten sanomisia kuin piru Raamattua ja keksii itse ihan outoja merkityksiä että "näin se sen tarkoitti, ihan törkeää!", vaikka toinen ei olisi todellakaan tarkoittanut mitään sellaista.

Isäni puolestaan on ollut aina erittäin omistautunut meille lapsille ja osallistui todellakin jouluun ja panosti siihen ihan yhtä paljon kuin äitikin, joten kyse ei ollut tässä mistään "laiska paska mies suututtaa naisen ja äiti saa syyt niskoilleen kun väsyneenä vähän ärähtää"-tilanteesta. Isäni on niin perheenisä-tyyppiä kuin vain voi olla, me lapset menimme aina kaiken edelle hänellä. Hän oli nimenomaan se turvallinen vanhempi ja järjen ääni, kun äiti oli välillä tuollainen että ei tuntunut mikään järki pysyvän päässä jos alkoi hermostuttaa jokin asia. Ja millä ihmeen tavalla on "narsistista", jos näin aikuisena jälkikäteen toteaa, että ei ollut äidiltäni oikein riidellä ja huutaa lasten edessä? Tajusin tuon jo silloin lapsena, etenkin kun 9 vuotta nuorempi pikkuveljeni pelkäsi vielä enemmän kuin minä ja olisin halunnut suojella häntä ahdistavilta kokemuksilta.

Itse olen tullut näin aikuisena siihen tulokseen, että äidilläni on luultavasti epävakaa persoonallisuushäiriö, koska hän muuten on kyllä ihana ihminen ja hyvä äiti, mutta välillä saa tuollaisia hermokohtauksia ja toisaalta välillä vaipuu syviin masennustiloihin ja obsessoituu asioista. Ei kuitenkaan kärsi jatkuvasti masennuksesta tms, koska sitten kohta hyppää taas sieltä ylös ja saattaa olla päinvastoin todella iloinen ja hilpeä. Ei hän ole paha ihminen tai mitään, mutta arvaamaton, ja sen takia välillä hankala tulla toimeen hänen kanssaan. Silti olemme hyvissä ja läheisissä väleissä, vaikka välillä onkin rankkaa hänen kanssaan kun saattaa suuttua ihan turhasta.

Siksi sanoinkin, että siinä _viestissä_ on tuollainen pohjavire. Ei ehkä teidän perheen tilanteessa, tuon myöhemmän kuvauksen valossa, mutta ensimmäisestä viestistä saa kyllä omituisen kuvan, koska tilannetta ei selitetä.

Monissa perheissä tosin ihmiset itse eivät tajua epätervettä kuviota. Meillä minä olin musta lammas, ja äiti ja joskus isäkin muun muassa pahoinpitelivät minua säännöllisesti. Riita loppui usein siihen, kun pikkusiskoni alkoi itkeä entäminää ”Te vaan riitelette ja kukaan ei mieti, miltä MINUSTA tuntuu!” Silloin vanhemmat riensivät hyvittelemään kultalasta. Itse keräilin itseäni jossain eteisen lattialla, ja koin hyvin hyvin epäreiluksi, että pahoinpitelyn katsominen tai kuunteleminen oli niinku niin rankkaa että lohduttaa pitää, kun kohteeksi joutuminen ei liikuttanut ketään.

Vielä aikuisenakin siskoni on sitä mieltä, että mitäs olin niin hankala. Vaikka ne ”hankalat” asiat olivat tosi mitättömiä ja epäreiluja, riita alkoi aina silloin kun äitini halusi riidellä. Sisko vaan perus koulukiusaajana asettuu aina vahvemman puolelle konfliktitilanteessa.

Ai että mulla nousi niskakarvat pystyyn luettuani sun kokemuksesta. Tämä ei millään tavalla liity jouluun, mutta pakko kommentoida samanlaisesta kokemuksesta. Mun isä oli mua kohtaan koko mun lapsuuden ja teini-iän väkivaltainen. Henkistä ja fyysistä kuritusväkivaltaa. Vieläkin traumat enkä ole k***pään kanssa missään tekemisissä. Kerran oli taas läimäisemässä mua, mutta onnistuin väistämään ja osui äitiin. Isä pelästyi ja säntäsi hetkeksi ulos ja äiti itki lohduttomasti kuinka HÄNTÄ on satutettu. Ei sitten tullut mieleen, että itse jouduin viikoittain olemaan samassa tilanteessa. No, isä tuli kotiin ja oli pahoillaan. Minun kohdalla ei ollut koskaan katuvainen eikä pahoillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttöystävä hakkasi minut.

Jos nainen pystyy hakkaamaan miehen, niin sellainen "mies" ansaitseekin tulla hakatuksi. N32

NÄINKÖHÄN? Väkivalta kenen tahansa tekemänä ei ole OIKEIN! Minut pystyisi nainen hakkaamaan, koska minä en kunniasäännösteni vuoksi koskaan hakkaisi naista - edes puolustukseksi - ellei kyseessä ole jotain kättäpitempää. Mutta silloin se muuttuukin jo tapon yritykseksi ja silloin saa nainenkin varoa. Kerrottakoon, että olen yli 30 vuotta ollut suhteessa perheenä naisen kanssa ja KOSKAAN ei ole nyrkkejä tarvittu tahi muutakaan. Huutoa on ollut ja riitaa/raivoa mutta ei ole ollut kertaakaan tarvis käsiksi käydä. kummankaan. On se jotenkin aivovammaista tuo, että heti käydään käsiksi... Suomalaiset ei nykyään enää vissiin muuta osaa? Olen itsekin ihan kantasuomalainen mutta kasvatettu PAAlllJON paremmin!

Oliskohan aika jo lopettaa vastailu tuolle typerälle provolle? Kirjoittaja lienee jonne 17v joka naureskelee kun saa ihmiset haukkumaan naisia. Ei kukaan kolmikymppinen nainen jaksa oikeasti kirjoitella noin idioottimaisia juttuja.

Sovittiin, että lapsista vanhin pukee joulupukin vaatteet päälle ja hiipparoi takapihalla ja koputtelee terassin oveen niin, että nuoremmat sisarukset juuri ja juuri näkevät joulupukin vilahduksen ja löytävät lahjat terassilta. No, näin tapahtuikin, mutta kun pikkuveli avasi terassin oven saadaksemme lahjasäkin sisään, niin koira ampaisi oven raosta hampaat irvessä joulupukin perään ja meinasi pistää oudon hiippailijan ”paloiksi”, kunnes tunnisti hahmon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veli oli aiemmin samana vuonna paljastunut huumeriippuvaiseksi. Oli ottanut kamaa myös jouluna ja nukahti nojatuoliin. Jossain vaiheessa tajuttiin että hän onkin nukkunut pois. Hyvän perheen pojasta joka sai hymypoika patsaat ja sulatti kaikkien sydämet oli vuodessa tullut rikollinen ja huumeriippuvainen. Uskon hänen olevan paremmassa paikassa. Syytä tälle muutokselle ei ikinä saatu tietää.

Jopa joo. Vuodessa ehtii paljon, ainakin kliseisissä tarinoissa

Olet tainnut elää melko suojattua elämää? Olisit onnellinen siitä sen sijaan että väheksyt ihmisiä joita elämä ei ole kohdellut yhtä silkkihansikkain.

Joitain vuosia sitten nuorena aikuisena minulla oli tarkoitus  viettää joulua ulkomaalaisen (ulkomailla asuvan) poikaystävän (ex:n) kanssa, jonka omassa maassa/kulttuurissa ei vietetä joulua. Aiemmin olin viettänyt perhejoulut lapsuudenperheen ja sisarusten kanssa ihanan perinteisesti; joulumusiikkia, puuroa, leivontaa, kuusen koristelua, piparkakkutalojen rakentelua, lahjojen vaihtoa, reipasta ulkoilua, saunomista, joululeffoja jne. Olin ajatellut tarjota ex:lle omassa kodissani perinteisen kivan suomalaisen joulun. Ajattelin, että koristellaan kuusta yhdessä, kokkaillaan jouluruokia, leivotaan, käperrytään glögin kanssa sohvaan katsomaan leffoja, joulukonsertteja jne.

Mutta mitäs kävikään: ex kuvitteli, että joulu on BILETYSTÄ. Koki minun käsityksen joulusta tylsäksi, halusi lähteä radalle baariin kiskomaan viinaa ja tanssimaan. Sanoin, ettei todellakaan tuollainen joulu kuulu minun eikä tuttavieni tapoihin. Hän sitten veti herneet nenään ja lähti jouluaattona kiukuspäissään etsimään baareja. Ei päässyt edes keskustaan saakka, sillä julkinen liikenne ei kulkenut eikä osannut ottaa taksia. Sitten tuli takaisin mun luokse kiukkuisena ja veti kamalat kännit murjottaen. Seuraavana päivänä nukkui krapulaa ja illalla 25. päivä alkoi taas kiukuttelu että pitää päästä baariin. Haukkui minua, että olen tylsä ihminen joka ei osaa nauttia elämästä, "kaikki muut" ovat kuulemma baarissa pitämässä hauskaa. No... tyhmänä sitten suostuin ja lähdettiin etsimään auki olevaa baaria. Ei ollut Helsingissä oikein muuta kuin puolityhjä Molly Malone auki, jossa hän veti kamalat kiukkukännit, alkoi riidellä kanssani, meidät (tai hänet) heitettiin ulos baarista aggressiivisen käytöksen vuoksi mutta itsekin lähdin saattamaan häntä kotiin kun pelkäsin että sammuu lumihankeen. Junamatkalla kotiin hän haukkui ja huoritteli minua hirvein sanoin, sitten sammui kotona ja seuraavana päivänä oli hiljaista poikaa, oli häpeissään. 

Suhde on ymmärrettävästi poikki ollut jo pitkään. Oli aika shokki joulu, kun olin  kuvitellut koko tyypin ihan erilaiseksi ja paljastuikin kovan luokan deekuksi. Sen jälkeen en ole huolinut miehiä, jotka harrastavat vähänkin humalahakuista juomista. 

Avopuolisoni jäi kiinni pettämisistään ja useista isoista valheistaan juuri ennen joulua. Erohan siitä sitten seurasi, kun en kyennyt mitenkään antamaan anteeksi pitkään jatkunutta kaksoiselämää.

Onneksi löysin itselleni nopealla aikataululla vuokra-asunnon, johon pääsin muuttamaan pari päivää ennen jouluaattoa. Siellä karussa tyhjässä asunnossa vietin joulua yksin muuttolaatikoiden keskellä. 

Se oli kieltämättä raskain ja murheellisin jouluni tähän astisessa elämässäni. Itkin varmasti ämpärillisen kyyneleitä, kun tunsin itseni niin petetyksi ja yksinäiseksi. Yritin vain apinan raivolla purkaa muuttolaatikoita ja unohtaa joulun, etten olisi lopullisesti romahtanut.