Onko sellaisia miehiä jotka pitää hellästi huolta, välttää loukkaamasta

Vierailija kirjoitti:

Miksi joudut tilanteisiin, jossa sinun puoliasi pitää pitää? Lapseksi jäänyt aikuinen?

Erikoinen näkökulma. Ei tuollaisella näkökulmalla tietysti parisuhteeseen kannata edes mennä, ilman ajatusta molemminpuolisesta huolenpidosta. Jos ei ketään kerran tarvitse hädän tullessa. Ja sellaisia tilanteitahan tulee jokaiselle, kun tarvitsee second opinionin, lohdutusta, tukea eri muodoissa. 

Kaikista ihmisistä ei vain ole tuohon, se on selvä. Tärkein on minä ite.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on sellainen, huolella valittu jo nuorena. 

ps. Sehän vaatii mieheltä aika isoa älykkyysosamäärää, että kykenee tuohon. Ja hyvää kasvatusta ja persoonallisuutta pohjaksi.

Tunnen tosi empaattisia vähä-älyisiäkin ihmisiä. Vaatii älyä ymmärtää tilanne, mutta jos toinen näyttää tunteita, ei empatian tunteminen tai osoittaminen vaadi mitään älyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joudut tilanteisiin, jossa sinun puoliasi pitää pitää? Lapseksi jäänyt aikuinen?

Erikoinen näkökulma. Ei tuollaisella näkökulmalla tietysti parisuhteeseen kannata edes mennä, ilman ajatusta molemminpuolisesta huolenpidosta. Jos ei ketään kerran tarvitse hädän tullessa. Ja sellaisia tilanteitahan tulee jokaiselle, kun tarvitsee second opinionin, lohdutusta, tukea eri muodoissa. 

Kaikista ihmisistä ei vain ole tuohon, se on selvä. Tärkein on minä ite.

Mitä vähemmän tarvitsee huolenpitoa sen parempi. Ei huolenpitoa ole tarjolla sen paremmin parisuhteessa kuin muuallakaan.

Luultavasti on mutta eivät tuota välttämättä elon taistelussa pärjääviä jälkeläisiä??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä löytyy sellaisia, jos nainen ymmärtää myös olla lojaali.

Alkaa olla tuntematon käsite modernille naiselle

Vaiko sittenkin miehelle? Käypässä lukemassa nuo nelkyt sivua siitä miten ihan kaikki miehet pettää jos siihen on tilaisuus….

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on sellainen, huolella valittu jo nuorena. 

ps. Sehän vaatii mieheltä aika isoa älykkyysosamäärää, että kykenee tuohon. Ja hyvää kasvatusta ja persoonallisuutta pohjaksi.

Tunnen tosi empaattisia vähä-älyisiäkin ihmisiä. Vaatii älyä ymmärtää tilanne, mutta jos toinen näyttää tunteita, ei empatian tunteminen tai osoittaminen vaadi mitään älyä.

Se auttaa, jos saa vaikeassa tilanteessa puhua, toinen kuuntelee myötätuntoisesti, mutta aika monissa tilanteissa tarvitaan myös kysymyksiä ja ratkaisuehdotuksia tai jokin second opinion myös. Mutta totta, että aito empatia, katse ja elekieli ei älyä vaadi, vaan sydäntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joudut tilanteisiin, jossa sinun puoliasi pitää pitää? Lapseksi jäänyt aikuinen?

Erikoinen näkökulma. Ei tuollaisella näkökulmalla tietysti parisuhteeseen kannata edes mennä, ilman ajatusta molemminpuolisesta huolenpidosta. Jos ei ketään kerran tarvitse hädän tullessa. Ja sellaisia tilanteitahan tulee jokaiselle, kun tarvitsee second opinionin, lohdutusta, tukea eri muodoissa. 

Kaikista ihmisistä ei vain ole tuohon, se on selvä. Tärkein on minä ite.

Mitä vähemmän tarvitsee huolenpitoa sen parempi. Ei huolenpitoa ole tarjolla sen paremmin parisuhteessa kuin muuallakaan.

Surullista, että sinulla on tuollainen kokemus, mutta se ei kuitenkaan pidä paikkansa. Missään ja mistään en ole niin paljon huolenpitoa ja rakkautta saanut kuin parisuhteessani. Myös ensimmäinen poikaystäväni oli ikäisekseen uskomattoman empaattinen, juuri löysin ja luin hänen kirjeensä, jotka olin täysin unohtanut. Tämä siitä huolimatta, ettemme edes seurustelleet enää. En ollut muistanut, että hän kirjoitti mulle kirjeitä vielä muutaman vuoden.

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti on mutta eivät tuota välttämättä elon taistelussa pärjääviä jälkeläisiä??

Empatia on korkean statuksen miesten tunnusmerkki. Tästä oli joku tutkimustuloskin, johon linkattiin täällä.

Vierailija kirjoitti:

Epätoivoinen beta-mies joka ottaa kenet saa, eli sen voimaantuneen ,eikä halua päästää irti ikinä.

Surullinen näkemys ihmissuhteista tämäkin. Ettei ihmisten välillä olisi muuta kuin hyödyn tavoittelua ja pelkoa. 

Kyllä on ne kiltit miehet, jotka ei naisille kelpaa kun eivät ole tarpeeksi jännittäviä joka on synonyymi: pettäjä, väkivaltainen, selkään puukottava leuhki=audikuski.

Outoa, että naiset eivät tuota yhtälöä ymmärrä.

Ensin täytyy ymmärtää mitä tarkoittaa loukkaantuminen. Siihen ei voi kukaan ulkopuolinen vaikuttaa.

Eikä tietää mistä neiti tänään uhriutuu.

Miesten kannattaa kiertää kaukaa tälläiset naiset.

Loukkaantuminen on yksi vallan ja narsistisuuden työkalu.

Sillä kyykytetään ja syyllistetään miestä.

Miksi teit noin, miksi sanoit noin vaikka hyvin tiedät,  mikset pitänyt minun puoliasni jne jne.

Parisuhteen pitäisi perustua luottamukseen ja rakkauteen, eikä suoritettuun valintaan puolisosta joka lukee ajatuksia eikä loukkaa. Sellaisia vain ei ole olemassa jotka lukee ajatuksia ja ottaa naisen neuroottiset uhriutumistriggerit huomioon jo etukäteen.

Joitakin miehiä saattaa ärsyttää se, että toinen ihminen ei itse aseta rajojaan.

Miesten keskinäisessä käyttäytymisessä on usein johtoajatuksena se, että jokaisen pitää asettaa rajansa. Ja sen jälkeen kun on omat rajat asetettu eikä muiden anneta tehdä sitä mitä haluaa, saa arvostusta.

Muut alkavat puolustaa nopeasti esimerkiksi fyysisesti heikompaa, jos juuri se heikompi sanoo suoraan, että "en j*malauta tee noin kuin sinä käsket, se ei käy".

Mutta jos on itse lapanen eikä sano vastaan, saa kokea nokkimista kaikilta.

Julmaa, mutta totta. Tämä ei oikeuta miehen epäreilua asettautumista ap:ta sortavia ihmisiä vastaan, mutta toivottavasti antaa perspektiiviä joidenkin miesten käytökselle.

25v ollut puolisona, paranee vaan.

Ystäväpiirin miehet samanlaisia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joudut tilanteisiin, jossa sinun puoliasi pitää pitää? Lapseksi jäänyt aikuinen?

Erikoinen näkökulma. Ei tuollaisella näkökulmalla tietysti parisuhteeseen kannata edes mennä, ilman ajatusta molemminpuolisesta huolenpidosta. Jos ei ketään kerran tarvitse hädän tullessa. Ja sellaisia tilanteitahan tulee jokaiselle, kun tarvitsee second opinionin, lohdutusta, tukea eri muodoissa. 

Kaikista ihmisistä ei vain ole tuohon, se on selvä. Tärkein on minä ite.

Mitä vähemmän tarvitsee huolenpitoa sen parempi. Ei huolenpitoa ole tarjolla sen paremmin parisuhteessa kuin muuallakaan.

Surullista, että sinulla on tuollainen kokemus, mutta se ei kuitenkaan pidä paikkansa. Missään ja mistään en ole niin paljon huolenpitoa ja rakkautta saanut kuin parisuhteessani. Myös ensimmäinen poikaystäväni oli ikäisekseen uskomattoman empaattinen, juuri löysin ja luin hänen kirjeensä, jotka olin täysin unohtanut. Tämä siitä huolimatta, ettemme edes seurustelleet enää. En ollut muistanut, että hän kirjoitti mulle kirjeitä vielä muutaman vuoden.

Ei tuon takia kannat olla surullinen. En kaipaa mitään erityistä huolenpitoa. Parisuhde minulla on ja saa siitä sen mitä tarvitsen. Arjen jakamista ja myös vastuiden jakamista, vanhemmuuden jakamista (huolenpitoa en sitä koe), seksiä, yhdessä tekemistä, keskusteluja jne.

Niitä miehiä sanotaan sinkuiksi, eivät kelpaa kellekään.

Olen tuollainen. En enää ala parisuhteisiin. Itsekseen on helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joudut tilanteisiin, jossa sinun puoliasi pitää pitää? Lapseksi jäänyt aikuinen?

Erikoinen näkökulma. Ei tuollaisella näkökulmalla tietysti parisuhteeseen kannata edes mennä, ilman ajatusta molemminpuolisesta huolenpidosta. Jos ei ketään kerran tarvitse hädän tullessa. Ja sellaisia tilanteitahan tulee jokaiselle, kun tarvitsee second opinionin, lohdutusta, tukea eri muodoissa. 

Kaikista ihmisistä ei vain ole tuohon, se on selvä. Tärkein on minä ite.

Mitä vähemmän tarvitsee huolenpitoa sen parempi. Ei huolenpitoa ole tarjolla sen paremmin parisuhteessa kuin muuallakaan.

Surullista, että sinulla on tuollainen kokemus, mutta se ei kuitenkaan pidä paikkansa. Missään ja mistään en ole niin paljon huolenpitoa ja rakkautta saanut kuin parisuhteessani. Myös ensimmäinen poikaystäväni oli ikäisekseen uskomattoman empaattinen, juuri löysin ja luin hänen kirjeensä, jotka olin täysin unohtanut. Tämä siitä huolimatta, ettemme edes seurustelleet enää. En ollut muistanut, että hän kirjoitti mulle kirjeitä vielä muutaman vuoden.

Ei tuon takia kannat olla surullinen. En kaipaa mitään erityistä huolenpitoa. Parisuhde minulla on ja saa siitä sen mitä tarvitsen. Arjen jakamista ja myös vastuiden jakamista, vanhemmuuden jakamista (huolenpitoa en sitä koe), seksiä, yhdessä tekemistä, keskusteluja jne.

Minä näen sen luottamuspulana muihin, puolisoonkin, minkä takia voit jäädä ilman monia hyviä asioita, joita muuten saisit. Uskallus asettua toisen kanssa olemaan sellaisena kuin on, haavoittuvana ja avuttomana ei ole järkevää kaikkien kanssa, mutta sen tunnistaminen kuka ansaitsee luottamuksen ei ole kaikille helppoa. Tämä on kiinni hyvin pitkälti saadun hoivan laadusta vauvana, mutta asiaa voi myös työstää psykoterapiassa. 

Jos ihminen murtuu ihan täysin punnitaan se onko lähellä ihmisiä, jotka ottavat kopin. Sen takia tämä on hyvin träkeä asia mielestäni. Jos ei luota kenenkään, se kertoo, että ei ole kykyä tunnistaa toisissa niitä, joista olisi avuksi, vaan välttelee sentyyppistä lähestymistä ja pyrkii pärjäämään yksin. 

Suomesta  on vain mahdotonta löytää naista joka ansaitsisi tuollaista käytöstä mieheltä.

Kaikki pomottaminen ja päälliköiminen vain ei toimi kuin spanielien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ensin täytyy ymmärtää mitä tarkoittaa loukkaantuminen. Siihen ei voi kukaan ulkopuolinen vaikuttaa.

Eikä tietää mistä neiti tänään uhriutuu.

Miesten kannattaa kiertää kaukaa tälläiset naiset.

Loukkaantuminen on yksi vallan ja narsistisuuden työkalu.

Sillä kyykytetään ja syyllistetään miestä.

Miksi teit noin, miksi sanoit noin vaikka hyvin tiedät,  mikset pitänyt minun puoliasni jne jne.

Parisuhteen pitäisi perustua luottamukseen ja rakkauteen, eikä suoritettuun valintaan puolisosta joka lukee ajatuksia eikä loukkaa. Sellaisia vain ei ole olemassa jotka lukee ajatuksia ja ottaa naisen neuroottiset uhriutumistriggerit huomioon jo etukäteen.

Tuo on aika yksinkertaistettu, simppeli maailma missä ominaisuudet jakaantuvat sukupuolen mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joudut tilanteisiin, jossa sinun puoliasi pitää pitää? Lapseksi jäänyt aikuinen?

Erikoinen näkökulma. Ei tuollaisella näkökulmalla tietysti parisuhteeseen kannata edes mennä, ilman ajatusta molemminpuolisesta huolenpidosta. Jos ei ketään kerran tarvitse hädän tullessa. Ja sellaisia tilanteitahan tulee jokaiselle, kun tarvitsee second opinionin, lohdutusta, tukea eri muodoissa. 

Kaikista ihmisistä ei vain ole tuohon, se on selvä. Tärkein on minä ite.

Mitä vähemmän tarvitsee huolenpitoa sen parempi. Ei huolenpitoa ole tarjolla sen paremmin parisuhteessa kuin muuallakaan.

Surullista, että sinulla on tuollainen kokemus, mutta se ei kuitenkaan pidä paikkansa. Missään ja mistään en ole niin paljon huolenpitoa ja rakkautta saanut kuin parisuhteessani. Myös ensimmäinen poikaystäväni oli ikäisekseen uskomattoman empaattinen, juuri löysin ja luin hänen kirjeensä, jotka olin täysin unohtanut. Tämä siitä huolimatta, ettemme edes seurustelleet enää. En ollut muistanut, että hän kirjoitti mulle kirjeitä vielä muutaman vuoden.

Ei tuon takia kannat olla surullinen. En kaipaa mitään erityistä huolenpitoa. Parisuhde minulla on ja saa siitä sen mitä tarvitsen. Arjen jakamista ja myös vastuiden jakamista, vanhemmuuden jakamista (huolenpitoa en sitä koe), seksiä, yhdessä tekemistä, keskusteluja jne.

Minä näen sen luottamuspulana muihin, puolisoonkin, minkä takia voit jäädä ilman monia hyviä asioita, joita muuten saisit. Uskallus asettua toisen kanssa olemaan sellaisena kuin on, haavoittuvana ja avuttomana ei ole järkevää kaikkien kanssa, mutta sen tunnistaminen kuka ansaitsee luottamuksen ei ole kaikille helppoa. Tämä on kiinni hyvin pitkälti saadun hoivan laadusta vauvana, mutta asiaa voi myös työstää psykoterapiassa. 

Jos ihminen murtuu ihan täysin punnitaan se onko lähellä ihmisiä, jotka ottavat kopin. Sen takia tämä on hyvin träkeä asia mielestäni. Jos ei luota kenenkään, se kertoo, että ei ole kykyä tunnistaa toisissa niitä, joista olisi avuksi, vaan välttelee sentyyppistä lähestymistä ja pyrkii pärjäämään yksin. 

Luottamus ei parisuhteessakaan ole ihan yksinkertainen asia. Kun luottaa itseensä ei tarvitse liikaa luottaa siihen puolisonsa. Luottamus on ihan kunnossa myös parisuhteessani joten senkään vuoksi ei ole tarvetta olla surullinen.