18-24-vuotiaana äidiksi tulleet: kaduttaako?

Kun nyt itse on vielä alle nelikymppinen, niin on se tavallaan aika hauskaa että lspsi on teini. Meillä on aika kivaa yhdessä.

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 13:39"]Lukekaapa nuoret äidit ja mummot tilastoja/ arviointeja, miten teitä elämä kuljettaa. Ei käy kateeksi. Ainakin keskimäärin huono duuni, ei ammatillisia tavoitteita, röökejä, tatuointeja, kaljoittelua, duunarielämää pahimmasta päästä.
[/quote]
Miksi pitäisi lukea? Keskimäärin tapahtuu kaikenlaista muutakin, eikä tilasto määrää minun elämääni, sen teen minä ihan itse :) terv. Se 40- vuotias 5:n äiti aikaisemmin ketjuun osallistunut. Kaikki ns hyvän elämän kriteerit haalittuna :)

Ei missään nimessä kaduta. Esikoiseni sain ollessani 21-vuotias. Kouluista valmistuin suunnitelmieni mukaan 25-vuotiaana. Puolison kanssa siirryttiin toiselle vuosikymmenelle yhdessäolovuosissa :) Nyt lapsemme on pian kuusivuotias, enempää lapsia en voikaan saada ilman lapsettomuushoitoja, onneksi ehdimme tuon poikamme saamaan ilman niitä silloin vuosia sitten!

Ei kaduta, lapset on harkiten tekemällä tehtyjä. Olin 21 ja 22v.

En nyt sano, että kaduttaisi. Mutta jos olisin nyt samassa elämäntilanteessa, tekisin toisin. Sain lapsen nuoruudenrakkaudelle 19 vuotiaana ja aloimme leikkiä kotia. Eihän se rakkaus kestänyt tietenkään ja elämä oli aika rankkaa yksinhuoltajana ja opiskella samaan aikaan, kun muut kaverit viettivät vapaata nuoruutta. Saivat mennä koulun jälkeen kotiin ja lukea rauhassa ja viikonloppuisin käydä juhlimassa, jos heitä halutti.

Toki nuori on ihana 16 vuotias, mutta olisin halunnut hänet vakaaseen perheeseen ja siihen elämäntilanteeseen, että olisi ollut lapselle enemmän aikaa. 

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 15:06"][quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 13:39"]Lukekaapa nuoret äidit ja mummot tilastoja/ arviointeja, miten teitä elämä kuljettaa. Ei käy kateeksi. Ainakin keskimäärin huono duuni, ei ammatillisia tavoitteita, röökejä, tatuointeja, kaljoittelua, duunarielämää pahimmasta päästä.
[/quote]

Tilastoja tutkivana ymmärrät varmasti, että poikkeuksiakin on. Itse sain lapset 25v ja 27v ja päinvastoin elämä on ollut niin rauhallista ja mukavaa perhe- elämää että nyt 35- vuotiaana luullaan ulkonäön puolesta 10v nuoremmaksi. Toisin kuin monia " elämää eläneitä".
[/quote] Sama täällä. Lapset pitävät nuorena.

Minä sain lapseni 20- ja 23-vuotiaana, nyt kolmevitosena meillä on jo teini-ikäisiä, moni muu ikätoverini elää parhaillaan vauva-arkea, ja en osaa katua että asiat ovat menneet meillä näin. No, isävalinnan suhteen olisin voinut tehdä viisampia ratkaisuja. Hänestä erosin nuoremman ollessa 1,5-vuotias. En osannut oikein ajatella, millainen isä nyt olisi hyvä, ja ylipäänsä mitä itse mieheltä odotin. Koulutkin kävin vasta lasten mentyä tarhaan (vanhempi 5v, toinen 2v), mutta hyvin on siitä asti ehtinyt tehdä töitä.

Nyt elän kyllä hyvää aikaa., lapset ovat isoja, on rahaa elää vapaammin ja tehdä monenlaisia asioita yhdessä.  Ajattelisin, että silloin nuorempana oli joustavampi ja taipuisampi elämään vauvan ehdoilla, rahaa oli tosi vähän, mutta ei silloin osannut vaatiakaan muuta kuin ruokaa ja vuokranmaksun. Vaatimattomaan elämään riitti rahat hyvin. Olin kuitenkin aika pitkään kotona, ja hoitelin lapsia. Pidin heidän huolenpitoaan kaikkein tärkeimpänä, ja vaikka muuten en ole ollut siinä vaiheessa erityisen kypsä, niin ainakin osasin huolehtia perustarpeista aina ensin, ja lasten ulkoilut, rutiinit, kaverisuhteet, harrastukset ja kerhot olivat sellaisia, mistä pidin kiinni.

Iän tuoman kokemuksen vuoksi varmaan sellainen oma nauttiminen siitä vauva-ajasta olisi nyt ehkä sellaisia, mistä saisin eri tavalla kiinni. Jotenkin voisi olla rennommin sen lapsen kanssa ja turvautua ajatukseen, että kaikki on niin pian ohimenevää, ettei turhia hötkyilisi. Mutta muuten ei mitään valittamista näin:) Uusi rakkauskin on löytynyt, joka pitää   huolta meistä kaikista ja on paljon enemmän perheen isä kuin se ensimmäinen koskaan olikaan. Hänenkin kanssaan lasta voisi ehkä harkita..

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 13:39"]

Lukekaapa nuoret äidit ja mummot tilastoja/ arviointeja, miten teitä elämä kuljettaa. Ei käy kateeksi. Ainakin keskimäärin huono duuni, ei ammatillisia tavoitteita, röökejä, tatuointeja, kaljoittelua, duunarielämää pahimmasta päästä.

[/quote]

Tilasto on tilasto. Sitten on ne poikkeukset tilastoista. Koulut kävin läpi kunnialla, ura lähti hyvin käyntiin 25-vuotiaana 5-vuotiaan äitinä. En röökaa, en tosiaan juo kaljaa. Viini kyllä maistuu viikonloppuna ;) Palkka on paska mutta sen siitä saa kun hoitajana on, nautin kuitenkin työstäni ja olen siinä mielestäni hyvä. Kaikenkaikkiaan hyvin keskiluokkainen elämä takana, vaikka lapsen sainkin parikymppisenä. Enempää emme voineet saada.

Oli tosi hyvä sauma tehdä lapset aloittaen vähän alle 23 vuotiaana 90-luvun lamassa, kun ei kuitenkaan olisi valmistumisen jälkeen päässty töihin. En  todellakaan kadu, yksiä elämän parhaita ratkasuita.

Lapset kannattaa tehdä nuorena, pääsee sitten nelikymppisenä elämää omaa elämää, kun lapset muuttaa ajoissa pois. Sellaista ollaan supernaisia, korkkarit kattoon, sielunsiskoja. kapakoissa on miehille hyvä valikoima näitä nelikkymppisiä, vihdoin omaa elämää elämään päässeitä virkeitä naisia, jotka ovat vapaita ja villejä kimalletopeissaan ja korkkareissaan.

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 12:56"]Miten se elämä olisi jäänyt elämättä jos on saanut lapsen? :D Itse olen 24-v, ei ole lapsia, mutta elän hyvin rauhallisesti. Viikonloput vietän leipoen ja katsellen dokumettenja, en käy ikinä bileissä, en käytä alkoholia juuri ollenkaan. En tajua sitä stereotypiaa, että nuoren aikuisen elämään olisi kuuluttava pakosti bilettäminen ja rymyäminen. Todella monet meistäkin viihtyvät kotona. Opiskelen yliopistossa, joten opintoihinkin menee jonkin verran aikaa.
[/quote]
Ihana ja fiksu kommentti! Olen juuri tähän kastiin lukeutuva, sillä olen perhekeskeinen ja tykkään olla viikonloppuisinkin kotona, enkä ole koskaan pitänyt alkoholista ja bilettämisestä. Sain esikoiseni 18-vuotiaana & kuopukseni 21-vuotiaana ja kaverit ja sukulaiset senkun jaksoivat jauhaa, kuinka "nuoruusvuoteni menevät hukkaan lapsensaannin myötä"... Vaan eivätpä menekään, nautin elämästäni juuri tällaisena enkä voisi kuvitellakaan eläväni ilman perhettäni. Sama täällä, en voi käsittää, miksi jotkut ihmiset automaattisesti ajattelevat nuoruusvuosien olevan bilettämistä ja alkoholia. Jos en olisi äiti (jota en halua edes kuvitella), löytäisin itseni tällä hetkellä oletettavasti kulttuurimatkalta tai keittiöstä, en todellakaan baarista.Huomion keskipisteeni ovat lapseni sekä mieheni ja pyrin antamaan heille niin paljon rakkautta ja hoivaa kuin mahdollista. Eli ei, en ikimaailmassa kadu, päinvastoin olen nykyään paljon onnellisempi kuin ennen lastensaantia.

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 13:39"]

Lukekaapa nuoret äidit ja mummot tilastoja/ arviointeja, miten teitä elämä kuljettaa. Ei käy kateeksi. Ainakin keskimäärin huono duuni, ei ammatillisia tavoitteita, röökejä, tatuointeja, kaljoittelua, duunarielämää pahimmasta päästä.

[/quote]

Väitätkö että lapset aiheuttaa huonoa elämää?

Ketään ei kiinnosta jos 35 vuotias lapseton sinkkuteini juopottelee ja huoraa hympäri kaupunkia, joten ei pääse tilastoihin.

Lapsen saannin iän ja koulutuksen välillä on varmaan korrelaatioita, mutta kyllä sinulla on syyt ja seuraukset sekaisin.

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 19:20"]

Lapset kannattaa tehdä nuorena, pääsee sitten nelikymppisenä elämää omaa elämää, kun lapset muuttaa ajoissa pois. Sellaista ollaan supernaisia, korkkarit kattoon, sielunsiskoja. kapakoissa on miehille hyvä valikoima näitä nelikkymppisiä, vihdoin omaa elämää elämään päässeitä virkeitä naisia, jotka ovat vapaita ja villejä kimalletopeissaan ja korkkareissaan.

[/quote]

Minulle se merkitsee kyllä pitkiä aamuja, hyvää kahvia, viikonloppumatkoja, shoppailua ja aikuisten lasten kanssa matkustelua. Tänäkin iltana luen kirjaa varmasti klo 01 saakka, ei tarvitse herätä vauvan kanssa aamulla kun nuorimmainenkin on jo 8v. 

Ei todellakaan kaduta. Työkavereista monet ikäiseni elää vasta pikkulapsielämää, osa tosin jo toisella kierroksella.

t. mies 44v, isäksi 23v

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 19:20"]

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 12:56"]Miten se elämä olisi jäänyt elämättä jos on saanut lapsen? :D Itse olen 24-v, ei ole lapsia, mutta elän hyvin rauhallisesti. Viikonloput vietän leipoen ja katsellen dokumettenja, en käy ikinä bileissä, en käytä alkoholia juuri ollenkaan. En tajua sitä stereotypiaa, että nuoren aikuisen elämään olisi kuuluttava pakosti bilettäminen ja rymyäminen. Todella monet meistäkin viihtyvät kotona. Opiskelen yliopistossa, joten opintoihinkin menee jonkin verran aikaa. [/quote] Ihana ja fiksu kommentti! Olen juuri tähän kastiin lukeutuva, sillä olen perhekeskeinen ja tykkään olla viikonloppuisinkin kotona, enkä ole koskaan pitänyt alkoholista ja bilettämisestä. Sain esikoiseni 18-vuotiaana & kuopukseni 21-vuotiaana ja kaverit ja sukulaiset senkun jaksoivat jauhaa, kuinka "nuoruusvuoteni menevät hukkaan lapsensaannin myötä"... Vaan eivätpä menekään, nautin elämästäni juuri tällaisena enkä voisi kuvitellakaan eläväni ilman perhettäni. Sama täällä, en voi käsittää, miksi jotkut ihmiset automaattisesti ajattelevat nuoruusvuosien olevan bilettämistä ja alkoholia. Jos en olisi äiti (jota en halua edes kuvitella), löytäisin itseni tällä hetkellä oletettavasti kulttuurimatkalta tai keittiöstä, en todellakaan baarista.Huomion keskipisteeni ovat lapseni sekä mieheni ja pyrin antamaan heille niin paljon rakkautta ja hoivaa kuin mahdollista. Eli ei, en ikimaailmassa kadu, päinvastoin olen nykyään paljon onnellisempi kuin ennen lastensaantia.

[/quote]

Huh huh, en kyllä ikinä haluaisi elää suhteessa, missä miehelle pitää antaa hoivaa

Ei kaduta. Sain lapsen vuosi sitten ja hän on aivan ihana tyttönen. Välillä on haasteita elämässä mut se kuuluu asiaan :) olen nyt 23v

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 19:00"]

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 17:54"][quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 15:08"][quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 14:03"][quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 13:59"][quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 13:48"] Olin 24 kun sain esikoisen. Miksi kaduttaisi? Eikö tuo ole normaali lastenhankintaikä. Nyt 40v en jaksaisi enää pieniä lapsia ja yöllisiä heräilyjä. Kaduttaisi jos en olisi ajoissa tehnyt. Ei jäänyt mitään kokematta. Ehdin elää opiskelija elämää muutaman vuoden ja nyt on taas enemmän omaa aikaa ja rahaakin enemmän tehdä kaikkea kivaa.   Normaali lapsenhankintaikä? Joo. Siellä, missä ei mietitä, vaaan tuikataan ja odotetaan, että joku elättää. Mulla sekä miehellä on molemmilla korkeakoulututkinto, töissä ollaan oltu aina, ei ole kenenkään tarvinnut elättää. Toiset vaan on ahkerampia kuin toiset. Maisterintutkinnon ja työpaikan voi hankkia jo ennen 24v ikää jos vain viitsii. [/quote] Voi voi, kun et yhtään sivistynyt siellä ylipopistossa., no lusikalla kun on annettu ei kauhalla voi vaatia. [/quote] Ai sinulta? Onpa ollut pieni lusikka teillä.

[/quote]Lapsellista, meidän äiti syö teidän äidin eväät.

Lapseni oli 19-vuotias syntyessään. Ei kaduta.

Ei kaduta. Minä täytän ensi vuonna 40v ja rakas tyttäreni 21v. Olemme mieheni kanssa eläneet jo muutaman vuoden kahdestaan tyttären lennettyä pesästä ja tässä iässä meillä on mahdollisuus matkustella ja harrastaa yhdessä, rahastakaan ei ole puutetta. Jos en olisi tytärtäni saanut, olisin halunnut tehdä samoja asioita kuin tällä hetkellä eli kiertää ympäri maailmaa miehen kanssa, mutta parikymppisenä meillä ei olisi ollut siihen rahaa toisinkuin nyt. Mieheni on edennyt urallaan hienosti ja minä työskentelen lapsuuden unelma-ammatissani. En ole juhlijatyyppiä ja ei kyllä haittaa yhtään, etten päässyt rällästelemään ja juomaan itseni känniin joka viikonloppu.

Sain ensimmäisen ollessani 21v. Ei kaduta. Nyt 31 v sain toisen lapsen ja nyt ikionnellinen näistä 2tytöstä :)