Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kertokaa tarinat lastenne nimien takana!

Vierailija
24.02.2015 |

Eli minkä takia teidän muksunne nimi on juuri se kuin on? Tarina voi olla mikä vain nimeämisen taustoista (esim. "vauvan LA oli Tildan nimipäivänä, joten nimesimme hänet Tildaksi" tai "Poikamme syntyi olympiatalvena ja innostui masussa Antero Mertarannan selostuksista niin, että nimesimme hänet Anteroksi") , siitä kuka nimen päätti tai siitä mistä nimi on bongattu tai missä siihen on ihastuttu. :)

Meillä kolme kahden vuoden välein syntynyttä poikaa, kaikki saivat mieheni lempikirjan hahmojen mukaan ensimmäiset nimensä. Esikoisen toinen nimi on perintöä miehen suvusta, muiden poikien toiset nimet vain etunimiin ja ajan henkeen soljuvia. Myöhemmin perheeseemme syntyi tyttö, jonka nimi oli erittäin hakusessa. Isän lempikirjasta ei löytynyt mieluista nimeä, ja allakkaa ja nimikirjoja luettiin ahkerasti - mutta tuloksetta. Sitten eräänä syysaamuna kävin kaksplussan sivuilla lukemassa keskusteluja (kuten tavallista), ja silmiini osui maailman ihanimmat kolme nimeä<3

Kommentit (70)

Vierailija
41/70 |
24.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä kolme lasta, kaikki saaneet nimensä Oscar-voittajien mukaan. Pojat saivat nimensä syntymävuoden voittajien perusteella, eli ovat Daniel Day-Lewisin ja Matthew McConaugheyn mukaisesti Daniel ja Matteus. Tytön kastejuhlaa vietettiin jo ennen syntymävuoden Oscareita ja arvoimme annammeko pääosaehdokasnimistä suosikkimme (jolloin valittu nimi ei välttämättä olisikaan osunut voittajan nimeksi :D) vai jonkun edellisvuosien voittajan. Tässä taivuimme kompromissiin ja tytär sai nimekseen Ingrid Viola, Oscar-voittaja Ingrid Bergmanin ja Oscar-ehdokas Viola Davisin mukaan.

Vierailija
42/70 |
24.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No niin, täällä voin anonyyminä tunnustaa. Edes mies ei tiedä, miksi niin ehdottomasti vaadin pojan nimeksi Jaakko. Ei siinä mitään, miehestä se oli hieno nimi myös, suostui heti mun "vaatimukseen".

Ja syy on siis se, että olen ihan hulluna laulaja Jaakko Ryhäsen ääneen. Toiveena on, että pojalle tulee samanlainen komea bassoääni. :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/70 |
24.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esikoisen nimellä ei ole sen kummallisempaa tarinaa, molemmat mieheni kanssa pidimme vain nimestä Helli. Hellin jälkeen saimme kaksoset, joiden nimeäminen olikin vaikeampaa. Helli on niin pehmoinen, että siskojen nimet oli vaikea saada stemmaamaan sen kanssa. Täältä palstaltakin kyselimme apua ja nyt perheeseemme kuuluu Hellin lisäksi pikkusiskot Liisi ja Saima! :-----)

Vierailija
44/70 |
24.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esikoinen on Madeleine prinsessa Madeleinen mukaan, isänsä vaatimus. Pikkusisko on Lovisa, koska minä rakastan Ronja Ryövärintytärtä<3

Vierailija
45/70 |
24.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 22:18"]

Meidän kaksospojilla ensimmäiset nimet ovat tavalliset suomalaiset nimet, jotka olivat kaksi parasta nimeä meidän molempien vanhempien mielestä. Toiset nimet pojilla tulee isänsä nimestä, joka on väliviivallinen nimi, molemmille siitä omansa. Ja kolmansiksi nimiksi pojat saivat isoisoisiensä toisista nimistä meille mieleiset. Näin pyöriteltiin pojille sopivat nimet. Vastaavanlaiset nimet oli varalla, jos olisikin tullut kaksostytöt.

Meillä oli vähän sama idea; oltiin siis päätetty nimet sekä tytölle että pojalle, etunimet ne ainoat mitkä sopi molemmille, toiset nimet mummien/ukkien mukaan, yksi molemmilta. Poika tuli, Niklas Matti Sakari. Rakkain <3

Vierailija
46/70 |
24.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oli aivan järkyttävä krapula kun se tehtiin, niin nimeks tuli Phil.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/70 |
24.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla 1. lapsi tyttö ja toinen poika. Molemmilla 3 nimeä ja alkavat samoilla kirjamilla (eli tyyliin tytöllä Anu  Bea C... ja  pojalla Ari B.. C.., nimet keksittyjä). Kaikki nimet ovat tarkoitukseltaan/merkitykseltään hyviä. Molempien keskimmäinen nimi on melkein sama , tytöllä päättyy -la ja pojalla -lo . Tuo nimi oli eräällä ulkomaalaisella poikaystävälläni toisena nimenä ja niin ihana nimi että halusin sen lapsilleni. Ikävä kyllä nimiä en voi kertoa koska ovat niin harvinaiset että niillä tiedoilla ois helppo tietää kuka tämän tekstin on kirjoittanut :)

Vierailija
48/70 |
24.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esikoisen odotusaikana mietittiin nimi sekä pojalle että tytölle. Etunimi suomalaisesesta vanhasta kirjallisuudesta ja toiset nimet suvussa kulkevia "perinnenimiä".

Esikoinen oli poika ja sai nimen Seitsemästä veljeksestä.

Tytön etunimeksi oli mietitty Helmi, mutta kun tummatukkainen tyttömme syntyi hän ei näyttänyt lainkaan Helmiltä. Onneksi tuolloin 2,5 esikoisemme keksi hyvän etunimen. Hänelle nimi taisi merkitä hyvän tarhakaverin nimeä, meille vanhemmille suomalaisen naisnäyttelijän nimeä, jonka yhtä roolihahmoa tyttäremme luonteeltaan muistuttaakin.

Lapsemme ovat ihan nimensä näköisiä ja tyytyväisiä nimiinsä ainakin vielä teini-iän alkutaipaleella

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/70 |
24.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 21:43"][quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 20:52"]Etunimi minun lempihahmo muumeistä ja toinen nimi miehen edesmenneen mummon nimi.
[/quote]
Nipsu Annikki
[/quote]

Haisuli Hilja?

Vierailija
50/70 |
24.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 20:59"][quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 20:56"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 20:55"]

Mun lempinäyttelijä on iänkaiken ollut Elijah Wood, ja koko pienen ikäni vannotin että mun pojasta tulee Elijah/Elias. No pojasta tulikin Elijahin sijasta Leo, mutta tässäkin valinnassa Elijahilla oli osittain näppinsä pelissä. Ennen kun varsinaisesti seurustelin mieheni kanssa, lainasin häneltä hätäpäissäni ensimmäisen hyllyllä lojuvan DVD:n. Sattumakseni yksi elokuvan tähdistä oli Elijah, esittäen roolihahmoa nimeltä Leo.

Ja aloittaja, kerro nimet!

[/quote]

Vähän ohiksena mutta leffa taitaa olla Deep Impact =)

[/quote]

Osuit oikeaan! :D Harmi ettei leffalle ole tehty kakkososaa, josta tulevaisuuden suunnitelmissa siintävällä toiselle lapselle voisi valita nimen...
[/quote]

Seuraavan nimeät tietysti Frodoksi! Sointuu Leoonkin hyvin ;)
... No ei vaines! :D Ja voihan se olla tyttökin :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/70 |
24.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 23:20"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 21:43"][quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 20:52"]Etunimi minun lempihahmo muumeistä ja toinen nimi miehen edesmenneen mummon nimi. [/quote] Nipsu Annikki [/quote] Haisuli Hilja?

[/quote] Eiku Myy Annikki. Selkeesti :D

Vierailija
52/70 |
24.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän neljä poikaamme ovat saaneet jokainen kolme nimeä. Ensimmäiset nimet ovat sopivia sekä suomen- että ruotsinkielisten suuhun. Lasten isä äiti on äidinkieleltään ruotsinkielinen sekä myös hänen sukunsa.

Yksi kriteeri oli, että pitää olla nimipäivä kalenterissa jokaisella. Lisäksi halusin, että kaikilla "oma" alkukirjain.

Toiset etunimet on kahdella ekalla lähisuvun lyhyitä nimiä. Toisella oman isän toinen nimi, toisella minun isovaarin. Kolmannen pojan toinen nimi on Onni, vaikka en ole koskaan nimestä piitannut. Se vain kerta kaikkiaan sopi pojalle, joka kahden itkuisen isoveljensä jälkeen syntyi hymykuoppineen tähän maailmaan meitä hymyilyttämään. Poikaa onkin kutsuttu onninaamaksi. :) Neljännen pojan toinen nimi vain keksittiin.

Samoin kaikkien poikien kolmannet nimet löytyvät sekä suomen- että ruotsinkielisestä kalenterista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/70 |
25.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 23:04"]

Esikoisen odotusaikana mietittiin nimi sekä pojalle että tytölle. Etunimi suomalaisesesta vanhasta kirjallisuudesta ja toiset nimet suvussa kulkevia "perinnenimiä". Esikoinen oli poika ja sai nimen Seitsemästä veljeksestä. Tytön etunimeksi oli mietitty Helmi, mutta kun tummatukkainen tyttömme syntyi hän ei näyttänyt lainkaan Helmiltä. Onneksi tuolloin 2,5 esikoisemme keksi hyvän etunimen. Hänelle nimi taisi merkitä hyvän tarhakaverin nimeä, meille vanhemmille suomalaisen naisnäyttelijän nimeä, jonka yhtä roolihahmoa tyttäremme luonteeltaan muistuttaakin. Lapsemme ovat ihan nimensä näköisiä ja tyytyväisiä nimiinsä ainakin vielä teini-iän alkutaipaleella

[/quote]

Onko se Siiri? Suomalainen näyttelijä Siiri Angerkoski ja luonteeltaan kuin Justiina Puupää? :)

Vierailija
54/70 |
25.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosi kivoja tarinoita täällä, lisää! :D

(Paitsi sellaisia että "me halulttiin pojalle kaksikirjaiminen e:llä alkava nimi ja laitettiin sitten Eetu". Se ei varsinaisesti ole mikään tarina...).

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/70 |
25.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nimet joita ei ole montaa. Sointuvat yhteen. Toiset nimet suvusta. 

Vierailija
56/70 |
25.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 08:58"]

Nimet joita ei ole montaa. Sointuvat yhteen. Toiset nimet suvusta. 

[/quote]

Mahtava tarina.

Vierailija
57/70 |
25.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 09:03"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 08:58"]

Nimet joita ei ole montaa. Sointuvat yhteen. Toiset nimet suvusta. 

[/quote]

Mahtava tarina.

[/quote]

Hih joo. Dramaattisia paljastuksia, tyrmäävä loppunousu. :D

Vierailija
58/70 |
25.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esikoisen (poika) nimen bongasin kamalaa kyllä hautausmaalta! Pidän siis vanhoista kirkoista ja harrastan valokuvaamista, ja miehen kanssa sinä kesänä kun raskaus oli vielä alussa, kiertelimme moottoripyörällä ympäri Suomea kuvaamassa. Nimi on ollut suosittu varsinkin Etelä-Suomessa viime vuosisadan lopulta lähtien, ja on tullut suosituksi myös muutama vuosi esikoisen syntymän jälkeen. Sama nimi toistuu muutaman suomalaisen merkkihenkilön nimilitaniassa, ja on myös erään satuhahmon nimi ;) Esikoisen toinen nimi on sama kuin isällään ja vaarillaan. 

Kuopuksen (tyttö) nimi tuli sarjakuvasta, hahmolta johon mies oli pikkupoikana kovasti tykästynyt. Hänen toisella nimellään ei oikeastaan ole tarinaa, se vain on todella kaunis nimi ja sointuu sekä etu- että sukunimeen. Toisen nimen voin kertoa, se on Bettiina. 

Vierailija
59/70 |
25.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin, ja tulevalle kolmannelle lapselle on nimi valmiina mikäli hän on poika. Etunimi on erään suomalaisen taiteilijan etunimi, ja toinen nimi tulee Kalevalasta. Tytölle onkin sitten vaikeampi keksiä. 

 

t. 59

Vierailija
60/70 |
25.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oman nimeni olen saanut äitini matkan perusteella. Hän oli reissussa Unkarissa muutama kuukausi ennen syntymääni ja toi mukanaan Suomeen unkarilaisen kalenterin. Päättivät isäni kanssa antaa minulle nimen siitä kalenterista, halusivat kuitenkin suht kansainvälisen nimen ja päätyivät Saraan. Nimen sain ja kiva onkin, vaikka vanhempieni harmistukseksi se nimi jostain syystä yleistyi Suomessa samaan aikaan todella yllättäen syntymäni aikoihin. Se siitä erikoisesta nimestä, tosin mua ei yleisyys haittaa kun ei silti omanikäisissä ole ihan niin suosittu kuin nyt myöhemmin.

Omille lapsille olen kaavaillut hieman harvinaisempia nimiä, saa tosin nähdä mitä elämässä tapahtuu, saanko ollenkaan lapsia tai tuleeko suunnittelemistani nimistä suosittuja aikanaan. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi neljä kaksi