Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kertokaa tarinat lastenne nimien takana!

Vierailija
24.02.2015 |

Eli minkä takia teidän muksunne nimi on juuri se kuin on? Tarina voi olla mikä vain nimeämisen taustoista (esim. "vauvan LA oli Tildan nimipäivänä, joten nimesimme hänet Tildaksi" tai "Poikamme syntyi olympiatalvena ja innostui masussa Antero Mertarannan selostuksista niin, että nimesimme hänet Anteroksi") , siitä kuka nimen päätti tai siitä mistä nimi on bongattu tai missä siihen on ihastuttu. :)

Meillä kolme kahden vuoden välein syntynyttä poikaa, kaikki saivat mieheni lempikirjan hahmojen mukaan ensimmäiset nimensä. Esikoisen toinen nimi on perintöä miehen suvusta, muiden poikien toiset nimet vain etunimiin ja ajan henkeen soljuvia. Myöhemmin perheeseemme syntyi tyttö, jonka nimi oli erittäin hakusessa. Isän lempikirjasta ei löytynyt mieluista nimeä, ja allakkaa ja nimikirjoja luettiin ahkerasti - mutta tuloksetta. Sitten eräänä syysaamuna kävin kaksplussan sivuilla lukemassa keskusteluja (kuten tavallista), ja silmiini osui maailman ihanimmat kolme nimeä<3

Kommentit (70)

Vierailija
61/70 |
25.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 20:49"]

Muuten jees, mutta kun haluais tietää noi nimetkin, että olis jotain järkee...

[/quote]

Tämä. Kertokaa nyt se itse nimikin. Ei koko tarinassa muuten ole mitään ideaa, jos se varsinainen pihvi puuttuu. "Eka nimi otettiin yhdestä kirjasta ja toinen miehen suvusta." Joo, erittäin kiinnostavaa.

Vierailija
62/70 |
25.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 20:47"]

Eli minkä takia teidän muksunne nimi on juuri se kuin on? Tarina voi olla mikä vain nimeämisen taustoista (esim. "vauvan LA oli Tildan nimipäivänä, joten nimesimme hänet Tildaksi" tai "Poikamme syntyi olympiatalvena ja innostui masussa Antero Mertarannan selostuksista niin, että nimesimme hänet Anteroksi") , siitä kuka nimen päätti tai siitä mistä nimi on bongattu tai missä siihen on ihastuttu. :)

Meillä kolme kahden vuoden välein syntynyttä poikaa, kaikki saivat mieheni lempikirjan hahmojen mukaan ensimmäiset nimensä. Esikoisen toinen nimi on perintöä miehen suvusta, muiden poikien toiset nimet vain etunimiin ja ajan henkeen soljuvia. Myöhemmin perheeseemme syntyi tyttö, jonka nimi oli erittäin hakusessa. Isän lempikirjasta ei löytynyt mieluista nimeä, ja allakkaa ja nimikirjoja luettiin ahkerasti - mutta tuloksetta. Sitten eräänä syysaamuna kävin kaksplussan sivuilla lukemassa keskusteluja (kuten tavallista), ja silmiini osui maailman ihanimmat kolme nimeä<3

[/quote]

Tuo on kyllä vähän tylsää, kun et itse kerro ollenkaan, mitkä ne nimet on. Ei tarinat ole kiinnostavia, jos ei tiedä lopputulosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/70 |
25.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tom. Näytti Voldemortilta ekassa ultrassa ja kirja8sarja oli minulle ja miehelle rakas ulos tullessaan.

Vierailija
64/70 |
25.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 21:32"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 21:25"]Hei, miksi ette kerro niitä nimiä? Ei ole kiinnostavaa lukea tarinoita, joissa sitä varsinaista nimeä ei sitten paljasteta ollenkaan, pelkkää äksää ja yytä... Esimerkiksi tuo Kaari Utrion kirjasta poimittu nimi olisi tosi hauska tietää. Niin, ja minun esikoiseni (enempää ei vielä ole) nimi on Ensio. Ihan siksi, että hän on ensimmäinen. [/quote] Ajattelin että jokaisen lapsen kaikkien etunimien kertominen voisi olla liian tunnistettavaa, etenkin kun nämä tekstit jää tänne nettiin. Yksittäinen nimi on tietysti asia erikseen.

[/quote]

:D mut silti on pakko osallistua keskusteluun

Vierailija
65/70 |
25.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 08:43"]

Tosi kivoja tarinoita täällä, lisää! :D

(Paitsi sellaisia että "me halulttiin pojalle kaksikirjaiminen e:llä alkava nimi ja laitettiin sitten Eetu". Se ei varsinaisesti ole mikään tarina...).

[/quote]

on sekin tarina. Jos nimen tausta on tämä, niin sitten se on. Ei saa väheksyä toisten perusteita nimelle. Ei kaikkien nimien takana ole mitään tosi moniulotteista tarinaa idoleista tai unista tai lapsuusmustoista tms.

Vierailija
66/70 |
25.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 09:32"]

No sovitaan että on tarina. Mutta ei sellainen tarina, joka kannattaisi kertoa muillekin. Tästä ketjusta etsitään kiinnostavaa luettavaa, ei tylsyyksiä eikä itsestäänselvyyksiä ("laitettiin nimeksi X, koska haluttiin kiva nimi").

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/70 |
25.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 20:55"]

Mun lempinäyttelijä on iänkaiken ollut Elijah Wood, ja koko pienen ikäni vannotin että mun pojasta tulee Elijah/Elias. No pojasta tulikin Elijahin sijasta Leo, mutta tässäkin valinnassa Elijahilla oli osittain näppinsä pelissä. Ennen kun varsinaisesti seurustelin mieheni kanssa, lainasin häneltä hätäpäissäni ensimmäisen hyllyllä lojuvan DVD:n. Sattumakseni yksi elokuvan tähdistä oli Elijah, esittäen roolihahmoa nimeltä Leo.

Ja aloittaja, kerro nimet!

[/quote]

Mulla oli suunnattomia vaikeuksia keksiä pojalle nimi, joka sopisi myös ei-suomalaisen isän suuhun. Elias oli vahva ykkönen, kunnes keksittiin Leo :)

Vierailija
68/70 |
25.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 09:32"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 08:43"]

Tosi kivoja tarinoita täällä, lisää! :D

(Paitsi sellaisia että "me halulttiin pojalle kaksikirjaiminen e:llä alkava nimi ja laitettiin sitten Eetu". Se ei varsinaisesti ole mikään tarina...).

[/quote]

on sekin tarina. Jos nimen tausta on tämä, niin sitten se on. Ei saa väheksyä toisten perusteita nimelle. Ei kaikkien nimien takana ole mitään tosi moniulotteista tarinaa idoleista tai unista tai lapsuusmustoista tms.

[/quote]

Tarkoitus kuitenkin on, että ne perusteet ovat sellaisia, jotka kiinnostaisivat lukijoita yleisestikin. Tietenkin jokaiselle omat perusteet ovat tärkeitä, mutta ovatko ne mielenkiintoisia, on toinen juttu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/70 |
25.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsena 70-luulla hypittiin pihalla likkojen kanssa narua ja leikissä esitettiin aina samat kysymykset, joihin piti vastata. "Minkävärisen hääpuvun halua, minkä nimen annat pojalle, minkä nimen annan tyttärelle jne." Muistelin käyttäneeni näissä leikeissä joskus Miikka-nimeä. Lapsesta tuli Miika. Kolmas nimi on tarha-aikainen ihastukseni. 

Vierailija
70/70 |
25.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on esikoinen Aino, joka sai nimensä siitä perinteisestä syystä, että Aino usein annettiin (ensimmäiselle ja) ainoalle tyttärelle. Raskaaksi tulo oli ollut niin hankalaa, että ajateltiin, että ainoaksi tyttö saattaa meillä jäädä.

Mutta ei, aloin odottaa toista, josta saatiin tietää, että tulokas on poika. Nimen päätimme kohta ultran jälkeen yksimielisesti: kun molempien vaarit ovat Antteja, niin Ainon veljestä tehdään sitten Antti.

No, "Antti" syntyi ja tuotiin kotiin. Tuli sukulaistäti ihastelemaan tulokasta ja kysyi Ainolta, että mikäs sen nimi on. Tyttö pamautti silmiin katsoen ja erittäin painokkaasti: SE ON MATTI.

Ei aavistusta, mistä keksi tuon nimen, ei ole lähipiirissä ketään Mattia. Mutta niin painokas se ilmoitus oli, että vilkaistiin toisiamme ihan ällistyneitä. Ja nimi muuttui Matiksi, kun kerran isosisko sen "tiesi". Tämmöiset tarinat meillä. :)

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä viisi kolme