Lue keskustelun säännöt.
Ystävät, jotka hylkäävät kun alkavat seurustella/saavat lapsia
28.11.2021 |
Tämä tuntuu olevan hyvin yleistä.. Onko sulle käynyt näin tai oletko itse hylännyt ystäväsi? Tunsin ystäväni 15 vuoden ajan ja minun seurani kelpasi silloin, kun hän oli sinkku ja työtön. Nyt sitten töissäolevana, kihloissa ja lapsen saaneena hänellä ilmeisesti on parempaa seuraa ja yhteydenpito minuun lakannut kokonaan. Vähän menee usko ihmisiin ja ystävyyteen (ainakin ajattelen sen olevan harvinaista) Itse odotan ystävyydeltä vastavuoroisuutta niin pettymys on suuri, kun toinen lakkaa pitämästä yhteyttä.
Kommentit (24)
Minusta on aivan ymmärrettävää, että yhteydenpito on vähäisempää ruuhkavuosien aikaan. Itse olen huomannut, että yhteydenpito on taas lisääntynyt, kun kavereilden lapset ovat jo teini-ikäisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen, vanhaan hyvään aikaan, sulhanen kosiessaan pyysi tyttären kättä morsiamen isältä. Nykyaikana näköjään parisuhteen muodostamiseen tarvitaan lupa kaverilta...?
Kyllä, ystäväni toinen kaveri sai raivarit, kun ystäväni aloitti seurustelun. Välit menivät täysin poikki. Ikää heillä oli tuossa vaiheessa noin 22-23 v.
Ihmiset on suomessa pinnallisia. Kaikki perustuu rahaan. Ihan kaikki. Jos sinusta ei ole hyötyä sinut heitetään roskiin ja unohdetaan.
No, en ole huomannut mitään tuollaista. On ihan ymmärrettävää, että uudessa parisuhteessa ja lapsen vanhempana ajankäyttö on erilaista, eikä silloin roikuta joka viikonloppu baareissa kavereiden kanssa, kuten sinkkuna.
Ihmisen elämään kuuluu erilaisia elämänvaiheita. Välillä olen kavereiden kanssa tekemisissä enemmän, välillä vähemmän. Ei se ole mitään hylkäämistä. Vanhimmat ystävyydet on kestäneet ala-asteelta saakka.
Mä oon tällainen tapaus, jolla on vauvan syntymän myötä vähentynyt yhteydenpito merkittävästi joidenkin ihmisten kanssa. Ensinnäkin vauvan kanssa on ollut todella kiire ja arki on hektistä. Ei ole muillekaan asioille aikaa. Harrastukset ovat jääneet ja iltaisin olen todella väsynyt. Vähäinen vapaa-aika jaetaan miehen kanssa puoliksi eikä yhteistä parisuhdeaikaakaan juuri ole.
Isompi syy on kuitenkin se, kuinka osa lapsettomista tai ihan perheellisistäkin ihmisistä on lakannut pitämästä yhteyttä. Tietävät, että minulle on syntynyt vauva ja vauvan kanssa on ollut todella haastavaa sairaudesta johtuen. Silti he eivät ota yhteyttä ja kysy, mitä kuuluu. On mennyt kuukausia eikä heistä kuulu mitään. Joku saattaa laittaa viestiä, mutta on aivan kuin vauvaani ei olisi olemassakaan. Ei kysy vauvasta mitään ja jos kerron minun ja vauvan kuulumisia, niin ei vastaa niihin mitään.
Olenkin satsannut sen vähäisen jaksamisen niihin ihmisiin, jotka tasapuolisesti pitävät yhteyttä ja ovat kiinnostuneita myös minun ja vauvan kuulumisista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmissuhteissa non erilaisia tasoja, tunnesyvyyksiä. Vähemmän arvostettuja ystäviä hylätään, mutta tärkeimpiä ei. Jokaisella on huonompia ja parempia ystävyyssuhteita sekä jotain siltä väliltä. Tosiystävän salaisuuksia ei lauleta maailmalle, mutta jonkun vähemmän tärkeän voidaan laulaa.
Saattaa ehkä olla niin, ettei ”hylätty” olekaan hylkääjille se ELÄMÄN TÄRKEIN.
Se on tietenkin rankkaa tajuta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuohan riippuu aika paljon siitä mihin ystävyys on perustunut. Mulla ei ole vielä lapsia, mutta osaan jo nyt nimetä keihin yhteydenpito todennäköisesti hiipuisi jo raskaana ollessa. Tällaisia ovat mm. kaverit, jotka eivät juuri koskaan halua nähdä ilman että tapaamisten keskiössä on alkoholi. Yksi hyvä ystäväni on myös katkerasti ilmoittanut, ettei hän pysty olemaan iloinen raskaana olevien sukulaistensa puolesta koska hänen mielestään on itsekästä (vaikka oikeasti selvästi itsekin haluaisi äidiksi ja heittäytyy aiheesta puhuessa marttyyriksi) tehdä lapsia tähän maailmaan. Olen aika varma, että hän järkyttyisi ainakin aluksi jos ilmoittaisin itse olevani raskaana tästä hänen varoittelusta huolimatta. Varmaan tosin palaisi sitten kun lapsi olisi isompi ja olisi päässyt yli omasta tilanteestaan.
Se on ihan luonnollista, että ystävyydet elävät ja muuttavat muotoaan. Ei kaikki pysy kaiken aikaa yhtä läheisinä. Jos itse haluaa pysyä lähellä tuoretta äitiä, täytyy ymmärtää mitä toinen käy läpi. Esim. voi tarjoutua auttamaan tai ehdottaa sellaista tekemistä, joka ei ole hankalaa kiireisen vauva-arjen keskellä. Oikeasti hyvä ystävä voi tulla esim. moikkaamaan vauvaa siksi aikaa kun äiti pääsee suihkuun tai päikkäreille, eikä vain kotonaan mieti miksei äidiksi tullut kaveri laita yhtä usein viestiä kuin ennen. Tuollaiset poikkeustilanteet paljastavat usein ketkä ovat niitä oikeita tukeaan antavia ystäviä ja keiden kanssa hengaili vain yhteisen elämäntilanteen ansiosta. Samasta syystä esim. entisiin työkavereihin voi välit viilentyä, kun ei olla enää samassa työssä. Jos yhteistä ei ole tarpeeksi työn ulkopuolella eikä molemmat panosta suhteeseen, tottakai kiireet vievät. Koita AP olla ottamatta liian henkilökohtaisesti ja keskity muihinkin ihmisiin! <3
No itsellä nimenomaan syy on se, että olen huomannut ettei tuo ystävyys ole vastavuoroista ja lakannut se vähäinenkin toisen puolelta tuleva yhteydenpito heti kun ystävä löysi miehen ja sai lapsen. Meidän ystävyys kyllä on kestänyt eri paikkakunnilla asumiset ja silloin kun itse olen matkustanut ystävän luo. Nyt kun testasin ottaako hän yhteyttä niin eipä ole vuoteen kuulunut. Että silleen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin kyse on hylkäämisestä. Ehkei hänellä vaan ole aikaa enää samalla tavalla, lapsen kanssa on yllättävän kiireistä.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin kyse on hylkäämisestä. Ehkei hänellä vaan ole aikaa enää samalla tavalla, lapsen kanssa on yllättävän kiireistä.
Lapsi syntyi viikko sitten... Ja sitä ennen vuoteen ei ole kuulunut.. Eli syynä ei voi olla lapsi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja en edes tiennyt, että ystävä oli raskaana :D Eikö tuo jo kerro, että on ignoorannut minut elämästään. Tunnettiin yli 15 vuotta. Ap
Ei se lapsi nyt sentään vammauta vanhempaansa, jotta mitään ei pystytä enää tekemään. Kaksi vuotta on mennyt siten, että koko ajan on jokin huonosti ja haasteellista. En tosin tiedä oikein mikä, tavallinen lapsi. Ei voi mennä itse käymään, saati sieltä tultaisiin kylään. Koronasta ole kysymys. Missään baareissa ja muissa menoissa tässä ole ennenkään juostu, vaan ihan kotiympyröissä tavattu. Nyt ei mikään käy, edes silloin kun on tarjonnut jotain apua. Toiset pärjää monen lapsen kanssa, jotku näyttää heittäytyvän avuttomaksi yhdenkin parissa. Alkaa kiinnostus itselläkin olla vähissä, vaikka kummi olen. Mitäpä sitä kun lasta ei näe eikä tunne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaikinen (ex)ystäväni on löytänyt miehen, perustanut perheen ja eipä meillä sitten ole ollut enää mitään yhteistä. Itse olen valitettavasti se ainoa kaveriporukasta joka ei miestä saanut ja siksi nyt menty 14 vuotta täysin yksin ilman minkäänlaista sos elämää. Kateellinen olen kaikille ketkä miehen löytävät.
Ei ne hylkää. Niillä ei ole aikaa. Ja sen jälkeen sinun elämä näyttää keskenkasvuiselta. Niin se vain menee. Kukaan ei aio, mutta...
Ei siihen aina tarvita kumppania saati jälkikasvua, että aiemmin sellainen, jota uskoi pitäneensä kaverina ja tai jopa ystänä jättää pitämästä yhteyttä. Elämä vie ja kaikki ihmissuhteet eivät vain pysy vauhdissa mukana. Myönnän kyllä, että itse olen asian kanssa kriiseillyt, koska elän sinkkua. (Mies olen, jos sukupuolellani on mitään merkitystä, tässä kohtaa)
Välillä toki tuntuu, että osa hyvin hyvin pieni joukko on heitä, jotka saattavat käyttää kumppaniaan tai lapisaan hyväksi joko tahallaan tai huomaamattaan sanomalla ettei heille sovi viittamalla kumppaniinsa tai lapsiinsa, silloinkin kun se aina olisi välttämätöntä. Sinkkuna minulla ei ole koskaan tuollaista mahdollisuutta. Kompromisseja olen kyllä joutunut tekemään, vaikka kuulemma, joidenkin (vähemmistössä hekin) mukaan sinkkuan ei koskaan joutusi tekemään kompromisseja.
Hyvän ystävän kanssa voi olla pidempikin aika ettei tule vaihdettua kuulumisia ja on vaivatonta jatkaa siitä, mihin edelliskerralla jäi tai.
Toisinaan sekin voi lla vähän sanoisinko raskasta. Esimerkiksi minulla on lapsuuden aikainen ystävä. Ihan hyvä tyyppi mutta hieman olen viime vuosina kokenut raskaana sen, että välillä tuntuu, että hän ei ole jollain tavoin päässyt eteenpäin ja löytänyt mitään uutta elämäänsä tai kykene huomaamaan ohikiitävässä ajassa mitään uudempaa,
Sen sijaan hän haluaisi aina puhua yhteisistä kouluajoista ja vanhojen luokkalaistenelämästä ja miten aikanaan asiat olivat. - Kyllä tällaisen keskustelun voi toisinaan käydä mutta kun tästä yhteisestä kouluajasta on jo useita vuosia, niin tunnustan itsekkyyteni kun mieluummin puhuisin ja tai käyttäsin aikana jotenkin toisin.
Mutta joo useimmat ihmissuhteet vaativnevat hoitoa ja viitseliäisyyttä elääkseen ja pysyäkseen yllä. - Tai ainakaan en itse tunne kohoneeni sellaiseen asemaan, että voisin luottaa ja uskoa, että kaikki muut haluaisivat olla minuun yhteydessä vilpittömästi ja vailla taka-ajatuksia ja minun tehtäväni olisi vain päättää kenen kanssa kulloinkin haluan käyttäää aikaani.
Vierailija kirjoitti:
No, en ole huomannut mitään tuollaista. On ihan ymmärrettävää, että uudessa parisuhteessa ja lapsen vanhempana ajankäyttö on erilaista, eikä silloin roikuta joka viikonloppu baareissa kavereiden kanssa, kuten sinkkuna.
Ihmisen elämään kuuluu erilaisia elämänvaiheita. Välillä olen kavereiden kanssa tekemisissä enemmän, välillä vähemmän. Ei se ole mitään hylkäämistä. Vanhimmat ystävyydet on kestäneet ala-asteelta saakka.
Tälleen vähän yksinäisenä kavereiden kadottua parisuhteiden ja perheellistymisen myötä ärsyttää tuo kun kuvitellaan että sinkkujen elämä on aikuisenakin samanlaista kuin nuorena, että riekutaan illat baareissa ja vedetään mäkkäriä lounaaksi.
Ihan samalla tavalla mekin vanhetaan, kasvetaan, kypsytään ja aikuistutaan vaikka sitä miestä ja lapsikatrasta ei olekaan. Tehdään töitä, liikutaan, harrastetaan, laitetaan kotia ym normaalia aikuisten ihmisten elämää. Ei todellakaan jaksa juosta baareissa teinien keskellä, saati muutenkaan viettää alkoholinhuuruista elämää!
Kavereilta haluaisi ihan normaalia yhdessäoloa, vaikka kahvittelua, rauhallista kävelyä puistossa missä lapset voisi leikkiä samalla, yhteisiä pihatalkoita, ihan tavan juttuja. Silti nämä perheelliset kyselee sinkkuja juurikin baariin silloin kun vapaata saavat. Itse tekisin mielummin ihan mitä tahansa muuta ihmisten kanssa kuin päihtyisin.
Vierailija kirjoitti:
Jokaikinen (ex)ystäväni on löytänyt miehen, perustanut perheen ja eipä meillä sitten ole ollut enää mitään yhteistä. Itse olen valitettavasti se ainoa kaveriporukasta joka ei miestä saanut ja siksi nyt menty 14 vuotta täysin yksin ilman minkäänlaista sos elämää. Kateellinen olen kaikille ketkä miehen löytävät.
Älä suotta. Yksin on parasta olla<3
Minulla taas toistepäin, sain lapsen ja lapsettomia ystäviä ei enää näy. Meillä ei ole mitään tukiverkkoja ja käytännössä joko minä tai mies olemme aina lapsen kanssa. Mun pitäisi kuitenkin aina järjestää lapsi jonnekin hoitoon, vaikka käytäisiin kävelyllä tai kahvilassa. Mies on vuorotöissä, joten tämä ei läheskään aina onnistu. Samoin ystävät tykkäävät järjestää yhteistä tekemistä jonnekin itselleni tosi hankalaan paikkaan, jonne on kotoani vaikka tunnin matka. Ennen näimme pari kertaa kuussa, nyt kerran pari vuodessa.
Ennen, vanhaan hyvään aikaan, sulhanen kosiessaan pyysi tyttären kättä morsiamen isältä. Nykyaikana näköjään parisuhteen muodostamiseen tarvitaan lupa kaverilta...?