Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vanhemmat, miksi tuotte kipeän lapsenne päiväkotiin?

Vierailija
20.02.2015 |

Olen nyt toista kertaa työharjoittelussa päiväkodissa ja jälleen ihmetyttää sama asia, kuin aiemman harjoitteluni aikana. Lapset tuodaan tarhaan räkäisinä, yskivinä, korvasärkyisinä ja osa jopa kuumeisina tai silmätulehduksen aikana.

 

"Aamulla oli vähän lämpöä, mutta eiköhän se siitä.." sanoo äiti kun tuo sairaan lapsen tarhaan ja lähtee itse töihin. Sitten soitellaan parin tunnin päästä perään, että lapsi vaan nukkuu takahuoneessa ja kuumetta on edelleen. Joskus vanhemmat hakevat kipeän lapsensa kotiin ja joskus ehdottavat, josko lähtisivät hieman normaalia aikaisemmin töistä ja tulisivat sitten hakemaan. "Jos nyt voitte sen aikaa hoitaa ja antaa nukkua siellä pedissä."

Nyt oon ollut harjoittelussa tammikuun alusta lähtien ja koko tänä aikana joka ikinen päivä vähintään 1-2 lasta on meidän hoitajien mielestä siinä kunnossa, että kotiin olisi voinut jäädä. Siellä ne sitten väsyneinä, posket punaisina pärskii ympäriinsä, kokoajan saa olla niistämässä nenää ja mittaamassa kuumetta ja pyyhkimässä pöytiä. Joidenkin kanssa pitää jäädä sisälle kun muut lähtevät ulos ja lapset valittavat huonoa oloaan.

Sääliksi käy lasten puolesta, mutta silti enemmän tässä ärsyttää se että lapsi tuodaan puolikuntoisena päiväkotiin tartuttamaan muita. Esimerkiksi ite oon nyt ollut koko viikon sairaslomalla kamalan flunssan, korvatulehduksen ja silmätulehduksen takia. Myös yksi lastentarhanopettaja oli jäänyt sairaslomalle pari päivää sitten, hänellä hirveä räkätauti ja kova kuume. Työntekijöiden lisäksi myös pienet lapset saavat sitten näitä räkätauteja ja tulehduksia toisilta lapsilta. Sairastuin silmätulehdukseen ja flunssaan myös aiemmalla harjoittelujaksollani ja nekin kaikki poissaolot joudun korvaamaan myöhemmin. Samoin kun joudun nyt tämänkin viikon korvaamaan. Opiskelukaverit kertovat samaa tarinaa, ryhmät ovat täynnä kipeän oloisia lapsia ja sitä kautta tartuttavat muita.

Ymmärrän, että töistä voi olla joskus vaikeaa saada vapaata mutta eikö ole vähän epäreilua tuoda se kipeä lapsi muiden hoidettavaksi tarhaan? Ja samalla mahdollisesti tartuttaa muita lapsia ja ehkä heidän perhettään, sekä työntekijöitä ja heidän perheitään?

En tiedä miten asian voisi tuoda vanhempien kanssa esille. Monesti on ollut puhetta siitä, että vanhemmille sanotaan päivän päätteeksi josko lapsi jäisi huomenna kotiin lepäämään. Tämä ei kuitenkaan auta, sillä aamulla kipeä lapsi tuodaan taas tarhaan. Meillä ei riitä päiväkodissa resurssit hoitaa kipeänä olevia lapsia!!

Kommentit (69)

Vierailija
21/69 |
21.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikäli päiväkodissa oksentaa niin soitetaan heti vanhemmalle että hakevat lapsensa pois.

Vierailija
22/69 |
21.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pelkkä nuha, olipa sitten minkä väristä tahansa, ei ole syy olla poissa töistä tai päiväkodista. Eikä pelkkä yskä, olipa sitten kumeaa tai limaista. Lapsen yleisvointi on se määräävä tekijä. Valitettavasti sairaat ovat aamulla virkeämpiä ja kuume nousee aina iltaa kohden, joten vanhemmille voi oikeasti tulla aamun tilanteen perustella yllätyksenä iltapäivän huonokuntoisuus.

Mutta oikeasti sairaiden paikka ei tietenkään ole päiväkoti. Ongelma onkin, että kuka sen sairauden määrittää. Työstä poissaoloa pelkäävä vanhempi, nuhatartuntaa pelkäävä päiväkodin täti, vapaapäivää toivova pikkuveli, kavereiden luokse päiväkotiin haluava isosisko, työntekijää tarvitseva työnantaja vai terveyskeskuslääkäri. Ja veikkaanpa, että jokaisella on aika lailla eri näkemys päiväkotikelpoisuudesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/69 |
01.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 14:52"]

Mitä ihmeen vaivaa on lapsista, jotka nukkuvat takahuoneessa hoitopäivän ajan? Ja miksi ihmeessä vähän väliä mittaatte kuumetta, ei se mitään auta.

Jospa kasvaisit aikuiseksi ja ymmärtäisit, että kun lapsella on nuha, on se jo ehtinyt tarttumaan koko ryhmään, jos on tarttuakseen. Eikä yskä tai nuha ole mitään syitä olla pois päivähoidosta eikä edes se, että lapsi on väsynyt. Hoitajista on toki kivaa, jos porukka pysyy kotona ja kahvitaukoja voi pidentää, mutta ei meillä vanhemmilla ole mitään syytä jäädä lapsen kanssa kotiin siksi, että lapsella on nuha! Hoitajat eivät ole mitään diagnoosintekijöitä, joten koska nuhasta ei saa lapselle lääkettä ja sairauslomaa, niin miksi ihmeessä hoitajat voisivat määrätä kotilomaa?

En aio jättää lasta yksin kotiin lepäämään, vaikka hoitaja siten saisi itselleen kivan päivän.

[/quote]

 

Eikö RÄHMIVÄNÄ silmätulehdus ole vielä tartuttava ja kunnon tauti, jos lapsen silmät menee vartin välein rähmästä umpeen?? (niitähän pitäisi lääkitä tipoilla olikos se joku 10 kertaa päivässä!) eikä tod se ole meidän tehtävä!

tai meillä pahmimmassa tapauksessa kun pieniltä kuumetta mitattaessa supot tulee takapäästä pois! ja viimeistään lääkkeen vaikutus loppuu päikyiltä herättäessä ja kuume onkin jo 38, eli musta on todella törkeetä vanhemmilta tuollainen, varsinkin jos vanhempi itse jää kotiin lepäämään kun on vähän flunssaa!!

Meillä on vielä yks lapsi joka saa aina kaikki taudit ja on kuume kouristus lapsi joka senkin saa aina joka kerta.. et todella kivat niillekkin...

mä jouduin itse olemaan pitkittynyyn YSKÄN (väsymykseen asti) saikulla ylin viikon, kun ei tullut loppua, lääkärikin oli jo huolissaa asiasta! miten mä sain noin pitkän saikun vaikka ei ollut edes kuumetta??!         ja taas rasittaa ryhmää kun on yksi hoitaja pois, vähän väliä...!

ja tutkittuhan juttu on mitä aikaisemmassa vaiheessa on poissa sitä nopeammin parantuu ja eikä tauti mene edes vält. pahaksi!

Meillä mä annan joka ikinen ilta lapsilleni keittosuolasuihketta nenää ja viks rasvat rintaa(ennalta ehkäisevästi).. KOSKA PÄÄTIN ETTEI MEILLE EI TÄNÄ VUONNA SAIRASTETA YHTÄÄ FLUNSSAA EIKÄ SILMÄ TULEHDUSTA! PK ikäisellä ei itseasiassa ole ollut kumpaakaan! ja koululaisella kaksi kunnon flunssaa joista poissa olot yht.6 päivää!! eli ihan näin pienellä ja helpolla kikalla voi välttyä jopa ainaiselta nuhalta ja yskältä! äkkiä kaikki ottakaa se heti käyttöönne!

Vierailija
24/69 |
01.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 14:52"]

Mitä ihmeen vaivaa on lapsista, jotka nukkuvat takahuoneessa hoitopäivän ajan? Ja miksi ihmeessä vähän väliä mittaatte kuumetta, ei se mitään auta.

Jospa kasvaisit aikuiseksi ja ymmärtäisit, että kun lapsella on nuha, on se jo ehtinyt tarttumaan koko ryhmään, jos on tarttuakseen. Eikä yskä tai nuha ole mitään syitä olla pois päivähoidosta eikä edes se, että lapsi on väsynyt. Hoitajista on toki kivaa, jos porukka pysyy kotona ja kahvitaukoja voi pidentää, mutta ei meillä vanhemmilla ole mitään syytä jäädä lapsen kanssa kotiin siksi, että lapsella on nuha! Hoitajat eivät ole mitään diagnoosintekijöitä, joten koska nuhasta ei saa lapselle lääkettä ja sairauslomaa, niin miksi ihmeessä hoitajat voisivat määrätä kotilomaa?

En aio jättää lasta yksin kotiin lepäämään, vaikka hoitaja siten saisi itselleen kivan päivän.

[/quote]

 

ööh, ehkä se lapsonen sairastaisi mieluiten kotona, omassa sängyssä, oman vanhemman hoivaamana...

Vierailija
25/69 |
22.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä oli juuri viime viikolla päiväkodilla tapaus, jossa lapsi oksensi aamupäivällä pihalle. Soitettiin tietysti lapsen vanhemmille, ja tähän todettiin että kyllä se oksensi eilenkin illalla mutta ei enää sen jälkeen eli ei varmaan mitään ihmeellistä? Voi luoja että otti päähän! Pyydettiin kuitenkin hakemaan lapsi kotiin, jossa saisi rauhassa levätä ja seurata tilannetta.

Vierailija
26/69 |
22.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä lapset jää oikeasti sairaina kotiin, nuhaa saattaa riittää koko talven ja astmaatikolla yskääkin päälle. Ärsyttävää on se, että kytätään, josko ois kuumetta, mittaillaan ja soitetaan hakemaan. Kun sitten mitataan se kuume, niin kuumeesta ei ole tietoakaan, ja lapsi on ihan täysin normaalin virkeä ja jaksaa touhuta. Arvaa, onko kiire hakea seuraavalla kerralla, kun soitetaan, että "lapsi on kuumeessa"?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/69 |
22.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Flunssaan nyt vaan liittyy usein pari päivää ennen ja viikkoja jälkeenpäin räkäisyttä ja yskää. Pidän sairaat lapset pois sen ajan kun on kuume/tautihuippu eli tavisflunssassa noin 3 päivää mutta ei tietenkään voi odottaa kotona että olisi täysin eritteetön. Eihän sitä itsekkään ole töistä viikkotolkulla muutaman kuumeisen päivän jälkeen pois vaikka yskä ja nuha jatkuu. Tottakai lapsen pitää olla myös muutenkin piristynyt ja reipas jälkinuhasta huolimatta ennenkuin vien takaisin.

Vierailija
28/69 |
22.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos lapsi jaksaa leikkiä ja mielestäni voi ulkoilla, vien hänet hoitoon (pph). Me olemme onneksi saaneet olla terveenä ja kyse on lähinnä nuhasta, joka hampaita tekevällä lapsella oli useampi viikko. Mutta itse en töissä niin hyvin viihdy ettenkö mieluummin jäisi sairaan lapseni kanssa kotiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/69 |
22.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja jatkan vielä. Minua ärsyttää kuumemittarin kanssa heiluvat hoitajat. Minun lapseni on niin kuumakalle, että normaalissa leikissä pää voi tuntua ihan kuumalta. Sitten mitataan, lämpö 37.1. Joskus hoitaja on soittanut ja todennut, että lapsi kyllä jaksaa leikkiä mut ku mittari näyttää tuota lukemaa, (joka ei edes ole kuumetta!)

Vierailija
30/69 |
22.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 10:47"]

no omalla tytöllä ainakin vuotaa nenä jatkuvasti, kesällä heinänuhan vuoksi ja sitten syksyllä kun ilma kylmenee. eihän tämä pääsisi kotoa ikinä mihinkään, jos pitäisin nuhaa mittarina!!!

[/quote]

Tarttuuko heinänuha ;) ?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/69 |
22.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 14:51"]Ns. kunnolla kipeän lapsen kanssa tietenkin pitäisi olla kotona, mutta sitten on näitä pienempiä nuhia ja yskiä, joiden vuoksi ei voi jäädä kotiin. Esimerkiksi itselläni ja lapsellani on ollut nuha kohta kolme viikkoa. Olo ei ole kipeä, mutta nenä vuotaa jonkin verran. Olen vanhempainvapaalla, joten tietenkin lapsi on nyt kotona, mutta jos olisin töissä, ei tosiaan saisi työpaikalta lomaa viikkokaupalla siksi, että lapsella vähän nenä vuotaa välillä.

Kaverin lapsella taas yskät jäävät astman vuoksi herkästi "päälle", eli lapsi voi yskiä monta viikkoa flunssan jälkeen. Eivät hekään tuon vuoksi saa työstä vapaata, aina kun lapsi yskii.

Ne lapset ovat siellä hoidossa yleensä siksi, että vanhemmat ovat töissä tai opiskelevat. Ei töistä saa olla ilman todistusta pois tai tulee potkut, eikä sitä todistusta saa jokaisesta nenän valumisesta. Lisäksi työehtosopimukset antavat yleensä oikeuden olla sairaan lapsen kanssa kotona 3-4 päivää/sairaus. Harvoin vanhemilla on varaa maksaa päällekäin päivähoitomaksuja ja lisäksi jatkuvasti yksityinen hoitaja kotiin.
[/quote]
Opettele lukemaan. Aloitukseensa puhuttiin lapsista joilla on kuumetta/korvatulehdus/silmätulehdus. Oikeastiko ne on sulla samalla viivalla nuhan kanssa? Sääliksi käy sun lasta...

Vierailija
32/69 |
22.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 14:59"]

[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 14:52"]

Mitä ihmeen vaivaa on lapsista, jotka nukkuvat takahuoneessa hoitopäivän ajan? Ja miksi ihmeessä vähän väliä mittaatte kuumetta, ei se mitään auta.

Jospa kasvaisit aikuiseksi ja ymmärtäisit, että kun lapsella on nuha, on se jo ehtinyt tarttumaan koko ryhmään, jos on tarttuakseen. Eikä yskä tai nuha ole mitään syitä olla pois päivähoidosta eikä edes se, että lapsi on väsynyt. Hoitajista on toki kivaa, jos porukka pysyy kotona ja kahvitaukoja voi pidentää, mutta ei meillä vanhemmilla ole mitään syytä jäädä lapsen kanssa kotiin siksi, että lapsella on nuha! Hoitajat eivät ole mitään diagnoosintekijöitä, joten koska nuhasta ei saa lapselle lääkettä ja sairauslomaa, niin miksi ihmeessä hoitajat voisivat määrätä kotilomaa?

En aio jättää lasta yksin kotiin lepäämään, vaikka hoitaja siten saisi itselleen kivan päivän.

[/quote]

Kiitos olen kyllä ihan aikuinen jo :) Tässä en tarkoittanutkaan mitään sellaista perus nuhaa, joka nyt on jokatoisella lapsella. Mutta kun paksua keltavihreää räkää valuu nenästä, lapsi yskii ja räkää lentää joka paikkaan ja muiden ruokiin ja lapsi ei voi mennä vanhempien mielestä ulos, kun on niin tukkoinen niin siinä vaiheessa mun mielestä olis parempi olla kotona.

Me ei myöskään voida jättää kipeää lasta yksin takahuoneeseen nukkumaan ja lähteä muiden kanssa vaikka jo aiemmin suunnitellulle retkelle, kirjastoon tai muuten vaan pihalle. Aina on jonkun hoitajan oltava sisällä vahtimassa tätä yhtä lasta.

Kuumetta mittaillaan päivän aikana, kun meillä on tietty raja jonka ylittäessä on vahemmille soitettava ja nämä tietyt lapset ovat usein sairaana ja heillä myös kuume saattaa monesti nousta nopeastikin hyvin korkealle.

Ja nämä sairaat lapset olivat sitten päiväkodissa tai eivät, niin eivät kyllä vaikuta mitenkään meidän kahvitaukoihin. Meillä on tietyt tauot joista pidetään kiinni, ihan sama kuinka paljon lapsia on tarhassa :) Jos itse toimit tuolla tavalla töissä, niin se ei tarkoita että kaikki muutkin tekisivät niin.

Ap

[/quote]

Ryhmässä on 3 hoitajaa, joista yksi on joka tapauksessa suunnittelemassa, kirjaamassa ja kehittämässä, joten mikä ihmeen ongelma on siinä, että hän samalla on lapsen kanssa samassa tilassa? Kun joka tapauksessa lapsiryhmä on jatkuvasti vain yhden hoitajan kanssa, niin miksi tuo "suunnittelijahoitaja" ei voisi valvoa kuumeista lasta (päiväkodissa kuumeraja on 37 astetta eli siitä ei edes saa sairauslomaa).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/69 |
22.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 10:12"]

[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 14:51"]Ns. kunnolla kipeän lapsen kanssa tietenkin pitäisi olla kotona, mutta sitten on näitä pienempiä nuhia ja yskiä, joiden vuoksi ei voi jäädä kotiin. Esimerkiksi itselläni ja lapsellani on ollut nuha kohta kolme viikkoa. Olo ei ole kipeä, mutta nenä vuotaa jonkin verran. Olen vanhempainvapaalla, joten tietenkin lapsi on nyt kotona, mutta jos olisin töissä, ei tosiaan saisi työpaikalta lomaa viikkokaupalla siksi, että lapsella vähän nenä vuotaa välillä. Kaverin lapsella taas yskät jäävät astman vuoksi herkästi "päälle", eli lapsi voi yskiä monta viikkoa flunssan jälkeen. Eivät hekään tuon vuoksi saa työstä vapaata, aina kun lapsi yskii. Ne lapset ovat siellä hoidossa yleensä siksi, että vanhemmat ovat töissä tai opiskelevat. Ei töistä saa olla ilman todistusta pois tai tulee potkut, eikä sitä todistusta saa jokaisesta nenän valumisesta. Lisäksi työehtosopimukset antavat yleensä oikeuden olla sairaan lapsen kanssa kotona 3-4 päivää/sairaus. Harvoin vanhemilla on varaa maksaa päällekäin päivähoitomaksuja ja lisäksi jatkuvasti yksityinen hoitaja kotiin. [/quote] Opettele lukemaan. Aloitukseensa puhuttiin lapsista joilla on kuumetta/korvatulehdus/silmätulehdus. Oikeastiko ne on sulla samalla viivalla nuhan kanssa? Sääliksi käy sun lasta...

[/quote]

Ap tuskin on lääkäri, joten hänen diagnoosinsa voimme jättää omaan arvoonsa! Kuume sinällään on vain oire, ei sairays ja korva- tai silmätulehduksen toteaa lääkäri, joka myös kertoo sairausloman tarpeesta. Esimerkiksi silmätulehduksesta ei nykyisin saa sairauslomaa, koska lääkittynä se ei haittaa työtä tai leikkiä.

Vierailija
34/69 |
22.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 09:15"][quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 15:44"]Lapsella täytyy olla kuumetta et vanhempi voi jäädä töistäpois,lääkärit ei kirjoita sairaslomaa.
[/quote]

Höpsistä. Ei kuume ole ainoa tekijä kun sairausloman tarvetta arvioidaan. Sairaat lapset kuuluu kotiin, ei päivähoitoon. T. Lääkäri
[/quote]

Tämä on sinun periaate. Sitten on lääkäreitä joiden mielestä lapsen pitää tulla lääkäriin pääkainalossa tai vähintään puoli tajuttomana että on sairasloman arvoinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/69 |
22.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä lapsi ei saanut sairauslomaa korvatulehduksesta, jonka totesi lääkäri. Kävimme lääkärillä kuulonalentuman vuoksi, lapsella oli ollut aiemmin hiukan vuotavaa nenää, ei muuta. Veimme siis hyväkuntoisen lapsen seuraavana päivänä päiväkotiin ja kerroimme että kyseessä on korvatulehdus, johon lapsi sai lääkkeet. Hoitaja näytti kieltämättä vähän hämmästyneeltä mutta lapsella ei ollut kuumetta, ei nuhaa eikä kipuja, joten ymmärrän hyvin lääkärin päätöksen. Korvatulehdus ei ole väistämätön syy olla poissa hoidosta/töistä/koulusta. Sen aiheuttamat oireet taas voivat olla.

Silmätulehduksia meillä on ollut useita ja mitään sairaspoissaoloja ei ole annettu. Heti kun on lääkkeet kouraan annettu (yleensä illalla), niin on todettu, että hyvin voi huomenna mennä päiväkotiin. Onneksi silmätulehdus on ollut meillä kahdesti pahan flunssan yhteydessä niin ollaan saatu jäädä kotiin mutta useamman kerran piti lapsi viedä päiväkotiin heti seuraavana päivänä. Eihän se silmätulehdus tosiaan kuntoon vaikuta ja ilmeisesti ei lääkittynä sitten enää tartukaan samalla tavalla.

Meillä ei viedä kuumeista lasta päiväkotiin eikä tukkoista ja väsynyttä lasta. Mutta yskä ja vuotava nenä eivät ole syitä jäädä kotiin, jos kunto on muuten hyvä.

Sitä en tajua, miksi joku tuo edellisenä päivänä oksentaneen päiväkotiin. Meille kerran soitettiin, että lapsi oli oksentanut päiväkodissa eikä tullut mieleenkään viedä häntä seuraavaksi päiväksi sinne, vaikka se sitten oli ainoa kerta, kun oksensi. Vatsatauti tarttuu helposti. Kerran tosin itse teimme virhepäätöksen, kun lapsi aamulla sanoi, että mahaan sattuu. Söi kuitenkin normaalin aamupalan ja itsekin epäili, että jännittää (oli retkipäivä). Samana iltana alkoi sitten vatsatauti, joten ehti varmaan tartuttaa koko ryhmän. Ainakin koko meidän perhe oli sitten vatsataudissa.

Hassuinta oli tuo aiempi "vatsatauti", jossa lapsi siis oksensi kerran päiväkodissa ja leikki iloisena, kun tulin hakemaan ja oli muutenkin virkeä ja normaali koko seuraavan päivän. Lapsi oli kuulemma tartuttanut tämän vatsataudin kahteen hoitajaan, jotka olivat poissa viikon kumpikin. Yksikään lapsi ei kuitenkaan sairastunut. Eikä lapsellani todellakaan ollut mitään vatsatautia kun ei ollut mitään muuta oireita kuin yksi oksennuskerta, ja ennen ja jälkeen sitä oli täysin normaali ja mukana leikeissä. Hoitajat olivat saaneet vatsatautinsa aivan muualta, jos siis vatsataudissa oikeasti olivat. Kummallakin hoitajalla oli muutenkin paljon poissaoloja ja kuvailivat usein tautejaan meille vanhemmille, vaikka eivät ennen ja jälkeen poissaolonsa osoittaneet minkäänlaisia oireita nuhasta tai yskästä. Väkisinkin tuli mieleen, että ottivat kaiken hyödyn irti päiväkodin sairastilanteesta.

Olen vähän ikävä mutta sanonpa silti, että yhdestäkään influenssasta ei toivuta niin täydellisesti, etteikö sairausloman jälkeen olisi jäljellä matalampaa ääntä tai yskää, monesti vielä vuotavaa nenääkin.

Vierailija
36/69 |
22.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Syy on se, että vanhemmat pääsevät töihin lepäämään. Sieltä ei voi olla pois, koska he luulevat olevansa korvaamattomia. Töitä ei voi tai haluta viedä kotiin.

Vierailija
38/69 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ei kipeää lasta viedä tarhaan, muija joutaa olemaan kotona silloin ja aina viety lääkäriin että äiti saanut sairaslomaa
jos jotain pientä köhää tai nekku VÄHÄN vuotaa se ei menoa haittaa.
kerran on käynyt niin että lapsi oli viikonloppuna kipeä ja ma oli ihan ok. Ei kuumetta tai muutakaan ja ti vietiin hoitoon,päiväunien jälkeen soitettiin että lapsi on kuumeinen,muija haki pois ja käytti lekurissa,molemmat saivat olla loppuviikon kotona.

meillä lapsi tekee jokus tarhaan lähtiessä että valittaa kipeää kurkkua ja köhii teko yskää,kun kysyy että mikä on pipi saattaa näyttää masua tai sanoa että kurkku,avaa suun näyttää sormella sinne ja pitkä aaaaaa,kun sanot että jos on pipi sitten mennään lääkäriin ja kaikki vaivat katoaa.

Vierailija
39/69 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä linkki!

Vierailija
40/69 |
28.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lasten pärskimiset ja kuumeilut eivät kyllä tartu aikuisiin, joten eiköhän hoitajatkin ole flunssansa jostain muualta saaneet.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kuusi yhdeksän