Mikä vaivaa “matkivaa“ ihmistä?
En nyt tarkoita tässä sitä perinteistä, että kaveri jäljittelee tyyliä, vie ideoita tms.
Vaan esim. Että ex nimeää lapsensa lemmikkieni mukaan, ostaa lapselle täysin samat vaatteet mitkä olen itse ostanut- ja monet vielä samassa koossa. Samoin jäljittelee pakkomielteisesti kaikessa muussakin omaa käytöstäni ja esim. Toistaa puheitani ominaan jne. Uutta puolisoakin on yritetty stailata samannäköiseksi kuin olen (tyylini ei ole mitenkään poikkeuksellinen, mutta uuden puolison tyyli ennen exääni oli täysin erilainen).
Nämä eivät ole mitään yksittäisiä asioita, vaan kopiointi ja matkiminen näkyy aivan kaikessa jo häiritsevyyteen asti.
Olen tässä pyöritellyt erilaisia teorioita kuten voiko kyse olla jonkinsortin autismista tai ihan vain järjen puutteesta eli kyvyttömyydestä tehdä itsenäisiä päätöksiä. Ehkä molemmista?
Kommentit (84)
Lapsien nimeäminen lemmikkien mukaan on todella outoa.
Olisi kiva saada perustelut miinuksille.
Avataan nyt vielä sen verran, että järjen puutteella tarkoitan sitä, voisiko osa asioista selittyä sillä ettei ex ei kykene itsenäisesti miettimään esim. Lapsen vaattetusta ja siksi turvautuu kopioimaan omia valintojani?
Heikko itsetunto pakosti, ja ehkä vähän jotain luonnehäiriön tapaistakin, oletan. Miten nuo muut suhteet, ottaako samalla lailla "symbioottisesti" vinkkiä kaikkeen elämiseen?
Vierailija kirjoitti:
Jos et tykkää niin miksi kaveraat.
En kaveeraa. Lapsen vuoksi pakko olla tekemisissä.

Siis onko lapset kaveruksia vai miten oltava tekemisissä?
:D Kysy Blörtsyltä joka matkii miestensä exiä kampauksin, kirurgioin, täyteainein, vaattein, halusi saman koirankin Ranelta, ottanut saman tyylisiä kuvia kuin exät, kuvatodisteet mm. tuolla
https://gekkonen.net/sofia-belorf-zarah-mapa-291220/
Nythän se kopsii Stefun exää Aitolehteä. Kopsiko aiemmin Nousiaisen aikana sitä Nousiaisen exää joka harrasti kilpaurheilua ja taisi fitnessiäkin?
Aiemmin Kardashianeja ja Jennereitä yritti.
Olisiko se niin että jos ei ole omaa persoonaa niin pitääkö yrittää toisten elämää vähän "lainailla", tyyleineen, mielipiteineen, sometileineen?

Jonkinlainen luonnehäiriö varmasti.
Muista suhteista en oikein osaa sanoa. Välit sukuun ovat viileät ja exällä ei ole kavereita, vaikka itse ehkä kokee etäisetkin suhteet sellaisina. Siis on todella tuttavallinen lähes tuntemattomiakin kohtaan, paitsi niitä joiden kokee toimineen jotenkin itseään vastaan. Esim. Asiallista palautetta antanut päiväkodin hoitaja voi muuttua hetkessä bestiksestä veriviholliseksi ja usein tälläisistä "loukkauksista" seurauksena on virallinen valitus ja joskus jopa rikosilmoitus.
Nyt kun mietin, niin itseasiassa olisi halunnut lapsellemme lähes saman nimen kuin välit katkaiseen sukulaisen lapsella oli.
Tämä vähän off topic, mutta itseäni saattaa ärsyttää jopa ne, jotka kaupassa tulevat aina ihan viereen ottamaan saman tuotteen, mitä olen katselemassa ja sivusilmästä näen että luovat sellaisen tuijotuksen suoraan kasvoihin. Mulle tapahtuu tuota aina. Leipää valitsemassa, johan siihen tulee heti joku viereen ja nappasee leipäpussin. Olen mangneetti. Voin vaikka lyödä vetoa, että jos kameroista seurattaisiin ja otettaisiin verrokki ihminen, hänen likeelle ei tulla yhtä usein tuotetta valitsemaan. Mulla on kato vetovoimaa. En vahingossakaan vilkaise takaisin. Mä en kato katso ihmisiä. Mitä sä siinä vilkuilet? Tunnetaanks me jostain? En ole somessa eikä tunneta, joten älä käyttäydy niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et tykkää niin miksi kaveraat.
En kaveeraa. Lapsen vuoksi pakko olla tekemisissä.
Siis onko lapset kaveruksia vai miten oltava tekemisissä?
Olisko ap:lla lapsi ex:n kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et tykkää niin miksi kaveraat.
En kaveeraa. Lapsen vuoksi pakko olla tekemisissä.
Siis onko lapset kaveruksia vai miten oltava tekemisissä?
Jos näin niin voi johtua siitä että sen lapsi fanittaa ja kokee helpoimmaksi antaa vain periksi.
Vierailija kirjoitti:
Lapsien nimeäminen lemmikkien mukaan on todella outoa.
Niimpä! Ja siis lemmikit eivät olleet exälle mitenkään tärkeitä suhteemme aikana tai jälkeen, pikemmin päinvastoin. Luulisi että kivoja nimiä löytyy muualtakin ja itsellä ei tulisi kyllä mieleenkään nimetä lasta millään edes etäisesti exästä muistuttavalla nimellä.
Tilanne näytelmät oh jes kirjoitti:
Tämä vähän off topic, mutta itseäni saattaa ärsyttää jopa ne, jotka kaupassa tulevat aina ihan viereen ottamaan saman tuotteen, mitä olen katselemassa ja sivusilmästä näen että luovat sellaisen tuijotuksen suoraan kasvoihin. Mulle tapahtuu tuota aina. Leipää valitsemassa, johan siihen tulee heti joku viereen ja nappasee leipäpussin. Olen mangneetti. Voin vaikka lyödä vetoa, että jos kameroista seurattaisiin ja otettaisiin verrokki ihminen, hänen likeelle ei tulla yhtä usein tuotetta valitsemaan. Mulla on kato vetovoimaa. En vahingossakaan vilkaise takaisin. Mä en kato katso ihmisiä. Mitä sä siinä vilkuilet? Tunnetaanks me jostain? En ole somessa eikä tunneta, joten älä käyttäydy niin.
Vähän sama kun yks mun tuttu naureskeli, että kun meni johonkin liikkeeseen, virastoon tai raflaan, niin johan alkoi täyttymään, vaikka ensin oli melko tyhjää.
Sellanen magneetti onni kauppiaalle. Joillain ihmisillä on vain huippu karisma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et tykkää niin miksi kaveraat.
En kaveeraa. Lapsen vuoksi pakko olla tekemisissä.
Siis onko lapset kaveruksia vai miten oltava tekemisissä?
Voisiko olla, et mulla on exän kanssa lapsi..
Vierailija kirjoitti:
:D Kysy Blörtsyltä joka matkii miestensä exiä kampauksin, kirurgioin, täyteainein, vaattein, halusi saman koirankin Ranelta, ottanut saman tyylisiä kuvia kuin exät, kuvatodisteet mm. tuolla
https://gekkonen.net/sofia-belorf-zarah-mapa-291220/
Nythän se kopsii Stefun exää Aitolehteä. Kopsiko aiemmin Nousiaisen aikana sitä Nousiaisen exää joka harrasti kilpaurheilua ja taisi fitnessiäkin?
Aiemmin Kardashianeja ja Jennereitä yritti.
Olisiko se niin että jos ei ole omaa persoonaa niin pitääkö yrittää toisten elämää vähän "lainailla", tyyleineen, mielipiteineen, sometileineen?
Jotain tälläistä voi kyllä olla. Vaikkakaan ex ei matki nyksänsä exiä.
Tai ehkä matkii niitäkin, mistäs sen tietää.
Vai pitäisitkö kumminkin itseäsi jalustalla ja luulet, että ex matkii sinua vaikka teillä vaan sattuu olemaan samanlainen maku? Olisihan se jos esim. hevaripariskunnan toinen osapuoli ei saisi eron jälkeen olla enää hevari kun matkisi toista!
Masking. Esiintyy autismikirjolaisilla selviytymiskeinona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et tykkää niin miksi kaveraat.
En kaveeraa. Lapsen vuoksi pakko olla tekemisissä.
Siis onko lapset kaveruksia vai miten oltava tekemisissä?
Voisiko olla, et mulla on exän kanssa lapsi..
Hyvänen aika, sitten vielä ihmettelet, josko se lapsi sattuisi ikävöimään vanhempaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsien nimeäminen lemmikkien mukaan on todella outoa.
Niimpä! Ja siis lemmikit eivät olleet exälle mitenkään tärkeitä suhteemme aikana tai jälkeen, pikemmin päinvastoin. Luulisi että kivoja nimiä löytyy muualtakin ja itsellä ei tulisi kyllä mieleenkään nimetä lasta millään edes etäisesti exästä muistuttavalla nimellä.
No entäs eläinten nimeäminen ihmisten nimillä. Yksi hevonen oli nimetty mun nimellä, joka on kyllä ihan tyypillinen naisen nimi. Kummastelin ja naureskelin sitä silloin. Nyt asiayhteydet on jo selvinneet tuohonkin osittain. Ei se siis liity muhun mitenkään. Musta nyt on kaikenlaisia hulluja juttuja liikkeellä muutenkin, joten joku saattaisi luulla.

Valitettavasti en tiedä henkilöä, joka nimesi hevosen. Alkuperäinen omistaja olisi kiva tietää. Tulisi taas yksi nimi lisää koko ketjuun. Mut muka tuntee moni, ketä mä en tunne.
Jos et tykkää niin miksi kaveraat.