Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turhauttaako ketään muuta katsella valtavaa käyttökelpoisen tavaran/tekstiilien määrää kirppiksillä

Vierailija
26.11.2021 |

ka kierrätyskeskuksissa, ja samalla tiedostaa että ne on hylätty sinne vain ja ainoastaan sen takia, etteivät ole enää "muodissa".

Ja tämän muodin ja trendikkyyden meille syöttävät markkinakoneistot.

Psykologisestihan se menee niin, että ihminen luulee, että hänen itsensä oma sisustus- tai vaatemaku on muuttunut, muttei tajua että hänen mieleensä on vaikutettu mainonnalla, jolta ei voi välttyä enää missään.

Kiertelin juuri eilen kierrätyskeskuksessa, ja katselin esim. piiiiitkäää riviä täysin ehjiä, siistejä, haalistumattomia verhoja, joiden kohtalo on tullut roikkua hylättynä, ja päätyä todennäköisesti polttoon/kaatopaikalle, koska kukaan ei halua niitä. Vaikka ovat siistejä ja hintakin vain euron per verho.
Ja ainoa hylkäämisen syy siinä, että ovat noin 1990-2000 mallistoa.

Sama homma huonekalujen, mattojen, kodintavaroiden jne suhteen. Ja tuo oli vain YKSI kierrätyskeskus! Kuinka paljon hylättyä tavaraa onkaan koko Suomessa tai maailmassa.

JA IHMISET SHOPPAAVAT SAMALLA HULLUNA UUTTA KAUPOISTA.

Hullu, tyhmä maailma.

Kommentit (186)

Vierailija
81/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se surullista, mutta ei koko totuus. Kirpparille ja kierrätyskeskuksiin päätyy paljon tavaraa ihan muista syistä kuin muodin vaihtelun takia. En muuten edes tiennyt, että verhoissakin on joku "muoti"! Vaatteet kirpparille päätyvät sinne usein myös esim. muuttuneen vaatekoon takia, epäsopivan materiaalin tai vaikka karsintainnostuksen takia.

Voi kun löytyisikin joskus kirpparin, jossa on euron verhoja! Täällä Varsinais-Suomessa saa olla tyytyväinen, jos alle kympillä myydään, yleensä jäävät minulta ostamatta.

Totta kai kirpparivaatteissa on paljon kamaa, josta käyttäjä on kasvanut ulos. Nämä ovat ihan selvä juttu. 

Mutta kukaan ei kasva ulos verhoista, huonekaluista tai asitoista. 

Näin yleensä on, mutta esim. oma perheeni on kasvanut jo 7-henkiseksi, ja suren sitä, että edes kuuden hengen astiastoni ei enää riitä kattauksessa kaikille. Neljän hengen astiasto jäi jo ajat sitten pieneksi. Joskus ne vielä vaihdan, nyt olen vain kattanut sekavärisen kattauksen. Ties vaikka menisivät rikki ennen uusia, lapsiperheessä mahdollista.

Miksei voi alunperin ostaa sellaisia astioita joissa kaikki sopii toisiinsa? Kyllähän kattauksessa voi olla erilaisia astioita, jos ne kuitenkin sopii yhteen.

Todella moni kuule saa niitä astioita. Varsinkin nuorena. Meilläkin on anopin antama astiasto - jota ei olisi edes haluttu, mutta koska se on, sitä on sitten käytetty.

Nyt mulla on se anopin antama, isältäni peritty ja sitten ne itse ostetut. Onneksi kaikki on valkoisia, joten nämä sopii yhteen. Aina ne saadut ja perityt ei ole samanvärisiä.

Eikai sitä pakko ole pitää tuollaisia perintöastioita viemässä tilaa, jos ei niitä voi edes käyttää jos eivät sovi toisten astioiden kanssa yhteen?

Tosi monet myös ostaa paljon astioita, vaikka eihän niitä tarvi ostaa uusia oikeasti juuri koskaan..

Eli ne nyt sitten kuitenkin taas pitäiiskin laittaa pois, vaikka just paheksuttiin, että miksei käytä loputtomiin niitä mitä on? Yritä nyt päättää.

No eihän ne ole olleet sun valitsemia alunperinkään. Et ole ostanut niitä uutena mistään kaupasta hetki aiemmin. Vähän eri asia. Kyllä tuollaiset ymmärrän että laittaa suoraan kierrätykseen. Ei kai sitä nyt koko kuolinpesän irtaimistoa tarvi kenenkään ottaa kaappeihinsa pölyttymään.

Vierailija
82/186 |

No anoppi osti ne uutena ja tunki tänne eli kyllä ne oli just sitä ostopohauttamista, mitä tässä paheksutaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kirppariaiheeseen liittyen: Mitä teette pieneksi jääneille lasten kengille?

Joskus saattaa jäädä pieneksi ihan hyväkuntoisia kenkiä mutta silti kukaan ei niitä halua.

Ihan varmasti haluaa. Anna pois annetaan palstalla. Paljon on köyhiä lapsiperheitä Suomessa. Mekin olemme ”köyhiä”, kun kaikki rahat menee asumiseen pk-seudulla ja useampi eri-ikäinen lapsi.

Vierailija
84/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tällaisilla piperryspohdinnoilla ja tuulimyllysodilla ilmastoa nimenomaan ei pelasteta. Totta kai muoti ja arvot muuttuvat ajan myötä ja ihmiset ostavat kotiinsa uusia asioita ja luopuvat vanhasta. Teollinen vallankumous, elintason nousu jne. Pysäytäppä nyt sitten ne. Ja kierrätyskeskus nyt on harmittomimpia esimerkkejä kulutusyhteiskunnasta.

Sulla meni nyt pointti ohi.

Kierrätyskeskukset ovat hyvä asia, MUTTA ei ns viherpesuna. Lue aiempia kommentteja, jos ei aukea.

Ja jos perehdyt kuinka paljon kaiken uuden valmistaminen ja ostaminen pelkästään muodin muuttumisen ja vaihtelunhalun vuoksi (huonekalut, tekstiilit, vaatteet, mittavatkin remontit ihan vain ilmeen päivittämisen vuoksi) kuluttavat luonnonvaroja, saatat lentää selällesi, kun tajuat.

Esim pelkkä tekstiiliteollisuus on pahempi saastuttaja kuin autoilu.

Ei ole piperrystä turhan kulutuksen suitseminen.

Vierailija
85/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se surullista, mutta ei koko totuus. Kirpparille ja kierrätyskeskuksiin päätyy paljon tavaraa ihan muista syistä kuin muodin vaihtelun takia. En muuten edes tiennyt, että verhoissakin on joku "muoti"! Vaatteet kirpparille päätyvät sinne usein myös esim. muuttuneen vaatekoon takia, epäsopivan materiaalin tai vaikka karsintainnostuksen takia.

Voi kun löytyisikin joskus kirpparin, jossa on euron verhoja! Täällä Varsinais-Suomessa saa olla tyytyväinen, jos alle kympillä myydään, yleensä jäävät minulta ostamatta.

Totta kai kirpparivaatteissa on paljon kamaa, josta käyttäjä on kasvanut ulos. Nämä ovat ihan selvä juttu. 

Mutta kukaan ei kasva ulos verhoista, huonekaluista tai asitoista. 

Näin yleensä on, mutta esim. oma perheeni on kasvanut jo 7-henkiseksi, ja suren sitä, että edes kuuden hengen astiastoni ei enää riitä kattauksessa kaikille. Neljän hengen astiasto jäi jo ajat sitten pieneksi. Joskus ne vielä vaihdan, nyt olen vain kattanut sekavärisen kattauksen. Ties vaikka menisivät rikki ennen uusia, lapsiperheessä mahdollista.

Miksei voi alunperin ostaa sellaisia astioita joissa kaikki sopii toisiinsa? Kyllähän kattauksessa voi olla erilaisia astioita, jos ne kuitenkin sopii yhteen.

Todella moni kuule saa niitä astioita. Varsinkin nuorena. Meilläkin on anopin antama astiasto - jota ei olisi edes haluttu, mutta koska se on, sitä on sitten käytetty.

Nyt mulla on se anopin antama, isältäni peritty ja sitten ne itse ostetut. Onneksi kaikki on valkoisia, joten nämä sopii yhteen. Aina ne saadut ja perityt ei ole samanvärisiä.

Eikai sitä pakko ole pitää tuollaisia perintöastioita viemässä tilaa, jos ei niitä voi edes käyttää jos eivät sovi toisten astioiden kanssa yhteen?

Tosi monet myös ostaa paljon astioita, vaikka eihän niitä tarvi ostaa uusia oikeasti juuri koskaan..

Eli ne nyt sitten kuitenkin taas pitäiiskin laittaa pois, vaikka just paheksuttiin, että miksei käytä loputtomiin niitä mitä on? Yritä nyt päättää.

No eihän ne ole olleet sun valitsemia alunperinkään. Et ole ostanut niitä uutena mistään kaupasta hetki aiemmin. Vähän eri asia. Kyllä tuollaiset ymmärrän että laittaa suoraan kierrätykseen. Ei kai sitä nyt koko kuolinpesän irtaimistoa tarvi kenenkään ottaa kaappeihinsa pölyttymään.

No anoppi osti ne uutena ja tunki tänne eli kyllä ne oli just sitä ostopohauttamista, mitä tässä paheksutaan.

Aivan anoppi osti… Harmi juttu, mutta voit huolehtia vain omista tekemisistäsi. Toki jos astioista pidät niin pidä ihmeessä itselläsi.

Vierailija
86/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta juuri tämähän on kierrätyskeskuksen idea. Jonkun turha tavara on toisen aarre. Hyväkuntoinen ja käyttökelpoinen tavara kiertää. On myös valtavasti syitä miksi tavarasta luovutaan: muutto, kuolema, aikuistuminen, lihominen, laihtuminen jne. Vaihtelun kaipuu on yksi niistä toki. Isompi ongelmahan olisi tavaran hamstraus tai roskiin heitto.

"Hyväkuntoinen ja käyttökelpoinen tavara kiertää".

Ei valitettavasti pidä paikkaansa, ei kierrä, jos on ns epämuodikas. Vaikka kuinka olisi käyttökelpoinen ja hyvälaatuinen.

Itse _halusin_ esim 70-luvun kirjahyllyn, ja minun ilokseni näitähän oli tyrkyllä ihan pilvin pimein, ilmaiseksi. Valitsin sitten yhdestä kuolinpesästä 70-luvun alkupuolella tehdyn ison kirjahyllyn, jonka hyvää kuntoa ihmettelin. Ei mitään kolhuja, naarmuja, nitkuntaa. Omistaja oli yrittänyt saada sitä menemään fb:n roskalavalla jo miltei vuoden, ja oli ilahtunut kun sen "huolin", oli juuri ollut aikeissa viedä sen kaatopaikalle.

Kirjahyllyt ovat vaan epämuodikkaita nykyään, niin eivät kelpaa. Tosin ovat taas tulossa kuulemma muotiin... Niitä kohta taas valmistetaan ja myydään kalliilla, juuri kun vanhat on hävitetty kaatopaikoille.

Olin lähetyskirppiksellä töissä ja tiedän juuri millaisesta kirjahyllystä puhut. Kärräsin niitä kaatopaikalle kymmeniä ja paljon työtunteja meni myös purkamiseen. Ne on vaan liian isoja, eikä keskiosaan mahdu nykymallinen televisio. Lisäksi tummanruskea puu ei ole kovassa huudossa nykysisustustrendeissä- Itsellä on kyllä kyseisestä sarjasta pyöreä olohuoneen pöytä ja korkea kapeampi vitriini (töistä ostin itselleni), koska väri käy omaan makuuni. Harmi kun sarjaan kuuluvaa kirjoituspöytää en nähnyt koko aikana kuin yhden. Ostaisin heti pois esim. 60-80 eurolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se surullista, mutta ei koko totuus. Kirpparille ja kierrätyskeskuksiin päätyy paljon tavaraa ihan muista syistä kuin muodin vaihtelun takia. En muuten edes tiennyt, että verhoissakin on joku "muoti"! Vaatteet kirpparille päätyvät sinne usein myös esim. muuttuneen vaatekoon takia, epäsopivan materiaalin tai vaikka karsintainnostuksen takia.

Voi kun löytyisikin joskus kirpparin, jossa on euron verhoja! Täällä Varsinais-Suomessa saa olla tyytyväinen, jos alle kympillä myydään, yleensä jäävät minulta ostamatta.

Totta kai kirpparivaatteissa on paljon kamaa, josta käyttäjä on kasvanut ulos. Nämä ovat ihan selvä juttu. 

Mutta kukaan ei kasva ulos verhoista, huonekaluista tai asitoista. 

Näin yleensä on, mutta esim. oma perheeni on kasvanut jo 7-henkiseksi, ja suren sitä, että edes kuuden hengen astiastoni ei enää riitä kattauksessa kaikille. Neljän hengen astiasto jäi jo ajat sitten pieneksi. Joskus ne vielä vaihdan, nyt olen vain kattanut sekavärisen kattauksen. Ties vaikka menisivät rikki ennen uusia, lapsiperheessä mahdollista.

Miksei voi alunperin ostaa sellaisia astioita joissa kaikki sopii toisiinsa? Kyllähän kattauksessa voi olla erilaisia astioita, jos ne kuitenkin sopii yhteen.

Todella moni kuule saa niitä astioita. Varsinkin nuorena. Meilläkin on anopin antama astiasto - jota ei olisi edes haluttu, mutta koska se on, sitä on sitten käytetty.

Nyt mulla on se anopin antama, isältäni peritty ja sitten ne itse ostetut. Onneksi kaikki on valkoisia, joten nämä sopii yhteen. Aina ne saadut ja perityt ei ole samanvärisiä.

Eikai sitä pakko ole pitää tuollaisia perintöastioita viemässä tilaa, jos ei niitä voi edes käyttää jos eivät sovi toisten astioiden kanssa yhteen?

Tosi monet myös ostaa paljon astioita, vaikka eihän niitä tarvi ostaa uusia oikeasti juuri koskaan..

Eli ne nyt sitten kuitenkin taas pitäiiskin laittaa pois, vaikka just paheksuttiin, että miksei käytä loputtomiin niitä mitä on? Yritä nyt päättää.

No eihän ne ole olleet sun valitsemia alunperinkään. Et ole ostanut niitä uutena mistään kaupasta hetki aiemmin. Vähän eri asia. Kyllä tuollaiset ymmärrän että laittaa suoraan kierrätykseen. Ei kai sitä nyt koko kuolinpesän irtaimistoa tarvi kenenkään ottaa kaappeihinsa pölyttymään.

No anoppi osti ne uutena ja tunki tänne eli kyllä ne oli just sitä ostopohauttamista, mitä tässä paheksutaan.

Aivan anoppi osti… Harmi juttu, mutta voit huolehtia vain omista tekemisistäsi. Toki jos astioista pidät niin pidä ihmeessä itselläsi.

Anoppi on tällainen ostopohauttelija.

Minä kannoin vastuun ja olen pitänyt ne astiat.

Mikä tässäkin nyt on taas väärin?

Vierailija
88/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirppariaiheeseen liittyen: Mitä teette pieneksi jääneille lasten kengille?

Joskus saattaa jäädä pieneksi ihan hyväkuntoisia kenkiä mutta silti kukaan ei niitä halua.

Ihan varmasti haluaa. Anna pois annetaan palstalla. Paljon on köyhiä lapsiperheitä Suomessa. Mekin olemme ”köyhiä”, kun kaikki rahat menee asumiseen pk-seudulla ja useampi eri-ikäinen lapsi.

Niin voisihan noita lahjoittaa johonkin. Miten pesisi varastossa pölyttyneet talvikengät ennen lahjoittamista?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mennyt pois muodista? Hankala änkeä kuusveetä koon 52 bodyyn. Mut kaipa niidenkin eteenpäin myyminen on vastuutonta, lojukoot varastossa.

Vierailija
90/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirppariaiheeseen liittyen: Mitä teette pieneksi jääneille lasten kengille?

Joskus saattaa jäädä pieneksi ihan hyväkuntoisia kenkiä mutta silti kukaan ei niitä halua.

Ihan varmasti haluaa. Anna pois annetaan palstalla. Paljon on köyhiä lapsiperheitä Suomessa. Mekin olemme ”köyhiä”, kun kaikki rahat menee asumiseen pk-seudulla ja useampi eri-ikäinen lapsi.

Lapsilla ei saa käyttää käytettyjä kenkiä. Ne pilaa jalan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt on niin trendikästä ahdistua näistä kierrätysasioista yms. Minä en lähde mukaan ahdistumaan. Elän terveellä maalaisjärjellä johon ei kuulu tietenkään luonnon tuhoaminen, mutta en ylireagoi enkä hysterisoi asiaa.

Vierailija
92/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirppariaiheeseen liittyen: Mitä teette pieneksi jääneille lasten kengille?

Joskus saattaa jäädä pieneksi ihan hyväkuntoisia kenkiä mutta silti kukaan ei niitä halua.

Ihan varmasti haluaa. Anna pois annetaan palstalla. Paljon on köyhiä lapsiperheitä Suomessa. Mekin olemme ”köyhiä”, kun kaikki rahat menee asumiseen pk-seudulla ja useampi eri-ikäinen lapsi.

Lapsilla ei saa käyttää käytettyjä kenkiä. Ne pilaa jalan.

Näin moni ajattelee ja siksi niitä ei kukaan haluakaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyhjä tila on nykyajan luxusta eli vähempi roinamäärä. Ei tarvitse minimalistiksi ryhtyä, mutta monen esineen käyttöikää voi pidentää korjaamalla ja huoltamalla.

Vierailija
94/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta juuri tämähän on kierrätyskeskuksen idea. Jonkun turha tavara on toisen aarre. Hyväkuntoinen ja käyttökelpoinen tavara kiertää. On myös valtavasti syitä miksi tavarasta luovutaan: muutto, kuolema, aikuistuminen, lihominen, laihtuminen jne. Vaihtelun kaipuu on yksi niistä toki. Isompi ongelmahan olisi tavaran hamstraus tai roskiin heitto.

"Hyväkuntoinen ja käyttökelpoinen tavara kiertää".

Ei valitettavasti pidä paikkaansa, ei kierrä, jos on ns epämuodikas. Vaikka kuinka olisi käyttökelpoinen ja hyvälaatuinen.

Itse _halusin_ esim 70-luvun kirjahyllyn, ja minun ilokseni näitähän oli tyrkyllä ihan pilvin pimein, ilmaiseksi. Valitsin sitten yhdestä kuolinpesästä 70-luvun alkupuolella tehdyn ison kirjahyllyn, jonka hyvää kuntoa ihmettelin. Ei mitään kolhuja, naarmuja, nitkuntaa. Omistaja oli yrittänyt saada sitä menemään fb:n roskalavalla jo miltei vuoden, ja oli ilahtunut kun sen "huolin", oli juuri ollut aikeissa viedä sen kaatopaikalle.

Kirjahyllyt ovat vaan epämuodikkaita nykyään, niin eivät kelpaa. Tosin ovat taas tulossa kuulemma muotiin... Niitä kohta taas valmistetaan ja myydään kalliilla, juuri kun vanhat on hävitetty kaatopaikoille.

70- luvun teak- hyllyt yms. ovat liian raskaita nykytrendiin, mutta maalaamalla valkoiseksi (luonnonvalkoiseksi) useasta vanhasta 70-l pömpelistä tulee ihan kiva.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, onhan se nyt kohtuutonta, että tahtoo uudet verhot vaikka edelliset on vasta 30 vuotta vanhat. Ihan uudenkarheat vielä. 

Heh heh. Oletko itse pitänyt samoja verhoja edes 5 vuotta?

Ap

Meillä on pankin vanhat verhot yhdessä ikkunassa. Hyvä laatuiset ja tyylikkäät edelleen. Verhoilla on ikää yli 20 vuotta meillä enkä tiedä kauanko pankilla oli. Monta kertaa muutettu ja nämä on sopinut jokaiseen asuntoon.

Uusimpien ostettujen verhojen ikä on alle 3 vuotta. Piti ostaa pimennysverhot *2.

En käy kirppiksillä, joten ei ahdista.

Eri

Vierailija
96/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirpparit ja keskukset ovat täynnä hometaloista tuotua puolirikkinäistä roinaa, en ymmärrä kuka niitä pystyy kiertää niin paljon että kaikki tarvitsemansa saisi sieltä hankittua.

Ja se jäte joka syntyy, menee täällä meillä polttojätteeseen ja siitä tehdään energiaa. Jos sitä maailmaa haluaa parantaa, kannattaa ennemmin keskittyä siihen että ostaa uutena vastuullisesti tuotettua tavaraa ja menee vaikka sinne Kiinaan paasaamaan kierrätyksestä.

Jos haluaa haista homeelta, haluaa lutikoita kotiinsa ja vanhat rasvaiset verhot ikkunaansa niin siitä vaan. Ihan turha silti tulla muita tänne syyllistämään. Käytä energiasi paremmin, niin että voit oikeasti vaikuttaa asioihin.

Vierailija
97/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se surullista, mutta ei koko totuus. Kirpparille ja kierrätyskeskuksiin päätyy paljon tavaraa ihan muista syistä kuin muodin vaihtelun takia. En muuten edes tiennyt, että verhoissakin on joku "muoti"! Vaatteet kirpparille päätyvät sinne usein myös esim. muuttuneen vaatekoon takia, epäsopivan materiaalin tai vaikka karsintainnostuksen takia.

Voi kun löytyisikin joskus kirpparin, jossa on euron verhoja! Täällä Varsinais-Suomessa saa olla tyytyväinen, jos alle kympillä myydään, yleensä jäävät minulta ostamatta.

Totta kai kirpparivaatteissa on paljon kamaa, josta käyttäjä on kasvanut ulos. Nämä ovat ihan selvä juttu. 

Mutta kukaan ei kasva ulos verhoista, huonekaluista tai asitoista. 

Näin yleensä on, mutta esim. oma perheeni on kasvanut jo 7-henkiseksi, ja suren sitä, että edes kuuden hengen astiastoni ei enää riitä kattauksessa kaikille. Neljän hengen astiasto jäi jo ajat sitten pieneksi. Joskus ne vielä vaihdan, nyt olen vain kattanut sekavärisen kattauksen. Ties vaikka menisivät rikki ennen uusia, lapsiperheessä mahdollista.

Miksei voi alunperin ostaa sellaisia astioita joissa kaikki sopii toisiinsa? Kyllähän kattauksessa voi olla erilaisia astioita, jos ne kuitenkin sopii yhteen.

Todella moni kuule saa niitä astioita. Varsinkin nuorena. Meilläkin on anopin antama astiasto - jota ei olisi edes haluttu, mutta koska se on, sitä on sitten käytetty.

Nyt mulla on se anopin antama, isältäni peritty ja sitten ne itse ostetut. Onneksi kaikki on valkoisia, joten nämä sopii yhteen. Aina ne saadut ja perityt ei ole samanvärisiä.

Eikai sitä pakko ole pitää tuollaisia perintöastioita viemässä tilaa, jos ei niitä voi edes käyttää jos eivät sovi toisten astioiden kanssa yhteen?

Tosi monet myös ostaa paljon astioita, vaikka eihän niitä tarvi ostaa uusia oikeasti juuri koskaan..

Eli ne nyt sitten kuitenkin taas pitäiiskin laittaa pois, vaikka just paheksuttiin, että miksei käytä loputtomiin niitä mitä on? Yritä nyt päättää.

No eihän ne ole olleet sun valitsemia alunperinkään. Et ole ostanut niitä uutena mistään kaupasta hetki aiemmin. Vähän eri asia. Kyllä tuollaiset ymmärrän että laittaa suoraan kierrätykseen. Ei kai sitä nyt koko kuolinpesän irtaimistoa tarvi kenenkään ottaa kaappeihinsa pölyttymään.

No anoppi osti ne uutena ja tunki tänne eli kyllä ne oli just sitä ostopohauttamista, mitä tässä paheksutaan.

Aivan anoppi osti… Harmi juttu, mutta voit huolehtia vain omista tekemisistäsi. Toki jos astioista pidät niin pidä ihmeessä itselläsi.

Anoppi on tällainen ostopohauttelija.

Minä kannoin vastuun ja olen pitänyt ne astiat.

Mikä tässäkin nyt on taas väärin?

En tiedä, tipuin jo kärryiltä. Oliko sinulla joku ongelma astioiden yhteensopivuuden kanssa? Piti ostaa lisää astioita koska ei ollut sopivia?

Vierailija
98/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heh. Me on viety kierrätyskeskukseen tavaraa.

Meille sitä on kertynyt siksi, että

- luovuimme toimistosta, koska me ei oikeasti ole voitu siellä työskennellä enää pitkään aikaan, koska pandemia, työntekijämme ottivat kotiinsa sen, mitä työpisteisiinsä tarvitsisivat, mutta tavaraa jäi silti yli,

kaikki käytiin meillä vielä läpi sekä kotona etät mökillä ja loput pantiin kiertoon

- veljeni muutti 70-luvun asunnosta uuteen kerrostaloon, eikä hänen tavaransa kaikki käyneet sinne, hän kärräsi ne autotalliimme, ja sinnehän ne jäi, nämä käytiin läpi, vietiin mökille ja kannettiin sisään ne mitä tarvittiin

- siskoni muutti kolmiosta kaksioon jossa on pieni keittiö - ja kas, taas jäi tavaraa yli, ja ne tuli meidän autotalliin, nämä käytiin läpi ja seulottiin meille kotiin ja mökille

Lopputulos kaiken seulomisen jälkeen oli autokuorma tavaraa kierrätyskeskukseen, mm juurikin verhoja, koska meillä on astmalapsi, emmekä me pidä kangasverhoja ollenkaan

Toki olisin voinut leikellä ne matonkuteiksi, mutta ajattelin ILMEISESTI VIRHEELLISESTI että ne hyödyttää paremmin kun vien hyväkuntoiset verhosetit vain kiertoon

Vierailija
99/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta juuri tämähän on kierrätyskeskuksen idea. Jonkun turha tavara on toisen aarre. Hyväkuntoinen ja käyttökelpoinen tavara kiertää. On myös valtavasti syitä miksi tavarasta luovutaan: muutto, kuolema, aikuistuminen, lihominen, laihtuminen jne. Vaihtelun kaipuu on yksi niistä toki. Isompi ongelmahan olisi tavaran hamstraus tai roskiin heitto.

"Hyväkuntoinen ja käyttökelpoinen tavara kiertää".

Ei valitettavasti pidä paikkaansa, ei kierrä, jos on ns epämuodikas. Vaikka kuinka olisi käyttökelpoinen ja hyvälaatuinen.

Itse _halusin_ esim 70-luvun kirjahyllyn, ja minun ilokseni näitähän oli tyrkyllä ihan pilvin pimein, ilmaiseksi. Valitsin sitten yhdestä kuolinpesästä 70-luvun alkupuolella tehdyn ison kirjahyllyn, jonka hyvää kuntoa ihmettelin. Ei mitään kolhuja, naarmuja, nitkuntaa. Omistaja oli yrittänyt saada sitä menemään fb:n roskalavalla jo miltei vuoden, ja oli ilahtunut kun sen "huolin", oli juuri ollut aikeissa viedä sen kaatopaikalle.

Kirjahyllyt ovat vaan epämuodikkaita nykyään, niin eivät kelpaa. Tosin ovat taas tulossa kuulemma muotiin... Niitä kohta taas valmistetaan ja myydään kalliilla, juuri kun vanhat on hävitetty kaatopaikoille.

70- luvun teak- hyllyt yms. ovat liian raskaita nykytrendiin, mutta maalaamalla valkoiseksi (luonnonvalkoiseksi) useasta vanhasta 70-l pömpelistä tulee ihan kiva.

Silti sellaiselle ei ole asunnoissa ehjää seinää, eikä nykytelkkarit mahdu sellaiseen.

Vierailija
100/186 |
26.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirppariaiheeseen liittyen: Mitä teette pieneksi jääneille lasten kengille?

Joskus saattaa jäädä pieneksi ihan hyväkuntoisia kenkiä mutta silti kukaan ei niitä halua.

Ihan varmasti haluaa. Anna pois annetaan palstalla. Paljon on köyhiä lapsiperheitä Suomessa. Mekin olemme ”köyhiä”, kun kaikki rahat menee asumiseen pk-seudulla ja useampi eri-ikäinen lapsi.

Lapsilla ei saa käyttää käytettyjä kenkiä. Ne pilaa jalan.

Näin moni ajattelee ja siksi niitä ei kukaan haluakaan.

No se on fakta. Minulla on varakumppareita jotka on käytettyjä ja juhlakenkiä olen ostanut käytettyinä koska ne on jalassa tunnin pari. Käyttökenkiä ei tod.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä neljä kahdeksan