Turhauttaako ketään muuta katsella valtavaa käyttökelpoisen tavaran/tekstiilien määrää kirppiksillä
ka kierrätyskeskuksissa, ja samalla tiedostaa että ne on hylätty sinne vain ja ainoastaan sen takia, etteivät ole enää "muodissa".
Ja tämän muodin ja trendikkyyden meille syöttävät markkinakoneistot.
Psykologisestihan se menee niin, että ihminen luulee, että hänen itsensä oma sisustus- tai vaatemaku on muuttunut, muttei tajua että hänen mieleensä on vaikutettu mainonnalla, jolta ei voi välttyä enää missään.
Kiertelin juuri eilen kierrätyskeskuksessa, ja katselin esim. piiiiitkäää riviä täysin ehjiä, siistejä, haalistumattomia verhoja, joiden kohtalo on tullut roikkua hylättynä, ja päätyä todennäköisesti polttoon/kaatopaikalle, koska kukaan ei halua niitä. Vaikka ovat siistejä ja hintakin vain euron per verho.
Ja ainoa hylkäämisen syy siinä, että ovat noin 1990-2000 mallistoa.
Sama homma huonekalujen, mattojen, kodintavaroiden jne suhteen. Ja tuo oli vain YKSI kierrätyskeskus! Kuinka paljon hylättyä tavaraa onkaan koko Suomessa tai maailmassa.
JA IHMISET SHOPPAAVAT SAMALLA HULLUNA UUTTA KAUPOISTA.
Hullu, tyhmä maailma.
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Kirpparit ja keskukset ovat täynnä hometaloista tuotua puolirikkinäistä roinaa, en ymmärrä kuka niitä pystyy kiertää niin paljon että kaikki tarvitsemansa saisi sieltä hankittua.
Ja se jäte joka syntyy, menee täällä meillä polttojätteeseen ja siitä tehdään energiaa. Jos sitä maailmaa haluaa parantaa, kannattaa ennemmin keskittyä siihen että ostaa uutena vastuullisesti tuotettua tavaraa ja menee vaikka sinne Kiinaan paasaamaan kierrätyksestä.
Jos haluaa haista homeelta, haluaa lutikoita kotiinsa ja vanhat rasvaiset verhot ikkunaansa niin siitä vaan. Ihan turha silti tulla muita tänne syyllistämään. Käytä energiasi paremmin, niin että voit oikeasti vaikuttaa asioihin.
Voi luoja mikä kommentti…
Suosittelen SPR:n Kontti-kirppiksiä. Vain hyväkuntoisia tavaraa siististi lajiteltuna. Ei mitään romukasoja.
Mihin ne käytetyt lasten kengät sitten laitetaan? Roskiinko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirppariaiheeseen liittyen: Mitä teette pieneksi jääneille lasten kengille?
Joskus saattaa jäädä pieneksi ihan hyväkuntoisia kenkiä mutta silti kukaan ei niitä halua.
Ihan varmasti haluaa. Anna pois annetaan palstalla. Paljon on köyhiä lapsiperheitä Suomessa. Mekin olemme ”köyhiä”, kun kaikki rahat menee asumiseen pk-seudulla ja useampi eri-ikäinen lapsi.
Niin voisihan noita lahjoittaa johonkin. Miten pesisi varastossa pölyttyneet talvikengät ennen lahjoittamista?
Ihan vaan koneessa käsipesohjelmalla oon pyörittänyt kaikki lasten kengät.
Hopelle voi lahjoittaa ja fida noutaa ilmaiseksi jos on enemmän hyvälaatuista tavaraa.

Kiitos vinkeistä!
Vielä enemmän turhauttaa ja vihastuttaa roskiin heittäminen! Suomi on hyvinvointimaa, kun ihmiset eivät viitsi kierrättää, vaan heittävät ehjiä, käyttökelpoisia ja hyväkuntoisia tavaroita roskiin ja sekajätteeseen.
Roskalavoilla on tämän tästä ehjiä ja käyttökelpoisia vaatteita, kenkiä, kirjoja, huonekaluja, astioita ja ties mitä. Ihmettelen, miten käyttökelpoiset tavarat päätyvät roskiin? Laiskat ja mukavuudenhaluiset ihmiset eivät kierrätä. He heittävät roskiin tavaroita, jotka voisi lajitella kierrätykseen ja lahjoittaa eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se surullista, mutta ei koko totuus. Kirpparille ja kierrätyskeskuksiin päätyy paljon tavaraa ihan muista syistä kuin muodin vaihtelun takia. En muuten edes tiennyt, että verhoissakin on joku "muoti"! Vaatteet kirpparille päätyvät sinne usein myös esim. muuttuneen vaatekoon takia, epäsopivan materiaalin tai vaikka karsintainnostuksen takia.
Voi kun löytyisikin joskus kirpparin, jossa on euron verhoja! Täällä Varsinais-Suomessa saa olla tyytyväinen, jos alle kympillä myydään, yleensä jäävät minulta ostamatta.
Totta kai kirpparivaatteissa on paljon kamaa, josta käyttäjä on kasvanut ulos. Nämä ovat ihan selvä juttu.
Mutta kukaan ei kasva ulos verhoista, huonekaluista tai asitoista.
Näin yleensä on, mutta esim. oma perheeni on kasvanut jo 7-henkiseksi, ja suren sitä, että edes kuuden hengen astiastoni ei enää riitä kattauksessa kaikille. Neljän hengen astiasto jäi jo ajat sitten pieneksi. Joskus ne vielä vaihdan, nyt olen vain kattanut sekavärisen kattauksen. Ties vaikka menisivät rikki ennen uusia, lapsiperheessä mahdollista.
Miksei voi alunperin ostaa sellaisia astioita joissa kaikki sopii toisiinsa? Kyllähän kattauksessa voi olla erilaisia astioita, jos ne kuitenkin sopii yhteen.
Todella moni kuule saa niitä astioita. Varsinkin nuorena. Meilläkin on anopin antama astiasto - jota ei olisi edes haluttu, mutta koska se on, sitä on sitten käytetty.
Nyt mulla on se anopin antama, isältäni peritty ja sitten ne itse ostetut. Onneksi kaikki on valkoisia, joten nämä sopii yhteen. Aina ne saadut ja perityt ei ole samanvärisiä.
Eikai sitä pakko ole pitää tuollaisia perintöastioita viemässä tilaa, jos ei niitä voi edes käyttää jos eivät sovi toisten astioiden kanssa yhteen?
Tosi monet myös ostaa paljon astioita, vaikka eihän niitä tarvi ostaa uusia oikeasti juuri koskaan..
Eli ne nyt sitten kuitenkin taas pitäiiskin laittaa pois, vaikka just paheksuttiin, että miksei käytä loputtomiin niitä mitä on? Yritä nyt päättää.
No eihän ne ole olleet sun valitsemia alunperinkään. Et ole ostanut niitä uutena mistään kaupasta hetki aiemmin. Vähän eri asia. Kyllä tuollaiset ymmärrän että laittaa suoraan kierrätykseen. Ei kai sitä nyt koko kuolinpesän irtaimistoa tarvi kenenkään ottaa kaappeihinsa pölyttymään.
No anoppi osti ne uutena ja tunki tänne eli kyllä ne oli just sitä ostopohauttamista, mitä tässä paheksutaan.
Aivan anoppi osti… Harmi juttu, mutta voit huolehtia vain omista tekemisistäsi. Toki jos astioista pidät niin pidä ihmeessä itselläsi.
Anoppi on tällainen ostopohauttelija.
Minä kannoin vastuun ja olen pitänyt ne astiat.
Mikä tässäkin nyt on taas väärin?
En tiedä, tipuin jo kärryiltä. Oliko sinulla joku ongelma astioiden yhteensopivuuden kanssa? Piti ostaa lisää astioita koska ei ollut sopivia?
Et tiedä mutta mäkättää pitää. Just.
Siis sun ongelma on se että anoppi ostelee jatkuvasti uusia asioita ja tuo niitä teille?
Mikset kieltäydy ottamasta vastaan, varmaan vähentäisi ostamista? Ja nyt on eripari astioita, jotka anoppi teille kiikuttanut ja taas pitää silti ostaa taas uusia astioita kun eivät sovi yhteen keskenään?

No minä yritin lahjoittaa lapsen seinäkelloa. Siisti ja nätti.
Siinä tehtiin viidet oharit eli noutaja ei ikinä tullutkaan
Vein sen mökillä jätepisteelle ja se katosi vartissa.

Et osaa edes lukea mutta mäkättää pitää. Just.
Lapset käyttävät niin vähän aikaa usein kenkiä, että ei kyl ehdi muotoutua jalan mukaan kengät siinä ajassa. Ja sitäpaitsi pienet lapset on niin kevyitäkin.

Hei ihan mahtavaa, mitään ongelmaa ei siis olekaan 😂 Kannat anopin ostoksista vastuun ja toimit siis ihan esimerkillisesti!
Ei rievut, mutta ihmetyttää ja suututtaa keittiöremontit. Laitetaan koko keittiö uusiksi, koska ei ole enää muotia. Laitetaan koko keittiö uusiksi koska ei tykätä ovien väristä. Eikö kukaan tajua että pelkät ovetkin voi vaihdattaa tai maalauttaa likkeessä? hirveää tuhlailua.
Toki ymmärrän jos kaapit ja koneet ovat runsaasti kuluneet ja paskat, mutta usein vaan muotiasia tai väri.
Vierailija kirjoitti:
Mennyt pois muodista? Hankala änkeä kuusveetä koon 52 bodyyn. Mut kaipa niidenkin eteenpäin myyminen on vastuutonta, lojukoot varastossa.
Aiheen ohi, mutta yksi asia mitä aina jaksan ihmetellä, on saivartelevat ja tahalleen väärin ymmärtävät ihmiset… Mikä on pointti??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä ollenkaan aloittajan kaltaisia henkilöitä ja heidän ajatusmaailmaansa. Minä rakastan shoppailua ja shoppailen kaikkea mitä mieli tekee, varojen mukaan siis kuitenkin. En jaksa ahdistua yhtään mistään enkä potea mitään huonoa omaatuntoa, vaan ostan sen mistä pidän ja mitä haluan. Jos haluan vaihtaa verhot niin vaihdan, vaikka edelliset ovat täysin uudenveroiset.
Kuka kehtaa tänä päivänä vielä myöntää tuollaista ääneen? Ehkä täällä anonyyminä sentään vaan tällaista kailotat…
Kehtaan ihan oikeassakin elämässä sanoa tämän ääneen ja olen sanonutkin. Pidän kauniista asioista, enkä kadu koskaan niiden ostamista. Kerrankin me täällä eletään, joten en jaksa ahdistua mistään ostamistani asioista, olen esteetikko. Myyn toki vanhat asiat kirpparilla uusien tieltä.
Voipi olla. Minua ei haittaa olla itsekäs tai yksinkertainen. Ostan mitä haluan ja teen mitä haluan. Nytkin on paketteja tulossa postissa :)
Esteetikko ei ole = ihminen joka jatkuvasti vaihtaa tyyliään ja mielipidettään siitä mikä on kaunista. Et kadu ostamiasi tavaroita, mutta jatkuvasti myyt niitä pois uuden alta?Annat hyvin yksinkertaisen ja itsekkään kuvan itsestäsi. Miksi et itse osta käytettyä mutta oletat että muut haluavat ostaa sinun käytetyt tavarasi?
Tärkeä aihe. Toki on ”hyväksyttäviä” syitä
viedä tavaraa kierrätykseen, esim pariskunnan yhteenmuutto, kuolinpesät ym… Mutta paljon ihmiset kantaa sinne tavaraa ihan vaan sen takia että ovat kyllästyneitä niihin, kämpät pursuaa tavaraa koska sitä on vaan ostettu liikaa omaan tarpeeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä ollenkaan aloittajan kaltaisia henkilöitä ja heidän ajatusmaailmaansa. Minä rakastan shoppailua ja shoppailen kaikkea mitä mieli tekee, varojen mukaan siis kuitenkin. En jaksa ahdistua yhtään mistään enkä potea mitään huonoa omaatuntoa, vaan ostan sen mistä pidän ja mitä haluan. Jos haluan vaihtaa verhot niin vaihdan, vaikka edelliset ovat täysin uudenveroiset.
Kuka kehtaa tänä päivänä vielä myöntää tuollaista ääneen? Ehkä täällä anonyyminä sentään vaan tällaista kailotat…
Kehtaan ihan oikeassakin elämässä sanoa tämän ääneen ja olen sanonutkin. Pidän kauniista asioista, enkä kadu koskaan niiden ostamista. Kerrankin me täällä eletään, joten en jaksa ahdistua mistään ostamistani asioista, olen esteetikko. Myyn toki vanhat asiat kirpparilla uusien tieltä.
Voipi olla. Minua ei haittaa olla itsekäs tai yksinkertainen. Ostan mitä haluan ja teen mitä haluan. Nytkin on paketteja tulossa postissa :)
Esteetikko ei ole = ihminen joka jatkuvasti vaihtaa tyyliään ja mielipidettään siitä mikä on kaunista. Et kadu ostamiasi tavaroita, mutta jatkuvasti myyt niitä pois uuden alta?Annat hyvin yksinkertaisen ja itsekkään kuvan itsestäsi. Miksi et itse osta käytettyä mutta oletat että muut haluavat ostaa sinun käytetyt tavarasi?
Eipä yllätä 🤢
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirppariaiheeseen liittyen: Mitä teette pieneksi jääneille lasten kengille?
Joskus saattaa jäädä pieneksi ihan hyväkuntoisia kenkiä mutta silti kukaan ei niitä halua.
Ihan varmasti haluaa. Anna pois annetaan palstalla. Paljon on köyhiä lapsiperheitä Suomessa. Mekin olemme ”köyhiä”, kun kaikki rahat menee asumiseen pk-seudulla ja useampi eri-ikäinen lapsi.
Niin voisihan noita lahjoittaa johonkin. Miten pesisi varastossa pölyttyneet talvikengät ennen lahjoittamista?
Ihan vaan koneessa käsipesohjelmalla oon pyörittänyt kaikki lasten kengät.
Hopelle voi lahjoittaa ja fida noutaa ilmaiseksi jos on enemmän hyvälaatuista tavaraa.
En kyllä kaikkia kenkiä laittaisi pesukoneeseen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän vain kertoo siitä, että ihmiset kierrättävät hyvin. Positiivinen asia. Miksi käännät senkin negatiiviseksi?
Reduce, reuse, recycle - kierrätys on listalla viimeisenä ihan hyvästä syytä.
Tietenkin on parempi, että tuote lähtee kiertoon, mutta vielä parempi olisi, että alkuperäinen hankkija käyttää sen aidosti loppuun.
Toiseksi, ylikulutuksen kannalta haastehan on just se, ettei nuo tuottteet lopulta edes kierrä. Jos sinä luovut vanhasta, käyttökelpoisesta tuotteesta, niin jonkun pitäisi ottaa se käyttöön ja aidosti jättää uusi hankkimatta.
Kuinka usein olet vieraillut kodissa, jossa kaikki huonekalut, verhot, astiat jne. ovat second hand- tuotteita ja tämä on jotenkin kestävä tilanne (ei siis opiskelijakämpää tai vastaeronneen henkilön koti).
Eli jos lihon 10 kg ja vanhat farkut ei enään mahdu minun pitäisi silti käyttää niitä eikä laitta halvalla myyntiin että joku voi oikeasti käyttää niitä ja tykätä niistä
Minä vein kierrätyskeskukseen tavaraa, kun muutin pienempään asuntoon. Se oli oiva hetki päästä eroon kaikesta turhasta roinasta.
Laitoin nettipalstoille ilmoituksen, että saa tulla hakemaan tuoleja, pöytiä astioita ym ilmaiseksi. Vain yksi nuori nainen kävi noutamassa jotain astioita. Muutama otti yhteyttä, että voisinko tuoda näitä tavaroita hänelle, kun kysyjällä ei ollut autoa. En voinut. Itsellänikään ei ole autoa.
Niinpä lopulta kierrätyskeskukseen päätyi paljon tavaraa.
Omalla kohdallani kyse ei siis ollut siitä, että olisin jonkun trendien vuoksi hylännyt noita. Niille ei vain löytynyt halukkaita ottajia.
Tämä on kuulemma yleistä pk-seudulla. Huonekaluista yms on todella hankalaa päästä eroon, kun niille ei vain ole ottajia läheskään samassa suhteessa kuin niitä tulee tarjolle.
Et tiedä mutta mäkättää pitää. Just.