Miehen exä sekoilee. Kuinka paljon täytyy sietää?

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 17:56"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 16:36"][quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 15:34"] [quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 08:21"]Mutta terapeutti, mistä tietää sen, että asiat on käsitelty? [/quote] toisilla menee kauemmin, toiset eivät toivu koskaan ja osa tokenee hyvin pian. Sen voin kertoa, että puolessa vuodessa ei toivi kukaan! Parissa vuodessa osa hyvinkin. [/quote]   Ihan ihmeellinen meedio olet. Mitä jos mies on mielessään vuoden jo käsitellyt eroa ja kun suhde viimein loppui niin ei ollut vaikeaa pompata toiseen suhteeseen? Hienoa kun te mammat tiedätte toisten toipumisajat. [/quote] minä tiedä mitään. Tieteenlaji pyskologia on näitä tutkinut. Kukaan pysty täydellisesti käsittelemään eroa ennen kuin se tapahtuu! Eropäätös voi olla kristallinkirkas, mutta eron käsitteleminen ja hajonneen suhteen käsitteleminen voi tapahtua vasta kun se suhde on hajonnut ja lusikat jaettu. Uudessa suhteessa eron käsittelemiseen ja uudenlaisen minän löytämiseen menee kauemmin. Tutkimustulokset näin todistavat!

[/quote]

Omakohtaiset kokemukset todistavat enemmän. Sanomasi on täyttä paskaa.

Oih. Ikävä juttu kaikkinensa tämä ap:n tarina ja kaikki samankaltaiset tarinat. Ikävää siinä on se, että aikuiset eivät osaa käsitellä parisuhdeongelmiaan rakentavasti ja lopulta kaikki kaatuu lasten niskaan.
Olen itsekin elänyt aviokriisin, tulin petetyksi. Olisin voinut lähteä loukkaantuneena avioliitostani ja tehdä kaikkea typerää. Onneksi mieheni otti vastuun omasta hölmöilystään ja järjesti meidät pariterapiaan. Siinä vaiheessa emme tienneet johtaako kaikki eroon vai yhdessä pysymiseen. Tärkeintä oli turvata lasten hyvinvointi. Ettei heidän tarvitse elää meidän kriisejämme ja jos eroamme, teemme sen viisaasti. Suhteemme vahvistui ja haavat paranivat ja jatkoimme avioliittoamme ja nyt kaikki on hyvin. Olen kiitollinen siitä, että mieheni oli niin viisas tilanteessa, jossa meille olisi voinut tulla ap:n kaltainen tilanne, missä lapset olisivat joutuneet eroon toisesta vanhemmastaan ja näkemään toisen totaalisen romahtamisen. Istuimme sen sijaan terapiassa ja opimme ymmärtämään toisiamme ja ennen kaikkea itsejämme. Omituista, mutta rakkaus palasi. Olen oman kokemukseni jälkeen usein ajatellut, että ihmiset luovuttavat liian helposti ja että oikeasti rakkaus ei katoa, vaan on piilossa.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 18:58"][quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 17:56"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 16:36"][quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 15:34"] [quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 08:21"]Mutta terapeutti, mistä tietää sen, että asiat on käsitelty? [/quote] toisilla menee kauemmin, toiset eivät toivu koskaan ja osa tokenee hyvin pian. Sen voin kertoa, että puolessa vuodessa ei toivi kukaan! Parissa vuodessa osa hyvinkin. [/quote]   Ihan ihmeellinen meedio olet. Mitä jos mies on mielessään vuoden jo käsitellyt eroa ja kun suhde viimein loppui niin ei ollut vaikeaa pompata toiseen suhteeseen? Hienoa kun te mammat tiedätte toisten toipumisajat. [/quote] minä tiedä mitään. Tieteenlaji pyskologia on näitä tutkinut. Kukaan pysty täydellisesti käsittelemään eroa ennen kuin se tapahtuu! Eropäätös voi olla kristallinkirkas, mutta eron käsitteleminen ja hajonneen suhteen käsitteleminen voi tapahtua vasta kun se suhde on hajonnut ja lusikat jaettu. Uudessa suhteessa eron käsittelemiseen ja uudenlaisen minän löytämiseen menee kauemmin. Tutkimustulokset näin todistavat!

[/quote]

Omakohtaiset kokemukset todistavat enemmän. Sanomasi on täyttä paskaa.
[/quote]

Minä olen paljon miettinyt tätä. Onko ero nuoremmille helpompi? Vähän kuin että lapsen kanssa valvominen on helpompaa :) siis kun ei ole vielä niin paljon historiaa, ei niin paljon elettyjä unelmia. Vai onko se nimenomaan vaikempaa kun kaikki haaveet on vielä toteutumatta. En tiedä. Mulle ero 25-vuotiaana oli helpompi kuin ero samasta miehestä 45-vuotiaana.

Minä kysyin terapeutilt eron läpikäymisestä. Paljon varoitellaan, että eroa ei käy läpi jos menee uuteen suhteeseen, ja että toistaa samat virheet siinä liitossa sitten. No, jos vaan törmäsit kusipäähän joka petti, mitä virheitä sinä olet tehnyt edellisessäkään liitossa. Jos sen sijaan toinen petti pitkän liton päätteeksi, kun parisuhde oli väljähtynyt, voi olla että suhteessa molemmat olisivat voineet toimia toisin, petetty vaikka nostaa kissan pöydälle aiemmin ja olla rehellisempi itselleen.edelleenkin voi olla kyse vain kusipäästä.

Eli voisiko olla hyvät suoraan onnelliseen suhteeseen lähteneet, että suhde josta lähditte ei ollut kovin pitkä, tai toimitte tietämättänne uudessa suhteessa samoin kuin entisessä, mitään erosta oppimatta?

En edes jaksanut lukea kaikkea, mutta taas on katkerat ja jätetyt asialla. Täällä aina huudetaan, että erota pitää ennenkuin toimii ja ap:n mies on tehnyt juuri niin, ensin on erottu ja sitten aloitettu uusi suhde, ketään ei ole petetty. Toisekseen, miksi täällä nimitellään ap:ta laastariksi ja selitetään että mies ei ole kerennyt surra ex-vaimoa ja kaatunutta liittoa, kuka teistä tietää surettaako Se miestä alkuunkaan? Mitä jos liitto on ollut jo kauan kamala ja yhdessä on vaan sitkutettu esim lasten vuoksi? Itse olen naimisissa miehen kanssa, jolla on jo yksi liitto ja lapsi ennen minua. Ero ap:n kanssa on Se, että lapsi asuu meillä. Muistan aikanani kun miehen kanssa aloin olla sain kuulla myös nämä perus huora, kodinrikkoja jne huudot exältä. Aikaa oli kulunut jo paljon enemmän kuin ap:n tapauksessa, mutta silti. Itselläni ei ollut osaa eikä arpaa heidän liittoonsa tai sen loppumiseen. Mies oli nukkunut jo neljä vuotta ennen avioeroa omassa makkarissa ja hädin tuskin puhuivat, ei siinä tarvitse eropapereita, että on asian mielessään käsitellyt jo aikaa sitten. Ainut mitä ihmettelen ap:n kohdalla on tuo nopea eteneminen, varsinkin kun on lapsia, heitä pitää ajatella aina ensin! Asia olisi eri jos lapsia ei olisi. Mutta exä nyt valitettavasti käytöksellään nolaa itsensä ja on todella asiaton.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 21:15"][quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 21:05"]Selkeä tapaus. Mies ei halua puhua nyxän kanssa eron herättämistä kipeistäkin tunteista, koska hän pelkää nyxän suuttuvan miehen surusta ja nyxä luulee miehen pystyvän hyppäämään suoraan uuteen suhteeseen käsittelemättä eroaan, täysin rakastuneena uuteen naiseen. T. Terapeutti, joka on nähnyt tämän kuvion monta kertaa p.s. Kohta nyxäkin on exä ja mun sohvalla
[/quote] mäkin olen nähnyt lähipiirissä näitä. Rumaa jälkeä. Toinen on erosta sekaisin kuin stokkan pyöröovet ja toinen ihan rakastunut ja näkee ruusuisen tulevaisuuden. Lopulta kaikki on ihan eronneita ja rikkinäisiä.
[/quote]

Missä stockalla on pyöröovet?

Ohis

Jos mietit matematiikan kannalta. Nuorin lapsi olisi esimerkiksi vähän alle kolmen. Muutama vuosi esimerkiksi 2 vuotta. Siitä vaan laskeskelemaan.

Minä olen jättänyt exän täysin rauhaan. En vastaa viesteihin, enkä puheluihin. En provosoidu hänen nähdensä. En hauku häntä hänen ystävilleen. Jos hän haluaa stalkata minua facebookissa, hän voi kai vapaasti tehdä niin? Ei siellä mitään kummempaa hänelle näy, kun ei tosiaan olla virtuaalimaailmassakaan ystäviä. Se, että ko. päivitys päätyi hänen silmilleen oli totta kai ikävää, jos hänen suhtautumisensa siihen on noin ikävä. Mutta ei sille mahda enää mitään.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 20:42"]Kyllä exä oli menettänyt miehensä jo paljon aiemmin. Ei heillä ollut enää mitään muuta yhteistä kuin lapset. Molemmat olivat samaa mieltä. Ero ei ollut exälle ongelma. Minä ja minun myötäni tullut uusi elämä on.
[/quote]

Mistä tiedät? Jokaisessa pitkässä suhteessa on vaikeitakin aikoja, mutta ei sitä silti oleta että toinen heti hyppää jonkun muun matkaan kun on vähän vaikeaa. Ainahan sitä 'meillä ei ole muuta yhteistä kuin lapset' -selitystä käytetään milloin missäkin tilanteessa, usein varmasti tuulesta temmattu sanonta. Haukutaan oma suhde, jos halutaan vaikkapa käydä vieraissa, selitetään sillä itselle ja muille omaa käytöstä.

En ole 'jätetty harakka' kuten joku asian ilmaisi, minua ei ole koskaan jätetty, mutta voin silti asettua eksän asemaan. Sitä kutsutaan empatiaksi. Toki huorittelut ja muut ovat täysin ala-arvoista käytöstä, mutta mielestäni ne kertovat viiltävästä tuskasta. Luulen, että itselleni olisi pahinta tuossa tilanteessa juuri lasten tuominen isälle ja naiselle, joka olisi rikkonut perheemme. Että vihaamani ihminen olisi lapsilleni äitipuoli.

Eksä tarvii aikaa toipuakseen. Varmasti itsekin tarvisit vastaavassa tilanteessa.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 21:26"]Pahoittelut, jos kerran vaikuttaa ylimieliseltä. Olen avarakatseinen, suvaitsevainen ja lempeä ihminen, harmi jos ei välity sinne asti. Siedän kurjaakin kohtelua. Osaan olla ottamatta asioita henkilökohtaisesti, jos tiedän syyn olevan aivan muualla kuin itsessäni. Miehen myötä myös hänen lapsensa ovat osa elämääni. Se on minulle täysin ok ja hyvin mieluisaakin.

Mutta mitä kaikkea oikeasti pitää jaksaa? Hu*rittelua ja paskanjauhamista? Kai joku ylpeys ja omanarvontunto saa olla? Kai ihminen saa olla rauhassa OMASSA kodissaan?
[/quote]
Olet saanut jo neuvot. Saat olla kotona, mutta älä pyöri exän naaman edessä. Viestit jätätte huomioimatta, säilytätte ne, saattaa joku päivä olla tarpeellisia. Mies hoitaa vaikka sähköpostilla lasten asiat, ei muuta. Lapsia ei käännytetä äitiä vastaan, äiti on numero uno. Ette hehkuta exän edessä rakkautta (face). Matala profiili. Ja älkää nyt ainakaan heti tehkö rakkauspakkauksia, exä sekoo silloin lopullisesti. Siinä nyt muutama neuvoista, joku muu voi lisätä.

Miksi tunnekuohussa vellova raivotar ansaitsisi säälipisteitä? Ei ole mikään herttainen näky kun aikuinen ihminen itkuraivoaa polvillaan menetetyn rakkauden perään. Tunnekuohu, joka menee ohi ja joka olisi aikuisen, järkevän ihmisen hallittavissa.

Ei ihmisiä omisteta, rakastettumme ovat meillä lainassa. Minusta voi kaikilta erodraaman osapuolilta vaatia käytöstapoja, en minä antaisi kenenkään entisen harakan hyppiä silmilleni. Ja mitä enemmän elämäänsä pettyneelle exälle antaa vapauksia meuhkata sitä oikeutetummaksi hän siihen itsensä tuntee. Vihellä peli poikki ap, mies hoitakoon asialliset asiat exän kanssa ja sinä voit toivottaa exälle hyvää loppuelämää.

Ja olen samaa mieltä yhden kommentoijan kanssa, vain pelko tai kokemukset samasta kohtalosta tulla jätetyksi saa ihmiset täällä pitämään aloittajaa "syyllisenä". Ei ne asiat aina mene kuten halutaan mutta ei ole syyllisiä, on vain epäonnistumisia, suhteiden loppuja ja alkuja, ihan kaikille ihmisille. Ne eletään, kohdataan, käsitellään ja jatketaan elämää. Ei jäädä kenenkään eteiseen itkemään, ovea ei saa kunnolla kiinni ja tulee vetoa, lämpö karkaa.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 20:35"]

No ei kai se ole tärkeintä, että koska te tarkalleen ottaen panitte. Tai koska jompi kumpi kysyi, että oltaisko ihan virallisesti pari. Kyllähän se juttu alkaa jo aiemmin, itsekin sanot, että ihastusta oli ilmassa.

Se mies ei välttämättä olisi siitä liitostaan lähtenyt, ellei sillä olisi sinua ollut mielessä. Se on ihan selvää tämän aikataulun perusteella. Varmaan heillä on omat ongelmansa ollut, mutta jos sinä et olisi ollut siinä tarjolla, voi olla, että ne olisi selvitetty. Ne saattoivat olla tavallisia, arkisia ongelmia, joita kaikki joutuvat puimaan.

Mies nyt päätti, että ruoho on vihreämpää aidan takana. Naisen elämältä on viety pohja ja hän todennäköisesti tuntee olonsa kauhean nöyryytetyksi ja hylätyksi. Hylättyhän hän onkin, usean lapsen ja monien lupausten jälkeen.

[/quote]

Tämä.

Itselläni alkavat hälytyskellot soida aina, kun joku liiton ulkopuolinen alkaa puolustella omaa osuuttaan sillä, että "se nyt oli muutenkin huono liitto". Se ei kuulu sille kolmannelle osapuolelle lainkaan.

Ihastuksia tulee ja menee, kaikilla on heikot hetkensä. Mutta mennä ja hajottaa perhe jonkin unimaailman vuoksi iskemällä varattu ja heikoilla oleva (perheillä on aina haasteensa, ne ovat monimutkaisia organismeja)... Ei, en ymmärrä.

Puolisoiden väliin on lyöty kiila. Lasten koti on lopullisesti hajotettu ja trauma syntynyt. 

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 21:35"][quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 21:15"][quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 21:05"]Selkeä tapaus. Mies ei halua puhua nyxän kanssa eron herättämistä kipeistäkin tunteista, koska hän pelkää nyxän suuttuvan miehen surusta ja nyxä luulee miehen pystyvän hyppäämään suoraan uuteen suhteeseen käsittelemättä eroaan, täysin rakastuneena uuteen naiseen. T. Terapeutti, joka on nähnyt tämän kuvion monta kertaa p.s. Kohta nyxäkin on exä ja mun sohvalla
[/quote] mäkin olen nähnyt lähipiirissä näitä. Rumaa jälkeä. Toinen on erosta sekaisin kuin stokkan pyöröovet ja toinen ihan rakastunut ja näkee ruusuisen tulevaisuuden. Lopulta kaikki on ihan eronneita ja rikkinäisiä.
[/quote]

Missä stockalla on pyöröovet?

Ohis
[/quote]

Oulussa ja Turussa ainakin

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 21:38"]

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 20:42"]Kyllä exä oli menettänyt miehensä jo paljon aiemmin. Ei heillä ollut enää mitään muuta yhteistä kuin lapset. Molemmat olivat samaa mieltä. Ero ei ollut exälle ongelma. Minä ja minun myötäni tullut uusi elämä on. [/quote] Mistä tiedät? Jokaisessa pitkässä suhteessa on vaikeitakin aikoja, mutta ei sitä silti oleta että toinen heti hyppää jonkun muun matkaan kun on vähän vaikeaa. Ainahan sitä 'meillä ei ole muuta yhteistä kuin lapset' -selitystä käytetään milloin missäkin tilanteessa, usein varmasti tuulesta temmattu sanonta. Haukutaan oma suhde, jos halutaan vaikkapa käydä vieraissa, selitetään sillä itselle ja muille omaa käytöstä. En ole 'jätetty harakka' kuten joku asian ilmaisi, minua ei ole koskaan jätetty, mutta voin silti asettua eksän asemaan. Sitä kutsutaan empatiaksi. Toki huorittelut ja muut ovat täysin ala-arvoista käytöstä, mutta mielestäni ne kertovat viiltävästä tuskasta. Luulen, että itselleni olisi pahinta tuossa tilanteessa juuri lasten tuominen isälle ja naiselle, joka olisi rikkonut perheemme. Että vihaamani ihminen olisi lapsilleni äitipuoli. Eksä tarvii aikaa toipuakseen. Varmasti itsekin tarvisit vastaavassa tilanteessa.

[/quote]

Tämä, jälleen.

Minun moraalini ei ap:n toimintaa hyväksy. Mutta ihmettelen vain, että ne jotka puoltavat ap:n toimintaa, kirjoittavat ihmeellisen aggressiivisia viestejä. Miksi?

Jos teidän moraalinne hyväksyy suhteesta toiseen hyppäämisen pikkulapsiaikana (ja kyseessä ollut kolmas osapuoli), niin se on teidän näkemyksenne, mutta miksi haukutte korkeamman moraalin omaavat? Pitäisikö kaikkien olla kanssanne samaa mieltä? Että suhteita alkaa, suhteita loppuu, lapset sopeutukoon kulloiseenkin tilanteeseen, ja suhteiden osapuolet myös.

Puoli vuotta eron jälkeen pitkästä suhteesta, jossa vielä lapsia, ei ole täysin toipunut kukaan. Paitsi joku paatunut psykopaatti tai muuten tunnevammainen. On täysin normaalia, että tulee tekstareita ja ahdistuu, kun kaveeraatte ystävien kanssa. Ei kivaa, mutta vielä normaalia. Et kai luule, että exällä on itsellään helppoa, että hän nauttii tilanteesta.

Et ap varmaankaan tarkoita pahaa, mutta tuntuu siltä, että et ole vielä oikein kohdannut elämää, pohdit miten pahalta näyttää, kun toinen luhistuu eteiseen. Se, miltä mikäkin näyttää, on täysin toisarvoista siinä kun on menettänyt kaikkensa. Jos tuota ei ymmärrä, ei pitöisi mennä suhteeseen noin nopeasti eron jälkeen, sillä kuten sanoin, ei kenelläkään normaalilla ole noin nopeasti koko ero käsitelty alusta pois.

Toinen pointti: se, että teknisesti panitte vasta eron jälkeen, ei muuta ihastusta, joka on tavallaan syvempää pettämistä kuin fyysinen seksi. Sinun kanssa ehkä tehty suunnitelmia. Niin tai näin, niin ei töstä nyt aivan puhtaita papereita sinulle tule, mutta erityisesti ei miehellesikään. Paljon on lapsiperheiden eroja lähipiirissä nöhty eikä KUKAAN muuta yhteen ja esittele lapsilleen uutta kumppania herranjumala muutaman kuukauden kuluttua. Lapsellista, itsekästä. Ihan kuin ette olisi voineet tapailla ja seurustella, mutta asua omillanne. Lapset olisivat ensin saaneet tottua eroon, sitten vasta uuteen suhteeseen. Mutta jos piti vain itseä miettiä, niin...

Kolmas pointti: Mitä sinä täällä avaudut toisen ihmisen ykistyisasioista? Et toki mainitse nimiä, mutta moni tuttu tuosta tunnistaa jo. Ei ole sinun asiasi pohtia exän asioita julkisesti. Edes ilman nimiä. 

Oi aikoja, oi tapoja.

ap, kauanko sinulla kestäisi toipua erostanne?

Itsekkyys ja kyvyttömyys empatiaan. Nuoruus ja näköalattomuus. Vähäiset kokemukset elämästä. En jaksa meuhkata, mutta paheksun apn asennetta.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 21:38"]Jos mietit matematiikan kannalta. Nuorin lapsi olisi esimerkiksi vähän alle kolmen. Muutama vuosi esimerkiksi 2 vuotta. Siitä vaan laskeskelemaan.

Minä olen jättänyt exän täysin rauhaan. En vastaa viesteihin, enkä puheluihin. En provosoidu hänen nähdensä. En hauku häntä hänen ystävilleen. Jos hän haluaa stalkata minua facebookissa, hän voi kai vapaasti tehdä niin? Ei siellä mitään kummempaa hänelle näy, kun ei tosiaan olla virtuaalimaailmassakaan ystäviä. Se, että ko. päivitys päätyi hänen silmilleen oli totta kai ikävää, jos hänen suhtautumisensa siihen on noin ikävä. Mutta ei sille mahda enää mitään.
[/quote]

Miksi et voin estää häntä facessa? Sitten voi hehkuttaa rakkauttasi siellä ihan rauhassa?
Särähti tuo "virtuaalimaailmassakaan ystäviä"..

No minä ajattelin olla ihminen parisuhteessani enkä pelkästään äiti. En minä edes lasten vuoksi jäisi huonoon suhteeseen pikkulapsiaikana. Haluan elämältä hyviä asioita ja aion vahvasti vaikuttaa siihen sen minkä kykenen.

Oma moraalini, olkoon korkea tai matala, pakottaa minut elämään oman ainutlaatuisen elämäni niin hyvin ja oikeudenmukaisesti ja rakkaudella kuin vain ikinä kykenen. Vaadin puolisoltani samaa, en tyydy vähempää enkä anna hänelle vähempää. Tämän mallin jätän tyttärilleni perinnöksi, älä tyydy elämässäsi vähempään kuin mitä ansaitset, ole oikeudenmukainen, myös itseäsi kohtaan.

Miksi exän tarvii edes nähdä sinua?

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 21:26"]

Pahoittelut, jos kerran vaikuttaa ylimieliseltä. Olen avarakatseinen, suvaitsevainen ja lempeä ihminen, harmi jos ei välity sinne asti. Siedän kurjaakin kohtelua. Osaan olla ottamatta asioita henkilökohtaisesti, jos tiedän syyn olevan aivan muualla kuin itsessäni. Miehen myötä myös hänen lapsensa ovat osa elämääni. Se on minulle täysin ok ja hyvin mieluisaakin.

Mutta mitä kaikkea oikeasti pitää jaksaa? Hu*rittelua ja paskanjauhamista? Kai joku ylpeys ja omanarvontunto saa olla? Kai ihminen saa olla rauhassa OMASSA kodissaan?

[/quote]

Sehän siinä, kun kotisi ei ole omasi, vaan toiselta varastettu.