Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehen exä sekoilee. Kuinka paljon täytyy sietää?

Vierailija
18.02.2015 |

Ovat eronneet puoli vuotta sitten. Mies muutti pois perheensä luota jo syksyllä. Nykyään asumme yhdessä. Heillä on kaksi alle kouluikäistä lasta, jotka ovat luonamme joka toinen viikonloppu.

Miehen exä tekee kaikkensa, että meillä olisi mahdollisimman hankalaa. Aluksi soitteli usein ja laittoi tekstaria vaikka yölläkin, jos ahdisti ja kaipasi ex-miestään. Tämä oli vielä ihan ok, koska tuskinpa kenelläkään on aluksi helppoa jos jätetään. Mutta viestit eivät vähentyneet missään vaiheessa, vaikka mies sanoi, että ei voi auttaa enää asiassa.

Lasten kanssa kaikki oli aluksi ok, nyt exä ei voi tuoda lapsia meille jos minä olen kotona/näkyvissä. Viime viikonloppuna menin kävelylle siksi aikaa, sillä edellisellä kerralla tämä exä kirjaimellisesti romahti eteiseemme. Ja sitä pelästyivät jo lapsetkin kovasti.

Kävimme eilen ystäväpariskunnan kanssa syömässä. Toinen heistä päivitti tiedon facebookkiin. Exä pommitti aluksi miestä, sitten yritti soittaa minulle monta kertaa. Lopulta sain viestin, jossa minut haukuttiin hu*raksi ja ystävävarkaaksi... Me emme siis saisi nähdä hänen ja hänen EX-miehensä ystäviä. Minä en saisi olla mukana näissä tapaamisissa.

Kuulemma kuitenkin pärjää lasten kanssa, ei halua enempää omaa aikaa (ollaan ehdotettu, että lapset voi olla meillä pidempään, jos haluaisi vaikka lähteä lomamatkalle tms.)

Olen oikeasti ihan loppu näiden oikutteluiden kanssa. Mitä jos aika ei paranna tätä? Tiesin kyllä mitä tein, kun rakastuin mieheen jolla on jo yksi perhe - mutta en mitään tälläistä odottanut.

Kommentit (232)

Vierailija
81/232 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielenkiintoista lukea, miten ap:n aloitukseen suhtaudutaan. Itse pidän järkevästä suhtautumisesta, että suhteet syntyvät ja suhteet kuolevat. Ihmiset purkavat pettymystään lähipiiriin eivätkä hallitse tunteitaan. Ikävä, että exä riehumisellaan ja katkeruudellaan pelottaa pieniä lapsia. Exä on ajattelematon vanhempi, lapsen etu ei menekään ensin. Itse olen luvannut, että katkera minusta ei tule vaikka elämässä tuleekin pettymyksiä. Ne on vain kohdattava ja käsiteltävä. Mieluummin järjellä kuin tunteella, tunnekuohut menevät ohi. Kuten rakkaudetkin.

Ap ei ole vastuussa kenenkään aikaisemmista parisuhteista tai tunteista. Ikävää, että joudut siihen keskelle mutta se on aika tavallista. Pitää ilmeisesti olla älykäs, vahva itsetunto, uusi rakkaus kiikarissa tai rakastaa niin paljon lapsiaan, että jätettynä vaimona päästäisi irti ex-miehestä järkevästi. Kuten tällä palstalla lukee, monikaan ei ole.

Vierailija
82/232 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otsikon kysymykseen sanoisin että aika paljon vielä. Menit ihastumaan varattuun mieheen jolla eroprosessi aivan alussa. Etenitte todella nopeasti. Kestä nyt seuraukset. Ja pysy kaukana sekä,exästä, että mielellään jonkin aikaa myös lapsista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/232 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No tämä nyxä ei kärsi nyt, joten ei sillä väliä. Asiat on minun ja miehen välillä paremmin kuin hyvin. Ei olla koskaan oltu näin onnellisia.

Mies ei ole sekaisin, enkä ole mikään laastari. Tosiaan, korostan edelleen, ollaan tunnettu vuosia. Eikä kiusata exää, en todellakaan hypi sen silmille, enkä pyöri hänen nenänsä edessä, missään. Ei olla varastettu hänen ystäviään, ei tuhottu hänen toimeentuloaan, eikä omittu hänen lapsiaan. Lapset ovat sen ikäisiä, etteivät edes tiedä mikä "naisystävä" on.

Jos en näkisi tällä suhteella mitään toivoa, en olisi tässä. Vaan nyt tuntuu hyvältä ja stabiililta. Edelleen, ei kukaan näe tulevaisuuteen.

Vierailija
84/232 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Apn ylimielinen suhtautuminen exään ihan suututtaa. Enkä ole edes petetty ja jätetty :o

Vierailija
85/232 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sulla on täysi oikeus elämääsi sen miehen kanssa, älä välitä noista ruikuttajista ja syyllistäjistä. Vaikka miehen erosta olisi kaksi viikkoa, sinulla olisi oikeus elämääsi ja siihen mieheen, huolimatta lapsista, se on elämää ja sinullakin on täysi oikeus siihen.

Eipä taida olla kuin päivä tai kaksi, jossa mies oli kuvannut exäänsä ja täällä taas pettäjänainen sai sympatiat ja kaikki sitä sympatioivat hehkuttivat, että ero on voimassa (tuo ei ollut juridisesti) kun muuttivat erilleen. Nyt ämmät vähän järkeä niihin ajatuksiinne jos pystytte!

Vierailija
86/232 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 21:20"]

No tämä nyxä ei kärsi nyt, joten ei sillä väliä. Asiat on minun ja miehen välillä paremmin kuin hyvin. Ei olla koskaan oltu näin onnellisia.

Mies ei ole sekaisin, enkä ole mikään laastari. Tosiaan, korostan edelleen, ollaan tunnettu vuosia. Eikä kiusata exää, en todellakaan hypi sen silmille, enkä pyöri hänen nenänsä edessä, missään. Ei olla varastettu hänen ystäviään, ei tuhottu hänen toimeentuloaan, eikä omittu hänen lapsiaan. Lapset ovat sen ikäisiä, etteivät edes tiedä mikä "naisystävä" on.

Jos en näkisi tällä suhteella mitään toivoa, en olisi tässä. Vaan nyt tuntuu hyvältä ja stabiililta. Edelleen, ei kukaan näe tulevaisuuteen.

[/quote]

 

Huh huh. Lapset ovat siis todella pieniä, taaperoita. =(

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/232 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olette tunteneet jo vuosia...Miten ihmeessä ette ole tajunneet sielunkumppanuuttanne jo kauan aikaa sitten? Tämä vain yksi tärkeä kysmys.

Vierailija
88/232 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vielä pikkulapsiaikana ero? Sano vielä että toinen vuoden vanha?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/232 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pahoittelut, jos kerran vaikuttaa ylimieliseltä. Olen avarakatseinen, suvaitsevainen ja lempeä ihminen, harmi jos ei välity sinne asti. Siedän kurjaakin kohtelua. Osaan olla ottamatta asioita henkilökohtaisesti, jos tiedän syyn olevan aivan muualla kuin itsessäni. Miehen myötä myös hänen lapsensa ovat osa elämääni. Se on minulle täysin ok ja hyvin mieluisaakin.

Mutta mitä kaikkea oikeasti pitää jaksaa? Hu*rittelua ja paskanjauhamista? Kai joku ylpeys ja omanarvontunto saa olla? Kai ihminen saa olla rauhassa OMASSA kodissaan?

Vierailija
90/232 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, sä sanoit aiemmin, että miehen ja exän liitto oli "ohi" jo paljon aiemmin ja miten heillä oli vuosien ajan etäiset välit.

Silti lapset ovat liian pieniä tietääkseen mikä on naisystävä? Mistä ne lapset ilmestyi huonoon, etäiseen liittoon?

Imettääkö lasten äiti vielä? Hänellä saattaa olla myös hormooneista johtuvaa käytöshäiriötä jos hän esim. pumppaa maitoa kotona yksin niiinä viikonloppuina kun isä vie lapset sulle kotileikkiä varten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/232 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maailman ensimmäinen mies, joka on suoriltaan erosta valmiina seuraavaan suhteeseen! Olen vaikuttunut! Rakkaus on ihmeellinen asia. T. Se terapeutti

Vierailija
92/232 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 21:10"][quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 20:39"]Viesti numero 62 oli nyt niin täynnä soopaa, että pakko puuttua.

Me olemme ehdottaneet, että lapset olisivat meillä enemmän, ei käy. Exä tuo lapset meille, sillä eivät ole missään päivähoidossa. Mies puolestaan vie lapset sunnuntaina äidilleen. Minulla on oikeus olla perjantaisin kotona, vaan voin siitä joustaa. Voin käydä lenkillä tai lähikaupassa.

Exä ei ole minun, eikä miehen facebook-kaveri. Se, että ystäväpariskunnan toinen osapuoli päivitti naamakirjaan jotain, ei ole meidän syymme. Lisäksi päivitys oli siis "Ravintolassa X, henkilöiden A, B, C ja D kanssa. Että ei mitään pusnusmus -meininkiä.

Exä tietää, ettei häntä ole petetty. Kun hän heittäytyi polvilleen eteisen lattialla itkemään, lapset pelästyivät. Ja varmasti kärsivätkin näkemästään. 

Avioeropaperit on jätetty elokuussa.

 

Kiitos.
[/quote]

Älä kuule viitti väittää sitä viestiä soopaksi! Se oli erään naisen mietteet ja ajatukset siitä, miltä hänestä tuntui kun sai saman kohtalon minkä te teitte tälle ex vaimolle!!!!!
[/quote]

Oletko helvetti lukutaidoton! Eivät tehneet eksälle mitään, vaan suhde alkoi vasta kun ero oli laitettu vireille. Tsemppiä ap:lle, varmaan raskasta jos eksä on yhtään samanlainen kun nämä hiilihanko tanassa kaakottavat typerykset tässä ketjussa. Että pistää ulkopuolisenkin veren kiehumaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/232 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 21:26"]Pahoittelut, jos kerran vaikuttaa ylimieliseltä. Olen avarakatseinen, suvaitsevainen ja lempeä ihminen, harmi jos ei välity sinne asti. Siedän kurjaakin kohtelua. Osaan olla ottamatta asioita henkilökohtaisesti, jos tiedän syyn olevan aivan muualla kuin itsessäni. Miehen myötä myös hänen lapsensa ovat osa elämääni. Se on minulle täysin ok ja hyvin mieluisaakin.

Mutta mitä kaikkea oikeasti pitää jaksaa? Hu*rittelua ja paskanjauhamista? Kai joku ylpeys ja omanarvontunto saa olla? Kai ihminen saa olla rauhassa OMASSA kodissaan?
[/quote]

Minusta olet saanut hyviäkin neuvoja mm jätä ex täysin rauhaan. Epäilen ettet ole täysin piilossa häneltä ollut. Ei tuo kävelyllä käynti niin iso uhraus ole että sillä leuhkisin. Miksi hänen edes pitää tuoda lapset isälleen? Miksei mies hae niitä?
Laita Facebookissa esto niin hän ei näe ollenkaan sinuun liittyviä juttuja.
Esto puhelimeen ettei voi soitella sulle.

Vierailija
94/232 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No siis lapset ovat alle viiden. Pienellä ikäerolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/232 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, miten ihqu mies on saanut alle kouluikäiset lapset aikaan eksän kanssa , jonka kanssa "ei suurempaa läheisyyttä muutamaan vuoteen" kuten sanoit?!

Vierailija
96/232 |
18.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuollut suhde jo vuosia ja lapset ihan pieniä...

Vierailija
97/232 |
19.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 15:34"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 08:21"]Mutta terapeutti, mistä tietää sen, että asiat on käsitelty? [/quote] toisilla menee kauemmin, toiset eivät toivu koskaan ja osa tokenee hyvin pian. Sen voin kertoa, että puolessa vuodessa ei toivi kukaan! Parissa vuodessa osa hyvinkin.

[/quote]

 

Ihan ihmeellinen meedio olet. Mitä jos mies on mielessään vuoden jo käsitellyt eroa ja kun suhde viimein loppui niin ei ollut vaikeaa pompata toiseen suhteeseen? Hienoa kun te mammat tiedätte toisten toipumisajat.

Vierailija
98/232 |
19.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ohiksena, mutta erosta voi päästä yli muiden silmissä hyvinkin nopsaa.

Itse kävin eron vaiheet lävitse vielä suhteen aikana ja eron hetkellä koin vain vapautta, helpotusta ja riemua. Eksäni oli hyvin tietoinen omista tunteistani, sillä meidän eria pohjusti hänen aikaan saama mielikuvituksellinen suhdevyyhti. Noin 9kk siihen meni kokonaisuutena, mutta olisi se voinut hoitua nopeamminkin, jos olisin vain saanut asunnon aiemmin.

Kuukauden kuluttua itse erosta, ei vielä erilleen muutosta tapasin nykyiseni ja aloimme seurustelemaan kuukauden tuntemisen jälkeen, kun sain oman asuntoni.

Ero eksästäni oli lopullinen päätös, vaikka menossa on yhä harkinta-aika ja kyllä, nykyiseni tietää minun olevan vielä statukseltani rouva ja naimisissa. Jotkut oikeasti eropaperit viedessään eroavat jo henkisesti siinä kohtaa, eikä jää puntaroimaan mahdollisuuksia.

Me emme tosin asu emmekä aio muuttaa yhteen nykyiseni kanssa, koska se ei ole ajankohtaista vielä, mutta erosta tosiaan voi toipua jo suhteen aikana.

Vierailija
99/232 |
19.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tutustupa Betty Broderick -tapaukseen. Teidän ystävällisyys ei ole ehkä hyväksi. En tarkoita, että pitäisi olla epäystävällinen, mutta vähän pitänee ottaa etäisyyttä. Toisekseen ehkä kannattaa jättää ne semepäivitykset vähäksi aikaa vähemmälle. Niiden yhteisten ystävienkin.

Vierailija
100/232 |
19.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 16:36"][quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 15:34"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 08:21"]Mutta terapeutti, mistä tietää sen, että asiat on käsitelty? [/quote] toisilla menee kauemmin, toiset eivät toivu koskaan ja osa tokenee hyvin pian. Sen voin kertoa, että puolessa vuodessa ei toivi kukaan! Parissa vuodessa osa hyvinkin.

[/quote]

 

Ihan ihmeellinen meedio olet. Mitä jos mies on mielessään vuoden jo käsitellyt eroa ja kun suhde viimein loppui niin ei ollut vaikeaa pompata toiseen suhteeseen? Hienoa kun te mammat tiedätte toisten toipumisajat.
[/quote] minä tiedä mitään. Tieteenlaji pyskologia on näitä tutkinut. Kukaan pysty täydellisesti käsittelemään eroa ennen kuin se tapahtuu! Eropäätös voi olla kristallinkirkas, mutta eron käsitteleminen ja hajonneen suhteen käsitteleminen voi tapahtua vasta kun se suhde on hajonnut ja lusikat jaettu. Uudessa suhteessa eron käsittelemiseen ja uudenlaisen minän löytämiseen menee kauemmin. Tutkimustulokset näin todistavat!