Parisuhdekysymys miehille

Olisi kiva löytää nainen, jolle ei tarvitsisi selitellä toistuvasti sitä, miksi olen keskellä työpäivän ollut whatsappissa ja vastannut lapseni akuuttiin kysymykseen mutta en ole vastannut hänen viestiinsä, jossa lukee "miten menee, muru <3"? Minulla menee oikeasti hermot näihin viestittelydraamoihin enkä pidä oikeana sitä, että olen kaikesta selitysvelvollinen. En minäkään valvo hänen WA-käytöstään ja nyt olen omatkin läsnäolotietoni piilottanut, vaikka ne olisivat lasten kannalta hyvä olla ja vaikka naisystävä veti ison herneen nenään. En vain jaksa enää.   

Parisuhdekeskustelut ovat hauskoja, kun vastakkaisen sukupuolen edustaja ei sopeudukaan kaikkiin minun vaatimuksiin, oletuksiin tai toiveisiin niin tehdään ketju "mikä vastakkaista sukupuolta vaivaa?" Oletus lienee, että ne omat vaatimukset, oletukset ja toiveet ovat kaikki järkeenkäypiä universaaleja juttuja. 

Riippumatta omasta sukupuolestani, niin kun minulla olisi vapaata ja loistava parisuhdeillan paikka, niin kumppanilla voi olla jokin meno emmekä voikaan nähdä, Tarkoittaako se, ettei kumppani olekaan vakavissaan vai unohdanko sen toisen illan, jolloin kumppanille olisi käynyt mutta minulla olikin jotain muuta menoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan paljon iästä ja elämäntilanteesta. Keski-ikäisenä toisella kierroksella olevana lasten isänä ja vaativassa työssä olevana en jaksa alituista viestittelyä. Elämässä on niin paljon muutakin. Aina on kiva nähdä ja silloin olen kyllä sitten läsnä täysillä. Sopiva määrä näkemistä on ihan riippuvaista siitä mitä kaikkea muuta on meneillään. Joskus useammin, jos lapset ovat minulla niin harvemmin. Sellaista se vaan on tässä elämäntilanteessa. Priorisoin lasten kanssa vietettävää aikaa, töitä ja liikuntaa.

Yleensä se vain on niin että puhelimen viestit laulaa kyllä kaikkille muille paitsi sille omalle siipalle. Siitähän tässä on kyse. Ei kukaan laske viestejä mikäli näin ei ole. 

Ai onko se "yleensä" niin? Minulla viestit laulavat kyllä lapsilleni ja ikääntyneille vanhemmilleni ja harrastusryhmiin, jos pakollisia hoidettavia asioita on. Naiseni kanssa juttelen lähinnä yötolkulla nähdessämme, koska pärjäämme arjessa ilman viestejä ihan hyvin.

Kyllä on yleensä, ilman "-merkkejä. Ongelmia ei tule kun viestitellään normaalisti. Nainen kyllä vaistoaa milloin viestit kyllä laulavat kavereille ja muille naisille, mutta omalle kumppanille Näytellään kiireistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.

Parisuhde on aina kompromissien tekoa. Jos haet 24/7 suhdetta, niin minä en olisi sinulle sopiva ehdokas. En oleta toisen mukautuvan täysin minun elämääni ja minä en mukaudu täysin toisen elämään. Minulla esimerkiksi seuran treenit ovat silloin, kun seura on saanu treenivuoron.

Koska minulla on alaikäisiä lapsia ja en halua heille ketään kovin helpolla esitellä, niin suhteen alkuvaiheessa emme voisi tavata kun lapset ovat minun kanssa. Mikäli nainen ei tätä hyväksy, niin emme olisi toisillemme sopivia. Luultavasti moni nainen tämän ymmärtää, koska samaa näkemystä olen useammalta naiseltakin kuullut. 

Täällä toinen mies, joka aivan samaa mieltä. Ovatko naiset sitten vain riippuvaisempia huomionosoituksista ja yhdessäolosta kuin miehet? Minä en töissä ollessani esimerkiksi juuri ajattele naisystävääni ja ihmettelen, kun häneltä paukkaa viestiä monta kertaa päivässä. En pidä siitä vaan haluaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sitten passiivisaggressiivista mökötystä, jos en päivän aikana ehdi vastailla hänen viesteihinsä. Ja mökötystä siitä, jos lyhyellä varoitusajalla tuleekin esim. lasten kanssa menoj, joihin hän ei vielä ole tervetullut. Itseäni tuollaiset eivät haittaa yhtään vaan lähden vaikka kaverin kanssa kaljalle tai lenkille. Naisystävä marttyroi sitten sen illan kotonaan. En vaan jaksa ymmärtää.

Kyllä se on kohdallasi ihan vain oma valintakysymyksesi. Olet tuollaisen naisen itse halunnut rinnallesi. 

Mikään pakkohan ei ole ollut valita noin. Minä olen valinnnut miehen joka on tänäänkin töistä laittanut 7 viestiä mulle. Ei mua haittaa, laittakoot. Olen tosin sen verran fiksu etten ala haukkumaan häntä missään, en täällä enkä irl. Ehkä johtuu siitä että olen kiinnittänyt huomioita siihen että mieheni on minulle sopiva-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen. 

Lapset 11 ja 13, joten ei kovin pieniä mutten halua heille ketään naista esitellä tuosta vain. Tarkoittaen, että suhteen alussa emme voisi juurikaan tavata minun lapsiviikoilla. 

Ala-astelainen on kyllä minun mittapuullani aika pieni vielä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan paljon iästä ja elämäntilanteesta. Keski-ikäisenä toisella kierroksella olevana lasten isänä ja vaativassa työssä olevana en jaksa alituista viestittelyä. Elämässä on niin paljon muutakin. Aina on kiva nähdä ja silloin olen kyllä sitten läsnä täysillä. Sopiva määrä näkemistä on ihan riippuvaista siitä mitä kaikkea muuta on meneillään. Joskus useammin, jos lapset ovat minulla niin harvemmin. Sellaista se vaan on tässä elämäntilanteessa. Priorisoin lasten kanssa vietettävää aikaa, töitä ja liikuntaa.

Yleensä se vain on niin että puhelimen viestit laulaa kyllä kaikkille muille paitsi sille omalle siipalle. Siitähän tässä on kyse. Ei kukaan laske viestejä mikäli näin ei ole. 

Ai onko se "yleensä" niin? Minulla viestit laulavat kyllä lapsilleni ja ikääntyneille vanhemmilleni ja harrastusryhmiin, jos pakollisia hoidettavia asioita on. Naiseni kanssa juttelen lähinnä yötolkulla nähdessämme, koska pärjäämme arjessa ilman viestejä ihan hyvin.

Kyllä on yleensä, ilman "-merkkejä. Ongelmia ei tule kun viestitellään normaalisti. Nainen kyllä vaistoaa milloin viestit kyllä laulavat kavereille ja muille naisille, mutta omalle kumppanille Näytellään kiireistä.

Tämä ei pidä paikkaansa. Moni aikuinen ihminen on oikeasti kiireinen. Monella on oikeasti tärkeää asiaa muille elämässä tärkeille ihmisille kuin kumppanille - sellaisiakin toivottavasti kaikilla on. Jos minä tiedän näkeväni naiseni tänään tai huomenna illalla, niin jaksan kyllä odottaa kommunikointia siihen asti. Varaan kyllä oikeuden viestitellä kaverilleni, jot en ole nähnyt kuukauteen. Se ei kuulu naiselleni millään tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen. 

Eihän, vaan se vaatii ihmisen, jolle tuollainen parisuhde sopii. Ihmisen, jolla itselläänkin on harrastuksia ja menoja ja muitakin ihmissuhteita, joista nauttia. Ei ole mitään järkeä hirttäytyä seurelämässään yhden ihmisen varaan, vaikka hän olisi kuinka rakas ja tärkeä.

Miksi on pakko olla parisuhteessa jos ei kerkeä olla parisuhteessa? Pelkäätkö olla yksin? Kannattaisi eron jälkeen ihan reippaasti olla itsekseen, ennen kuin ryntää uuteen suhteeseen jolle ei edes ole aikaa, vain koska ei osaa olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.

Parisuhde on aina kompromissien tekoa. Jos haet 24/7 suhdetta, niin minä en olisi sinulle sopiva ehdokas. En oleta toisen mukautuvan täysin minun elämääni ja minä en mukaudu täysin toisen elämään. Minulla esimerkiksi seuran treenit ovat silloin, kun seura on saanu treenivuoron.

Koska minulla on alaikäisiä lapsia ja en halua heille ketään kovin helpolla esitellä, niin suhteen alkuvaiheessa emme voisi tavata kun lapset ovat minun kanssa. Mikäli nainen ei tätä hyväksy, niin emme olisi toisillemme sopivia. Luultavasti moni nainen tämän ymmärtää, koska samaa näkemystä olen useammalta naiseltakin kuullut. 

Täällä toinen mies, joka aivan samaa mieltä. Ovatko naiset sitten vain riippuvaisempia huomionosoituksista ja yhdessäolosta kuin miehet? Minä en töissä ollessani esimerkiksi juuri ajattele naisystävääni ja ihmettelen, kun häneltä paukkaa viestiä monta kertaa päivässä. En pidä siitä vaan haluaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sitten passiivisaggressiivista mökötystä, jos en päivän aikana ehdi vastailla hänen viesteihinsä. Ja mökötystä siitä, jos lyhyellä varoitusajalla tuleekin esim. lasten kanssa menoj, joihin hän ei vielä ole tervetullut. Itseäni tuollaiset eivät haittaa yhtään vaan lähden vaikka kaverin kanssa kaljalle tai lenkille. Naisystävä marttyroi sitten sen illan kotonaan. En vaan jaksa ymmärtää.

Kyllä se on kohdallasi ihan vain oma valintakysymyksesi. Olet tuollaisen naisen itse halunnut rinnallesi. 

Mikään pakkohan ei ole ollut valita noin. Minä olen valinnnut miehen joka on tänäänkin töistä laittanut 7 viestiä mulle. Ei mua haittaa, laittakoot. Olen tosin sen verran fiksu etten ala haukkumaan häntä missään, en täällä enkä irl. Ehkä johtuu siitä että olen kiinnittänyt huomioita siihen että mieheni on minulle sopiva-

Ei se alussa ollut tällaista. Omistushaluisuus on lsiääntynyt suhteen pidennyttyä. Mutta alkaa tosiaan tuntua siltä, että henkisesti kypsempää seuraa kaipaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.

Parisuhde on aina kompromissien tekoa. Jos haet 24/7 suhdetta, niin minä en olisi sinulle sopiva ehdokas. En oleta toisen mukautuvan täysin minun elämääni ja minä en mukaudu täysin toisen elämään. Minulla esimerkiksi seuran treenit ovat silloin, kun seura on saanu treenivuoron.

Koska minulla on alaikäisiä lapsia ja en halua heille ketään kovin helpolla esitellä, niin suhteen alkuvaiheessa emme voisi tavata kun lapset ovat minun kanssa. Mikäli nainen ei tätä hyväksy, niin emme olisi toisillemme sopivia. Luultavasti moni nainen tämän ymmärtää, koska samaa näkemystä olen useammalta naiseltakin kuullut. 

Täällä toinen mies, joka aivan samaa mieltä. Ovatko naiset sitten vain riippuvaisempia huomionosoituksista ja yhdessäolosta kuin miehet? Minä en töissä ollessani esimerkiksi juuri ajattele naisystävääni ja ihmettelen, kun häneltä paukkaa viestiä monta kertaa päivässä. En pidä siitä vaan haluaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sitten passiivisaggressiivista mökötystä, jos en päivän aikana ehdi vastailla hänen viesteihinsä. Ja mökötystä siitä, jos lyhyellä varoitusajalla tuleekin esim. lasten kanssa menoj, joihin hän ei vielä ole tervetullut. Itseäni tuollaiset eivät haittaa yhtään vaan lähden vaikka kaverin kanssa kaljalle tai lenkille. Naisystävä marttyroi sitten sen illan kotonaan. En vaan jaksa ymmärtää.

Naisille kommunikaatio on samaa kuin miehille seksi. Naiset ei ymmärrä miksi miehille on niin iso juttu että koko ajan pitää olla vääntämässä sitä seksiä. Eikö ole muita mielenkiinnon kohteita elämässä? Minä en ajattele ollenkaan seksiä viikon mittaan eikä minua yhtään haittaa jos on muita menoja ja seksi jää sen takia välistä. 

*Ironiaa*. Mutta ehkä kuvastaa sitä, miten miehet ja naiset keskimäärin ovat täysin eri rotua ja jos halutaan onnellinen suhde, pitää antaa rakkautta sen toisen toivomalla tavalla. Tietysti kohtuuden puitteissa. 

Minusta ei ole kohtuullista pitää mielenosoitusta siitä, jos haluan keskittyä työpäivän aikana työhön ja työyhteisöön ja jos haluan olla hyvä ja vastuullinen isä lapsilleni. Muusta voin joustaa.

Minä taas en jousta parisuhteestani, vaan se on minulle ykkönen. Pakollisia asioita on, ja ne on hoidettava, mutta puolisoni on tärkein, ja menee aina harrastusten ja kavereiden ohi.

Ei, kukaan mies (eikä nainen) ei voi kertoa, mikä on miesten mielestä yhtään mitään. Jokaisella miehellä on ihan oma mielipiteensä.

Niin kauan kun et kykene ymmärtämään tätä, on parempi kaikille, että et yritä muodostaa parisuhdetta miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen. 

Eihän, vaan se vaatii ihmisen, jolle tuollainen parisuhde sopii. Ihmisen, jolla itselläänkin on harrastuksia ja menoja ja muitakin ihmissuhteita, joista nauttia. Ei ole mitään järkeä hirttäytyä seurelämässään yhden ihmisen varaan, vaikka hän olisi kuinka rakas ja tärkeä.

Miksi on pakko olla parisuhteessa jos ei kerkeä olla parisuhteessa? Pelkäätkö olla yksin? Kannattaisi eron jälkeen ihan reippaasti olla itsekseen, ennen kuin ryntää uuteen suhteeseen jolle ei edes ole aikaa, vain koska ei osaa olla yksin.

Ööh. Kai sitä voi olla parisuhteessa, koska tykkää olla parisuhteessa ja tykkää kumppanistaan. Voi tykätä myös monista muista ihmisistä ja tekemisistä. Elämään mahtuu parhaimmillaan monenlaista. -ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.

Parisuhde on aina kompromissien tekoa. Jos haet 24/7 suhdetta, niin minä en olisi sinulle sopiva ehdokas. En oleta toisen mukautuvan täysin minun elämääni ja minä en mukaudu täysin toisen elämään. Minulla esimerkiksi seuran treenit ovat silloin, kun seura on saanu treenivuoron.

Koska minulla on alaikäisiä lapsia ja en halua heille ketään kovin helpolla esitellä, niin suhteen alkuvaiheessa emme voisi tavata kun lapset ovat minun kanssa. Mikäli nainen ei tätä hyväksy, niin emme olisi toisillemme sopivia. Luultavasti moni nainen tämän ymmärtää, koska samaa näkemystä olen useammalta naiseltakin kuullut. 

Täällä toinen mies, joka aivan samaa mieltä. Ovatko naiset sitten vain riippuvaisempia huomionosoituksista ja yhdessäolosta kuin miehet? Minä en töissä ollessani esimerkiksi juuri ajattele naisystävääni ja ihmettelen, kun häneltä paukkaa viestiä monta kertaa päivässä. En pidä siitä vaan haluaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sitten passiivisaggressiivista mökötystä, jos en päivän aikana ehdi vastailla hänen viesteihinsä. Ja mökötystä siitä, jos lyhyellä varoitusajalla tuleekin esim. lasten kanssa menoj, joihin hän ei vielä ole tervetullut. Itseäni tuollaiset eivät haittaa yhtään vaan lähden vaikka kaverin kanssa kaljalle tai lenkille. Naisystävä marttyroi sitten sen illan kotonaan. En vaan jaksa ymmärtää.

Minusta kuulostaa siltä, että parisuhteesi alkaa olla pian loppuun taputeltu. Ehkä sun kannattaisi tapailla vain sellaisia naisia, joilla on yhtä paljon omia menoja kuin sinullakin on, ja ei aikaa eikä halua viettää niin kovin usein aikaa yhdessä.

En kelpuuttaisi suhteeseen miestä jolla olisi huollettavat lapset jaloissa pyörimässä. Oma kun on jo aikuinen, niin osaan arvostaa siellaista aikuisten rakkautta jota ei jatkuvasti sysätä sivuun nuhanenän tai teiniangstin takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.

Parisuhde on aina kompromissien tekoa. Jos haet 24/7 suhdetta, niin minä en olisi sinulle sopiva ehdokas. En oleta toisen mukautuvan täysin minun elämääni ja minä en mukaudu täysin toisen elämään. Minulla esimerkiksi seuran treenit ovat silloin, kun seura on saanu treenivuoron.

Koska minulla on alaikäisiä lapsia ja en halua heille ketään kovin helpolla esitellä, niin suhteen alkuvaiheessa emme voisi tavata kun lapset ovat minun kanssa. Mikäli nainen ei tätä hyväksy, niin emme olisi toisillemme sopivia. Luultavasti moni nainen tämän ymmärtää, koska samaa näkemystä olen useammalta naiseltakin kuullut. 

Täällä toinen mies, joka aivan samaa mieltä. Ovatko naiset sitten vain riippuvaisempia huomionosoituksista ja yhdessäolosta kuin miehet? Minä en töissä ollessani esimerkiksi juuri ajattele naisystävääni ja ihmettelen, kun häneltä paukkaa viestiä monta kertaa päivässä. En pidä siitä vaan haluaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sitten passiivisaggressiivista mökötystä, jos en päivän aikana ehdi vastailla hänen viesteihinsä. Ja mökötystä siitä, jos lyhyellä varoitusajalla tuleekin esim. lasten kanssa menoj, joihin hän ei vielä ole tervetullut. Itseäni tuollaiset eivät haittaa yhtään vaan lähden vaikka kaverin kanssa kaljalle tai lenkille. Naisystävä marttyroi sitten sen illan kotonaan. En vaan jaksa ymmärtää.

Naisille kommunikaatio on samaa kuin miehille seksi. Naiset ei ymmärrä miksi miehille on niin iso juttu että koko ajan pitää olla vääntämässä sitä seksiä. Eikö ole muita mielenkiinnon kohteita elämässä? Minä en ajattele ollenkaan seksiä viikon mittaan eikä minua yhtään haittaa jos on muita menoja ja seksi jää sen takia välistä. 

*Ironiaa*. Mutta ehkä kuvastaa sitä, miten miehet ja naiset keskimäärin ovat täysin eri rotua ja jos halutaan onnellinen suhde, pitää antaa rakkautta sen toisen toivomalla tavalla. Tietysti kohtuuden puitteissa. 

Minusta ei ole kohtuullista pitää mielenosoitusta siitä, jos haluan keskittyä työpäivän aikana työhön ja työyhteisöön ja jos haluan olla hyvä ja vastuullinen isä lapsilleni. Muusta voin joustaa.

Minä taas en jousta parisuhteestani, vaan se on minulle ykkönen. Pakollisia asioita on, ja ne on hoidettava, mutta puolisoni on tärkein, ja menee aina harrastusten ja kavereiden ohi.

Olet sitä porukkaa, joka on eron jälkeen vailla kavereita ja vailla harrastuksia. Ei kukaan halua sulle olla puolison korvikekaan, kun ei muuna aikana kiinnosta. Teidät on niin nähty. Sitten kyllä soitellaan ja vuodatetaan murheita kun parisuhde on loppu. Sori, mua ei enää siinä vaiheessa kiinnosta. Parempiakin ystäviä löytyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.

Parisuhde on aina kompromissien tekoa. Jos haet 24/7 suhdetta, niin minä en olisi sinulle sopiva ehdokas. En oleta toisen mukautuvan täysin minun elämääni ja minä en mukaudu täysin toisen elämään. Minulla esimerkiksi seuran treenit ovat silloin, kun seura on saanu treenivuoron.

Koska minulla on alaikäisiä lapsia ja en halua heille ketään kovin helpolla esitellä, niin suhteen alkuvaiheessa emme voisi tavata kun lapset ovat minun kanssa. Mikäli nainen ei tätä hyväksy, niin emme olisi toisillemme sopivia. Luultavasti moni nainen tämän ymmärtää, koska samaa näkemystä olen useammalta naiseltakin kuullut. 

Täällä toinen mies, joka aivan samaa mieltä. Ovatko naiset sitten vain riippuvaisempia huomionosoituksista ja yhdessäolosta kuin miehet? Minä en töissä ollessani esimerkiksi juuri ajattele naisystävääni ja ihmettelen, kun häneltä paukkaa viestiä monta kertaa päivässä. En pidä siitä vaan haluaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sitten passiivisaggressiivista mökötystä, jos en päivän aikana ehdi vastailla hänen viesteihinsä. Ja mökötystä siitä, jos lyhyellä varoitusajalla tuleekin esim. lasten kanssa menoj, joihin hän ei vielä ole tervetullut. Itseäni tuollaiset eivät haittaa yhtään vaan lähden vaikka kaverin kanssa kaljalle tai lenkille. Naisystävä marttyroi sitten sen illan kotonaan. En vaan jaksa ymmärtää.

Minusta kuulostaa siltä, että parisuhteesi alkaa olla pian loppuun taputeltu. Ehkä sun kannattaisi tapailla vain sellaisia naisia, joilla on yhtä paljon omia menoja kuin sinullakin on, ja ei aikaa eikä halua viettää niin kovin usein aikaa yhdessä.

Näin varmasti on. Toisaalta ajattelen, että kukaan ei ole täydellinenkään ja omasta mielestäni tämä ongelma pitäisi olla aika pieni ja aikuisten ihmisten elämässä soviteltavissa. Lapset ovat ykkönen. En vastaile työpäivän aikana yleensä viesteihin, joten niitä on sillä tavalla turha kauheasti lähetellä. Pieniä juttuja. JOista toinen kehittää suuri draamoja.

Vierailija kirjoitti:

Ala-astelainen on kyllä minun mittapuullani aika pieni vielä.

Vaikka olisivat 15 ja 17 vuotiaita, niin en aio heille ketää kumppania esitellä kovinkaan helpolla. Minun pitää olla vakuuttunut, että suhde jatkuu esittelyn jälkeenkin.  Aikuiselle lapselle voisin kertoa treffailuista, jos hän kysyy tai asia tulisi muuten puheeksi. En esimerkiksi salailisi treffeille menoa, mutta alaikäisille lapsille haluan rauhoittaa heidän elämän kun vielä kotona asuvat.

Omien havaintojeni mukaan taas sinun havaintosi ei pidä paikkaansa. Mutta luultavasti vaan liikumme eri seurassa. Joten en osaa ottaa kantaa kysymykseesi koska en tunnista ilmiötä tuntemistani ihmisistä. 

No ei se mielestäni parisuhde ole jos pari kertaa viikossa näkee. Deittailua ehkä. Ja tietysti viestitellä pitää. ...jos toinen on itselle tärkeä. Jos yhdessä asutaan ja joka päivä vietetään paljon aikaa yhdessä niin silloin ei ehkä tarvitse koko ajan viestitellä. Ehkä minä olen outo äijä (johtuneeko siitä että oon jo 50), mutta jos oikeasti jostakin tykkäisin kovasti enkä joka päivä näkisi, niin totta ihmeessä aamusuukot ja hyvänyön pusut virtuaalisesti lähtisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen. 

Eihän, vaan se vaatii ihmisen, jolle tuollainen parisuhde sopii. Ihmisen, jolla itselläänkin on harrastuksia ja menoja ja muitakin ihmissuhteita, joista nauttia. Ei ole mitään järkeä hirttäytyä seurelämässään yhden ihmisen varaan, vaikka hän olisi kuinka rakas ja tärkeä.

Miksi on pakko olla parisuhteessa jos ei kerkeä olla parisuhteessa? Pelkäätkö olla yksin? Kannattaisi eron jälkeen ihan reippaasti olla itsekseen, ennen kuin ryntää uuteen suhteeseen jolle ei edes ole aikaa, vain koska ei osaa olla yksin.

Ehkäpä päätän tämä ihan itse, ilman sinun ylimielisiä neuvojasi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi on pakko olla parisuhteessa jos ei kerkeä olla parisuhteessa? Pelkäätkö olla yksin? Kannattaisi eron jälkeen ihan reippaasti olla itsekseen, ennen kuin ryntää uuteen suhteeseen jolle ei edes ole aikaa, vain koska ei osaa olla yksin.

Miksi 24/7 olisi ainoa hyväksyttävä parisuhde? Useimmilla ihmisillä on kavereita, harrastuksia ja muita menoja. Kaikkiin ei tarvitse kumppanin tulla mukaan ja minusta ihan tervettäkin, että kummallakin on omiakin juttuja. Joku muu ajattelee toisin ja se heille sallittakoon. Hyvä vain puolin ja toisin tiedostaa, että emme pakosti ole kovin yhteensopivat jos parisuhdetoiveet ovat kovin erilaiset.