Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhdekysymys miehille
24.11.2021 |
Havaintojeni mukaan miehet ovat parisuhteessa haluttomampia viettämään yhdessä aikaa ja haluttomampia viestittelemään kumppanin kanssa - osa sanoo suoraan kokevansa varsinkin viestittelyn rasittavaksi. Joten miten on mahdollista, että suurin osa eroista on kuitenkin naisten aloitteeksi panemia? 🤔 Minulle naisen näkökulmasta suhdetta ei ole olemassa jos
a) ei ole riittävästi yhdessä vietettyä aikaa (vähintään 2 kertaa viikossa)
b) jotta henkinen yhteys säilyisi näkemisten välillä, tarvitsen jonkunlaista yhteydenpitoa
Voisiko joku mies ystävällisesti selittää minulle. Mikä olisi miesten mielestä oikea määrä yhdessä vietettyä aikaa naisen kanssa, jos ette asu yhdessä?
Kommentit (246)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.
No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.
Parisuhde on aina kompromissien tekoa. Jos haet 24/7 suhdetta, niin minä en olisi sinulle sopiva ehdokas. En oleta toisen mukautuvan täysin minun elämääni ja minä en mukaudu täysin toisen elämään. Minulla esimerkiksi seuran treenit ovat silloin, kun seura on saanu treenivuoron.
Koska minulla on alaikäisiä lapsia ja en halua heille ketään kovin helpolla esitellä, niin suhteen alkuvaiheessa emme voisi tavata kun lapset ovat minun kanssa. Mikäli nainen ei tätä hyväksy, niin emme olisi toisillemme sopivia. Luultavasti moni nainen tämän ymmärtää, koska samaa näkemystä olen useammalta naiseltakin kuullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.
Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.
Oletko muilla tavoin yhteydessä silloin kun ette voi nähdä? Minulle se olisi kynnyskysymys parisuhteessa. Ja en siis väitä että se olisi oikein tai väärin, en vain suostuisi parisuhteeseen jossa nähdään kerran kahteen viikkon lyhyesti ja ei olla juurikaan yhteydessä muutoin. Minulle merkittävä osa parisuhteen mielihyvästä tulee yhteyden kokemisesta - ja se vaatii yhteydessä olemista. Joko näkemällä, puhumalla puhelimeen tai viestittelemällä.
Viestiä tai soittaa, mutta silloinkin puolin ja toisin täytyy tajuta, ettei toinen voi olla vastaamassa millään määritellyllä tahdilla. Voin olla illan treeneissä, leffassa, kavereiden kanssa tai lasteni kanssa enkä päivystämässä puhelimen ääressä. Samaa oletan toiseltakin osapuolelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.
Oletko muilla tavoin yhteydessä silloin kun ette voi nähdä? Minulle se olisi kynnyskysymys parisuhteessa. Ja en siis väitä että se olisi oikein tai väärin, en vain suostuisi parisuhteeseen jossa nähdään kerran kahteen viikkon lyhyesti ja ei olla juurikaan yhteydessä muutoin. Minulle merkittävä osa parisuhteen mielihyvästä tulee yhteyden kokemisesta - ja se vaatii yhteydessä olemista. Joko näkemällä, puhumalla puhelimeen tai viestittelemällä.
No eihän tuollainen edes ole mikään PARIsuhde :D Voi olla muunlaisia suhteita jos elämään ei parisuhdetta mahdu. Ystävät, yhdenillanjutut, fwb-säädöt. Parisuhteeseen sitten kun siihen on mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan paljon iästä ja elämäntilanteesta. Keski-ikäisenä toisella kierroksella olevana lasten isänä ja vaativassa työssä olevana en jaksa alituista viestittelyä. Elämässä on niin paljon muutakin. Aina on kiva nähdä ja silloin olen kyllä sitten läsnä täysillä. Sopiva määrä näkemistä on ihan riippuvaista siitä mitä kaikkea muuta on meneillään. Joskus useammin, jos lapset ovat minulla niin harvemmin. Sellaista se vaan on tässä elämäntilanteessa. Priorisoin lasten kanssa vietettävää aikaa, töitä ja liikuntaa.
Yleensä se vain on niin että puhelimen viestit laulaa kyllä kaikkille muille paitsi sille omalle siipalle. Siitähän tässä on kyse. Ei kukaan laske viestejä mikäli näin ei ole.
Ai onko se "yleensä" niin? Minulla viestit laulavat kyllä lapsilleni ja ikääntyneille vanhemmilleni ja harrastusryhmiin, jos pakollisia hoidettavia asioita on. Naiseni kanssa juttelen lähinnä yötolkulla nähdessämme, koska pärjäämme arjessa ilman viestejä ihan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan paljon iästä ja elämäntilanteesta. Keski-ikäisenä toisella kierroksella olevana lasten isänä ja vaativassa työssä olevana en jaksa alituista viestittelyä. Elämässä on niin paljon muutakin. Aina on kiva nähdä ja silloin olen kyllä sitten läsnä täysillä. Sopiva määrä näkemistä on ihan riippuvaista siitä mitä kaikkea muuta on meneillään. Joskus useammin, jos lapset ovat minulla niin harvemmin. Sellaista se vaan on tässä elämäntilanteessa. Priorisoin lasten kanssa vietettävää aikaa, töitä ja liikuntaa.
Yleensä se vain on niin että puhelimen viestit laulaa kyllä kaikkille muille paitsi sille omalle siipalle. Siitähän tässä on kyse. Ei kukaan laske viestejä mikäli näin ei ole.
Ai onko se "yleensä" niin? Minulla viestit laulavat kyllä lapsilleni ja ikääntyneille vanhemmilleni ja harrastusryhmiin, jos pakollisia hoidettavia asioita on. Naiseni kanssa juttelen lähinnä yötolkulla nähdessämme, koska pärjäämme arjessa ilman viestejä ihan hyvin.
No ongelma taitaa lähinnä olla niissä suhteissa, joissa ei asuta yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.
No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.
Parisuhde on aina kompromissien tekoa. Jos haet 24/7 suhdetta, niin minä en olisi sinulle sopiva ehdokas. En oleta toisen mukautuvan täysin minun elämääni ja minä en mukaudu täysin toisen elämään. Minulla esimerkiksi seuran treenit ovat silloin, kun seura on saanu treenivuoron.
Koska minulla on alaikäisiä lapsia ja en halua heille ketään kovin helpolla esitellä, niin suhteen alkuvaiheessa emme voisi tavata kun lapset ovat minun kanssa. Mikäli nainen ei tätä hyväksy, niin emme olisi toisillemme sopivia. Luultavasti moni nainen tämän ymmärtää, koska samaa näkemystä olen useammalta naiseltakin kuullut.
Täällä toinen mies, joka aivan samaa mieltä. Ovatko naiset sitten vain riippuvaisempia huomionosoituksista ja yhdessäolosta kuin miehet? Minä en töissä ollessani esimerkiksi juuri ajattele naisystävääni ja ihmettelen, kun häneltä paukkaa viestiä monta kertaa päivässä. En pidä siitä vaan haluaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sitten passiivisaggressiivista mökötystä, jos en päivän aikana ehdi vastailla hänen viesteihinsä. Ja mökötystä siitä, jos lyhyellä varoitusajalla tuleekin esim. lasten kanssa menoj, joihin hän ei vielä ole tervetullut. Itseäni tuollaiset eivät haittaa yhtään vaan lähden vaikka kaverin kanssa kaljalle tai lenkille. Naisystävä marttyroi sitten sen illan kotonaan. En vaan jaksa ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan paljon iästä ja elämäntilanteesta. Keski-ikäisenä toisella kierroksella olevana lasten isänä ja vaativassa työssä olevana en jaksa alituista viestittelyä. Elämässä on niin paljon muutakin. Aina on kiva nähdä ja silloin olen kyllä sitten läsnä täysillä. Sopiva määrä näkemistä on ihan riippuvaista siitä mitä kaikkea muuta on meneillään. Joskus useammin, jos lapset ovat minulla niin harvemmin. Sellaista se vaan on tässä elämäntilanteessa. Priorisoin lasten kanssa vietettävää aikaa, töitä ja liikuntaa.
Yleensä se vain on niin että puhelimen viestit laulaa kyllä kaikkille muille paitsi sille omalle siipalle. Siitähän tässä on kyse. Ei kukaan laske viestejä mikäli näin ei ole.
Ai onko se "yleensä" niin? Minulla viestit laulavat kyllä lapsilleni ja ikääntyneille vanhemmilleni ja harrastusryhmiin, jos pakollisia hoidettavia asioita on. Naiseni kanssa juttelen lähinnä yötolkulla nähdessämme, koska pärjäämme arjessa ilman viestejä ihan hyvin.
No ongelma taitaa lähinnä olla niissä suhteissa, joissa ei asuta yhdessä.
Me emme asu yhdessä emmekä näe lapsiviikoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.
Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen.
Lapset 11 ja 13, joten ei kovin pieniä mutten halua heille ketään naista esitellä tuosta vain. Tarkoittaen, että suhteen alussa emme voisi juurikaan tavata minun lapsiviikoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.
Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen.
Eihän, vaan se vaatii ihmisen, jolle tuollainen parisuhde sopii. Ihmisen, jolla itselläänkin on harrastuksia ja menoja ja muitakin ihmissuhteita, joista nauttia. Ei ole mitään järkeä hirttäytyä seurelämässään yhden ihmisen varaan, vaikka hän olisi kuinka rakas ja tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.
Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen.
Lapset 11 ja 13, joten ei kovin pieniä mutten halua heille ketään naista esitellä tuosta vain. Tarkoittaen, että suhteen alussa emme voisi juurikaan tavata minun lapsiviikoilla.
Sama. Naisena kunnioitan päätöstäsi ja tunnen aivan samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.
No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.
Parisuhde on aina kompromissien tekoa. Jos haet 24/7 suhdetta, niin minä en olisi sinulle sopiva ehdokas. En oleta toisen mukautuvan täysin minun elämääni ja minä en mukaudu täysin toisen elämään. Minulla esimerkiksi seuran treenit ovat silloin, kun seura on saanu treenivuoron.
Koska minulla on alaikäisiä lapsia ja en halua heille ketään kovin helpolla esitellä, niin suhteen alkuvaiheessa emme voisi tavata kun lapset ovat minun kanssa. Mikäli nainen ei tätä hyväksy, niin emme olisi toisillemme sopivia. Luultavasti moni nainen tämän ymmärtää, koska samaa näkemystä olen useammalta naiseltakin kuullut.
Täällä toinen mies, joka aivan samaa mieltä. Ovatko naiset sitten vain riippuvaisempia huomionosoituksista ja yhdessäolosta kuin miehet? Minä en töissä ollessani esimerkiksi juuri ajattele naisystävääni ja ihmettelen, kun häneltä paukkaa viestiä monta kertaa päivässä. En pidä siitä vaan haluaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sitten passiivisaggressiivista mökötystä, jos en päivän aikana ehdi vastailla hänen viesteihinsä. Ja mökötystä siitä, jos lyhyellä varoitusajalla tuleekin esim. lasten kanssa menoj, joihin hän ei vielä ole tervetullut. Itseäni tuollaiset eivät haittaa yhtään vaan lähden vaikka kaverin kanssa kaljalle tai lenkille. Naisystävä marttyroi sitten sen illan kotonaan. En vaan jaksa ymmärtää.
Naisille kommunikaatio on samaa kuin miehille seksi. Naiset ei ymmärrä miksi miehille on niin iso juttu että koko ajan pitää olla vääntämässä sitä seksiä. Eikö ole muita mielenkiinnon kohteita elämässä? Minä en ajattele ollenkaan seksiä viikon mittaan eikä minua yhtään haittaa jos on muita menoja ja seksi jää sen takia välistä.
*Ironiaa*. Mutta ehkä kuvastaa sitä, miten miehet ja naiset keskimäärin ovat täysin eri rotua ja jos halutaan onnellinen suhde, pitää antaa rakkautta sen toisen toivomalla tavalla. Tietysti kohtuuden puitteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.
No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.
Parisuhde on aina kompromissien tekoa. Jos haet 24/7 suhdetta, niin minä en olisi sinulle sopiva ehdokas. En oleta toisen mukautuvan täysin minun elämääni ja minä en mukaudu täysin toisen elämään. Minulla esimerkiksi seuran treenit ovat silloin, kun seura on saanu treenivuoron.
Koska minulla on alaikäisiä lapsia ja en halua heille ketään kovin helpolla esitellä, niin suhteen alkuvaiheessa emme voisi tavata kun lapset ovat minun kanssa. Mikäli nainen ei tätä hyväksy, niin emme olisi toisillemme sopivia. Luultavasti moni nainen tämän ymmärtää, koska samaa näkemystä olen useammalta naiseltakin kuullut.
Täällä toinen mies, joka aivan samaa mieltä. Ovatko naiset sitten vain riippuvaisempia huomionosoituksista ja yhdessäolosta kuin miehet? Minä en töissä ollessani esimerkiksi juuri ajattele naisystävääni ja ihmettelen, kun häneltä paukkaa viestiä monta kertaa päivässä. En pidä siitä vaan haluaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sitten passiivisaggressiivista mökötystä, jos en päivän aikana ehdi vastailla hänen viesteihinsä. Ja mökötystä siitä, jos lyhyellä varoitusajalla tuleekin esim. lasten kanssa menoj, joihin hän ei vielä ole tervetullut. Itseäni tuollaiset eivät haittaa yhtään vaan lähden vaikka kaverin kanssa kaljalle tai lenkille. Naisystävä marttyroi sitten sen illan kotonaan. En vaan jaksa ymmärtää.
Niin. Tässä palataan siihen tarpeiden määrittelyyn. Sinä tarvitset naisystävää vähännkuin fwb-suhteeseen ja jos se on naiselle ok niin molemmat voittavat. Mutta jos nainen etsii perhetyyppistä parisuhdetta, kuten jotkut ja monet etsivät, ei teillä ole onnellista tulevaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.
Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen.
Eihän, vaan se vaatii ihmisen, jolle tuollainen parisuhde sopii. Ihmisen, jolla itselläänkin on harrastuksia ja menoja ja muitakin ihmissuhteita, joista nauttia. Ei ole mitään järkeä hirttäytyä seurelämässään yhden ihmisen varaan, vaikka hän olisi kuinka rakas ja tärkeä.
Valtaosa kuitenkin näkee toisin ja elää perheissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.
No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.
Parisuhde on aina kompromissien tekoa. Jos haet 24/7 suhdetta, niin minä en olisi sinulle sopiva ehdokas. En oleta toisen mukautuvan täysin minun elämääni ja minä en mukaudu täysin toisen elämään. Minulla esimerkiksi seuran treenit ovat silloin, kun seura on saanu treenivuoron.
Koska minulla on alaikäisiä lapsia ja en halua heille ketään kovin helpolla esitellä, niin suhteen alkuvaiheessa emme voisi tavata kun lapset ovat minun kanssa. Mikäli nainen ei tätä hyväksy, niin emme olisi toisillemme sopivia. Luultavasti moni nainen tämän ymmärtää, koska samaa näkemystä olen useammalta naiseltakin kuullut.
Täällä toinen mies, joka aivan samaa mieltä. Ovatko naiset sitten vain riippuvaisempia huomionosoituksista ja yhdessäolosta kuin miehet? Minä en töissä ollessani esimerkiksi juuri ajattele naisystävääni ja ihmettelen, kun häneltä paukkaa viestiä monta kertaa päivässä. En pidä siitä vaan haluaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sitten passiivisaggressiivista mökötystä, jos en päivän aikana ehdi vastailla hänen viesteihinsä. Ja mökötystä siitä, jos lyhyellä varoitusajalla tuleekin esim. lasten kanssa menoj, joihin hän ei vielä ole tervetullut. Itseäni tuollaiset eivät haittaa yhtään vaan lähden vaikka kaverin kanssa kaljalle tai lenkille. Naisystävä marttyroi sitten sen illan kotonaan. En vaan jaksa ymmärtää.
Naisille kommunikaatio on samaa kuin miehille seksi. Naiset ei ymmärrä miksi miehille on niin iso juttu että koko ajan pitää olla vääntämässä sitä seksiä. Eikö ole muita mielenkiinnon kohteita elämässä? Minä en ajattele ollenkaan seksiä viikon mittaan eikä minua yhtään haittaa jos on muita menoja ja seksi jää sen takia välistä.
*Ironiaa*. Mutta ehkä kuvastaa sitä, miten miehet ja naiset keskimäärin ovat täysin eri rotua ja jos halutaan onnellinen suhde, pitää antaa rakkautta sen toisen toivomalla tavalla. Tietysti kohtuuden puitteissa.
Minusta ei ole kohtuullista pitää mielenosoitusta siitä, jos haluan keskittyä työpäivän aikana työhön ja työyhteisöön ja jos haluan olla hyvä ja vastuullinen isä lapsilleni. Muusta voin joustaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.
Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen.
Eihän, vaan se vaatii ihmisen, jolle tuollainen parisuhde sopii. Ihmisen, jolla itselläänkin on harrastuksia ja menoja ja muitakin ihmissuhteita, joista nauttia. Ei ole mitään järkeä hirttäytyä seurelämässään yhden ihmisen varaan, vaikka hän olisi kuinka rakas ja tärkeä.
Valtaosa kuitenkin näkee toisin ja elää perheissä.
Voihan "perheissä" elää monenlaista elämää. Toiset hautautuvat vain parisuhde- ja ydinperhe-elämää, toiset muutakin lisäksi. Molemmat ovat mahdollisia. Sitäpaitsi monet ovat jo toisella tai kolmannell kierroksella, jolloin perinteinen perhe-elämä eli siinä tapauksessa uusperhe-elämä ei nappaa yhtään. Ei nappaa minuakaan. Silloin pitää löytää erilainen sävel yhdessäololle. Se on usein rajatumpaa, mutta niin se vaan menee olosuhteiden pakosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.
No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.
Parisuhde on aina kompromissien tekoa. Jos haet 24/7 suhdetta, niin minä en olisi sinulle sopiva ehdokas. En oleta toisen mukautuvan täysin minun elämääni ja minä en mukaudu täysin toisen elämään. Minulla esimerkiksi seuran treenit ovat silloin, kun seura on saanu treenivuoron.
Koska minulla on alaikäisiä lapsia ja en halua heille ketään kovin helpolla esitellä, niin suhteen alkuvaiheessa emme voisi tavata kun lapset ovat minun kanssa. Mikäli nainen ei tätä hyväksy, niin emme olisi toisillemme sopivia. Luultavasti moni nainen tämän ymmärtää, koska samaa näkemystä olen useammalta naiseltakin kuullut.
Täällä toinen mies, joka aivan samaa mieltä. Ovatko naiset sitten vain riippuvaisempia huomionosoituksista ja yhdessäolosta kuin miehet? Minä en töissä ollessani esimerkiksi juuri ajattele naisystävääni ja ihmettelen, kun häneltä paukkaa viestiä monta kertaa päivässä. En pidä siitä vaan haluaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sitten passiivisaggressiivista mökötystä, jos en päivän aikana ehdi vastailla hänen viesteihinsä. Ja mökötystä siitä, jos lyhyellä varoitusajalla tuleekin esim. lasten kanssa menoj, joihin hän ei vielä ole tervetullut. Itseäni tuollaiset eivät haittaa yhtään vaan lähden vaikka kaverin kanssa kaljalle tai lenkille. Naisystävä marttyroi sitten sen illan kotonaan. En vaan jaksa ymmärtää.
Niin. Tässä palataan siihen tarpeiden määrittelyyn. Sinä tarvitset naisystävää vähännkuin fwb-suhteeseen ja jos se on naiselle ok niin molemmat voittavat. Mutta jos nainen etsii perhetyyppistä parisuhdetta, kuten jotkut ja monet etsivät, ei teillä ole onnellista tulevaisuutta.
Uusperheeseen minusta ja lapsistani ei ole, se on selvä.
Itse näen parisuhteen, että ollaan toiselle uskollisia ja vietetään aikaa yhdessä kummankin mahdollisuuksien mukaan. Kaikkea vapaa-aikaa ei ole minusta tarkoituksenmukaista viettää yhdessä. Kummallakin tulee olla omaa aikaa niin yksin kuin kavereiden kanssa ja omia menoja sekä harrastuksia. Ellei ehdi tapaamaan tai viettämään aikaa yhdessä voi viestiä ja soitella, mutta taas oletus ei ole, että erossaollessa jatkuvasti viestitään tai soitellaan.
Ellei potentiaalisen kumppanin kanssa pääse sopuun millainen se meidän suhde olisi, niin suhdetta ei synny. Kukin mahdollinen suhde on erilainen, koska asiaanvaikuttavat osapuolet ovat erilaisia. Mikäli löytäisin harrastuksen parista kumppanin, niin hänen kanssa suhde olisi erilainen kuin harrastuksen ulkopuolisen ihmisen kanssa.
Ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa ihmiset tyhmenevät, mitähän luulette sen vaikuttavan parisuhteisiin?
Alue: Aihe vapaa
Oletko muilla tavoin yhteydessä silloin kun ette voi nähdä? Minulle se olisi kynnyskysymys parisuhteessa. Ja en siis väitä että se olisi oikein tai väärin, en vain suostuisi parisuhteeseen jossa nähdään kerran kahteen viikkon lyhyesti ja ei olla juurikaan yhteydessä muutoin. Minulle merkittävä osa parisuhteen mielihyvästä tulee yhteyden kokemisesta - ja se vaatii yhteydessä olemista. Joko näkemällä, puhumalla puhelimeen tai viestittelemällä.