Lue keskustelun säännöt.
Parisuhdekysymys miehille
24.11.2021 |
Havaintojeni mukaan miehet ovat parisuhteessa haluttomampia viettämään yhdessä aikaa ja haluttomampia viestittelemään kumppanin kanssa - osa sanoo suoraan kokevansa varsinkin viestittelyn rasittavaksi. Joten miten on mahdollista, että suurin osa eroista on kuitenkin naisten aloitteeksi panemia? 🤔 Minulle naisen näkökulmasta suhdetta ei ole olemassa jos
a) ei ole riittävästi yhdessä vietettyä aikaa (vähintään 2 kertaa viikossa)
b) jotta henkinen yhteys säilyisi näkemisten välillä, tarvitsen jonkunlaista yhteydenpitoa
Voisiko joku mies ystävällisesti selittää minulle. Mikä olisi miesten mielestä oikea määrä yhdessä vietettyä aikaa naisen kanssa, jos ette asu yhdessä?
Kommentit (246)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.
Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin.
Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin.
Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa.
Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.
Miksi aina pitää yleistää? Minä olen nainen ja ajattelen kuten sinä eli että vasta tutustumisen myötä voi tietää, mihin suuntaan suhde kehittyy. Sitä vartenhan sitä seurustellaan, että nähdään, voisiko kehittyä jotain vakavampaa.
Ai että te molemmat olette avoimet ihan minkälaiselle suhteelle tahansa. On ihan ok että siitä kehittyy panosuhde tai kehittyy avioliitto tai kehittyy sielunkumppanuus tai sellainen, että toinen on kodinkone jonka kanssa ei paljoa keskustella? Eikö teillä ole mitään odotuksia tai toiveita elämäänne kohtaan? Mitään arvoja? Mikä vaan käy, jos on käydäkseen?
Rauhoitu, hyvä ihminen. Olemme jo useamman vuoden asuneet avoliitossa. Tuolla aiemmin kirjoitin, että seurusteluvuosinamme meillä oli lähes alusta alkaen tapana soitella vuorotellen toisillemme iltaisin. MUTTA emme me ensimmäisellä viikolla, ensimmäisen kuukauden tai edes ensimmäisen kvartaalin aikana vielä tienneet, mihin suhteemme kehittyy, siinähän vasta opeteltiin tuntemaan toisiaan. Ja jos olisin huomannut, että mies esimerkiksi ottaa yhteyttä vain silloin, kun haluaa tulla käymään seksin merkeissä, niin olisinhan minä ymmärtänyt, ettei se ole sitä, mitä minä haluan. Ja vastaavasti jos minä olisin odottanut jotain, mitä hän ei halua, niin hän olisi ilmaissut, ettei juttu toimi.
Sen takiahan me seurustelimme, että olimme varmoja ennen sitoutumista avoliittoon siitä, että haluamme elämältä ja parisuhteelta samoja asioita. Eihän sitä voinut tietää ENNEN seurustelusuhdetta.
Sinulla on käynyt tuuri (ehkä jopa lottovoittoa vastaava) että olet tavannut sattumalta ihmisen, jolla on ollut samat arvot, tarpeet ja tulevaisuudennäkymät ilman että niistä on käyty keskustelua tapailusuhteen alussa.
Vaihtoehtoisesti olette tavanneet nuorina, jolloin kumpikin on luontaisesti vielä avoimempi (naiivimpi) elämälle.
Tämänlaisessa arpapelissä nykyään voi käydä todella pahasti. On liikkeellä aika hurjasti traumatisoituneita ihmisiä ja persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä jotka voi tuhota elämän, uran, lapset, talouden. On aivan elintärkeää seuloa nämä tyypit pois heti lähdössä ja olla itsellä hyvin selvää mitä haluaa ja tarvitsee ja mitä ilman ei suostu olemaan.
Ei tuo ole mikään lottovoitto vaan ainakin meidän viisikymppisten elämässä ihan normaali pariutumisen tapa. Nykyään varmaan deittipalstat suosivat tätä "kaikki odotukset heti pöytään" - tyylistä lähestymistä. En ikinä itse lähtisi noihin kuvioihin. Ihmissuhde on parhaimmillaan yhteistä kasvua eikä omien ennalta määrättyjen tarpeiden täyttämistä toisella ihjmisellä.
Me ollaan muuten oltu avoimia tulevalle, mutta toista kierrosta käyvinä heti alussa keskusteltiin auki mahdolliset uusperhenäkemykset. Jos ne eivät olisi kohdanneet, ei hommaa olisi ollut mitään mieltä jatkaa.
Olisi ollut täysin turhaa tuskaa erota parin vuoden päästä ja jo rakastuneina siihen, että toinen haluaa kaikki samaan talouteen ja toinen kokee uusperheen tarpeettomana riskinä suhteelle, kun aikuisten kesken ehtii olla muutenkin ja elämää on lasten poismuuton jälkeenkin.
Tämä ei ole toisen käyttämistä omiin tarkoituksiin, vaan aikuisen kykyä havaita, että tiettyjä ristiriitoja on täysin turha etsiä elämäänsä. -eri
Tietenkin. Uusperhekuvioissa on kyse muistakin kuin teistä kahdesta, joten tottakai se on huomioitava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu aika ahdistavalta ajatukselta että pitäisi rakentaa parisuhdetta kännykkä kourassa.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu aika ahdistavalta ajatukselta että pitäisi rakentaa parisuhdetta kännykkä kourassa.
No tämäpä. Aikuiset käyttäytyvät parisuhteissa kuin teinit, laskevat viestien määrää ja analysoivat vastaamisaikoja. Ei kyllä kiinnosta sellainen suhde yhtään. Paras päivä on päivä, jolloin puhelinta ei tarvitse katsoakaan. Työ- ja lasten asioissa siitä saa ihan tarpeekseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu aika ahdistavalta ajatukselta että pitäisi rakentaa parisuhdetta kännykkä kourassa.
No tämäpä. Aikuiset käyttäytyvät parisuhteissa kuin teinit, laskevat viestien määrää ja analysoivat vastaamisaikoja. Ei kyllä kiinnosta sellainen suhde yhtään. Paras päivä on päivä, jolloin puhelinta ei tarvitse katsoakaan. Työ- ja lasten asioissa siitä saa ihan tarpeekseen.
Joo. Itse en tosin arvota toista tyyliä paremmaksi kuin toinen. Jollekin sopii yksi tyyli ja toiselle toinen, eikä siitä voida vetää mitään johtopäätöstä, että toinen on teini tai toinen tunnekylmä. Se johtopäätös voidaan vetää, että kaikki ihmiset eivät sovi toisilleen ilman että tulee hankausta tai vähintään toinen kärsii.
Enkä näe mitään väärää vaan pikemmin hyvää siinä, että kertoo jo ihan alussa, että hei, mä muuten olen tällainen, että minä en tykkää katsoa puhelinta, edes etäsuhteessa. Että kun ei olla yhdessä, ei olla yhdessä. Siinä sitten se toinen voi kertoa, että joo, olen samanlainen tai kertoa, että meillä muuten tulee tästä ongelma, jos lähdetään rakentamaan pysyvää suhdetta, koska itse haluan vaihtaa päivittäin kuulumiset tai toivottaa hyvät yöt tms. Kumpikaan ei ole parempi kuin toinen, kumpikaan ei ole oikeassa enemmän kuin toinen. Fiksumpi se, joka tajuaa nostaa asiat neutraalisti ja avoimesti esille eikä odota konfliktien ja pettymysten syntymistä.
Itsellä sekoaisi pää jos joutuisi päivystämään viestejä 24/7 ja yrittää joka päivä hoitaa parisuhdetta jollain whatsapp-keskustelulla. Olen muutenkin aika laiska vastaamaan viesteihin, joten kavereiden kanssa käydyt keskustelut etenevät usein aika verkkaiseen tahtiin. Meillä on ystävien kanssa ryhmäkeskusteluita, joihin ei välttämättä tulee viikkoon yhtään viestiä, mutta välillä innostutaan jostain ja sitten tietenkin lätistään enemmän.
--mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan paljon iästä ja elämäntilanteesta. Keski-ikäisenä toisella kierroksella olevana lasten isänä ja vaativassa työssä olevana en jaksa alituista viestittelyä. Elämässä on niin paljon muutakin. Aina on kiva nähdä ja silloin olen kyllä sitten läsnä täysillä. Sopiva määrä näkemistä on ihan riippuvaista siitä mitä kaikkea muuta on meneillään. Joskus useammin, jos lapset ovat minulla niin harvemmin. Sellaista se vaan on tässä elämäntilanteessa. Priorisoin lasten kanssa vietettävää aikaa, töitä ja liikuntaa.
Yleensä se vain on niin että puhelimen viestit laulaa kyllä kaikkille muille paitsi sille omalle siipalle. Siitähän tässä on kyse. Ei kukaan laske viestejä mikäli näin ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajansa kaikella. Haluan olla naisen kanssa ja viestitellä naisen kanssa. Mutta haluan myös muuta elämää. Sen takia kierrän kaukaa läheisriippuvaiset naiset, seurustelen vain naisten kanssa, jotka haluavat myös omaa itsenäistä aikaa ja hyväksyvät sen myös miehelle.
Läheisriippuvaisuus on eri asia kuin haluta olla kumppani parisuhteessa.
Kovin välttelevä ja etäinen käytös kyllä laukaisee myös läheisriippuvan käytöksen sellaiseen alttiilla ihmisillä
Jokainen valitsee itselleen sopivan kumppanin, mulle sopii parhaiten itsenäiset naiset, joilla on muutakin elämää kuin parisuhde.
Kaikilla on omaakin elämää, siitähän tässä ei ole kyse, mutta senhän sinä jo tiesitkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan paljon iästä ja elämäntilanteesta. Keski-ikäisenä toisella kierroksella olevana lasten isänä ja vaativassa työssä olevana en jaksa alituista viestittelyä. Elämässä on niin paljon muutakin. Aina on kiva nähdä ja silloin olen kyllä sitten läsnä täysillä. Sopiva määrä näkemistä on ihan riippuvaista siitä mitä kaikkea muuta on meneillään. Joskus useammin, jos lapset ovat minulla niin harvemmin. Sellaista se vaan on tässä elämäntilanteessa. Priorisoin lasten kanssa vietettävää aikaa, töitä ja liikuntaa.
Yleensä se vain on niin että puhelimen viestit laulaa kyllä kaikkille muille paitsi sille omalle siipalle. Siitähän tässä on kyse. Ei kukaan laske viestejä mikäli näin ei ole.
Joo. Naisena sitä valitsee sosiaalisen ja puhekykyisen miehen ja sitten se puhuukin kaikille muille paitsi itselle.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sekoaisi pää jos joutuisi päivystämään viestejä 24/7 ja yrittää joka päivä hoitaa parisuhdetta jollain whatsapp-keskustelulla. Olen muutenkin aika laiska vastaamaan viesteihin, joten kavereiden kanssa käydyt keskustelut etenevät usein aika verkkaiseen tahtiin. Meillä on ystävien kanssa ryhmäkeskusteluita, joihin ei välttämättä tulee viikkoon yhtään viestiä, mutta välillä innostutaan jostain ja sitten tietenkin lätistään enemmän.
--mies
Tässäpä juuri se oleellinen. Toiset haluavat parisuhteelta jotain asioita ja jotkut jotain muita asioita. Et sinä voi olettaa, että kaikki olisivat tyytyväisiä tuohon sinun malliisi, mutta kyllä joku nainen saattaa olla. Naiset kuitenkin ovat keskimääräisesti tunteellisempia ja sosiaalisempia ja jos teillä on vielä etäsuhde eli et tuo suhteeseen edes elatusta ja/tai miestentöitä kotiin, voi olla ettei nainen koe suhdetta kanssasi mielekkääksi vaan pelkäksi panosuhteeksi (joka sekin yleensä menee sen miehen ehdoilla).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.
Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin.
Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin.
Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa.
Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.
Jännää että jollekin yhdessä kesksutelu ja puhuminen on sama asia kuin ylianalysointi. Itse sain pitkän ja toistaiseksi edelleen jatkuvan perisuhteen vasta sillä että asioista puhuttiin alusta asti rehellisesti ja riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Nainen on panemista varten. Hauska vapaa-ajan viettäminen hoidetaan kavereiden kanssa
Akateeminen mies 39v
Tästä syystä vaimoni on paras ystäväni myös. Ei ole koskaan kiire pois hänen luotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.
Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin.
Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin.
Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa.
Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.
Miksi aina pitää yleistää? Minä olen nainen ja ajattelen kuten sinä eli että vasta tutustumisen myötä voi tietää, mihin suuntaan suhde kehittyy. Sitä vartenhan sitä seurustellaan, että nähdään, voisiko kehittyä jotain vakavampaa.
Ai että te molemmat olette avoimet ihan minkälaiselle suhteelle tahansa. On ihan ok että siitä kehittyy panosuhde tai kehittyy avioliitto tai kehittyy sielunkumppanuus tai sellainen, että toinen on kodinkone jonka kanssa ei paljoa keskustella? Eikö teillä ole mitään odotuksia tai toiveita elämäänne kohtaan? Mitään arvoja? Mikä vaan käy, jos on käydäkseen?
Voi hyvänen aika. Juuri tätä pidän naisissa aivan loputtoman väsyttävänä piirteenä. Antakaa joskus asioiden mennä hetken omalla painollaan. Aina ei tarvitse olla ohjaksissa viemässä suhdetta johonkin suuntaan, varsinkaan potentiaalisen suhteen alkumetreillä.
Ei, ei teitä vaan jaksa. Onneksi olen löytänyt vähän rennomman kultakimpaleen, jonka kanssa voi olla ja rakastaa.
Olen täysin eri mieltä. Joskus teininä tuo vielä menee, mutta jos itse haluaa merkityksellisen suhteen joka on molemmille hyvä, niin ainoa miten sen saa aikaan on keskustella niistä tärkeistä asioista. Me ollaan ja rakastetaan miehen kanssa toisiamme nyt kuudetta vuotta, joista 4 naimisissa, ja saman verran yhteisessä talossa. Pelkääminen pilaa parisuhteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.
Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin.
Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin.
Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa.
Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.
Miksi aina pitää yleistää? Minä olen nainen ja ajattelen kuten sinä eli että vasta tutustumisen myötä voi tietää, mihin suuntaan suhde kehittyy. Sitä vartenhan sitä seurustellaan, että nähdään, voisiko kehittyä jotain vakavampaa.
Ai että te molemmat olette avoimet ihan minkälaiselle suhteelle tahansa. On ihan ok että siitä kehittyy panosuhde tai kehittyy avioliitto tai kehittyy sielunkumppanuus tai sellainen, että toinen on kodinkone jonka kanssa ei paljoa keskustella? Eikö teillä ole mitään odotuksia tai toiveita elämäänne kohtaan? Mitään arvoja? Mikä vaan käy, jos on käydäkseen?
Rauhoitu, hyvä ihminen. Olemme jo useamman vuoden asuneet avoliitossa. Tuolla aiemmin kirjoitin, että seurusteluvuosinamme meillä oli lähes alusta alkaen tapana soitella vuorotellen toisillemme iltaisin. MUTTA emme me ensimmäisellä viikolla, ensimmäisen kuukauden tai edes ensimmäisen kvartaalin aikana vielä tienneet, mihin suhteemme kehittyy, siinähän vasta opeteltiin tuntemaan toisiaan. Ja jos olisin huomannut, että mies esimerkiksi ottaa yhteyttä vain silloin, kun haluaa tulla käymään seksin merkeissä, niin olisinhan minä ymmärtänyt, ettei se ole sitä, mitä minä haluan. Ja vastaavasti jos minä olisin odottanut jotain, mitä hän ei halua, niin hän olisi ilmaissut, ettei juttu toimi.
Sen takiahan me seurustelimme, että olimme varmoja ennen sitoutumista avoliittoon siitä, että haluamme elämältä ja parisuhteelta samoja asioita. Eihän sitä voinut tietää ENNEN seurustelusuhdetta.
Kyllä ainakin tässä keski-iässä tiedän jo ennen seurustelua, millaista suhdetta haluan ja etenkin tarvitsen. Tietynlainen suhde lisää elämänlaatua, toisenlainen heikentää sitä. Ja nämä yleismääritteiset asiat osaan kertoa kenelle tahansa miehelle tai naiselle tai vaikka kirjoittaa tähän palstalle, siihen ei tarvita mitään tunnustelua seurustelusuhteessa.
Ihan samaa mieltä. Tapasin mieheni 35-vuotiaana, ja parin kk:n tapailun jälkeen kysyin että mitä jos oltaisiin vain toistemme kanssa, ja alettaisiin ihan virallisesti seurustelemaan. Mies vastasi että hän on ollut aikeissa kysyä ihan samaa. Sitten siinä n. puolen vuoden aikana opeteltiin tuntemaan toisiamme, ja keskusteltiin ja selviteltiin kaikki asiat jotka tämän ikäiset tietävät jo itselleen tärkeiksi. Ei olisi mitään ongelmaa kirjoittaa niitä myös tähän, mutta lista on aika pitkä joten ei jaksa.
Edelleen on samat asiat tärkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.
Nämä asiat olisi hyvä tajuta määritellä jo suhteen rakentamisen ensi päivinä ja viikkoina ja vielä niin, että molemmat ymmärtävät käytetyt sanat keskenään samoin.
Miehet vaan monesti tuppaavat puhumaan ihan mitä tahansa siinä alussa, että pääsevät potentiaalisen naisen iholle ja totuus tulee sitten ilmi vasta myöhemmin.
Mun toiseksi edellinen suhde oli etäsuhde, mutta siinä oltiin aidosti kiinnostuneita toisistamme ja jakmaan sitä, mitä oltiin siinä "omassa elämässämme" päivän mittaan kokeneet. Oli rikkaita ja hyviä keskusteluja ja hyvä tunneyhteys. Minua alkoi rasittaa kuitenkin se, että suhde oli etä ja lopetin sen. Seuraava suhde oli sitten lähellä asuvan ihmisen kanssa, mutta hänellä olikin sitten se käsitys, että eletään sitä omaa elämää eikä ole mitään tarvetta keskustella siitä toisen kanssa ja lopulta tässä lähisuhteessa tapahtui kuukaudessa vähemmän kuin etäsuhteessa viikossa.
Miten näistä nyt ensipäivinä pitäisi jo puhua ja sopia, jos ei ole mitään tuntoa edes siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy? Naiset pilaavat hyvätkin suhteet loputtomalla ylianalysoinnillaan. En jaksa sitä yhtään.
Miksi aina pitää yleistää? Minä olen nainen ja ajattelen kuten sinä eli että vasta tutustumisen myötä voi tietää, mihin suuntaan suhde kehittyy. Sitä vartenhan sitä seurustellaan, että nähdään, voisiko kehittyä jotain vakavampaa.
Ai että te molemmat olette avoimet ihan minkälaiselle suhteelle tahansa. On ihan ok että siitä kehittyy panosuhde tai kehittyy avioliitto tai kehittyy sielunkumppanuus tai sellainen, että toinen on kodinkone jonka kanssa ei paljoa keskustella? Eikö teillä ole mitään odotuksia tai toiveita elämäänne kohtaan? Mitään arvoja? Mikä vaan käy, jos on käydäkseen?
Rauhoitu, hyvä ihminen. Olemme jo useamman vuoden asuneet avoliitossa. Tuolla aiemmin kirjoitin, että seurusteluvuosinamme meillä oli lähes alusta alkaen tapana soitella vuorotellen toisillemme iltaisin. MUTTA emme me ensimmäisellä viikolla, ensimmäisen kuukauden tai edes ensimmäisen kvartaalin aikana vielä tienneet, mihin suhteemme kehittyy, siinähän vasta opeteltiin tuntemaan toisiaan. Ja jos olisin huomannut, että mies esimerkiksi ottaa yhteyttä vain silloin, kun haluaa tulla käymään seksin merkeissä, niin olisinhan minä ymmärtänyt, ettei se ole sitä, mitä minä haluan. Ja vastaavasti jos minä olisin odottanut jotain, mitä hän ei halua, niin hän olisi ilmaissut, ettei juttu toimi.
Sen takiahan me seurustelimme, että olimme varmoja ennen sitoutumista avoliittoon siitä, että haluamme elämältä ja parisuhteelta samoja asioita. Eihän sitä voinut tietää ENNEN seurustelusuhdetta.
Kyllä ainakin tässä keski-iässä tiedän jo ennen seurustelua, millaista suhdetta haluan ja etenkin tarvitsen. Tietynlainen suhde lisää elämänlaatua, toisenlainen heikentää sitä. Ja nämä yleismääritteiset asiat osaan kertoa kenelle tahansa miehelle tai naiselle tai vaikka kirjoittaa tähän palstalle, siihen ei tarvita mitään tunnustelua seurustelusuhteessa.
Huh huh. Onnea vaan etsintään. Kovin moni mies tuskin haluaa suhteeseen noilla lähtöspekseillä.
Itse haluan suhteeseen vain yhden miehen kanssa, joten ei ole tarpeen että kaikki miehet olisivat kiinnostuneita.
Vierailija kirjoitti:
Naiset - menkää, tehkää, kokekaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Ei ole tarvetta jäädä odottelemaan miestä. Teillä on siihen vapaus. Kun lataa liikaa odotuksia ja paineita parisuhteen varaan, niin lopputulos on se, että jossain vaiheessa tajuaa että se parisuhde ei kaikki tarpeita täytäkään eikä ole täydellinen, ja sitten ollaan tyytymättömiä ja katkeria väistämättömän eron jälkeen. Kukaan ei tarvitse loputonta viestimistä ja puhelimella roikkumista, jos oma elämä on rikasta. Viestien laskeminen ja rakkauden puutteeksi tulkitseminen ei aiheuta kuin ongelmia.
Minä mietin juuri sinkuksi ryhtymistä. Sitä sie vissiin tarkoitit viestilläsi?
- Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan paljon iästä ja elämäntilanteesta. Keski-ikäisenä toisella kierroksella olevana lasten isänä ja vaativassa työssä olevana en jaksa alituista viestittelyä. Elämässä on niin paljon muutakin. Aina on kiva nähdä ja silloin olen kyllä sitten läsnä täysillä. Sopiva määrä näkemistä on ihan riippuvaista siitä mitä kaikkea muuta on meneillään. Joskus useammin, jos lapset ovat minulla niin harvemmin. Sellaista se vaan on tässä elämäntilanteessa. Priorisoin lasten kanssa vietettävää aikaa, töitä ja liikuntaa.
Yleensä se vain on niin että puhelimen viestit laulaa kyllä kaikkille muille paitsi sille omalle siipalle. Siitähän tässä on kyse. Ei kukaan laske viestejä mikäli näin ei ole.
Joo. Naisena sitä valitsee sosiaalisen ja puhekykyisen miehen ja sitten se puhuukin kaikille muille paitsi itselle.
No näinpä :D Kaava toistui itselläni kunnes otin hiljaisemman ja ujomman, ja opetin hänet puhumaan esimerkilläni :D
Ap:lle, itse ainakin haluaisin olla mahdollisimman paljon yhdessä. Aina ei voi olla paikalla tai viestitellä, mutta järjestelemällä menojaan saa tilaa tehtyä.
Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.
No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.
Tämän tyyppisiä asioita itsekin tarkoitin tuolla edellisellä sivulla ja sain irvailua osakseni.
Ja on ihan hyvä tunnistaa myös omat läheisyyden- ja muut tarpeensa, ettei sitten huomaakin yhtäkkiä olevansa itselleen haitallisessa suhteessa.