Woltin 7 miljardin arvostustaso selvisi
Tuoreimmassa Talouselämän numerossa avataan tätä Woltin 7 miljardin arvostustasoa. Unohtakaa ruokalähetit. Wolt on laajenemassa yleiseksi verkkokaupaksi, joka toimittaa ostokset kuin ostokset samana päivänä tilaajille.
- Kymmenen vuoden päästä ihmiset hymyilevät sille, että olimme joskus ravintolaruokafirma. Samalla tavalla kuin nyt hymyillään sille, että Amazon oli joskus kirjakauppa, Miki Kuusi sanoo lehden haastattelussa.
Yhtiön haluttu bisnes on reaaliaikainen logistiikka. 23 toimintamaata, 4000 työntekijää ja 135 000 lähettiä. Lisäksi hyvin toimivat ohjelmistot ja tekoäly.
Jatkossa Wolt toimittaa kotiin myös lemmikkien ruuat, elektroniikkaa, terveystuotteita, ruokaostoksia jne. Näin sen bisnes toimii.
Kommentit (84)
jos voltia ajatellessa alkaa hymyilyttämään, niin toivottavasti ei ala samalla virnuilemaan. voi muut luulla että on sekoamassa.
Kuten aiemmin kerroin, Wolt on keksinyt miten työntekijöitä saadaan halvimmalla eli suomeksi sanottuna kusetetaan ja tällä saadaan selvä kilpailuetu.
Vierailija kirjoitti:
Matkaa Amazoniin taitaa olla vielä jonkun verran. Mutta totta tosiaan, harva muistaa, että kirjakauppahan se Amazon alun perin oli.
Jos tilaan aamulla vaikka uuden takin, ja Wolt toimittaa sen minulle päivällä, niin sitten sen bisnesmalli on hyvä ja toimiva. Ja kuluttajan kannalta nopea.
Amazonilla on Amazon Wardrobe -palvelu isoissa yhdysvaltalaiskaupungeissa jo: parissa tunnissa vaate toimitetaan sovitukseen ilman että on vielä maksanut mitään.
Tulevaisuudessa tuotteet tuodaan siis kotiovelle kokeiluunkin. Valtava määrä lähettejä, lähettidroneja jne suhaa menemään. Tähän logistiikkaan Woltilla on taitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä bisnesmallia, kun esim. 1 kilometrin päästä kuljetus maksaa vain 2 euroa, niin eihän sillä rahalla yleensä kukaan liikauttaisi eväänsäkään. Aikaa kuitenkin kuluu hyvinkin 30 minuuttia, kun kuski tulee ensin jostain, odottaa, että ruoat on valmiina, aja asiakkaan luo, etsiskelee oikeaa rappua ja ovea, ihmettelee, kun ovea ei heti avata jne jne.
Tilaan paljon Woltin kautta, mutta ei se niin toimi, että tilauksen tehtyäni kuski menisi ravintolalle odottamaan ruokieni valmistumista. Ravintola ilmoittaa aterian valmistuessa kuskien järjestelmään, että ateria olisi kuljetusta vaille ja ravintolaa lähimpänä oleva vapaana oleva wolt-kuski käy noutamassa sapuskat ja tuo mulle. Niinhän se on taksienkin kanssa, että kun tilaat taksin, lähimpänä oleva vapaa taksi tulee. Tai jos tilaan taksin ja ilmoitan,e ttä tarvitsen sen tunin päästä, ei kukaan taksikuski istu tuntia jossain odottamassa. Mitä tulee tuohon asiakkaan etsimiseen niin niillä on karttasovellus, johon mä tilatessani olen määritellyt oman osoitteeni. Samasta sovelluksesta näen reaaliaikaisesti, missä kohtaa kuski on tulossa. Nyt pandemian aikana on vielä niin, että kuski jättää ateriani oveni taakse ja lähtee. Mä saan viestin, että ateriat on oveni takana. Hyvin on toiminut.
En kyllä tilaisi Woltilta eväitä tai taulutelkkaria jätettäväksi meidän kerrostalon lukitulle alaovelle tohon jalkakäytävälle.

MItes woltti tuo tavaraa toiseen kaupunkiin tai maaseudulle. Sähköpotkulaudalla?

Ravintola tai muu kauppias maksaa osan kuljetuksesta.
Nähtäväksi jää saako esim. ruokakauppa lisää myyntiä vai maksaako kauppa omasta katteestaan kuljettajalle.
Suomeen tarvitaan myös matalapalkkaisia töitä jotka ei vaadi koulutusta. Ei me kaikki voida eikä haluta olla sairaanhoitajia ja insinöörejä vakitöissä eläkkeeseen tai hautaan asti ja asua velkaisessa omakotitalossa, kaks lasta + koira. Itseäni ahdistaa kaikki tasapäistäminen ja keskiluokkaistaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkaa Amazoniin taitaa olla vielä jonkun verran. Mutta totta tosiaan, harva muistaa, että kirjakauppahan se Amazon alun perin oli.
Jos tilaan aamulla vaikka uuden takin, ja Wolt toimittaa sen minulle päivällä, niin sitten sen bisnesmalli on hyvä ja toimiva. Ja kuluttajan kannalta nopea.
Amazonilla on Amazon Wardrobe -palvelu isoissa yhdysvaltalaiskaupungeissa jo: parissa tunnissa vaate toimitetaan sovitukseen ilman että on vielä maksanut mitään.
Tulevaisuudessa tuotteet tuodaan siis kotiovelle kokeiluunkin. Valtava määrä lähettejä, lähettidroneja jne suhaa menemään. Tähän logistiikkaan Woltilla on taitoa.
MItes woltti tuo tavaraa toiseen kaupunkiin tai maaseudulle. Sähköpotkulaudalla?
Osa wolt-läheteistä ajaa autolla.
Tekoäly varmaankin sitten luo kuljettajille aina entistäkin tehokkaammat työajat ja reitit, ja laskee mukaan laskennallisen minuutin vessatauon myös.
Työn tekemisen ei aina tarvii olla kokopäiväistä ja "sellaista jolla elää". On paljon niitä jotka haluavat tehdä osa-aikaista työtä, esim perhetilanteen tai opiskelujen takia. Heille se, että voi valita työmäärän ja työnteon ajat on hyvä juttu. Sitten on toinen asia onko wolt-lähetin homma sellaista jota nämä vapaaehtoisesti osa-aikaiset haluavat tehdä.
Mutta nyt jo, syksyllä 2021, voi tilata sapuskaa, kukkia, vessapaperia tms. k-marketista. Kauppa keräilee ja wolt kuljettaa. Kuljetusmaksu on sama kuin ravintolaruualla.
Se raha maksettin brändistä, sovelluslogiikasta ja kyvystä valloittaa uudet maat ja kaupungit ärhäkästi.
Hullua kyllä, varsinkin kun Wolt on koko ajan tehnyt tappiota.
Meillä asiakkailla tai läheteillä on aika vähän tuon kanssa tekemistä, me olllaan kaikki vaan muurahaisia Woltin algoritmeissa.
Perustan oman völtin, kuljetan itselleni kaikki ilmaiseksi. Tämän yrityksen arvo on pari euroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkaa Amazoniin taitaa olla vielä jonkun verran. Mutta totta tosiaan, harva muistaa, että kirjakauppahan se Amazon alun perin oli.
Jos tilaan aamulla vaikka uuden takin, ja Wolt toimittaa sen minulle päivällä, niin sitten sen bisnesmalli on hyvä ja toimiva. Ja kuluttajan kannalta nopea.
Amazonilla on Amazon Wardrobe -palvelu isoissa yhdysvaltalaiskaupungeissa jo: parissa tunnissa vaate toimitetaan sovitukseen ilman että on vielä maksanut mitään.
Tulevaisuudessa tuotteet tuodaan siis kotiovelle kokeiluunkin. Valtava määrä lähettejä, lähettidroneja jne suhaa menemään. Tähän logistiikkaan Woltilla on taitoa.
MItes woltti tuo tavaraa toiseen kaupunkiin tai maaseudulle. Sähköpotkulaudalla?
Osa wolt-läheteistä ajaa autolla.
Läpsy ajaa mulle Turkuun Oulusta jonkun 5 € tuotteen?
2020 Yhtiön Wolt Enterprises Oy liikevaihto oli 164,34 miljoonaa ja tilikauden tulos -44,89 miljoonaa.
Vierailija kirjoitti:
2020 Yhtiön Wolt Enterprises Oy liikevaihto oli 164,34 miljoonaa ja tilikauden tulos -44,89 miljoonaa.
Wolt slogan "Heitä homo Woltti"

Ei se ole tyhmä joka myy, vaan se joka maksaa 7 miljardia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä bisnesmallia, kun esim. 1 kilometrin päästä kuljetus maksaa vain 2 euroa, niin eihän sillä rahalla yleensä kukaan liikauttaisi eväänsäkään. Aikaa kuitenkin kuluu hyvinkin 30 minuuttia, kun kuski tulee ensin jostain, odottaa, että ruoat on valmiina, aja asiakkaan luo, etsiskelee oikeaa rappua ja ovea, ihmettelee, kun ovea ei heti avata jne jne.
Tilaan paljon Woltin kautta, mutta ei se niin toimi, että tilauksen tehtyäni kuski menisi ravintolalle odottamaan ruokieni valmistumista. Ravintola ilmoittaa aterian valmistuessa kuskien järjestelmään, että ateria olisi kuljetusta vaille ja ravintolaa lähimpänä oleva vapaana oleva wolt-kuski käy noutamassa sapuskat ja tuo mulle. Niinhän se on taksienkin kanssa, että kun tilaat taksin, lähimpänä oleva vapaa taksi tulee. Tai jos tilaan taksin ja ilmoitan,e ttä tarvitsen sen tunin päästä, ei kukaan taksikuski istu tuntia jossain odottamassa. Mitä tulee tuohon asiakkaan etsimiseen niin niillä on karttasovellus, johon mä tilatessani olen määritellyt oman osoitteeni. Samasta sovelluksesta näen reaaliaikaisesti, missä kohtaa kuski on tulossa. Nyt pandemian aikana on vielä niin, että kuski jättää ateriani oveni taakse ja lähtee. Mä saan viestin, että ateriat on oveni takana. Hyvin on toiminut.
En kyllä tilaisi Woltilta eväitä tai taulutelkkaria jätettäväksi meidän kerrostalon lukitulle alaovelle tohon jalkakäytävälle.
Mutta sähän näet siitä omasta karttasovelluksestasi, milloin kuski kurvaa pihaan. Voit mennä valmiiksi sinne alaovelle vastaanottamaan evääsi tai taulutelkkarisi. On muillakin kuljetusfirmoilla samanlaisia karttasovelluksia. Esim Citymarketin kotiinkuljetuksella saan tekstiviestin, jossa linkki karttaan. Vesti tulee noin 5-8 minuuttia ennenkuin kuljetus on perillä. Voin siitä seurata kuljettajan saapumista ja mennä avaamaan ulko-oven jo ennenkuin kuljettaja ehtii soittaa ovikelloa. Sama juttu on nykyisin Postilla. Ja muistaakseni PostNordillakin. Mun koira alkaa haukkumaan aina, kun ovikello soi, joten säästääkseni naapurini hermoja avaan oven jo ennenkuin ovikello soi. Ja mitä tulee tuohon kerrostalon lukittuun alaoveen, niin samalla tavallahan sä annat mille tahansa pizzerialle ovikoodin, jos haluat pizzakuskin toimittavan pizzasi ovellesi asti. Tai Postille, jos olet tilannut sen kautta pakettisi kotiinkuljetuksen. Tai Matkahuollolle jne jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2020 Yhtiön Wolt Enterprises Oy liikevaihto oli 164,34 miljoonaa ja tilikauden tulos -44,89 miljoonaa.
Wolt slogan "Heitä homo Woltti"
Ei se ole tyhmä joka myy, vaan se joka maksaa 7 miljardia.
Vielä kun muistettaisiin, että rahaa ei kaupassa likkunut senttiäkään vaan kyseessä on fuusio osakevaihdolla.
Vierailija kirjoitti:
Työn tekemisen ei aina tarvii olla kokopäiväistä ja "sellaista jolla elää". On paljon niitä jotka haluavat tehdä osa-aikaista työtä, esim perhetilanteen tai opiskelujen takia. Heille se, että voi valita työmäärän ja työnteon ajat on hyvä juttu. Sitten on toinen asia onko wolt-lähetin homma sellaista jota nämä vapaaehtoisesti osa-aikaiset haluavat tehdä.
Mutta nyt jo, syksyllä 2021, voi tilata sapuskaa, kukkia, vessapaperia tms. k-marketista. Kauppa keräilee ja wolt kuljettaa. Kuljetusmaksu on sama kuin ravintolaruualla.
Vähän aikaa sitten oli uutisissa haastateltu Wolt-kuskeja ja monen mielestä oli nimenomaan hyvä, että työaikansa ja työmääränsä voi valita ihan itse. Helppoa sovittaa esimerkiksi opiskelut ja työ yhteen, kun voi tehdä jonain päivänä halutessaan vaikka vain 2 tuntia, toisena taas enemmän ja kolmantena ei yhtään tuntia. Eroaa vuokratyöfirmojen kautta työskentelystä siinä, että vuokratyöfirman kautta sun oletetaan tekevän koko työvuoro eikä vain tuntia tai muutamaa siitä.