Mielenterveysongelmaisena on ihan mahdotonta olla "normaalaiden" ihmisten parissa

Näkisin, että sinulla on kuitenkin toivoa. Onko neurologinen puolesi kartoitettu? Autismikirjon ongelmat auttavat usein eristyneisyyden tunnetta.

Vierailija kirjoitti:

Näkisin, että sinulla on kuitenkin toivoa. Onko neurologinen puolesi kartoitettu? Autismikirjon ongelmat auttavat usein eristyneisyyden tunnetta.

*aiheuttavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen ihmetellyt jo parin vuoden ajan. Mielestäni käyttäydyn ihan normaalisti, mutta silti minua hyljeksitään normaaleiden toimesta jotenkin alitajuisesti.

Miten pystyisin esittämään "normaalia", jotta saan "normaalia" seuraa itselleni? Koen olevani väliinputoaja; en viihdy muiden milenterveysongelmista kärsivien kanssa ja normaalit jotenkin kiertävät minut kaukaa. Oma tavoitteeni on kuitenkin kuntoutua terveiden kirjoihin ja on ihan tunnettu tosiasia että seura tekee kaltaisekseen eli senkin takia pysyttelen kaukana mielenterveysongelmaisista. Itse olen kuitenkin päättänyt mennä elämässäni eteenpäin.

Oletko mukana missään kuntouttavassa toiminnassa, missä olisi muitakin saman kokeneita?

Olen kyllä. Näissä on vain se ongelma, että en koe oloani kotoisaksi näissäkään. Usein minulle tulee näissä se tunne, että kyseisissä toiminnoissa olevilla ihmisillä ei ole aikomustakaan ottaa vastuuta omasta elämästään ja eteenpäinmenemisestään ja toipumisestaan. Eli jälleen kerran tunnen oloni ulkopuoliseksi ja väliinputoajaksi.

Itse menin kuntouttavaan väkivaltaisen suhteen jälkeen. Pelkäsin kaikkia ja kaikkea, säikyin ihmisiä, sain takaumia. En uskaltanut edes puhelimeen vastata. Olin niin pieni ja pelokas ressukka, pelkkä panikoiva varjo ihmisestä.

Mua se auttoi kun olin ns kaltaisteni keskellä, pikkuhiljaa olinkin osa porukkaa ja uskaltauduin muiden seuraan, itsetunto ja elämänhallinta nousi.

Sen jälkeen olin mm harjoittelijana ja ihan oikeassa 8h/pvä palkkatuki duunissa ja selvisin siitä!

Työt kuitenkin loppui ja hakeuduin itse kuntouttavaan takaisin että on jotain tekemistä enkä hautaudu kotiin. Musta tuntuu että oon ainoa jolla ei ole rikosrekisteriä ja luottotiedot mennyt. Ei siellä kukaan muu herää kuudelta aamulla lenkille tai vedä viherpirtelöitä. Moni vain istuu räpläämässä kännykkää odottaen että pääsee juomaan kaljaa, osalla on huumeongelmiakin. Harva tietää mihin tähtää.

Mutta hei, entä sitten? He ovat omia itsejään ja antavat mun olla myös, mä saan elää sitä omaa elämääni ja he omaansa. Välillä kuulee todella karujakin kohtaloita.

Erilaisia ollaan mutta tullaan juttuun, enkä minäkään tuomitse niitä joilla menee vielä huonommin kuin itsellä.

Älä ajattele mitä muut susta ajattelevat, ajattele sitä mitä sä itse haluat olla.

Ole oma itsesi.

Vierailija kirjoitti:

Näkisin, että sinulla on kuitenkin toivoa. Onko neurologinen puolesi kartoitettu? Autismikirjon ongelmat auttavat usein eristyneisyyden tunnetta.

Ei ole kartoitettu neurologisen puolen ongelmia. Mutta tosiaan nippu mielenterveysdiagnooseja löytyy.

Toivo on tärkeä aspekti, kiitos kun nostit sen esille. Ettei vain lipsahda toivottomuuden ja epätoivon puolelle, itselläni kun on hieman taipumusta kyynisyyteen, katkeruuteen, vihaan ja kaunaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua taas ärsyttää et sosiaalisesta fobiasta kärsiviä luullaan aina laiskoiksi…Aloitekyky puuttuu kun on niin epävarma itsestään ja keskustelu muiden kanssa tuntuu vaikealta. Silloin automaattisesti jätetään ulkopuolelle tai sanotaan että ”ei hän selvästikkään halunnut olla mukana”

Itse sosiaalisten tilanteiden kammoajana joskus mietin, että pitäisikö teettää paita, jossa lukisi "pelkään ja jännitän sosiaalisissa tilanteissa"

Eipähän ainakaan tulisi epäselväksi kenellekään.

Mä taidan tehdä punaisen paidan jossa lukee jättikirjaimin valkoisella et "AHISTAA STANA, ÄLÄ VÄLITÄ!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkisin, että sinulla on kuitenkin toivoa. Onko neurologinen puolesi kartoitettu? Autismikirjon ongelmat auttavat usein eristyneisyyden tunnetta.

Ei ole kartoitettu neurologisen puolen ongelmia. Mutta tosiaan nippu mielenterveysdiagnooseja löytyy.

Toivo on tärkeä aspekti, kiitos kun nostit sen esille. Ettei vain lipsahda toivottomuuden ja epätoivon puolelle, itselläni kun on hieman taipumusta kyynisyyteen, katkeruuteen, vihaan ja kaunaan.

Sähän olet matkalla ylöspäin, koska otat vastuuta itsestäsi.

Läheiseni on vähän epävakaa ja pakko-oireinen. Mieliala aaltoilee jodktsjoskus vuodenaikojen ja valon määrän mukaan ja elämänkriisit aiheuttavat dissosioivaa käytöstä. Välillä kaikki menee hyvin. Hänellä on adhd ja autismia. Toisinaan näkyy ylivilkkaus, toisinaan asperger.

'Outouden' päällepäin näkyminen on usein myös syy, miksi seurustelukumppania ei löydy, vaikka haluaisi.

Voi olla kyse myös nepsyongelmista, heillä voi olla sosiaalisia vaikeuksia

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ihan sama. Sairastan kaksisuuntaista ja en pysty lääkettä siihen syömään koska lääkittiin väärin eli väärää sairautta n. 20v. Huomaan itse että olen hyvä seuramies ja saan kavereita, mutta karsin kovalla kädellä NS. Kaveruutta väärin käyttävät kovaan ääneen pois. Toisaalta se on puhdistava kokemus.

Selitätkö "kaveruutta väärin käyttävät"?

Miehelläni on bipo ja joskus hänen toimintansa tuntuu todella brutaalilta kun kokee itsensä väärinkohdelluksi ja tuiskuissaan katkoo välejä ihmisiin vaikka väärinkäsitykset olisi selvitettävissä, eikä se toiminta käy muille ihmisille yhtään järkee.

Vierailija kirjoitti:

'Outouden' päällepäin näkyminen on usein myös syy, miksi seurustelukumppania ei löydy, vaikka haluaisi.

No sit ne muut ei ole oikeita ihmisiä.

Mun kumppanit on nimenomaan ihastuneet niihin päällepäin näkyviin "outouksiin" jotka on mulle ihan normaalia toimintaa.

No jaa, en ole huomannut moista. Sensijaan monet mielestään normaalit ovat päästään ahtaita ja ikäviä ihmisiä.

Hoidettu ongelma on aina vähemmän paha kuin hoitamaton ja myöntämätön.

Kuka muka ei ikinä sairastu päästään? Meillä on yksi äärioikeistopuolue jossa tuskin on henkisesti terveitä. Ellei muuta niin neurooseja, fobioita, impulssikontrollin puutetta ja päihdekoukkua pilvin pimein.

Olin aiemmin mt-ongelmainen, enkä tunnistanut muista sitä, että ovatko he normaaleita vai mt-ongelmaisia. Nykyään olen normaali ja huomaan heti mt-ongelmaisen. Heidän kehonkielensä on voimatonta ja heidän kanssaan on paljon hankalampi kommunikoida. Maniasta kärsivät tietysti sitten erikseen, en tiedä olenko sellaista tavannut.

Vierailija kirjoitti:

Olin aiemmin mt-ongelmainen, enkä tunnistanut muista sitä, että ovatko he normaaleita vai mt-ongelmaisia. Nykyään olen normaali ja huomaan heti mt-ongelmaisen. Heidän kehonkielensä on voimatonta ja heidän kanssaan on paljon hankalampi kommunikoida. Maniasta kärsivät tietysti sitten erikseen, en tiedä olenko sellaista tavannut.

Mielenkiintoista 🤔 oon itse pahasti mt-ongelmainen, mutta urheilen ja syön terveellisesti, olen vahva naiseksi ja se kuulemma näkyy pitkälle. Jatkuva tohina päällä (pakenen kai ahdistusta).

Kaverini on oikein leppoisa ja ihana tapaus, ns normaali terve, mutta hyvin ylipainoinen ja heikko, ei jaksa juuri mitään fyysistä.

Itse olen tosin porukassa hiljainen ja ujo, mutta juttelen ja tutustun mielelläni jos olen toisen kanssa kaksin.

Kaikki ei vaan osaa lörpötellä vieraiden kanssa enkä kyllä tajua miksi tarvitsisikaan.