Miten lapsuuden köyhyys tai niukkuus näkyy teillä asenteina?

Se, että pakonomaisesti olen pyrkinyt saamaan työn, josta maksetaan hyvin (on minulla onneakin sen suhteen ollut), elän varojeni mukaan, niin, että en osta mitään turhan kallista, esim. uutta ylellistä autoa, vaan melkein uuden keskitason auton, jotta rahaa jää reilusti säästöihin, sijoituksiin, mukavuuksiin, matkusteluun ja yllättäviin menoihin. Laadusta maksan, mutta puhelimen ei tarvitse olla uusin ja kallein, mutta en osta halvemalla tekniikkaa, joka on sinne päin tai vanhenee nopeasti.

Lapseni saa, mitä tarvitsee ja hänellä on kaikki tarvittava. En todellakaan halua, että oman jälkikasvun tarvitsee kulkea sekundavaatteissa tai olla ilman nykyajan vempaimia. Mutta itselle kalliimpien tavaroiden ostaminen on vaikeaa. Merkkivaatteetkin ostan sina alesta, vaikka ei tarvitsisi. Ystäväni suhtautuvat huolettomammin kalliiden vaatteiden, asusteiden ja kosmetiikan ostamiseen.

Ruoan laadussa en kyllä pihistele. Ja minun ei ole vaikea ottaa vastaan, sillä annan myös mielelläni. En myöskään myy vanhoja lastenvaatteita tai harrastusvälineitä, vaan annan ne eteenpäin tutuille. Mutta maksan kyllä, jos joku antaa minulle lasten vaatteita, varsinkin jos tiedän, että rahat menee tarpeeseen.

Itselläni päinvastoin kuin muilla. Koska lapsuus ja nuoruus oli todella köyhää ja surullista aikaa kun jäi paitsi kaikesta kivasta ja sai seurata kun muut ostelivat, matkustivat ja söivät hyvin, olen nyt kohtalaisen hyvätuloisena kova tuhlailemaan. Tunnen ansaitsevani kaikkea kivaa ja ihanaa mistä olen jäänyt paitsi. Haaveena olisi vielä opiskella lisää ja saada vieläkin paremmat tulot :) En koe syyllisyyttä että nautin elämästäni! 💸

Huomaan tuntevani epämääräistä häpeää siitä, jos haaveilen tai nautin jostain aineellisesta jota vanhempani eivät olisi kyenneet tarjoamaan. Miesystävän varakkuuskin hieman nolotti.

Äitini oli sairaalloisen pihi, ja ihme kyllä vaikutus on ollut, että minä olen perustyytyväinen ja kaikin puolin kohtuullinen rahankäyttäjä. Teen osa-aikatyötä lasten tarpeiden vuoksi, ja tilille tulee alle 2000 euroa kuussa. Silti minusta tuntuu, että rahaa on kaikkeen. Voin ostaa ruokakaupassa mitä haluan, syömme monipuolisesti, lapsilla on hyvät harrastukset ja 500 euron talvitakinkin olen ostanut.

Jos jossakin olisi petrattavaa, niin olen aika huono heittämään mitään pois. Sen 500 euron talvitakin rinnalla on viisi vanhaa talvitakkia.

Minuun köyhä lapsuus vaikutti siten, että minua ärsyttää jos (vaimon ja lasten toimesta) tavaroita pidetään huonosti, jätetään huoltamatta tai rikotaan piittaamattomuuttaan. Minulla on myös suunnitelma siihen miten toimia jos jäisin vaille tuloja pitemmäksi aikaa. Pärjäisin esimerkiksi luultavasti tarvittaessa loppuikäni nykyisin omistamillani vaatteilla (joita ei edes ole erityisen paljoa).

Vierailija kirjoitti:

Mun puoliso eli lapsuutensa jossain kummallisessa periaatteellisessa niukkuudessa. Kaikki oli turhuutta, hulluutta, typeryyttä ja höperyyttä. Jos pystyi olemaan ilman, kuului ollakin. Ja kunnon ihmiset pystyi. Nyt 40-vuotias mieheni on ala-asteella hiihtänyt puusuksilla, siis sellaisilla perinteisillä hikilaudoilla. Vaatteet oli rääsyjä, leluja ei ostettu, mutta Aku Ankkaa tilattiin, ihme kyllä. Syötiin oman maan perunaa ja jauhonakkeja. MArjastaminen oli pyhä sakramentti ja vitamiinit tulivat mustikoista ja puolukoista.  Hedelmistä ehkä omenaa ja appelsiinia joskus.

Seurauksia; koulukiusaaminen, huono itsetunto, epämääräinen häpeä, mistään hyvästä ei kannata iloita koska se otetaan pian pois tai se ei alunperinkään kuulunut sinulle, itsenäistymisen jälkeen hervoton painonnousu kun maailma aukesi eri ruokien ja myös herkkujen muodossa, alisuoriutuminen koulussa ja työelämässä

Kylläpä kuulostaa samalta kuin oma lapsuuteni, olen tosin kolmekymppinen.

Juuri tuo niukkuus, mutta toisaalta oli muutama kallis harrastus, joihin enemmänkin pakotettiin. Mutta vaatteita ja muuta tarvittavaa ei saanut kuin vasta edellisten jäätyä selvästi pieniksi. Ja silloinkin halvinta mahdollista, valita ei juuri saanut.

Nyt aikuisena näyttäytyy niin, että lapselleni ostan esim. talvikengät satasella silmääkään räpäyttämättä, mutta itselleni ostaessa nuukailen niin, etten raatsi ostaa edes 20e kenkiä alehyllystä. Tienaan mukavasti, niin että varaa olisi panostaa itseenikin, mutta todella vaikea ajatus, että ostaisin jotain "ylimääräistä" ihan vain itselleni.

Sellainen alitajuntaan iskostettu asenne, että köyhä tulee aina olemaan köyhä, koska mulle 'opetettiin' että rikkaat ovat rikkaita vain siksi, että ovat syntyneet rikkaiksi tai sitten ovat olleet onnekkaita ja että unelmia ei kannata tavoitella, koska kuitenkin tulee pettymään. Kesti todella kauan päästä itse tuosta asenteesta eroon. Kun oli lukiossa, kotona ei vanhempien kanssa keskusteltu ikinä jatko-opinnoista eikä kertaakaan kehotettu menemään yliopistoon vaikka minulla olisi todella ollut rahkeita sinne. Kun olin matalapalkkaisessa työssä, joka teki minut muutenkin todella onnettomaksi, niin vanhemmat vain neuvoivat, että kannattaa jäädä sinne kun kuitenkin on vakityö. Päädyin lopulta yrittäjäksi ja sitäkin vanhemmat vastustivat kun kerroin ja heidän asenteensa oli lähinnä, että ei edes kannatta yrittää, koska kaikki on tuurista kiinni ja suurin osa yrittäjistä epäonnistuu kuitenkin. Itse omille lapsille tulen opettamaan ihan päinvastaista, että unelmien perään kannattaa aina lähteä ja että pystyvät elämässään ihan mihin vain kunhan tekevät työtä sen eteen. 

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole elänyt niukkuudessa lapsuudenkodissanikaan, mitään ei koskaan puuttunut ja sillä tavalla oli huoletonta.

Kuitenkin opin kotoa rahankäytön. Ei sitä silti kylvetty turhaan. Se mitä hankittiin hankittiin hyvää ja laadukasta, katsottiin että laatu kyllä maksaa itensä takaisin niinkuin se tekeekin. 

Elän itse samalla periaatteella. Hankinnat voin tehdä ilma osamaksuja ja velkoja koska niitä varten on oma tili vain ja ainoastaan sitä varten. Sinne siirrän joka kuukausi tietyn summan.

En shoppaile. Ostan kun tarvitsen ja itse asiassa minulla ei ole yhtään turhaa vaatetta. Itselleni on tärkeää että voin ostaa kunnon laatua.

Matkustellut olen jonkin verran mutta en harrasta niitä suosittuja etelänmatkoja. Ne järjestän itse varaamalla hotellit ja lennot. Turistiloukut ei houkuttele, 

Ei tarvitse olla köyhä lapsuus oppiakseen taloudellista elämistä. Ei pihistellen ja kieltäytyen vaan järkevästi ja harkiten. Elän yksi joten saan yksin päättää menoni ja tuloni. En usko että pystyisin kenenkään toisen kanssa talouttani jakamaankaan, en taloudellisen puolen sen paremmin kuin henkisen ja fyysisen puolenkaan kannalta.

Joo mutta tuota nyt kai ei kysytty ollenkaan aloituksessa.

Vierailija kirjoitti:

Sellainen alitajuntaan iskostettu asenne, että köyhä tulee aina olemaan köyhä, koska mulle 'opetettiin' että rikkaat ovat rikkaita vain siksi, että ovat syntyneet rikkaiksi tai sitten ovat olleet onnekkaita ja että unelmia ei kannata tavoitella, koska kuitenkin tulee pettymään. Kesti todella kauan päästä itse tuosta asenteesta eroon. Kun oli lukiossa, kotona ei vanhempien kanssa keskusteltu ikinä jatko-opinnoista eikä kertaakaan kehotettu menemään yliopistoon vaikka minulla olisi todella ollut rahkeita sinne. Kun olin matalapalkkaisessa työssä, joka teki minut muutenkin todella onnettomaksi, niin vanhemmat vain neuvoivat, että kannattaa jäädä sinne kun kuitenkin on vakityö. Päädyin lopulta yrittäjäksi ja sitäkin vanhemmat vastustivat kun kerroin ja heidän asenteensa oli lähinnä, että ei edes kannatta yrittää, koska kaikki on tuurista kiinni ja suurin osa yrittäjistä epäonnistuu kuitenkin. Itse omille lapsille tulen opettamaan ihan päinvastaista, että unelmien perään kannattaa aina lähteä ja että pystyvät elämässään ihan mihin vain kunhan tekevät työtä sen eteen. 

Tunnistan samat asiat myös omasta lapsuudenkodista. Ei kannata yrittää. Pysy matalapalkkaisessa vakityössäsi. Älä ota mitään lainaa. Vain isot herrat on rikkaita. Vain säästämällä ja pihistelyllä voi yrittää rikastua. Äläkä missään nimessä lähde yliopistoon. Surullista.

Vierailija kirjoitti:

Sellainen alitajuntaan iskostettu asenne, että köyhä tulee aina olemaan köyhä, koska mulle 'opetettiin' että rikkaat ovat rikkaita vain siksi, että ovat syntyneet rikkaiksi tai sitten ovat olleet onnekkaita ja että unelmia ei kannata tavoitella, koska kuitenkin tulee pettymään. Kesti todella kauan päästä itse tuosta asenteesta eroon. Kun oli lukiossa, kotona ei vanhempien kanssa keskusteltu ikinä jatko-opinnoista eikä kertaakaan kehotettu menemään yliopistoon vaikka minulla olisi todella ollut rahkeita sinne. Kun olin matalapalkkaisessa työssä, joka teki minut muutenkin todella onnettomaksi, niin vanhemmat vain neuvoivat, että kannattaa jäädä sinne kun kuitenkin on vakityö. Päädyin lopulta yrittäjäksi ja sitäkin vanhemmat vastustivat kun kerroin ja heidän asenteensa oli lähinnä, että ei edes kannatta yrittää, koska kaikki on tuurista kiinni ja suurin osa yrittäjistä epäonnistuu kuitenkin. Itse omille lapsille tulen opettamaan ihan päinvastaista, että unelmien perään kannattaa aina lähteä ja että pystyvät elämässään ihan mihin vain kunhan tekevät työtä sen eteen. 

Kiitos kommentista, olen myös huomannut, että en uskalla ottaa tällaisia riskejä. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen alitajuntaan iskostettu asenne, että köyhä tulee aina olemaan köyhä, koska mulle 'opetettiin' että rikkaat ovat rikkaita vain siksi, että ovat syntyneet rikkaiksi tai sitten ovat olleet onnekkaita ja että unelmia ei kannata tavoitella, koska kuitenkin tulee pettymään. Kesti todella kauan päästä itse tuosta asenteesta eroon. Kun oli lukiossa, kotona ei vanhempien kanssa keskusteltu ikinä jatko-opinnoista eikä kertaakaan kehotettu menemään yliopistoon vaikka minulla olisi todella ollut rahkeita sinne. Kun olin matalapalkkaisessa työssä, joka teki minut muutenkin todella onnettomaksi, niin vanhemmat vain neuvoivat, että kannattaa jäädä sinne kun kuitenkin on vakityö. Päädyin lopulta yrittäjäksi ja sitäkin vanhemmat vastustivat kun kerroin ja heidän asenteensa oli lähinnä, että ei edes kannatta yrittää, koska kaikki on tuurista kiinni ja suurin osa yrittäjistä epäonnistuu kuitenkin. Itse omille lapsille tulen opettamaan ihan päinvastaista, että unelmien perään kannattaa aina lähteä ja että pystyvät elämässään ihan mihin vain kunhan tekevät työtä sen eteen. 

Tunnistan samat asiat myös omasta lapsuudenkodista. Ei kannata yrittää. Pysy matalapalkkaisessa vakityössäsi. Älä ota mitään lainaa. Vain isot herrat on rikkaita. Vain säästämällä ja pihistelyllä voi yrittää rikastua. Äläkä missään nimessä lähde yliopistoon. Surullista.

Juuri tämä! Just tollainen uhriutuminen ja melkeinpä rikkaampien halveksiminen oli meillä yleistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen alitajuntaan iskostettu asenne, että köyhä tulee aina olemaan köyhä, koska mulle 'opetettiin' että rikkaat ovat rikkaita vain siksi, että ovat syntyneet rikkaiksi tai sitten ovat olleet onnekkaita ja että unelmia ei kannata tavoitella, koska kuitenkin tulee pettymään. Kesti todella kauan päästä itse tuosta asenteesta eroon. Kun oli lukiossa, kotona ei vanhempien kanssa keskusteltu ikinä jatko-opinnoista eikä kertaakaan kehotettu menemään yliopistoon vaikka minulla olisi todella ollut rahkeita sinne. Kun olin matalapalkkaisessa työssä, joka teki minut muutenkin todella onnettomaksi, niin vanhemmat vain neuvoivat, että kannattaa jäädä sinne kun kuitenkin on vakityö. Päädyin lopulta yrittäjäksi ja sitäkin vanhemmat vastustivat kun kerroin ja heidän asenteensa oli lähinnä, että ei edes kannatta yrittää, koska kaikki on tuurista kiinni ja suurin osa yrittäjistä epäonnistuu kuitenkin. Itse omille lapsille tulen opettamaan ihan päinvastaista, että unelmien perään kannattaa aina lähteä ja että pystyvät elämässään ihan mihin vain kunhan tekevät työtä sen eteen. 

Kiitos kommentista, olen myös huomannut, että en uskalla ottaa tällaisia riskejä. ap

Harkittuja riskejä kannattaa aina ottaa. Joskus se suurin riski on olla ottamatta ollenkaan riskiä, koska silloin jää usein tilanteeseen, joka ei kuitenkaan tee onnelliseksi.

Työ on ollut korostetun tärkeässä asemassa. Mikään ei ollut niin tärkeää kuin työ ja työttömyys suurin piirtein pahinta mitä voi tapahtua. Nykyisin suhteeni työhön on terveempi, mutta terapian kautta piti opetella. Isoa lainaa en uskalla ottaa, mutta ostelen kyllä tavaroita, herkkuja ja ennen koronaa matkustelin.

Vierailija kirjoitti:

Mun puoliso eli lapsuutensa jossain kummallisessa periaatteellisessa niukkuudessa. Kaikki oli turhuutta, hulluutta, typeryyttä ja höperyyttä. Jos pystyi olemaan ilman, kuului ollakin. Ja kunnon ihmiset pystyi. Nyt 40-vuotias mieheni on ala-asteella hiihtänyt puusuksilla, siis sellaisilla perinteisillä hikilaudoilla. Vaatteet oli rääsyjä, leluja ei ostettu, mutta Aku Ankkaa tilattiin, ihme kyllä. Syötiin oman maan perunaa ja jauhonakkeja. MArjastaminen oli pyhä sakramentti ja vitamiinit tulivat mustikoista ja puolukoista.  Hedelmistä ehkä omenaa ja appelsiinia joskus.

Seurauksia; koulukiusaaminen, huono itsetunto, epämääräinen häpeä, mistään hyvästä ei kannata iloita koska se otetaan pian pois tai se ei alunperinkään kuulunut sinulle, itsenäistymisen jälkeen hervoton painonnousu kun maailma aukesi eri ruokien ja myös herkkujen muodossa, alisuoriutuminen koulussa ja työelämässä

Mun mielestä tuo oli ihan normaalia elämää vielä 30-40 vuotta sitten. Ei meilläkään syöty kun perunaa ja kastiketta, hedelmiä ei juuri ollut ikinä, mustikoita ja puolukoita kyllä. Ihan normaalia liki joka perheessä siihen aikaan. N41

Ei mielestäni vaikuta mitenkään. Olen kyllä nuuka ja tarkka rahankäytössä, vaikka tienaan nykyisin ylimmän tulodesiilin ansioita. Taloudelliset päätökseni teen kuitenkin itsenäisenä, aikuisena ja harkintakykyisenä ihmisenä, en lapsuuden köyhyyttä märehtien.

Näkyy höveliytenä lapsiani kohtaan. Muistan kuinka harmitti kun mulla oli huonot vaatteet enkä saanut samoja asioita kuin kavereilla oli. Vaikka itsellänikään ei ole hirveästi ylimääräistä niin lapsille on ostettu samat puhelimet ja pelikoneet kuin muilla, ja tarjottu matkoja ja elämyksiä. Lasten vaatetus on ollut mulle tärkeä asia, en halua että näyttävät köyhemmiltä kuin kaverinsa, kuten minä lapsena. Onneksi nykyään netistä voi etsiä merkkivaatteita alennuksella. Halvemmastakin vaatteesta saa paremman näköisen niin yksinkertaisella konstilla kuin silittämällä.

Ja meillä on aina monipuolista ruokaa.

Kyllä lapseni silti tietävät ettemme ole rikkaita ja että kaiken eteen on tehtävä työtä. Toivon että lapseni myöhemmin arvostavat etten halunnut heille köyhän lapsen elämää, vaikka perintöä minulta ei juuri jääkään.

Mullakin on höveli asenne suhteessa lasten tarpeisiin. Heille ostaisin viimeisten trendien mukaiset vaatteet ja jutut, mutta ovat sen verran vaatimattomia ja tiedostavia teinejä, että hyvin vähäisiä on tarpeet olleet. Itse kuljin teininä halvimmissa vaatteissa, jotka nekin alesta ostettu ja se tuntui pahalta vaikkei kiusattukaan. En kumminkaan halua sitä lapsilleni.

Mulla tämä näkyy myös asenteena sisustamiseen. Olen huono muuttamaan sisustusta tai ostamaan esim. uusia verhoja, pöytäliinoja jne, sillä kaikki käytetään "loppuun". Myös huonekalut, tv, kännykkä ostetaan vain, jos vanha hajoaa. Trendien mukaan sisustaminen tuntuu tuhlaukselta.

Ja 4900 €/kk tienaan bruttona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen alitajuntaan iskostettu asenne, että köyhä tulee aina olemaan köyhä, koska mulle 'opetettiin' että rikkaat ovat rikkaita vain siksi, että ovat syntyneet rikkaiksi tai sitten ovat olleet onnekkaita ja että unelmia ei kannata tavoitella, koska kuitenkin tulee pettymään. Kesti todella kauan päästä itse tuosta asenteesta eroon. Kun oli lukiossa, kotona ei vanhempien kanssa keskusteltu ikinä jatko-opinnoista eikä kertaakaan kehotettu menemään yliopistoon vaikka minulla olisi todella ollut rahkeita sinne. Kun olin matalapalkkaisessa työssä, joka teki minut muutenkin todella onnettomaksi, niin vanhemmat vain neuvoivat, että kannattaa jäädä sinne kun kuitenkin on vakityö. Päädyin lopulta yrittäjäksi ja sitäkin vanhemmat vastustivat kun kerroin ja heidän asenteensa oli lähinnä, että ei edes kannatta yrittää, koska kaikki on tuurista kiinni ja suurin osa yrittäjistä epäonnistuu kuitenkin. Itse omille lapsille tulen opettamaan ihan päinvastaista, että unelmien perään kannattaa aina lähteä ja että pystyvät elämässään ihan mihin vain kunhan tekevät työtä sen eteen. 

Tunnistan samat asiat myös omasta lapsuudenkodista. Ei kannata yrittää. Pysy matalapalkkaisessa vakityössäsi. Älä ota mitään lainaa. Vain isot herrat on rikkaita. Vain säästämällä ja pihistelyllä voi yrittää rikastua. Äläkä missään nimessä lähde yliopistoon. Surullista.

Juuri tämä! Just tollainen uhriutuminen ja melkeinpä rikkaampien halveksiminen oli meillä yleistä. 

Sama meillä ja kieroutuneesta samaan aikaan haaveiltiin lottovoitosta ja niistä rikkauksista, jotka oli kuitenkin pahasta, jos niitä oli muilla :D

Rikkaat oli hirveitä ihmispetoja suorastaan, raha rakasti vain rikkaita, hyi pois se minusta, mutta kyllä minä itse olisin heti rikas itsekin jos voisin.

ÖÖÖÖÖ...