Miten lapsuuden köyhyys tai niukkuus näkyy teillä asenteina?

Ainakin osaa arvostaa kaikkea, mikään ei ole itsestään selvää.

Vaikeassa tilanteessa ei voinut mennä mihinkään, piti vain sietää.

Minusta tuntuu että niukkuus näkyi myös henkisenä niukkuutena. Eli ei tunteidenosoituksia, suoraa lämpöä ja kiellettiin kaikki tunteet kuten rakkaus haihatteluna. Kommentoin nuorena esim. että menen rakkaudesta suhteeseen niin minulle sanottiin että sellainen on haihattelua eli pitäisi vain järkisyistä: lasten saaminen jne jne mennä suhteeseen.

Olen edelleen huippusäästäväinen, vaikka on ollut hyvät tulot koko aikuisikäni.  Luonto kiittää ja voin antaa rahaa myös hyväntkeväisyyteen.

En pysty ostamaan mitään normaalihintaisena, joten tavara jää ostamatta, jos se ei ole missään tarjouksessa. Vanhempani eivät olleet erityisen köyhiä, mutta kaikesta nuukailtiin. Jos halusit jonkun tietyn tavaran, niin et tasan saanut sitä vaan jonkun surkean halpisversion.

Siis mikä nyt oli ongelma? Se että miettii asiaa yön yli, jos ajattelee jotain ostaa?

Köyhyys on sairauksista pahin ja on ikuista.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu että niukkuus näkyi myös henkisenä niukkuutena. Eli ei tunteidenosoituksia, suoraa lämpöä ja kiellettiin kaikki tunteet kuten rakkaus haihatteluna. Kommentoin nuorena esim. että menen rakkaudesta suhteeseen niin minulle sanottiin että sellainen on haihattelua eli pitäisi vain järkisyistä: lasten saaminen jne jne mennä suhteeseen.

Miksi alapeukutit tätä? Oletko itse henkisesti niukka?

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu että niukkuus näkyi myös henkisenä niukkuutena. Eli ei tunteidenosoituksia, suoraa lämpöä ja kiellettiin kaikki tunteet kuten rakkaus haihatteluna. Kommentoin nuorena esim. että menen rakkaudesta suhteeseen niin minulle sanottiin että sellainen on haihattelua eli pitäisi vain järkisyistä: lasten saaminen jne jne mennä suhteeseen.

"Itku pitkästä ilosta" oli mun isän suosikkilause. Nauraa ja ilakoida ei saanut eikä kyllä itkeäkään.

Itse huomaan saman, että vaikea ottaa vastaan ja mielummin itse tarjoaa muille. Toisaalta jos nuukuus on periytynyt, niin onhan se jo hyve näinä aikoina, ettei kuluta turhia, vaikka varaa olisikin. Mutta eihän se kivakaan ole, jos ei osaa nauttia siitä mitä on, vaan tuntuu kuin eläisi ikuista pula-aikaa.

Siten, että hankin kunnon ammatin, eikä ole enää niukkaa.

En tuhlaa, maksan äkkiä asunnon velattomaksi jne. Opiksi voi usein ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu että niukkuus näkyi myös henkisenä niukkuutena. Eli ei tunteidenosoituksia, suoraa lämpöä ja kiellettiin kaikki tunteet kuten rakkaus haihatteluna. Kommentoin nuorena esim. että menen rakkaudesta suhteeseen niin minulle sanottiin että sellainen on haihattelua eli pitäisi vain järkisyistä: lasten saaminen jne jne mennä suhteeseen.

Miksi alapeukutit tätä? Oletko itse henkisesti niukka?

Minä alapeukutin siksi, että lapsuuden oppeja ei ole mikään pakko aikuisena enää noudattaa.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Itse huomaan saman, että vaikea ottaa vastaan ja mielummin itse tarjoaa muille. Toisaalta jos nuukuus on periytynyt, niin onhan se jo hyve näinä aikoina, ettei kuluta turhia, vaikka varaa olisikin. Mutta eihän se kivakaan ole, jos ei osaa nauttia siitä mitä on, vaan tuntuu kuin eläisi ikuista pula-aikaa.

Niin, halusin kysyä juuri tätä, että mitä ongelmaa näissä asenteissa on, tämä on hyvä esimerkki. ap

Olen nykyään keskituloisten, mutta lasken vieläkin joka pennin.

Mun puoliso eli lapsuutensa jossain kummallisessa periaatteellisessa niukkuudessa. Kaikki oli turhuutta, hulluutta, typeryyttä ja höperyyttä. Jos pystyi olemaan ilman, kuului ollakin. Ja kunnon ihmiset pystyi. Nyt 40-vuotias mieheni on ala-asteella hiihtänyt puusuksilla, siis sellaisilla perinteisillä hikilaudoilla. Vaatteet oli rääsyjä, leluja ei ostettu, mutta Aku Ankkaa tilattiin, ihme kyllä. Syötiin oman maan perunaa ja jauhonakkeja. MArjastaminen oli pyhä sakramentti ja vitamiinit tulivat mustikoista ja puolukoista.  Hedelmistä ehkä omenaa ja appelsiinia joskus.

Seurauksia; koulukiusaaminen, huono itsetunto, epämääräinen häpeä, mistään hyvästä ei kannata iloita koska se otetaan pian pois tai se ei alunperinkään kuulunut sinulle, itsenäistymisen jälkeen hervoton painonnousu kun maailma aukesi eri ruokien ja myös herkkujen muodossa, alisuoriutuminen koulussa ja työelämässä

up

Itse en ole elänyt niukkuudessa lapsuudenkodissanikaan, mitään ei koskaan puuttunut ja sillä tavalla oli huoletonta.

Kuitenkin opin kotoa rahankäytön. Ei sitä silti kylvetty turhaan. Se mitä hankittiin hankittiin hyvää ja laadukasta, katsottiin että laatu kyllä maksaa itensä takaisin niinkuin se tekeekin. 

Elän itse samalla periaatteella. Hankinnat voin tehdä ilma osamaksuja ja velkoja koska niitä varten on oma tili vain ja ainoastaan sitä varten. Sinne siirrän joka kuukausi tietyn summan.

En shoppaile. Ostan kun tarvitsen ja itse asiassa minulla ei ole yhtään turhaa vaatetta. Itselleni on tärkeää että voin ostaa kunnon laatua.

Matkustellut olen jonkin verran mutta en harrasta niitä suosittuja etelänmatkoja. Ne järjestän itse varaamalla hotellit ja lennot. Turistiloukut ei houkuttele, 

Ei tarvitse olla köyhä lapsuus oppiakseen taloudellista elämistä. Ei pihistellen ja kieltäytyen vaan järkevästi ja harkiten. Elän yksi joten saan yksin päättää menoni ja tuloni. En usko että pystyisin kenenkään toisen kanssa talouttani jakamaankaan, en taloudellisen puolen sen paremmin kuin henkisen ja fyysisen puolenkaan kannalta.

Meillä ei todellakaan oltu köyhiä, paitsi vanhempien korvien välissä. Kaikki hankinnat aiheuttivat huokailua ja voivottelua. Uusien vaatteiden hankkiminen oli aivan turhaa ja kaikessa olisi pitänyt säästää. Jännä kyllä, että varsinkin äidin mielestä kaikki minuun liittyvät hankinnat olivat turhia. Edelleen olen hirveä huono ostamaan itselleni mitään ja säästäisin kaikesta mahdollisesta. Kampaajalla olen käynyt viimeksi elokuussa, kengät ostin, kun edelliset hajosivat jalkoihin ja en millään raaski lähteä vaatekauppaan. Kaikesta voivottelen, että ei ole rahaa. Välillä herään tajuamaan, että tilillä on tuhansia euroja, joten voisin todellakin ostaa uudet alkkarit vanhuuttaan lahoavien tilalle. Nuukailu on vain niin tiukkaan tarttunut tapa. Tänä päivänä äiti kehuskelee mittavalla omaisuudellaan ja ylpeilee, kuinka rahaa on. Silloin aina muistelen teini-ikäistä itseäni, jolla oli käytössä tasan yhdet pitkät housut, joiden pesu piti ajoittaa aina viikonloppuun.

Ilmenee noilla maahan tulleilla ryöstämisenä niiltä joilla on.

Tunnen melkein aina syyllisyyttä jos ostan itselleni jotain. En ikinä silloin jos ostan lapsilleni, miehelleni tai kenellekään muulle. Laitan myös hyväntekeväisyyteen mielelläni rahaa ja annan vaatteita.

Itse olen köyhästä yksinhuoltajaperheestä, jo nuorena päätin että haluan jotain enemmän ja tein paljon töitä ja kouluttauduin hyvään ammattiin vaikka tiukkaa teki. Nykyään kuulun ylimpään tulodesiiliin ja ostan kaikkea kivaa ja samalla myös säästän ja sijoitan. Lapseni ei ole tarvinnut kärsiä puutteesta. Se vaikutus on, valitettavasti, ollut etten siedä köyhien valitusta omasta tilanteestaan vaan mielestäni heidän tulisi tehdä jotain jotta tilanteensa paranisi.