Miksi tyydytte huonoon mieheen?

Aikaisemmin erot olivat harvinaisia. Ihmiset elivat aivan kauheissakin liitoissa. Esim. eräs naistuttuni on elänyt lapsuuden, jossa vanhemmat riitelivät joka päivä, väheksyivät toisiaan jne. Mutta erottu ei. Nyt ei ole noin, eroaminen on arkipäiväistynyt, vaikka erot ovat kuitenkin aina kriisejä. Ja vieläkin pitää paikkansa se ihmisen mieleen liittyvä fakta, että uusi pelottaa ja siksi huonoonkin vanhaan on helppo jäädä. Sitä helpompi mitä vähemmän on turvaverkkoja, joihin erossa tukeutuisi. Vanhasta irrottautumisen vaikeus ei koske yksin ihmissuhde-eroja vaan kaikkea elämässä. Myös työpaikkaa ei ehkä haluta vaihtaa, vaikka työssä olisi kurjaa. Tai joku ei lähde uskonnollisesta yhteisöstä, vaikka kokee ettei se vastaa omia arvoja ja ajatuksia hyvästä elämästä. 

Mutta onneksi tosiaan ajat ovat muuttuneet siitä mitä ne olivat vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Lainsäädännön muutokset ovat avittaneet asiaa paljon. Enää ei etsitä syyllistä avioerotessa.

Mä voin valaa ap:hen toivoa: olin itsekin yläasteikäinen kun tapasin nykyisen mieheni ja nyt ollaan noin viiskymppisiä. Edelleen meillä on paljon yhteistä (muutakin kuin 3 lasta), mielettömän hauskaa yhdessä ja romantiikkaa ja erotiikkaa mielin määrin. Itsestään selvää tämä ei ole, kyllä hyvän suhteen luomiseen tarvitaan panostusta kummaltakin. Nyt kun lapset on jo muuttaneet pois, meillä on aikaa matkustaa, lenkkeillä, käydä salilla yhdessä, keikoilla, teatterissa.. tai ihan vaan sluibailla kotona. Kotitöistä ei riidellä vaan se tekee joka ehtii, minä vastaan ruokapuolesta koska tykkään kokata. Oma aika on myös tärkeää, molemmat reissataan ja harrastetaan myös omien kavereidemme kanssa.

Yksin sitä ollaan ku kukaan ei kelpaa ja en kelpaa kellekkään. Vissiin yleinen ongelma. Ne joille kelpaan ei kiinnosta sitten yhtään.

Aikuisena huomaat, että hyviä kumppaneita ei riitä kaikille. Joidenkin on pakko tyytyä huonoon, eikä sinkkuuskaan sovi kaikille.

Olin liian pitkään liian yksinäinen. Kun sitten kohdalle osui sopiva mies, takerruin häneen kuin hukkuva oljenkorteen. Nykyään rakkaus on kuollut ja moni asia ärsyttää ja ikioma koti ois ihana ajatus.... mutta sitten muistan sen yksinäisyyden, sen totaalisen yksinäisyyden, jota en osaa edes sanoin kuvailla mutta koin mm sen kaltaisia tunteita kuin olisin aivan ypöyksin koko maailmassa (koska ystäviäkään ei liiemmin ole). Noista ajatuksista seuraa suunnaton ahdistus ja pakokauhu, suorastaan paniikki ja päätän jäädä huonoon suhteeseen hinnalla millä hyvänsä ettei vain tarvitse olla yksin. :(
Tällainen on minun selitys. Toivottavasti kenenkään ei koskaan tarvitse kokea samaa.

On huonoja vaihtoehtoja ja vielä huonompia.
Juuri itse yhdestä hyypiöstä eron ottaneena (taas) en elättele toiveita, että muunlaisia onkaan.

N39