Eettinen ongelma, hoitajat ja muutkin pohtikaa kanssani!

Eli asiakkaalla on muistisairaus, joka aiheuttaa väkivaltaisuutta. Hänet on nyt lääkitty niin, että kykenee kävelemään, puhumaan, syömään itsenäisesti, muutoin hänelle on tehtävä kaikki pesut sun muut kun se muisti kestää vain"sen sekunnin" eli muisti niin huono ettei ymmärrä enää ohjeita vaikkapa että harjaa hiuksesi-->katsoo harjaa eikä tiedä mikä se on ja mitä sillä tehdään...

Ongelmana se, että häneltä ei saada pestyä hampaita kunnolla jos ollenkaan -useinmiten ei ollenkaan- mitattua verenpainetta tai ylipäätään ei voida tehdä sellaista työtä joka vaatisi asiakkaan läsnäolon ja paikallaan pysymisen vielä esimerkkinä vaikka kynsien leikkuu. Nyrkit siis heiluu päivittäin monet kerrat, kohteena ei vain hoitajat vaan muutkin asukkaat jotka tielle sattuvat huonona hetkenä.

Toinen vaihtoehto olisi sitten lisätä lääkitystä, jota on kokeiltukin. Asiakas mennyt lähes toimintakyvyttömäksi. Lääkitystä vähennetty, kokeiltu milloin mitäkin, ei sovi. Menee siis todella helposti niin tokkuraan, että kävely ja puhe ei enää onnistu. Mutta tällöin saataisiin ne hampaat pestyä ja muut hoitotoimet tehtyä kun asiakas ei kykene enää väkivaltaisuuteen.

Auttakaa mua opiskelijaa tässä ajatustyössä. Kun toisaalta olisi tärkeää saada ne hampaatkin pestyä joka päivä yms hoitotoimet, mutta jos se on sillä kustannuksella ettei ihminen enää kykene kävelemään ja puhumaan tai syömään itsenäisesti, että vietäisiin se viimeinenkin toimintakyky :/ KÄÄK.... Ammattilaiset, mitä mieltä?