Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mikä mun persoonaa ja tunne-elämää vaivaa :(

Vierailija
21.11.2021 |

Tiedän toki näin 42-vuotiaana että parisuhde ei ole mulle tarkoitettu koska en osaa sellaisessa olla. Aina tulee ongelmia. Heikkona hetkenä vuosien jälkeen kuitenkin yritin jälleen.

Mies vaikutti mukavalta. Sanoin heti alussa että mua ei sitten kiinnosta perinteinen parisuhde, vaan mun puolesta voidaan olla muidenkin kanssa. Olin aidosti tätä mieltä. Se oli miehelle ok. Hän piti Tinderiä ja oli haku päällä koko ajan. Itse poistin sovelluksen. Ihastuin kuitenkin, tai luulin niin, ja sanoin miehelle että mua loukkaa kun hän etsii seuraa avoimesti ja haluaisin olla sittenkin vain hänen kanssaan. Se oli miehelle ok ja hän lopetti Tinderin. Muutaman päivän päästä rupesin inhoamaan miestä jostain syystä ja sanoin että en jaksa nyt mitään parisuhteita. Mies oli ihmeissään. Nyt olen helpottunut kun pääsin miehestä eroon.

Mistä ihmeestä tämmöinen käytös johtuu? Toimin aina näin. Luulen olevani aluksi ihastunut, mutta yhtäkkiä rupeankin inhoamaan miestä ja keksimään kaikkia mahdollisia vikoja.

Olen ollut yksin jo vuosia koska häpeän käytöstäni. En näköjään ole muuttunut ja siksi palaan yksinäisyyteeni. En kyllä kärsi yksinäisyydestä eikä mulla ole varsinaista pakottavaa tarvetta pariutua.

Kommentit (22)

Vierailija
21/22 |
21.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vähän samankaltainen historia, mutta kevyempi. Tasapainoisessa suhteessa voin hyvin, mutta huono kohtelu ja epämääräisyys triggeröi heti traumakäyttäytymisen. 

Olen tullut siihen tulokseen, että on oltava yksin, etäsuhteissa tai löydettävä se helmi, jonka kanssa on hyvä ja turvallinen suhde. 

Miten tuo etäsuhde on helpompi kuin sellainen joka on arkielämässä? Sehän vaatii enemmän vaivaa kuin tavallinen. Vai mitä siis tarkoitat etällä?

Vierailija
22/22 |
22.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vähän samankaltainen historia, mutta kevyempi. Tasapainoisessa suhteessa voin hyvin, mutta huono kohtelu ja epämääräisyys triggeröi heti traumakäyttäytymisen. 

Olen tullut siihen tulokseen, että on oltava yksin, etäsuhteissa tai löydettävä se helmi, jonka kanssa on hyvä ja turvallinen suhde. 

Miten tuo etäsuhde on helpompi kuin sellainen joka on arkielämässä? Sehän vaatii enemmän vaivaa kuin tavallinen. Vai mitä siis tarkoitat etällä?

Siis sellainen, että se on oikeasti etäsuhde, jota ei edes pyritä sillä hetkellä saattamaan lähisuhteeksi (toinen asuu todella kaukana, elämäntilanteet estävät todellisen yhteenmenemisen tms). Näin on ikään kuin olemassa tärkeä ihminen, jota ehkä joskus tapaa, mutta ei tarvitse ottaa vastaan sitä kipua ja epätasapainoa, minkä oikean suhteen luominen toisi eteen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla