Antaisitko kumppanillesi anteeksi uskottomuuden?

En. Jos on kerran sitouduttu toisiimme, niin silloin ei mennä vieraalle lammikolle ongelle. Se on ihan selvä juttu ja siitä seuraa ulkoruokinta ja lukkojen vaihto. Menköön sinne lammikkonsa hoteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Uskottomuutta olen nähnyt paljonkin.  Työkaverina oli nuori ja tumma "kiiltokuvapoika".  Naisten suosiossa. Hän oli kyllä kihloissa ja kumppaninsa odotti lasta.  Nainen oli tietoinen monista syrjähypyistä mutta halusi pitää kiinni komistuksestaan. Kaikesta huolimatta. Asia meni konstikkaaksi, kun kaksi seksipartneria odottivat myös lasta.  Elatusmaksuja tuli jolloin mies ryhtyi työttömäksi. Ei se auttanut.  Sai kunnon opetuksen.  En tiedä miten tarina jatkui.

Kihlattu nainen teki kyllä itsestään pinnallisen pellen. 

Pettäminen on samanlaista kuin kotiväkivalta. Jos sitä jää katselemaan, sillä on tapana eskaloitua.

Katsoisin, että hän on tehnyt valinnan jatkaa elämäänsä toisessa osoitteessa. Voisin auttaa pakkaamaan laukut. Lasketaanko tämä?

Antaisin kyllä. Seurustelen tosi mukavan, varakkaan, komean ja menestyvän miehen kanssa. Meidän suhteen ainoa "ongelma" on se, että tunteet meidän välillä ovat yksipuolisia. Hän rakastaa mua, muttei päinvastoin. Jos menemme naimisiin saakka, mua ei hetkauta tipan tippaa, jos hän on uskoton.

Omaa tyhmyyttähän se on jäädä suhteeseen, missä toinen on toistuvasti ja suunnitelmallisesti pettänyt eli mistään hetken oikusta ei ollut kysymys. En anna koskaan anteeksi, vaikka olen niin sanonutkin. Enkä varmasti unohda koskaan. Olen siinä mielessä äärimmäisyysihminen. 

Kyllä. Ei lapsien ole hyvä elää ilman toista vanhempaa. Elämä on pitkä ja kaikkea mahtuu matkalle.

En osaa ajatella tuota niin vakavana asiana. Mieluimmin en saisi koskaan kuulla jos tällaista tapahtuisi. Mutta luulenpa, etten yhden syrjähypyn takia olisi valmis heittämään pyyhettä kehään, jos puoliso itse haluaisi yhä jatkaa liittoa.

Jos puoliso löisi kerrankin minua tai lapsia tai jos hän muuttuisi häijyksi ja vittumaiseksi, olisin valmis eroamaan. Mutta joku yksittäinen pikapano jossain… tuskin.

Koska oli sovittu yksiaviosuudesta ja uskollisuudesta, niin otin eron. Lasten takia menimme vielä harkinta-ajalla eropäätöksen jälkeen pariterapiaan. Tarkoituksena ei ollut palata yhteen, vaan saada lasten takia välit asiallisiksi. Luottamus meni eikä palannut enää koskaan. Exä sa käydä kotonani katsomassa lapsia ja pesin usein pyykitkin, koska hänen asuntotilanteensa oli huono. Oli muutama sääntö:  minun luo tullessa pitää olla

kunnossa (lääkkeet otettuna, täysin selvin päin) ja että hän ei saa koskea minua hyvässä eikä pahassa mielessä.  Kerran halasin häntä, kun tuli  luokseni itkien, koska äiti oli kuollut. Naapurit varmaan luulivat, että jatkoimme suhdetta, mutta järjestely oli lasten takia.

Anteeksiantamisesta en tiedä, enemmän pistäis miettimään pettämisen syytä. Sen perusteella sitten miettisin/mietittäisiin, kannattaako tai haluaako jatkaa.  Minua vähän ketuttaa sellainen jeesustelu, että vaikka suhde olisi aivan p.aska tai toinen vaan jotenkin onneton ja menee rakastumaan/panemaan toista, niin sitten petetyllä kumppanilla on oikeus roikottaa toista jonkun pyhän anteeksiannon varassa.

Itse en ole koskaan pettänyt, mutta voisin ymmärtää jos näin kävisi minulle tai toiselle, vaikka tekisi ihan helkutin kipeää, tietenkin.

Anteeksi antaisin ajan kuluessa MUTTA koskaan en tulisi ymmärtämään. Toisen ihmisen kanssa ei ole pakko olla jos ei halua.

Näen asian niin, että jos on sovittu yksiavioisuudesta, ja toinen yksipuolisesti avaa suhteen, silloinhan suhde jatkuu avoimena. Toivottavaa tietenkin olisi ensin keskustella kumppanin kanssa ja vasta sitten lähteä ulkopuolisen sänkyyn, mutta tämä on pohjimmiltaan vain kronologiaa. 

Mulla ei olisi mitään ongelmaa löytää myös itselleni toista seksikumppania puolison lisäksi, joten asia olisi suht ookoo.

Kuvittelisin tilanteen menevän näin: Harkitsisin anteeksiantamista, lasten takia. Käytännössä kuitenkin koko loppusuhteen ajan olisin varuillani. Eläisin siinä pelossa, että hän voi minä hetkenä tahansa ilmoittaa jättävänsä minut koska on rakastunut toiseen, tunne on molemminpuolinen ja heillä on hyvää seksiä. En usko, että pääsisin sellaisesta pelontunteesta ikinä eroon, joten parempi olisi varmaan erota heti.

Riippuu tilanteesta. Jos kumppani käyttäytyy huonosti petoksen jälkeen, ei anteeksiantoa olisi. Kostaisin kyllä, jos pystyisin.

Jos selvästi katuisi, aika näyttäysi voisinko antaa anteeksi.

Antaisin anteeksi.

Jos sen yksiavioisuuden lupauksen kerran rikkoo niin sitten se on rikottu, enkä sitä itsekään yrittäisi enää pitää. Varmaan siinä pitäisi ihan suoraan sitten sopia, että suhde on nyt avoin ja se kestää niin kauan kuin kestää. Tulisiko meistä sitten kämppiksiä jotka vertailevat seksikokemuksiaan, kävisimmekö avoimesti ottamassa omiin sessioihimme oppia ulkopuolelta vai katkeroituisiko jompi kumpi siinä lopullisesti, aika näyttäisi. Vaarana olisi aina, että kun se ovi on avattu, toinen löytää uuden rakkauden ja toinen jää yksin. Helpompi, jos ei sille tielle lähdetä ollenkaan.

Ajattelisin, että nyt meillä on avioliitossa uudet säännöt. Toteaisin, että tälläisessä liitossa siis ollaan jatkossa.

Vierailija kirjoitti:

Antaisin kyllä. Seurustelen tosi mukavan, varakkaan, komean ja menestyvän miehen kanssa. Meidän suhteen ainoa "ongelma" on se, että tunteet meidän välillä ovat yksipuolisia. Hän rakastaa mua, muttei päinvastoin. Jos menemme naimisiin saakka, mua ei hetkauta tipan tippaa, jos hän on uskoton.

Mä en ymmärrä ihmisiä jotka voivat olla parisuhteessa ilman rakkautta. Mä kuolisin henkisesti sellaisessa suhteessa ja olisi kuvottavaa jos pitäisi harrastaa seksiä tämä kumppanin kanssa. Siinä ei auttaisi varakkuus, komea ulkonäkö tms. jos tunteita ei olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antaisin kyllä. Seurustelen tosi mukavan, varakkaan, komean ja menestyvän miehen kanssa. Meidän suhteen ainoa "ongelma" on se, että tunteet meidän välillä ovat yksipuolisia. Hän rakastaa mua, muttei päinvastoin. Jos menemme naimisiin saakka, mua ei hetkauta tipan tippaa, jos hän on uskoton.

Mä en ymmärrä ihmisiä jotka voivat olla parisuhteessa ilman rakkautta. Mä kuolisin henkisesti sellaisessa suhteessa ja olisi kuvottavaa jos pitäisi harrastaa seksiä tämä kumppanin kanssa. Siinä ei auttaisi varakkuus, komea ulkonäkö tms. jos tunteita ei olisi.

No hän rakastaa mua ja se on mulle pääasia. Tunnen toki kiintymystä häntä kohtaan:)

Vierailija kirjoitti:

En.

Jos lapsia ei olisi, saattaisin jopa antaakin, jos vaimo olisi aidosti katuvainen.

Sen sijaan en missään nimessä antaisi nyt, kun meillä on lapsia. En haluaisi lasten joutuvan eron lisäksi kantamaan häpeää vanhemman pettämisestä.

Miksi se pitäisi tuoda lasten tietoon?

Riippuu tietysti tapauksesta. Luultavasti antaisin, koska olen pitkämielinen ihminen ja anteeksiantavainen. Kerran annoin suhteessa anteeksi pettämisen, niin mies meni heikkoitsetuntoisena narsistina siitä aivan sekaisin ja rupesi psykoosiin, missä kuvitteli ties mitä ihmeitä, yliluonnollisuuksiakin. Noh, lopulta sitten jatkoimme kuitenkin erillämme ja ajattelin, että olisi varmaan ollut parempi todeta heti, että eiköhän tää ollut sitten tässä, kummallekin alunperin pettämisen tullessa julki.

Hän alkoi aluksi keksimään siitä naisesta, kenen kanssa petti jotain mystisiä noitaominaisuuksia. Todisteena mm. että hänellä oli laukussa eläimen maksaa. Uskoi tulleensa noituudella huijatuksi pettämään... Yritin sanoa, että maksa on ihan normaali elintarvike, että pitäisi sinun se kokkina tietää. Siitä se sekoilu sitten vasta lähti. Voi huhhuh.

Nykyään ollaan hyviä ystäviä.