Kuinka paljon saatte isovanhemmilta apua?

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 12:55"]Pienten lasten vanhemmat: kuinka paljon/usein omat vanhempanne auttavat teitä arjessa? Esim. hoitamalla lapsia, auttaen vaate- tai tarvikehankinnoissa (vaipat/vaatteet/urheiluvälineet/harrastukset)?

Millaisia isovanhempia he yleensäkin ovat lapsenlapsilleen? Osallistuvia vai etäisiä? Onko rooli muuttunut vuosen varrella?

Minua kiinnostaa tämä, koska luulen että omia vanhempiani ei minun lapset kiinnosta. He eivät koskaan tarjoa hoitoapua tai käy kylässäkään, vaikka pyydetään. Lapsia muistavat halvimmilla mahdollisilla pikkupaketeilla jouluisin tai syntymäpäivänä, ei muuten. Vaate- tai muuta apua on turha pyytääkään..

En tarkoita että isovanhempien velvollisuus on olla joku rahasampo tai ilmainen päivähoito, mutta luulisi olevan selvää että toisinaan ainakin osallistutaan lapsiperheen arkeen pienenä lisäapuna? Vai odotanko liikaa?
[/quote]
Et odota liikaa. Meillä oli isoimpien lasten ollessa pieniä se tilanne, etteivät välit isovanhempiin olleet kovin lämpimät ja lisäksi asuimme kaukana ja tilanteemme oli oikeastaan sama kuin sinulla. Se vielä paheni appivanhempien kohdalla kun miehen sisko sai lapsen ja asuivat lähempänä-tämä yksi lapsi sai kaiken sen huomion, lahjat ja läheisyyden mitä vaille omat lapset olivat jääneet. Tuntui tosi pahalle lasten puolesta. En uskonut välien ikinä korjaantuvan.
Mutta niin vain tapahtui kun muutimme lähemmäs ja isovanhemmat tutustuivat lapsiimme kunnolla. Ovat ottaneet heitä kylään ja matkoillekin mukaan. Ostavat joskus jotain lasten harrastuksiin liittyvää, mutta eivät erityisemmin esim syntymäpäivinä tai jouluisin muista. Tärkeämpää on kuitenkin se, että välit ovat muuten läheisemmät.
Toiset isovanhemmat ovat muistaneet jokaisena merkkipäivänä mutta heillä ei ole ollut sillä tavalla aikaa tai ehkä haluakaan viettää kovin paljon lasten kanssa aikaa.

Paljon. Varmaan hoitaisivat ja elättäisivätkin nuo mukulat, jos en jarruttelisi :D

Mun vanhemmat ottais lapset hoitoon vaikka joka viikonloppu, välillä täytyy ihan toppuutella et nyt oltais ihan kotona vaan. Ihania ovat muutenkin, ostelevat vaatteita ym silloin tällöin kysymättä, mutta usein jos on joku suurempi hankinta tulossa niin haluavat siinä avustaa. Miehen vanhemmat taas (ovat eronneet) ovat aivan toista maata. Kylässä käydään pari kertaa vuodessa, mitään ei ostella (synttäri- ja joululahjoja lukuunottamatta) eikä muutenkaan kuulumiset kiinnosta. Mutta onneksi lapsilla on edes yksi mummu ja pappa jotka tosissaan välittävät :)

Vieraillaan anopin kanssa puolin ja toisin useita kertoja kuussa. Välillä tarjoutuu itse ottamaan lapsia kylään ja välillä taas pyydetään hoitoapua jonkun syyn takia. Lapsilla on tosi läheiset välit mummuun, koska muita isovanhempia ei käytännössä ole.

Ei yhtään. Ennen vaivautuivat pari kertaa vuodessa muutaman tunnin vahtimaan ja siitä hyvästä teimme heille vuoden klapit valmiiksi. Enää eivät ehdi (kaikkea muuta kyllä ehtivät), joten mekään emme ehdi tekemään klapeja.

Lapset vähintäänkin kerran viikossa isovanhempien luona, kaikki osapuolet nauttivat kovasti. Isovanhemmat maksavat lasten sairauskuluvakuutukset. Ovat halunneet näin. Ostavat vaatteita ym. Viimeksi uudet turvaistuimet.

Kun lapset olivat alle kouluikäisiä kyläiltiin puolin ja toisin ehkä kerran kuukaudessa, kesällä vanhempani hoitivat lapsia viikosta kahteen. Mitään hankintoja eivät ole tehneet, enkä kyllä osaisi sellaista pyytäkään. Ihan hyvät välit ovat olleet, nyt lapseni ovat teinejä, joten tapaamme harvemmin, mutta hyvässä hengessä.

Omilta vanhemmilta en voi kuvitella saavani mitään apua. Enkä saakkaan. Päinvastoin heitä pitäisi olla auttamassa. Koirakin otettiin isältä kun isä ei viitsinyt hoitaa (ihan kun tässä ei itellä olis hoidettavia).

Miehen vanhemmat on ihan erilaisia. (Hävettää ihan omat vanhemmat mutta minkäs sille teen...) Lastenlastensa elämässä tiiviisti mukana. Auttaa liikaakin. Koskaan ei ole tarvinnut apua pyytää. Tykkäävät lasten seurasta ja itse hakevat lapsia heille yökylään. Sitäkään ei olla pyydetty, vaan haluavat olla lastenlastensa kanssa. Vaikka ovat itse vielä töissäkin.

Ei meitäkään juuri auteta. Taloudellisesti ei ollenkaan, pärjätään hyvin itsekin. Olisivat voineet kyllä auttaa aikanaan kun hankittiin omaa asuntoa, kun ovat varakkaita. Lastenhoitoon oltais oikeasti tarvittu, mutta heillä on asenne että ovat hommansa hoitaneet.

Lahjoiksi lapsille ostavat todella kalliita lahjoja, jolla paikkaavat varmaan sitä että eivät auta koskaan missään.

Kerran vuodessa kummassakin paikassa yökylässä. Vahtia eivät halua vaan haluavat, että tullaan lasten kanssa käymään. Silloin ei tarvitse lohduttaa itkevää, siivota sotkuja eikä vaihtaa vaippaa tai pyyhkiä. Lapset helppoja 2v ja 4v. Isovanhemmat asuvat lähellä, joten mahdollisuudet auttaa olisicat sen puoleen helpot. Kaikilla säännöllinen päivätyö.

Toinen vanhemmistani on vielä työelämässä, joten en edes pyydä heiltä hoitoapua. Jos olemme pitkällä lomalla käymässä siellä, se saattavat katsoa lasten perään kauppareissun ajan. Joulu- ja synttärilahjoja saavat, muttei mitään hirmuisen kalliita. Muuten ovat kyllä kiinnostuneita, soittelevat ja kyselevät kuulumisia pari kertaa viikossa. Meidän suvussa on käytäntö, että jokainen hoitaa omansa. Toki on eri asia jos on oikeasti hätä jaksamisen kanssa tai taloudellisella puolella.

Miehen vanhemmat takasivat meille asuntolainan. Muutoin emme isovanhemmilta saa apua, koska asuvat toisella puolella Suomea.

Sain lapsen ja omat vanhempani katkaisivat välit kanssani, koska sain lapsen ei koulutetun kanssa. Tiedän, syy on älytön! Puolison vanhemmat ottavat hoitoon noin 5-6kertaa vuodessa mikä on meille ok. Itse ostetaan kaikki tarvikkeet, tietysti lahjoja puolison vanhemmat ostaa.

Minun puolelta isä auttaa. Pitää yökylässä tai vaikka vain muutaman tunnin jos tarvitsen apua. Äitini ei auta millään tavoin.
Muita isovanhempia ei ole.

Meidän perheessä apua kaivattaisiin. Olemme molemmat jääneet hiljattain työttömiksi ja tarvitsisimme rahallista apua. Vanhempani lähestulkoon uivat rahassa (menestyvä yritys), mutta ovat pirun nuukia. Joten emme aio edes pyytää apua :(

Kelpaisikin jotkut ilmaiset turvaistuimet, kuten joku täällä kertoi saaneensa... varsinkin kun tietää, että toiset voisivat ihan hyvin auttaa, eikä se heitä edes kirpaisisi.

Me ollaan lapset tehty sillä ajatuksella, että itse hoidetaan ja maksetaan. Isovanhemmat haluavat hoitaa, tähän asti olen aina itse ollut paikalla, koska imetän. Ostavat jos jotain haluavat, mutta en odota enkä pyydä. Toivon vaan, että ovat läsnä ja rakastavat. Itse olen heille parhaani mukaan avuksi mm. Viikoittain koirien hoidossa enkä koe ongelmaksi.

Nyt lapsemme ovat jo teini-ikäisiä ja valitettavasti molemmat isoisät ovat kuolleet. Mutta lasten ollessa pieniä saimme todella paljon erilaista apua isovanhemmilta. Niin hoitoapua kuin tavaraa, ja ihan rahaakin hankintoihin ja harrastuksiin. Sekin tietysti helpotti hoitoavun saamista, että asumme samassa kaupungissa.

Toisaalta nykyään nyt jo vanhat mummit pääsevät nauttimaan läheisistä suhteista lastenlastensa kanssa. Autoileva esikoispoika mm. käy heidän kanssaan välillä kaupassa kantamassa isoja ostoksia, ja mielellään tekemässä pieni kodin apuhommia (mummeilla on kyllä tapana palkita hänet näistä hommista taskurahalla ja hyvällä ruualla).

Tiedän, että olemme olleet erittäin etuoikeutettuja. Mutta olen sitä mieltä, että isovanhemmat ovat saaneet myös paljon olemalla osa lastemme elämää.

Vanhemmat ovat vielä työelämässä. Molemmat tekevät pitkää päivää ja asuvatkin eri paikkakunnalla, joten mitään hoitoapua ei edes ole mahdollista saada. Mökillä kyllä pitävät lastenlapsille "leiriä" viikon joka kesä. Kaikki yli 4-vuotiaat osallistuvat.

Sen sijaan vanhemmat ostavat meille lomamatkoja, laittavat säännöllisesti rahaa lasten sijoitusrahastoihin ja kustantavat siistijän kahdesti kuukaudessa.

Miehen äiti on kuollut ja isä asuu ulkomailla(uusi perhe). Hyvät välit on ja nähdään vähintään pari kertaa vuodessa.

Toisiin väliä 40 km näkivät kerran kuussa ja antoivat lapsille kouluikäisestä lähtien rahaa aina joulu ja syntymäpäivänä 50€ lapset säästivät tai ostivat vaatteita ylä-asteikäisinä. Toiset asuvat 1000 km päässä (mies on sieltä kotoisin) ja heitä lapset näkevät muutaman kerran vuodessa ainakun menemme mökillemme sinne päin. Kummatkin isovanhemmat vahtivat lapsia. Lähemmät vähän enemmän ja myös käyvät synttäreillä.

Mun isä ja äiti ovat ihania, tykkävät olla lasten kanssa ja pyytävät heitä usein luokseen. Osallistuvat aina isovanhempien päivään jne.. Ja lapset ovat joka kuukausi yhden viikonlopun mummulassa, samaan aikaan kun veljeni lapset niin näkevät serkkujakin tosi usein ja kaikilla on läheiset välit.

Rahallista tukea emme tarvi. Mutta hoito-apu oli todella tarpeellinen viime vuonna kun miehellä oli työn pulesta reissaamista todella paljon.

Miehen vanhemmat sen sijaan eivät halua auttaa tai edes tutustua, joskus harvoin vaivautuvat kahville ja hyvä kun takin ottavat pois päältään niin kiire on pois. Miehen siskojen lapsia kyllä hoidetaan ja pyydetään yökylään. 

No onneksi emme sieltäpäin apua edes tarvitse kun omat vanhempani auttavat niin paljon, mutta kyllä muistan sitten kun isovanhemmat tarvitsevat apua vanhempana että ketä autan ja ketä en. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.