Lue keskustelun säännöt.
Mitä olette tehneet kun masennuslääkkeet ja terapia ei auta?
11.02.2015 |
Mitä tehdä??!! Olen syönyt erilaisia masennuslääkkeitä jo 9 vuotta. Minulla siis keskivaikea masennus, joka oli jossain vaiheessa poissa ja lääkkeetkin lopetettiin kokonaan. Mutta sitten tuli mielialavaihteluita hirveästi ja jouduin aloittamaan lääkkeet uudestaan. Kolme vuotta sitten tuli ahdistus oireita jotka oli välillä niin pahoja että olin mielisairaalassa omasta tahdosta jonkun aikaa. Ahdistus kohtaukset loppui siihen. Kunnes palasivat uudestaan viime syksynä kun sairastuin vatsatautiin.
Kelan korvaamassa psykoterapiassa käynyt useamman vuoden. Mutta se loppuu muutaman kuukauden kuluttua, koska kelan korvaus loppuu (kela korvaa vain kolme vuotta).mitä teen sitten sen jälkeen, omalla kustannuksella minulla ei ole varaa siellä käydä. Miettinyt sitäkin pitäisikö lääkitys vaihtaa koska masennus ja ahdistus ei vain lopu, ja terapiakaan ei tunnu niihin auttavan.
Onko muita kenellä ei terapia ja lääkkeet auta? Millä oletta päässeet ahdistuksesta jacmasennuksesta?
Kommentit (54)
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 14:48"]
Yhdellä läheisellä oli vuosikausien hoitoresistentti masennuskierre, lääkkeitä, terapiaa ja laitosjaksojakin. Yllätys oli suuri, kun joissain vaiheessa nuori lääkäri huomasi, että kilpirauhasarvot olivat pielessä jonkin verran, ei paljon mutta kuitenkin. Jo vuosia arvot olivat käyttäytyneet vähän on-off, siinä rajoilla, eikä kukaan lääkäreistä noteerannut niitä. Tyroksiinilääkitys teki sitten sen mihin vuosikausien terapiat ja lääkkeet eivät pystyneet. Nykyään elää hyvää ja toimintakykyistä elämää, pystyi aloittamaan opiskelut ja on nyt hyvä työurakin. Joskus se voi olla näin "vähästä" kiinni.
[/quote]
Kannattaa neljän kilpirauhasarvon lisäksi tutkia lisämunuaisen toiminta vuorokauden sylkitestillä ja miehillä testosteronitasot parilla testillä, joista selviää käytössä oleva vapaa testosteroni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennuslääkkeen vastetta olisi pitänyt arvioida, kun lääkettä oli käytetty parin kuukauden ajan. Ellei selvää positiivista vastetta ole ollut havaittavissa, olisi lääke pitänyt vaihtaa toiseen. Kannattaa käydä masennuksen hoitoon erikoituneella yksityisellä psykiatrilla arvioituttamassa tilanteesi ja hakemassa sopivaa lääkitystä. Katso esimerkiksi: http://vastaamo.fi/masennus ja http://vastaamo.fi/psykiatria
Mun hoito on ollut se etten syö lääkkeitä.
Olen parantunut aika hyvin.
Olen käsitellyt ahdistuksen ja masennuksen syitä, en peitä oireita.
Kaikkeen on syynsä.
Kilpirauhas arvot otettu vasta syksyllä ja niissä ei mitään ollu. Yksityisellä psykiatrilla käyminen joensuussa turhaa kun samat lääkärit siellä kuin julkisella puolella.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 22:52"]
Mun hoito on ollut se etten syö lääkkeitä. Olen parantunut aika hyvin. Olen käsitellyt ahdistuksen ja masennuksen syitä, en peitä oireita. Kaikkeen on syynsä.
[/quote]
Ei aina välttämättä ole syitä. Kyllä osalla masennus on ihan vaan aivokemiallinen häiriötila, ilman mitään psyykkisiä syitä. Itsekin sairastin yhdessä vaiheessa elämää masennusta, ilman mitään erityistä elämäntilanteen tai menneisyyden syytä. Ja minulta se masennus meni parissa vuodessa itsestään ohikin ilman mitään lääkehoitoa, asioiden käsittelyä, terapiaa tai mitään. Ihan itsestään tuli ja meni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen pitkän linjan masennuspotilas. Tausta lyhyesti: Isäni käytti seksuaalisesti hyväkseen, äiti tiesi muttei tehnyt mitään. Ekan kerran kävin omasta aloitteestani terapeutilla 16-vuotiaana. Sitten opiskeluaikana 1,5 vuotta Kelan maksamaa terapiaa joka jäi kesken kun muutin, ja josta ei ollut sanottavaa hyötyä.
Samaan aikaan olin hyvä opiskelija ja sittemmin menestyvä uraohjus. Kaikki kuitenkin loppui täydelliseen "hermoromahdukseen" vuonna 2009, jolloin jouduin Auroran päivystykseen ja sieltä sitten avohoitoon. Olin harvakseltaan käynyt itse maksamassani terapiassa jo vuodesta 2008. Seuraavan vuoden romahduksen myötä anoin Hgin kaupungin tarjoamaa ns. Valtava-tukea terapialle ja sain sitä maksimit kolmeksi vuodeksi (vuoden kerrallaan myöntävät). Mielisairaalareissun ja avohoidon myötä aloitettiin lääkkeet, joita vaihdettiin useaan otteeseen kunnes yhdistelmä lamotrigin & cipralex tuottivat jonkinlaista apua. Terapia auttoi eniten. Olin todella huonovointinen PITKÄÄN. Minulla oli vaikealle masennukselle tyypillinen sängyssä makaaamiskausi, jolloin esim. piti kerätä pari tuntia voimia siihen, että jaksaa nostaa päänsä ja juoda vesilasista. Olin raato. Olin myös itsetuhoinen, mm. viiltelin käsivarsiani ja reisiäni, löin itseäni ja leikkasin hiukseni kokonaan pois. Lihoin lääkkeitten ja liikkumattomuuden takia 20 kg. Peilistä katsoi tokkurassa oleva, ylipainoinen paskakasa, jolla oli kynityt hiukset. Sosiaalinen elämäni hiipui. Olin sairauslomalla niin pitkään että päivät tulivat täyteen mutta en saanut kuntoutustukea eli osa-aikaista työkyvyttömyyseläkettä. Jouduin irtisanoutumaan päästäkseni työttömyyskorvaukselle, sairaana.
Vähitellen aloin toipua. Tein yhden ison työprojektin ja sille olisi ollut jatkoa mutta lopetin sen kuin seinään kun en kestänyt paineita. Saatoin loppuun maisterin opintoni. Sitten taas oli vähän vaikeampi jakso, ei kuitenkaan sängyssä makaamista onneksi enää.
Valtava-tuki loppui ja hain Kelan tukea terapialle. Kävin avopolilla ja söin lääkkeitä. Vointini alkoi pikkuhiljaa parantua. Noin neljän vuoden käytön jälkeen ajoimme hitaasti alas lamotrigiini-lääkkeen yhdessä lääkärin päätöksellä. Oireeni eivät huonontuneet. Cipralexiä olin jo alentanut aikaisemmin, koska masennukseni oli todettu SSRI-resistentiksi, söin kuitenkin erittäin pientä annosta "varmuuden vuoksi". Viime kesänä lopetin senkin, ei aiheutunut muutosta oireiluun. Samoihin aikoihin minut todettiin polilla niin tervehtyneeksi, että hoitoni siirrettiin omalle terveysasemalle. En ole siellä käynyt kun ei ole ollut syytä.
Sain syksyllä koulutustani vastaavaa työtä, tuntipalkkauksella ja muutama tunti viikossa mutta kuitenkin. Narsisti-äitini, joka on järjestelmällisesti yrittänyt tuhota elämäni, meni näihin aikoihin liian pitkälle tempuissaan ja jouduin hakemaan hänelle mieheni kanssa lähestymiskiellon useiden viranomaisten kehotuksesta ja teimme rikosilmoituksen. Olin paineen alla, työ piti pinnalla.
Sitten ilman ennakkovaroitusta työt loppuivat kuin seinään 2 päivää ennen jouluaattoa ja se kerrottiin minulle todella töykeällä tavalla. Aloin oireilla uudelleen. Terapian viimeinen vuosi on meneillään ja loppuu heinäkuussa. Olen ollut ahdistunut, apaattinen, passiivinen, vetäytyvä, surullinen. On tehnyt mieli jäädä sänkyyn koko päiväksi. Hakeuduin tammikuussa yksityiselle psykiatrille keskustelemaan lääkityksestä ja lääketaustani huomioiden ja SSRI-resistessini takia hän kirjoitti minulle Voxra-nimistä lääkettä. Olen lykännyt lääkkeen aloittamista mutta kun viikonloppuna olin täysin poikki ja elämäni on viime ajat ollut kannettavan taakse piiloutumista, en esim. jaksa jutella mieheni kanssa, niin otin tänään aamulla Voxra-tabletin. Kuukauden sisällä näkee, onko siitä hyötyä. No, minullahan ei muuta ole kuin aikaa.
Aion jatkaa heinäkuun jälkeen terapiaa omakustanteisesti 2 krt kuukaudessa. Olen sen tarpeessa. Nyt toivon, että tämä lääke alkaisi purra ja toisi toimintatarmon takaisin, ja estäisi alkavan sängyssämakaamis-vaiheen ja mahdolliset itsetuhoiset ajatukset ja teot.
Mitä haluan sanoa sinulle: Masennus on aaltoileva sairaus ja siitä ei tavallaan parane koskaan kokonaan, koska uusiutumisvaara on aika iso. On opittava elämään sairauden kanssa ja minimoitava sen aiheuttamat oireet lääkkeillä. Mene ammattitaitoiselle psykiatrille, jotta voit kokeilla laajasti eri lääkeryhmien lääkkeitä.
Mikä on isoin henkinen ongelmasi (en ole lukenut koko ketjua)? Vaikeasti traumatisoituneilla ihmisillä kolmen vuoden terapia ei ehdi auttamaan, kun luottamussuhde terapeuttiin rakentuu niin hitaasti. Itse koin, että 4. ja 5. vuosi olivat terapiassa ne hyödyllisimmät. Ota vaikka lainaa, että saat käytyä edes joka toinen viikko. Pohjatyö on jo terapiassa tehty ja saat hyödyn vaikka kävisit harvemminkin. Mutta säännöllisyys on tärkeää.
Älä luovuta! Tämän sairauden kanssa oppii elämään vaikka se aaltoilee mutta ne aallot ovat koko ajan pienempiä ja pienempiä. Tietysti elämänmuutos voi laukaista isomman oireilun mutta se on ihan luonnollista ja senkin saa kuriin. Monet oireettomat pelkäävät kamalasti masennuksen palaavan mutta jos esim. terapiassa on päästy hyvään vauhtiin, se ei palaa enää yhtä pahana. Toki se voi viedä taas työkyvyn jne. mutta koko ajan parempaan mennään. Tärkeää on työstää asioita terapeutilla ja hoitaa oireita lääkkein.
Kaikkea hyvää sinulle ja muille tämän sairauden kanssa kamppaileville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulin uskoon. Loppui pillerit ja muut "hoidot" kuin seinään. Jos et usko, kokeile
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 11:41"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 22:52"]
Mun hoito on ollut se etten syö lääkkeitä. Olen parantunut aika hyvin. Olen käsitellyt ahdistuksen ja masennuksen syitä, en peitä oireita. Kaikkeen on syynsä.
[/quote]
Ei aina välttämättä ole syitä. Kyllä osalla masennus on ihan vaan aivokemiallinen häiriötila, ilman mitään psyykkisiä syitä. Itsekin sairastin yhdessä vaiheessa elämää masennusta, ilman mitään erityistä elämäntilanteen tai menneisyyden syytä. Ja minulta se masennus meni parissa vuodessa itsestään ohikin ilman mitään lääkehoitoa, asioiden käsittelyä, terapiaa tai mitään. Ihan itsestään tuli ja meni.
[/quote]
kyllä, osalla enempi häiriötila aivoissa, osalla esim. vaikeasti traumatisoituneilla myös psyyken tapa "suojata" itseään käpertymällä itseensä ja vajoamalla masennukseen. Silloin pitää palata ongelmien alkulähteille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä kun tähän ketjuun malttaisi olla kirjoittelematta ne, jotka eivät sairasta masennusta...
Heittäydy ihan hulluksi. Mene naurujoogaan, kurkkulaulamaan jne. Kun tekee jotain ihan uppoihmeellistä huomaa jotenkin omat ajatuksensa ja juminsa naurettaviksi. Niin, ja liikunta ja hyvä ruoka auttaa. Ja ihmisiä pitää nähdä ihan jokaikinen päivä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki ne jotka ovat kokeneet masennusta, ovat kokeneet elämässään pahoja asioita.
En tiedä mikä on isoin henkinen ongelma, minulla paljon traumoja, osa jo lapsuudesta. Osa aikuisena tulleita( pahoinpitely, raiskausyritys), paljon läheisten ihmisten kuolemia. Ja nykyisin hirveä sairastumisen pelko, joka aiheuttaa välillä ahdistusta. En tiedä yhtään mitä teen kun terapia loppuu.....
-AP-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 12:46"]
En tiedä mikä on isoin henkinen ongelma, minulla paljon traumoja, osa jo lapsuudesta. Osa aikuisena tulleita( pahoinpitely, raiskausyritys), paljon läheisten ihmisten kuolemia. Ja nykyisin hirveä sairastumisen pelko, joka aiheuttaa välillä ahdistusta. En tiedä yhtään mitä teen kun terapia loppuu..... -AP-
[/quote]
Ehkä sinulla on epärealistiset odotukset elämältä? Ihmiset kuolevat, sairastavat eikä muutenkaan elämä aina ole kovin miellyttävää ulkoisesti. Kun sen hyväksyy, pienetkin asiat alkavat antaa iloa. Ja iloa ihmisen nimenomaan pitäisi elämäänsä löytää, jotta masennus hellittää.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 12:52"][quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 12:46"]
En tiedä mikä on isoin henkinen ongelma, minulla paljon traumoja, osa jo lapsuudesta. Osa aikuisena tulleita( pahoinpitely, raiskausyritys), paljon läheisten ihmisten kuolemia. Ja nykyisin hirveä sairastumisen pelko, joka aiheuttaa välillä ahdistusta. En tiedä yhtään mitä teen kun terapia loppuu..... -AP-
[/quote]
Ehkä sinulla on epärealistiset odotukset elämältä? Ihmiset kuolevat, sairastavat eikä muutenkaan elämä aina ole kovin miellyttävää ulkoisesti. Kun sen hyväksyy, pienetkin asiat alkavat antaa iloa. Ja iloa ihmisen nimenomaan pitäisi elämäänsä löytää, jotta masennus hellittää.
[/quote]
en tiedä..... Minulla krooniset kivut jotka muistuttaa jatkuvasti olemassaolollaan.... elämä ei aina niin helppoa.
-AP-
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 12:52"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 12:46"]
En tiedä mikä on isoin henkinen ongelma, minulla paljon traumoja, osa jo lapsuudesta. Osa aikuisena tulleita( pahoinpitely, raiskausyritys), paljon läheisten ihmisten kuolemia. Ja nykyisin hirveä sairastumisen pelko, joka aiheuttaa välillä ahdistusta. En tiedä yhtään mitä teen kun terapia loppuu..... -AP-
[/quote]
Ehkä sinulla on epärealistiset odotukset elämältä? Ihmiset kuolevat, sairastavat eikä muutenkaan elämä aina ole kovin miellyttävää ulkoisesti. Kun sen hyväksyy, pienetkin asiat alkavat antaa iloa. Ja iloa ihmisen nimenomaan pitäisi elämäänsä löytää, jotta masennus hellittää.
[/quote]
raiskaukset ja pahoinpitelyt normikauraako? Ja muutakin traumaa on. Lisäksi jos läheisiä törkeitä ihmisiä kuolee, se lisää ahdistusta ja turvattomuutta. Toi "ehkä sulla on liian suuret odotukset elämältä" on täysin haista paska -kommentti. Mene pois tästä ketjusta.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 12:46"]En tiedä mikä on isoin henkinen ongelma, minulla paljon traumoja, osa jo lapsuudesta. Osa aikuisena tulleita( pahoinpitely, raiskausyritys), paljon läheisten ihmisten kuolemia. Ja nykyisin hirveä sairastumisen pelko, joka aiheuttaa välillä ahdistusta. En tiedä yhtään mitä teen kun terapia loppuu.....
-AP-
[/quote]
Uutta terapiaa kehiin. Mäkin pääsin pahimman yli.
Mulla oli keskivaikea masennus vuosikausia ja kokeilin kaikkea, erilaisia lääkkeitä ja terapiamuotoja, elämänmuutoksia blaa blaa. Ainoa mikä auttoi on taideterapia. Mene kokeilemaan.
Vaihda vaan lääkettä. Sun pitänee kysyä terveyskeskuksesta, mitä loppuvan terapian tilalle.
Yhdellä läheisellä oli vuosikausien hoitoresistentti masennuskierre, lääkkeitä, terapiaa ja laitosjaksojakin. Yllätys oli suuri, kun joissain vaiheessa nuori lääkäri huomasi, että kilpirauhasarvot olivat pielessä jonkin verran, ei paljon mutta kuitenkin. Jo vuosia arvot olivat käyttäytyneet vähän on-off, siinä rajoilla, eikä kukaan lääkäreistä noteerannut niitä. Tyroksiinilääkitys teki sitten sen mihin vuosikausien terapiat ja lääkkeet eivät pystyneet. Nykyään elää hyvää ja toimintakykyistä elämää, pystyi aloittamaan opiskelut ja on nyt hyvä työurakin. Joskus se voi olla näin "vähästä" kiinni.