Mitä olette tehneet kun masennuslääkkeet ja terapia ei auta?

Täällä tuskin on heitä kertomassa :(

Siedin vaan sitä oloa, liikuin paljon, kirjoitin- pikkuhiljaa näin valoa enemmän ja enemmän. Avainsanoja on mun mielestä tekeminen, sietäminen, toivo...

Lääkityksen vaihto on ihan tavallista. Monesti joudutaan käymään läpi monta erilaista, ennen kuin sopiva löytyy. Kun terapiasi päättyy, sinun kannattaa jatkaa psykologista työtä itseksesi. Itseäni on auttanut kognitiivisen käyttäytymisteraapiaan perustuva lähestymistapa sekä mindfulness-meditaatio, joilla on paljon yhteystä. Suosittelen sinua tutustumaan kirjaan Mielekkäästi irti masennuksesta. Se kuvaa kahdeksan viikon ohjelman, jota käytetään monissa sairaaloissa stressin ja ahdistuksen hoitamiseen. 

Olen lukenut mielekkäästi irti masennuksesta kirjaa, yritin monta viikkoa harjoituksia joissa yritetään vain tarkkailla ahdistuksen alkamis oireita ja itse ahdistusta, ja odotetaan että kohtaus menee ohi. Mutta harjoittelu aiheuttaa hirveän ahdistuskohtauksen joka kestää tuntikausia jos ei ota opamoxia. Kirjassa lukee että alkuun voi oireet pahentua, että pitäisi odottaa että kohtaus menee ohi. Mutta kun kohtaus ei vain mene ohi.
Terapeutin ohjeilla yritin harjoitella miten päästää irti kohtauksesta ja tarkkailla vain oireita ja hengittää rauhassa. Viikkokausien harjoittelullakaan en onnistu siinä, aiheutan vain itselleni massiivisen kohtauksen josta selviämiseen menee tuntikausia.

-AP-

Hei, käy lainaamassa kirjastosta kirja Hormonitasapaino ja tutkiskele voisiko mahdollisesti masennuksen ja ahdistuksen taustalla ollakin jotain fysiologista ja elimellistä? 

Itsellä ahdistus ja masennus tosiaan lähti monipuolisella elämäntapa remontilla. Eli suurella todennäköisyydellä minun tapauksessa suolisto ja hormonitoiminta oli niin huonossa kunnossa että vaikutti vähän joka-asiaan. Ravintoaineiden puutostiloihin, hormonitoimintaan, sisäelintentoimintaan ja hermostoon.

Lopetin nynnyilyn ja aloin elää.

Jäin eläkkeelle. Selviän päivistä miten kuten. Minulla masennus on tosin reaktiivista, seuraus vaikeasta parantumattomasta sairaudesta ja jatkuvasta kovasta kivusta.

Mua auttoi viime kerralla totaalinen elämän muutos. Muutin ulkomaille uuden työn merkeissä. Jätin silloisen mieheni. Ahdistus ja masennus katosi kokonaan. Tällä kertaa tuo ei onnistu koska on lapset ja mies.

Voi kuulostaa tylyltä, mutta aloita kuntoliikunta vaikka lenkkeily. Et ainakaan menetä mitään, jos kokeilet. Juokse päivittäin lyhyt lenkki, mielellään luonnossa.

jos saat jonkun kaverin, joka harrastaa juoksemista, lenkkikaveriksi niin lenkille lähtö onnistuu. Yksin ei saa kuitenkaan aikaiseksi.

tästä on tehnyt yksi psykiatri hyvän tutkimuksen, liikunta lievittää masennusta ja ahdistusta yhtä hyvin, ellei paremmin kuin lääkkeet.

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 12:51"]Jäin eläkkeelle. Selviän päivistä miten kuten. Minulla masennus on tosin reaktiivista, seuraus vaikeasta parantumattomasta sairaudesta ja jatkuvasta kovasta kivusta.
[/quote]
kuulostaapa yksinkertaiselta... jäin eläkkeelle! ei eläkkeelle niin vain jäädä. mulla keskivaikea masennus (lisäksi muita sairauksia, joiden vuoksi toivon pääseväni työkyvyttömyyseläkkeelle) jota nyt marraskuusta asti lääkkeillä ja terapialla hoidettu. juuri viikko sitten psykologi sanoi minulle, ettei ainakaan tässävaiheessa ajattele eläkettä. koska masennus lasketaan vähän niinkuin virukseksi jonka oletetaan ajallaan paranevan. että sellainen psykologi!

Eipä eläkkeelle jääminen ongelmia ratkaise.

Otin muutaman kunnon sienitripin luonnosta löytyneillä suippumadonlakeilla. Lähti niin masennus kuin kaupanpäällisenä himo alkohollin ja alkoholin ja bentsojen väärinkäyttöön. Nykyisin en syö mitään lääkkeitä enkä käytä päihteitä. SIeniä voisin ottaa jos tulisi taas tarve, alkaisi viina himottaa tai masentaa. Psilosybiiniä (sienten vaikuttava aine) muuten tutkitaan ihan virallisestikin masennuslääkkeeksi: http://www.tohtori.fi/?page=7236802&id=9174424

Ei tietenkään ratkaise siinä mielessä että ongelmat pyyhkiytyisivät pois. Mutta minun elämästäni eläke on tehnyt hiukan inhimillisemmän, sillä voimat voi kaikki nyt säästää siihen että jaksaa hengittää ja pärjää jotenkin raastavan kivun kanssa. Ennen eläköitymistä olin työelämässä 20 vuotta. Määräaikaisilla kuntoutustukijaksoilla olin kolme vuotta. Myös kattava neuropsykologinen ja voimavaratestaus tehtiin pariin otteeseen. Kipuklinikalle pääsen aikanaan. T. Eläkeläinen

Oksennustauti laukaisee minullakin paniikin. Otan surutta lääkettä silloin reilummin. Verensokerin lasku tekee muulloinkin huonon olon.

Onko lääkäri patistanut sinua syömään D-vitskua? Mä jaksoin vaan vuoden vetää lääkkeitä, joista ei ollut mihinkään. Nyt syön päivittäin lisänä D-vitamiinia ja maitohappobakteereja. Vieläkin on masennusta ja ahdistusta, mutta ne kohtaukset menee nopeammin ohi.

Mä en suosittele juoksuja tai muuta kävelyä raskaampaa, ettei tule stressiä. Varsinkaan jos ei pystykään. Ulkona kannattaa käydä, mutta hiljainen hipsuttelukin riittää. Mutta ei se ole niin helppoa lähteä ja pysyä ulkona, jos ahdistaa. Näillä mennään.

- 7 vuotta kuopassa

Ps. Muista hemmotella itteäs kuin rakastunut

Olen sairastanut masennusta noin 15-vuotiaasta, enemmän ja vähemmän. Päälle parikymppisenä meni niin pahaksi, että hakeuduin psykiatrille, sain lääkkeitä ja Kelan tukeman psykoterapian, joiden avulla pääsin pahimman vaiheen yli. Terapia on loppunut ja lääkkeitä en halua syödä, tuntuu etten ikinä pääse masentuneisuuten taipuvasta mielestä eroon ja tämän kanssa on vain elettävä. Ei ole enää pahoja ahdistuskohtauksia tai toimintakyvyttömyyttä, voi johtua suht stabiilista elämäntilanteesta. Yritän opiskella yliopistossa ja totutella siihen ajatukseen, että taidan vain olla tällainen.

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 13:00"][quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 12:51"]Jäin eläkkeelle. Selviän päivistä miten kuten. Minulla masennus on tosin reaktiivista, seuraus vaikeasta parantumattomasta sairaudesta ja jatkuvasta kovasta kivusta.
[/quote]
kuulostaapa yksinkertaiselta... jäin eläkkeelle! ei eläkkeelle niin vain jäädä. mulla keskivaikea masennus (lisäksi muita sairauksia, joiden vuoksi toivon pääseväni työkyvyttömyyseläkkeelle) jota nyt marraskuusta asti lääkkeillä ja terapialla hoidettu. juuri viikko sitten psykologi sanoi minulle, ettei ainakaan tässävaiheessa ajattele eläkettä. koska masennus lasketaan vähän niinkuin virukseksi jonka oletetaan ajallaan paranevan. että sellainen psykologi!

[/quote]

Psykologi ei eläkkeelle siirtymistä päätä. Tai siis kirjoita lausuntoa siitä. B-lausunnon kirjoittaa aina lääkäri.

T.toinen työkyv.eläkeläinen

Lähtökohta on, että masennus on oikea ja hankalasti korjattava sairaus. Mutta korjattavissa. Joten nynnyksi haukkumisen voi jättää pois, mutta aloin elää -kohta kommentista on oikein aiemmassa provokaatiossa.

Olen ollut eri tavoin oirehtiva usean vuoden, käynyt kriisiterapiassa, kognitiivisessa vuoden, vähentänyt stressaavaa työtä puoleen. Vasta syksyllä uskoin että olen oikeasti sairas ja suostuin jäämään sairaslomalle. Melkoiseen nurkkaan olin itseni tahdollani saanutkin.

Aloitin vasta tuolloin varsinaiset lääkkeet, niillä tuntui alkuun olevan jotain vaikutusta. Myöhemmin totesin että ne ovat vain vipuja joilla mielen saa kammettua kuopasta. Oikea ongelma on tuo kuoppa johon mieli putoaa ja ei yksin pääse pois. Mene tapaamaan ammattilainen, he auttavat.

Kävin Petrean kelan tukemassa kuntoutuksessa ja siellä ekaa kertaa koin ongelmaa lähestyttävän oikein. Suosittelen! Nyt on itsestäni kiinni ja tuesta ympärilläni. Ja lääkkeistä tarvittaessa. Koen että lääkkeet auttavat vaivaan mutta eivät korjaa ongelmaa. (diagnoosina keskivaikea masennus) Ongelma on löydettävä ja niitä on tyypillisesti paljon ja päällekkäisiä. Älä usko että juuri tämän yhden löytämäsi muuttamalla pääset jaloillesi, mutta jokainen askel auttaa. Ota ensimäinen ja Jatka etsimistä. Lääkkeet auttavat, mutta muutakin muutosta tarvittaneen.

Masennus on mielen sairaus, mutta mieli liittyy ja on kehossa. Masennusta voidaan siis hoitaa myös hoitamalla kehoa ja ennen kaikkea vahvistamalla kehon ja mielen yhteyttä ja näiden kahden välistä ymmärrystä.

Mikä on se joka ahdistaa? Mindfullnes auttaa rauhoittamaan ja löytämään niitä oikeita asioita.

Mitä sinä haluat, mistä olet nauttinut, mikä sai sinut iloiseksi? Kokeile vanhoja hyviä juttuja, usko kavereitasi kun kehuvat jotain. Fake it, until you make it!

Tunnetko itsesi? Tutustu, tee testejä, selvitä ja etsi. Se on työtä parhaaksesi.
Uskoakseni useat masentuneet ovat ympäristöään herkempiä ja usein tunnollisia. Tutustu osuuko HSP sinuun. Kiinnostu itsestäsi. Masennus on kehon ja mielen tapa kertoa sinulle että et kohtele itseäsi kuten sinua kuuluu kohdella.

Ikävä piirre on se että kun halua alkaa löytyä ei ole energiaa ja tahtoa, edes muistia tai keskittymiskykyä jäljellä. Siksi masennus on sairaus ja jotain paljon pahempaa kuin laiskuus tai muuten vain vetelyys. Sairaus muuttaa potilasta fyysisesti. (tiedoksi niille jotka eivät onnekseen ole kokeneet)

- - -
Pahimmalla hetkellä minä menin metsään, leiriydyin. Tiesin että voin ja osaan. Otin aikaa itselleni ja poistin ympäriltäni tietoisesti kaiken ylimääräisen. Yksi ongelmani syy on liiallinen herkkyys, rasitan itseäni kaikella "ylimääräisellä". Olo koheni nopeammin kuin mikään muu aiemmin kokemani. Nyt on ollut horjuvia ja heilurimaisia askeleita siitä lähtien, mutta ehkä eteenpäin enemmän kuin taakse.
En suosittele kuin oikeasti erätaitoisille, välittävät ihmiset ympärillään oleville ja ei itsetuhoisille. Siis tuskin kellekkään. Mutta tämä toimi minulle.

- - -
Keho vaikuttaa hermostoon ja hermosto kehoon. Vatsassa meillä on enemmän laskentakapasiteettia kuin koirilla päässä ja ne ovat joskus kovinkin fiksuja. Sillä on merkitystä mitä syöt. Masentuneena ei jaksa keskittyä oikeastan mihinkään, saati sitten itseensä. Kuitenkin se kannattaa.
Kasvikset, marjat, kokovilja, piimä, kala, öljyt. Hapanleipä ja -kaali. Jopa pitzapohjankin voi tehdä kaurasta, tarvitsee vain hapanjuuren.
- - -

Liikunta ja läheisyys. Mene ulos, käske hyvänä päivänä kaverisi raahaamaan sinut huonona päivänä pois sohvalta. Sovi joku merkki. Sinua voi hymyilyttää kun kaveri tuleekin virheestä viisastuneena lankun kanssa kampeamaan. Se on hyvä ja juuri se miksi pitää. Hymyile, ei masennus tarkoita samaa kuin murjottaminen,se on sairaus. Kaveri kampeaa sinut mukaansa, jonkun kerran, mutta ei ikuisesti.

Halaa vähintään 20 sek. Yllättävän montaa ihmistä saat halata kun kysyt.

Etsi toisia ihmisiä jotka ovat kokeneet tai kokevat samaa. Se on molemmille hyväksi. Kerro itsestäsi kun voit ja jaksat. Yllätyt, on myös fiksuja ja auttavia ihmisiä. Sinunkin lähelläsi.

- - -

MUTTA OLE ARMOLLINEN ITSELLESI.
Masentunut ei voi muuttua yhdessä yössä, vaikka kuinka haluaisi. Tulee takaiskuja.
Mutta kun aina silloin tällöin saat tehtyä itsellesi enemmän kuin eilen, niin paranet.
Ei se perille pääsy vaan matka. Mutta jotta pääsee liikkeelle on löydettävä suunta. Suunnan löytämiseksi pitää ymmärtää miksi pitää päästä eteenpäin.

Vahvista positiivista, karsi pakkoja ja etsi itsesi. Löydät sen.
Mun tavoite on että huominen on parempi kuin tämä päivä. Mutta ei se välttämättä ole, tosi hyvä jos joka toinenpäivä on. Tsemppiä! Et ole ainoa, et todellakaan. Mutta olet tärkeä.

Tapio Karhu, masentunut, sairaslomalla.
Putkessa jo kolme hyvää ellei loistavaa päivää, parempia kuin pitkään aikaan. Seuraava aallonpohja tulee, mutta siitä pääsee yli. Joskus aikanaan ne sitten tulevat paljon harvemmin.

lopeta sokerin syönti. se jos mikä lamauttaa!

Ja lopeta myös kahvi.