15 v. aloittanut seksielämän. Olen pettynyt.
Ja kauhuissani. Ei kakaran tarvitse sellaista vielä tehdä. Läpsen mielestä olen hölmö. Mutta kai mulla on oikeus omiin tunteisiin. Vasta oli vaippapeppu, ja nyt on jo kundit housuissa. Helvetti soikoon. Eikä ole edes ongelmatonta, koska tuli heti virtsisoireita.
Kommentit (42)
Oi aikoja, oi tapoja. Itse harrastin tuon ikäisenä vain homoseksiä.
Vanhempana sinun kuuluisi enemmänkin pistää omat tunteet ja loukkaantumiset sivuun ja jutella tytön kanssa kunnolla. Pahimmassa tapauksessa jos kiellät seksin ja olet tosi pettynyt, tyttö ei jatkossa uskalla avautua sinulle arveluttavista asioista, jos jotain outoa tai jopa pahaa tapahtuu. Salaa se pääsee panemaan kuitenkin vaikka yrittäisit estää ja jos ei pääse, niin 18-vuotiaana on sulle todella katkera ja "kostaa" huitelemalla huolettomasti ympäri kyliä, kun kerran voi. Seksi nyt ei kuitenkaan ole mikään paha asia, niin kauan kuin se toteutetaan vastuullisesti ja osapuolia kunnioittaen.
Eli otat tytön pöydän ääreen keskustelemaan. Kysyt että onko ehkäisy kunnossa, terotat että sukupuolitaudit voivat tarttua suuseksissäkin (eli kortsu päälle vaikka kuinka valitettaisiin että tunto ja fiilis menee), varaat ajan gynelle jne. Kerrot että seksi on okei niin kauan kuin kummallakin on kivaa eikä ketään pakoteta. Kerrot, että koskaan ei ole pakko tehdä mitään ja että ei tarkoittaa ei, vaikkakin kesken seksin jos siltä tuntuu. Puhut raskausriskistä vaikka ehkäisy olisikin kunnossa yms. Teinit on todella kiimaisia mutta tyhmiä, mikä on paha yhdistelmä. Jossain Demissä näkee liikaa sellaisia "oliko raiskaus kun poikaystäväni tuli väkisin sisääni eikä uskonut kun sanoin ei", jossa toiset typerät teinit opastaa että ei ollut raiskaus jos ei sitten tapellut vastaan loppuun asti tai jotain muuta urpoa.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:39"]
Siis tyttäresi on tuon sinulle avoimesti kertonut? Olisit otettu hyvästä suhteestanne ja tyttösi luottamuksesta sinua kohtaan että kertoo tuollaisia asioita, kysymättä tai kysyttäessä. Voisi olla niinkin ettei puhuisi koko asiasta ja tapahtuisi ties mitä. Ja poikaystäväkin vielä, mietipä jos niitä seksikumppaneita olisi lukuisia kuten joillakin 15-vuotiailla jo on?
Ei olisi kertonut, jos ei olisi tullut vitsatientulehdusoireita. Onneksi niistä kertoi, ja sittenhän itse heti tiesin, että mitä on käynyt.
[/quote]
No joo, sakkolihaahan se tyttö vielä on, että jos äitinä hanluat estää tytön seksielämän, niin vaadi huostaanottoa. Mutta et kai sinä sentään sitä halua, vai?
Oletko riittävän selvin sanoin ilmaissut tytöllesi, että olit vähällä saada veritulpan e-pillereistä. Jos perheessä on taipumusta tulppiin, niin nuorellekaan ei yleensä kirjoiteta pillereitä.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:28"]
Luulin, ettei tuolla kiltillä tytöllä ole moiset mielessäkään. En taida enää päästää poikakaverille. Stana perkele. Itse tuumasi, etten voi estä. Toki voin. Ja olisin voinutkin, jos en olisi ollut niin sinisilmäinen. Miten sitä on niin sokea oman lapsen kohdalla...
Olen e-pillerivastainen. Itselläni oli todella paljon ongelmia niiden kanssa. Veritulppa oli lähellä. En olisi halunnut, että noin nuori rupeaa niitä syömään.
[/quote]
Seksielämän aloittaminenko tarkoittaa että tyttö ei ole enää kiltti ?
Et halua tarjota tytöllesi tukea ja turvaa kun hän tutustuu seksuaalisuuteensa ?
Kyllä kristillinen häpeä pomppaa silmille noista teksteistä. Kuvottavaa miten voit ajatella ensisijaisesti itseäsi ja sitä miten sinun tunteitasi on loukattu etkä halua tukea tytärtäsi. Tuollaisella vihalla, häpeällä ja kielloilla työnnät tytärtäsi vain kauemmaksi.
Ole aikuinen älä lapsi, joka on pahoittanut mielensä. Tarjoa tytölle tukea ja turvaa!
Ymmärrän huolesi, mutta 15-vuotias on jo nuori nainen. Itse aloitin seksielämän 16-vuotiaana vakituisen poikakaverin kanssa, joka oli minua vuoden vanhempi. Odotin niin kauan, kunnes en enää halunnut odottaa ja koin olevani täysin valmis seksiin (no joo, tietenkin nykyisestä näkökulmasta olin ihan lapsi). Oltiin vastuullisia ja käytettiin ehkäisyä. Seksi oli kivaa ja jännittävää. Muistan, miten äitini oli hieman vaikeana, mutta hyvänä kasvattajana ei syyllistänyt tai haukkunut minua ollenkaan. Sellaisesta kun jää paha mieli ja luottamus äitiin vähenee. Tästä olen edelleen kiitollinen äidilleni, ja nykyisinkin keskustelemme aika intiimeistäkin asioista toisillemme ihan normaalisti.
Et voi estää tytärtäsi tapaamasta poikakaveriaan. Mieti sen sijaan, miksi koet pettymystä ja miten tyttäresi kokee tilanteen, nyt ja tulevaisuudessa. Tue häntä ja luo avoin ja keskusteleva suhde tyttösi kanssa. Näin hän saa parhaan mahdollisen alun aikuisuuteen ja naisena olemiseen. Haluat varmasti, että äiti-tytärsuhteenne on vahva.
Äitini vei minut gynelle eka kertaa tuolloin 15-vuotiaana ja minulle hankittiin pillerit (joita käytin putkeen 13 vuoden ajan, mutta se onkin sitten toinen tarina mitä mieltä niistä tänä päivänä olen, mutta ymmärrän että ne on helppo ratkaisu nuorelle). Kuitenkin kannattaisi ehkä pitäytyä kondomissa. Keskustele pillereiden haitoista asiallisesti.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:45"]
Vanhempana sinun kuuluisi enemmänkin pistää omat tunteet ja loukkaantumiset sivuun ja jutella tytön kanssa kunnolla. Pahimmassa tapauksessa jos kiellät seksin ja olet tosi pettynyt, tyttö ei jatkossa uskalla avautua sinulle arveluttavista asioista, jos jotain outoa tai jopa pahaa tapahtuu. Salaa se pääsee panemaan kuitenkin vaikka yrittäisit estää ja jos ei pääse, niin 18-vuotiaana on sulle todella katkera ja "kostaa" huitelemalla huolettomasti ympäri kyliä, kun kerran voi. Seksi nyt ei kuitenkaan ole mikään paha asia, niin kauan kuin se toteutetaan vastuullisesti ja osapuolia kunnioittaen.
Eli otat tytön pöydän ääreen keskustelemaan. Kysyt että onko ehkäisy kunnossa, terotat että sukupuolitaudit voivat tarttua suuseksissäkin (eli kortsu päälle vaikka kuinka valitettaisiin että tunto ja fiilis menee), varaat ajan gynelle jne. Kerrot että seksi on okei niin kauan kuin kummallakin on kivaa eikä ketään pakoteta. Kerrot, että koskaan ei ole pakko tehdä mitään ja että ei tarkoittaa ei, vaikkakin kesken seksin jos siltä tuntuu. Puhut raskausriskistä vaikka ehkäisy olisikin kunnossa yms. Teinit on todella kiimaisia mutta tyhmiä, mikä on paha yhdistelmä. Jossain Demissä näkee liikaa sellaisia "oliko raiskaus kun poikaystäväni tuli väkisin sisääni eikä uskonut kun sanoin ei", jossa toiset typerät teinit opastaa että ei ollut raiskaus jos ei sitten tapellut vastaan loppuun asti tai jotain muuta urpoa.
[/quote]Kuule, äitinä mulla on nyt oikeus omiin tunteisiin. Keskustelen sittten, kun olen päässyt pahimman pettymyksen, surun yms. yli. Olen sitä mieltä, että kakarat ei harrasta aikuisten juttuja. Mä nyt jonkun aikaa nieleskelen, siihen mulla on oikeus.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:48"]

[/quote] Mulla on varmasti oikeus nyt ottaa omaa aikaa nieleskellä tämä odottamaton juttu. Tuli nimittäin aika puun takaa. Vihainen en ole. Hämmästynyt, pettynyt jne. Mikä vitun kristillinen häpeä ateistilla... Ihan vaan oma mielikuva, että pennut ei harrasta aikuisten juttuja. Esim. seksiä tai dokaamista.

[/quote] Pillereistä ollaan keskusteltu toisen asina myötä aiemmin. Olen e-pillereitä vastaan.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:50"]

No sitten käsittelet tunteet yksinäsi, mutta tyttöön et saa niitä purkaa. Se tarvitsee nyt sua, nimenomaan äitinä. Saat tuntea, mutta aikuinen ihminen osaa kontrolloida käytöstään ja sanojaan tunteista huolimatta. Jos seksistä puhuminen lasten kanssa on oikeasti ylitsepääsemättömän kamalaa sulle, niin vähintään varaat ajan terkkarille ja pistät sen kakarasi sinne istumaan tunniksi kuuntelemaan "äidin puheen" (joka kuuluisi oikeasti tulla sulta, ryhdistäydy!) alan ammattilaiselta. Kumpaa haluat, että nuori harrastaa seksiä vastuullisesti ja pystyy tarvittaessa hakemaan apua, vai että nuori harrastaa seksiä vastuuttomasti ja jää ihan yksin, jos tuleekin pahoja seurauksia?
En sano tätä pahalla, haluan lähinnä vähän herätellä :) Tottakai tuommoinen järkyttää että yhtäkkiä oma vauva kasvaa nuoreksi, mutta se on elämää. Tsemppiä, kyllä se siitä.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:52"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:48"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:28"]
Luulin, ettei tuolla kiltillä tytöllä ole moiset mielessäkään. En taida enää päästää poikakaverille. Stana perkele. Itse tuumasi, etten voi estä. Toki voin. Ja olisin voinutkin, jos en olisi ollut niin sinisilmäinen. Miten sitä on niin sokea oman lapsen kohdalla...
Olen e-pillerivastainen. Itselläni oli todella paljon ongelmia niiden kanssa. Veritulppa oli lähellä. En olisi halunnut, että noin nuori rupeaa niitä syömään.
[/quote]
Seksielämän aloittaminenko tarkoittaa että tyttö ei ole enää kiltti ?
Et halua tarjota tytöllesi tukea ja turvaa kun hän tutustuu seksuaalisuuteensa ?
Kyllä kristillinen häpeä pomppaa silmille noista teksteistä. Kuvottavaa miten voit ajatella ensisijaisesti itseäsi ja sitä miten sinun tunteitasi on loukattu etkä halua tukea tytärtäsi. Tuollaisella vihalla, häpeällä ja kielloilla työnnät tytärtäsi vain kauemmaksi.
Ole aikuinen älä lapsi, joka on pahoittanut mielensä. Tarjoa tytölle tukea ja turvaa!
[/quote] Mulla on varmasti oikeus nyt ottaa omaa aikaa nieleskellä tämä odottamaton juttu. Tuli nimittäin aika puun takaa. Vihainen en ole. Hämmästynyt, pettynyt jne. Mikä vitun kristillinen häpeä ateistilla... Ihan vaan oma mielikuva, että pennut ei harrasta aikuisten juttuja. Esim. seksiä tai dokaamista.
[/quote]
Kursivoitu todistaa, että ap on porvoosta.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:52"]
Mulla on varmasti oikeus nyt ottaa omaa aikaa nieleskellä tämä odottamaton juttu. Tuli nimittäin aika puun takaa. Vihainen en ole. Hämmästynyt, pettynyt jne. Mikä vitun kristillinen häpeä ateistilla... Ihan vaan oma mielikuva, että pennut ei harrasta aikuisten juttuja. Esim. seksiä tai dokaamista.
[/quote]
"Kristillinen häpeä" on ilmaisu (seksiin liittyvä häpeä). Ymmärrän sun tunteet ja tuntemukset. Oma äitini aikoinaan valisti, että seksi kuuluu täysi-ikäisyyteen. No, olin 16-v kun aloin seurustella ja seksi tuli kuvioihin mukaan, minkäs sille voi. Näin äidistäni, että hän nieli hämmennyksensä/pettymyksensä tms, mutta oli sen sijaan tukenani ja vei lääkäriin josta sain e-pillerit. Ne on varmaan teineille ihan hyvät, vaikka haittapuoliakin on paljon. Kondomin kanssa pitää yhtä lailla tähdentää sen oikeaoppinen käyttö.
Yritä ymmärtää tilanne tyttösi kannalta. Oliko itselläsi kenties huonoja kokemuksia seksin aloittamiseen liittyen? Tuli vaan mieleen... Monet on tänne laittanu hyviä kommentteja, lue ne ajatuksella.
Tsemppiä ap.
Kuinka moni poika sitä tyttöäsi on jo pannut? Mikäs siinä, kunhan pojat käyttävät kumia.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:52"]
Mulla on varmasti oikeus nyt ottaa omaa aikaa nieleskellä tämä odottamaton juttu. Tuli nimittäin aika puun takaa. Vihainen en ole. Hämmästynyt, pettynyt jne. Mikä vitun kristillinen häpeä ateistilla... Ihan vaan oma mielikuva, että pennut ei harrasta aikuisten juttuja. Esim. seksiä tai dokaamista.
[/quote]
Ymmärrän hyvin, kokisin itsekin varmasti tilanteen samalla tavalla. En ole varma pystyisinkö edes käyttäytymään aikuisen tavoin, vaikka toki toivon niin. 15-vuotias on kuitenkin vielä niin nuori. Oma tyttö on nyt 14 ja kauhealta tuntuisi ajatus siitä, että jo vuoden päästä aloittaisi seksielämän. Itse aloitin 17-vuotiaana ja kyllä se oli alkuun melkoista sählyytä, kun seurustelusuhteiden pituus laskettiin kuukausissa ja ne tuppasivat menemään vielä lomittainkin.
E-pillerit ei kuulosta hyvältä ajatukselta nekään. Taudeilta ne ei suojaa ja hormonien syöttäminen minkä tahansa ikäiselle ihmiselle on vastenmielinen ajatus, ellei kyse ole vakavan sairauden hoidosta.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 19:04"]
Kuinka moni poika sitä tyttöäsi on jo pannut? Mikäs siinä, kunhan pojat käyttävät kumia.
[/quote]
Lääkkeillä parantaa taudit. Ei välttämättä edes tarvitse koko kumia.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:17"]
Ja kauhuissani. Ei kakaran tarvitse sellaista vielä tehdä. Läpsen mielestä olen hölmö. Mutta kai mulla on oikeus omiin tunteisiin. Vasta oli vaippapeppu, ja nyt on jo kundit housuissa. Helvetti soikoon. Eikä ole edes ongelmatonta, koska tuli heti virtsisoireita.
[/quote]
Onhan se 15v kuitenkin jo melkein riittävän vanha seksiin(jonka suojaikäraja on 16v),jotkut aloittaa vielä nuorempana.Se on nykyaikaa.Jos on tyttärelläsi ehkäisy kunnossa,niin miksi murehdit?Mikä olisi sinusta hyvä ikä aloittaa seksielämä?
Tytön kanssa kannattaa puhua esim. siitä, onko hän miettinyt, mitä tekisi, jos tulisi yllättäen raskaaksi. Abortti on henkisesti aika kova paikka monelle, toiset taas saattavat epärealistisesti ajatella että kyllähän sen vauvan sitten voi hoitaa.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 19:13"]
Tytön kanssa kannattaa puhua esim. siitä, onko hän miettinyt, mitä tekisi, jos tulisi yllättäen raskaaksi. Abortti on henkisesti aika kova paikka monelle, toiset taas saattavat epärealistisesti ajatella että kyllähän sen vauvan sitten voi hoitaa.
[/quote]
Off topic mutta suomalaisen tutkimuksen mukaan abortti ei ole suurimmalle osalle naisista kova paikka ainoastaan pieni vähemmistö koki sen todella kovana paikaksi. Useat naiset kuvailivat sitä voimaannuttavaksi kokemukseksi kun oli valta omasta kehostaan.
Tekstissä ei ole mitään arvolatausta, eikä liity asiaan. Tuli vain mieleen.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:52"][quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:48"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 18:28"]
Luulin, ettei tuolla kiltillä tytöllä ole moiset mielessäkään. En taida enää päästää poikakaverille. Stana perkele. Itse tuumasi, etten voi estä. Toki voin. Ja olisin voinutkin, jos en olisi ollut niin sinisilmäinen. Miten sitä on niin sokea oman lapsen kohdalla...
Olen e-pillerivastainen. Itselläni oli todella paljon ongelmia niiden kanssa. Veritulppa oli lähellä. En olisi halunnut, että noin nuori rupeaa niitä syömään.
[/quote]
Seksielämän aloittaminenko tarkoittaa että tyttö ei ole enää kiltti ?
Et halua tarjota tytöllesi tukea ja turvaa kun hän tutustuu seksuaalisuuteensa ?
Kyllä kristillinen häpeä pomppaa silmille noista teksteistä. Kuvottavaa miten voit ajatella ensisijaisesti itseäsi ja sitä miten sinun tunteitasi on loukattu etkä halua tukea tytärtäsi. Tuollaisella vihalla, häpeällä ja kielloilla työnnät tytärtäsi vain kauemmaksi.
Ole aikuinen älä lapsi, joka on pahoittanut mielensä. Tarjoa tytölle tukea ja turvaa!
[/quote] Mulla on varmasti oikeus nyt ottaa omaa aikaa nieleskellä tämä odottamaton juttu. Tuli nimittäin aika puun takaa. Vihainen en ole. Hämmästynyt, pettynyt jne. Mikä vitun kristillinen häpeä ateistilla... Ihan vaan oma mielikuva, että pennut ei harrasta aikuisten juttuja. Esim. seksiä tai dokaamista.
[/quote]Älä sitten ihmettele kun parinkymmenen vuoden päästäkin on viileät välit. Katso nyt vähän PEILIIN. Sua ei taida tyttäresi tunteet tai näkemys kiinnostaa, pahinta että äidin kuva "kiltistä tytöstä" särkyi. Minä harrastin 15v:nä seksiä poikaystävän kanssa, olin kiltti tyttö silloin ja olen sitä edelleenkin. Onneksi äitini ei puuttunut asiaan.
Itsekin aloitin seksielämäni 15-vuotiaana. Koska panetti ja teki mieli seksiä. Löysin pojan joka oli samalla aaltopituudella, myös neitsyt eikä painostanut mihinkään. Tapailtiin n. kuukausi ennen ekaa kertaa ja seurusteltiin muutama kuukausi. Ei siihen suhteeseen muuta kuulunutkaan kuin seksi... oli kyllä mahtava kesä!! Eikä ollut yhtään liian aikaista. Ehkäisystä huolehdittiin kyllä.