Mitä tehdä kun teini yrittää "savustaa" minut ulos talosta ja eroamaan miehestä?

Vierailija kirjoitti:

Miksi mies ei puutu asiaan? Se on hänen hommansa.

Neuvo: unohda koko teini hetkeksi. Siis hänen provosointinsa. Älä yritä ollaan yhtään muuta kuin olet ja jätä poika rauhaan. Teinit tarvitsevat usein jonkun, jota inhota. Jonain päivänä se on ohi.

Eilen kahdestaan ollessamme sanoin asiasta miehelle että pojan käytös on ala-arvoista ja kohta alkaa loppumaan omat voimat asian suhteen. Miehen mielestä olisi parempi olla maksamatta pojan harrastusmaksuja ja välineitä, jos käytös ei muutu asialliseksi mutta ehdottomasti kielsin olemasta niin jyrkkä. En halua pahentaa tilannetta, mutta aiotaan nostaa kissa asiallisesti pöydälle. ap

Poika ei selvästi ole käsitellyt äidin kuolemaa tai on ollut silloin vaikeassa iässä.Tytöllä on varmaankin iän puolesta ollut enemmän ymmärrystä.Nyt maksetaan sitä hintaa siitä,kun poika ei ole ilmeisesti saanut mitään terapiaa liittyen äitinsä kuolemaan.

15-vuotias istuu kotona irvimässä äitipuolelle? Ei siis kavereita eikä tyttöäkään joten luuserilla ei muuta elämää. Säälittävä reppanahan tuo oikeasti on.

Vierailija kirjoitti:

Se kyllä aina jaksaa ihmetyttää, miten vauva-nimisellä palstalla on niin järkyttävän vihamielinen suhtautuminen lapsiin ja nuoriin. Sääliksi käy av-mammojen omia lapsia.

Ihmettelen samaa. Vaikea lukea näitä ketjuja joskus :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se yksi v-tu jos teinikakara yrittää määrätä miten kotona eletään. Lapsen isä vois kasvattaa pallit ja laittaa teini kuriin. Mä en sietäsi sekuntiakaan teiniä joka yrittää hyppiä vanhempien varpaille.

Laitapa nyt se korkki kiinni, niin ehkä et tänäkin iltana hakkaa lapsiasi.

Kuka sanoi mitään hakkaamisesta? Kyse on siitä, että kotona vanhemmat on auktoriteetti ja lapset eivät määrää ketä isä tai äiti tapailee.

Noin kuudennen miljoonannen kerran tässä ketjussa: kukaan ei ole sitä mieltä, että lapsi päättäisi ketä vanhempansa tapailee. Tapailla voi tunkeutumatta asumaan toisen kotiin.

En pysty keksimään muuta syytä tuolle jatkuvalle olkiukon hakkaamiselle kuin sen, että itsekin tiedätte olevanne väärässä.

Sinä voisit puolestasi yrittää perustella miksi toisen aikuisen kotona asuminen on kaikissa tilanteissa ylitsepääsemättömän hirveää. 

Koita, oikein yritä pinnistää, miltä se tuntuisi, jos sinun kotiisi tuotaisiin vieras ihminen. Sanotaan vaikka miehesi työkaveri. Hän ilmoittaa, että tässä se nyt on, sinun uusi "perheenjäsenesi". Mirkku muutti nyt tänne, niin kuin "sovittiin". Tiesit silloin kun asiasta keskusteltiin, että sinulla ei oikeasti ole mitään valtaa tässä asiassa. Tunnet tyypin ja on ihan ok ihminen, mutta nyt hän on aina sinun kodissasi. Sinulla on oma huone ja yrität siellä viettääkin mahdollisimman paljon aikaasi, koska on niin kiusallista olla sen työkaverin kanssa samassa tilassa. Miehesi on innoissaan tästä tyypistä, mutta et oikein ymmärrä miksi. Aina kun tulet kotiin, niin tyyppi on siellä, vaikka olit toivonut, että voisitte olla vain puolisosi kanssa niinkuin ennenkin. Tai vaikka edes yksin kodissasi. Kaikki lässyttävät jostain käytöstavoista koko ajan, mutta sinulla alkaa todella keittää pikku hiljaa yli. Miehesi pyörii uuden ystävänsä kanssa koko ajan ja sinä olet jäänyt yksin. Tiedät, että kohta pitää muuttaa pois kotoa ja se pelottaa. Tiedät myös, ettei miehesi jää sinua kaipailemaan tyyppinsä kanssa.

-eri

Aivan typerää vertailla näitä tilanteita joihinkin kuviteltuihin työkavereihin. Ei nuo ole mitenkään sama asia. Se Pena the työkaveri ei kirjaimellisesti ole kenellekään minkäänlaista perhettä. Vanhemman uusi kumppani sen sijaan on sille vanhemmalle, vaikka ei olekaan kirjaimellisesti teinille.

Ja toki minä ymmärrän, että tuollainen muuttuva asumisjärjestely voi ärsyttää. Olen silti eri mieltä siitä, ettei sen pitäisi automaattisesti tarkoittaa sitä, että teini on oikeassa ja ettei se uusi kumppani sen varjolla saa muuttaa ollenkaan, koska se perheen teiniä rasittaa. Täällä on ollut hyviä esimerkkejä siitä, kuinka uusi isäpuoli ei ole antanut perheen tyttärelle suihkurauhaakaan ja nämä ovat totta kai sellaisia asioita, joista saa häiriintyä. Kuitenkin jos mitään tuollaista ei ole havaittavissa (lähdetään tässä nyt siitä oletuksesta) niin ei perheen teinilläkään kuulu olla yksivaltuuksia päättää asumisjärjestelyistä.

Se on nyt fakta juttu, ettet sinä, eikä kukaan muukaan voi sille mitään, ettei se teinipoika pidä sinusta. Näin on ja näin tulee olemaan. Ei mies ,eikä kukaan muukaan voi sille mitään.

Et simnäkään voi näytellä kaiken aikaa muuta , kuin mitä tunnet jotain ihmistä kohtaan. Kokemusta sinulla on, kun sinä ja ex-miehesi erositte, taatusti tunsitte suurta vastenmielisyyttä jo siinä vaiheessa toisianne kohtaan.

Poika asuu nyt kotonaan ainakin n 3 v , jos ei enemmänkin ja se sinun on kestettävä tai sit muutat omaan kämppään.

Teillä molemmilla on vain yksi elämä elettävänä ja sillä siisti. Ei toista ihmistä voi muuttaa! Ei sinua , eikä poikaa.

Se on isän homma pistää kuriton penikkansa ojennukseen. Kyllä 15-vuotiaalla pitäisi olla käytöstavat hallussa.

Eihän kukaan voi olettaa, että lesken pitäisi olla koko loppuelämänsä yksin. Noin isojen lasten täytyy osata sopeutua muutoksiin. Ap kumminkin itse sanoi, ettei yritä olla mikään äidin korvike.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa iässä on normaalia kiinnostua neitokaisista seurustelumielessä.

Tämä poika se vaan käyttää energiansa isänsä puolison kiusaamiseen.

Ei ole pojalla kaikki inkkarit kanootissa.

Ei kuules ei se noin mene,. Monet pojat kiinnostuvat tytöistä kunnolla vasta ,kun ovat yli 20v. Minulla on lähipiirissä monia sellaisia . Nyt ovat yli 30v ja naimisissa +lapsia.

Taitaa tuo sun ukkos olla aika nössö, kun ei ole saanut poikaansa ojennukseen. Pojalle voi kertoa, että kaikista ihmisistä ei tarvitse välttämättä pitää, mutta kaikkien kanssa pitää silti tulla toimeen.

Olen itse kasvanut uusperheessä. Siihen aikaan, kun äiti ja isäpuoli menivät yksiin, ei lasten mielipiteitä kyselty. Minä olin tavannut tulevan isäpuolen vain muutamia kertoja ennen häitä. Alku oli minulle vaikeaa, mutta ei olisi tullut kuuloonkaan, että olisin ruvennut käyttäytymään siten kuin ap:n miehen teinipoika. Isoäitini havaitsi, että asiat eivät ole niin hyvin kuin olla voisi, ja puhui siitä äidilleni.

Kun palasin taas kotiin isovanhempien luota, alkoi hirveä huuto ja syyttely, että olin muka mennyt valittamaan, että minulla ei ollut hyvä olla. En ollut valittanut, mutta isoäiti, enemmän elämää nähnyt, oli osannut tulkita touhujani. Se "kurinpalautus" muutti minua paljon. Iloisesta, avoimesta lapsesta tuli hiljainen ja sisäänpäin kääntynyt, joka ei enää kertoillut elämästään mitään. En uskaltanut, koska pelkäsin, että se syyttely alkaisi taas. Sen sijaan hain hyväksyntää - turhaan.

Paljon myöhemmin juttelin asiasta tätini kanssa ja hän kertoi muistavansa hyvin sen minussa tapahtuneen muutoksen. Välit isäpuoleen paranivat ajan myötä, mutta ei hänestä koskaan tullut minulle isää, sitä hän oli vain velipuolelleni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se yksi v-tu jos teinikakara yrittää määrätä miten kotona eletään. Lapsen isä vois kasvattaa pallit ja laittaa teini kuriin. Mä en sietäsi sekuntiakaan teiniä joka yrittää hyppiä vanhempien varpaille.

Laitapa nyt se korkki kiinni, niin ehkä et tänäkin iltana hakkaa lapsiasi.

Kuka sanoi mitään hakkaamisesta? Kyse on siitä, että kotona vanhemmat on auktoriteetti ja lapset eivät määrää ketä isä tai äiti tapailee.

Noin kuudennen miljoonannen kerran tässä ketjussa: kukaan ei ole sitä mieltä, että lapsi päättäisi ketä vanhempansa tapailee. Tapailla voi tunkeutumatta asumaan toisen kotiin.

En pysty keksimään muuta syytä tuolle jatkuvalle olkiukon hakkaamiselle kuin sen, että itsekin tiedätte olevanne väärässä.

Sinä voisit puolestasi yrittää perustella miksi toisen aikuisen kotona asuminen on kaikissa tilanteissa ylitsepääsemättömän hirveää. 

Koita, oikein yritä pinnistää, miltä se tuntuisi, jos sinun kotiisi tuotaisiin vieras ihminen. Sanotaan vaikka miehesi työkaveri. Hän ilmoittaa, että tässä se nyt on, sinun uusi "perheenjäsenesi". Mirkku muutti nyt tänne, niin kuin "sovittiin". Tiesit silloin kun asiasta keskusteltiin, että sinulla ei oikeasti ole mitään valtaa tässä asiassa. Tunnet tyypin ja on ihan ok ihminen, mutta nyt hän on aina sinun kodissasi. Sinulla on oma huone ja yrität siellä viettääkin mahdollisimman paljon aikaasi, koska on niin kiusallista olla sen työkaverin kanssa samassa tilassa. Miehesi on innoissaan tästä tyypistä, mutta et oikein ymmärrä miksi. Aina kun tulet kotiin, niin tyyppi on siellä, vaikka olit toivonut, että voisitte olla vain puolisosi kanssa niinkuin ennenkin. Tai vaikka edes yksin kodissasi. Kaikki lässyttävät jostain käytöstavoista koko ajan, mutta sinulla alkaa todella keittää pikku hiljaa yli. Miehesi pyörii uuden ystävänsä kanssa koko ajan ja sinä olet jäänyt yksin. Tiedät, että kohta pitää muuttaa pois kotoa ja se pelottaa. Tiedät myös, ettei miehesi jää sinua kaipailemaan tyyppinsä kanssa.

-eri

Aivan typerää vertailla näitä tilanteita joihinkin kuviteltuihin työkavereihin. Ei nuo ole mitenkään sama asia. Se Pena the työkaveri ei kirjaimellisesti ole kenellekään minkäänlaista perhettä. Vanhemman uusi kumppani sen sijaan on sille vanhemmalle, vaikka ei olekaan kirjaimellisesti teinille.

Ja toki minä ymmärrän, että tuollainen muuttuva asumisjärjestely voi ärsyttää. Olen silti eri mieltä siitä, ettei sen pitäisi automaattisesti tarkoittaa sitä, että teini on oikeassa ja ettei se uusi kumppani sen varjolla saa muuttaa ollenkaan, koska se perheen teiniä rasittaa. Täällä on ollut hyviä esimerkkejä siitä, kuinka uusi isäpuoli ei ole antanut perheen tyttärelle suihkurauhaakaan ja nämä ovat totta kai sellaisia asioita, joista saa häiriintyä. Kuitenkin jos mitään tuollaista ei ole havaittavissa (lähdetään tässä nyt siitä oletuksesta) niin ei perheen teinilläkään kuulu olla yksivaltuuksia päättää asumisjärjestelyistä.

Perheen teinillä ei ole ollut oikeutta päättää mistään tähän asiaan liittyvästä. Hän on myös menettänyt äintinsä (kuoleman kautta?). Isä ja tyttis ovat täysin sokeita ja käsittelevät tätä "epätoivottuna käytöksenä". Ja vertaukset noista työkavereista ovat "spot on". Siltä se juuri tuntuu. Tässäkin yhteenmuutosta on sovittu sen takia, koska isä koki, ettei ollut tarpeeksi lastensa kanssa. Ratkaisuna keksitään, että muutetaan yhteen ja lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ei suinkaan niin, että isä yrittää olla enemmän lastensa kanssa. Tytär on ollut jo murrosiän ohittanut siinä vaiheessa, kun tyttöystävä tuodaan kuvioihin. Hän on jo matkalla omaan elämäänsä ja voi halutessaan muuttaa pois kotoa, eikä se ole mitenkään traumaattista. Totuus on, että uusperheistä tulevat tämän maan oireilevat lapset. Se nyt vaan on kuvio, joka harvoin toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä suostuisi tuollaiseen järjestelyyn, jos mies ei laita kersojaan ojennukseen. Nyt äkkiä vaadit miestä puuttumaan teinin käytökseen. Vaikuttaa kunnon hemmotellulta mulkulta koko tyyppi. Isänsä "vauva" joka ei halua jakaa huomiota.

Todellinen tyranni vailla empatiaa. Isänsä vois kysyä etkö halua että saisin olla onnellinen?

Tuon ikäisellä on jo mopot ja kaverit ja ennen kaikkea tärkeysjärjestyksen ykkösenä opiskelusuunnitelmat, eikä pitäisi isänsä naisystävää edes ehtiä kiusaamaan. Henkisesti häiriintynyt, ja terapian tarpeessa. Kasvaa oikein jännä aviomies jollekin kiltille naiselle, tyrannoi kotonaan 6-0 ja kohtelee vaimoaan kuin vierasta sikaa.

Tytön onnistunut sopeutuminen kertoo sen, että ap:ssa ei nyt ole se syy. Mä pistäisin kunnolla kampoihin, mutta fiksusti, aikuiset päättävät alaikäisten asioista. Jos ap ois joku juoppo provosoija ja aiheuttaisi riitoja ja ongelmia, niin tyystin eri asia.

Jep, tuon ikäinen poika on jo lähes aikuinen. Nyt on ihan viimeiset hetket isänsä katkaista napanuora ja alkaa ihan vaikka vaatimaan jonkun sortin käytöstä lapseltaan. Niitä lapsia pitää kasvattaa, ei antaa vain rajatonta rakkautta ja vapauksia. Tai no, jos haluaa kasvattaa itsekkään luonnehäiriöisen mulkun, niin mikäs siinä sitten. Isä on selvästi laiskotellut kasvatuksen suhteen ja kyseessä on muutenkin hänen lapsensa, eli hänen tulisi tarttua tuumasta toimeen. Ei ole äitipuolen tehtävä ratkaista ongelmaa.

15-vuotias ei ole lähelläkään aikuista. 

Ajelevat mopoautoillaan muun liikenteen seassa, ovat sukupuolisuhteissa ja kännäävät sekä tupakoivat, mutta sen verran ei pidä pystyä käyttäytymään, että lopettaisi isänsä rakkaan kiusaamisen ja vittuilun? eri

Vierailija kirjoitti:

Taitaa tuo sun ukkos olla aika nössö, kun ei ole saanut poikaansa ojennukseen. Pojalle voi kertoa, että kaikista ihmisistä ei tarvitse välttämättä pitää, mutta kaikkien kanssa pitää silti tulla toimeen.

Olen itse kasvanut uusperheessä. Siihen aikaan, kun äiti ja isäpuoli menivät yksiin, ei lasten mielipiteitä kyselty. Minä olin tavannut tulevan isäpuolen vain muutamia kertoja ennen häitä. Alku oli minulle vaikeaa, mutta ei olisi tullut kuuloonkaan, että olisin ruvennut käyttäytymään siten kuin ap:n miehen teinipoika. Isoäitini havaitsi, että asiat eivät ole niin hyvin kuin olla voisi, ja puhui siitä äidilleni.

Kun palasin taas kotiin isovanhempien luota, alkoi hirveä huuto ja syyttely, että olin muka mennyt valittamaan, että minulla ei ollut hyvä olla. En ollut valittanut, mutta isoäiti, enemmän elämää nähnyt, oli osannut tulkita touhujani. Se "kurinpalautus" muutti minua paljon. Iloisesta, avoimesta lapsesta tuli hiljainen ja sisäänpäin kääntynyt, joka ei enää kertoillut elämästään mitään. En uskaltanut, koska pelkäsin, että se syyttely alkaisi taas. Sen sijaan hain hyväksyntää - turhaan.

Paljon myöhemmin juttelin asiasta tätini kanssa ja hän kertoi muistavansa hyvin sen minussa tapahtuneen muutoksen. Välit isäpuoleen paranivat ajan myötä, mutta ei hänestä koskaan tullut minulle isää, sitä hän oli vain velipuolelleni. 

Eli muidenkin pitää kärsiä, koska sinäkin kärsit🤮

Vierailija kirjoitti:

Fiksuna isänä, mies korjaisi virheensä ja laittaisi Ap:n pihalle ennen kuin pojan elämä menee pilalle. 

Fiksuna miehenä ja isänä mies määräisi perhepalaverin, jossa kertoisi ihan vain ilmoitusasiana, että täällä eletään nyt perheenä, missä kaikilla on velvollisuus kohdella toinen toistaan kunnioituksella ja hyvällä käytöksellä. Asiat puhutaan nyt selväksi ja suut puhtaiksi, mikä ja missä mättää?

Jokainen saa oman puheenvuoronsa ja kertoa toiveitaan ja harmitustaan. Myönnytyksiäkin tehdään. Toimintatapoja uudistetaan tai korjaillaan.

Ketään ei ajeta mihinkään, vaan laaditaan perheelle pelisäännöt, supernannyn tapaan. Pojalle voidaan miettiä joku kiva kannustin joka motivoi. (En tarkoita tarravihkoa) :D

Perheen sisäistä kiusaamista, eikä poika ole yksinään, vaan joku lähipiiristä on apuna, ap ei vain ole huomannut koko kuviota. Siihen pitää puuttua, suoraan ja heti silloin kun ilmenee, muutoin voi äityä fyysiseksi väkivallaksi.

Vierailija kirjoitti:

Perheen sisäistä kiusaamista, eikä poika ole yksinään, vaan joku lähipiiristä on apuna, ap ei vain ole huomannut koko kuviota. Siihen pitää puuttua, suoraan ja heti silloin kun ilmenee, muutoin voi äityä fyysiseksi väkivallaksi.

Ap ja isä tässä ne pahikset ovat. Sääliksi käy poikaa.

Ehkä poikaa hämmentää asua aikuisen naisen seurassa, joka ei ole hänelle sukua? Perheessähän yhdessä kasvaminen himmentää seksuaalisethalut, mutta kun teinillä hormonit hyrrää ja netin kautta voi katsoa pokea, jossa himokas äitipuoli hoitaa hommat, niin onhan sitä vähemmästäkin pää sekaisin, eikä tiedä miten pitäisi käyttäytyä.

Seurustelin joskus lyhyen aikaa ihan aikuisen äijän kanssa, joka vei mut tapaamaan äitiään. Käytös oli korrektia siihen asti, kun äidin silloinen mies saapui. Tapailemani mies käyttäytyi törkeästi tätä kohtaan; vittuili ja haastoi riitaa koko illan. En ollut uskoa näkemääni. Turha sanoakaan, että murkkuikäisen tasolle taantunut treffikumppanini oli pian entinen.

Tsiisus mikä luuseri.

Mietin monesti, miksei äiti ollut puuttunut poikansa käytökseen jo vuosia sitten. Ilmeisesti kantoi syyllisyyttä erosta. On kuitenkin vanhemman velvollisuus opettaa lapselleen käytöstavat, oli tilanne mikä hyvänsä.

Tämän aloittajan tarinan luuseri on täysin munaton mies, joka ei saa huonokäytöksistä mukulaansa kuriin. Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee. Tämä totuus pitää paikkansa.

Jätä se sika

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinä tykkäisit, jos kotiisi muuttaisi sinulta kysymättä asumaan joku ihan vieras ihminen?

Se miehesi on täysi mulkku, kun on ottanut uuden naisen kotiinsa vasten lastensa tahtoa.

Aikuiset päättävät tällaiset asiat, kuten esimerkiksi ketä asunnossa asuu. Lapsilla ei ole siihen päätäntävaltaa eikä pidä olla. Ei ole heidän omakaan etunsa, että he joutuisivat keskenkasvuisena tekemään päätöksiä esimerkiksi vanhempiensa suhteista. Se on heille liian iso vastuu ja tulee vaivaamaan heitä myöhemmin jos sellainen heille annetaan.

Miehen pitäisi ottaa asia esiin poikansa kanssa. Tykkäämään ei voi pakottaa, mutta kohteliaisuutta pitää teiniltäkin voida vaatia samassa asunnossa asuvia ihmisiä kohtaan. 

Just noin. Lapsille ei voi sysätä tärkeitä päätöksiä. Täälläkin on monesti käsitelty, kun lapsilta kysytään muutetaanko toiselle paikkakunnalle, voiko äiti vaihtaa vuorotöihin jne. Lapsuuteen kuuluu se huolettomuus, että aikuiset hoitaa velvollisuudet. 15 on vasta opettelemassa aikuisuutta ja vastuuta pitää siirtää pikkuhiljaa. Sitä ennen saa aikuisen päätös luvan kelvata.

Ei kukaan ole sysäämässä päätöstä lapsille. Sen sijasta kehotetaan ottamaan lasten etu huomioon päätöksessä. Miten tämä ero on niin vaikea ymmärtää? Taidatte olla juuri niitä itsekkäitä kuspäitä, jotka ovat hankkineet lapset vain koristeeksi, ja sitten kiukuttaa kun pitäisi välillä niitä lapsiakin ajatella.

Oikeastiko meinaa että jos lasten isä kuolee lasten ollessa pieniä, niin isä elää seuraavat 15-20 vuotta ilman kumppania? Antaako tämä lapsillekaan kovin hyvää kuvaa elämästä?

Niinpä. Jos henkilö jää leskeksi 25 vuotiaana, ollen kaksivuotiaan vanhempi, niin sen logiikan mukaan joutuu asumaan yksin keski-ikään asti. Ja kauemminkin, jos lapsi ei lähde kotoota normi parikymppisenä.

Siihen asti joutuu käymään (palstatermin mukaan) höyläämässä jotain miestä/naista salaa jossain.

Kun lapsi lopulta lähtee kotoota, ei tämä vanhempi enää kykene normi parisuhteeseen. Hän takertuu lapseensa.

Kuulostat kovin varmalta, tunnetko tällaisia tapauksia? Minun tätini jäi leskeksi kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa. Hänen miessuhteistaan en tiedä, mutta koskaan hän ei tuonut uutta miestä kotiinsa asumaan. Lapset ovat nyt aikuisia, kahdella heistä on jo oma perhe, ja kaikki ovat erittäin tasapainoisia. Äiti todellakaan takerru heihin, yksi lapsista vaimoineen asuu ulkomailla. Ihan normaaleja ihmisiä ovat koko porukka. 

Ylipäätään en ymmärrä, miksi se olisi niin kauhea ajatus asua yksin keski-ikäiseksi? Monen kohdalla se on todellisuutta, joko omasta valinnasta, tai sitten parisuhteen saavuttamattomuudesta johtuen. Eivät nämä tyypit yleensä mitään friikkejä kuitenkaan ole.

Jäin miettimään sitä, että aika moni on ketjussa sanonut pojalle olevan kamalan tilanteen sen, että vieras ihminen on muuttanut hänen kotiinsa. Onhan se koti nyt myös aloittajan, koska ovat miehen kanssa päättäneet lyödä hynttyyt yhteen. Isällä on oikeus elää myös omaa elämäänsä ja elää sitä elämää rakastamansa naisen kanssa, vaikka kahdelle isä onkin. Kuten moni on jo todennut, niin leskeksi jäämisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että sulkee omat tunteensa pois ja alkaa elämään omaa elämäänsä vasta sitten, kun lapset on aikuisia ja muuttaneet omilleen. Neljä henkilöä asuu yhdessä, kolmella menee jutut yksiin, vain yksi ei sopeudu. Peiliin katsomisen paikka on pojalla.

Minun mieheni vanhemmat rakensivat 50-luvun lopulla Espoon metsään omakotitalon, appi rakensi taloa iltapuhteena ja anoppi oli kotirouvana, hoiti lapset, sekä omaa vanhaa äitiään. Mieheni lapsuudenkodissa asui koko hänen lapsuutensa ajan vuokralaisia, koska talolainaa oli paljon, ja vain appi ansiotyössä. 

Talossa oli neljä makuuhuonetta, keittiö saunatilat jne, mutta appi, anoppi, mieheni ja siskonsa nukkuivat kaikki yhdessä ja samassa makuuhuoneessa, koska nämä kolme muuta makuuhuonetta oli vuokrattu ulkopuolisille. Vuokralaiset saivat käyttää heidän keittiötään, vessaa, saunaansa, puhelinta sitten, kun se heille tuli, istua olohuoneessa televisiota katsellen, kun sellainen heille ostettiin jne. Mieheni ja siskonsa olivat jossain vaiheessa kyselleet, että haluaisivat saada omat huoneet, kun niitä huoneita talossa on, mutta ei se onnistunut, kun niitä vuokralaisia oli tulojen takia pidettävä.

Mielestäni tällaisessa tapauksessa on kyseessä todellakin vieraat ihmiset ja siihenkin on ollut aikoinaan hyvin monien lasten, sekä aikuisten vaan sopeuduttava. Aikoinaan tällaisia vuokrahuoneita oli paljonkin, eikä ihmiset siitä rikki menneet, vaikka taloudessa asui täysin vieraita. Myös piiat ja rengit on asuneet aikoinaan isäntäväen nurkissa, vieraitahan nekin on olleet. Oma vanhemman uusi kumppani ei ole samalla tavalla vieras, onhan aloittajakin ehtinyt olla miehen kanssa yhdessä kolme vuotta ennen yhteen muuttoa, eli vieras hän ei ole pojalle ollut.

Ei lapset voi, eikä saa päättää vanhempiensa asioista. Kukin valitsee sen kumppanin itselleen, ei muita miellyttämään. Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.