Kauniit naiset! Kertokaa, miten muiden naisten kateus on ilmennyt!
Kommentit (136)
Ei tarvitse olla ees kaunis, riittää että on naisvaltaisessa työpaikassa suhteessa muihin naisiin paremman näköinen. Huomionkipeitä toi toisen ulkonäkö ketuttaa eniten kun se on niin silmiinpistävää.
Nuorempana, sanotaanko 22-vuotiaaksi asti, sain paljonkin ilkeitä kommentteja. Baarissa sekä nuoret että vanhemmat naiset saattoivat ottaa asiakseen kommentoida vaikkapa kenkiäni (sulla on niin rumat kengät, ei kukaan pidä tollasia) tai hiuksiani (olen kampaaja, ja voin sanoa, että nuo pitkät hiukset ovat ihan kamalat, leikkaa lyhyeksi). Ja kenkäni olivat ihan peruskengät, joita kaikilla oli, ja hiukseni paksut ja pitkät, ei mitään vikaa. Kaverit sanoivat joskus, että olivat kateellisia, kun voisin saada kenet vain ja nostivat jonkin asian ulkonäöstäni esille epäreiluna, esim. on niin epistä kun sinulla on sopusuhtainen kroppa tai sinulla on aina hiukset niin kauniit. En kuitenkaan koskaan, siis KOSKAAN pitänyt itseäni erityisen kauniina.
Nyt nelikymppisenä olen tajunnut vanhoja kuvia katsomalla, että olin kyllä kaunis. Mutta sillä oli kova hinta. Jotkin kateelliset oikein keksimällä keksivät juttuja, joilla loukata minua, sekä ulkonäköäni että älykkyyttäni, ja ne olivat tosi ilkeitä juttuja. Oikein nauroivat minulle. Ja minä olin kuitenkin kiva, reilu ja se tyttö, joka oli "kaikkien kaveri" eli en koskaan ilkeillyt. Se oli ihan järkyttävää. Paras ystäväni levitti minusta juoruja, koska oli kateellinen. Minut, neitsyt, leimattiin siksi huor..ksi. Kerran minut hakattiin, koska tytöt olivat kateellisia, kun suosituin poika oli poikakaverini. Eli minulta vietiin maine, poikakaveri (suhde ei kestänyt hakkaamisen aiheuttamaa häpeää), ja oltiin niin ilkeitä sekä tuttujen että tuntemattomien taholta. Vain koska ajateltiin, että olen jotenkin epäreilusti kaunis. Enkä itse edes ajatellut kaunis tai erityinen olevani. Minua haukuttiin lapsena pullukaksi, jota hieman olinkin, eli en koskaan itse nähnyt kukkaan puhkeamistani peilistä. Näin vain pullukan nörtin. Ja nyt nelikymppisenä näen edelleen pullukan nörtin peilistä, sillä sellaiseksi olen palannut iän myötä :D
Kyllä joukossamme on kamalia ihmisiä, ei voi muuta sanoa. Kun aloin olla enemmän aikuisen iässä, olin toki edelleen viehättävä, mutta en kohdannut tuollaisia asioita enää. Kaipa vanhemmat naiset eivät enää aikuista kehdanneet kiusata, ja nuoremmat kiusaajat ympärillä kasvoivat aikuiseksi ja pitivät suunsa supussa.
Jätetään ulkopuolelle, kirjaimellisesti käännetään selkä, huudetaan ilman että edes tunnetaan, piikitellään, vähätellään, "kehutaan" epäsuorasti haukkuen esim "kun sulla on tuollainen paita niin se saa sut näyttämään nätiltä, tosi kiva paita!" (😁) tollasia aika usein, vähätellään jos oon vaikka laittanut hiukset nätisti "No, ootko nyt tarpeeks kaunis???!!???", etsitään virheitä ja piikitellään niistä ja vertaillaan, tullaan avoimesti kertomaan omista hyvistä puolista joita mulle ei esim ole kehuskellen ja tätä kehuskelua joudun joskus kuuntelemaan päivittäin, kerrotaan kuinka miehet tykkää (taas tuntematon ihminen esim tuttu), koetaan kaikki kilpailuna, jos näytän hyvältä niin käännetään katse pois, jos mukana kolmas Nainen niin korostetusti aletaan kehumaan tätä toista niin että varmasti kuulen ja tuntisin oloni huonommaksi (tää on yksi yleisimmistä), otetaan joku 1mun huono piirre ja puhutaan siitä jatkuvasti, aletaan mustamaalaamaan miehille, jos mies sanoo jtn positiivista niin suututaan, vääristellään mun sanomiset "ilkeiksi" vaikka olisin paikan hyväsydämisin, valehdellaan törkeästi esim mun tekemisistä muille, haastetaan riitaa, ollaan loukkaantuneita ilman syytä, jätetään kutsumatta jos paikalla poikaystävä tai mies... Onhan näitä ihan riittävästi tullu elämäni aikana, ihan päivittäistä jos oon naisten kanssa tekemisissä. 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ehkä erityisen kaunis mutta tykkään laittautua ja käyttää kauniita (ja ehkä vähän kalliimpiakin) vaatteita, ja tästä syystä olen saanut kuraa niskaan jopa töissä. Ulkonäköäni on ruodittu mm. kahvihuoneessa, niin että pari naista tenttaa miten minä oikein jaksan laittautua, miten voin olla näin hoikka jne. Ja muut (miehet ja naiset) kuuntelee enemmän tai vähemmän kiusaantuneina. Tietysti mun ammattitaito ja ahkeruus on myös muistettu kyseenalaistaa.
(ja ei, en tarkoita laittautumisella irtoripsia, tissitoppeja ja p ornosaappaita. Vaan siis ihan yleisesti huoliteltua olemusta, kauniisti laitettuja hiuksia ja siistejä, toimistoympäristöön sopivia vaatteita)
Tuo on kyllä ihan järjetöntä. Ihminen pysyy hoikkana, kun syö normaalisti ruoka-aikaan.
Kuinka pihalla sitä voikaan olla. 🙄
Pääsin alallani arvostettuun firmaan töihin, en hakenut paikkaa vaan rekrytoija lähestyi minua ja pyysi haastatteluun. Kerroin tästä innoissaan ystävälleni, niin hän totesi suoraan, että ne on lähestynyt mua vain ulkonäköni, eivät taitojeni vuoksi.
Olin menossa sijaistamaan toiseen työpaikkaan, jossa yksi ystäväni oli töissä. Kuultuaan palkkaamisestani, muut naiset olivat kuulemma menneet etsimään profiilini somesta ja todenneet, että "no nyt toi tulee tänne ja yrittää iskeä meidän kaikkien miehet". Olin ihan puulla päähän lyöty, kun kuulin :D Heti saapuessani ilmapiiri oli jäätävä, en saanut mitään mahdollisuutta edes yrittää tutustua kehenkään ja lopulta olin koko 4kk ajan suljettuna ulkopuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ehkä erityisen kaunis mutta tykkään laittautua ja käyttää kauniita (ja ehkä vähän kalliimpiakin) vaatteita, ja tästä syystä olen saanut kuraa niskaan jopa töissä. Ulkonäköäni on ruodittu mm. kahvihuoneessa, niin että pari naista tenttaa miten minä oikein jaksan laittautua, miten voin olla näin hoikka jne. Ja muut (miehet ja naiset) kuuntelee enemmän tai vähemmän kiusaantuneina. Tietysti mun ammattitaito ja ahkeruus on myös muistettu kyseenalaistaa.
(ja ei, en tarkoita laittautumisella irtoripsia, tissitoppeja ja p ornosaappaita. Vaan siis ihan yleisesti huoliteltua olemusta, kauniisti laitettuja hiuksia ja siistejä, toimistoympäristöön sopivia vaatteita)
Tuo on kyllä ihan järjetöntä. Ihminen pysyy hoikkana, kun syö normaalisti ruoka-aikaan.
Jep. Multa on kyselty mitä syön, liikunko paljon ja onko syömishäiriö :D Hauskinta on, että en edes ole laiha vaan ihan normaalipainoinen. Kyselijät sensijaan olivat 100kg+.
edellinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateus?
Niin. Kiva, jos olet siltä välttynyt.
Kiva, että oletit minun olevan kaunis. Ja nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että naiset pitävät minusta enemmän jos tuon esille heikkouksiani ja huonoja puoliani. En nyt varsinaisesti suostu esittämään tyhjäpäistä tai idioottia, mutta jos mokaan jotain, niin pitää mainita asiasta ääneen niin eivät pidä liian täydellisenä.
Joudun myös jossain määrin piilottelemaan ja vähättelemään palkkaani. Sekä miehille että naisille tuntuu olevan ihan ylitsepääsemätön ärsyke että olen sekä hyvännäköinen että hyvin tienaava. Pitää antaa ihmisten olettaa että jos minulla on jotain kallista, se on koska miesystävä osti. Minua siedetään paremmin jos voivat kuvitella että olen miehen siivellä elävä lokki tai että menestyn elämässä ainoastaan "reittä pitkin" kiipeilemällä.
Omituista, eikö yleensä noita pummeja ja reittä pitkin eteneviä juuri halveksuta.
Allekirjoitan myös tämän kokemuksen, ja luulen että monilleon helpompi hyväksyä ”bimbo lokki” kuin omaa itsetuntoa uhkaava kaunis menestyjä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitään eritystä kateutta muista muuten kokeneeni, mutta yksi hieman surullinen ilmiö vainoaa minua: lihavat naiset (ja nuorempana tytöt) ovat aina vihanneet minua sitä paljon peittelemättä. En usko, että vihaavat kaikkia itseään hoikempia naisia, mutta ehkä mun kombo on vain liikaa. Olen sekä siro ja hoikka, että isotissinen ja pyöreäpeppuinen, eli minua ei voi moittia laudaksi. Olen kaunis, mutten tälläydy, joten minua ei voi pitää pinnallisena meikkipellenä. Olen älykäs ja nokkela, eli minua ei voi pitää tyhjäpäisenä koristeena. Saan miehiltä huomiota, mikä tietenkin riepoo monia. Niinpä ylipainoiset naiset yleensä kääntyvät minua vastaan heti kättelyssä ja yrittävät keksiä syitä inhota, moittia ja sulkea ulkopuolelle. Tämä on toistunut niiiin monta kertaa.
Tästäkin voisi tehdä oman ketjun. Lihavat naiset ovat usein aggressiivisia minua kohtaan. Olen jo keski-ikäinen, joten ei enää voida puhua kauneusasioista, mutta olen hoikka.
Huutelen tästä sivusta. Minäkin olen keski-ikäinen ja hoikka, vaikkakin kauneus alkaa rapistua. Olen pitänyt itsestäni hyvää huolta, ja tämän on joku kokenut itseään loukkaavana. Esimerkiksi työpaikan kahvipöydässä joku nainen ryhtyy pilkkaamaan tai muuten ikävästi keskustelemaan heistä, jotka käyvät salilla, kosmetologilla, hieronnassa jne. kuitenkaan osoittamatta sanojaan suoraan minulle, vaikka koko porukka tietää minun käyttävän noita palveluita. Minut myös heitetään helpommin ns. bussin alle, eli jos teen pienenkin virheen, samat hahmot tekevät siitä valtavan jutun. Lisäksi olen kuullut kerran erään hyvin lihavan ihmisen suusta, ettei hän ainakaan haluaisi olla tuollainen yököttävän laiha rimpula.
Itsellä luonnostaan isohkot rinnat ja monta kertaa on saanut kuulla halveksivaan sävyyn kun naispoliset kaverit kommentoineet jotain isorintaista naista, ei suoraan minua mutta esim julkisuuden henkilöä. Koskaan minulla ei ole ollut ongelmia saada laadukasta miesseuraa ja veikkaan että kaverini huomioineet tämän ja siksi nuo epäsuorat halveksunnat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ehkä erityisen kaunis mutta tykkään laittautua ja käyttää kauniita (ja ehkä vähän kalliimpiakin) vaatteita, ja tästä syystä olen saanut kuraa niskaan jopa töissä. Ulkonäköäni on ruodittu mm. kahvihuoneessa, niin että pari naista tenttaa miten minä oikein jaksan laittautua, miten voin olla näin hoikka jne. Ja muut (miehet ja naiset) kuuntelee enemmän tai vähemmän kiusaantuneina. Tietysti mun ammattitaito ja ahkeruus on myös muistettu kyseenalaistaa.
(ja ei, en tarkoita laittautumisella irtoripsia, tissitoppeja ja p ornosaappaita. Vaan siis ihan yleisesti huoliteltua olemusta, kauniisti laitettuja hiuksia ja siistejä, toimistoympäristöön sopivia vaatteita)
Tuo on kyllä ihan järjetöntä. Ihminen pysyy hoikkana, kun syö normaalisti ruoka-aikaan.
Kuinka pihalla sitä voikaan olla. 🙄
Anteeksi kuinka! Asia on juuri niin.
Kohdeltu työelämässä huonosti. Kiinnitetty huomio pieniin virheisiin ja vain minulle sanottu niistä. Oletettu että flirttailen työpaikan miehille vaikka olen vain perus kohtelias.
Vierailija kirjoitti:
Kateus?
Jota tuottaa huono itsetunto ja tyytymättömyys itseensä ja elämäänsä.
Itse olen todella nätti ja kroppa on kaunis. Panostan paljon itseeni ja lisäksi olen itsevarma. Olen myös älykäs ja pärjään itsekseni. Naisten kateus näkyy eri tavoin. Joskus joku työkaveri on alkanut huutaa että häntä ärsyttää kun Olen niin hoikka. Yleensä naisporukoissa minut suljetaan ulkopuolelle. Monia naisia tuntuu ärsyttävän se että pärjään hyvin. Nuorempana huoriteltiin todella paljon. Amk:ssa suljettiin ryhmätöiden ulkopuolelle eikä haluttu mua esim bileisiin missä oli joidenkin tyttöjen poikaystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ehkä erityisen kaunis mutta tykkään laittautua ja käyttää kauniita (ja ehkä vähän kalliimpiakin) vaatteita, ja tästä syystä olen saanut kuraa niskaan jopa töissä. Ulkonäköäni on ruodittu mm. kahvihuoneessa, niin että pari naista tenttaa miten minä oikein jaksan laittautua, miten voin olla näin hoikka jne. Ja muut (miehet ja naiset) kuuntelee enemmän tai vähemmän kiusaantuneina. Tietysti mun ammattitaito ja ahkeruus on myös muistettu kyseenalaistaa.
(ja ei, en tarkoita laittautumisella irtoripsia, tissitoppeja ja p ornosaappaita. Vaan siis ihan yleisesti huoliteltua olemusta, kauniisti laitettuja hiuksia ja siistejä, toimistoympäristöön sopivia vaatteita)
Tuo on kyllä ihan järjetöntä. Ihminen pysyy hoikkana, kun syö normaalisti ruoka-aikaan.
Kuinka pihalla sitä voikaan olla. 🙄
Anteeksi kuinka! Asia on juuri niin.
Sinäkö määrittelet, mikä on normaalia ja milloin on ruoka-aika?
Ja joo, mulla paljon tota että kiinnitetään huomio pienimpiinkin virheisiin joita muut tekee jatkuvasti ja nostetaan siitä älytön haloo, se ei oo kiva jos esim pomo joutuu sen vuoksi alkaa tarkkailemaan mua, että paikalla on muutama katkera akka jotka juoruaa kaikesta mitä teen niin heti pomolle. 😁 Myös positiiviset puolet on yritetty mitätöidä samantien jollain kierolla tapaa.
Vähemmän viehättävät, eivätkä niin älykkäät naiset ovat sabotoineet urani ja sotkeutuneet yksityiselämääni. Myös parisuhteitani ovat yrittäneet häiritä tyrkyttämällä itseään miesystävilleni. Olin nuorempana mallinmitoissa ja muistutin kasvoiltani paljon Niina Äikästä. Ei siis ihme, että herätin huomiota olemuksellani.
Vierailija kirjoitti:
Pahan puhuminen, ja muuta millä vaan voi pahoittaa sen kauniin mieltä. Esim matkia eleitä niin että ko nainen huomaa.
Eli järjettömän lapsellisia ja typeriä juttuja. Mutta kateus ja viisaus eivät kuljekaan käsikädessä.
Luuletko, ettei tavallisemman näköisistä naisista puhuta paskaa tai heidän mieltään ei koskaa pahoiteta? Ihan yhtä lapsellisia ja typeriä juttuja he kohtaavat mutta eivät ajattele niiden johtuvan ulkonäöstään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ehkä erityisen kaunis mutta tykkään laittautua ja käyttää kauniita (ja ehkä vähän kalliimpiakin) vaatteita, ja tästä syystä olen saanut kuraa niskaan jopa töissä. Ulkonäköäni on ruodittu mm. kahvihuoneessa, niin että pari naista tenttaa miten minä oikein jaksan laittautua, miten voin olla näin hoikka jne. Ja muut (miehet ja naiset) kuuntelee enemmän tai vähemmän kiusaantuneina. Tietysti mun ammattitaito ja ahkeruus on myös muistettu kyseenalaistaa.
(ja ei, en tarkoita laittautumisella irtoripsia, tissitoppeja ja p ornosaappaita. Vaan siis ihan yleisesti huoliteltua olemusta, kauniisti laitettuja hiuksia ja siistejä, toimistoympäristöön sopivia vaatteita)
Tuo on kyllä ihan järjetöntä. Ihminen pysyy hoikkana, kun syö normaalisti ruoka-aikaan.
Kuinka pihalla sitä voikaan olla. 🙄
Anteeksi kuinka! Asia on juuri niin.
Sinäkö määrittelet, mikä on normaalia ja milloin on ruoka-aika?
Mä ainakin käsitin, että kun syö normaaleja annoksia eli puolet lautasesta kasviksia ja sitten vähän proteiinia ja hiilaria. Normaali ruoka-aika raskaalle ruualle ei ole esim. klo 23.00.
Miksi jollain menee tunteisiin kun sanotaan, että ei ole rakettitiedettä olla hoikka? :D Eihän se ole. Kasvispainotteista ruokaa pieniä annoksia ja vähän vaikka kävelyä joka päivä.
eri
Niin. Kiva, jos olet siltä välttynyt.