Rokotekriittiset: Mikä Covid-19 rokotuksessa oikeasti pelottaa/epäilyttää? Asiallista keskustelua kiitos
Hei kaikille!
Mikä saa teidät, rokotekriittiset kriittiseksi? En halua, kiitos, mitään sotaa ja asiattomuuksia tähän kertjuun, vaan ihan rehellisen, trollaamattoman selityksen/perusteluita?
Perustuvatko ne faktoihin, mutuun, kavereilta kuultuun, mihin?
Kiitos, ja toistan vielä, myös modelle, että koitetaan pysyä asiallisena.
Kommentit (901)
Omat rytmihäiriöni eivät ole lisäntyneet rokotusten jälkeen. Ei myöskään astma ole pahentunut.
Rytmihäiriöt veivät sydänvalvontaan viikoksi aikanaan, mutta en osaa sanoa vastaavatko ne näiden rokotteista "rajuja rytmihäiriöitä" saaneiden tilannetta. Kammiotakykardiasta oli kyse.
En väheksy muiden kokemuksia, mutta mua lievästi ihmetyttävät ihmiset, joiden "veriarvot olivat aivan sekaisin", mutta jotka silti palaavat töihin muina henkilöinä ilman sen kummempaa hoitoa. Tai joiden "selkä on aivan pzkna", mutta silti ei mitään estettä painavien taakkojen nostelulle tarvittaessa.
Rokotteista tulevat haittavaikutukset ovat tietysti yksilöllisiä. Pari kertaa hyperventiloineena sanoisin kuitenkin, että ei kannata kamalasti tarkkailla itseään ja oireitaan. Usein sen kyllä huomaa, että nyt on tilanne se, että ehkä kannattaa kääntyä päivystyksen puoleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni sai toisen Astra piikin jälkeen TIA kohtauksen ja joutui teholle
En ole 30 vuoden aikana nähnyt yhdenkään TIA-kohtauspotilaan joutuvan teholle. Tarina ei nyt kyllä kuulosta uskottavalta.
Et tietenkään, koska et teholla aikaakaan vietä tai TIA - potilaitten kanssa ylipäätään.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Kyllähän tässä kans läheisten loppu elämän kestävät rokotehaitat painaa mittarissa. Elän myös vähän itse sillä mentaliteetillä että en anna lapsilleni edes kansallisen rokotusohjelman rokotteita. Vois sanoa, että olen luomuhippi.
En kritisoi rokotteita, mutta en itse käytä. Ei kuulu maailmankuvaani.
On varmaan upeaa kun on noin hieno maailmankuva. Toivottavasti lapsesi ei saa mitään vakavaa vammaa tuhkarokosta tai vesirokosta tai kuole tetanukseen. Olisi mielenkiintoista nähdä muuttaisiko se "maailmankuvaasi".
Tuhkarokkoa ei juurikaan enää esiinny. Vesirokkoon saa immuniteetin sairastamalla. Jäykkäkouristus on ainut mitä mietin antavani, mutta se ei tule lapsena.
Osaatko sanoa, miksi sitä tuhkarokkoa ei juurikaan ole? Johtuisiko rokotuksista? Samoallahan tuhkarokon rokotekattavuus laski ja siellä oli äskettäin epidemia, jossa kuoli satoja lapsia. Kyllähän näitä pieniä ryppäitä syntyy Suomessakin ajoittain näillä rokotevastaisilla alueilla. Olen omin silmin nähnyt aiemmin terveen nuoren miehen kuolevan vesirokkoon. Ruumiinavauksessa sisäelimetkin olivat täynnä rakkuloita.
Tuhkarokkoa ei ole rokotusten ansiosta, mutta olisi se aikoinaan voinut hiipua ilmankin. Ottaa huomioon että täysin luomua ihmistä ei enää ole nykypäivänä. Emme tiedä, kumpi olisi terveempi - lapsena kaikella mahdollisella rokotettu vai ihminen jota ei ole koskaan rokotettu. Vesirokko ei ole kovin vaarallinen, sairastin sen itsekin lapsena.
Nykyään tehdään tutkimuksia rokottamattomuudesta ja medikalisoituminen on muutenkin ollut tapetilla. Nykyajan korkea elintaso ja hyvä hygienia mahdollistavat rokottamattomuuden. Monista taudeista emme myöskään varmuudella tiedä, oliko niiden häviäminen seurausta rokotteista (mitä haittoja tuli pitkällä aika välillä tilalle) vai elintason ja ympäristön parantumisesta.
"Olisi se voinut hiipua muutenkin"! Mitenkäs isorokko? Mitenkä siellä samoalla puhkesi satoja lapsia tappanut tuhkarokkoepidemia kun rokotekattavuus putosi alle kriittisen tason? Eivät ne rokottamattomat lapset ole sen sairaampia ennen kuin pöpö iskee. Silloin on riski kuolla.
https://www.cdc.gov/mmwr/volumes/70/wr/mm7044e1.htm?s_cid=mm7044e1_w
Jätitkö koronarokotteen ottamatta, koska sairastit jo taudin? Ei kannattanut, uusi tutkimus paljastaa
Koronan sairastamisesta saa merkittävästi heikomman suojan koronaa vastaan kuin koronarokotteista.
Tänään klo 20:21
Tuore tutkimus ravistelee sitä ajatusta, että sairastamalla koronan saisi paremman suojan kuin rokotuksista.
Tutkimuksen mukaan rokotteet antavat parempaa suojaa vakavaa tautia vastaan kuin koronan sairastaminen.
Nyt valittavana onkin enää lähinnä se, ottaako taudin vai rokotteen.
Koronan sairastamisen antama suoja uutta vakavaa koronainfektiota vastaan on heikompi kuin kahden koronarokotteen antama suoja.
Näin näyttäisi olevan Yhdysvaltain tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksen (CDC) raportin perusteella.
Raportissa verrataan koronan sairastamisen ja rokottamisen tuomaa suojaa.
Raportin mukaan rokotteista saatu immuniteetti suojasi paremmin sairaalahoitoa vaativalta koronataudilta kuin aiempi koronan sairastaminen.
Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että rokottamattomille koronatauti on paljon vaarallisempi kuin rokotetuille.
– Tuore tutkimus ravistelee sitä ajatusta, että sairastamalla taudin saisi paremman suojan kuin rokottamalla. RNA-rokote näytti tarjoavan vaikeaa tautia vastaan paremman suojan kuin vastaavalla ajanjaksolla sairastettu koronavirustauti, toteaa infektiotautien professori Anu Kantele Helsingin yliopistosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni sai toisen Astra piikin jälkeen TIA kohtauksen ja joutui teholle
Uskon. Minun ystäväni sai 2 rokotuksen jälkeen 39 astetta kuumetta ja kolmannen jälkeen 41 astetta kuumetta ja joutui sairaalaan.
Nyt on kotona eikä yhtään kaduta rokotus. Ajatella jos ei olisi rokotusta ja joutuisi kontrolloimatta samaan myllyyn.
En osaa muuta kuin halveksia teitä jotka inisette ettette "uskalla" ottaa rokotusta. Minulle olette mustinta roskaa.
Et varmaan tiedä, mikä on tia-kohtaus. Ihan eri asia kuin kuume...
-eri
Niinpä. TIA menee useimmiten nopeammin ohi kuin se kuume.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni sai toisen Astra piikin jälkeen TIA kohtauksen ja joutui teholle
Astran ei ole todettu aiheuttavan TIA-kohtauksia (joita sinänsä esiintyy Suomessa sadoittain joka päivä).Sekoitat varmaan hyvin harvinaiseen sinustromboosiin. Astraahan ei Suomeen ole enää tilattukaan.
Ei ole enää tilattu vaikka niin oli tutkittu ja turvallinen tämäkin rokote....
Miksi kukaan ei vaivaudu sanomaan mika rokote Suomessa annetaan? Minulla on J&J mutta se ei nayta olevan Suomessa hyvaksytty, Virossa on. Mita pitaisi ottaa ennen matkaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Kyllähän tässä kans läheisten loppu elämän kestävät rokotehaitat painaa mittarissa. Elän myös vähän itse sillä mentaliteetillä että en anna lapsilleni edes kansallisen rokotusohjelman rokotteita. Vois sanoa, että olen luomuhippi.
En kritisoi rokotteita, mutta en itse käytä. Ei kuulu maailmankuvaani.
On varmaan upeaa kun on noin hieno maailmankuva. Toivottavasti lapsesi ei saa mitään vakavaa vammaa tuhkarokosta tai vesirokosta tai kuole tetanukseen. Olisi mielenkiintoista nähdä muuttaisiko se "maailmankuvaasi".
Olen kuuskymppinen ja mulla oli lapsena kavereita ja aikuisenakin läheisiä, joilla oli eri sairauksia tai virusten aiheuttamia vammoja, joita ei enää nähdä lapsilla koska on rokotteet.
Esim. yhdellä lapsuuden ystävälläni oli polion vammauttamat jalat ja hän joutui kulkemaan kepeillä, ja jaloissa oli sellaiset rautaiset tukihäkkyrät. Myös aviomieheni on sairastanut lapsena polion ja hänellä oli toinen jalka vammautunut. Sitä on edelleen kuntoutettu kun hän oli aikuinen.
Äitini oli kuolla lapsena sekä lavantautiin että kurkkumätään. Aika hilkulla ettei muakaan olis nyt tässä kirjoittelemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni sai toisen Astra piikin jälkeen TIA kohtauksen ja joutui teholle
Astran ei ole todettu aiheuttavan TIA-kohtauksia (joita sinänsä esiintyy Suomessa sadoittain joka päivä).Sekoitat varmaan hyvin harvinaiseen sinustromboosiin. Astraahan ei Suomeen ole enää tilattukaan.
Ei ole enää tilattu vaikka niin oli tutkittu ja turvallinen tämäkin rokote....
Niinhän se olikin. Nuorille naisille ei suositella tuon äärettömän harvinaisen sinustromboosiriskin vuoksi. On pelastanut varovaisesti sanottuna kymmeniätuhansia henkiä. On ymmärtääkseni edelleen esim Briteissä selvästi käytetyin rokote nyt kun osataan riskiryhmä sulkea pois.
Vierailija kirjoitti:
Kertyykö koronarokotteen aineosia elimistöön kun sitä piikitetään nyt armottomia määriä, mikä on ihmisen terveydentilan tulevaisuus?
Olisi kiva saada asiallista faktaa näinkin oleellisesta asiasta.
Ei kerry, ne poistuvat muutamassa päivässä.
Vierailija kirjoitti:
https://www.cdc.gov/mmwr/volumes/70/wr/mm7044e1.htm?s_cid=mm7044e1_w
Jätitkö koronarokotteen ottamatta, koska sairastit jo taudin? Ei kannattanut, uusi tutkimus paljastaa
Koronan sairastamisesta saa merkittävästi heikomman suojan koronaa vastaan kuin koronarokotteista.
Tänään klo 20:21
Tuore tutkimus ravistelee sitä ajatusta, että sairastamalla koronan saisi paremman suojan kuin rokotuksista.
Tutkimuksen mukaan rokotteet antavat parempaa suojaa vakavaa tautia vastaan kuin koronan sairastaminen.
Nyt valittavana onkin enää lähinnä se, ottaako taudin vai rokotteen.
Koronan sairastamisen antama suoja uutta vakavaa koronainfektiota vastaan on heikompi kuin kahden koronarokotteen antama suoja.
Näin näyttäisi olevan Yhdysvaltain tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksen (CDC) raportin perusteella.
Raportissa verrataan koronan sairastamisen ja rokottamisen tuomaa suojaa.
Raportin mukaan rokotteista saatu immuniteetti suojasi paremmin sairaalahoitoa vaativalta koronataudilta kuin aiempi koronan sairastaminen.
Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että rokottamattomille koronatauti on paljon vaarallisempi kuin rokotetuille.
– Tuore tutkimus ravistelee sitä ajatusta, että sairastamalla taudin saisi paremman suojan kuin rokottamalla. RNA-rokote näytti tarjoavan vaikeaa tautia vastaan paremman suojan kuin vastaavalla ajanjaksolla sairastettu koronavirustauti, toteaa infektiotautien professori Anu Kantele Helsingin yliopistosta.
Oliko tutkimuksessa mainittu kauanko viimeisimmästä rokotuksesta oli kulunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni sai toisen Astra piikin jälkeen TIA kohtauksen ja joutui teholle
En ole 30 vuoden aikana nähnyt yhdenkään TIA-kohtauspotilaan joutuvan teholle. Tarina ei nyt kyllä kuulosta uskottavalta.
Et tietenkään, koska et teholla aikaakaan vietä tai TIA - potilaitten kanssa ylipäätään.
-eri
Näen TIA-potilaita päivittäin. Et kai sinä tosissasi väitä, että TIA-potilaita hoidetaan teholla? Tiedätkö mitä se TIA tarkoittaa? Se nimi jo kertoo, mistä on kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni sai toisen Astra piikin jälkeen TIA kohtauksen ja joutui teholle
Astran ei ole todettu aiheuttavan TIA-kohtauksia (joita sinänsä esiintyy Suomessa sadoittain joka päivä).Sekoitat varmaan hyvin harvinaiseen sinustromboosiin. Astraahan ei Suomeen ole enää tilattukaan.
Ei ole enää tilattu vaikka niin oli tutkittu ja turvallinen tämäkin rokote....
Miksi kukaan ei vaivaudu sanomaan mika rokote Suomessa annetaan? Minulla on J&J mutta se ei nayta olevan Suomessa hyvaksytty, Virossa on. Mita pitaisi ottaa ennen matkaa?
Kyllä j&J on Suomessa hyväksytty. Samoin Pfizer, Moderna, AstraZeneka(jota tosin ei juurikaan enää anneta hysteeristen ihmisten vuoksi).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni sai toisen Astra piikin jälkeen TIA kohtauksen ja joutui teholle
En ole 30 vuoden aikana nähnyt yhdenkään TIA-kohtauspotilaan joutuvan teholle. Tarina ei nyt kyllä kuulosta uskottavalta.
Et tietenkään, koska et teholla aikaakaan vietä tai TIA - potilaitten kanssa ylipäätään.
-eriNäen TIA-potilaita päivittäin. Et kai sinä tosissasi väitä, että TIA-potilaita hoidetaan teholla? Tiedätkö mitä se TIA tarkoittaa? Se nimi jo kertoo, mistä on kysymys.
Höpönlöpö, sinä mitään näe kuin unissasi. Ja kyllä, myös äitini joutui teholle tian saatuaan.
"Melkein yhdellä kymmenestä potilaasta ilmenee aivohalvaus (ks. Aivohalvaus (aivoinfarkti ja aivoverenvuoto)) viikon sisällä TIA-oireesta, ja tämän vuoksi TIA vaatiikin kiireellistä selvittelyä ja hoitoa. Jos TIA-oireet ovat kestäneet enemmän kuin 1–2 tuntia, usein todetaan pään kuvauksessa aivoinfarktin eli aivojen hapenpuutteesta aiheutuneen pysyvän kudosvaurion merkkejä. Tällöin kyse ei ole enää TIA:sta vaan aivohalvauksesta."
Ja sun mielestäsi tia on ihan pikkujuttu. Niinpä niin... Taas on "palstalääkäri" vauhdissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, joka kuvittelee voivansa suojella itseään ja muita vain työntämällä päänsä pensaaseen on kaiken arvostuksen alapuolella.
Minusta rokotekriittisiä ja rokotevastaisia on kohdeltu aivan liian helläkätisesti. Lähinnä koen myötähäpeätä, että Suomesta löytyy näin idioottimaisen tyhmästi eläviä ja itseään ja muita vaarantavia ihmisiä. Jos olisikin niin, että kieltäytyvät rokotteista ja pysyvät pois tartuttamasta muita mutta lisäksi olisi näiden ääliöiden hyvä lupautua olla ottamatta vastaan hoitoa sairauteen, jota heidän mielestä ei ole.
Ettekö te edes osaa hävetä.
Minä en todellakaan tartuta ketään yhtään enempää kuin sinä, todennäköisesti vähemmän. Minua kammottaa ja hirvittää aivan sanoinkuvaamattoman paljon, että täällä Suomessa on noin paljon kaltaisiasi täysin moraalittomia ihmishirviöitä. Nyt tiedän miltä juutalaisista tuntui aikoinaan Saksassa.
Minä suostuisin ilomielin siihen, että minua ja muita rokottamattomia ei hoideta sairaaloissa jos on paikoista pulaa, mutta eihän sellainenkaan aivan epäinhimillinen vaihtoehto ole missään vaiheessa ollut edes pöydällä, eikä sellaista vaihtoehtoa anneta! Sen sijaan se vielä tuhat kertaa epäinhimillisempi vaihtoehto, että rokottamattomat suljetaan ulos yhteiskunnasta, on ainoa mistä edes puhutaan. Ja samaan aikaan nauretaan yhtymäkohdille n-Saksaan.
"Välitämme sinusta niin paljon, että pilaamme elämäsi jos et tee kuten sanomme"
Kyllä tässä on tullut selväksi, että tämä maailma on saatanan hallussa.
Kuulostat hysteeriseltä ja tietämättömältä.
Eikös se rokottamatta jättäminen ole oma valinta? Miksi siitä ei saisi olla seurauksia?
Miltä sinusta tuntuisi, jos sinua oltaisiin demonisoimassa ja syrjimässä yhteiskunnan valtarakenteiden toimesta?
Sen piti olla vapaa valinta, kukaan ei missään vaiheessa kertonut että perus ihmisoikeudet ovat siihen sidottuja. Ja nyt kun näin näyttää olevan, valintani vain vahvistuu, että en ota rokotetta. Sellaisessa maailmassa, missä ei edes ihmisten perustavanlaatuisimpia vapauksia kunnioiteta, minä en haluakaan elää.
Mitä jos sinulle tulee rosvo aseen kanssa uhkaamaan, että rahat tai henki. Onko siinä sinulla vaihtoehto? Onko rosvo hyvä ja reilu kun antoi sinulle vaihtoehdon? Ihan oma valintasi oli antaa ne rahat?
Jos tässä koronassa on ollut jotain hyvää, niin se on paljastanut kaikki ne, jotka ovat olleet koko ajan täysiä fasisteja. Ja sydämettömiä hirviöitä.
Mitkä ovat ne ihmisoikeudet ja vapaudet jotka sinulta on nyt muka viety?
Eikö itse asiassa ilmainen koronarokotus ole osa ihmisoikeuksia eli oikeutta terveyteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Kyllähän tässä kans läheisten loppu elämän kestävät rokotehaitat painaa mittarissa. Elän myös vähän itse sillä mentaliteetillä että en anna lapsilleni edes kansallisen rokotusohjelman rokotteita. Vois sanoa, että olen luomuhippi.
En kritisoi rokotteita, mutta en itse käytä. Ei kuulu maailmankuvaani.
On varmaan upeaa kun on noin hieno maailmankuva. Toivottavasti lapsesi ei saa mitään vakavaa vammaa tuhkarokosta tai vesirokosta tai kuole tetanukseen. Olisi mielenkiintoista nähdä muuttaisiko se "maailmankuvaasi".
Tuhkarokkoa ei juurikaan enää esiinny. Vesirokkoon saa immuniteetin sairastamalla. Jäykkäkouristus on ainut mitä mietin antavani, mutta se ei tule lapsena.
Tuhkarokkoa ei esiinny? No, ei Suomessa siellä missä rokotukset on otettu. Viimeksi tuhkarokkoa esiintyi siellä missä jotkut pällit eivät olleet rokottaneet lapsiaan.
Tukarokkoa esiintyy ympäri maailmaa, mm. USA:ssa. Sen voi siis lapsi saada vaikka päiväkotikaveriltaan, joka on ollut ulkomaanmatkalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, joka kuvittelee voivansa suojella itseään ja muita vain työntämällä päänsä pensaaseen on kaiken arvostuksen alapuolella.
Minusta rokotekriittisiä ja rokotevastaisia on kohdeltu aivan liian helläkätisesti. Lähinnä koen myötähäpeätä, että Suomesta löytyy näin idioottimaisen tyhmästi eläviä ja itseään ja muita vaarantavia ihmisiä. Jos olisikin niin, että kieltäytyvät rokotteista ja pysyvät pois tartuttamasta muita mutta lisäksi olisi näiden ääliöiden hyvä lupautua olla ottamatta vastaan hoitoa sairauteen, jota heidän mielestä ei ole.
Ettekö te edes osaa hävetä.
Minä en todellakaan tartuta ketään yhtään enempää kuin sinä, todennäköisesti vähemmän. Minua kammottaa ja hirvittää aivan sanoinkuvaamattoman paljon, että täällä Suomessa on noin paljon kaltaisiasi täysin moraalittomia ihmishirviöitä. Nyt tiedän miltä juutalaisista tuntui aikoinaan Saksassa.
Minä suostuisin ilomielin siihen, että minua ja muita rokottamattomia ei hoideta sairaaloissa jos on paikoista pulaa, mutta eihän sellainenkaan aivan epäinhimillinen vaihtoehto ole missään vaiheessa ollut edes pöydällä, eikä sellaista vaihtoehtoa anneta! Sen sijaan se vielä tuhat kertaa epäinhimillisempi vaihtoehto, että rokottamattomat suljetaan ulos yhteiskunnasta, on ainoa mistä edes puhutaan. Ja samaan aikaan nauretaan yhtymäkohdille n-Saksaan.
"Välitämme sinusta niin paljon, että pilaamme elämäsi jos et tee kuten sanomme"
Kyllä tässä on tullut selväksi, että tämä maailma on saatanan hallussa.
Kuulostat hysteeriseltä ja tietämättömältä.
Eikös se rokottamatta jättäminen ole oma valinta? Miksi siitä ei saisi olla seurauksia?
Miltä sinusta tuntuisi, jos sinua oltaisiin demonisoimassa ja syrjimässä yhteiskunnan valtarakenteiden toimesta?
Sen piti olla vapaa valinta, kukaan ei missään vaiheessa kertonut että perus ihmisoikeudet ovat siihen sidottuja. Ja nyt kun näin näyttää olevan, valintani vain vahvistuu, että en ota rokotetta. Sellaisessa maailmassa, missä ei edes ihmisten perustavanlaatuisimpia vapauksia kunnioiteta, minä en haluakaan elää.
Mitä jos sinulle tulee rosvo aseen kanssa uhkaamaan, että rahat tai henki. Onko siinä sinulla vaihtoehto? Onko rosvo hyvä ja reilu kun antoi sinulle vaihtoehdon? Ihan oma valintasi oli antaa ne rahat?
Jos tässä koronassa on ollut jotain hyvää, niin se on paljastanut kaikki ne, jotka ovat olleet koko ajan täysiä fasisteja. Ja sydämettömiä hirviöitä.
Mitkä ovat ne ihmisoikeudet ja vapaudet jotka sinulta on nyt muka viety?
Eikö itse asiassa ilmainen koronarokotus ole osa ihmisoikeuksia eli oikeutta terveyteen?
Oikeus olla ottamatta _vapaaehtoista_ rokotetta ja oikeus päättää omasta kehostaan, ovat nykyään hyvin vaakalaudalla. Ei ihmisiä saa pakkolääkitä muuta kuin hyvin harvoissa ja tiukasti rajatuissa tilanteissa. Nykymeno on johtamassa pakkorokotuksiin. Tästäkin asiasta on ihan asiantuntijoiden näkemyksiä ja kommentteja saatavilla. Kannattaisi sinun niitä lukea ja kuunnella, niin pysyisit ajantasalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan rokotteesta tuli narkolepsiaa, sen vuoksi en ota nyt tätä rokotetta.
Narkolepsia tuli koska rokotteen osa muistutti joillakin ihmisillä aivoissa olevaa proteiinia. Eli kyseessä oli ikävä sattuma. Elämässä joillekin sattuu ikäviä sattumia, kyse onkin siitä kuinka todennäköisiä ne ovat. Oletko lopettanut autolla ajamisenkin koska joillekin sattuu ikäviä liikenneonnettomuuksia?
Elimistöön joutuu jatkuvasti vieraita hiukkasia ja immuunijärjestelmä hoitelee ne pois. Periaatteessa rokotteen piikkiproteiini on kuin mikä tahansa elimistöön joutuva vierasesine. Ylimääräiset vierasesineet aiheuttavat joillekin ikäviä sattumia, voi syntyä autoimmuunireaktio vaikka kissan karvoista.
Autoimmuunireaktio voi syntyä myös korona-viruksesta, siinähän on sama piikkiproteiini kuin rokotteessakin plus paljon muuta. Lisäksi virus tuhoaa elimistön soluja.
Muistatko virallista tahoa, joka varoitti ikävän sattuman mahdollisuudesta etukäteen? Minä en nimittäin muista. Miten voin olla varma, että koronarokotteen kanssa ei voi käydä vastaavanlaista tai pahempaa sattumaa?
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ottanut rokotteita. Minulla on parikymppisestä saakka ollut rytmihäiriöitä ja välilyönnit ym. on välillä aika hurjaa, mutta olen oppinut elämään tilanteen kanssa. Pahoina aikoina Propral ollut käytössä.
Mutta tässä tilanteessa en aio sörkkiä tilannetta
Ja on tietysti niin, että virallisesti Suomessa ei ole myönnetty että mitään yhteyttä sydänvaivoihin on ja että on tosi turvallista.
Muitakin tietoja maailmalta on, ja tarkoitan AHAn raportteja esimerkiksi. American heart Association siis. Mutta tosiaan Suomessa sanotaan ettei mitään riskiä ole. Kuka sitten tietää vielä?
Sitten kun uusi tieto kumoaa vanhan, niin se voi voi jos jotain haittaa on tullut.
Oletko siis löytänyt tietoa että koronaviruksen sairastaminen olisi jotenkin terveellisempi vaihtoehto kuin rokotuksen ottaminen rytmihäiriöillesi?
En ole, mutta rokotuksen ottaminen silti mietityttää. Ja itse asiassa koko ajan enemmän, kun rokote ei kuulemma mitenkään voi olla riski. Tämä varmuus sen turvallisuudesta on suoraan sanottuna epäilyttävää. Päälle vielä se että rokote vuotaa. Parhaimmillaan saan rokotehaitan ja vielä taudinkin. Ei kiitos.
Sinuna olisin järkevä ja hankkisin tietoa siitä, miten samalla diagnoosilla olevat ovat rokotteen kestäneet. Potilasjärjestöt meillä ja muualla, esim. USA:ssa ovat hyvä tiedonlähde.
Ja ottaisin yhteyttä hoitavaan lääkäriin ja kysyisin asiasta. Suurella todennäköisyydellä lääkärisi kertoo sinulle, että rokotteen ottaminen olisi fiksua, koska sydänsairailla viruksen sairastaminen on suuri riski saada vakava tautimuoto ja komplikaatioita.
Uskon myös että lääkäri suosittelee rokotusta. Aivan varmasti. En silti sitä aio ottaa. Ja tämän päätöksen on vahvistanut se miten painostus on lisääntynyt. Eli ei kiitos.
Jos oma lääkärikin suosittelee, eikä sairaus aseta estettä, niin eihän sulla ole mitään syytä olla ottamatta rokotusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, joka kuvittelee voivansa suojella itseään ja muita vain työntämällä päänsä pensaaseen on kaiken arvostuksen alapuolella.
Minusta rokotekriittisiä ja rokotevastaisia on kohdeltu aivan liian helläkätisesti. Lähinnä koen myötähäpeätä, että Suomesta löytyy näin idioottimaisen tyhmästi eläviä ja itseään ja muita vaarantavia ihmisiä. Jos olisikin niin, että kieltäytyvät rokotteista ja pysyvät pois tartuttamasta muita mutta lisäksi olisi näiden ääliöiden hyvä lupautua olla ottamatta vastaan hoitoa sairauteen, jota heidän mielestä ei ole.
Ettekö te edes osaa hävetä.
Minä en todellakaan tartuta ketään yhtään enempää kuin sinä, todennäköisesti vähemmän. Minua kammottaa ja hirvittää aivan sanoinkuvaamattoman paljon, että täällä Suomessa on noin paljon kaltaisiasi täysin moraalittomia ihmishirviöitä. Nyt tiedän miltä juutalaisista tuntui aikoinaan Saksassa.
Minä suostuisin ilomielin siihen, että minua ja muita rokottamattomia ei hoideta sairaaloissa jos on paikoista pulaa, mutta eihän sellainenkaan aivan epäinhimillinen vaihtoehto ole missään vaiheessa ollut edes pöydällä, eikä sellaista vaihtoehtoa anneta! Sen sijaan se vielä tuhat kertaa epäinhimillisempi vaihtoehto, että rokottamattomat suljetaan ulos yhteiskunnasta, on ainoa mistä edes puhutaan. Ja samaan aikaan nauretaan yhtymäkohdille n-Saksaan.
"Välitämme sinusta niin paljon, että pilaamme elämäsi jos et tee kuten sanomme"
Kyllä tässä on tullut selväksi, että tämä maailma on saatanan hallussa.
Kuulostat hysteeriseltä ja tietämättömältä.
Eikös se rokottamatta jättäminen ole oma valinta? Miksi siitä ei saisi olla seurauksia?
Miltä sinusta tuntuisi, jos sinua oltaisiin demonisoimassa ja syrjimässä yhteiskunnan valtarakenteiden toimesta?
Sen piti olla vapaa valinta, kukaan ei missään vaiheessa kertonut että perus ihmisoikeudet ovat siihen sidottuja. Ja nyt kun näin näyttää olevan, valintani vain vahvistuu, että en ota rokotetta. Sellaisessa maailmassa, missä ei edes ihmisten perustavanlaatuisimpia vapauksia kunnioiteta, minä en haluakaan elää.
Mitä jos sinulle tulee rosvo aseen kanssa uhkaamaan, että rahat tai henki. Onko siinä sinulla vaihtoehto? Onko rosvo hyvä ja reilu kun antoi sinulle vaihtoehdon? Ihan oma valintasi oli antaa ne rahat?
Jos tässä koronassa on ollut jotain hyvää, niin se on paljastanut kaikki ne, jotka ovat olleet koko ajan täysiä fasisteja. Ja sydämettömiä hirviöitä.
Mitkä ovat ne ihmisoikeudet ja vapaudet jotka sinulta on nyt muka viety?
Eikö itse asiassa ilmainen koronarokotus ole osa ihmisoikeuksia eli oikeutta terveyteen?
Miksi tämä esittämäsi "ihmisoikeus" on evätty köyhien maiden ihmisiltä lähes kokonaan? Kerropa se.
Maailmankuvasi on pielessä. Sinut pitäisi siirtää aikakoneella aikaan ennen rokotuksia, alkaisi ymmärrys lisääntyä.