Paraniko elämäsi eron jälkeen? Kerro tarinasi!

up.

up.

No ei vielä, mutta toivottavasti myöhemmin. Oltiin miehen tahdosta lapseton pari ja ma halusin lapsen. No erohan siinä tuli.

Miten kauan teillä kesti että pääsitte jaloilllenne? Olen itse vielä pahassa shokissa miehen eropäätöksen jälkeen. En syö enkä nuku, olen fyysisestikin aivan sairas ja pakokauhu kiertää päässä mustaa kehää. Elämä tuntuu täysin toivottomalta mutta lasten takia vaan pitäisi jaksaa talon myynti, uuden kodin hankinta jne.

Pelkään valtavasti sitä yksinäisyyttä, jonka vallassa olen kun hoidan lapsia yksin vuoroviikoin. Vielä pelottavampaa ovat ne viikot kun lapset ovat isällään ja olen totaalisen yksin. Koko tulevaisuus on pelkkää mustaa, pelottavaa, ahdistavaa mössöä

Jaa a...

suhteen alussa mies oli vannonut aina, ettei lasta halua. Elimme siinä yhdessä rakentaen yhteistä tulevaisuutta. Omaisuuttakin kerkesi kertymään ym. Hänen toivossa tein sterilisaationkin. Noh. Mies ilmoitti haluavansa erota, löysi muutaman vuoden nuoremman. Nyt heillä on lapsi. Minä lapseton ja yksin. En tiedä paraniko. Mutta vitutus on kyllä omaa tyhmyyttä kohtaan järjetön. Uskoin ja luotin ..ihan liikaa! 

Minulla parani. Lyhyestä virsi kaunis: meillä oli paljon ongelmia miehen luonteen tietyistä erityispiirteistä (nuukuus, räjähdysherkkyys, kuuntelu- ja keskustelukyvyttömyys, toisten ihmisten ymmärtämättömyys, pakkomielteet) johtuen ja olen onnellinen, että ihmiset puhuivat minulle järkeä ja sain lopulta voimaa lähteä.

Olen uudessa avioliitossa, jossa voin hengittää. Tapasimme lasten kautta. Mies on rauhallinen ja leppoisa, fiksu ja empaattinen ihminen, eikä enää tarvitse kävellä munankuorilla, saan olla oma itseni ja jos jotain haluan, kuten vaikka tehdä remppaa tai lähteä matkalle, minun ei tarvitse enää vääntää siitä, tai tukahduttaa haluni,  siitä voidaan asiallisesti keskustella ja neuvotella ja päästä yhteisymmärrykseen. Varsinkin olen onnellinen siitä, että mies on reilu eikä raha-asioista tarvitse enää tehdä numeroa eikä hyssytellä lapsia ääniyliherkän miehen lähellä.

Epäilen että entisellä miehelläni on ehkä asperger, tunnusmerkit täyttyvät kun niitä lukee. Hän kävi lapsena tutkimuksissakin, mutta silloin ei löydetty syytä (olivat ulkomailla töissä) kieliongelmien vuoksi.

PARANI!! :)

Erosta on nyt pian 5-vuotta ja voi jumpe miten olen ONNELLINEN! Epäröin ja pitkitin eroa pelossa joita loppujen lopuksi pelkäsin ohan turhaan. Rahat, yksinäisyys,..

Elämäni on nykyään niin tasapainoista ja hyvää, käyn harrastuksissa, olen ystävien kanssa, energiaa riittää, ja hymy..se on kasvoilla heti aamusta.

avioliitto oli rakkaudella sinetöity papin edessä. Mutta en lopussa vain kelvannut miehelle, hän otti etäisyyttä, meni ja tuli miten halusi. Ei se elämä siihen todellakaan päättynyt. Minulle tuo oli vain helpotus. 

Ja miten ihanaa kun kesä tulee ja pääsee taas rannalle ja istumaan iltoja terassille, tutustumaan uusiin ihmisiin kesäyössä. I h a n a a ! 

Kyllä kannatti! Mies muuttui "tahdon"-sanan jälkeen oman isänsä kopioksi. Kontrolloi, alisti, ei halunnut minulla olevan ystäviä. Aina piti saada enemmän ja isompia tavaroita. Vihasi musiikkiharrastustani, josta tulikin eron jälkeen ammatti. Kun kuvioon astui känniväkivalta, aloin pettää miestä ja lopulta lähdin. Nykyinen suhteeni on sellainen jossa saan hengittää, vaikka on meilläkin ollut vaikeutemme. Entiseeni verrattuna nämä vaikeudet tosin tuntuvat varsin pieniltä. Elämä hymyilee ja masennukseni on parantunut. Eniten nautin siitä, että olen vapaa tapaamaan ystäviäni ja olemaan kiinnostunut muustakin kuin maahanmuuttokysymyksestä ja miehestä!

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 15:14"]Kyllä kannatti! Mies muuttui "tahdon"-sanan jälkeen oman isänsä kopioksi. Kontrolloi, alisti, ei halunnut minulla olevan ystäviä. Aina piti saada enemmän ja isompia tavaroita. Vihasi musiikkiharrastustani, josta tulikin eron jälkeen ammatti. Kun kuvioon astui känniväkivalta, aloin pettää miestä ja lopulta lähdin. Nykyinen suhteeni on sellainen jossa saan hengittää, vaikka on meilläkin ollut vaikeutemme. Entiseeni verrattuna nämä vaikeudet tosin tuntuvat varsin pieniltä. Elämä hymyilee ja masennukseni on parantunut. Eniten nautin siitä, että olen vapaa tapaamaan ystäviäni ja olemaan kiinnostunut muustakin kuin maahanmuuttokysymyksestä ja miehestä!
[/quote]maahanmuuttokysymyksestä?

alkuun oli ihan kamalaa, erosimme miehen tahdosta, vaikka itse otin asian puheeksi, mutta minä olisin halunnut yrittää ainakin ensin parantaa asioita, mielestäni meillä ei pahoja ongelmia ollut, lähinnä sellaisia omia lapsuuteen liittyviä tunneasioihin liittyviä juttuja. Itse olin valmis niitä alkaa käsittelemään, mutta mies ei ollut, halusi mielummin erota kuin mennä pariterapiaan tms.

Mutta joo, ensin oli vaikeaa, mutta toisaalta se kun ero tavallaan romandutti kaikki suojamuurit auttoi minua käymään läpi paitsi eroa, myös noita omia tunne-elämän ongelmiani. Ja siitä taas oli kauheasti apua, en esim. ole ollut hetkeäkään masentunut, vaikka aiemmin olen kärsinyt toistuvasta masennuksesta.

Erosta on nyt vuosi, ja olen jo aika onnellinen, en enää haaveile yhteen palaamiesta (jota kyllä kokeilimme kerran tässä vuoden aikana ja itsekin huomasin nyt, miten ahdistavaa se oli, ja itse sen kokeilun myös lopetin). Suhde mieheen on hyvä, olemme ystäviä, tällä hetkellä aika läheisiäkin kun lähekkäin asumme jne, mutta eiköhän se ystävyys pikkuhiljaa ala etääntyä. Tahdon toki pystyä ystävänä, mutta joskus jompikumpi meistä alkaa varmasti seurustella uudestaan, ja parempi että siinä vaiheessa emme enää mitään bestiksiä ole.

Mutta joo, voin sanoa olevani onnellisempi kuin aiemmin, pidän itsestäni enemmän ja olen oppimaan elämään itseäni varten, en vain muita ihmisiä varten. Ehkä olisin sen oppinut ilman eroakin, mutta ehkä ainakin siinä olisi kestänyt paljon kauemmin, ja ehkä en olisi ikinä päässyt tähän vaiheeseen, jossa olen nyt. Kun ihminen nyt vaan on usein sellainen, että muutos onnistuu vain kun tulee tarpeeksi iso kriisi, joka siihen pakottaa.

Parani ja paljon. Alle 30v, ei lapsia onneksi, mutta ihan olin jo valmis niitä silloiselle miehelle tekemään ja hyväksymään sen että tämä ei tästä paremmaksi enää muutu. Erään yllättävän tapahtuman seurauksena silmäni kuitenkin räpsähtivät auki ja sain voimia lähteä suhteesta. Tämän jälkeen olen päässyt sellaisen miehen syliin, joka saa minut tuntemaan oloni hyväksi ja arvostetuksi. Lisäksi löysin uudelleen omat voimavarani ja intohimon kohteeni ja aloin uudelleen suorittaa niitä asioita, jotka vievät minua eteenpäin tässä elämässä mutta joita en ollut jaksanut tehdä kun energiasyöppö ex-kumppani imi minusta kaikki mehut.

Kannatti ottaa hatkat. Ja luulenpa että eksäni hyötyi lähdöstäni yhtälailla, luulen että hänkin pystyy paljon parempaan jossakin toisessa suhteessa, toisen naisen kanssa.

Kannatti erota. Mies lähti nuoremman matkaan, ja perusti perheen. Aiemmat lapset unohti. Nykyään pettää tätäkin naista, on persaukinen ja tietenkin sössinyt välit omiin lapsiinsa. Minä ja lapset ollaan tyytyväisiä nykyiseen elämään.

[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 18:07"]Mikä ajoi teidät eroon? Onko yhteisiä lapsia? Ja ennenkaikkea muuttuiko elämäsi paremmaksi eron jälkeen?! Miten ja miksi?!
[/quote]
Jatkuvat riidat. On lapsia. Ainakin riidat vähenivät. Mutta hitto sitä kyytiä jäin kyllä kaipaamaan mitä ex-vaimo antoi sängyssä. Eipä ole vielä tullut vastaan yhtä hyvännäköistä kolmekymppistä, joka ottaa hyvin suihin, ratsastaa kuin eläin ja tykkää kunnon pitkästä jyystämisestä. Samaa ongelmaa kuulemma silläkin kun onnistunut saamaan vain parinminuutin pikamunia.

Kyllä se tästä.

En oo ikinä ollu niin onnellinen ku nyt nää nelisen vuotta eron jälkeen.
Olimme 4vuotta naimisissa, kaks lasta, alle kouluikäisiä eron aikaan. Eroon johti miehen valehtelu, osallistumattuus, henkinen väkivalta, vapauden riisto yms. Lopulta oltiin siinä pisteessä etten halunnut kotiin, ahdisti joka kerta kun työpäivä loppui..
Parhaiten toki voisin jos ei sitä ihmistä tarvis nähdä ollenkaan mutta muutaman vuoden ajan lasten takia on pakko.

Ekasta erosta onnellinen, tokasta ei. Varmaan vaikuttaa ettei ekassa lapsia. Tokassa mies aloitti klassisesti suhteen työkaverinsa kanssa.

Vaikka oon nykyisin uudessa suhteessa ja ihan onnellinen, silti tuntuu että että elämä oli parempaa kun oli ehjä ydinperhe. Tää on aina tämmöista sumplimista ja lasten puolesta harmittaa vieläkin.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 15:25"][quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 15:14"]Kyllä kannatti! Mies muuttui "tahdon"-sanan jälkeen oman isänsä kopioksi. Kontrolloi, alisti, ei halunnut minulla olevan ystäviä. Aina piti saada enemmän ja isompia tavaroita. Vihasi musiikkiharrastustani, josta tulikin eron jälkeen ammatti. Kun kuvioon astui känniväkivalta, aloin pettää miestä ja lopulta lähdin. Nykyinen suhteeni on sellainen jossa saan hengittää, vaikka on meilläkin ollut vaikeutemme. Entiseeni verrattuna nämä vaikeudet tosin tuntuvat varsin pieniltä. Elämä hymyilee ja masennukseni on parantunut. Eniten nautin siitä, että olen vapaa tapaamaan ystäviäni ja olemaan kiinnostunut muustakin kuin maahanmuuttokysymyksestä ja miehestä!
[/quote]maahanmuuttokysymyksestä?
[/quote]

Jep. Ainoat puheenaiheet jotka lopulta kiinnostivat ex-aviomiestäni oli "vitun mutakuonot" ja hänen omat urheilusaavutuksensa joskus 90-luvulla (yksi piirinmestaruus 400m juoksussa)... Ai niin, ja hän vihasi perhettäni, ja hänen perheensä mielestä minun olisi pitänyt muuttua heidän kaltaisekseen kun kerran olin tullut sukuun. Tästä oli merkkejä jo ennen naimisiinmenoa mutta olin hyväuskoinen ja naiivi. No, enpä ole enää! Ja koska minä petin, ex-mieheni otti siitä syyn häiriköidä minua ja nykyistäni, levittää aivan tuulesta temmattuja juttuja sosiaalisessa mediassa ja vetää koko perheensä mukaan. Jouduin tekemään rikosilmoituksen mutta häirintä jatkuu edelleen sellaisessa muodossa, että tekijää ei voi saada kiinni... Erosta on jo lähes kolme vuotta.

Todellakin parani (joskaan ei heti).

Eroon ajoi moni asia joita en tässä jaksa kaikkia kuvailla, joten vetäisen sen klassisen "kasvoimme erillemme". 

Eron jälkeen oli hetken seesteistä, sitten mieheen iski piru ja monta vuotta (4) meni riidellessä milloin mistäkin, miehen aloittamana. Ositus saatiin valmiiksi 3,5 vuoden jälkeen eropapereista. 

Kaikesta riitelystä huolimatta (mukana olivat niin lastenvalvoja kuin lakimiehetkin koska miehellä oli vaikeuksia käsittää että hän on allekirjoittanut elatussopimuksen ja tapaamissopimuksen, lakimies vinkkasi miehelle että olis paree toimittaa ositukseen tarvittavat paperit ja muistaa samalla myös perusteet lähestymiskieltoihin), minä voin tuon riitelynkin ajan paremmin kuin viimeisen 5 vuotta avioliitossani.

Ja nyt olen uuden miehen kanssa onnellisempi kuin osasin kuvitellakaan ikinä olevani :)

Kyllä!ero ei ollut kepeä ratkaisu mutta oikea

[quote author="Vierailija" time="03.02.2015 klo 18:37"]

No enpä sanois parantuneen. Paljon tiukemmalla olen nyt lasten kanssa vaikka mies makssa kyllä kaikki sovitut elarit jämptisti. Asutaan rivarissa ja vaikka aina urputin miehelle kotitöistä, niin vasta nyt olen huomannut miten paljon tässä huushollissa on ulkohommia ja kaikkea pientä korjailtavaa, jotka mies ennen hoiti yksin, niin että en sitä edes huomannut.

Erostamme on kohta kaksivuotta ja kaipaan kyllä fyysisestikin miehen kosketusta niin että joskus oikein pahaa tekee. Yhden yön juttuja en lastenkaan takia halua ja muutenkin kaikki hyvät miehet on jo varattuja ja uusia eroperheitä en omilla toimillani enää lisää halua. Viime kerrasta miehen kanssa sängyssä onkin siksi jo kuukausia. Se sattui viime kesänä lomalla ollessa. Meillä mies jätti mun ja lapset tavattuaan uudelleen kouluaikaisen nuoruuden rakkautensa, joka oli jo aikaisemmin eronnut.

[/quote]

Aika samanlainen tarina mulla. Ei nyt kummonen liitto, mutta ei ihan huonokaan. Mies lähti toisen naisen kanssa. Taloudellisesti tiukkaa koko ajan ja sosiaalinen piiri väheni puoleen. Ehkä jos joskus tapaa jonkun hyvän kumppanin, elo tästä kohenee. Mutta kuten sanottua, kaikki normaalit, mukavat ja fiksut miehet ovat naimisissa.