Lue keskustelun säännöt.
Pakko lopettaa treffailu kun ei itsetunto ja sydän kestä sitä enää
Ala todellakin ymmärtää ihmisiä jotka valitsevat ikuisen sinkkuuden, mieluummin kuin yrittäisi löytää jonkun. Siis tapauksessa jossa ihminen sinänsä voisi sen parisuhteen haluta, mutta ei pysty/halua sitä enää tavoitella.
Olen treffaillut miehiä nyt 2 vuotta. Ihan hirveästi jäänyt käteen vain pahaa mieltä. Selväksi on käynyt että mihinkään, ei MIHINKÄÄN voi enää luottaa. Ei miehen sanoihin, ei miehen taustaan, ei miehen tekoihin. Ei mihinkään. Vaikka kuinka koitat etsiä "green flagejä", antaa asioiden mennä omalla painollaan, olla itse umpirehellinen ja avoin alusta saakka.. ja vaikka mies vaikuttaisi siltä myös. Niin kaikki voi muuttua *PUFF* muutamissa tunneissa ja yhtäkkiä olet taas hylätty ja jätetty ja kaikki mitä on puhuttu tai tehty on täysin merkityksetöntä. En olisi ikinä uskonut että kumppanin etsiminen voi olla näin kamalaa ja vaikeaa!
Kommentit (1158)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mitäs noi green flagit ovat? Missä olet näihin miehiin tutustunut?
No vaikka että on helppo olla ja jutella toisen kanssa, asioista on pystytty keskustelemaan avoimesti (myös erimielisyyksistä), että toinen on johdonmukainen teoissaan ja sanoissaan, että ei tartte miettiä missä toinen on tai mitä se tekee vaan alusta saakka vallitsee sellainen luottamus ja hyvä fiilis toisesta, eikä toinen myöskään koko ajan kyttää ja kyylää sinua, että on yhteisiä arvoja ja tulevaisuudensuunnitelmia, että toinen kunnioittaa sinun lisäksi myös muita ihmisiä (miten puhuu toisista ja kohtelee toisia).. jne. Eli ihan tuollaisia tavallisia asioita, mitkä ei kuitenkaan selkeästi ole monenkaan kanssa itsestäänselvyyksiä (niiden kanssa en siis sitten olekkaan tapaillut sen enempää).
Se on todella hajottava tunne kun luulet että kaikki on hyvin ja olet jo vähintäänkin ihastunut, niin sitten toinen kääntää kelkkaa ja pudottaa jonkun pommin ja sit juttu onkin siinä. Pahimmillaan käynyt niin että aamulla halitaan ja pussaillaan heipat ja hyvät työpäivät. Tapailtu useampi kuukausi. Ja sit samana iltana klo. 20 minut on jätetty tekstiviestillä. Olen henkisesti melko vahva (etenkin nyt kun aattelen mitä olen joutunut käymään läpi), mutta kuinka monta kertaa ihmisen psyyke kestää tuollaista? Ihan uskomatonta p*skaaaaaaaa.
ap
Miten voidaan edes jättää tekstarilla, jos on oltu yhdessä kuukausia. Pakkohan senkin jälkään on vielä tavata ja hakea kenties sukat/hammasharja toisen asunnolta. Ovatko nämä tekstailijat lopettaneet kaiken kommunikoinnin eli ilmoituksen jälkeen hanat kiinni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidä taukoa. Kasva ihmisenä. Kun pidät itseäsi rakkauden arvoisena ja rakastat itseäsi, löydät sen oikean joka jää rinnallesi. Koska olet sen arvoinen.
Tämä on kyllä niin puppua kuin olla voi. Suurin osa löytää kumppanin parikymppisinä raakileina eikä todellakaan jää odottamaan, että on kasvanut ihmisenä! Suin päin he syöksyvät rakkauteen, jos sellaisen onnen kohtaavat ja joko oppivat elämään yhdessä tai eroavat. Ei monikaan ole valmis ihmisenä rakkautta löytäessään tai rakasta itseään sen enempää kuin ikisinkutkaan. He kypsyvät suhteessa ollessaan, yhdessä.
…..Jos kypsyvät…..
Parisuhteessa (vaikka kuinka pitkässä) ei kerro mitään ihmisen kypsyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Niin, välillä pitäisi saada miehen kosketusta ja kunnon dominoiva pano.
Alkoi kiihottaa. J, tuu tänne niin naidaan ja kunnolla.
n29
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On nämä kyllä.
Naisella on paljon annettavaa. On kauniisti sisustettu koti, on tarjolla kultturellia keskusteluseuraa, matkaseuraa, tunnelmointia kynttilänvalossa viiniä maistellen…
Miehellä on paljon annettavaa. On aikuisviihdettä larppaavaa jyystöä, yhteistä liharuokien kokkailua, on avustajan paikkaa miehen omissa kivoissa projekteissa, rentoa sotkuista yhdessäoloa…
Täydellinen pari! Ai ei… ?
Huvittava kirjoitus. Mutta eri syistä kuin kuvittelet.
Kuvaat viestissäsi sivistyneen ja mahtavan naisen ja ikuisen lapsen joka runkkaa pornolle törkyisessä yksiössä. Good job.
Mutta todellisuudessa huvittavaa on se että sinä kuvittelet tuon yllä olevan stereotyyppisen naisen unelmaelämän edustavan jotain mahtavaa ja hienoa. Taas kerran, on muutakin kuin naisen unelmaelämä ja luuserimies.
Hassua on sekin että mollaat miehen projekteja, mutta sitten jätät huomiotta kuinka matkustelut, kultuuririennot ja viini-illalliset valkoisessa kodissa ovat yhtä naisen projekteja.Viinin litkiminen kynttilänvalossa ei ole sen parempaa tai sivistyneempää kuin oluen juominen leffaa katsellessa tai pienen viskipullon nauttiminen erätulilla. Ihan saman tasoista touhua: kaikkiin liittyy alkoholijuoma ja itseä miellyttävä ympäristö.
Nämä kirjoitukset osoittavat hyvin miksi seuraa ei löydy. Naiset korottavat itse itsensä miehiä paremmiksi ja ihmettelevät miksei löydy miestä joka haluaa stereotyyppisiä naisaktiviteetteja, kun samanaikaisesti miesten touhuja halveksitaan.
Heps! No nyt projisoit itse. En missään sanonut, että viininjuonti, matkustelu matkustelun vuoksi yms. on hienompaa kuin lihanhauduttelu ja viskinnaukkailu ja sensellainen. Tiedän erittäin hyvin, ettei mies mitenkään keskimäärin halua elää naisen unelmaelämää, ja sama toisin päin. Pointtini on, että kaikkihan sitä ovat tyytyväisiä omiin kivoihin juttuihin kuin lapsi omaan k*kkaan, miehet ja naiset. Niitä sitten hehkutetaan ja niistä sen kumppaninkin pitäisi nauttia. Ei ihme, ettei synny liittoja.
En ota kantaa. Itse en juo minkäänlaisia alkoholijuomia, missään ympäristössä, missään seurassa.
Tässä on muuten aidosti tapahtunut muutos, aiemmin miehet vaativat naisia muuttamaan elämäänsä (mikä oli tietenkin väärin)
Nykään yhä enemmän on naisia, jotka haluavat pitää parisuhteessakin kaikki sinkkuuden ihanuudet (ehkä pettämistä lukuunottamatta)
Tasa-arvoa, tasa-arvoa. :)
Koskahan tällainen aika on ollut?
Ei minun sukupolveni aikana, eikä vanhempien sukupolven aikana. Sitten kun mennään isovanhempien sukupolven aikaan, niin elämä oli lähinnä kovaa työtä kaikille. Ei pappa ajellut moottoripyörällä ympäriinsä baarista baariin, vaan teki töitä pellolla kun mummi teki töitä torpassa.
Tämä naisen tarina sorrosta on yksi iso valhe, jolla oikeutetaan mikä tahansa vaatimus nykypäivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi syy siihen, miksi (etenkin nuoret) miehet kyllästyvät helposti naisiin ja naisen tapailuun, saattaa olla jatkuva p*rnon kulutus.
Jos alkava tapailu ei johda pian seksiin, mies kyllästyy, ja katselee naista niin kuin p*rnonkatselija katselisi romanttista komediaa - kyllästyneenä odottamaan olematonta actionia.
Jos tapailu on johtanut seksiin, mies on saattanut kiinnostua, hyvässä tapauksessa joksikin aikaa. Mutta suhteen edetessä (naisen mielestä) mies alkaa päin vastoin kyllästymään, koska haluaisi enemmän, monipuolisempaa, kinkympää ja ennen kaikkea kerta kerralta enemmän tyydyttävää seksiä.
Minun on vaikeuksia löytää syytä sille, miksi itse päädyn tai olen päässyt parhaimmassakin tapauksessa naisen ystäväksi tai kaveriksi en parisuhteeseen hänen kanssaan. en ole, enkä ole ollut valmis yhdenkään naisen kanssa seksisuhteeseen.
En itse ole ollut halukas ja valmis harrastamaan seksiä naisen kanssa kuin aikaisintaan useammantapaamis / treffailu kerran jälkeen. - Jolloin on ollut jo useimmiten liian myöhästä. Nainen on ennättänyt kertomaan, että haluaisi jatkaa kanssani jatkossa vain kavreina tai ystävänä.
Tai vaikka olisin itse ollut aikaisemmin halunnut harrastaa seksiä, niin olen antanut tilanteen edetä omalla painollaan. En ole osannut itse johdatella tai viedä tilannetta sen suuntaisesti, että olisimme päätyneet harrastamaan seksiä yhdessä. - Vastaavasti nainen ei ole toiminut "johdattajana".
Saati, että seksiin oltaisiin edetty, niin kuin minusta parhaimmassa tapauksessa; vastavuorosiesti ja luontevasti niin, että molemmilla on siihen halu ja tahto ja siihen oltaisiin edetty, jhotenkin luontevasti kuin maagisen taian ohjaamana.
En ole kohdannut kertaakaan naista joka olisi "johdatellut/tehnyt aloitetta", olisin vieläkin neitsyt jos en olisi aloitteita tehnyt. Naisilla on tapana jättää se seksuaalisuuden aloittaminen täysin miehen tehtäväksi. Jos haluat seksiä miehenä, sinun on tehtävä aloite tai olet friend zonella, suomalainen nainen ei tee aloitetta juuri ikinä.
Pidemmässä suhteessa nainen saattaa aloitteen tehdä joinain merkkipäivinä, that's it, tutustumis vaiheessa ei juuri koskaan. Ehkä kovassa humalassa se saattaa tapahtua, ja silloinkin miestä saatetaan syytetään raiskauksesta/hyväksikäytöstä koska nainen ei muista että itse teki niin.
Kaikki nämä vuosikymmenien kokemuksesta. Kannattaa takoa kun rauta on vielä kuumaa, tai se jäähtyy täysin.
Tämä on kyllä täysin totta omastakin naisen näkökulmastani. Suomessa nainen kasvatetaan niin että on häpeällistä ilmaista haluavansa seksiä. Jo teinityttö saatetaan leimata h-sanalla, jos ilmaisee tykkäävänsä jostain pojasta. Kaikkein häpeällistä on se, jos ilmaisee haluavansa seksiä ja mies ei haluakaan, silloin on tyrkky ja siitä naista pilkkaavat sekä miehet että naiset. Itsekään en ole koskaan tehnyt miehelle sitä ihan ensimmäistä aloitetta. (Parisuhteessa toki olen sitten tehnyt aloitteita useinkin). Jos mies ei useampienkaan treffien jälkeen mitenkään näytä seksuaalista kiinnostusta, ajattelen että hän pitää kaverina ja jos itselläni on romanttisia tunteita ollut niin minäkin jäähdyttelen ne kaveriasteelle.
Tämä on aivan täyttä sontaa, missähän muussa maassa kuin Suomessa nainen on oikeasti yhtä vapaa ja avoin?
Ja toisaalta nimenomaan naisethan sitä herkästi on vihjailemassa ja nimittelemässä itseään aktiivisempia naisia kuin jopa heitäkin jotka ei yhdenillan seuraa kaipaa. Etenkin siis miehille.
Toisaalla julistetaan kuinka naisellakin on oikeus nauttia seksistä myös sinkkuna just niin monen kanssa kuin itsestä hyvältä tuntuu, mutta sitten tällaista naista mustamaalataan ainakin selän takana kevytkenkäiseksi ja naiseksi jota miehen ei missään tapauksessa pidä ottaa vakavasti tai ihastua koska sillehän kelpaa kuka vaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mitäs noi green flagit ovat? Missä olet näihin miehiin tutustunut?
No vaikka että on helppo olla ja jutella toisen kanssa, asioista on pystytty keskustelemaan avoimesti (myös erimielisyyksistä), että toinen on johdonmukainen teoissaan ja sanoissaan, että ei tartte miettiä missä toinen on tai mitä se tekee vaan alusta saakka vallitsee sellainen luottamus ja hyvä fiilis toisesta, eikä toinen myöskään koko ajan kyttää ja kyylää sinua, että on yhteisiä arvoja ja tulevaisuudensuunnitelmia, että toinen kunnioittaa sinun lisäksi myös muita ihmisiä (miten puhuu toisista ja kohtelee toisia).. jne. Eli ihan tuollaisia tavallisia asioita, mitkä ei kuitenkaan selkeästi ole monenkaan kanssa itsestäänselvyyksiä (niiden kanssa en siis sitten olekkaan tapaillut sen enempää).
Se on todella hajottava tunne kun luulet että kaikki on hyvin ja olet jo vähintäänkin ihastunut, niin sitten toinen kääntää kelkkaa ja pudottaa jonkun pommin ja sit juttu onkin siinä. Pahimmillaan käynyt niin että aamulla halitaan ja pussaillaan heipat ja hyvät työpäivät. Tapailtu useampi kuukausi. Ja sit samana iltana klo. 20 minut on jätetty tekstiviestillä. Olen henkisesti melko vahva (etenkin nyt kun aattelen mitä olen joutunut käymään läpi), mutta kuinka monta kertaa ihmisen psyyke kestää tuollaista? Ihan uskomatonta p*skaaaaaaaa.
ap
Miten voidaan edes jättää tekstarilla, jos on oltu yhdessä kuukausia. Pakkohan senkin jälkään on vielä tavata ja hakea kenties sukat/hammasharja toisen asunnolta. Ovatko nämä tekstailijat lopettaneet kaiken kommunikoinnin eli ilmoituksen jälkeen hanat kiinni?
Koska miehelle kyse on ollut FWB-suhteesta. Vietetään ilta yhdessä, pannaan ja aamulla kohti uusia seikkailuja. Nainen on elätellyt ruusunpunaisia toiveita enemmästä.
Naiset haluavat niitä valiomiehiä, ja hinta tälle on suhteen laatu. Ne miehet haluavat naisesta sen parhaan osion. Ei yhteistä arkea ja vastoinkäymisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mitäs noi green flagit ovat? Missä olet näihin miehiin tutustunut?
No vaikka että on helppo olla ja jutella toisen kanssa, asioista on pystytty keskustelemaan avoimesti (myös erimielisyyksistä), että toinen on johdonmukainen teoissaan ja sanoissaan, että ei tartte miettiä missä toinen on tai mitä se tekee vaan alusta saakka vallitsee sellainen luottamus ja hyvä fiilis toisesta, eikä toinen myöskään koko ajan kyttää ja kyylää sinua, että on yhteisiä arvoja ja tulevaisuudensuunnitelmia, että toinen kunnioittaa sinun lisäksi myös muita ihmisiä (miten puhuu toisista ja kohtelee toisia).. jne. Eli ihan tuollaisia tavallisia asioita, mitkä ei kuitenkaan selkeästi ole monenkaan kanssa itsestäänselvyyksiä (niiden kanssa en siis sitten olekkaan tapaillut sen enempää).
Se on todella hajottava tunne kun luulet että kaikki on hyvin ja olet jo vähintäänkin ihastunut, niin sitten toinen kääntää kelkkaa ja pudottaa jonkun pommin ja sit juttu onkin siinä. Pahimmillaan käynyt niin että aamulla halitaan ja pussaillaan heipat ja hyvät työpäivät. Tapailtu useampi kuukausi. Ja sit samana iltana klo. 20 minut on jätetty tekstiviestillä. Olen henkisesti melko vahva (etenkin nyt kun aattelen mitä olen joutunut käymään läpi), mutta kuinka monta kertaa ihmisen psyyke kestää tuollaista? Ihan uskomatonta p*skaaaaaaaa.
ap
Miten voidaan edes jättää tekstarilla, jos on oltu yhdessä kuukausia. Pakkohan senkin jälkään on vielä tavata ja hakea kenties sukat/hammasharja toisen asunnolta. Ovatko nämä tekstailijat lopettaneet kaiken kommunikoinnin eli ilmoituksen jälkeen hanat kiinni?
Koska miehelle kyse on ollut FWB-suhteesta. Vietetään ilta yhdessä, pannaan ja aamulla kohti uusia seikkailuja. Nainen on elätellyt ruusunpunaisia toiveita enemmästä.
Naiset haluavat niitä valiomiehiä, ja hinta tälle on suhteen laatu. Ne miehet haluavat naisesta sen parhaan osion. Ei yhteistä arkea ja vastoinkäymisiä.
Tämähän se.
Nainen haluaisi tunnesitoutumista ja tiimiä. Muta sen pitkän, rotevan, tumman, itsevarman ja seksuaalisesti dominoivan miehen kanssa jolla on pinkka kunnossa. Se mies taas huomaa että suosiota riittää, eikä halua enää niitä vastoinkäymisiä joita naisen kanssa eläessä riittää. Lapset on tehty, nyt halutaan poimia kirsikat kakun päältä, kuten naiset toimivat nuorempina.
Sitten olisi niitä miehiä jotka haluavat sitoutua, ja kertovat sen heti. Mutta ne kun eivät ole kiinnostavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huh,, epätoivoiselta tuntuu seurata läheisiä jotka etsivät kumppania 30 + vuotiaana. Naisilla biologinen kello tikittää ja päätökset parisuhteen jatkamisesta pitäisi tehdä nopealla aikataululla.
Itse löysin puolisoni alle parikymppisenä. Pelkkää tunnetta, hetkessä elämistä, ei ajatuksia tulevaisuudesta. Yhdessä oltu jo reilu 15 vuotta. Vaikea olisi lähteä enää deittailemaan.
Jotenkin ihmetyttää aina se kuinka neuvotaan, ettei vaan missään tapauksessa pidä vakiintua sen ekan (eikä edes tokan) poikaystävän kanssa vaan nuorena pitää elää ja mennä sen sijaan että sitoutuisi "siihen ekaan vastaantulijaan".
Sen sijaan se ei ole ollenkaan ongelmallista, että noin 30-vuotiaana sitten tosiaan joutuu tekemään sen eli sitoutumaan ensimmäiseen vastaantulijaan joka on edes suurin piirtein ok, koska enää ei ole aikaa etsiä sopivampaakaan jos varsinkin haluaa saada lapsia.
Itsellä ei sopivaa kumppania löytynyt nuorena eikä vanhempanakaan eli nyt en puolustele omaa valintaani vaan ihan sivusta heitin huomioni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh,, epätoivoiselta tuntuu seurata läheisiä jotka etsivät kumppania 30 + vuotiaana. Naisilla biologinen kello tikittää ja päätökset parisuhteen jatkamisesta pitäisi tehdä nopealla aikataululla.
Itse löysin puolisoni alle parikymppisenä. Pelkkää tunnetta, hetkessä elämistä, ei ajatuksia tulevaisuudesta. Yhdessä oltu jo reilu 15 vuotta. Vaikea olisi lähteä enää deittailemaan.Jotenkin ihmetyttää aina se kuinka neuvotaan, ettei vaan missään tapauksessa pidä vakiintua sen ekan (eikä edes tokan) poikaystävän kanssa vaan nuorena pitää elää ja mennä sen sijaan että sitoutuisi "siihen ekaan vastaantulijaan".
Sen sijaan se ei ole ollenkaan ongelmallista, että noin 30-vuotiaana sitten tosiaan joutuu tekemään sen eli sitoutumaan ensimmäiseen vastaantulijaan joka on edes suurin piirtein ok, koska enää ei ole aikaa etsiä sopivampaakaan jos varsinkin haluaa saada lapsia.
Itsellä ei sopivaa kumppania löytynyt nuorena eikä vanhempanakaan eli nyt en puolustele omaa valintaani vaan ihan sivusta heitin huomioni.
Tätä minäkin ihmettelen.
Tuo on ollut jo pitkään naisten agenda että nuorena juostaan, kolmekymppisenä vakiintuminen-häät-lapset-asuntolaina pikavauhdilla, ja vanhempana ollaan ilman miestä.
Siinä ajassa missä nykyään edetään seurustelusta lisääntymiseen, ei ehdi harjoitella miten sujuu elämä sen toisen kanssa. Mahdollisesti alkuhuumakaan ei ole vielä ohi. Ja sitten tulee yllätyksiä kun perhearki iskee päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lomby kirjoitti:
M48 kirjauduin nettideiteistä syksyllä ulos ja tuhosin profiilini.
Minulla on useampi lapsi ja takana pitkä avioliitto. Eron jälkeen pari pidempää suhdetta ja siinä välissä lyhyempiä.
Itsellä on kavereita, lapset, harrastuksia. Tulevaisuuden suunnitelmia ja projekteja joista olen innoissani. Olen loistava kokki ja laajasti kiinnostunut ja tietoinen eri asioista.
On tullut tuo parisuhdekuvio mietittyä aika perusteellisesti läpi. Olen tavannut ehkä n 20 naista alta 27-40 vuotiaita. Yhteinen tekijä on kiinnostuksen kohteet on koira, kissa, tämän päivän prosessointi, passiivisuus, näköalattomuus elämässä ja läpipiirin ihmiset. Yleissivistystä ei ole ja monesti alkeelliset käytöstavat loistaa poissaolollaan, jos jostain muusta kuin noista em asioista haluaa keskustella niin monologiksi menee. Käytöstavoista voi mainita, että itsesäätely puuttuu monesti täysin ja vajotaan 3 vuotiaan itkupotkuraivari tasolla, juhlissa ja työtilaisuuksissa nyhjätään epäsosiaalisesti nurkissa eikä puhuta kenellekään. Sitten valehtelu pienissä ja suurissa asioissa on standardi. Samoin kaksoisstandardi itselle ei ole mitään vaatimuksia, mutta miehelle on. Mies on moraaliton jos tekee samoja asioita kuin nainen siis sen naisen silmissä. Auta armias kun itsellä on heikko hetki, niin yleensä nainen kehittää riidan tekee tilanteesta vielä raskaamman. Arvostelu ja haukkuminen on ihan säännöllistä. Sitten naiset haluavat monesti miehen 24/7, mutta itselle riittää paljon vähempikin.
Kaikilla on vakavia puutteita aikuisuuden taidoissa autolla ajo, raha-asioiden hoitaminen, melkein kaikilla ruuanlaitto jne. Sitten vielä tähän päälle kasvissyöjät ja vegaanit, niin häviää vielä nekin yhteiset jaetut hetket päivistä.
Lopulta on kysymys on mitä hyvää nainen antaa miehelle, niin jäljellä jää oikeastaan vain seksi ja läheisyys. Lapset ovat toki valtavan suuri asia, mutta niitä ei ole enää tilauksessa. Kaikki muuta asiat on mieskavereiden kanssa laadukkaampia ja ylipäätään mahdollisia.
Tinderiä kun on sweepannut, niin 42v jälkeen äärimmäisen harvoin löytyy enää naista jonka ulkonäkö säväyttää.
Kun lapset on. Elämä on hyvää ja paranee koko ajan, niin ei ole naismaailmaan ollut vetoa enää moniin kuukausiin. Seksi on toki mahtava asia, mutta ei jaksa siihenkään iltaa uhrata enää. Muilla tavoin käytettynä se aika antaa niin paljon enemmän.
Eli nyt toistaseksi ainakin ihan onnellisena sinkkuna. Jos joku nainen joskus vastaan kävelee, niin hauskaa voidaan pitää, mutten usko jotta tässä maailmassa sellaista naista on jonka kanssa satunnaista tapailua pidemmälle mennään.
Itsellä on elämän palaset hallussa ja pystyn antamaan paljon, mutta kysymys on että parisuhteessa sitten lähinnä vain on antanut mutta hyvin vähän mitään on saanut. Toinen voittaa ja toinen häviää. Nämä asiat eivät ole vain omia kokemuksiani, vaan varsin moni tuttu nämä tuntemukset jakaa. Silmät alkavat avautua näille parisuhde asioille totuudellisesti 40 vuoden hujakoilla.
Olet selvästi miettinyt omalta kannaltasi huolella asiat, hyvä juttu. Sellainen pieni huomio, että kun sinulla on noinkin paljon nuoremmat tähtäimessä, pakostikin valittavinasi on sellaisia reppanampia tapauksia, jotka etsivät huoltajaa itselleen. 48-vuotiaiden sukupolvesta varmasti löytäisit sellaisia, jotka ovat ehtineet asemiin työelämässä ja joilla on elämän palikat rautaisesti hyppysissä. Ei millään kauhean pahalla, mutta onhan tuossa nyt rajaavia valintoja tehty.
Hänhän sanoi, että yli 42 vuotiaat ei säväytä. Mikä toki on ihan ok, kun hakee vain satunnaista seksiä niin kai sitä hakee nuoremmilta. Tuntuu että tuossa on kuitenkin tietynlainen noidankehä käynnissä. Kun ulkonäkö (nuoruus) on noin tärkeä, ei kohtaa niitä ihmisiä joiden kanssa synkkaisi syvemmällä tasolla. Lisäksi nuoret naiset jotka kelpuuttavat viisikymppisen miehen ovat niitä kuvailemansa kaltaisia reppanoita, joilla on vähän valinnanvaraa juuri noiden käytöstapojen, taitojen, sivistyksen ym. puutteen vuoksi.
Itse olen miettinyt tuota ulkonäön merkitystä paljonkin ja tullut sellaiseen päätelmään, että vieraassa/uudessa ihmisessä sitä odottaa edelleen tietynlaista säväyttämistä eikä esim ylipaino viehätä yhtään vaikka se ikä alkaa jo omassakin kropassa näkyä.
Ja että sen ikääntymisen tuomat muutokset ja vaikka just lihomisenkin hyväksyy (vähän huono sana kyllä tuo) puolisolta jonka kanssa on tavattu jo pari vuosikymmentä sitten nuorina ja freeseinä ja sen rakastumisen huumankin jälkeen jo rakastettu toista kaikkine karvoineen vaikkapa 20 vuotta. Silloin se ulkonäkö ei enää ole merkityksellistä vaan ihminen on ihana ja rakas.
Uuteen/vieraaseen ihmiseen taasen ei ole tällaista tunnesidettä tietenkään ole vaan silloin kokonaisuudessa merkkaa myös se ulkonäkö tosi paljon. Ja se merkkaa vaikka sen ei edes haluaisi merkkaavan, koska se on jossain niin syvällä alitajunnassa.
Eikä tämä siis tarkoita sitä, että edelleen vain parikymppiset kiinnostaa, ehei. Ainakin itse viehätyn ihan oman ikäisistä miehistä, mutta niitä viehättäviä on vaan jatkuvasti vähemmän (ja ainakaan saatavilla) vaikka moni mies paraneekin vanhetessaan. Valitettavan moni vaan ei parane ja vaikka sillä ei olisi merkitystäkään jos olisi tavattu jo 25 vuotta sitten niin nyt se haittaa ja estää kiinnostumisen vaikka mies olisi hyvinkin mahtava tyyppi. Se kun ei näy päällepäin kuten vaikka vatsakkuus. Sen sijaan esim kaljuuntuminen on ok eikä estä kiinnostumista.
N45
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh,, epätoivoiselta tuntuu seurata läheisiä jotka etsivät kumppania 30 + vuotiaana. Naisilla biologinen kello tikittää ja päätökset parisuhteen jatkamisesta pitäisi tehdä nopealla aikataululla.
Itse löysin puolisoni alle parikymppisenä. Pelkkää tunnetta, hetkessä elämistä, ei ajatuksia tulevaisuudesta. Yhdessä oltu jo reilu 15 vuotta. Vaikea olisi lähteä enää deittailemaan.Jotenkin ihmetyttää aina se kuinka neuvotaan, ettei vaan missään tapauksessa pidä vakiintua sen ekan (eikä edes tokan) poikaystävän kanssa vaan nuorena pitää elää ja mennä sen sijaan että sitoutuisi "siihen ekaan vastaantulijaan".
Sen sijaan se ei ole ollenkaan ongelmallista, että noin 30-vuotiaana sitten tosiaan joutuu tekemään sen eli sitoutumaan ensimmäiseen vastaantulijaan joka on edes suurin piirtein ok, koska enää ei ole aikaa etsiä sopivampaakaan jos varsinkin haluaa saada lapsia.
Itsellä ei sopivaa kumppania löytynyt nuorena eikä vanhempanakaan eli nyt en puolustele omaa valintaani vaan ihan sivusta heitin huomioni.
Tätä minäkin ihmettelen.
Tuo on ollut jo pitkään naisten agenda että nuorena juostaan, kolmekymppisenä vakiintuminen-häät-lapset-asuntolaina pikavauhdilla, ja vanhempana ollaan ilman miestä.
Siinä ajassa missä nykyään edetään seurustelusta lisääntymiseen, ei ehdi harjoitella miten sujuu elämä sen toisen kanssa. Mahdollisesti alkuhuumakaan ei ole vielä ohi. Ja sitten tulee yllätyksiä kun perhearki iskee päälle.
Totta. Parastahan se olisi sitoutua jo n. parikymppisenä niin siinä ehtisi hyvin ensin seurustella ja kokea erilaisia asioita yhdessä, muuttaa yhteen, mennä kihloihin ja naimisiin ilman minkäänlaista hoppua ja kiirettä. Siinä yhdessä kasvaessa luo hyvän pohjan tulevalle perheelle.
Eihän se vakiintunut parisuhde elämistä estä vaikka siltä se monesti saadaan kuulostamaan ja siksi sitä vankilaa pitää vältellä vähintään sinne kolmekymppiseksi asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeileppa eka treffailla sen 20 vuotta...
2 vuotta ei hajota kyllä hajota ... Teininä voi kyllä siltä tuntua kunei oo elämänkokemusta tai jos on ollu liian helppo ja kiva elämä muuten...
Tai tottunu et joo kain saa mitä haluu...
Niin voi ettö se ihmisuhteen puuttuminen on niin maailman loppu.
Elämää voi elää toisinkin ilman et se on yhtää hullumpaa...
Vähä ny semosta piktkäjänteisyyttä ja sitkeyttä kehiin...
Itsesääli ja mukavuuden ja helpouden halu on huono yhdistelmä..
Kyse on vain tunteista... Elämän mausteista..
Ja niiden halinta ja tunistaminen ja niistä puhuminen olisi hyvä osata enenkun meet ees suhteeseen...
Sympatiaa ei heru koska olen ihan oikesti sen 20 vuoden deitailu aikakuden jälkeen rehelisesti hajalla.
Ei voinu aavistaa et yksin tässä ollaan aina.
Löysin lopulta sen rakkaan... Mut sairastuin ja samalla menetin ainoan onneni liian piian...
Kyllä minullakin oli unelmat rakkaudesta...
Enää ei jaksa.
Näytot on enenpi sitä yksinelämistä kun onnea.
Ei tullut mitää lopussa kitos seisoo ja sitkeys ja yrittäminen palkitaan elämää tästä elämästä...
Vaan annettii omintakeisempi näkökulma tässäkin asiassa...
Semmoin kerään semmoset vaihtoehdot ja kokemukset joita muut ei halua kokea meiningillä...
Tylii shokkiterapia :D
Tai elämä niiku Stephen Kingin romaani...
Voi olla että sinunkin elämässä on ihan jokin muu painopiste kun. Ihmissuhteet...
Sitä ei vaan oo helpo myöntää yhteiskunnassa jossa eletään liukuhihnalla...
Odotetasn suhdetta ikävuosien 15 - 35 välisdä et pääsee likuhinan perhe vaiheesee.
Ja sit olkaa ihan hukassa jos elämä ei mee sillä suunitellulla ja opellulla kaaviolla...
Vaikka oma yie ja petsoonalinen elämö voi joskus ollakin se oma rie...
Itsellä se on luovuus...
Hyvässsä ja pahassa..
Aina voi mennä paskemmin kun ennen meni. Keskity muihin asioihin ja hyvinvointiin
Rakkaus tulee yleensä juuri silloin kun sitä ei enää odota. Ja on tousenlainen mitä niile unelma kumppaneille listataan
Onne matkalle...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mitäs noi green flagit ovat? Missä olet näihin miehiin tutustunut?
No vaikka että on helppo olla ja jutella toisen kanssa, asioista on pystytty keskustelemaan avoimesti (myös erimielisyyksistä), että toinen on johdonmukainen teoissaan ja sanoissaan, että ei tartte miettiä missä toinen on tai mitä se tekee vaan alusta saakka vallitsee sellainen luottamus ja hyvä fiilis toisesta, eikä toinen myöskään koko ajan kyttää ja kyylää sinua, että on yhteisiä arvoja ja tulevaisuudensuunnitelmia, että toinen kunnioittaa sinun lisäksi myös muita ihmisiä (miten puhuu toisista ja kohtelee toisia).. jne. Eli ihan tuollaisia tavallisia asioita, mitkä ei kuitenkaan selkeästi ole monenkaan kanssa itsestäänselvyyksiä (niiden kanssa en siis sitten olekkaan tapaillut sen enempää).
Se on todella hajottava tunne kun luulet että kaikki on hyvin ja olet jo vähintäänkin ihastunut, niin sitten toinen kääntää kelkkaa ja pudottaa jonkun pommin ja sit juttu onkin siinä. Pahimmillaan käynyt niin että aamulla halitaan ja pussaillaan heipat ja hyvät työpäivät. Tapailtu useampi kuukausi. Ja sit samana iltana klo. 20 minut on jätetty tekstiviestillä. Olen henkisesti melko vahva (etenkin nyt kun aattelen mitä olen joutunut käymään läpi), mutta kuinka monta kertaa ihmisen psyyke kestää tuollaista? Ihan uskomatonta p*skaaaaaaaa.
ap
Miten voidaan edes jättää tekstarilla, jos on oltu yhdessä kuukausia. Pakkohan senkin jälkään on vielä tavata ja hakea kenties sukat/hammasharja toisen asunnolta. Ovatko nämä tekstailijat lopettaneet kaiken kommunikoinnin eli ilmoituksen jälkeen hanat kiinni?
Koska miehelle kyse on ollut FWB-suhteesta. Vietetään ilta yhdessä, pannaan ja aamulla kohti uusia seikkailuja. Nainen on elätellyt ruusunpunaisia toiveita enemmästä.
Naiset haluavat niitä valiomiehiä, ja hinta tälle on suhteen laatu. Ne miehet haluavat naisesta sen parhaan osion. Ei yhteistä arkea ja vastoinkäymisiä.
Tämähän se.
Nainen haluaisi tunnesitoutumista ja tiimiä. Muta sen pitkän, rotevan, tumman, itsevarman ja seksuaalisesti dominoivan miehen kanssa jolla on pinkka kunnossa. Se mies taas huomaa että suosiota riittää, eikä halua enää niitä vastoinkäymisiä joita naisen kanssa eläessä riittää. Lapset on tehty, nyt halutaan poimia kirsikat kakun päältä, kuten naiset toimivat nuorempina.
Sitten olisi niitä miehiä jotka haluavat sitoutua, ja kertovat sen heti. Mutta ne kun eivät ole kiinnostavia.
Niin. Tuo taas kertoo siitä, että itse kiinnostut vain niistä hoikista, kauniista ja timmeistä naisista jotka haluaa ja joilla on varaakin haluta tuollainen tumma, raamikas ja rikas mies. Ja ne taasen ei tavallista huoli koska ei-tavallistakin on tarjolla edes välillä.
Sitten olisi niitä naisia jotka haluavat sitoutua ja kertovat sen heti. Mutta ne kun eivät ole kiinnostavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mitäs noi green flagit ovat? Missä olet näihin miehiin tutustunut?
No vaikka että on helppo olla ja jutella toisen kanssa, asioista on pystytty keskustelemaan avoimesti (myös erimielisyyksistä), että toinen on johdonmukainen teoissaan ja sanoissaan, että ei tartte miettiä missä toinen on tai mitä se tekee vaan alusta saakka vallitsee sellainen luottamus ja hyvä fiilis toisesta, eikä toinen myöskään koko ajan kyttää ja kyylää sinua, että on yhteisiä arvoja ja tulevaisuudensuunnitelmia, että toinen kunnioittaa sinun lisäksi myös muita ihmisiä (miten puhuu toisista ja kohtelee toisia).. jne. Eli ihan tuollaisia tavallisia asioita, mitkä ei kuitenkaan selkeästi ole monenkaan kanssa itsestäänselvyyksiä (niiden kanssa en siis sitten olekkaan tapaillut sen enempää).
Se on todella hajottava tunne kun luulet että kaikki on hyvin ja olet jo vähintäänkin ihastunut, niin sitten toinen kääntää kelkkaa ja pudottaa jonkun pommin ja sit juttu onkin siinä. Pahimmillaan käynyt niin että aamulla halitaan ja pussaillaan heipat ja hyvät työpäivät. Tapailtu useampi kuukausi. Ja sit samana iltana klo. 20 minut on jätetty tekstiviestillä. Olen henkisesti melko vahva (etenkin nyt kun aattelen mitä olen joutunut käymään läpi), mutta kuinka monta kertaa ihmisen psyyke kestää tuollaista? Ihan uskomatonta p*skaaaaaaaa.
ap
Miten voidaan edes jättää tekstarilla, jos on oltu yhdessä kuukausia. Pakkohan senkin jälkään on vielä tavata ja hakea kenties sukat/hammasharja toisen asunnolta. Ovatko nämä tekstailijat lopettaneet kaiken kommunikoinnin eli ilmoituksen jälkeen hanat kiinni?
Koska miehelle kyse on ollut FWB-suhteesta. Vietetään ilta yhdessä, pannaan ja aamulla kohti uusia seikkailuja. Nainen on elätellyt ruusunpunaisia toiveita enemmästä.
Naiset haluavat niitä valiomiehiä, ja hinta tälle on suhteen laatu. Ne miehet haluavat naisesta sen parhaan osion. Ei yhteistä arkea ja vastoinkäymisiä.
Tämähän se.
Nainen haluaisi tunnesitoutumista ja tiimiä. Muta sen pitkän, rotevan, tumman, itsevarman ja seksuaalisesti dominoivan miehen kanssa jolla on pinkka kunnossa. Se mies taas huomaa että suosiota riittää, eikä halua enää niitä vastoinkäymisiä joita naisen kanssa eläessä riittää. Lapset on tehty, nyt halutaan poimia kirsikat kakun päältä, kuten naiset toimivat nuorempina.
Sitten olisi niitä miehiä jotka haluavat sitoutua, ja kertovat sen heti. Mutta ne kun eivät ole kiinnostavia.
Niin. Tuo taas kertoo siitä, että itse kiinnostut vain niistä hoikista, kauniista ja timmeistä naisista jotka haluaa ja joilla on varaakin haluta tuollainen tumma, raamikas ja rikas mies. Ja ne taasen ei tavallista huoli koska ei-tavallistakin on tarjolla edes välillä.
Sitten olisi niitä naisia jotka haluavat sitoutua ja kertovat sen heti. Mutta ne kun eivät ole kiinnostavia.
Höpsis. Tuollaisista naisista suuri osa miehistä tappelee verissä päin. Mutta kun naiset haluavat niitä samoja miehiä, niin yhtälö käy mahdottomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh,, epätoivoiselta tuntuu seurata läheisiä jotka etsivät kumppania 30 + vuotiaana. Naisilla biologinen kello tikittää ja päätökset parisuhteen jatkamisesta pitäisi tehdä nopealla aikataululla.
Itse löysin puolisoni alle parikymppisenä. Pelkkää tunnetta, hetkessä elämistä, ei ajatuksia tulevaisuudesta. Yhdessä oltu jo reilu 15 vuotta. Vaikea olisi lähteä enää deittailemaan.Jotenkin ihmetyttää aina se kuinka neuvotaan, ettei vaan missään tapauksessa pidä vakiintua sen ekan (eikä edes tokan) poikaystävän kanssa vaan nuorena pitää elää ja mennä sen sijaan että sitoutuisi "siihen ekaan vastaantulijaan".
Sen sijaan se ei ole ollenkaan ongelmallista, että noin 30-vuotiaana sitten tosiaan joutuu tekemään sen eli sitoutumaan ensimmäiseen vastaantulijaan joka on edes suurin piirtein ok, koska enää ei ole aikaa etsiä sopivampaakaan jos varsinkin haluaa saada lapsia.
Itsellä ei sopivaa kumppania löytynyt nuorena eikä vanhempanakaan eli nyt en puolustele omaa valintaani vaan ihan sivusta heitin huomioni.
Tätä minäkin ihmettelen.
Tuo on ollut jo pitkään naisten agenda että nuorena juostaan, kolmekymppisenä vakiintuminen-häät-lapset-asuntolaina pikavauhdilla, ja vanhempana ollaan ilman miestä.
Siinä ajassa missä nykyään edetään seurustelusta lisääntymiseen, ei ehdi harjoitella miten sujuu elämä sen toisen kanssa. Mahdollisesti alkuhuumakaan ei ole vielä ohi. Ja sitten tulee yllätyksiä kun perhearki iskee päälle.
Nyt taas klisheetä pukkaa. Tapasin eksäni 16-vuotiaana, aikuisten arkea ehdittiin harjoitella ihan riittävän kauan, sinne 24-vuotiaaksi. Mies halusi lapsia ihan alusta asti, tämä oli jopa kynnyskysymys. On se silti kuin avaisi kindermunan, kun miehestä tulee isä, se on ihan erilainen rooli kuin mikään aikaisempi. Aloin hahmottamaan, että miehellä oli kiintymyspuolella ongelmia, kun hoidolliset asiat eivät vauvan kanssa lähteneetkään rullaamaan. Hän oli aivan kauhuissaan, kun joutui joskus jäämään vauvan kanssa kahden. Sain myös anopilta ”hyviä” vauvanhoito-ohjeita ja aloin vähitellen ynnäämään asioita yhteen. Muuten eivät kyllä mitkään sielutieteellisyydet kiinnosta pätkääkään, mutta oman elämän sujumisen vuoksi oli pakko opetella. Vanhemmuutta saatiin petrattua, mutta parisuhde meni romuksi, nyt erottu.
Ei ollut pitkä yhteiselämä ennen perheellistymistä tie onneen. Eikä ole muuten edes tilastollisesti, mikään tutkimus ei tue tuota uskomusta. Miehellehän nyt tietty muuten sopisi kuin ”etumaksuna” perheen perustamisesta monta vuotta säännöllistä s*ksiä ja huoletonta dinkkuarkea, jonka nainen pääosin pyörittää, mutta se on ihan toinen keskustelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh,, epätoivoiselta tuntuu seurata läheisiä jotka etsivät kumppania 30 + vuotiaana. Naisilla biologinen kello tikittää ja päätökset parisuhteen jatkamisesta pitäisi tehdä nopealla aikataululla.
Itse löysin puolisoni alle parikymppisenä. Pelkkää tunnetta, hetkessä elämistä, ei ajatuksia tulevaisuudesta. Yhdessä oltu jo reilu 15 vuotta. Vaikea olisi lähteä enää deittailemaan.Jotenkin ihmetyttää aina se kuinka neuvotaan, ettei vaan missään tapauksessa pidä vakiintua sen ekan (eikä edes tokan) poikaystävän kanssa vaan nuorena pitää elää ja mennä sen sijaan että sitoutuisi "siihen ekaan vastaantulijaan".
Sen sijaan se ei ole ollenkaan ongelmallista, että noin 30-vuotiaana sitten tosiaan joutuu tekemään sen eli sitoutumaan ensimmäiseen vastaantulijaan joka on edes suurin piirtein ok, koska enää ei ole aikaa etsiä sopivampaakaan jos varsinkin haluaa saada lapsia.
Itsellä ei sopivaa kumppania löytynyt nuorena eikä vanhempanakaan eli nyt en puolustele omaa valintaani vaan ihan sivusta heitin huomioni.
Tätä minäkin ihmettelen.
Tuo on ollut jo pitkään naisten agenda että nuorena juostaan, kolmekymppisenä vakiintuminen-häät-lapset-asuntolaina pikavauhdilla, ja vanhempana ollaan ilman miestä.
Siinä ajassa missä nykyään edetään seurustelusta lisääntymiseen, ei ehdi harjoitella miten sujuu elämä sen toisen kanssa. Mahdollisesti alkuhuumakaan ei ole vielä ohi. Ja sitten tulee yllätyksiä kun perhearki iskee päälle.
Totta. Parastahan se olisi sitoutua jo n. parikymppisenä niin siinä ehtisi hyvin ensin seurustella ja kokea erilaisia asioita yhdessä, muuttaa yhteen, mennä kihloihin ja naimisiin ilman minkäänlaista hoppua ja kiirettä. Siinä yhdessä kasvaessa luo hyvän pohjan tulevalle perheelle.
Eihän se vakiintunut parisuhde elämistä estä vaikka siltä se monesti saadaan kuulostamaan ja siksi sitä vankilaa pitää vältellä vähintään sinne kolmekymppiseksi asti.
Itse olin kirjallisuuden/elokuvien ym perusteella tosi epäluuloinen rakkautta kohtaan. Onneksi kesätöissä löydettiin toisemme, mutta ellei mieheni olisi ollut niin sinnikäs, niin ei meistä mitään olisi tullut. En suoraan sanottuna ollut edes kiinnostunut hänestä, koska oli liian komea, puhelias ja kiva, eihän minulla olisi ollut mitään saumaa sellaiseen! Ja alkuvaiheesaa varauduin koko ajan johonkin juonenkäänteeseen, että pojat olisi lyönut vetoa että saako minut sänkyyn asti.
No, nyt oltu 20v yhdessä ja eka lapsi tullut. Sekin liian myöhään, kun en itse "vastuullisena" alkanut liian nuorena tekemään lapsia vaikka mies niitä toivoi jo kymmenen vuotta sitten. Eletty on, yhdessä mutta myös erikseen esim. matkustelemalla. Toivon todella, että eletään yhtä onnellisena, ristiriidat ratkoen, loppuelämän ajan yhdessä. Sinkkuelämä ei kiinnosta yhtään, treffailu vielä vähemmän: olen kans sellainen kiva ja hauska nainen, ihan hyvännäköinenkin, mutta en varmasti kovin helpolla löytäisi edes ketään. Toivon tsemppiä kaikille kumppanin löytöön, muistakaa että aina ei ensisilmäyksellä natsaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lomby kirjoitti:
M48 kirjauduin nettideiteistä syksyllä ulos ja tuhosin profiilini.
Minulla on useampi lapsi ja takana pitkä avioliitto. Eron jälkeen pari pidempää suhdetta ja siinä välissä lyhyempiä.
Itsellä on kavereita, lapset, harrastuksia. Tulevaisuuden suunnitelmia ja projekteja joista olen innoissani. Olen loistava kokki ja laajasti kiinnostunut ja tietoinen eri asioista.
On tullut tuo parisuhdekuvio mietittyä aika perusteellisesti läpi. Olen tavannut ehkä n 20 naista alta 27-40 vuotiaita. Yhteinen tekijä on kiinnostuksen kohteet on koira, kissa, tämän päivän prosessointi, passiivisuus, näköalattomuus elämässä ja läpipiirin ihmiset. Yleissivistystä ei ole ja monesti alkeelliset käytöstavat loistaa poissaolollaan, jos jostain muusta kuin noista em asioista haluaa keskustella niin monologiksi menee. Käytöstavoista voi mainita, että itsesäätely puuttuu monesti täysin ja vajotaan 3 vuotiaan itkupotkuraivari tasolla, juhlissa ja työtilaisuuksissa nyhjätään epäsosiaalisesti nurkissa eikä puhuta kenellekään. Sitten valehtelu pienissä ja suurissa asioissa on standardi. Samoin kaksoisstandardi itselle ei ole mitään vaatimuksia, mutta miehelle on. Mies on moraaliton jos tekee samoja asioita kuin nainen siis sen naisen silmissä. Auta armias kun itsellä on heikko hetki, niin yleensä nainen kehittää riidan tekee tilanteesta vielä raskaamman. Arvostelu ja haukkuminen on ihan säännöllistä. Sitten naiset haluavat monesti miehen 24/7, mutta itselle riittää paljon vähempikin.
Kaikilla on vakavia puutteita aikuisuuden taidoissa autolla ajo, raha-asioiden hoitaminen, melkein kaikilla ruuanlaitto jne. Sitten vielä tähän päälle kasvissyöjät ja vegaanit, niin häviää vielä nekin yhteiset jaetut hetket päivistä.
Lopulta on kysymys on mitä hyvää nainen antaa miehelle, niin jäljellä jää oikeastaan vain seksi ja läheisyys. Lapset ovat toki valtavan suuri asia, mutta niitä ei ole enää tilauksessa. Kaikki muuta asiat on mieskavereiden kanssa laadukkaampia ja ylipäätään mahdollisia.
Tinderiä kun on sweepannut, niin 42v jälkeen äärimmäisen harvoin löytyy enää naista jonka ulkonäkö säväyttää.
Kun lapset on. Elämä on hyvää ja paranee koko ajan, niin ei ole naismaailmaan ollut vetoa enää moniin kuukausiin. Seksi on toki mahtava asia, mutta ei jaksa siihenkään iltaa uhrata enää. Muilla tavoin käytettynä se aika antaa niin paljon enemmän.
Eli nyt toistaseksi ainakin ihan onnellisena sinkkuna. Jos joku nainen joskus vastaan kävelee, niin hauskaa voidaan pitää, mutten usko jotta tässä maailmassa sellaista naista on jonka kanssa satunnaista tapailua pidemmälle mennään.
Itsellä on elämän palaset hallussa ja pystyn antamaan paljon, mutta kysymys on että parisuhteessa sitten lähinnä vain on antanut mutta hyvin vähän mitään on saanut. Toinen voittaa ja toinen häviää. Nämä asiat eivät ole vain omia kokemuksiani, vaan varsin moni tuttu nämä tuntemukset jakaa. Silmät alkavat avautua näille parisuhde asioille totuudellisesti 40 vuoden hujakoilla.
Olet selvästi miettinyt omalta kannaltasi huolella asiat, hyvä juttu. Sellainen pieni huomio, että kun sinulla on noinkin paljon nuoremmat tähtäimessä, pakostikin valittavinasi on sellaisia reppanampia tapauksia, jotka etsivät huoltajaa itselleen. 48-vuotiaiden sukupolvesta varmasti löytäisit sellaisia, jotka ovat ehtineet asemiin työelämässä ja joilla on elämän palikat rautaisesti hyppysissä. Ei millään kauhean pahalla, mutta onhan tuossa nyt rajaavia valintoja tehty.
Hänhän sanoi, että yli 42 vuotiaat ei säväytä. Mikä toki on ihan ok, kun hakee vain satunnaista seksiä niin kai sitä hakee nuoremmilta. Tuntuu että tuossa on kuitenkin tietynlainen noidankehä käynnissä. Kun ulkonäkö (nuoruus) on noin tärkeä, ei kohtaa niitä ihmisiä joiden kanssa synkkaisi syvemmällä tasolla. Lisäksi nuoret naiset jotka kelpuuttavat viisikymppisen miehen ovat niitä kuvailemansa kaltaisia reppanoita, joilla on vähän valinnanvaraa juuri noiden käytöstapojen, taitojen, sivistyksen ym. puutteen vuoksi.
Itse olen miettinyt tuota ulkonäön merkitystä paljonkin ja tullut sellaiseen päätelmään, että vieraassa/uudessa ihmisessä sitä odottaa edelleen tietynlaista säväyttämistä eikä esim ylipaino viehätä yhtään vaikka se ikä alkaa jo omassakin kropassa näkyä.
Ja että sen ikääntymisen tuomat muutokset ja vaikka just lihomisenkin hyväksyy (vähän huono sana kyllä tuo) puolisolta jonka kanssa on tavattu jo pari vuosikymmentä sitten nuorina ja freeseinä ja sen rakastumisen huumankin jälkeen jo rakastettu toista kaikkine karvoineen vaikkapa 20 vuotta. Silloin se ulkonäkö ei enää ole merkityksellistä vaan ihminen on ihana ja rakas.
Uuteen/vieraaseen ihmiseen taasen ei ole tällaista tunnesidettä tietenkään ole vaan silloin kokonaisuudessa merkkaa myös se ulkonäkö tosi paljon. Ja se merkkaa vaikka sen ei edes haluaisi merkkaavan, koska se on jossain niin syvällä alitajunnassa.
Eikä tämä siis tarkoita sitä, että edelleen vain parikymppiset kiinnostaa, ehei. Ainakin itse viehätyn ihan oman ikäisistä miehistä, mutta niitä viehättäviä on vaan jatkuvasti vähemmän (ja ainakaan saatavilla) vaikka moni mies paraneekin vanhetessaan. Valitettavan moni vaan ei parane ja vaikka sillä ei olisi merkitystäkään jos olisi tavattu jo 25 vuotta sitten niin nyt se haittaa ja estää kiinnostumisen vaikka mies olisi hyvinkin mahtava tyyppi. Se kun ei näy päällepäin kuten vaikka vatsakkuus. Sen sijaan esim kaljuuntuminen on ok eikä estä kiinnostumista.
N45
Miehelle tuo on vielä haastavampaa. Tuntemistani 40-45v naisista yksikään ei ole parantunut vanhetessaan, eikä yksikään vedä lähellekään vertoja nuoremmalle versiolle itsestään.
Nainen joka on 30-35v tienoilla lähes yhtä hot kuin nuorempana, on jo harvinaisuus.
Toki ulkonäkö ei ole kaikki. Mutta sitten pitäisi löytyä mielenkiintoinen persoonallisuus ja superkiva luonne. Harvalla niitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lomby kirjoitti:
M48 kirjauduin nettideiteistä syksyllä ulos ja tuhosin profiilini.
Minulla on useampi lapsi ja takana pitkä avioliitto. Eron jälkeen pari pidempää suhdetta ja siinä välissä lyhyempiä.
Itsellä on kavereita, lapset, harrastuksia. Tulevaisuuden suunnitelmia ja projekteja joista olen innoissani. Olen loistava kokki ja laajasti kiinnostunut ja tietoinen eri asioista.
On tullut tuo parisuhdekuvio mietittyä aika perusteellisesti läpi. Olen tavannut ehkä n 20 naista alta 27-40 vuotiaita. Yhteinen tekijä on kiinnostuksen kohteet on koira, kissa, tämän päivän prosessointi, passiivisuus, näköalattomuus elämässä ja läpipiirin ihmiset. Yleissivistystä ei ole ja monesti alkeelliset käytöstavat loistaa poissaolollaan, jos jostain muusta kuin noista em asioista haluaa keskustella niin monologiksi menee. Käytöstavoista voi mainita, että itsesäätely puuttuu monesti täysin ja vajotaan 3 vuotiaan itkupotkuraivari tasolla, juhlissa ja työtilaisuuksissa nyhjätään epäsosiaalisesti nurkissa eikä puhuta kenellekään. Sitten valehtelu pienissä ja suurissa asioissa on standardi. Samoin kaksoisstandardi itselle ei ole mitään vaatimuksia, mutta miehelle on. Mies on moraaliton jos tekee samoja asioita kuin nainen siis sen naisen silmissä. Auta armias kun itsellä on heikko hetki, niin yleensä nainen kehittää riidan tekee tilanteesta vielä raskaamman. Arvostelu ja haukkuminen on ihan säännöllistä. Sitten naiset haluavat monesti miehen 24/7, mutta itselle riittää paljon vähempikin.
Kaikilla on vakavia puutteita aikuisuuden taidoissa autolla ajo, raha-asioiden hoitaminen, melkein kaikilla ruuanlaitto jne. Sitten vielä tähän päälle kasvissyöjät ja vegaanit, niin häviää vielä nekin yhteiset jaetut hetket päivistä.
Lopulta on kysymys on mitä hyvää nainen antaa miehelle, niin jäljellä jää oikeastaan vain seksi ja läheisyys. Lapset ovat toki valtavan suuri asia, mutta niitä ei ole enää tilauksessa. Kaikki muuta asiat on mieskavereiden kanssa laadukkaampia ja ylipäätään mahdollisia.
Tinderiä kun on sweepannut, niin 42v jälkeen äärimmäisen harvoin löytyy enää naista jonka ulkonäkö säväyttää.
Kun lapset on. Elämä on hyvää ja paranee koko ajan, niin ei ole naismaailmaan ollut vetoa enää moniin kuukausiin. Seksi on toki mahtava asia, mutta ei jaksa siihenkään iltaa uhrata enää. Muilla tavoin käytettynä se aika antaa niin paljon enemmän.
Eli nyt toistaseksi ainakin ihan onnellisena sinkkuna. Jos joku nainen joskus vastaan kävelee, niin hauskaa voidaan pitää, mutten usko jotta tässä maailmassa sellaista naista on jonka kanssa satunnaista tapailua pidemmälle mennään.
Itsellä on elämän palaset hallussa ja pystyn antamaan paljon, mutta kysymys on että parisuhteessa sitten lähinnä vain on antanut mutta hyvin vähän mitään on saanut. Toinen voittaa ja toinen häviää. Nämä asiat eivät ole vain omia kokemuksiani, vaan varsin moni tuttu nämä tuntemukset jakaa. Silmät alkavat avautua näille parisuhde asioille totuudellisesti 40 vuoden hujakoilla.
Olet selvästi miettinyt omalta kannaltasi huolella asiat, hyvä juttu. Sellainen pieni huomio, että kun sinulla on noinkin paljon nuoremmat tähtäimessä, pakostikin valittavinasi on sellaisia reppanampia tapauksia, jotka etsivät huoltajaa itselleen. 48-vuotiaiden sukupolvesta varmasti löytäisit sellaisia, jotka ovat ehtineet asemiin työelämässä ja joilla on elämän palikat rautaisesti hyppysissä. Ei millään kauhean pahalla, mutta onhan tuossa nyt rajaavia valintoja tehty.
Hänhän sanoi, että yli 42 vuotiaat ei säväytä. Mikä toki on ihan ok, kun hakee vain satunnaista seksiä niin kai sitä hakee nuoremmilta. Tuntuu että tuossa on kuitenkin tietynlainen noidankehä käynnissä. Kun ulkonäkö (nuoruus) on noin tärkeä, ei kohtaa niitä ihmisiä joiden kanssa synkkaisi syvemmällä tasolla. Lisäksi nuoret naiset jotka kelpuuttavat viisikymppisen miehen ovat niitä kuvailemansa kaltaisia reppanoita, joilla on vähän valinnanvaraa juuri noiden käytöstapojen, taitojen, sivistyksen ym. puutteen vuoksi.
Itse olen miettinyt tuota ulkonäön merkitystä paljonkin ja tullut sellaiseen päätelmään, että vieraassa/uudessa ihmisessä sitä odottaa edelleen tietynlaista säväyttämistä eikä esim ylipaino viehätä yhtään vaikka se ikä alkaa jo omassakin kropassa näkyä.
Ja että sen ikääntymisen tuomat muutokset ja vaikka just lihomisenkin hyväksyy (vähän huono sana kyllä tuo) puolisolta jonka kanssa on tavattu jo pari vuosikymmentä sitten nuorina ja freeseinä ja sen rakastumisen huumankin jälkeen jo rakastettu toista kaikkine karvoineen vaikkapa 20 vuotta. Silloin se ulkonäkö ei enää ole merkityksellistä vaan ihminen on ihana ja rakas.
Uuteen/vieraaseen ihmiseen taasen ei ole tällaista tunnesidettä tietenkään ole vaan silloin kokonaisuudessa merkkaa myös se ulkonäkö tosi paljon. Ja se merkkaa vaikka sen ei edes haluaisi merkkaavan, koska se on jossain niin syvällä alitajunnassa.
Eikä tämä siis tarkoita sitä, että edelleen vain parikymppiset kiinnostaa, ehei. Ainakin itse viehätyn ihan oman ikäisistä miehistä, mutta niitä viehättäviä on vaan jatkuvasti vähemmän (ja ainakaan saatavilla) vaikka moni mies paraneekin vanhetessaan. Valitettavan moni vaan ei parane ja vaikka sillä ei olisi merkitystäkään jos olisi tavattu jo 25 vuotta sitten niin nyt se haittaa ja estää kiinnostumisen vaikka mies olisi hyvinkin mahtava tyyppi. Se kun ei näy päällepäin kuten vaikka vatsakkuus. Sen sijaan esim kaljuuntuminen on ok eikä estä kiinnostumista.
N45
Viehätyt oman ikäisistäsi mutta heitä vain on koko ajan vähemmän? Kuulostaa siltä että et viehäty tyypillisistä oman ikäisistäsi vaan sellaisista jotka näyttävät nuoremmilta kuin ovatkaan.
Yleensä se ikähaarukka mistä ihminen kiinnostuu laajenee koko ajan ylöspäin samalla kun itse vanhenee. Tämä koskee sekä miehiä että naisia. Lähes kaikki varmaan pitävät 20-30 vuotiaita seksuaalisesti viehättävimpinä, mutta silti pystyy kiinnostumaan myös oman ikäisistään, oli ne sitten 40, 50, 60 tai 70-vuotiaita. Tämä on aika armollista ja mukavaa meille joilla se mekanismi toimii. Mutta on olemassa myös ihmisiä, joilla oma seksuaalinen viehättyminen jää johonkin tiettyyn ikävaiheeseen. Silloin halutaan vain nuorempia riippumatta omasta iästä. Omasta mielestäni tämä on todella surullinen kohtalo, koska halullehan ei mitään voi ja tuo johtaa vain kierteeseen jossa pitää aina vaihtaa nuorempaan ja jää lopulta yksin.
dalindea kirjoitti:
Todellakin, I feel you AP ja kaikki muutkin samaa paskaa kokeneet!
Itsestäni: olen n. 40v, vakityössä, lapseton (enkä halua ja teen sen alkuun selväksi, ettei minun kanssa kannata "jumittaa", jos haluaa perheenlisäystä), treenaava, kivannäköinen, hyvä itsetunto.
Lyhyesti omista kokemuksistani: vuosi Tinderissä ja deitti piste netissä.
Viimeisin, syyskuulta: erikoinen mutta tosi kiva kundi, oli superkivat ekat deitit ulkosalla ja hän kiinnostui musta ja minä hänestä. Hän oli aloitteellinen, avoin, rohkea puhumaan, komea, tavallinen (hyvällä tavalla). Tapailtiin kuukausi, oli (mun mielestä ainakin) helppoa, mukavaa, tosi hauskaa. Hän mietti tulevaa, minne haluaa viedä mut treffeille esimerkiksi. Pieniä asioita, mutta selvästi mietti tulevaa yhdessä En vaatinut häneltä mitään, molemmilla oli omat elämät, omat jutut. Täysin yllättäen tuli tekstiviesti, että ei haluakaan enää nähdä, ei näe meillä yhteistä tulevaisuutta, että tulevaisuudessa tulisi ongelmia (hmm hän oli ehkä ennustaja, sitten). Oli mulle paha pettymys enkä ole vielä yli siitä, en ole sen jälkeen deittaillut.
Tätä edeltävä tapaus, kesältä: Yhteiskunnallisesti vaikuttavissa ja vaativissa töissä työskentelevä, todella fiksu, miellyttävä, mukava, kivannäköinen kundi. Helppo olla yhdessä, juttua riitti, oli hauskaa, hyvää huumoria, itseironiaa. Tavattiin kahdesti, superkivat deitit (ulkona), selvästi kiinnostusta ilmassa molemmin puolin. Hän lähti reissuun ja oli puhetta, että nähdään, kun hän palaa. No, hän ei ikinä vastannut viestiini kun kysyin, miten reissu meni. En ole siis tähän päivään mennessä vastausta häneltä, enkä kyllä ole tivannutkaan. Antaa olla.
Nämä molemmat miehet siis helsinkiläisiä, koulutettuja, työssäkäyviä (vaikka ei se mitään takaa, tietenkään...), läheisiä perheidensä kanssa, fiksuja, hyvännäköisiä, pidin heistä molemmista kovasti. Mutta paskaa sain. Ehkä vika on minussa, tottakai mahdollista, voi olla, että olen ikävä tyyppi, enkä vain itse tajua sitä.
Tällaista. Pahalta tuntuu.
Miehet haluaa aina nuoremman naisen. Surullista, mutta totta. 40-vuotias nainen on miesten silmissä jo vanhus. 18-24v on miesten mieleen.
11