Onko täällä muita, jotka eivät koskaan ole olleet ihastuneita puolisoonsa, mutta ovat silti olleet onnellisesti pitkään yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Minä. Päädyin 15-vuotiaana seurustelemaan pitkäaikaisen ystäväni kanssa kun hän oli minuun ihastunut. Itse ihastuin palavasti vain kusipäihin, muutaman sellaisen kanssa olinkin mutta ne päättyivät sydänsuruihin. Päätin antaa tilaisuuden tälle ystävälleni ja nyt ollaan vuosien jälkeen edelleen yhdessä, rakkaus kasvoi pikkuhiljaa minunkin puoleltani ja nyt meillä on kaksi yhteistä lasta. Olen erittäin tyytyväinen elämään, arkeen ja parisuhteeseen ylipäätään. Seksielämäkin on aina ollut erinomaista vaikkei palavia tunteita minun puoleltani ollutkaan aluksi. Olen iloinen etten lähtenyt niiden kuspäiden matkaan pysyvästi vaikka niihin ihastuinkin.

Voi teitä naisia.

Mikä on ettei se kunnollinen mies kelpaa, vaan aina kokeillaan niitä rokkareita ja koviksia.

Huomataan että ollaan aina persaukisia ja kovis ei huolehtinutkaan raha-asioista.

Sitten haetaan se kunnon mies joka huolehtii että kaikki on hyvin ja elämä on turvallista naisella ja lapsilla. Koirakin voi hyvin ja sillä on oma koppi.

Rokkarit ja kovikset ei krapulassa aamulla jaksa ulkoiluttaa koiraa ja koira tekee suruissaan asiansa vuokrakämpän eteiseen. Naiset tarvitsevat huolehtijan.

Voin samaistua ap:n tilanteeseen, sillä oma vaimoni on enemmän juuri elämänkumppani kuin suuri rakkaus. Aikaisemmin uskoin että parisuhteen piti olla suurta räiskettä, mutta opin että nämä suhteen hiipuivat hyvin nopeasti alkuhuuman jälkeen ja silloin avautui silmät että se kumppani oli jotain aivan muuta kuin halusin. Sen sijaan vaimoni kanssa kaikki lähti hyvin arkisesti liikkeelle ja vuosien aikana meistä on hitsaantunut hyvä tiimi, joka pitää huolta toisesta. Koskaan meillä ei ollut suurta rakkautta, mutta voimakas toisesta välittäminen ja toisesta huolen pitäminen.

Minulla oli tuollainen järkisuhde reilu parikymppisenä. Yhdessä oli ihan mukavaa, emme riidelleet ja elämän tavoitteet olivat samansuuntaiset. Silti jokin kipinä puuttui ja lopulta erosimme. Tapasin pian tämän jälkeen nykyisen mieheni, jonka kanssa koin tajunnan räjäyttävän rakastumisen ja huuman. Yhä onnellisena yhdessä 15 vuoden jälkeen.

Tavallaan ymmärrän, että jotkut jäävät tuohon ensimmäisen suhteeni kaltaiseen suhteeseen ja itsekin saattaisin yhä olla siinä ihan semityytyväisenä. Mutta olen onnellinen, että lähdin, koska nykyinen suhde on niin paljon antoisampi ja parempi. Ei sitä vaan tiennyt paremmasta silloin.

Vierailija kirjoitti:

"Romanttinen" rakkaus on lapsellista kuvittelua. 

Ei ole. Vampyyrit sen osapuolina ovat.

Ikävää, ettei ole omalle kohdallesi osunut, se on rakkauden puhtain muoto.

Uskon, että paras vaihtoehto on vahva vetovoima ja rakastaminen yhdistettynä toimivaan tiimityöhön arjessa. Joka muuta väittää, niin valehtelee.

On vain epärealistista ajatella kaikille tällaisia suhteita riittävän ja siksi moni tyytyy työparisuhteeseen tai vastavuoroisesti sekoilee lyhyiden räiskyvien ihastumisten tulituksessa ja kuluttaa itseään.

Miten pystyy harrastamaan seeksiä ssaati perustamaan perheen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa suhde pohjautuu ainoastaan "järkeen"? Miten sellaisen kanssa voi elää ja olla? Kysyn ihan mielenkiinnosta. Itselläni ei haarat aukeaisi edes puoliunessa, jos ei mitään tunteita olisi toista kohtaan, edes ihastusta. Saati että voisi perheen perustaa. En pystyisi elämään ainutta elämääni tai edes alkamaan suhteeseen ylipäätään, jos ei olisi mitään tunteen paloa toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Voin samaistua ap:n tilanteeseen, sillä oma vaimoni on enemmän juuri elämänkumppani kuin suuri rakkaus. Aikaisemmin uskoin että parisuhteen piti olla suurta räiskettä, mutta opin että nämä suhteen hiipuivat hyvin nopeasti alkuhuuman jälkeen ja silloin avautui silmät että se kumppani oli jotain aivan muuta kuin halusin. Sen sijaan vaimoni kanssa kaikki lähti hyvin arkisesti liikkeelle ja vuosien aikana meistä on hitsaantunut hyvä tiimi, joka pitää huolta toisesta. Koskaan meillä ei ollut suurta rakkautta, mutta voimakas toisesta välittäminen ja toisesta huolen pitäminen.

Mitä se "parisuhteen suuri räiske" sitten käytännössä on ? entä mitä on "voimakas välittäminen" ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen. Ollaan oltu miehen kanssa 10v yhdessä.

Hän ei ollut yhtään sellainen henkilö kenen kanssa kuvittelin seurustelevani, ajattelin kuitenkin antaa mahdollisuuden. No, tässä ollaan edelleen. Rakastan häntä kovasti, rakkaus on kasvanut vuosien varrella ja hän on hyvä tyyppi vaikka onkin erilainen kun minä. 

Mutta mitään huumaa ei ole ikinä ollut. Kadehdin kavereitani jotka ovat aina ensihuumassa niin pilvien päällä. Itse en ole sitä koskaan kokenut.

Minä taas en kadehdi heitä yhtään. Olen huomannut, että huumalla alkaneet suhteet ei välttämättä kestä arkea. Olen siis itse kokenut ennen tätä liittoa näitä jalat alta vieviä ihastumisia, jotka eivät sitten kuitenkaan johtaneet pitemmälle. Ap 

Ei tämä ole mitään mustavalkoista huumaa/ei huumaa jaottelua. On paljon siinä välilläkin.

Itse en koe kokeneeni puolisoni kanssa mitään valtavaa huumaa mutta en myöskään koe etten olisi ollut ihastunut häneen. Se ei ollut mitään pilvissä leijumista tai vaaleanpunaisten lasien läpi katsomista mutta silti se oli ihanaa ja tunsin että hän on jotain erityistä. Ja niin tunnen edelleen 20 vuotta myöhemmin. Silti oli koko ajan järki kädessä ja pystyin ajattelemaan ihan kohtuullisen objektiivisesti että onko hän oikeanlainen ihminen minulle.

Eivät siis järki ja tunteet sulje toisiaan aina pois.

Itse tavismiehenä luulen, että en pääsisi koskaan seurustelemaan jos vaatisin ihastumista ja rakastumista.

Oma taso ei riitä ihastuttaviin naisiin ja olisi äärimmäisen riskialtista odotella jotain joka ei ehkä koskaan tule.

Ikää on jo 35 vuotta ja kertaakaan ei ihastuminen ole ollut molemminpuolista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin samaistua ap:n tilanteeseen, sillä oma vaimoni on enemmän juuri elämänkumppani kuin suuri rakkaus. Aikaisemmin uskoin että parisuhteen piti olla suurta räiskettä, mutta opin että nämä suhteen hiipuivat hyvin nopeasti alkuhuuman jälkeen ja silloin avautui silmät että se kumppani oli jotain aivan muuta kuin halusin. Sen sijaan vaimoni kanssa kaikki lähti hyvin arkisesti liikkeelle ja vuosien aikana meistä on hitsaantunut hyvä tiimi, joka pitää huolta toisesta. Koskaan meillä ei ollut suurta rakkautta, mutta voimakas toisesta välittäminen ja toisesta huolen pitäminen.

Mitä se "parisuhteen suuri räiske" sitten käytännössä on ? entä mitä on "voimakas välittäminen" ?

Voimakasta seksuaalista himoa, sitä että kumpikaan ei pysty pitämään toisistaan sormia irti.

Voimakas välittäminen: ajattelee aina toista vähintään yhtä paljon kuin itseään.

Nuoruuden suhteisiin sopi hyvin se ”kemia”, mutta onneksi valitsin puolison sen perusteella että olemme yhdessä onnellisia.

Vierailija kirjoitti:

Itse tavismiehenä luulen, että en pääsisi koskaan seurustelemaan jos vaatisin ihastumista ja rakastumista.

Oma taso ei riitä ihastuttaviin naisiin ja olisi äärimmäisen riskialtista odotella jotain joka ei ehkä koskaan tule.

Ikää on jo 35 vuotta ja kertaakaan ei ihastuminen ole ollut molemminpuolista.

Mieslogiikkaa. Haluan kaunottaren, mutta kauniin ei tarvi syttyä musta, riittää et mä sytyn.

Vierailija kirjoitti:

Itse tavismiehenä luulen, että en pääsisi koskaan seurustelemaan jos vaatisin ihastumista ja rakastumista.

Oma taso ei riitä ihastuttaviin naisiin ja olisi äärimmäisen riskialtista odotella jotain joka ei ehkä koskaan tule.

Ikää on jo 35 vuotta ja kertaakaan ei ihastuminen ole ollut molemminpuolista.

No miten luulet, että se  eroaa tavisnaisesta?

Kyllä mäkin haluan David Beckhamin näköisen miehen mutta ei oma naama riitä siihen.

Niin se menee, että kauniit ja komeat ihastuu ja pariutuu keskenään ja loput lähinnä tyytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tavismiehenä luulen, että en pääsisi koskaan seurustelemaan jos vaatisin ihastumista ja rakastumista.

Oma taso ei riitä ihastuttaviin naisiin ja olisi äärimmäisen riskialtista odotella jotain joka ei ehkä koskaan tule.

Ikää on jo 35 vuotta ja kertaakaan ei ihastuminen ole ollut molemminpuolista.

Mieslogiikkaa. Haluan kaunottaren, mutta kauniin ei tarvi syttyä musta, riittää et mä sytyn.

En minä sanonut, että täytyy olla kaunotar enkä sitä että vain oma syttyminen riittäisi.

Eiköhän jokainen mies halua molemminpuolista ihastumista, mutta se ei ole realistista.

Jokainen suhde missä minä olen ollut on vain jompikumpi ollut ihastunut ja toinen tyytynyt. Olen kokenut ne molemmat puolet tästä ilmiöstä. On tosi hienoa kun toinen himoitsee eikä malta pitää käsiä erossa mutta... sitten itsellä on laimeat fiilikset naisesta hänen matalan tason vuoksi.

Jos on ollut vuosia pitkään yhdessä onnellisesti, väitän, että suhteeseen kuuluu myös ihastuksen tunteita. Ettekö koskaan katso puolisoanne ja ajattele, että onpa mahtava ihminen ja olen niin onnellinen, että saan olla hänen kanssaan? Eikö se juuri ole ihastumista? 

Seksuaalinen himo on kyllä minun elämässäni (45v vuoden kokemuksella) kohdistunut myös muihin ihmisiin kuin nykyiseen aviomieheeni, jonka kanssa oli sekä himo että ihastuminen ja rakastuminen. Ne kolme muuta, joihin tunsin erittäin voimakasta himoa (mikä oli molemminpuolista), olivat sellaisia tapauksia, että järjellä ajateltuna niistä ei olisi voinut koskaan tulla mitään muuta. Meillä ei siis ollut muuta yhteistä kuin järjetön himo toisiamme kohtaan. Hauskaahan se oli niin kauan kuin sitä kesti. :) Kahden osalta en enää ymmärrä, mistä oli edes kyse, mutta kolmas on kyllä sellainen tapaus, että jos vastaan vielä tulisi niin en pystyisi pitämään näppejäni irti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin samaistua ap:n tilanteeseen, sillä oma vaimoni on enemmän juuri elämänkumppani kuin suuri rakkaus. Aikaisemmin uskoin että parisuhteen piti olla suurta räiskettä, mutta opin että nämä suhteen hiipuivat hyvin nopeasti alkuhuuman jälkeen ja silloin avautui silmät että se kumppani oli jotain aivan muuta kuin halusin. Sen sijaan vaimoni kanssa kaikki lähti hyvin arkisesti liikkeelle ja vuosien aikana meistä on hitsaantunut hyvä tiimi, joka pitää huolta toisesta. Koskaan meillä ei ollut suurta rakkautta, mutta voimakas toisesta välittäminen ja toisesta huolen pitäminen.

Mitä se "parisuhteen suuri räiske" sitten käytännössä on ? entä mitä on "voimakas välittäminen" ?

Voimakasta seksuaalista himoa, sitä että kumpikaan ei pysty pitämään toisistaan sormia irti.

Voimakas välittäminen: ajattelee aina toista vähintään yhtä paljon kuin itseään.

Nuoruuden suhteisiin sopi hyvin se ”kemia”, mutta onneksi valitsin puolison sen perusteella että olemme yhdessä onnellisia.

Eikö tämä ole sitä rakkautta sitten?

Yksi kaverini aina tätä jauhaa, että ei ollut ihastunut mieheensä ikinä, mutta on kuitenkin onnellinen. Tähän sitten kysyn että eikö siis minkäänlaista vetovoimaa ollut niin hän sanoo, että kyllähän sitä vetovoimaa oli. Eli siis mitä? Eikö sekin ole sitä ihastumista? Ihastumista voi olla joko älyttömän voimakasta tai lievää, mutta väittäisin että sellaista täytyy olla jos esim. sänkyhommia miettii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sitten päädyit hänen kanssaan naimisiin?

Tapasin luotettavan  miehen, jonka kanssa viihdyin. Meillä oli molemmilla kova halu sitoutua ja perustaa perhe, koska ikää oli molemmilla jo yli 35 v.  Mentiin aika pian tapamisesta kihloihin, naimisiin ja tulin raskaaksi. Vietämme jatkuvasti paljon aikaa yhdessä. Harrastamme ja matkustelemme. Monet palavasti miehiinsä rakastuneet, ovat eronneet jo vuosia sitten. Meillä ei koskaan ole puhuttu erosta. 

Miten seksi? Onko se vaan velvollisuuden suorittamista, jos ei kerta vetovoimaa ole ollut alussakaan?

En ole ollut vuosiin ihastunut/rakastunut vaimooni. Lasten takia pysyn yhdessä ja seksikin kyllä toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tavismiehenä luulen, että en pääsisi koskaan seurustelemaan jos vaatisin ihastumista ja rakastumista.

Oma taso ei riitä ihastuttaviin naisiin ja olisi äärimmäisen riskialtista odotella jotain joka ei ehkä koskaan tule.

Ikää on jo 35 vuotta ja kertaakaan ei ihastuminen ole ollut molemminpuolista.

No miten luulet, että se  eroaa tavisnaisesta?

Kyllä mäkin haluan David Beckhamin näköisen miehen mutta ei oma naama riitä siihen.

Niin se menee, että kauniit ja komeat ihastuu ja pariutuu keskenään ja loput lähinnä tyytyy.

Noin tekevät lähinnä teinien tasolle jääneet. Kypsät aikuiset kykenevät kyllä ihastumaan ja rakastumaan ihan tavallisiin ihmisiin ja olemaan oikein onnellisia heidän kanssaan. Ei ihminen tyydy mihinkään kun oikeasti rakastuu oli se kohde millainen vain.