Miten muuttuisin tavallisemmaksi ja "hienommaksi" naiseksi?
Ongelmana on se, että jotkut miehet saattavat kiinnostua profiilikuvani ja small talkin perusteella, mutta kun he tutkivat some-profiilini tai keskustelevat enemmän, heillä lopahtaa kiinnostus minua kohtaan.
En tiedä syytä, mutta ilmeisesti musta tulee vääränlainen pinnallinen ensivaikutelma ja olenkin liian erikoinen ja epäviehättävällä (ja pikkupoikamaisella) tavalla nörtähtävä, kun keskustelevat tarkemmin. Varsinkin niiden vähän vanhempien miesten into lopahtaa, kun keskustelevat enemmän, sillä olen ikäisekseni todennäköisesti vähän naiivi ja jopa poikamainen. Ulospäin näytän melko naiselliselta kyllä. En kuitenkaan neulo, laita someen kokkailukuvia tai mitään sisustusjuttuja, kuten sellaiset miesten unelmanaiset tekevät, vaan joitain miesten mielestä epäviehättäviä nörttimeemejä lähinnä.
Haluaisin muuttua sellaiseksi tavalliseksi "perusnaiseksi", että kelpaisin jollekin tavalliselle ja konservatiiviselle noin 35-55-vuotiaalle miehelle. Niitä itseni tyylisiä miehiä tai aitoja nörttimiehiä toisaalta en vain tapaa koskaan missään, enkä ole koskaan tavannutkaan. Tarvitsisin ideoita siihen, miten muutun ihmisenä miesnäkökulmasta ajateltuna viehättävämmäksi, jotta pääsisin jonkun ihan tavallisen ja keskiverron "jörrikkämiehen" kanssa parisuhteeseen.
Kommentit (65)
Valitsemalla oikean sinusta kiinnostuneen kohderyhmän ja simsalabim et tarvitse tehdä mitään muuta.
Vinkkejä sinulle; alat harrastamaan tanssia tai voimistelua tai jotain naisellista urheilua, alat meikkaamaan ja käymään kampaajalla mutta muista ettei mitään shokkivärejä hiuksiin vaan luonnollinen tyyli. Kaunis naisellinen ja hillitty pukeutumistyyli ( katso mallia vaikka muotiblogeista). Hymyilet paljon, varsinkin niille setämiehille, joita tavoittelet. Muista hillitty naisellinen käytös myös, vältä kiroilua ja kovaäänistä naurua. Siinä se.
Yksi ongelma on siinä myös, että annan nuoremman vaikutelman kuin mikä ikäni on. Jotkut miehet suhtautuvat sellaiseen sekavin tuntein jotenkin. Varsinkin juuri maalla on miehiä, joista tulee jotenkin ikäistään juurevampi ja vanhempi vaikutelma, arvot ovat perinteisemmät. Minkä voin sille, että taustani on se mikä se on? 🥺
Tai siis yritän kyllä muuttua ja monissa asioissa omatkin arvoni ovat osin aidosti konservatiiviset, mutta tulee sellainen olo kuin larppaisi juurevaa perusnaista, joka en kuitenkaan oikeasti ole. Oma pariutumispoolini taitaa olla aika pieni varsinkin siinä vaiheessa, kun avaan sanaisen arkkuni ja alan keskustella miehen kanssa, vaikka olenkin ystävällinen, huomaavainen ja kohtelias. Joku minussa mättää todella pahasti. :( Joskus aiemmin käytin liikaa hymiöitäkin ja niistä ainakin olen väkisin pyristellyt eroon.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Valitsemalla oikean sinusta kiinnostuneen kohderyhmän ja simsalabim et tarvitse tehdä mitään muuta.
Vaikka yhteydenottoja on useampia, niin kuitenkin menevät mönkään ne siinä vaiheessa, kun selviää kotikaupunkini, koulutukseni (liian miehinen ala sekin ja liikaa koulutusta muutenkin) ja kun keskustelemme.
Olisin aina ollut kiinnostunut sellaisista supernörttimäisistä, sosiaalisesti vähän tökeröistä ja muutenkin itseni kaltaisista, mutta en kohtaa heitä missään, enkä ole koskaan kohdannutkaan.
T. Ap
Älä enää käytä ainakaan sanontaa pariutusmispooli. :)
Oletko se 35-vuotias lapsellinen?
Jos puhut yhtä paljon kuin kirjoitat, niin lopeta. Ei kukaan jaksa jatkuvaa höpötystä ja varsinkin jos aihe on koko ajan vain minä minä minä ja minä.
Vierailija kirjoitti:
Vinkkejä sinulle; alat harrastamaan tanssia tai voimistelua tai jotain naisellista urheilua, alat meikkaamaan ja käymään kampaajalla mutta muista ettei mitään shokkivärejä hiuksiin vaan luonnollinen tyyli. Kaunis naisellinen ja hillitty pukeutumistyyli ( katso mallia vaikka muotiblogeista). Hymyilet paljon, varsinkin niille setämiehille, joita tavoittelet. Muista hillitty naisellinen käytös myös, vältä kiroilua ja kovaäänistä naurua. Siinä se.
En kiroile oikeastaan ikinä, mutta välillä nauran liian kovaa. Olen joskus harrastanut tanssia, tosin vuosia sitten. Olen vieläkin melkein yhtä pajunvitsamaisen hoikka ja tykkään toki tanssia. Pukeudun melko hillitysti, mutta vierastan liikaa trendikkyyttä. Hiukset ovat pitkät ja hillityn väriset.
Jotkut kaverini ovat joskus leikillään sanoneet, että onkohan mulla Asperger, kun musta tulee niin ristiriitainen vaikutelma (tosin he hyväksyvät minut tällaisena), mutten oikein tajua, mistä se vaikutelma syvimmältään tulee ja miten opin siitä pois. Mutta täytyy koettaa vain tsempata entistäkin kovempaa kaikilla tavoilla. Jonkun vaikkapa historiasta tai luonnontieteistä kiinnostuneen tai asioita muuten pohdiskelevan kanssa olisi antoisaa viettää aikaa.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ootko Netta B rajan takaa?
En ole. Minkä rajan takaa?
T. Ap
Menet johonkin maalaiskunnan AMK:n insinöörilinjalle. Sieltä niitä löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Jos puhut yhtä paljon kuin kirjoitat, niin lopeta. Ei kukaan jaksa jatkuvaa höpötystä ja varsinkin jos aihe on koko ajan vain minä minä minä ja minä.
Helposti menee höpötykseksi, mutta koetan oppia siitä pois. Olisi kivaa löytää kyllä sellainen, jonka kanssa voisi höpötelläkin.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat rasittavalta.
Todella rasittavalta. Aika laaja myös tuo ikähaitari, 35-55 vuotta. Minkä ikäinen ap olet?
Vierailija kirjoitti:
Menet johonkin maalaiskunnan AMK:n insinöörilinjalle. Sieltä niitä löytyy.
Kelpaisi, mutta kelpaanko minä? Ja miksi en kelpaa tavallisille duunarimiehille? Itse olen akateemisesti koulutettu kirjanörtti, mutta kelpaa duunari, maanviljelijä tai työtönkin (kunhan hän hakee töitä aktiivisesti).
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat rasittavalta.
Todella rasittavalta. Aika laaja myös tuo ikähaitari, 35-55 vuotta. Minkä ikäinen ap olet?
Miksi kysyt? Tuolta alarajan tuntumasta. Ja saa olla vanhempikin. Laajempi ikähaarukka on noin 30-65 vuotta.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Yksi ongelma on siinä myös, että annan nuoremman vaikutelman kuin mikä ikäni on. Jotkut miehet suhtautuvat sellaiseen sekavin tuntein jotenkin. Varsinkin juuri maalla on miehiä, joista tulee jotenkin ikäistään juurevampi ja vanhempi vaikutelma, arvot ovat perinteisemmät. Minkä voin sille, että taustani on se mikä se on? 🥺
Tai siis yritän kyllä muuttua ja monissa asioissa omatkin arvoni ovat osin aidosti konservatiiviset, mutta tulee sellainen olo kuin larppaisi juurevaa perusnaista, joka en kuitenkaan oikeasti ole. Oma pariutumispoolini taitaa olla aika pieni varsinkin siinä vaiheessa, kun avaan sanaisen arkkuni ja alan keskustella miehen kanssa, vaikka olenkin ystävällinen, huomaavainen ja kohtelias. Joku minussa mättää todella pahasti. :( Joskus aiemmin käytin liikaa hymiöitäkin ja niistä ainakin olen väkisin pyristellyt eroon.
T. Ap
Terve! Sä oon se j ä n n ätytöistä jatkuvasti keskusteluita tekevä. Hymiöstä tunnistin.
Oot nolo. Mo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko Netta B rajan takaa?
En ole. Minkä rajan takaa?
T. Ap
Kuoleman porttien
Ah ok, nyt käsitin. Olen jotenkin "kiltimpi" ja alistuvampi sekä julkisuutta välttelevämpi kyllä.
T. Ap
Lisäksi jotkut maalaismiehet säikähtävät, kun tajuavat helsinkiläisyyteni. Haluaisin sitäkim puoltani häivyttää ja peittää. Jos juttelen Skypellä ym., niin koetan puhua todella neutraalisti ja välttelen Stadin slangia tai muuta "nuorisokieltä", mutta välillä lipsahtaa niitäkin tahtomattani, jos rentoudun "liikaa", enkä muista koko ajan pingottaa ja tsempata.
Mulle kelpaisi kyllä maalaismies oikein hyvin. Mutta he tuntuvat karsastavan hieman helsinkiläisiä. Otokseni on tosin melko pieni eli kyseessä vain muutama mies, joiden kanssa olen kommunikoinut, mutta olen jo ehtinyt säikähtää tätä antamaani negatiivista vaikutelmaa.
T. Ap