Miten muuttuisin tavallisemmaksi ja "hienommaksi" naiseksi?
Ongelmana on se, että jotkut miehet saattavat kiinnostua profiilikuvani ja small talkin perusteella, mutta kun he tutkivat some-profiilini tai keskustelevat enemmän, heillä lopahtaa kiinnostus minua kohtaan.
En tiedä syytä, mutta ilmeisesti musta tulee vääränlainen pinnallinen ensivaikutelma ja olenkin liian erikoinen ja epäviehättävällä (ja pikkupoikamaisella) tavalla nörtähtävä, kun keskustelevat tarkemmin. Varsinkin niiden vähän vanhempien miesten into lopahtaa, kun keskustelevat enemmän, sillä olen ikäisekseni todennäköisesti vähän naiivi ja jopa poikamainen. Ulospäin näytän melko naiselliselta kyllä. En kuitenkaan neulo, laita someen kokkailukuvia tai mitään sisustusjuttuja, kuten sellaiset miesten unelmanaiset tekevät, vaan joitain miesten mielestä epäviehättäviä nörttimeemejä lähinnä.
Haluaisin muuttua sellaiseksi tavalliseksi "perusnaiseksi", että kelpaisin jollekin tavalliselle ja konservatiiviselle noin 35-55-vuotiaalle miehelle. Niitä itseni tyylisiä miehiä tai aitoja nörttimiehiä toisaalta en vain tapaa koskaan missään, enkä ole koskaan tavannutkaan. Tarvitsisin ideoita siihen, miten muutun ihmisenä miesnäkökulmasta ajateltuna viehättävämmäksi, jotta pääsisin jonkun ihan tavallisen ja keskiverron "jörrikkämiehen" kanssa parisuhteeseen.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vinkkejä sinulle; alat harrastamaan tanssia tai voimistelua tai jotain naisellista urheilua, alat meikkaamaan ja käymään kampaajalla mutta muista ettei mitään shokkivärejä hiuksiin vaan luonnollinen tyyli. Kaunis naisellinen ja hillitty pukeutumistyyli ( katso mallia vaikka muotiblogeista). Hymyilet paljon, varsinkin niille setämiehille, joita tavoittelet. Muista hillitty naisellinen käytös myös, vältä kiroilua ja kovaäänistä naurua. Siinä se.
Jos tästä vielä jatketaan; tyyli-ikoni? Tietysti esim. Jenni Haukio, joka edustaa ehdottomasti tätä naistyyppiä. On myös naimisissa kaikkien setä- miesten isän eli Sauli Niinistön kanssa. Tähän kategoriaan kuuluu myös esim. Pauliina Laitinen- Littorin ja useat Hjallis Harkimon ex- naiset. Sanna Marin myös ulkonäön perusteella jokaisen setä- miehen märkä unelma mutta on käytökseltään liian haastava setä- miehelle.
Vauvapalstalta -> hienommaksi naiseksi 😁
Hakeudu välillä töihin vaikka kaupan varastoon. Kyllä sellaisesta paikasta joku voi pokata vaikka olisit koulutetumpikin.
Miten muka et tapaa kaltaisiasi miehiä? Jos olet nörtihtävä, oletko silti töissä naisvaltaisessa paikassa?
Minäkin olen ap:n kaltainen nainen. Odottelin ensin vuosia, että joku tekisi aloitteen livenä, mutta kun niin ei käynyt ja olin lopen kyllästynyt olemaan yksin, tein deittiprofiilin. Minullakin oli tuo sama mentaliteetti, ettei suhteessa tarvitse olla rakkautta, riittää kun olisi joku jonka kanssa voisi jakaa arjen. Tapasinkin erään miehen, jonka kanssa toiveet elämältä sopivat aika hyvin yksiin, mutta mitään ihastusta tai seksuaalista halua en häntä kohtaan tuntenut. Yritin suhteemme aikana aina olla mahdollisimman palvelualtis ja myöntyvä, jottei mies pettyisi, mutta olin koko ajan jotenkin epämääräisellä tavalla surullinen ja ahdistunut.
Tuntui kun tavoitteellani, että saisin elämään vaan jonkun, onnistuin rikkomaan itseni. Voin ap kertoa, ettei parisuhde tee onnelliseksi, ainakaan tällä meidän mentaliteetillamme. On parempi olla yksin kuin tunteettomassa suhteessa.
En. Kerron vain kohteliaasti itsestäni ja kyselen heiltä jotain. Tuo oli oma tulkintani syystä, kun ne viestiä laittaneet ovat olleet aika tavallisen oloisia perusäijiä. Eli ehkä pettyvät minuun jollain tavalla. En uskalla olla täysin oma itseni, mutta en ehkä riittävästi tsemppaakaan. Eli pitäisi olla vielä todella erityylinen kuin mitä olen. Olen miettinyt, mitä teen väärin, kun miehet lopettavat chattailyn.
T. Ap