Naimisiin menossa ja mies pyytää ottamaan hänen sukunimensä, mutta se on ihan hirveä - suostuisitko itse?
Heidän suvussaan on aina otettu miehen sukunimi. Mutta nimi on ihan hirveä, samaa sarjaa esim. Palli. Ei mies millään lailla pakota, mutta pyytää koska niin on aina tehty.
Kommentit (81)
En ottaisi miehen nimeä muutenkaan. Paitsi jos se on huippukaunis niin voisin ottaa yhdysnimen. Oma nimeni on rumahko.
No sinähän et ole "hänen sukuaan". Jos "hänen suvussaan" on ollut tapana ottaa puolison nimi niin tarjoa hänelle omaasi.
En ottaisi miehen nimeä, vaikka se olisi kauniskin.
Vierailija kirjoitti:
En. En ottanut edes miehen ihan kivaa nimeä.
En minäkään, en ymmärrä miksi pitäisi.
En todella ottaisi. En kestäisi, jos sukunimi olisi jokin naurettava Palli, Röpö, Rapo, Räkä, Piri -tyylinen.
Ihan sama millainen nimi miehellä on, en ottaisi hänen sukunimeään (enkä odottaisi hänen ottavan minun nimeäni).
En ottaisi. Ehdottaisin miehelle, että otetaan yhteinen kokonaan uusi nimi, jos yhteindn nimi on hänelle tärkeää. Se, että "hänen suvussaan niin on aina tehty" ei ole mikään kovin kestävä perustelu enää nykypäivänä, kun sukunimen saa valita aika vapaasti toisin kuin ennen.
En ottaisi. Oma nimi on oma nimi. Kysy mieheltä, että miltä hänestä tuntuisi vaihtaa sukunimi sillä perusteella, että näin meidän suvussa on aina tehty?
En ottaisi kauheaa nimeä. En ottaisi ok nimeäkään. Mulla itellä on neutraali nimi, joten en ottaisi mitään kivaakaan nimeä.
Jos mulla olisi ollut joku järkkyy nimi olisin vaihtanut sen ajat sitten pois ilman miestäkin.
Sanot vaan, et ajatellut vaihtaa koska pidät omasta nimestä. Jos anoppi alkaa motkotta asiasta, niin sille voit sanoa, että valitettavasti nimi on niin kaamea, ettet sen vuoksi halua.
Ai niin ja kerrot sitten heti, että tulevat lapsetkin saa sinun nimesi, ettei heistä tehdä mitään palleja.
En näe mitään syytä luopua omasta sukunimestäni. Minun mieheni ei tosin sellaista edes pyytänyt, onneksi. Hänellä on hyvin kaunis sukunimi, mutta ei se asiaan vaikuta.
Pyytäisin häntä ottamaan minun nimeni jos haluaa yhteisen
Meillä molemmat pitivät oman sukunimensä ja samoin vanhempani. En ikimaailmassa ottaisi rumaa miehen sukunimeä itselleni, vaikka se sitten johtaisi eroon.
Itselläni naimisiinmeno oli ajankohtaista vasta nelikymppisenä. En kyllä siinä kohtaa ruvennut enää omaa nimeäni vaihtamaan. Syntymänimellä oli kuitenkin kirjattu kaikki elämän merkittävät kokemukset, kontaktit, julkaisut, saavutukset, surut. Olen myös intin käynyt, ja sieltä kaikki kutsuvat tietysti pelkällä sukunimellä. Minulla on ollut kaikkiaan hyvä elämä, ei todellakaan ole ollut tarvetta tehdä pesäeroa "entiseen".
Kyllä täälläkin sulhanen sitä ehdotti, mutta pyysin miettimään omalle kohdalleen, tyytyi aika äkkiä.
En tietenkään. Suomessa naiset ovat itse asiassa perinteisesti pitäneet oman sukunimensä, vaikka ihmiset toisin luulevat. Vasta siinä, kun sukunimi tuli 1900-luvun alussa pakolliseksi, keksittiin tämmöinen aatelisilta kopsittu tapa, joka on ihan turha riesa. Varsinkin jos miehen nimi on epämiellyttävä, niin mitä järkeä? Olisi kamalaa esitellä itsensä vuosikymmeniä jonain Pallina...
En ottaisi. Enkä ottaisi kaunistakaan nimeä. Korkeintaan yhdysnimen voin ottaa. Kuulun ensisijaisesti omaan sukuuni ja sukunimeni liittyy myös identiteettiini. Minä olen minä. Miten sormus sormessa muuttaisi minut maagisesti jonkun toisen suvun jäseneksi? Ei genetiikka muutu mihinkään.
Keksikää uusi yhteinen sukunimi, jos miehen sukunimi on kamala.
Eiköhän jo muutenkin olisi aika päästä rumasta nimestä eroon.
Joskus tietysti jonkun mielestä kauhea nimi ei ole jonkun muun mielestä niin kauhea. Mutta jos se noin häiritsee, niin kannattaa avoimesti puhua.
Vierailija kirjoitti:
En ottaisi. Ehdottaisin miehelle, että otetaan yhteinen kokonaan uusi nimi, jos yhteindn nimi on hänelle tärkeää. Se, että "hänen suvussaan niin on aina tehty" ei ole mikään kovin kestävä perustelu enää nykypäivänä, kun sukunimen saa valita aika vapaasti toisin kuin ennen.
Tämä on hyvä idea. Jommankumman isovanhemmilta voi jo löytyä kiva "sukuun kuuluva" nimi päivitettäväksi. Tiedän näitä ja ovat usein raikkaita ratkaisuja "tavallisen Virtasen" paikalle.
Olen ajatellut, että jos kirjoittaisin kirjan, ottaisin taiteilijanimeksi äitini tyttönimen, joka on suht harvinainen. Itselläni on mieheni sukunimi, josta pidän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. En ottanut edes miehen ihan kivaa nimeä.
En minäkään, en ymmärrä miksi pitäisi.
Koska nimi kirjoitetaan omistamaansa esineeseen.
Otat tai olet ottamatta. Ihan miten haluat.
Mikä tässä nyt oli se ongelma?
Olisin myös sen kannalla, että ottakaa yhteinen ihan uusi sukunimi ja keksikää se yhdessä. Voitte aloittaa uuden suvun tulevaisuuden sukututkijoille. Vuonna 2400, mikäli ihmissuku vielä hengissä on ilmastonmuutoksen kärvennettyä maapallon, joku sukututkija ilahtuu löytäessään ensimmäiset suvun esivanhempansa Juulia ja Ville Kalevarannan.
Netistä voi helposti tutkia, löytyykö sellaista sukunimeä. Esim. Kalevarantaa ei löytynyt yhtäkään. Syötät hakusanan suku Virtaranta, niin alkaa nimiä taas pompsahdella.
En. En ottanut edes miehen ihan kivaa nimeä.