Sisäsyntyiset myöhästelijät - vastatkaa mulle.
Minulla on kollega, jonka kanssa teemme yhdessä erilaisia asiakasprojekteja. Usein menemme hänen autollaan. Hän on aina myöhässä. Vaikka olisimme jo lähtkökohtaisesti myöhässä aikatauluista, hän alkaa vielä vaihtaa paitaa tai kenkiä asuun paremmin sopivaksi. Asiakkaat joutuvat odottamaan meitä. Joka kerta joudun/joudumme pyytämään anteeksi "Helsingin keskustan ruuhkaa". Minä haluaisin olla ajoissa, jotta voisin rauhassa laittaa läppärin datatykkiin eikä asiakastapaamisten aloittamiset menisi aina sellaiseksi kiireelliseksi sähläämiseksi. Mielestäni annamme itsestämme lepsun, huolimattoman, epäarvostavan ja epäluotettavan kuvan.
Olen puhunut asiasta kymmeniä kertoja kollegan kanssa. Hän on sitä mieltä, että ei tee sitä tahallaan, mutta aika vaan kuluu jonnekin eikä hahmota ajan kulumista. Hän ei koe, että asian suhteen on mitään ongelmaa. Hänen mielestään minä nipotan turhasta. Minua on kuitenkin ruvennut viimeaikoina suoraan sanottuna vituttamaan niin lujaa, että olen jo valmiiksi hänelle vihainen ja sitten se ärtymys tarttuu häneenkin ja asiakastapaamisissa on viileä tunnelma.
Miten teidät "sisäsyntyiset myöhästelijät" voisi saada ymmärtämään, että tuo käytöspiirre on todella haitallinen monella tavalla? Antakaa ohjeita, miten minun pitäisi tähän kollegaan pyrkiä vaikuttamaan? Vai pitääkö minun vaan alistua tähän ja alkaa esim. kulkea eri kulkuvälineellä ja mennä itse ajoissa? Tuntuu vaan niin tyhmältä sitten maksaa kahden auton pysäköinnit Hesan keskustassa. Automatkat on myös pystytty käyttämään yhteisen asiakastrategian luomiseen. Sekin aika pitäisi sitten löytää jostakin muualta.
Neuvoja kehiiin!
Kommentit (92)
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 09:55"]
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 09:49"][quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 09:42"] Kun ei hahmota aikaa ei hahmota. Ei sille mitään voi. Älä anna sen enää vaihtaa vaatteita, en mä tiedä. Minusta voisit relata itsekin. 10 min sinne tai tänne. Tarjotkaa asiakkaille pulla-kahvit niin ne on tyytyväisiä. Ajan hahmottamattomuus on ihan oikea vika eikä se tosiaan parannu. Vähän sama kuin punavihersokeus tai vasenkätisyys. [/quote] Ei pidä paikkaansa. Ihminen oppii katsomaan sitä kelloa jos on muuten normaaliälyinen. Etkö muka erota jos katsot kellotaulua että onko kello vaikka 9.45 vai 10.30? [/quote] Ei se noin mene. Et tiedä minkälaista se on kun aikaa ei hallitse. Se karkaa kovalla vauhdilla.
[/quote]
Väitän, että tämä taipumus on parannettavissa, sillä tällä kollegallanikin on tilanteita ja paikkoja, joihin hän kyllä ehtii ajoissa. Esim. jos on menossa balettia katsomaan, ehtii sinne ennen esityksen alkua. Jos on menossa ruokakauppaan, ehtii, ennenkuin se on kiinni. Joihinkin hänelle mieluisiin ja motivoiviin paikkoihin siis ehtii ihan hyvin. Väitän, että on kyse lopultakin siitä, mitä hän pitää tärkeänä. Ja teen sen johtopäätöksen, että ihan oikeasti hän ei arvosta minun ajankäyttöäni, minun aikaista heräämistäni tai minun panostustani. Että hän on itsekäs ihminen, joka ei suurin surminkaan aio tunnustaa sitä. Hän väittää, että kyse ei ole arvostuksesta, vaan ajantajun hämärtymisestä, mutta miten hän sitten välillä pystyy lähtemään ajoissa? Ei hän ole koskaan myöhästynyt lentokoneesta, kun on pitänyt lähteä lomalle? Miksi? Koska se on sen verran tärkeää ja menetykset suuria, jos sieltä myöhästyy. Seuraamukset siis ikäviä. Mutta kun asiakastapaamisista myöhästyy, niin hän voi aina perustella omassa mielessään, että kyllä se vastuuntuntoinen kollega (minä) asian hoitaa. Hän voi itse sitten tulla paikalle viehättävänä ja iloisena ja väittää ruuhkaa syyksi myöhästymiselleen. Ja kun asiakkaat ovat erit, niin he uskovat kaiken. Minä olen ainoa, joka jää sitten sen vitutuksen valtaan. Eli ehkä joku oli oikeassa, että mun pitää vaan muuttaa omaa asennettani ja kantaa yksin vastuu näistä eikä edes odottaa toiselta mitään. Ja samaan aikaan se ajatus on vastoin omia arvojani, sillä hän saa samaa palkkaa kuin minä. Koen, että tuolla mentaliteetilla hänen pitäisi ansaita vähemmän. Vastuuton lurjus.
ap
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 10:20"]
Ihmiset, joille ajoissa oleminen on tärkeää jättävät vaikka puuron syömättä tai korut laittamatta, kunhan ovat ajoissa. Heille joille muiden odotuttaminen ei ole mikään ongelma, peilaavat ja föönaavat ja nauttivat kunnon aamiaiset, koska eihän he muuten voi lähteä. Itsekkyyttä se on, koska omat tarpeet laitetaan ensin. Ap:n tapauksessa, ap on ehtinyt tehdä kaiken ja saapua työkaverinsa luokse jopa. Siinä vaiheessa työkaveri sen sijaan miettii vielä vaatteitaan ja ruokailun aloittamista. Ehkä työkaverin kannattaisi laittaa jo sänkyyn mennessään työvaatteet päälle ja termospullo matkaevääksi. Selvisiköhän edes sillä tavalla ulos ajoissa?
[/quote]
Kiitos tästä meilistä. Minua alkoi naurattaa, niin nappiin tämä meni.
ap
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 11:48"]
No etkö vaan voi hankkia omaa autoa ja kulkea omalla kyydillä? Olen itse myöhästelijä. Ärsyttää nämä tyypit, jotka ei itse viitsi ostaa omaa autoa ja sitten ovat aina kinumassa kyytiä. Ja sitten, jos myöhästytään, niin kamala napina. Mitä ihmettä tunkevat mun kyytiin, kun tietävät, että mä nyt olen tällainen huithapeli. Autoja saa kaupasta, sitten voi olla itse niin ajoissa kuin ikinä tykkää.
[/quote]
Just joo. Taitaa olla ainoa keino. On vaan vähän rahasta kiinni, mutta kai tähän on sitten pakko taipua. Koska onhan auton ostaminen paljon helpompaa ja halvempaa kollegani näkökulmasta kuin se, että hän jaksaisi parantaa tapansa ja vaikka herätä aamulla 20 minuuttia aiemmin. Sehän se vasta olisi liikaa vaadittu.
ap
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 11:57"]
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 09:55"]
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 09:49"][quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 09:42"] Kun ei hahmota aikaa ei hahmota. Ei sille mitään voi. Älä anna sen enää vaihtaa vaatteita, en mä tiedä. Minusta voisit relata itsekin. 10 min sinne tai tänne. Tarjotkaa asiakkaille pulla-kahvit niin ne on tyytyväisiä. Ajan hahmottamattomuus on ihan oikea vika eikä se tosiaan parannu. Vähän sama kuin punavihersokeus tai vasenkätisyys. [/quote] Ei pidä paikkaansa. Ihminen oppii katsomaan sitä kelloa jos on muuten normaaliälyinen. Etkö muka erota jos katsot kellotaulua että onko kello vaikka 9.45 vai 10.30? [/quote] Ei se noin mene. Et tiedä minkälaista se on kun aikaa ei hallitse. Se karkaa kovalla vauhdilla.
[/quote]
Väitän, että tämä taipumus on parannettavissa, sillä tällä kollegallanikin on tilanteita ja paikkoja, joihin hän kyllä ehtii ajoissa. Esim. jos on menossa balettia katsomaan, ehtii sinne ennen esityksen alkua. Jos on menossa ruokakauppaan, ehtii, ennenkuin se on kiinni. Joihinkin hänelle mieluisiin ja motivoiviin paikkoihin siis ehtii ihan hyvin. Väitän, että on kyse lopultakin siitä, mitä hän pitää tärkeänä. Ja teen sen johtopäätöksen, että ihan oikeasti hän ei arvosta minun ajankäyttöäni, minun aikaista heräämistäni tai minun panostustani. Että hän on itsekäs ihminen, joka ei suurin surminkaan aio tunnustaa sitä. Hän väittää, että kyse ei ole arvostuksesta, vaan ajantajun hämärtymisestä, mutta miten hän sitten välillä pystyy lähtemään ajoissa? Ei hän ole koskaan myöhästynyt lentokoneesta, kun on pitänyt lähteä lomalle? Miksi? Koska se on sen verran tärkeää ja menetykset suuria, jos sieltä myöhästyy. Seuraamukset siis ikäviä. Mutta kun asiakastapaamisista myöhästyy, niin hän voi aina perustella omassa mielessään, että kyllä se vastuuntuntoinen kollega (minä) asian hoitaa. Hän voi itse sitten tulla paikalle viehättävänä ja iloisena ja väittää ruuhkaa syyksi myöhästymiselleen. Ja kun asiakkaat ovat erit, niin he uskovat kaiken. Minä olen ainoa, joka jää sitten sen vitutuksen valtaan. Eli ehkä joku oli oikeassa, että mun pitää vaan muuttaa omaa asennettani ja kantaa yksin vastuu näistä eikä edes odottaa toiselta mitään. Ja samaan aikaan se ajatus on vastoin omia arvojani, sillä hän saa samaa palkkaa kuin minä. Koen, että tuolla mentaliteetilla hänen pitäisi ansaita vähemmän. Vastuuton lurjus.
ap
[/quote]
Otat tuon liian henkilökohtaisesti. Se ei taida olla suunnattu sua vastaan ollenkaan. Ehkä kollegasi ei vaan ihan tykkää työstään ja asiakkaista eikä niin välitä. Hänenhän asiansa se on miten hän työnsä hoitaa eikö vain? Nyt voit aina vedota siihen, että koska maija ja toisaalta saattaa siitä joskus olla sullekin hyötyä.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 09:42"]
Kun ei hahmota aikaa ei hahmota. Ei sille mitään voi. Älä anna sen enää vaihtaa vaatteita, en mä tiedä. Minusta voisit relata itsekin. 10 min sinne tai tänne. Tarjotkaa asiakkaille pulla-kahvit niin ne on tyytyväisiä.
Ajan hahmottamattomuus on ihan oikea vika eikä se tosiaan parannu. Vähän sama kuin punavihersokeus tai vasenkätisyys.
[/quote]
Äläpä viitti jauhaa paskaa. Huono tekosyy, kun asaille todellakin voit tehdä jotain jos vain haluat ja viitsit.
Minä olen melko huono hahmottamaan aikaa, jään helposti haihattelemaan ja kastelemaan kukkia ja tasan tiedän tämän ominaisuuden itsekin. Joten kirjoitan jo valmiiksi paperille edellisena iltana , että moneltako aamulla/päivällä pitää tehdä ja mitä, jos on joku meno / bussi lähtee / jotain muuta josta ei sovi olla myöhässä ja jätän keittiön pöydälle näkyville.
Tyyliin
05.50 herätys, aamutoimet
06.30 koira ulos
07.00 kerää tavarat kasaan hop hop
07.30 viimeistään takki päällä kengät jalassa eteisessä, lähdössä
08.00 bussi lähtee.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 09:40"]
Ei se ole mitään sisäsyntyistä ajan hahmottamisen ongelmaa vaan silkaa itsekkyyttä. Ammattitaidoton ihminen myös työssään, jos pistää asiakkaansa odottamaan. Miehen ex-vaimo on tuollainen ja hänen kuninkaallinen aikataulunsa on pilannut monet ristiäiset, häävierailut, koulun juhlat ja jopa lastensa saapumisen joulupöytään mummolassa, meillä kotona ja sen myötä myös joulupukin näkemisen.
Häne ei ole myöhässä vain 10min, vaan tunnin, kaksi, jopa 4h! Pitkän aikaa ihmiset yrittivät mukautua prinsessan liikkeisiin, mutta tuli se kyllästyminenkin. Kukaan ei enää kutus tai ainakaan odota minnekään. Ja sen on mielestäni ainoa oikeaa tapa: juna lähtee, kun se lähtee. Juhlapöytä on katettu ja ruoka syödään silloin kun kutsuin on merkitty. Rääppeet löytyvät jääkaapista.
Sääli vain, että juuri lapset ovat kärsineet eniten äitinsä itsekkyydestä. Ja todellakin tiedän, että AINA ajoissa oleminen on mahdollista. Se onnistuu minultakin, vaikka perheessä on erityislapsia.
[/quote]
Taas asenteella: "se mitä minulla ei ole, mitä minä en ole ikinä kokenut, ei kertakaikkiaan ole olemassa!" Huoh! Oletko ikinä kuullut keskittymishäiriöistä? Ne ovat täyttä totta, ja tekevät erittäin vaikeaa elämästä ihmiselle keillä se on. Siihen mm kuuluu juuri ap.n kuvailema käytös.
Afrikan rokottamattomissa maissa taudit riehuu koska? Onko nää Suomen arjalaiset sitten muuten vaan suurimmaksi osaksi immuuneja?
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 12:32"]Afrikan rokottamattomissa maissa taudit riehuu koska? Onko nää Suomen arjalaiset sitten muuten vaan suurimmaksi osaksi immuuneja?
[/quote] no hupsis, väörö ketju :--D
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 12:32"]
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 12:32"]Afrikan rokottamattomissa maissa taudit riehuu koska? Onko nää Suomen arjalaiset sitten muuten vaan suurimmaksi osaksi immuuneja? [/quote] no hupsis, väörö ketju :--D
[/quote]
no olinki jo vähän että häh :D
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 12:32"]
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 12:32"]Afrikan rokottamattomissa maissa taudit riehuu koska? Onko nää Suomen arjalaiset sitten muuten vaan suurimmaksi osaksi immuuneja? [/quote] no hupsis, väörö ketju :--D
[/quote]
Sitä sattuu, paremmissakin piireissä ;)
Ap, puhu esimiehenne kanssa. Varmasti hänellä on mielipiteensä sanottavana siihen, että annatte huonon kuvan asiakkaille.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 12:43"]
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 12:32"]
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 12:32"]Afrikan rokottamattomissa maissa taudit riehuu koska? Onko nää Suomen arjalaiset sitten muuten vaan suurimmaksi osaksi immuuneja? [/quote] no hupsis, väörö ketju :--D
[/quote]
Sitä sattuu, paremmissakin piireissä ;)
[/quote]
Ei saisi sattua. Tämä on ketju jossa puhutaan juuri siitä miten tärkeää on ettei satu ja että jokainen on aina ajallaan ja kaikessa virheetön.
Jos kerran asiakkaita ei tuo myöhästely haittaa, niin ei kai se sitten ole ongelma. Jos sinua itseäsi ärsyttää odotella siellä työkaverin kotona, niin sitten se kyllä on sun vastuulla joko mene niillä julkisilla tai hommata oma auto. Maksaahan se autonpito sun työkaverilleskin, eikö?
Toinen juttu on sitten se, että pitäiskö sun jutella tästä asiasta teidän esimiehen ja tän sun kolleegan kanssa yhdessä? Tuot esille, että sinua häiritsee tulla myöhässä asiakastapaamisiin, mutta kolleegasi taas mielellään tulee myöhässä. Ja tässähän ei siis mitään varsinaista ongelmaa, koska asiakkaita ei häiritse, mutta sinulle vaikea tehdä näin töitä. Nostat myös esiin kysymyksen tuosta strategiasuunnittelusta, että sille on nyt varattava eri aika, koska ette enää voi käyttää tuota ajomatkaa siihen.
Sun kolleega on ärsyttävä tapaus, mutta oikeasti ei sen tarvi pitää sua tyytyväisenä vaan ne asiakkaat. Jos asiakkaat hänestä tykkää eikä tuo myöhästely aiheuta busineksen menetyksiä, niin sitten se kyllä on sun kannalta voi,voi. Hommaa oma kyyti tai muuta asennettas niin, ettei asiakas huomaa, että sua ärsyttää.
Menkää sinun autollasi ja ilmoita hänelle väää (aikaistettu) tapaamisaika. Jos asiakastapaaminen alkaa kello 12, sano, että se alkaa kello 11.30.
Tuli niin mieleen tämä Milleniumin jakso:
Olen sisäsyntyinen myöhästelijä ja kärsin siitä. Olen opetellut pikkuhiljaa tavasta pois, mutta vaikeaa se on. Neuvoni: sano kollegalle, että myöhästely tapaamisista antaa epäammattimaisen kuvan ja on ihan oikeasti nyt ongelma. Sano, että sen takia aiot vastedes kulkea julkisilla suoraan tapaamisiin ja aloittaa ne ilman kollegaasi mikäli hän ei ole paikalla. Tee myös näin.
53 lisää: ei missään tapauksessa kannata valehdella tapaamisaikaa aikaisemmaksi, sillä se vain kasvattaa myöhästelijän uskomaan leppoisaan aikakulttuuriin jossa näköjään kukaan ei saavu paikalle sovittuun aikaan ja se on täysin ookoo. Kokemusta on, minullekin on valehdeltu ja olen vain ajatellut että jaa, tässä porukassa ei näköjään olla niin minuutin päälle. Tuohon on helppo mennä lankaan, koska itseäni ei ärsytä ollenkaan jos joku on muutaman minuutin myöhässä. Sanokaa siis reippaasti suoraan jos asia vaivaa.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 09:57"]
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 09:49"]
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 09:42"]
Kun ei hahmota aikaa ei hahmota. Ei sille mitään voi. Älä anna sen enää vaihtaa vaatteita, en mä tiedä. Minusta voisit relata itsekin. 10 min sinne tai tänne. Tarjotkaa asiakkaille pulla-kahvit niin ne on tyytyväisiä.
Ajan hahmottamattomuus on ihan oikea vika eikä se tosiaan parannu. Vähän sama kuin punavihersokeus tai vasenkätisyys.
[/quote]
Ei pidä paikkaansa. Ihminen oppii katsomaan sitä kelloa jos on muuten normaaliälyinen. Etkö muka erota jos katsot kellotaulua että onko kello vaikka 9.45 vai 10.30?
[/quote]
Joo mutta ei se mitään auta. Kuten ap sanoi, se on sisäsyntyistä. Toiset eivät osaa arvioida kuinka paljon aikaa tarvitsevat joihinkin asioihin. Jossain määrin sitä voi oppia ja oppiikin mutta kaikilla se ei sillai todella mene selkäytimeen ikinä vaan ihminen palaa siihen "omaan aikaansa" heti kun voi. Vähän sama kuin että iltavirkku ei ole parhaimmillaan aamuisin vaikka pakosti herää kun ei muutakaan voi mutta paras työteho on vasta myöhemmin päivällä. Ihmisten erilaisuus pitää vaan hyväksyä.
[/quote]
Ei ääretön itsekeskeisyys ole sellainen asia josta ei voi halutessaan oppia pois, mutta se vaatii sen muutoksen ajattelutapaan että alkaa näkemään muutkin ihmiset yhtä arvokkaina.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 14:17"]

Jos ajattelet, että se on arvostuskysymys niin se on sun ongelmasi. Mä ajattelen, että tämä on vain elämää ja menen kun ehdin. Jos en ehdi en mene vaan menen joskus toisen kerran.