Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Sisäsyntyiset myöhästelijät - vastatkaa mulle.

Vierailija
29.01.2015 |

Minulla on kollega, jonka kanssa teemme yhdessä erilaisia asiakasprojekteja. Usein menemme hänen autollaan. Hän on aina myöhässä. Vaikka olisimme jo lähtkökohtaisesti myöhässä aikatauluista, hän alkaa vielä vaihtaa paitaa tai kenkiä asuun paremmin sopivaksi. Asiakkaat joutuvat odottamaan meitä. Joka kerta joudun/joudumme pyytämään anteeksi "Helsingin keskustan ruuhkaa". Minä haluaisin olla ajoissa, jotta voisin rauhassa laittaa läppärin datatykkiin eikä asiakastapaamisten aloittamiset menisi aina sellaiseksi kiireelliseksi sähläämiseksi. Mielestäni annamme itsestämme lepsun, huolimattoman, epäarvostavan ja epäluotettavan kuvan. 

Olen puhunut asiasta kymmeniä kertoja kollegan kanssa. Hän on sitä mieltä, että ei tee sitä tahallaan, mutta aika vaan kuluu jonnekin eikä hahmota ajan kulumista. Hän ei koe, että asian suhteen on mitään ongelmaa. Hänen mielestään minä nipotan turhasta. Minua on kuitenkin ruvennut viimeaikoina suoraan sanottuna vituttamaan niin lujaa, että olen jo valmiiksi hänelle vihainen ja sitten se ärtymys tarttuu häneenkin ja asiakastapaamisissa on viileä tunnelma.

Miten teidät "sisäsyntyiset myöhästelijät" voisi saada ymmärtämään, että tuo käytöspiirre on todella haitallinen monella tavalla? Antakaa ohjeita, miten minun pitäisi tähän kollegaan pyrkiä vaikuttamaan? Vai pitääkö minun vaan alistua tähän ja alkaa esim. kulkea eri kulkuvälineellä ja mennä itse ajoissa? Tuntuu vaan niin tyhmältä sitten maksaa kahden auton pysäköinnit Hesan keskustassa. Automatkat on myös pystytty käyttämään yhteisen asiakastrategian luomiseen. Sekin aika pitäisi sitten löytää jostakin muualta.

Neuvoja kehiiin!

Kommentit (92)

Vierailija
21/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olisin asiakas ja "kaupparatsut" tulisivat vaikka 15min myöhässä, kuuntelisin kyllä esityksen, mutta mitään en heiltä ostaisi. En uskoisi, että heidän tarjoamansa tuote/juttu olisi pätevä, tai että he suoriutuisivat sen toimittamisesta sopimuksen mukaisesti. Eiväthän he suoriutuneet palaveriin tulostakaan ajoissa. 

Vierailija
22/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 16:57"]

Ei missään tapauksessa mitään asiakkaan edessä nolaamisia!!! Ap tekisi vaan itsensäkin ihan naurettavaksi asiakkaan silmissä sillä ja diilit saattaa mennä ohi suun, koska minä en ainakaan ostaisi mitään sellaiselta poppoolta, jotka tuo likapyykkinsä mun silmien edessä pestäväksi.

Asiallisesti vaan vetää palaveria eikä kiinnitä sen kummempaa huomiota myöhässä tulevaan. Ystävällisin fiiliksin vaan, ettei asiakkaalle jää paska maku suuhun tapaamisesta. Voi olla, että myöhästelijää kuitenkin vaivaa vähän olla yksin myöhässä ja selitellä itsekseen...

[/quote]

Jos myöhästelystä ei tule minkään valtakunnan "sanktioita" ja myöhästelijä voi jopa oikeuttaa itselleen ajattelutavan ettei asiakaskaan häiriinny hänen itsekkyydestään ("kokoushan alkoi ajallaan!") hän ei tule ikipäivänä muuttamaan tapojaan. 

Mieluummin sitten pari menetettyä asiakasta, niin tilanne alkaa valjeta myöhästelijällekin.

Muuten ap tekee töitä kahta kauheammin myöhästelijän puolesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 17:15"]

Jos olisin asiakas ja "kaupparatsut" tulisivat vaikka 15min myöhässä, kuuntelisin kyllä esityksen, mutta mitään en heiltä ostaisi. En uskoisi, että heidän tarjoamansa tuote/juttu olisi pätevä, tai että he suoriutuisivat sen toimittamisesta sopimuksen mukaisesti. Eiväthän he suoriutuneet palaveriin tulostakaan ajoissa. 

[/quote]

Juuri näin ajattelen itsekin. Yrityksemme imago kärsii tästä toiminnasta. Miksi minua hävettää, vaikka toisen pitäisi hävetä? Minä ajattelen, että jos olisin asiakas, en viitsisi nostaa älämölöä siinä paikan päällä, mutta en myöskään tilaisi mitään tältä firmalta, koska antavat näin leväperäisen vaikutelman.

Ongelma vaan on, että olen sanonut tämän suoraan kollegalleni (siis, että emme anna hyvää kuvaa asiakkaille ja menetämme varmasti sen vuoksi myyntiä) ja hän ei tunnu hahmottavan palautetta mitenkään. Olen myös sanonut, että minusta on epäarvostavaa minun ajankäyttöäni kohtaan, että itse olen valmiina sovittuun aikaan eikä hän ole. Olen myös sanonut asiallisesti, että tämä on oikeasti minulle tärkeä asia ja toivoisin, että hän kuuntelee. Hän on ihan älykäs ihminen, mutta näistä asioista kun puhutaan, näyttää kuin mikään valo ei palaisi. Tyhjä katse, ei mitään responssia.

No, sattumalta tapasin hänen siskonsa ja juuri siinä hetkessä hänen siskonsa oli joutunut odottamaan tätä ihmistä ja sai kilarit. Siinä me sitten molemmat annoimme hyvin selvästi palautetta. Hän alkoi selitellä taas Helsingin ruuhkia ja huonoja kelejä ja yllättäviä tilanteita ja siskonsa sanoi, että tämä ongelma on ollut vuosikymmeniä ja rassannut koko lähipiiriä. Mutta ei mene siltikään viesti perille. Ei.

Siis jäljelle jää enää muuttaa omaa asennettani ja omaa toimintaani. Minun on hankittava auto tai mentävä julkisilla. Tai jätettävä tämä yhteistyö, ellen jaksa tätä myöhästelyä ja holtittomuutta.

ap

Vierailija
24/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joillekin tämä ajankäyttö on tosiaan valtava ongelma (tai siis lähipiirille joka joutuu aina odottamaan). Olen kyllä vakuuttunut, että jokainen pystyy siihen vaikuttamaan, ainakin parantamaan asiaa, jos vain haluaa ja oikeasti lähtee työstämään ongelmaa. Mutta se onkin eri asia, että haluaako.

Vierailija
25/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä oon käsitellyt terapiassa asioitani ja oon mm. myöhästelyyn (josta paranin) löytänyt syyn.
Kuulostaa oudolle mutta minä oon kokenut asioita lapsena joille en voinut mitään enkä voinut hallita aikaa (jolloin kaikki tapahtui).
En voi käyttää kelloa, en kalenteria.
Mutta nyt en juuri myöhästele enää.

Vierailija
26/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Menisin itse ajoissa paikalle, autolla tai julkisilla tms.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työkaverisi on vittumainen tahallaan vitkuttelija. Ala liikkumaan omalla autolla ja ole tapaamisissa ajoissa ja korosta että sinä olet juuri se tyyppi johon kannattaa luottaa ja jota asiakkaan asiat kiinnostavat. 

Vierailija
28/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä myöhästelin nuorempana mutta oon parantunut aika hyvin.
En hallinnut aikaa..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on sama ongelma, etten oikein hahmota ajan kulumista. Ensin aikaa on liikaa, sitten huomaan että on jo kiire. Mä en tiedä mikä aikuiseen auttaa: älä anna vaihtaa enää vaatteita?

Vierailija
30/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Menet omalla autolla tai julkisilla. Sanot ihan asiallisesti työkaverillesi, että haluat olla kunnolla valmistautunut asiakastapaamisiin ja antaa luotettavan kuvan eli olla ajoissa.

Tuo on jo sen tason juttu, että minä ehkä puhuisin tuosta esimiehenkin kanssa. Siis ei mitään selän takana kantelua vaan ihan asiallinen palaveri siitä, miten nuo yhteiset asiakastapaamiset jatkossa hoidetaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei se ole mitään sisäsyntyistä ajan hahmottamisen ongelmaa vaan silkaa itsekkyyttä. Ammattitaidoton ihminen myös työssään, jos pistää asiakkaansa odottamaan. Miehen ex-vaimo on tuollainen ja hänen kuninkaallinen aikataulunsa on pilannut monet ristiäiset, häävierailut, koulun juhlat ja jopa lastensa saapumisen joulupöytään mummolassa, meillä kotona ja sen myötä myös joulupukin näkemisen.

 

Häne ei ole myöhässä vain 10min, vaan tunnin, kaksi, jopa 4h! Pitkän aikaa ihmiset yrittivät mukautua prinsessan liikkeisiin, mutta tuli se kyllästyminenkin. Kukaan ei enää kutus tai ainakaan odota minnekään. Ja sen on mielestäni ainoa oikeaa tapa: juna lähtee, kun se lähtee. Juhlapöytä on katettu ja ruoka syödään silloin kun kutsuin on merkitty. Rääppeet löytyvät jääkaapista.

 

Sääli vain, että juuri lapset ovat kärsineet eniten äitinsä itsekkyydestä. Ja todellakin tiedän, että AINA ajoissa oleminen on mahdollista. Se onnistuu minultakin, vaikka perheessä on erityislapsia.

Vierailija
32/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No sinuna sanoisin, että et halua itse myöhästyä, ja että kuljet tästä lähtien omalla kyydillä. Ja että jos kollegasi oppii ajanhallintaa, ja alkaa tulla palavereisin ajoissa,  yhteismatkoihin voidaan palata. Olen itse erittäin huono aikataulujen kanssa ja vasta kun mulle laitettiin selkä seinää vasten ja jouduin todella ottamaan siitä itse vastuun (nythän odotat häntä) niin myöhästymien on vähentynyt ja olen alkanut olemaan jopa ajoissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hmm..
Joo kokeile tota että menet itse ajoissa paikalle, ja jos olette ehtineet jo aloittaa palaverit asiakkaan kanssa, luulisi että muutaman kerran kun työkaveri tulee sinne myöhässä ja joutuu ottamaan selvää kesken kaiken missä mennään, ottaa opikseen.

Tai otat asian esille esimehen ja työkaverin kanssa, että nyt strategia että ollaan paikalla 10 min ennen palaverin alkua ja asiakkaan tapaamista. Ja sitten tosiaan viet sen sinne ajoissa.

Vierailija
34/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun ei hahmota aikaa ei hahmota. Ei sille mitään voi. Älä anna sen enää vaihtaa vaatteita, en mä tiedä. Minusta voisit relata itsekin. 10 min sinne tai tänne. Tarjotkaa asiakkaille pulla-kahvit niin ne on tyytyväisiä.

Ajan hahmottamattomuus on ihan oikea vika eikä se tosiaan parannu. Vähän sama kuin punavihersokeus tai vasenkätisyys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkakaa liikkua sinun autolla ja auto starttaa silloin kun on tarkoitus.

Vierailija
36/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja vielä, tuollainen aikuinen on hiukan kuin lapsi eli auttaa sama strategia kuin lapsiin - johdonmukaisesti aina sama seuraus samasta mokasta. Voithan tehdä niin, että sanot, että sovitte lähtö konttorilta kello XXX ja sanot jo etukäteen, että jos ei ole valmis, menet omalla autolla. Ja sitten toteutat "uhkauksen". Eiköhän se kaksinkertainen parkkisakko ole pienempi paha. Toinen juttu tietysti on se, että tuollainen tyyppi vetää herneen nenään siitä, että joku uskaltaa pullikoida hänen epäsuoraa vallankäyttöään vastaan.

Toki voi selitellä kaikenmoista ajanhallinnasta jne., mutta perimmältään tuollainen käytön kertoo hyvin itsekeskeisestä ajattelusta, ei osata hahmottaa oman käytöksen vaikutusta ympäristöön ja usein tuollaiset myöhästelijät ovat jopa niin itsekeskeisiä, etteivät vaan kerta kaikkiaan välitä muista. Se minä ite on koko ajan keskiössä...

Vierailija
37/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 09:42"]Kun ei hahmota aikaa ei hahmota. Ei sille mitään voi. Älä anna sen enää vaihtaa vaatteita, en mä tiedä. Minusta voisit relata itsekin. 10 min sinne tai tänne. Tarjotkaa asiakkaille pulla-kahvit niin ne on tyytyväisiä.

Ajan hahmottamattomuus on ihan oikea vika eikä se tosiaan parannu. Vähän sama kuin punavihersokeus tai vasenkätisyys.
[/quote]

Joo mutta sen voi korjata!!

Vierailija
38/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajanhahmottamuus voi olla oikea vika, mutta nythän tässä on toinen ihminen, joka hahmottaa ajan ja huolehtii siitä, milloin pitää lähteä jotta oltaisiin ajoissa. Silkkaa itsekkyyttä on olla kuuntelematta. Ja kuten tuossa jo joku toikin ilmi, kummasti sitä nämä "sisäsyntyisetkin" oppii, kun seuraukset tarpeeksi monta kertaa kolahtaa omaan nilkkaan. Niin kauan kun ympäristö joustaa nämä egoistit eivät muuta käytöksessään mitään.

Vierailija
39/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyviä neuvoja oletkin jo saanut. Se pitää sanoa suoraan kuinka paljon myöhästely ärsyttää ja että se osoittaa epäkunnoitusta toisia kohtaan. Itse olin aikoinani aina myöhässä kunnes kaveri kerran paukautti päin naamaan että nyt prkl loppuu toi meininki tai meidän näkemiset on tässä. Olin alkuun vähän ei nyt voi olla noin isosta asiasta kyse mutta on se kun itsekin aloin asiaa miettimään. 

Eli kovaa kovaa vasten vaan. Ala kulkemaan omin neuvoin sinne tapaamisiin ja kerro, että sinua harmittaa myöhästely niin paljon ettei ole nyt muuta vaihtoehtoa. Ehkäpä tämä kollegasi alkaisi myös miettimään käytöstään.

Vierailija
40/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä myöhästelin nuorena, syynä sosiaalisten tilanteiden pelko joten vitkuttelin viimeiseen asti. Se viime tingan paniikki sitten kumosi sen pelon ja sain lähdettyä. Töistä en kuitenkaan ole koskaan ollut myöhässä, koska pelko myöhästymisestä oli suurempi kuin pelko sinne lähtemisestä. ;)

Muutuin kun tajusin, että lapsuusperheeni on samanlainen, eli vanhempanikin ovat kovia jännittämään, ujoja ja siksi meillä kaikki siirtymävaiheet olivat todella latautuneita, kun viime tingassa juostiin autoon ja aina joku karjui ja huusi ja huudatit moottoria että nyt perkele lähdetään. Kun tajusin, mistä olin käytöksen oppinut, ja miksi pidin sitä jotenkin luonnollisena ja hyväksyttävänä, vaikka sitähän se ei ollut, minun oli helppo luopua siitä ja muuttaa käytöstä. Nykyään olen aina etuajassa. Edelleen jännitän, kovasti, mutta koska olen etuajassa, ehdin rauhoittua sen vartin- kymmenen minuuttia ennen kuin toinen saapuu paikalle. Luotan siihen ettei maailma kaadu jos en olekaan tiptop enkä ehtinytkään vaikka pukeutua optimaalisesti johonkin tapaamiseen. 

Itse en odota myöhästelijöitä, koska entisenä myöhästelijänä tiedän, että se vaan pahentaa tilannetta. Jos piti lähteä puolelta, ja lähdetään varttia vaille, niin ensi kerralla se myöhästelijä laskee siihen että lähdetään varttia vaille, jolloin päästään lähtemään vasta tasalta. Menen aina omalla kyydillä, myöhästelijä voi myöhästellä rauhassa, minä en ala holhoamaan ketään. Jos ihminen ei ota vastuuta itsestään, hän ei koskaan opi.

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan seitsemän viisi